Festarit - kesän ilo ja ihme.

[skray]

Cardigans oli viime vuonna Provinssissa ja oli yksi parhaista keikoista. Pitää nyt toivoa, että pääsisin tuonne nyt sit elokuussa, eikä tuu mitään esteitä.

[Kibaya]

Pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni Flow-festareille
Hipsterilandiaa tiedossa! Woot!

Vähän tuli -olo kun katoin esiintyjiä enkä tiennyt ku jonkun Sian, Iggy Popin ja J.Karjalaisen
Mutta haitanneeko tuo? NO EI! Tittidittii!

edit. onhan ne sodankylän elokuvajuhlatkin filmfestival! Lehvafestarit!
Ens viikolla!

[damn]

Monen vuoden tauon jälkeen lähden hyvän ystäväni kanssa Ruisrockiin. Yhteen aikaan käytiin siellä joka vuosi. Patti Smith .

[skray]

Voi olla, että lähden Provinssiin lauantaiksi.
Pitää vielä miettiä vähän liikkumista sinne ja takaisin. Tai sinnehän pääsen kyllä, mutta takaisin on mahdotonta päästä illalla ilman itse järkättyä kyytiä. Juna kun ei kulje öisin. Toivottavasti homma järjestyis ja pääsisin sinne.

[skray]

Pääsin Provinssiin lauantaiksi ja olin yötä tutun luona. Provinssi oli jälleen kerran ihana.
Se tunnelma siellä on vaan niin huippu ja omanlaisensa. Ensi vuonna on päästävä uudelleen ja silloin ei kelpaa vain yksi päivä.
Mieheke pärjäs loistavasti kotona vauvan kanssa yön yli.

Näin Biffy Clyron keikan kokonaan, muita vain osittain. Biffy Clyro on huippu ja niiden lavameininki on mahtava.
Musta tuli yllättäen myös Rammsteinin fani, mitä en uskonut tapahtuvan. Kyllähän mä nyt muutamat kappaleet tiedän, lähinnä Ich Willin ja Du Hastin, uudempia en niinkään. Keikalle menin lähinnä katsomaan, että kuinka isot liekinheittimet heillä on. Yllätyin kuitenkin positiivisesti ja tanssin jopa vähän mukana. Ja niin, nimenomaan tanssin. Yllättäen se Rammstein olikin paljon tanssittavampaa kuin voisi kuvitella.


Lisäksi hankin viime viikolla lipun myös Vaasa Open Airiin, jossa Cardigans ja Manic Street Preachers esiintyvät elokuussa. Kiva päästä varmuudella sinnekin.

[Suvi]

Pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni Flow-festareille
Hipsterilandiaa tiedossa! Woot!

Vähän tuli -olo kun katoin esiintyjiä enkä tiennyt ku jonkun Sian, Iggy Popin ja J.Karjalaisen
Mutta haitanneeko tuo? NO EI! Tittidittii!

Mä täpisen nyt sitten Kibsin puolesta.

Iggy Pop
Morrissey
ANOHNI

Miten mä (taas) jaksan kolme päivää?

[Kibaya]

Pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni Flow-festareille
Hipsterilandiaa tiedossa! Woot!

Vähän tuli -olo kun katoin esiintyjiä enkä tiennyt ku jonkun Sian, Iggy Popin ja J.Karjalaisen
Mutta haitanneeko tuo? NO EI! Tittidittii!

Mä täpisen nyt sitten Kibsin puolesta.

Iggy Pop
Morrissey
ANOHNI

Miten mä (taas) jaksan kolme päivää?

Ei pidä täpistä liian aikaisin.
En pääse festareille
Koska flunssa

Mutta onneksi mulla on hyvä korvaaja. Hyvää Flowta Suville

[L-S]

Aurafest (oik. ilmeisesti Aura Fest), Turku, 12.-13.8.2016

Wildiksen kanssa valittiin kesän festariksi Aurafest. Halvempaa kuin Blockfest ja yöpaikkakin oli valmiina (allekirjoittanut pääsi kerrankin omaan sänkyyn nukkumaan tarvitsematta kulkea jonkun Kampin kautta).

Homma alkaa perjantaina iltapäivällä, kun Wildis saapuu kaupunkiin. Käydään ensin syömässä pikaisesti (lievään ähkyyn saakka tietysti), ja sitten kävellään Kupittaalle.

Ensimmäisenä JVG. Jarella ja VilleGallella on asiaankuuluvasti TPS:n pelipaidat päällä. He vetävät rennon hittientäyteisen ja jotenkin urheiluhenkisen kesäfestarikeikan. Keikka on ihan hauska ja aurinko paistaa, vaikka aamupäivällä on satanut kaatamalla. Kuullaan myös hieman oudosti pätkittyjä pätkiä JVG:n fiittibiiseistä. Peräkkäin tulee ensin pätkä Sini Sabotagen Levikset repeetä (jossa JVG-Jare fiittaa) ja sitten Tuiskun Keinutaan-kappaletta. Hyvin olisi ollut Kibsillle sopiva sarja, ensin kidutusta ja sitten kivaa.

Väliin jää muutama tunti epäkiinnostavia esiintyjiä, joten suuntaamme läheiseen Citymarketiin (tai ehkä Alkoon ). Matkan varrella on tosin Kupittaanpuiston lintuallas, jonka erikoisia kanalajikkeita pysähdymme ihastelemaan. Muutamalla kanalla on hauskoja höyhenkampauksia, ovat jotain tavallista maatiaiskanaa hienompia kai.

Sen jälkeen juodaan nurmikolla pinkkiä skumppaa, joka loppuu pian, ja joudumme menemään uudestaan Citymarketiin ostamaan vielä pari juomaa. Pullonavaajaa ei tietenkään ole mukana, mikä osoittautuu hieman ongelmalliseksi, mutta siitäkin selvitään. Nurmikolle kuuluu etäisesti Reino Nordinin keikka.

Sitten esiintyy Kasmir, jota katselemme sen verran että nähdään Kasmirin kadonnut parta. Seuraavana tulee Spekti, jota mennään katselemaan lähempääkin. Spektille viritetään taustalle Spektistanin lippu, mikä on aika keijoa, mutta ei Spekti onneksi ole ihan niin überkeijo kuin voisi odottaa. Spektikin esittää pätkiä fiittausbiiseistään. Se on vähän kummallinen trendi, mietimme, että eikö niitä voisi edes miksata yhteen joksikin potpuriksi, eikä vaan katkaista mielivaltaisesti jostain.

Päätämme jäädä odottelemaan melko lähelle lavaa, ei ihan eturiviin kuitenkaan, jotta saadaan pidettyä paikat hyvältä näköetäisyydeltä. Se on ehkä virhe, sillä seuraavana esiintyy norjalais-ruotsalainen DJ-kaksikko Tunge Vaan & Laaban, tai jotain sinnepäin. He soittavat tunnistamattomia jumputusbiisejä noin tunnin ajan (tosin jossain välissä tulee Blue dabadii), taustalla on epileptikoille todennäköisesti oireita aiheuttavaa grafiikkaa. Miehet eivät ota juuri mitään kontaktia yleisöön, vääntelevät vaan nappeja, välillä kuuluu "are you ready?". Nuoriso ympärillä bailaa innoissaan. Olemme mummoja, emme ymmärrä. Miksi tällaista esitetään festarikeikalla? Miksi? Se tunti on ehkä elämämme pisimpiä. Väsyttää ja paleltaa, onneksi pyrotekniikat hieman lämmittävät. (Myöhemmin laitamme keikasta kuvia Instagramiin ja kommentoimme jotain siitä, kuinka emme ymmärrä, niin eiköhän vaan herrat itse käy tykkäämässä kuvista moneen kertaan. Eivät onneksi ymmärrä suomea. )

Sen jälkeen odotellaan vielä 45 minuuttia, kun Keekin kamoja roudataan lavalle. Lava ahdetaan aika täyteen, Cheek saa portaatkin, joiden päältä voi laskeutua alas. Tunnelma on korkealla, on mukava nähdä Cheekiltä pitkästä aikaa rento festarikeikka, jossa juostaan ympäri lavaa ja on reipasta. Jäähallikeikkakiertueella oli aika synkkä tunnelma ja Blockfestkin oli paluukeikkana paljolla ladattu, joten tämä on nyt hyvä.

Kuullaan paljon kesähittikamaa, Liekeissä ja Jippikayjei ja sitä sun tätä, lavalla nähdään Jukka Poikakin, joka on ollut festareiden ensimmäinen esiintyjä iltapäivällä. Cheek kehuu tunnelmaa, vaikka festari ei mikään monikymmentuhatpäinen olekaan. Hän lupaa esittää Makee ja selkee -kappaleen, jota ei kai ole kertaakaan esitetty keikoilla, mutta nyt Kasmir on mestoilla ja voi tulla fiittaamaan. Sitten tapahtuu jotain outoa, musiikki vaimenee hiljaiseksi, laulu tuntuu kuuluvan jostain kaukaa. Jälkeenpäin selviää, että ilmeisesti kyseessä oli jonkinlainen sähkökatko. Sähköt palaavat vasta biisin lopulla. Lavalla katkosta ei huomata lainkaan. Yleisö alkaa huutaa "uudestaan", Jare ei saa siitäkään selvää ja joutuu hyppäämään lavalta pois kysymään joltakulta yleisössä mistä on kyse. No, biisihän vedetään uudestaan. Ei kait siinä. Hilpeää.

Viimeisenä kuullaan festareille sopivasti Sokka irti. Lähdetään kävelemään kohti sänkyä, haukotuttaa. Siinä kahden aikaan kun olemme menossa nukkumaan, tuntuu että väsyttää niin paljon, etten saa muodostettua järkeviä lauseita.

No niin, rapsasta tuli liian pitkä, en päässyt kuin ekan päivän vasta, ja varmaan unohdin jotain tärkeää.

[Wildchild]

Sen jälkeen juodaan nurmikolla pinkkiä skumppaa, joka loppuu pian, ja joudumme menemään uudestaan Citymarketiin ostamaan vielä pari juomaa. Pullonavaajaa ei tietenkään ole mukana, mikä osoittautuu hieman ongelmalliseksi, mutta siitäkin selvitään.

Selvitään! Ensin jäätelökiskan kiva setämies ( ) avasi pullon, toisen kerran etsin parhaimman näköiset miehet ja kävin pyytämässä apua. Yksi heistä sitten avasi pullon hampaillaan.

Cheek kehuu tunnelmaa, vaikka festari ei mikään monikymmentuhatpäinen olekaan. Hän lupaa esittää Makee ja selkee -kappaleen, jota ei kai ole kertaakaan esitetty keikoilla, mutta nyt Kasmir on mestoilla ja voi tulla fiittaamaan.

Ei, vaan biisiä ei ole kertaakaan vielä esitetty yhdessä Kasmirin kanssa. Makee ja Selkee on silti kuulunut keikkarepertuaariin jo AO-kiertueesta asti. Tämä sähköjen menohan aiheutti sitten sen että nyt biisi on vedetty jo kaksi kertaa. Kasmirin sanoin "tämä jää muistoihin".

Lisättäköön että Suomen Justin Bieber eli Isac Elliot kävi vetämässä Cheekin Kyyneleet-biisin kertsit eli Sami Saaren osiot. (AO-kiertueellahan vierailijoita kyseisellä biisillä oli mm. Sami Saari ( ), Jenni Vartiainen, Chisu ja Pete Parkkonen.) Olipa kiva nähdä Ikkeäkin pitkästä aikaa (okei, tuntia aikaisemmin hän vieraili Tungevaag Raabanin keikallakin laulamassa jotain mutta sitä ei lasketa koska ).

L-S, voit jatkaa rapsaa.

[L-S]

Oho, unohdin tosiaan mainita Isaac Elliotin, vaikka se olikin jossain vaiheessa mielessä.

Aurafest, päivä 2.

Nukumme ja/tai makailemme sängyssä johonkin yhteentoista. Onneksi ei ole kiire mihinkään, ensimmäinen järkevä esiintyjä on vasta noin kasilta.

Juodaan rauhassa aamukahvit, syödään leipää ja karkkia ja kuunnellaan räppiä. Sitten lähdemme kaupungille syömään ravintolaburgerit. Niistä tulee tietenkin hirveä ähky, mikä olisi kai pitänyt arvata. Vieläkin väliin jää aikaa. Jossain on mainostettu Hohtominigolfia, joten päädymme sinne. Se on yllättävän viihdyttävää, radalla on pari kauhukohdettakin, joissa lattia tärisee tai tapahtuu jotain muuta yllättävää. Kiljumme hiukan. Wildis voittaa, ei mitenkään yllättäen. Saan itsekin jonkun kerran pallon sisään yhdellä tai kahdella lyönnillä, mutta Wildis on tasaisesti parempi.

Sitten onkin jo sopiva aika palata Kupittaalle. Vuorossa on Nikke Ankaran, Asteen ja Evelinan yhteiskeikka. Aste on melko keijoa toki, mutta tykkään silti. Hän esittää tietysti Normipäivät ja Apinalaumat, Nikke Ankara puolestaan Rullaa ja kyselee Koska sä eroot. Evelinan musiikista en erityisemmin välitä, mutta noin muuten on hienoa, että räppäreiden joukkoon mahtuu tasavertaiseksi esiintyjäksi yksi nainenkin. Muuten räppifestareilla ei juuri naisesiintyjiä nähdä (okei, perjantaina on ollut myös Aurora, jota emme nähneet), vaikka yleisössä naisia on runsain mitoin.

Yleisöstä muuten: suurin osa yleisöstä on meitä nuorempia. Joku parikymppisen näköinen poika kysyy, saisiko lisätä meidät Snapchatissa kavereiksi, mutta emme suostu (enkä kyllä osaa edes tehdä Snapchat-videota). Se onkin lähes ainoa kontaktimme tähän muuten melko etäiseltä tuntuvaan nuorisoon. Nuoriso on pukeutunut värikkäisiin vaatteisiin, heillä on festarilippiksiä, peiliaurinkolaseja, siististi suoristetut tai muuten laitetut kampaukset ja neonvärisiä kasvomaalausviivoja. Joillakin on päässä Guy Fawkes -naamarit, ken tietää miksi.

Tämän jälkeen vuorossa on Italobrothers, joka on samanlaista dj-jumputusta kuin Tungevaag & Raaban. Tällä kertaa olemme viisaita ja siirrymme bajamajojen takana olevalle alueelle istumaan - siellä on ruokapöytiä ja tuoleja. Syömme jäätelöt, ja tuntuu, että vasta siinä vaiheessa alan virkistyä, koko päivän on ollut jonkinlainen väsyneisyys päällä. Kenties sokeri piristää!

Ja sitten! Elastinen, ja saamme hyvät paikat jonottamatta. Elastisella on tapansa mukaan ihana hyvän mielen energia päällä, torvisektio on vauhdikas ja jaksaa ottaa tanssiaskeleita ja flirttailla yleisön kanssa. Kuullaan runsaasti uusimpia hittejä. Tulee heiluttua sen verran, että ainakin itselleni tulee samanlainen olo kuin olisi käynyt hyvässä tanssijumpassa: hyväntuulinen ja energinen.

Keikan jälkeen DJ alkaa taas soittaa levyjä, mutta poikkeaa kaavasta, eikä soitakaan hajutonta tanssijumputusmusiikkia, vaan Kaija Koon Kuka keksi rakkauden. Kontrasti Elastiseen on huikea, naurattaa. Laulamme mukana, ja niin tuntuu laulavan moni muukin, vaikka ovatkin varmaan syntyneet samana vuonna kuin kappale ilmestyi.

DJ saa pisteet tästä roudaustauosta, vihdoinkin jotain kiinnostavaa. Kuullaan Papa Roachia ja Limp Bizkitiä, muutama iskelmä lisää, ja jopa Haddawayta (joku on selvästi kävellyt festarialueen poikki ja käynyt sanoon sille, että laita Haddaway soimaan ). Tunnelma pysyy odotellessakin korkealla.

Festarit päättää puoliltaöin Teflon Brothers. Teflon Brothers on totta kai superkeijo ja heittää joka välissä tyhmää läppää, mutta ei se haittaa. Tykkään.

Lopulta kävellään taas nukkumaan. Matkalla tulee vastaan paljon toisilleen huutavia keski-ikäisiä sekä joku paikallinen naisen kanssa kävelevä mies, joka huutaa meille, että "kumpi teistä on pitempi". Hämäännyn niin etten ehdi vastata mitään, Wildis vastaa kuten asia on, että olemme samanpituisia. Mies kysyy, että "myönnätkö". Että mitähän hittoa?

Olen ehkä liian vanha kahden päivän festarointiin, lauantaina päivälläkin väsytti niin, ettei meinannut jaksaa ajatella. Ja selkää ja jalkoja kolotti jo yhden päivän festaroinnin jälkeen. Festareissa on se huono puoli, että mukaan mahtuu paljon odottelua ja epämukavuutta. Mutta kivaa oli kuitenkin, seura oli hyvää ja parhaat keikat parhaita ja piristäviä.

[Suvi]

Mä olin Aurafest-viikonloppuna kolme päivää Flow-festareilla. Yleisön pyynnöstä tässä tulee rapsaa:

Suvi @Suvilahti, Flow Festival 12.-14.8.2016

Ensimmäinen päivä
Tässähän kävi niin, että Kibahan tämän kolmen päivän lipun oli alunperin saanut, ja mun piti tulla mukaan vaan "siivellä". Lopputulos oli sitten kuitenkin se, että minä sain sen lipun. Kävin hakemassa sen torstaina ja torstai-iltana kävin vaihtamassa lipun rannekkeeseen. Tänä vuonna rannekkeenvaihtosysteemiä oli järkeistetty siten, että Rautatientorilla oli koju, jossa rannekkeen pystyi vaihtamaan lipuksi ja 200 metriä ennen festarialueen portteja oli myös vaihtopiste. Eli porteilla ei pystynyt enää ollenkaan vaihtamaan lippua rannekkeeksi ja se vähensi sitä porttien ruuhkaa, jota itse ainakin viime vuonna kiroilin. Vaikka se Rautatientorin jono oli pitkähkö, minulla meni varmaankin arviolta 5 minuuttia siinä ja olin saanut rannekkeen.

Vaikka olin lomalla, koko viikon loman alkamisesta ajalla perjantai-torstai olin koko ajan ollut menossa jossain ja Flown alkamisperjantai oli varmaan ensimmäinen lomapäiväni, jolloin ei tarvinnut heti aamupäivästä olla jossain. Valmistauduinkin festareihin makamaalla piikkimatolla kun samalla kuuntelin yhden levyn. Kuuntelin myös Spotifyn flow-soittolistaa, jotta edes vähän tietäisin, minkälaisia artisteja siellä esiintyy. Jännitystä lisäsi vähän se, että kävin sattumalta ANOHNIN, joka oli yksi eniten odottamistani artisteista Flow'ssa, facebook-sivuilla, jossa sanottiin että Anohnilla on paha flunssa, ja hän on joutunut peruuttamaan keikkoja muissa Pohjoismaissa. Onneksi hänen keikkansa oli Flow'ssa vasta sunnuntaina, joten oli toivoa, ettei hän peruisi Flow'n keikkaansa.

Lähdin alueelle kotoa siten, että olin joskus viiden aikaan siellä. Piikkimatolla makaaminen oli aiheuttanut sen, että minua väsytti ihan kamalasti, ja join matkalla kahvia. Minä siis, joka en ikinä juo kahvia. (Tosin se oli lattea. ) Porteilla ei ollut jonoa ja turvatarkastuksessakaan minulta ei löytynyt mitään epäilyttävää, joten olin nopeasti sisällä alueella. Jostain syystä olin ihan kamalan onnellinen. En tiedä, liittyikö se jotenkin kesään vai lomafiiliksiin vai siihen, että olin Flowssa, jossa oli paljon kiinnostavia artisteja, joita halusin nähdä. Kiersin hiukan aluetta, kuuntelin vähän Bright Balloon 360° Stagella esiintynyttä Irina Björklundia ja pirautin onnessani pari kyyneltä. Vähänx nolooo!!!!111 Onneksi minulla oli aurinkolasit, eikä ketään tuttuja tullut vastaan.

Päälavalla ensimmäinen artisti oli Raappana, jonka takia olin tullut alueelle niin "aikaisin". Keikka oli ihana ja hyväntuulinen, vaikka olinkin uusista biiseistä ihan pihalla, enkä tajunnut miksi Raappanalla oli mustaa huulipunaa. Nykytrendin mukaisesti Raappana esitti "oman osuutensa" JVG:n Kran Turismosta, jossa hän siis feattaa. Sovitus oli onneksi hieman erilainen kuin alkuperäisessä biisissä. Samaistuin kyllä siihen fiilikseen ihan täydellisesti: "Lomalla viimeinkin voin ottaa iisimmin!" Jostain syystä aloin muistella edellistä(!) Raappanan keikkaani, joka oli joskus vuosia sitten juurikin Flowssa ja jossa oli serkkujeni kanssa. Tuli ihan hirveä ikävä heitä. Ihme etten Maasta maahan -biisin aikana taas pillittänyt.

Raappanan keikan jälkeen minulla ei ollut mitään tiettyä artistia, jonka halusin nähdä, joten kiertelin taas hiukan alueella. Entisen "Sinisen teltan" paikalla oli vieläkin isompi Lapin Kulta Red Arena (Punainen teltta), jossa kävin vähän aikaa katsomassa Jaakko Eino Kalevia. Olin kuullut sen olevan jotain electro-tyylistä musiikkia, mutta se olikin yllättävän popahtavaa tanssimusaa, tosin ehkä "indie-henkisempää". En ehtinyt/jaksanut kuitenkaan katsoa sitä kauan, vaan lopulta päädyin Bright Balloon 360° Stagelle katsomaan jazz-rumpali Teppo Mäkysen bändiä Teddy’s West Coasters, koska kyseinen lava oli päälavan vieressä ja halusin nähdä päälavalla seuraavaksi esiintyvän artistin. Olen aika huono kuuntelemaan jazzia, mutta Teddy's West Coastersin musiikki jotenkin vei mukanaan kun siihen jaksoi keskittyä. Se oli melkein hypnoottista. Suljinkin jossain vaiheessa silmäni ja annoin musiikin viedä.

Päälavalla aloitti seuraavaksi Laura Mvula, josta en tiennyt oikein mitään ennen kuin olin lukenut Metro-lehdestä hänestä kertovan jutun ja kuunnellut hänen musiikkiaan hiukan Spotifysta. Keikka oli tosi hyvä. Ilmeisesti artistilla oli soundien kanssa vähän ongelmia, ja hänen omista kuulokkeistaan kuului vain pelkkää tsurinaa ja mörinää. Mutta hän ilmoitti saavansa voimaa yleisöstä. Intouduin itsekin ehkä tanssimaan.

Mvulan jälkeen kiertelin taas alueella, enkä oikeastaan katsonut mitään tiettyä keikkaa. Join siinä välissä taas kahvia ( sillä kello oli kuitenkin varmaan jo jotain kahdeksan illalla ) ja kävin syömässä sandwichin/burgerin ensimmäisestä ruokakojusta, jossa oli lyhin jono. Jono meni tosi nopeasti ja kojun työntekijät olivat tehokkaita. Leipä oli ihan hyvää ja siitä tuli täyteen, mutta hintaansa nähden (olikohan se 10 vai 15 euroa) se oli vähän turhan kuivaa. Muutenkin hieman hirvitti (jälleen tänäkin vuonna) alueen hinnat, mutta olin varautunut siihen, ja kun en ollut kuitenkaan ollut maksanut lipusta mitään, niin olin päättänyt, että voin nyt vähän "tuhlatakin".

Päälavan eteen alkoi kerääntyä porukkaa ja itsekin menin sinne suhtkoht eteen, koska siellä aloittaisi ihan kohta Iggy Pop! Tosin mulla on aina ollut vähän ristiriitaisen suhtautuminen Iggyyn. En ole ollut ikinä mikään fani, ja Iggy on ollut aina vähän (ei hyvällä tavalla) outo ja pelottava, mutta hänellä on sen verran hienoja biisejä ja levyjä, että onhan hän legenda. Tietenkin hänen yhteistyönsä David Bowien kanssa on minulle tärkeää.
Keikkojen alkua on aina vähän tuskaista odottaa, etenkin jos on yksin liikkellä. Kiroilin monta kertaa siinä odotellessa, että oliko minun ihan pakko tunkea itseni tähän, etenkin kun lisää porukkaa alkoi vaan kertyä siihen. Tietenkin juuri vähän ennen alkua eteeni tunki vielä joku kolmen nuoren pojan porukkaa. Onneksi pojat olivat sen verran lyhyitä, että he eivät peittäneet ainakaan näkyvyyttä. Ennnen keikan alkua vielä mietin, että mitenköhän myöhässä Iggy aloittaa. Mietin, että lähden kyllä heti tämän keikan jälkeen kotiin. Sen verran minua väsytti. Onneksi festarikeikoilla on yleensä sen verran tiukka aikataulu, että Iggy aloitti ajoissa. Heti kun I Wanna Be Your Dogin alkutahdit alkoivat soida, kaikki ympärilläni alkoivat hyppiä, myös ne nuoret pojat, jotka olivat ehkä eniten innoissaan. En mä voinut olla enää kenellekään "vihainen". Se bändin ja muun yleisön energia vaan tarttui, ja hypin muiden mukana. Alkuun tuli heti kova "hittiputki", I Wanna Be Your Dogin jälkeen Lust For Life ja joku muu yhtä tunnettu biisi, jota en nyt millään saa päähäni. Bändi svengasi kuin hirvi. Myöhemmin luin Hesarista, että ilmeisesti Iggylla piti alunperin tälläkin keikalla olla bändinä QOTSA-mies Josh Hommen johtama bändi. En sitten tiedä, olisiko se ollut yhtään tämän parempi.
Mua nauratti kun yleisössä oli crowdsurfingia. Jostain syystä mua ei ärsyttänyt yhtään vaikka edessäni olevat tyypit nousivat toistensa hartiolle innostuksissaan, etenkin kun he olivat suurimman osan keikasta kuitenkin maassa. Laskin vain minuutteja milloin järkkäri tulee sanomaan heille, että toisten hartioille ei saa nousta, ja annoin heidän nauttia, niin kauan kuin voivat. Meni kuitenkin aika keikan loppupuolelle, että järkkäri pääsi siihen etuosaan sanomaan heille.
Jostain syystä mua vähän huvittikin Iggyn habitus. Hän kuitenkin aina vaan jaksaa vetää keikat nahkahousuissa ja ilman paitaa, tosin eihän hän olisi Iggy, jos ei niin tekisi. Hänellä oli kuitenkin seitsemänkymppisen entisen narkkarin kroppa. Tosin esim. hampaat oli jenkkityyliin valkaistu ja uudistettu, joten oli omituisen näköistä kun hän hymyili sen muun rujon olemuksensa kanssa. Tosin jostain enintään 10 vuoden takaisista keikkataltoinneista muistan, että hänellä ei ollut yhtään rasvaa kehossaan. Nytkin hänellä oli varmaan parempi kunto kuin minulla ikinä. Hän jaksoi pomppia lavalla ja kävi ainakin parin biisin ajan myös juoksemassa eturivin edessä olevalla tasanteella. Mietin myös monta kertaa, että en ihmettele, jos Iggyn musiikkia on käytetty jossain kauhuelokuvissa, niin jotenkin pelottavan vaikutuksen jossain biiseissä (esim. Sister Midnight ) hänen äänensä teki. Viimeisenä biisinä kuultiin Search and Destroy. En muista enää, oliko se encore, vai tuliko encorea ollenkaan. Yllättyin kuitekin, että keikka kesti vain tasan tunnin. Ihan hyvin olisin voinut vielä kuunnella lisää. Ihan mieletön energia artistilla, yleisöllä ja bändillä. Mietin myös L-S:n tapaan, että hyvä keikka on kuin hyvä jumppa. Siitä tulee tosi lämmin ja hyvä fiilis. Ilta alkoi pimetä, ja vaikka aurinko alkoi laskea ja ilta kylmetä, mulla oli kuuma, hyvä ettei ollut hiki.

Iggyn keikka piristi sen verran, etten todellakaan lähtenyt kotiin vaan meniin Punaiseen telttaan katsomaan Mikko Joensuuta. Olin nähnyt hänet aikaisemmin heinäkuussa Rufus Wainwrightin lämppärinä, jossa on esiintyi yksin ilman bändiä pelkän akustisen kitaran ja koskettimien kanssa. Mietin jo silloin, että miltäköhän nämä biisit kuulostavat, kun mukana on koko bändi ja jousisoittimia. No, nyt hänellä oli 15-henkinen orkesteri lavalla. Täytyy sanoa, että kuulosti ihan järjettömän kauniilta. Joensuu laulaa paljon Jumalasta ja kuolemasta käyttää uskonnollista termistöä, mutta oli uskonnosta mitä mieltä hyvänsä, nämä biisit ovat hienoja kaikessa herkkyydessään. (Tosin yritin kuunnella Joensuun Amen -trilogian ensimmäistä levyä myöhemmin kotona, ja mielestäni livenä se toimi paremmin. Tosin en ollut ehkä siinä vaiheessa oikeissa fiiliksissä enää kuuntelemaan sitä. ) Keikka oli myös visuaalisesti hieno: lavan "taustakankaalle" heijastettiin erilaisia kuvia ja valot toimivat siinä telttatilassa oikein hyvin.

Mikko Joensuun jälkeen yritin hetken katsoa päälavalla Massive Attackia, mutta en enää jaksanut keskittyä siihen. Sitäpaitsi jostain toiselta lavalta kantautui häiritsevästi korviini aggresiivista räppiä, joka vielä entisestään vaikeutti keskittymistä. Kaiken lisäksi tällä kertaa oli jo melko kylmä. Olisin varmaan "sinnitellyt" sen keikan, jos olisin vaihtanut paikkaa ja hakenut vaikka teetä, mutta en enää jaksanut. Vaikka Massive Attack on legenda, ja heidän keikkansa olisi ollut mukava kerrankin nähdä, mutta vähän raskain mielin poistuin alueelta ja lähdin kotiin lepäämään.

[Suvi]

Ai niin, mun piti sanoa vielä, että pimenevässä illassa valaistu Suvilahti näytti ihan järjettömän hienolta. (Ei ole mun itse ottama kuva, mutta tuossa on napattu se tunnelma täydellisesti.) Kaupunkiympäristökin voi olla tosi kaunis, huolimatta siitä, että se on aina keinotekoista. Mutta seuraavaan päivään:

Flow Festival 2016, toinen päivä (ensimmäinen osa)

Okei, olin perjantaina ajoissa kotona, mutta valvoin varmaan puoli yötä. En tiedä, johtuiko se siitä juomastani kahvista, kuun asennosta vai mistä, mutta nukahdin vasta varmaan neljän aikaan aamuyöstä. Olin vielä lupautunut käymään isällä joskus puolenpäivän jälkeen, niin olin melko töttöröö, kun heräsin ja pakotin itseni liikkelle. Iskältä sitten lähdin vyörymään kohti aluetta.

Mietin ensin, että en millään jaksaisi mennä "aikaisin" alueelle (viideksi), kun mun lauantain "pääesiintyjä" Morrissey aloittaisi vasta puolenyön aikoihin, ja etukäteen jo mietin, että miten pysyn siihen asti hereillä. Onneksi menin kuitenkin ajoissa, koska päälavalla aloitti Ricky-Tick Big Band ja Julkinen Sana. Uskomatonta kyllä, olin nähnyt bändin aikaisemmin vain Idän Kyläjuhlilla Itiksessä Stoan aukiolla, josta esim. L-S raportoi ansiokkaasti täällä. Tämäkin keikka oli ihana, ja mulla oli ollut ihan käsittämättömän hyvä tuuri sään suhteen. Perjantaina oli jossain vaiheessa satanut, mutta koko illan oli ollut kaunista ja lämpimähköä. Lauantaina aamupäivällä oli ollut ihan kamala rankkasade, ja kun olin matkalla isälle, silloin vielä satoi, mutta nyt Suvilahdessa oli mustia pilviä, mutta ne olivat väistymässä. Räppääjämiehet olivat hyväntuulisia kuten aina ja he olivat komeita puvuissaan (puvut päällä tanssivat miehet ovat ihan parasta! ), bändi oli uskomaton. Lopussa yleisökin pääsi vähän "jumppaamaan" eli siirtämään jalkaa puolelta toiselle Yykaakoo -biisin aikana, minä mukaan lukien. Muistaakseni se biisi kestää ainakin jotain seitsemän minuuttia, niin tuo "jumppaaminen" piristi. Keikan aikana mukana oli muuten kolme henkilöä Agit-Cirk -sirkuskokoonpanosta, jonka esitystä oli myös hauska seurata "siinä sivussa", mutta minun väsynyt mieleni ei osannut päättää, mihin keskittyisi: itse bändiin, vokalisteihin, sirkusesitykseen vai pelkästään vaan tanssimiseen. Onnistuin jotenkin saamaan tasapainon tähän asiaan, ja olen edelleen niin onnellinen koko keikasta. IHANA, IHANA kokoonpaino ja keikka. Voiko tätä liikaa kehua? Ei voi!

Tämän jälkeen minulla oli "luppoaikaa" ja yritin mennä katsomaan Röyhkä/Inginmaa/Hypnomenin keikkaa siihen 360-lavalle. Olin varautunut siihen, etten pääse sinne istumaan (en ole koskaan päässyt), mutta nyt päälavan puoleiselta "sivulta" ei pystynyt ollenkaan katsomaan keikkaa, koska sen lisäksi, että turva-aidat olivat korkeampia kuin aikaisemmin, ne oli vielä peitetty jollain mustalla kankaalla, joten keikkaa ei pystynyt katsomaan enää siitä sivusta ollenkaan (itse olin tykännyt juurikin hengailla siinä sivussa ja eilen mielestäni niitä kankaita ei ollut), vaan kaikki lavan ulkopuolelle jääneet katsojat luonnollisesti kerääntyivät siihen lavan sisäänkäynnin kohdalle, tukkien samalla pääsyn Voimalaan joka oli sitten taas siinä 360-lavan sisäänkäynnin puolella. En jaksanut mennä siihen ihmismassan sekaan tungeksimaan, vaan lähdin muualle. Vähän harmitti se keikan missaaminen, mutta ei voinut mitään. Menin juomaan kahvia ( ) ja istuskelemaan The Other Sound -keikkapaikkaan, jossa vielä viime vuonna oli ollut niitä punk-henkisiä bändejä. Nyt siellä oli ilmeisesti enemmän vähän kokeellisempaa materiaalia. Harmitti jo itseänikin, kun jo tässä vaiheessa aloin hermostua joltain lavalta kantautuvaan kovaääniseen bassojytkeeseen. Olin onnellinen kuitenkin siinä vaiheessa, että The Other Soundissa ei sillä hetkellä esiintynyt ilmeisesti ketään, ja sen lisäksi siellä tosi vähän porukkaa, joten istuskelin siinä rauhassa. Käväisin kuitenkin jossain vaiheessa myös Punaisessa teltassa ja siellä oli juuri lopettelemassa Rooxx-niminen bändi, joka oli ilmeisesti Jori Sjöroosin uusi projekti. Tavallaan harmitti, etten kuullut sitä sen enempää.

Hetken haahuiltuani päädyin päälavallle katsomaan Liima -nimistä bändiä, jossa oli suomalainen perkussionisti ja muut jäsenet tanskalaisia. Se oli jonkinlaista elektronista taidepoppia rokahtavalla twistillä. Nojailin turva-aitaan siellä puolella, jolla sai juoda alkoholia, join samalla siideriä ja kuuntelin sitä keikkaa. Nyt oli sen verran väljää, että kukaan ei ollut "perseessä" kiinni ja sain olla aika rauhassa samalla kun aurinko paistoi naamaani (ei häikäsevästi, mutta siten, että se lämmitti vielä). Uppouduin kuuntelemaan ja katselemaan sitä keikkaa. Screeneille heijastettiin poikkitaiteellisia(kin) videotaideteoksia/musiikkivideoita(?). Välillä taas tuijotin miten perkussionistin sormet liikkuivat soittimella (sekin näkyi tietenkin siis screeneistä). Se soitin oli siis joku lyömäsoitinjuttu, jota "rummutettiin" sormin (ai että oon hyvä näissä musiikkitermeissä, sori ). Välillä oli hauskaa antaa sen keikan soida vaan "taustalla" ja uppoutua täysin omiin ajatuksiinsa. Siinä samalla katselin myös muita ihmisiä. Jotenkin omalla tavallaan täydellinen keikka, joka antoi minulle voimaa jaksaa loppuillan.

Jatkoin siitä taas matkaa Mustaan telttaan, jossa esiintyi artisti nimeltä Gettomasa. Minusta oli mielenkiintoista nähdä, millainen on räpin suomenmestari vuodelta 2012. Keikka oli kuitenkin valitettavasti juuri päättymässä. En ehkä olisikaan jaksanut sitä enempää. Sen jälkeen kävin katsomassa (tai yritin käydä) Punaisessa teltassa katsomassa Chvrches-nimistä bändiä. En ollut koskaan kuullutkaan siitä ( ), mutta se oli vähän kai syntikkapopin tyyppistä musaa. Bändi oli kuitenkin ilmeisesti kovin suosittu, koska teltta oli ihan täynnä, ja ulkopuolellakin oli paljon väkeä. Vähän erilaista verrattuna siihen eiliseen Mikko Joensuun keikkaan, jossa oli tosi paljon tilaa ja sai tulla ja mennä miten halusi. Mietinkin että jos tällainen (minulle) nevöhööd-bändi saa näin paljon yleisöä, niin pitää varmaan tulla siihen Morrisseyn keikalle paikalle ainakin puoli tuntia aikaisemmin, että pääsee ylipäätän telttaan sisälle. Ainakin Hesari tiesi kertoa, että punaiseen telttaan mahtui ilmeisesti yhtä paljon väkeä kuin Hartwall Areenalle, eli ei tosiaankaan mistään pienestä keikkapaikasta ollut kyse.

Kävin hetken lataamassa kännykkää. Siinä lähellä Punaista telttaa oli Soneran latauspiste, mutta en jaksanut olla siinä kovin pitkään, vaikka lataaminen olikin kovin hidasta. Minua huvitti, että siinä latauspisteen vieressä oli joku Cinema baari, jossa näytettiin koko Flow Festivalin ajan leffoja. Esimerkiksi jos olisin saapunut alueelle vielä aikaisemmin perjantaina, olisin voinut nähdä Calamari Unionin ( ). Aika indiepainotteisia ne leffat olivat (esimerkiksi Adélen elämä ja Rakkaus-niminen elokuva, joka ei ollut se Haneken Oscar-palkittu teos). Tosin siellä oli myös Pussikaljaelokuva . Minulla ei ollut kuitenkaan sen vertaa "luppoaikaa", että olisin ehtinyt katsoa jonkun näistä leffoista. Istumapaikkojakin siellä oli aika vähän. Hauska idea kuitenkin mielestäni.

Alueella oli myös uusi pieni (sisä)keikkapaikka, Zalando Factory, joka oli rakennettu vanhaan teollisuushalliin. Baaritiskin vieressä oli hassusti kaksi keinua. (En keinunut.) Menin sinne, koska siellä oli sillä hetkellä vähiten porukkaa (ei oikeastaan ketään) ja sieltä pääsi nopeimmin vessaan sillä hetkellä. Olin lukenut kyllä aikataulusta, että siellä esiintyy joku virolainen artisti, mutta hänestä en tiennyt kuin nimen. Keikka oli kuitenkin piakkoin alkamassa "sopivasti" ja mielestäni on aina kiva kuunnella virolaista musiikkia, kun siihen tulee tilaisuus, niin päätin jäädä kuuntelemaan. Näin jonkun nuoren kundin hääräävän lavalla läppärin kanssa, ja mietin että onkohan tuo tyyppi kohta esiintyvä artisti, ja olihan se. Kyseessä oli siis artisti nimeltä Noëp. Kun hän aloitti, tiesin että tässä on "jotain". Musiikkityyli oli helposti lähestyttävää elektronista tanssipoppia ja Noëp lauloi itse. Ihan mieletön ääni tyypillä! Flow'n esittelyssä hänen ääntään kuvailtiin "unenomaiseksi". Persoonallinen se ainakin oli. En osaa selittää sen paremmin, kuunnelkaa itse. Yleisökin tuntui olevan ihan pähkinöinä ja koko paikka oli yhtäkkiä ihan täynnä, niin täynnä että järkkärit eivät voineet päästää kaikkia ulkopuolella olevia sisään. Olin jotenkin vilpittömän ilahtunut tästä artistista, vaikkei hänen musansa täysin "mun juttu" olekaan, vaikka hauskaa musiikkia se kyllä on. Toivon todella, että hänestä kuullaan vielä suuria! Minua kuitenkin alkoi ahdistaa se väenpaljous, ja päätin antaa muille mahdollisuuden päästä sisään, joten poistuin paikalta. Kuuntelin kuitenkin hetken keikkaa vielä ulkopuolelta.

---

Laitan lauantain toisen osan myöhemmin.

[Suvi]

Suvin "romaani" jatkuu, pahoittelen.

Flow Festival 2016, toinen päivä (toinen osa)

Sen Noëpin jälkeen suuntasin Mustalle teltalle, jossa aloittaisi piakkoin esiintymisensä taas yksi kovasti odottamani kokoonpano Hercules & Love Affair. Kävin muistaakseni siinä välissä kuitenkin vessassa/lataamassa kännykkää tai jossain, ja kuljin päälavan ohi, ja siellä esiintyi parhaillaan The Last Shadow Puppets, josta siitä(kään) en ollut kuullut ennen tämänvuotista Flow'ta mitään, mikä oli sinänsä harmi, koska musiikki kuulosti jousisovituksineen David Bowie tai esim. Steve Harley & Cockney Rebel -tyyliseltä, eli just "mun jutulta". (Luin sitten myöhemmin, että bändissä on mm. Arctic Monkeysin vokalisti, eli olisi ollut kai aika kova kokoonpano kyseessä.) Mietin kuitenkin hetken, että jäänkö kuuntelemaan tätä bändiä, mutta koska olin asennoitunut siihen Mustan teltan keikkaan, menin sinne (sitäpaitsi teltta alkoi täyttyä uhkaavasti). Ihmettelin kyllä itseänikin, kun menin mieluummin katsomaan disco-/tanssibändiä old school -tyylisen rokkibändin sijaan. (Täytyy kyllä sanoa, että Flow-lippu päätyi mulle Priden kautta, niin oli muutenkin vähän mun "velvollisuus" mennä katsomaan "homodiskobändin" keikkaa )

Kuten sanoin, teltta oli melko täynnä, itse kuitenkin päädyin johonkin melko sivuun, jossa oli vähän väljempää. Alkoi olla se ajankohta illasta, kun porukka alkoi olla pienessä simassa, ja mua hermostutti känniporukat. Lavalla oli teknisiä ongelmia, ja keikka oli myöhässä. Viereeni kerääntyi joku porukkaa, joka huusi niin lujaa että korvaani sattui. Jonkun heistä kuulinkin huutavan: "NYT MÄ EN SAA SKUMPPAA!!!!" Teki mieli sanoa takaisin, että menkää juomaan sitä skumppaa, ja painukaa hittoon täältä. Muut ihmiset. Muutenkin yleisössä alkoi olla hermostunutta liikehdintää, kun keikka oli myöhässä, ja jonkun verran porukkaa alkoi poistua teltasta, minun onnekseni. Siirryin hieman eteenpäin ja se paikka olikin parempi kuin äskeinen: siitä näki hyvin lavalle, ja ympärillä oli sopivasti tilaa. Keikan aloitus venyi ja venyi, ja harkitsin jo, että menisinkin takaisin katsomaan sitä päälavan keikkaa, josta olisin ehtinyt nähdä vielä lopun. Päätin kuitenkin vielä hetken hengitellä, ja laskea hitaasti kymmeneen. Olin päässyt neljään asti, kun keikka vihdoin alkoi. Bändin ainoa pysyvä jäsen on tainnut olla perustaja Andy Butler. Bändillähän on ollut ainakin 10 laulajaa, joista nyt oli lavalla kaksi, Rouge Mary, joka on näyttävän näköinen, androgyyni ranskalaislaulaja ja Gustaph, belgialainen laulaja, jonka korkea falsetti toi mieleeni Jimmy Somervillen. Laulun lisäksi Rouge Mary keskittyi lavalla enemmän mallityyliin poseeramiseen, Gustaph tanssimiseen. Mielettömiä laulajia joka tapauksessa kummatkin! Biisit pistivät väkisinkin tanssimaan (häpeäkseni en muista kuin kokoonpanon tunnetuimman biisin nimeltä), lisäksi niissä laulettiin paljon rakkaudesta ja itsensä hyväksymisestä. Yhden biisin aikana tuli vähän haikea olo, ja toivoin, että oispa mulla "joku" juuri sillä hetkellä. Vaikka koko yleisömeri teltassa oli tanssinut keikan ajan, kokoonpanon tunnetuimman kappaleen, Blindin aikana yleisö oikein räjähti tanssimaan. Sen jälkeen tuli vielä keikan ainoa hitaampi kappale, ja show oli ohi. Olisin toivonut vielä lisää, mutta kai se on sitten hyvän keikan merkki. Keikka ei siis kuitenkaan tuntunut loppuvan kesken.

Tämän jälkeen minulla oli "luppoaikaa" ja lähdin kiertelemään ruokakojuja. Siinä Mustan teltan lähettyvillä oli Food Bazaariksi nimetty alue, jonka kojuilla ei ollut niin pahoja jonoja kuin päälavan läheisyydessä olevilla kojuilla. Olin nähnyt jollain sushiburriton ja halusin maistaa sellaista. Minulla ei (mukamas) ollut niin kova nälkä, että olisin taaskaan jaksanut kokonaista ateriaa. Tosin olin myös nähnyt paikan, josta olisi saanut ihan kunnon sushiakin, mutta en muistanut enää sen tarkkaa sijaintia, enkö toimijan nimeä. Teki kuitenkin mieli "jotain" sushin tapaista ja yritin metsästää sitä sushiburritoa. Päädyin ensimmäisen japanilaisen ruokakojun (joka oli muuten legendaarisen helsinkiläisravintola Kabukin koju) jonoon, joka oli ihanan lyhyt. Siellä ei ollut tarjolla sushiburritoa (selvisi myöhemmin, että sitä olisi ollut ihan vieressä, taisi olla jopa ihan viimeinen koju siinä rivissä), jos olisin jaksanut kävellä vielä vähän eteenpäin. Valitsin vaihtoehdon, joka tuntui kevyimmältä: "sushitötterön" kimchi temakin, jossa ei ollut yhtään riisiä, mutta siinä oli kaalia, kurkkua ja vihanneksia. (Oli varmaan koko festivaalin halvin ruoka, 5 euroa ) Se oli kuitenkin ehkä vähän liiankin kevyttä, olisin ehkä sittenkin tarvinnut jotain tukevampaa, mutta päätin pärjätä tuolla temakilla.

Päätin hetken seurata sivusta päälavan keikkaa. Ai niin, Punaisessa teltassa olisi ollut kuuluisa ranskalainen elektropop-yhtye M83, mutta teltta oli sen verran täynnä, että keikkaa ei ollut mukava seurata edes teltan ulkopuolelta. Myöhemmin luin, että ko. bändillä oli ollut Flow'ssa enemmän katsojia kuin Morrisseylla. Tässä oli ehkä tämänvuotisen Flow'n "ongelma", mitä vähän valittelin jo tuolla aikaisemmin kun kerroin, mikä mua 360-lavassa häiritsi. Flow'ssa esiintyi tänä vuonna niin isoja artisteja ja lippuja oli myyty niin paljon, että alue oli liiankin täyteenahdettu. Ja jos päätyi seuraamaan "sivusta" jotain keikkaa, joltain toiselta lavalta tulevat äänet "pilasivat" sen keikan mitä oli seuraamassa, joten tässä tapauksessakaan tätä punaisen teltan keikkaa ei ollut kiva seurata sivusta, kun joltain pikkulavalta kantautui bassojytkettä. Mutta seurasin hetken päälavaa, jolla esiintyi FKA twigs. (Tästäkään artistista en ollut aikaisemmin kuullut mitään ). Ne muutamat biisit, jotka kuulin olivat vähän niinkuin "hidasta hiphoppia" (/trip hoppia? ), joissa käytettiin paljon elektronisia lyömäsoittimia. Itse artisti lauloi kuin enkeli, mutta keikka jäi itselleni vähän etäiseksi, joten siirryin valmiustilaan Punaiseen telttaan.

Morrissey siis olisi aloittelemassa puoliltaöin, mutta kello ei siinä vaiheessa ollut puolta kahtatoista, kun teltta oli jo lähes puolilleen täynnä. Minulle olisi riittänyt paikka vaikka jostain takarivistäkin, mutta nyt kuitenkin sain suhteellisen hyvän paikan melko edestä, tai noin "keskeltä" reilusti ennen miksauskarsinaa. Ihmisiä alkoi kertyä kuitenkin telttaan ja oli todella ahdasta. Tietenkin innokkaimmat tunkivat yhä vaan siihen eteen. Aika meni kuitenkin yllättävän rattoisasti jo nopeasti. Morrisseylla oli teltassa hyvä "lämppäri": tausta"kankaalla" näytettiin vanhoja musiikkivideoita, Ramonesia, Sex Pistolsia yms. Jossain vaiheessa ne kuitenkin vaihtuivat pätkiksi vanhoista mustavalkoisista leffoista (ne olivat kai suurin osa) ei-englanninkielisiä, oletettavasti Morrisseyn suosikkikohtauksia. Hauskin niistä oli jonkun miehen esittämä flamenco(?)kohtaus, muuten pätkät eivät sopineet siihen keikanodotusfiilikseen. Lisäksi tilassa oli ahdasta ja kuuma, mikä väsytti minua entisestään.

Vihdoin lavalla alkoi tapahtua, ajoissa onneksi. Bändi saapui lavalle ja itse artisti tietenkin viimeisenä. Eturivi sekosi, alkoi Suedehead ja ainakin koko etuosa yleisöstä lauloi mukana + ainakin minä. En ole jaksanut seurata Morrisseyn musiikkia, enkä oikein tekemisiäkään jokuseen vuoteen kunnolla, koska Morrissey on tyyppinä ja mielipiteissään aika ärsyttävä, niin en tunnistanut moniakaan biisejä, joita uusimmilta levyiltä soitettiin. Hauskin hetki keikan aikana oli, kun bändin kosketinsoittaja Gustavo Manzur, lauloi yhdestä kappaleesta osan espanjaksi ja Morrissey soitti taustalla koskettimia. Muutenkin suurin osa keikasta oli hyvä, paitsi silloin kun Morrissey oli liian poliittinen ( "Do not trust political class!" ...ööh ). Keikan loppuvaiheilla soitettiin myös The Smiths -biisi Meat is Murder, jonka aikana taustakankaalla näytettiin shokeraavia kuvia eläinten teurastuksesta. Sitä ennen oli esitetty myös härkätaistelun vastainen The Bullfighter Dies, joten Morrisseyn eläinsuojelusanoma ja kasvissyönnin puolestapuhuminen tuli harvinaisen selväksi, minulle ehkä vähänkin liian alleviivaavasti. Niiden jälkeen tuli vielä Everyday Is Like Sunday, jonka jälkeen Morrisseylle tultiin sanomaan, että kohta on aika lopettaa. Keikka oli siinä vaiheessa kestänyt alle tunnin. Olisin toivonut hieman pidempää settiä, mutta ymmärrettävästi soittaminen koko alueella piti lopettaa yhdeltä. Vielä soitettiin Irish Blood, English Heart, jonka jälkeen Morrissey heitti paitansa yleisöön. Keikka päättyi sanoihin "Remember, whatever happens I love you!" mikä oli (kai) aika liikuttavaa.
Youtubesta muuten löytyy koko keikka soittolistana. Noilta videoilta välittyy kyllä tosi hyvin, miten mieletön meininki keikalla oli!

Ulkona oli ihanan raikasta. Vaikka metro olisi vielä kulkenut ja olisinkin ilmeisesti ehtinyt vielä viimeiseen metroon, köpöttelin hiestä märkänä kaikessa rauhassa bussipysäkille suunnitelmanani päästä suoraan kotiovelle. Hyppäsin kuitenkin ensimmäiseen bussiin, joka meni "sinne päin". Oli ihanaa päästä istumaan, mun jalat olivat turvoksissa ja huusivat hoosiannaa. Bussimatka meni melko jouhevasti, ehkä melkein nopeamminkin kuin mun "oma" bussi. Jouduin hiukan enemmän kävelemään perillä kuin jos olisin tullut kotiin sillä "omalla" bussilla, mutta se oli niin pieni matka, ettei haitannut. Kun pääsin kotiin, mulla oli hirveä nälkä.

[Wildchild]

Festarikesä 2017 on avattu männä viikonloppuna.

Männäviikonloppuna oli siis festaritulokas The Rock Fest Vantaan Vehkalassa ja allekirjoittanut kirmasi paikalle perjantain pääesiintyjän, Rammsteinin, takia. (Toisin sanoen ostin miehelleni joululahjaksi kaksi lippua tuonne ja pakotin hänet ottamaan minut mukaan. )
Mukana oli myös kanssa-Rammsteinitar Missus jonka kanssa olemme kolunneet Rammsteinin keikkoja kohta 15 vuotta.

Koska puhuttiin festaritulokkaasta, omat alkuodotukset eivät olleet korkealla: saletisti mikään ei toimi. Vessaan pitkät jonot, ruokaa ja juomaa on turha saada jossei jaksa jonottaa tuntia ja kun etukäteen julkaistu aluekarttakin näytti alueen olevan pienehkö, oli ryysis satavarma. Paljonpa olin väärässä! Bajamajoihin ei tarvinnut jonottaa missään välissä yli kahta minuuttia, vesipistekin oli iso, ruokaa sai nopeasti ja anniskelualueellakin juomaa sai jonottaa ehkä max. vartin.
Ainoa nurinan aihe meidän seurueella oli maa jota talloimme. Ruokakojut ja bajamajat olivat asvaltilla, sitten oli järjettömän kokoista sepeliä ja lavan edusta oli soraa ja edellispäivän rankkasateiden vuoksi mutavellilöllöä. Mietin mielessäni että mitenkähän ovat esteettömyyden hoitaneet tällä maa-aineksella ja huomasin ettei kovinkaan hyvin kun näin muutamat epätoivoiset yritykset työntää pyörätuoleja sepelissä ja mutalöllössä.

Koska mieheni ehtii festaroimaan vasta illalla, olimme sopineet Missuksen kanssa lähtevämme festaroimaan alkuillasta puoli kuuden aikaan vaikka molempien ruotsalaisrakkaus Royal Republic esiintyi 16:30. Totesimme kuitenkin ettemme millään ehdi neljäksi alueelle, joten RR sai jäädä.
Treffaamme aika tasan puoli kuudelta Huopalahden juna-asemalla ja huomaamme heti että festarialueelle päin menevät junat ovat järjestään koko ajan myöhässä. Avaamme siis tölkkimme ja nautimme auringon paisteesta muiden Rammstein-paitaisten kanssa. Junan saapuessa tuplapitkänä huomaamme sen olevan aikasta täynnä, mutta onnistumme silti löytämään istumapaikat. Konnaria tai muutakaan junahlökuntaa ei näy koko puoli tuntisen aikana jonka festaroijat käyttävät tylysti hyväkseen ja tölkit sihahtelevat ympärillä.

Jäätyämme junasta Vehkalan asemalla, huomaamme asemalta olevan suoran näköyhteyden festarialueelle joten päätämmekin jäädä juomaan pussikaljamme asemalle muiden kanssa ja kuuntelemaan taustalla soittavaa Viikatetta. Kaikilla on hyvä fiilis vaikka lievästi sanottuna jatkuva ihmisvirta pistää hieman mietityttämään tulevaa iltaa. Silmäilemme samalla selkämme takana tapahtuvaa alueelle menoa kun asemalta ei pääsekään suoraan alueelle vaan kaikki kävelytetään pienen mutkan kautta. Ihmisvirta on loputon ja lisää ihmisiä tulee joka suunnasta eikä vähiten täysinäisistä junista.

Juotuamme vähäiset oluet ja sangriat, päätämme liittyä ihmisvirtaan. Missus kipaisee matkalla viereisessä metsässä asioillaan ja lopulta päädymme muutaman minuutin jonottamisen jälkeen turvatarkastukseen. Joka sekin paljastuu viimeaikaisten maailmantapahtumien vuoksi lähinnä vitsiksi. "Onko sulla siellä mitään kiellettyä?" "Ei ole." "Ok, tervetuloa." Toivottavasti tämä asia korjataan Suomenkin festareilla vielä tämän kesän aikana.
Liput tarkastetaan myöskin reippaasti ja olemme alueella nopeammin kuin olisi ihmismassasta päätellen voinut uskoa. Hoidamme perusfestarijutut heti alkuunsa (bajamajat, vesipisteellä pullon täyttö ja ruokapuoli) ja kupu täynnä ruokaa päätämme suunnata Rammsteinin kiertuerekalle tsekkaamaan tämän kertaista paitatarjontaa. Kauhistumme hinnoista ja päätämme sittenkin tilata paidat suoraan Rammsteinin omasta nettikaupasta josta tilaaminen tulee joka kerta yhtä halvaksi.

Rekalta lähdemme etsimään anniskelualuetta, joita löytyykin lopulta kaksi molemmin puolin päälavaa, ja jotka nekin näyttää täyteen tupatulta. Päädymme vasemman puoleiselle alueelle koska se on lähimpänä. Pienen arpomisen jälkeen olutjonon pää löytyy ja olemme bisset kädessä kymmenessä minuutissa. Koska tölkeissä on euron pantti, olemme skotteja ja keräämme maasta muutamat tölkit ennen kassalle menoa jolloin omien juomieni hinnaksi jää pari euroa. Juomme kaikessa rauhassa ja kuuntelemme päälavalla soittavaa Painia. Päätämme mennä jonottamaan panttipisteelle tölkkiemme kanssa vaikka huomaamme ettei sen jono etene juuri ollenkaan. Mutta mikäs kiire meillä. Siinä jonottaessa näytän ilmeisesti rassukalta yhden tölkkini kanssa sillä lopulta kassalle päästyäni sylissäni on kahdeksan tölkkiä kun ohikulkijat kysyivät saavatko jättää omansa minulle.

Jonosta päästyämme lähdemme tsekkaamaan millaiset olosuhteet on päälavan edustalla ja siinä samassa mieheni ilmoittaa olevansa tulossa, ja kysyy voinko käydä jonottamassa hänelle parit bisset valmiiksi jottei aikaa kulu enää siihen kun hän on paikalla. No mikä nottei, jälleen parit tölkit maasta räpylään ja bissejonoon. Jono on tällä kertaa pidempi, mutta etenee silti sutjakasti ja vartissa olemme jälleen juomat kädessä. Mieskin on löytänyt sillä välin alueelle. Jätämme hänet kuitenkin tylysti yksin juomineen sillä päätämme Missuksen kanssa lähteä vielä kerran bajamajoille ennen Rammsteinin aloitusta johon on alle tunti aikaa. Sovimme näkevämme miehen kanssa Richardin puolella (missäs muuallakaan ) ja suunnitelma toimii hyvin. Olemme paikoillamme puolta tuntia ennen ja Missus aloittaa jo täpinöinnin. Olen varma että hän on pyörtynyt jo ennen keikan alkua, mutta näin ei kaikeksi onneksi käy.

Keikka on perus-Rammsteinia. Helvetisti pyroja, hittejä, Till liekittää Flaken. Ja Richard. Pitkästä aikaa bändillä näkyy olevan lavalla hyvä boogie sillä kellään ei ollut perus -ilmettä vaan ne jopa hymyili. Myös Till. Ja Richard. (Edellisellä Helsingin keikallahan Richard oli kuin naama norsun vtulla kun hommat kusi.) Tulee myöskin pari harvinaisempaa biisiä, Seemann, jota en ole aiemmin kuullut livenä, sekä Resident Evil-soundtrackilta löytyvä Hallelujah.
Sen verran kyllä on pakko todeta että Rammsteinin edellinen studiolevy LIFAD ilmestyi 2009. Tämä oli ton levyn jälkeen itsellenikin jo neljäs Rammstein-keikka. Miten kauan voi ratsastaa yhdellä levyllä? Joo, välissä on tullut kokoelmaa yms. Mutta silti. Noh, jos ei tule mitään jäähyväiskiertuetta tjs. ja bändi silti jatkaa keikkailua tolla levyllä, voipi olla ettei ole enää isoa hinkua maksaa 80e siitä että näkee samat jutut yhä uudelleen.

Keikka kestää sen perinteisen 1,5h ja keikan loputtua lähdemme hiljalleen valumaan alueelta pois. Suurimmalla osalla festarikävijöistä on sama aikomus joten alueelta poistumisessa menee n. puolisen tuntia ennenkuin olemme ns. väljemmillä vesillä. Olimme jo etukäteen ottaneet selvää että Vantaankosken asemalta lähtee Helsinkiin päin menevät junat joten suuntaamme suoraan Vantaankoskelle päin. Reilun kilometrin matka tuntuu koko illan seisoneissa jaloissa mutta selviämme siitä silti kunnialla. Asemalla löytyy neljästä junasta koostuva junaletka ja ystävällinen järkkäri vinkkaa että etupäästä löytyy tilaa kun kaikki juoksee heti ensimmäisiin juniin. Ensimmäisessä junassa onkin lähes tyhjää ja pääsemme vihdoin istumaan. Minä ja mies jäämme Huopalahdessa pois Missuksen jatkaessa Pasilaan asti. Toteamme miehen kanssa ettei Huopalahdesta mene siihen aikaan enää yhtään junaa tai bussia meille päin joten joudumme jälleen turvautumaan apostolin kyytiin. Kolme kilometriä menee kipeiden jalkojen kanssa silti yllättävän kivuttomasti ja olemme kotona puolitoista tuntia keikan jälkeen. Kiitämme lapsenvahtia ja menen lämpimän suihkun kautta nukkumaan.

Uni tulee nopeasti.

[Pascal Lemoix]

Kiitos rapsasta Wildis!

Mulla tämä keikka oli aika pitkään harkinnassa, mutta ei sitten tullut lähtöpäätöstä tehtyä. Ihan lopulta jopa unohtui. Oonhan mä sentään nähnyt heidät Rock on the Beachissä 2013.

Mutta kyllä tuo festariselviäminen on aika haastava kynnys jo nykyään. Viime kesänä olin Turun DBTL-festareilla semisti mököttämässä, kun ei oikein osunut fiilis ja rock-päivä yhteen. Seisoskelua selvin päin, kun ei sieltä saanut alkoholia jonottamallakaan.

Ja kun se oli Korsostakin pitkä matka kotiin, niin entä sitten Vehkalasta?

[Wildchild]

Olkaatten hyvä vaan.

Mutta kyllä tuo festariselviäminen on aika haastava kynnys jo nykyään. Viime kesänä olin Turun DBTL-festareilla semisti mököttämässä, kun ei oikein osunut fiilis ja rock-päivä yhteen. Seisoskelua selvin päin, kun ei sieltä saanut alkoholia jonottamallakaan.

Joo! Ei sitä enää noin vain rymytä päivätolkulla melkein samoilla silmillä.

Rapsaan on pakko vielä lisätä yläpuolelta menneet lentokoneet! Vehkalahan on Helsinki-Vantaan läheisyydessä ja lentokoneet nousivat lentoon suoraan festarialueen yläpuolelta. Jossain joku marmatti että tosi outoa ja noloa että lentokoneet tolleen vaan lentelee yläpuolelta, että pitäiskö ens vuonna miettiä tota sijaintia vähän enemmän. Minusta oli vaan hienoa että ne tosiaan lensi siitä yläpuolelta. Rammsteinhan ei saanut lupaa kaikista isoimmille paukuille juurikin lentoliikenteen vuoksi, mutta hieno se oli näinkin. Näkiköhän kukaan lentokoneissa olleista tuota festarimenoa? Välillä myöskin tuntui kuin lentokoneet olivat osa Rammsteinin showta.

[Suvi]

Kiitos wildis rapsasta.

Mä mietin myös, että musta se ois just siistiä, jos lentokoneet lentelisi festarialueen yläpuolella. Vähän niinkuin Ruisrockissa voi nähdä ruotsinlaivan.

Tätä ketjua lukiessa huomasin, että mulla on jäänyt viime vuoden Flow-festarin viimeinen päivä raportoimatta. Huups! Jotenkin muistelisin, että se on aloitettuna luonnoksissa. Täytyy ehkä tehdä se loppuun.

[L-S]

Nostalgiamummon matka festareille: seuraa pitkä raportti.

Provinssi 1.7.2017

Ultra Bra teki comebackin muutamalle festarikeikalle. Harmittelin jo alkuvuodesta sitä, että en pääsisi katsomaan bändiä Ruisrockiin, koska olin lupautunut menemään silloin työmatkalle. Koko kevään pyörittelin mielessäni sitä vaihtoehtoa, että lähtisinkin Provinssiin. Yritin saada kavereitakin mukaan, mutta kukaan ei ehtinyt/jaksanut/ollut kiinnostunut. Mutta mielessä kyti ajatus siitä, että UB olisi pakko nähdä. Moni varmaan tietääkin, että olin lukioaikoina suuri Ultra Bra -fani. Lukion jälkeisenä kesänä kolusin monta keikkaa läpi, kun oli tullut tieto, että bändi lopettaa syksyllä. Muistan muun muassa olleeni katsomassa UB:ta Forssan torilla jossain tapahtumassa. Siihen aikaan suosittujen bändien kiertueet ja esiintymispaikat olivat hieman erilaisia kuin nykyään. Olin myös viimeisellä Tavastian keikalla aikoinaan. En ole viime vuosina kuunnellut paljoakaan UB:ta, koska soitin ne kappaleet aikoinaan niin hyvin puhki, mutta se liittyy olennaisesti mielessäni nuoruuteen.

Pitkin kesäkuuta vielä jahkailin, että jaksanko lähteä itsekseni Provinssiin, ja kyttäsin säätä (jos olisi satanut ja ollut 11 astetta, olisi ollut aika inhottavaa). Lopulta torstaina ostin junaliput ja VIP-pääsylipun. Vippiin päädyin, koska se ei ollut hirveästi kalliimpi ja ajattelin, että jaksan paremmin, jos ei tarvitse olla tungoksessa ja pääsee välillä istumaan.

Lauantaiaamuna lopulta junailin Seinäjoelle. Kuuntelin koko matkan Spotifysta Ultra Brata ja mietin kaikkea nostalgista, alkaen siitä miten erilaista musiikin kuuntelu on nykyään kuin silloin päätyen siihen missä olin itse silloin ja missä olen nyt. Olin Seinäjoella jo puolenpäivän aikaan, koska se oli ainoa järkevällä aikataululla kulkeva junavuoro. Päätinkin tutustua alkuun Seinäjoen keskustaan. Siellä oli muutaman korttelin säteellä kolme kauppakeskuskompleksia: Megakeskus (joka ei nimeensä nähden ollut kovinkaan iso ), Epstori ja Torikeskus, joka oli näistä suurin. Kiersin ne läpi ja yritin samalla etsiä jotain paikkaa, johon istua syömään.

Ajattelin, että olisi mukavaa syödä jossain missä pääsee rauhassa istumaan, ja lopulta päädyin Rossoon, koska se oli halvahko paikka ja sattui olemaan siinä hollilla. Myöhemmin totesin, että ruokailuvalinta oli hyvä, koska Rosson halvin pizza oli samanhintainen kuin festarialueen pizzat ja suurin piirtein kaikki muut ruoat, mutta ne olisi joutunut syömään seisaaltaan tai maassa istuen. Festareilla tarjolla oli tosin monenlaista streetfoodia alkaen pokebowleista ja gourmet-burgereista. Siinä taas yksi ero menneisiin, vuonna 2001 festareilla syötiin lähinnä makkaraperunat.

Sen jälkeen lähdinkin festarialueelle. Katsastin VIP-alueen, jossa oli vähemmän istumapaikkoja kuin olin etukäteen toivonut, mutta ainakin siellä oli vesivessa. Ja istumaankin onneksi pääsi välillä, jos kyttäsi vapautuvia paikkoja.

Ensimmäinen keikka jota menen katsomaan on Robinin. Sää on kuuma ja aurinko paistaa suoraan kentälle. Löydän väljän kulman melko läheltä lavaa. Mietin, että olen ehkä liian vanha tähän, mutta laulan ja tanssahtelen silti mukana. Robin on samanikäinen kuin olin itse sinä kesänä, kun kiersin Ultra Bran keikoilla. Robin aloittaa Frontside Olliesta ja heittää heti toisen kappaleen aluksi kolmoisvoltin. Robinin energistä liikehdintää lavalla on ihana katsoa. Robin on ihana, koska hänellä on positiivinen tsemppimeininki ilman, että siinä on mukana minkäänlaista rehvastelua. Hän muistuttaa festariyleisöä kahdesti, että muistakaa juoda vettä, ihanaa, että hän pitää meistä kaikista huolta. Lopuksi kuullaan kohubiisi Hula hula, josta käytyjä kohukeskusteluja en ole juurikaan lukenut, mutta ilmeisesti sitä pidetään liian roisina nuorille. Sen perään kuullaan kuitenkin viimeisenä kappaleena Kesärenkaat, joten tasapaino on taattu: muistetaan kuitenkin turvallisuus.

Seuraavana esiintyisi Sanni, mutta vaikka olen kuunnellut joitain Sannin kappaleita, totean hänet kuitenkin sen verran ärsyttäväksi, etten jaksa kovin keskittyneesti seurata. Kävelen ympäriinsä ja istun juomaan päivän toisen (ja viimeiseksi jäävän ) alkoholijuoman. Seitsemältä esiintyy Jenni Vartiainen, jota seuraan jonkin verran, mutta en jostain syystä jaksa innostua suuresti, vaikka pidänkin Vartiaisen musiikista kohtalaisesti.

Tämän jälkeen parkkeeraan VIP-alueen aidan viereen, josta on melko hyvät näkymät lavalle. En jaksa tunkea ihan lavan eteen, vaikka vuonna 2001 se kuului asiaan. Yleisöä alkaa kerääntyä, joillain on keltaisia sadetakkeja ja jollakulla UB-lippu, joka näyttää samanlaiselta kuin takavuosina, ehkä se on kaivettu naftaliinista. Ultra Bra aloittaa yhdeksältä, ensimmäisenä kuullaan Heikko valo.

Bändin pojat esiintyvät tietysti puku päällä, kuten asiaan kuului aikoinaankin. (Joskin muistan myös Ruisrockin keikan, jolloin heitettiin lopuksi vaatteet pois .) Mukana on bändin lisäksi jousisektio ja ylimääräisiä puhallinsoittajia. Kaikki näyttävät tutuilta, vaikkakin vanhentuneilta, mutta niinhän olen itsekin. Kappaleista kuullaan kaikki tutut hitit. Arto Talme heittelee leppoisia välispiikkejä ja kiittelee sitä, että yleisö osaa vielä kaikki sanat. Hämmästyn itsekin sitä miten pystyn laulamaan mukana lähes virheettömästi, vaikka en ole aktiivisesti kuunnellut Ultra Brata viime vuosina. Toki olen viime aikoina kerrannut, ehkä se auttoi.

Käyn keikan aikana läpi monenlaisia muistoja ja kylmiä väreitä. En ole onneksi enää nuori, olen tyytyväinen siihen missä olen nyt. Mietin sanoituksia - ne olivat aikanaan itselleni UB:n musiikissa tärkeitä, kuuntelin niitä tarkkaan ja liitin niihin monenlaisia merkityksiä ja tunteita. Kappaleissa viehättivät yksityiskohdat, joiden kautta ne olivat paradoksaalisesti myös tulkittavissa yleisemmin. Laulun sanojen kautta rakennettiin omaa maailmaa ja pohdittiin tulevaisuutta. Nyt ne värittyvät tietysti eri tavalla, ajat ovat muuttuneet, maailma on muuttunut, niin olen itsekin. Tämän huomaa vaikkapa Lähetystyö-kappaleesta, jossa lauletaan "Haluan asua Ameriikassa" - nykymaailmassa tällainen lause kuulostaa irvokkaalta, ja toisaalta olen itsekin tässä välissä ehtinyt käydä siellä asumassa. Se on hämmentävää, mitään siitä ei olisi voinut nuorena aavistaa. Entä tehdäänkö nykyään mitä Keskustapuolue haluaa?

Puolivälissä keikkaa joku mies oksentaa lähistöllä aidan vieressä. Ei ihan vieressäni, mutta näköetäisyydellä kuitenkin. Siihen kohtaan syntyy ihmismassassa aukko, ja hetken ajan keskittymiseni häiriintyy, kun joudun miettimään kestänkö olla lähistöllä, siten että välillä näen sotkun maassa. :umphf: Jään kuitenkin, koska en keksi miten pääsisin pois, ja pian asia onneksi enimmäkseen unohtuu.

Ultra Bralle on varattu puolitoista tuntia, illan pisin slotti. He esittävätkin useita encoreja, kuten asiaan kuului aikanaankin. Provinssissa kiinnitän huomiota siihen, että moni esiintyjä ei panosta encoreihin, keikka loppuu hyvässä järjestyksessä, ja kun lähdetään niin sitten lähdetään. Eivätkö encoret kuulu enää asiaan? Keikan jälkeen on väsynyt ja rauhallinen olo. Keikan aikana en tuntenut edes selkäkipua, mutta sen jälkeen se alkaa taas tuntua, munmomaisuuteni näkyy tässä, kroppani kestää huonosti mitään ekstriimiä... kuten koko päivän kestävää kävelyä ja seisoskelua.

Seuraavana pienemmällä lavalla esiintyy CMX, nostalgiaa olisi tarjolla lisääkin. En kuitenkaan jaksa kiinnostua, yritän kuunnella vähän, mutta esiintymisteltta on sen verran pieni, että taaempaa ei oikein näe eikä kuunnolla kuulekaan. Kuuntelin CMX:ääkin lukioikäisenä ja hieman sen jälkeen, mutta jostain syystä en ole jaksanut aikoihin innostua siitä yhtään. En tiedä onko vika itsessäni vai siinä, että aika on ajanut CMX:stä ohi ja heidän olisi kannattanut jo lopettaa.

Vuorossa on kuitenkin vielä Profeetat (Cheek ja Elastinen). UB:n jälkeen ei oikein ole fiilistä sille, mutta katson tietysti keikan. UB:n ja aiemman puhtoisen positiivisen Robinin jälkeen Profeettojen kappaleissa korostuu rehvastelu ja ne typerät yksityiskohdat, joita en tietysti koskaan ole hirveästi arvostanut, mutta jotka olen ignoorannut yleisen fiiliksen varjoon. Keikka on muutenkin melko samanlainen kuin huhtikuun jäähallikeikka, jonka näin Wildiksen kanssa, vaikka tietysti lyhyempi. Ei se huono ole, laulan ja tanssahtelen kyllä mukana, mutta ihan samaan tsemppifiilikseen en pääse kuin yleensä, UB vei energiani. Ehkä kunnon fiiliksen saavuttamiseen pitäisi olla myös Wildis mukana. Sekin vaikuttaa, että VIP-alueella hirveän moni ei laula mukana, ehkä jossain muualla olisi parempi yleistunnelma. On kuitenkin pyrotekniikat ja konekivääritulipaukut, ja lopetuskappaleena Profeetat - me ennustettiin tuleva.

En jaksa jäädä seuraamaan Apulantaa, lähden suunnistamaan poispäin. Juna lähtee vasta hieman ennen neljää. Menen Hesburgeriin, jonka sijainnin ja aukioloajat olen etukäteen tarkistanut. Pitää olla joku paikka missä istua ja olla, ulkona on jo aika viileää. Viivyn siellä, kunnes alkaa tuntua siltä, että nukahdan pystyyn ja katson parhaaksi lähteä. Menen rautatieasemalle, ja kerkeän tuskin istua lattialle, kun kuulutetaan, että junani saapuu asemalle, vaikka kello on vasta kolme. Positiivinen yllätys, joten menen istumaan valmiiksi junaan, jotta pääsen nukkumaan. Paikkani on ärsyttävässä muinaisvaunussa, jossa on vanhat penkit eikä latauspistokkeita. En tiedä miksi VR ei näillä hinnoilla voi jo luopua niistä vaunuista. Mutta ihan sama, onneksi nukahdan pian, eikä kukaan tule ajamaan minua pois paikalta, jolle istun, koska joku muu on jo nukkumassa paikallani.

Matkaan sisältyy vielä junanvaihto Tampereella ja olen kotona kahdeksalta aamulla. Menen suoraan nukkumaan. Raskaita nämä festarit tällä iällä, mutta kyllä UB:n takia kannatti lähteä.

P.S. Tässä raportissa olisi ollut ainakin neljä munmo-hymiötä, mutta se ei jostain syystä toimi, Photobucketin erroria vaan tulee näkyviin. Voitte kuvitella ne. Lisäksi 10 pistettä ja papukaijamerkki, jos jaksoit lukea tänne asti.

P.S.2. Unohdin mainita, että Ultra Bran encoreissa mukaan lavalle saatiin myös Anna Tulusto! Hänethän potkittiin aikoinaan vähän ikävässä sävyssä pois bändistä Kroketti-levyn jälkeen, mutta encoret ovat kaikki siltä levyltä, ja Annakin pääsee laulamaan. Jotenkin hienoa, että välirikko on nyt julkisesti ja symbolisestikin korjattu.

[Wildchild]

Mahti rapsa. Voi kunpa olisin saanut olla muuukaanaaaaa. (Olen siis reissussa enkä päässyt siksi paikalle.)

Ehkä kunnon fiiliksen saavuttamiseen pitäisi olla myös Wildis mukana.

Aww. Mun Profeetat-keikkaan on vielä parisen viikkoa aikaa. Tuleekohan sama fiilis?

[Pascal Lemoix]

Lyhyesti UB:sta Ruisrockissa.

Keikassa oli kaikki sinänsä kohdallaan, mutta olisin toivonut jotakin arvaamattomuutta tai vaikka epävarmuutta enemmän. Matkan aikana käytännössä kaikki olivat menossa UB:ta katsomaan, alueella käytännössä kaikki halusivat nähdä bändin, yleisössä käytännössä kaikki osasivat laulaa joka biisin alusta loppuun...

Siis komeata ja kaunista ja vähän haikeatakin, mutta myös joku tyhjyys. Tulee kaukaa menneestä, on hetken ja sitten taas poissa.

Ja ne encoret oli tosiaan ihan turhia, ei niitä enää kukaan tee festareilla.

Oma festarointi oli suunniteltu, aikataulutettu ja mietitty, mutta tunnetasolla olisi enemmänkin voinut räjähtää.

[Suvi]

Löysin mun luonnoksista tällaisen.

(Kommentti alkuperäisessä luonnoksessa vuodelta 2016: Noiden edellisten päivien raporttien perusteella vaikuttaa, että mä oon ihmisiä välttelevä erakko. Niin mä kyllä vähän oonkin. )

Flow Festival 2016, kolmas päivä

Hyvin nukutun yön jälkeen olin edelleen ihan poikki. Mietin jälkeenpäin, että mitä jos olisinkin sattunut näkemään jotain tuttuja ja päätynyt vaikka jatkoille. Mitenköhän poikki silloin olisin ollut? Tein jonkun verran joogaa "piristyäkseni", mutta se vaan väsytti enemmän, joten päätin jättää päälavalla viiden aikoihin esiintyvän J. Karjalaisen väliin (vaikka vähän harmittikin) ja mennä vasta seitsemän aikoihin alueelle. En myöskään halunnut pitää mitään kiirettä, joten katsoin rauhassa mm. Poirotia ( ) ja keräsin voimia iltaa varten.

Suunnitelmani mukaisesti olin sopivasti seitsemän aikoihin alueella. Otin piristyäkseni Novellen kojusta alkoholittoman drinkin, mocktailin, joka oli oikein hyvää. Nyt vaan heti huomasi, että alueella oli jo huomattavasti enemmän porukkaa kuin edellisinä päivinä viiden aikoihin. Olin ostanut aikaisemminkin samaisesta Novellen kojusta vesipullon, ja siinä ei ollut siinä vaiheessa ollut yhtään jonoa. Nyt jono oli jo huomattava, mutta ei mitenkään mahdoton. Ensimmäinen etappini, Musta teltta oli sitäpaitsi siinä ihan vieressä.

Mustassa Teltassa esiintyi legendaarinen kalifornialainen punk-bändi Descendents, "melodisen hardcoren esi-isät", kuten Flow'n esittelysivulla bändistä sanottiin. Jos ihan rehellisiä ollaan, itse en ollut kuullut bändistä kuin nimen ja pari biisiä, joita kuuntelin ennen keikkaa Spotifysta. Huomasin kuitenkin, että oikeastaan kaipasin punkkia kaikkien elektronisen musiikin keikkojen jälkeen. Bändi ei muutenkaan keikkaile kovinkaan paljon, ja tämä oli heidän ensimmäinen Suomen-keikkansa, niin kyseessä oli melko harvinaislaaatuinen esiintyminen. Teltta ei ollut mitenkään tupaten täynnä. Veikkaan muutenkin, että teltassa oli enemmän uteliaita kuin "faneja". Kaikki innostuneimmat olivat tunkeneet eteen ja jäin ihan suosiolla taakse. Bongasin miksauskopin (miksauskarsinan? miksausaitauksen?) takaa hyvän tyhjän paikan, josta näki hyvin suoraan lavalle, pystyi nojailemaan miksauskarsinan aitaukseen, ja ympärille jäi kivasti tilaa. Miksauskarsina ja sen laitteet eivät olleet ollenkaan näkökenttäni edessä ja oli itse asiassa aikaa hauskaa tarkkailla mitä siellä tapahtui. Lisäksi melkein vieressäni oli Tumppi Varonen. Täydellistä! Keikka oli muutenkin ihana. Edessä oleva fanijoukko oli täysillä mukana ja innoissaan, ja eräs poika crowd surffasi vähän väliä ja bailasi täysillä. Hesari kiteyttikin keikan hienosti: "Entisille ja nykyisille punkkareille ja skeittaajille Descendentsin vierailu oli harras tapaus, muita se muistutti siitä millaiselta aito punk on kuulostanut: simppeliltä ja vähän horjuvalta, mutta sydämelliseltä."

Katsoin keikan loppuun, mutta siirryin pikkuhiljaa teltan uloskäyntiä kohti, kun väki alkoi vähentyä teltasta. Punaisessa teltassa esiintyi New Order, ja siellä piti taas olla ajoissa, jos halusi päästä edes telttaan sisälle.

Tästä alkaa mun vuoden 2018 kirjoitus, eli se mitä muistan tuosta parin vuoden takaisesta Flow-festivaalin viimeisestä päivästä:

Muistan New Orderin keikasta sen, että siellä oli hieno videoseinä, teltta oli ihan täynnä, mutta mulla oli hyvä paikka miksauspöydän aidan vieressä. Bändi soitti hyvin ja keikka oli tosi pitkä, ja jouduin lähtemään sieltä pois kesken keikan koska halusin syödä jotain. Kävin hakemassa ihan perimmäisestä nurkasta sushiburriton, jota halusin testata. Muistan, että sushiburrito oli pieni pettymys: mun mielestä sushissa on juuri kivointa se pienuus ja sushiburrito oli juuri sen vastakohta. Sitäpaitsi se oli suoraan kylmästä, mikä oli selkeästi vaikuttanut makuun. Mutta hassua: olin ihan varma, että New Orderin keikka oli jo aikoja sitten loppu, kun sieltä kuului vielä Love Will Tear As Apart, joka on New Orderin "edeltäjä-bändin" Joy Divisionin biisi. Jostain syystä muistan olleeni yllättynyt kun se soitettiin.

Melkein heti perään alkoikin jo Sian keikka päälavalla. En tajunnut yhtään, että kello oli niin paljon. Alkoi soida (Rihannan) Diamonds, mitä vähän ihmettelin, mutta tajusin sitten melkein heti, että Sia on tietenkin ollut mukana tekemässä ko. biisiä. Se oli tavallaan tosi hämmentävä keikka. Festarialueella oli yleisöä katsomassa keikkaa enemmän kuin koskaan siihen mennessä, mutta itse pääesiintyjä esiintyi taustalla naamion takana ottamatta minkäänlaista kontaktia yleisöön ja lähes liikkumatta. Toki hänen äänensä kantoi ja oli tunnistettava, mutta ainakin Hesari kritisoi keikkaa, että lavalla laulamassa olisi voinut olla vaikka "Ritva Kalliosta". Pianisti ja tanssijat oikeastaan veivät lavalla kaiken huomion. Toisaalta keikka antoi mulle oivalluksen, että jotenkin hienoa, että tämän voi tehdä näinkin. Mahtavaa, että esiintymiskammoinen introvertti voi tehdä ison show'n tällä tavalla. Muistan, että oli hauskaa liikuskella ympäri festarialuetta kuuntelemassa miten musiikki soi ja lavan tapahtumat näkyivät eri paikoissa aluetta. Muistan, että tunnelma oli hieno. Jossain vaiheessa seisoin festaripäivistä väsyneenä keskittyen musiikkiin, niin ihmisporukat kävelivät mua päin. Muutuin varmaan jossain vaiheessa näkymättömäksi. Punaisessa teltassa esiintyi mun seuraava kovasti odottamani artisti, ja valuin lähemmäs sitä. Siellä olisi ollut täydellinen paikka päälavan keikan katsomiseen ja kuuntelemiseen, mutta samppanjabaarista tuli jotain hiton jumputusta, joka häiritsi kovasti.

Jossain vaiheessa mulla meni hermå ja menin Punaiseen telttaan varaamaan hyvän paikan itselleni. Punaisessahan teltassahan esiintyisi siis viimeisenä ANOHNI. Hän oli aikaisemmin Antony, solistina aikoinaan Antony & The Johnsons -yhtyeessä, jota kuuntelin todella paljon, etenkin kolmea ensimmäistä levyä. Olen pitänyt aina kovasti Antonyn/Anohnin lauluäänestä, ja odotin paljon tältä keikalta. Muistan että kuuntelin hänen Hopelessness-levyään perjantaina piikkimatolla maaten. Tiesin, että on tulossa jotain täysin erilaista kuin Antony & The Johnsonsin aikainen musiikki. Antony & The Johnsons oli taide-/kamaripoppia, kun taas Anohnin levy oli enemmän kokeellista elektronista musiikkia. Muistan, että keikan odotus kesti kauan, odotusvideona näkyi Naomi Campbell mustavalkoisessa kuvassa tanssimassa hidastettuna. En muista, oliko siinä edes musiikkia, mutta se oli todella unettavaa. Jossain vaiheessa kuuntelin muiden juttuja: kaksi kundia jutteli englanniksi viikonlopun tapahtumista ja tulevasta keikasta. Toinen heistä oli kai Venäjältä. Oli hauskaa kuunnella kun toinen ei tiennyt kohta esiintyvästä artistista mitään ja toinen yritti kertoa vähän hänestä, mutta ei selkeästi tiennyt millainen keikka on tulossa. Itselläni oli sentään hieman ennakkotietoa: olin katsonut pari videota osasta esitystä netistä. Itsellänihän oli ollut jännitystä, tuleeko tätä keikkaa olleenkaan, koska solistin ollesssa sairaana, ainakin muistaakseni Tukholmassa oli jouduttu perumaan keikka vasta pari päivää sitten.

Kun keikka vihdoin alkoi, lavalla oli oikeastaan vain Anohni itse ja kaksi henkilöä läppäreiden takana, jotka tuottivat esityksen musiikin. Anohni oli Sian tapaan peittänyt kasvonsa, mutta hänellä oli musta huivi kasvojen peittona. Taustakankaalla/videoseinällä näkyi eri naisten kasvoja, Anohnin omat kasvot myös vähän myöhemmin, jotka tavallaan hoitivat "puhumisen" solistin puolesta, eli he lipsynkkasivat laulun mukana. Kyseessä oli enemmänkin taideperformanssi tarkoin harkittuine koreografioineen kuin varsinainen pop-keikka. Toki musiikki oli aika ajoin myös tarttuvaa ja pisti yleisöä myös tanssimaan. Kappaleiden aiheet ovat suuria: ilmaston lämpeneminen, Afganistanin pommitukset, Yhdysvaltain hallinnon kritisointi jne., mutta jollain tavalla Anohnin ääni toi niihin myös jonkinlaista kauneutta ja herkkyyttä. Muistan, että poistuin keikalta hieman pöllämystyneenä, mutta samalla vaikuttuneena. Ja oli jännää huomata, että vaikka Anohni oli peittänyt kasvonsa, hän oli paljon enemmän läsnä ja kontaktissa yleisön kanssa kuin Sia.

Yhä pöllämystyneissä tunnelmissa otin ensimmäisen yöbussin joka meni vähän niinkuin mun kotiin päin, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi lähelle. Pimeässä elokuun yössä kuljin "pienen" mutkan kautta kotiin ja muistan, että oli niin sekaisin tuosta edellisestä keikasta, että mua jännitti jokainen puunoksan heilahduskin.

Mutta hienot festarit olivat. Kiban kautta mä muistaakseni tuonne pääsin.

[theia]

Oho, olipa Tuska 2024.

En oo pitkään aikaan ollut useampaa päivää festareilla, tai myöskään isommilla festareilla. Tuskassa edellisen kerran 2002

Tuskan järjestelyt ilahduttivat: ruokakojuja, vessoja, vesipisteitä oli paljon ja ne oli selkeästi merkattu. Myös erilaisia baareja oli runsaasti, joten aina oli kaljat lähellä Lisäksi oheistoimintaa: keskustelut Tuska Forumilla Bleending metal -podcastin (itselleni tuntematon) juontamana, sekä Tuska Expo jossa oli kaikkea koruista tarot-kortteihin ja -luentoihin, tatskoja ja corpse paintteja.

Perjantain saldoksi jäi Annisokay ja kauempaa seurattu Infected Rain, jonka jälkeen siirryin huonovointisena kotiin. Helvetillinen kuumuus kai osui kohtaloksi, ja päänsärky ja etova olo aaltoilivat, huolimatta ruoasta ja (holittomasta) juomasta. Puoliso jäi heilumaan, joka oli oikein ok koska kaipasin vain hiljaisuutta, rauhaa ja viileää. Kotona ei kyllä viileyttä löytynyt, mutta muuten. Saksalainen Ghostkid jäi näkemättä, harmittaa.

Lauantaina paremmalla onnella: eka Triplassa hampurilaiselle, sieltä täydellä bussilla Suvilahteen. On lämmin, muttei kuuma. Rytmihäiriö soitti 13:30 ja sinne oli mentävä. Unto Helo kertoi keikalla kävelleensä värikkään helsingin läpi, ja toivoi että "seuraavan biisin aikana sitten kun lauletaan Olen dokannut, olen sekoillut, olen rukoillut ja sitten kaikki huutaa kovaa olen homoillut - ja näin tapahtui.

Puolison tuttuja oli seurueessa, jota kutsuimme lippujengiksi, koska heillä oli Jägermeister-lippu jonka päässä oli Zeppo-niminen harakka rässiliivit päällään Tää oli kyllä aina helpoin maamerkki löytää toiset, kun usein hajaannuttiin puolison kanssa eri keikoille.

Rytmihäiriön jälkeen oli hetken väljää, kävin varaamassa itselleni letitysajan ja sen jälkeen suuntasin työkaverin ja sen kaverien kanssa katsomaan Solencen, joka oli hmmmmm aika läppä - biisit kuten Good f***ing music ja F*** the bad vibes kertonee paljon. Sieltä pinkaisin letitettäväksi.

Lettien jälkeen menin jonottamaan Tiivistämölle (Kult stage by Inferno), jossa soitti St. Aurora - keikka alkoi, ja olin jonossa kaukana. Onneksi vaihtuvuutta oli ja pääsin parin biisin jälkeen sisään, tunnelma oli ahdas ja hikinen. Mitä enemmän ihmisiä poistui, pääsin onneksi baaritiskin edestä ihan saliin asti ja ihan mieletön energia ja fiilis.
St. Auroran jälkeen etsin lippujengin, josta siirryttiin puolison kanssa katsomaan Stam1naa päälavalle. Itse en rohjennut moshpittiin, kun ne on muuttuneet ihme lenkkipoluiksi Puoliso kävi Lääkkeen aikana wall of death/circle pitissä ja tuli hengästyneenä takaisin.

Stam1nan jälkeen menin katsomaan Make Them Sufferia kauempaa, jonka jälkeen käytiin syömässä ja seurattiin Amorphisia sivulta. Turmion Kätilöt myös kauempaa lippujengin seurassa, osin vessa- ja kaljajonoissa.

Vikana oli Bring Me The Horizon, jolla oli hyvin visuaalinen setti. En ole koskaan liiemmin BMTH:ta kuunnellut, mutta tokihan lauantain boogien ollessa hyvä mielellään sitä jäi katsomaan ja joraamaan. Erityisesti liikuttaa aina kun bändit ottavat faneja lavalle

BMTH:n lopetettua siirryttiin lippujengin kanssa suht lähellä olevaan kuppilaan, josta lähdettiin kahden jälkeen bussilla kotiin (53 pysäkkiä, jessus sentään).

Sunnuntai

Aamu ei ala kovin vahvasti, väsyttää ja nuutunutta menoa.

Kahdentoista jälkeen aletaan valmistautua vikaan festaripäivään, käydään Triplassa syömässä ja bussilla suunnataan Suvilahteen.

Pyöritään alueella, lippujengistä lipunkantaja saapuu paikalle mun eilinen unohtunut kassi mukanaan, käydään Expossa katsomassa tarjontaa ja haen eilen tilatun Buffy tarot-pakan Tarotpuodilta. Juodaan kahvit ja haahuillaan.

Sunnuntaina oli käytännössä ainoastaan Lost Society, joka kiinnosti. Eli Bad Omensin korvaaja. Mun työkaveri on ollut porttien avaamisesta lähtien eturivissä odottamassa, joten edellisen keikan loppuessa klo 16 meen sinne heidän kanssaan. Tunti odotellaan eturivissä, katselen kun edellisen bändin kamoja viedään pois ja Lostareitten kamoja soundcheckkaillaan ja tulihommia. Vähän meinaa iskeä suru kun tiedän että jossain toisessa tilanteessa bändi jota odottaa olis voinut olla Bad Omens mut it is what it is.
Lost Society on kuulemma luvannut vetää kovin keikkansa ikinä, ja sen huomaa miten fiiliksissä Samy Elbanna on vetää päälavalla. Ison maailman tuntua kyllä ja liikutun Samyn liikutuksesta Eturivissä on toki vähän erilainen tunnelma kuin jossain taustalla tai sivussa, missä muut keikat oon katsonut. Näkee ihan ilmeet ja eleet ilman screenejä

Lostareitten lopettaessa etsin puolison joka on ollut hikoilemassa Tiivistämöllä, mennään Radio City Stagen läheisyyteen kattomaan färsaarelaista Eivoria ja pidän sen tunnelmoinnista. Käyn vielä yhden Tuska Forumin (Value of authensicity with Samy Elbanna) ja sit etsin lippujengin, katellaan Bury Tomorrow kauempaa (arvostan että käyttivät aikaa ja tilaansa puhuakseen inklusiivisuudesta ) ja vähän ennen ysiä ja keikan loppumista todetaan puolison kans et nyt on aika lähteä kotiin. (Sunnuntain pääbändi Parkway drive jää näkemättä)

Kotiin ja nukkumaan ja JESTAS että on väsynyt olo. Mut siis aivan huippumeiningit kyllä.