forde.munfoorumi.com

Tämä on mahtavaa korkata jokin osio omalla ketjulla.

Mä sain kuunneltavakseni pop-talk -nimisen ohjelman Göstä Sundqvistista ja se kirvoitti mut kirjoittamaan hiukan.
Leevi and The Leavings on mulle ollut lapsuudesta saakka jonkinlainen suomalaisen huumorirockin peruskivi. Lapsuudessa ja nuoruudessa
se nauratti (piilo)tuhmuuksilla. Melodiat oli tarttuvia ja kertosäkeitä rallatteli mielellään.
Nyt vanhempana laulujen traagisuus ja tragikoomisuus löytyy lauluista helposti ja tuhmuudet ei enää niin saa suuta leviämään.
Leevin tuotannosta muistaa todella monen kappaleen sanat alusta loppuun, kun niitä on tullut renkutettua miljoonia kertoja.
Nostaisin Leevien (Göstan) tuotannosta kaksi levyä ylitse muiden:Musiikkiluokka (1989) ja Häntä koipien välissä (1988)
Joista jälkimmäinen kuuluu mun mielestä kaikkien aikojen suomalaisten rocklevyjen top kymppiin.
Vieläkin nykyään ne laulut on hyviä, eikä ajan hanmas oo niitä kuluttanut.
Ja Göstan muu kulttuurituotanto oli massiivista. Kaikki ne radio-ohjelmat kerran viikossa työllisti miestä varmaan ihan tolkuttomasti.
Koe-eläinpuisto muuten kuuluu Yle Areenassa aina viikko ohjelman esittämisen jälkeen. Se tulee lauantaisin klo.20.00

Mitä mieltä itse olette Leevistä? Putoaako millään tasolla, vai onko se pikkutuhmaa huttua ilman mitään mystiikkaa?
Entä on täällä KEP -faneja, jotka on kuunnelleet sitä Mafialta, tai on löytänyt sen nyt vasta?

Olen nuori ja tietämätön.

Ostin kyllä juuri 'Melkein vieraissa'-levyn, josta ihmetyksekseni löysin monta
tuttua kappaletta, joita ei radiossa ole soitettu pitkään aikaan, mutta joiden
mukana osasin laulaa. Yhtään oikeaa Leevien levyä en omista...

Leevithän ovat tärkeä osa suomalaista musiikkihistoriaa ja monta hienoa kappaletta
niin sanomaltaan ja säveleltään on Göstan kynästä lähtenyt.

Koe-eläinpuistoa en oo ikinä jaksanu kuunnella...

Minullapa on Häntä koipien välissä LP-levynä! Ja tuo lause on jotenkin omituinen... Että asiallisesti lähti homma käyntiin tälläkin foorumilla. Koe-eläinpuistoa olen kuunnellut satunnaisesti jostain 90-luvun lopusta lähtien, hienoa että se tulee taas. Ei mistään muualta taida radiossa kuulla sellaista musiikkia kuin siinä soitetaan, jutuista puhumattakaan.

Leevien musiikkia olen kuunnellut ajoittain, eniten olen tykännyt menevistä poppihumpparalleista kuten vaikkapa Pojat tanssimaan.

Viisauden Lähde kirjoitti: Koe-eläinpuistoa olen kuunnellut satunnaisesti jostain 90-luvun lopusta lähtien, hienoa että se tulee taas. Ei mistään muualta taida radiossa kuulla sellaista musiikkia kuin siinä soitetaan, jutuista puhumattakaan.

Mä olen nyt kuunnellut sen ekoja jaksoja, niin siinä soitetaan Kikkaa aika usein. Se oli varmaan sitä aikaa, kun Kikka (R.I.P) oli pinnalla.
Sieltä mä olen monenlaista musiikkia kuullu mm. venäläistä technoa, joka ei piisinä ollu ihan paskimmasta päästä.

Mun ensimmäiset muistot Leevistä on jostain 80-luvun
lopusta, 90-luvun alusta kun isä kuunteli niitten kaset-
teja autossa. Kuuntelin jo silloin kappaleitten tekstejä
innokkaasti, ja 10-vuotiaasta Leevin tekstit oli tositosi
ahdistavia. Se yksikin biisi missä lauletaan pesukonees-
sa (tai kuivausrummussa) pyörimisestä sen jälkeen, kun
vaimo on lähtenyt ja jättänyt miehen ja lapset jälkeensä,
oli tosi surullinen. Varmaan aikuinen kuuntelee niitä tekstejä
erilailla, mutta lapselle ne oli aika rankkoja. Siitä syystä en
ole pahemmin halunnut Leevejä enää myöhäisemmällä iällä
kuunnella.

Kesällä 2004 olin kuuntelemassa Göstan muistokonserttia
Huvilateltassa, silloin itkin solkenaan. Olisiko tulleet lap-
suudenmuistot ja isän kanssa autonkyydissä oleminen mie-
leen, en tiedä, mutta liikuttuneessa mielentilassa olin.

Koe-eläinpuisto herätää nostalgisia muistoja lapsuudesta. Meidän mökkimatkat ajoittuvat aina siihen aikaan ku radiosta tuli Koe-eläinpuisto. Enhän minä lapsressu kaikkea ymmärtänyt (eikä siinä iässä vielä luojan kiitos tarvitsekkaan) mutta hauskaa oli.

Aikoinaan Leevit tuntui vain huumori bändiltä mutta nykyään niistä biiseistä löydän hyvinkin traagisia piirteitä ja joskus vallan tulee perin haikea olo niitä kuunnellessa.
En tahdo sinua enään-kipale aiheuttaa jostain syystä kyyneliä silmäkulmaan kuten myös Pohjoisen taivaan alla ja Elämä ikkunan takana. Ja nyt kun mietin niin nykyään nostaakin tunteita juuri nuo melankolisemmat veisut. Iloisimmista kappaleista Pojat tanssimaan oli aikoinaan bileiltojemme avaus ralli. Ja Tuhannen markan seteli! Herrasiunaa siitä onkin aikaa kun näitä on kuunnellut kunnolla.

*muoks+lisäys* Göstan kuolema meni multa täysin ohitse. Sen tiedon minulle tarjosi seisakan Heidät Me Menetimme-juttu. Säikähdin ihan itseäni kuinka suuren tunnelatauksen se sai aikaiseksi, ja miten multa on tuo uutinen jäänyt kokonaan kuulematta.

Ei oikein tiedä miten sitä Leevi & The Leavingsin tai Göstan vaikutusta kuvailisi,
kun biiseihin liittyy hirveästi muistoja ja hupailutuotantoon sitäkin enemmän ja
rakkaampia. Mutta aloitettakoon paljastuksella. Allekirjoittaneella ja isälläni oli
joidenkin mielestä kieroutunut joulutraditio. Jouluateriaa syötiin aina siihen aikaan
kun radiosta raikasi jokin Göstan hupailuista ja koska molemmat pidimme ohjelmasta
kuin hullu puurosta, niin eihän sitä nyt yhden aterian takia voinut väliin jättää.
Niinpä viritimme radion sopivalle etäisyydelle joulupöydästä, istuimme mahdollisimman
lähelle vastaanotinta ja koetimme saada syötyä rosollimme ilman, että lennätimme
sitä kovin paljoa pöytäliinalle hirnuessamme jollekin kaksimieliselle kinkkujutulle.
Nykyäänkin kaipaan jouluihin ehkä eniten ateriaa Koe-eläinpuistolla höystettynä.
(Niin, meillähän myös luettiin Aku Ankkaa aamiais-, päivällis- ja illallispöydässä.
Kaikki muut paitsi äiti. Että semmoinen perhe meillä.)

Mitä taas musiikkiin tulee, niin vaikken ole aina kaikkia tekstejä pienempänä
ymmärtänytkään, olen silti pitänyt Göstaa ja kumppaneita yhtenä parhaimmista
suomalaisista musiikintekijöistä. Sävelmät tarttuvat kuin tauti, sanoituksetkin
aukesivat iän myötä ja kun tultiin yläaste- ja lukioikään, niin levyjä kuunneltiin
jopa kuviksen tuntien taustamusiikkina. Tiettyihin ihmisiin liittyy tietty biisi,
valokuvia kotibileistä katsellessa muistaa mitä biisiä on silloin kuunneltu, jotkin
taas kertovat suoraan kaverien toilailuista (mm. kaveri ajaa autonsa puun ympärille
ja itse sen jälkeen lauleskelee Teuvoa). Kokoelmalevy löytyy varmaan jokaiselta
lukiokaveriltani levyhyllystä, sillä biiseistä väännettiin myös pilkkalauluja opettajille.
Vaikka saankin yleensä kotimaisista bändeistä ihottumaa, niin Leevit tuntuvat
porautuneen ihon alle. Jotenkin sanoituksissa tuntuu olevan koko elämän kirjo ja
biisit muodostuvat helposti henkilökohtaisiksi.

Nugat kirjoitti:En tahdo sinua enään

Enää. :soosoo: Ei saa sanua enään, ettei tule nyrkistä nenään.

Shay kirjoitti:

Nugat kirjoitti:En tahdo sinua enään

Enää. :soosoo: Ei saa sanua enään, ettei tule nyrkistä nenään.

Aaaargh anteeksi. Ehkäpä voisin syyttää lukihäiriötä.

Juuri pidettiin kaverin kanssa pienet illanistujaiset, joiden musiikkitarjonta painottui vain ja ainoastaan Leevi and the Leavingsin tuotantoon. Mietittiin, että tässä on kanssa yksi pändi, jonka musiikkiin ei tahdo kyllästyä sitten millään. Ja Leevit on varmasti ollut osana aikas monen suomalaisen elämässä. Biisejä olen itse diggaillut ihan lapsuudesta asti, tietty sanoituksiin nyt pääsi sisälle vähän paremmin hieman vanhemmalla iällä. Göstä oli nero, se biisien tarttuvuus ja sanoitusten koomisuus on jotain ihan omaa luokkaansa. Pitäisi varmaan hommata se Melkein vieraissa -levy, olen kuullut siltä ainoastaan Mariskan (?) version biisistä Poika nimeltä Päivi, ja se kuulosti aika hyvältä. Jos ne muutkin biisit olisivat yhtä onnistuneita...

Koe-eläinpuisto oli myös osa lapsuutta, lauantai-iltojen kohokohta taisi useimmiten meidän perheessä olla se, kun avattiin radio tuon ohjelman aikaan. No enhän minä senkään huumoria ihan täysin lapsena tajunnut, nauratti vaan ne puhujien hassut äänet. Onneksi nyt on uusintakierros meneillään, saa taas nauraa.

Ensikokemukseni Leevistä aikanaan oli kasetti "Häntä koipien välissä". Tykkäsin ja kuunneltua tuli paljon. Nyttemmin hieman vähemmän, mutta aina välillä kuitenkin.

Täältä löytyy sanoja Leevin kappaleisiin:
http://www.hitslyrics.com/l/leeviandthe ... 15213.html

Teuvo. Enoni nimi on Teuvo. Mun äiti osti aikoinaan pikkuveljelleen ensimmäisistä palkkarahoista synttärilahjaksi Anglian. Äitissä biisi herättää aina pientä hilpeyttä, varsinkin ko pikkuveli hurjasteli aina välillä miten sattuu läheisillä syrjäkylän sorateillä, ojanpenkkakin tuli kuulemma tutuksi... Ja sitten itte oiottiin lommot ja räpellettiin moottoria kotipihassa.

Muuten mulla ei oo oikein mittään sanottavaa Leeviin liittyen. Itte olen kanssa niin nuori ja tyhmä ettei oo tullu hankituksi yhtään levyä hyllyyn. Mitä on aina sillon tällön ratiosta biisejä kuulunu niin kyllähän Göstä oli ihan parhaimpia mussiikintekijöitä. Ylleensä olen sitä mieltä että riimittely on kamalinta mitä runossa/mussiikissa voi harrastaa, mutta Göstä osasi käyttää sitä oikein. Aika harva on samalla tavalla osannu kuvata suomalaisten mielenmaisemaa sille sammaan aikaan sekä nauraen että ylistäen.


muok: korjasin hymiön

Leevi and The Leavingsiin liittyy paljon muistoja lapsuudesta. Keskiviikko - 40 ensimmäistä hittiä on ainut levy, jonka kuuntelu on säilynyt lapsuudesta tähän päivään. Löysimme kyseisen levyn äitin ja isän levyhyllystä, kun minä olin vissiin kolmannella luokalla ja veljeni ykkösellä. Äiti yritti sanoa: "Ette te varmaan siitä levystä tykkää." Mutta mehän otimme levyn kuunteluun ja tykkäsimme. Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen soi levysoittimessa usein monta kertaa putkeen ja muitakin lauluja toki kuunneltiin. Suurta osaa biisien sanoituksista ei silloin tajunnut (ja hyvä niin), mutta jokin niissä biiseissä kolahti. Kuudennella luokalla sain ensimmäisen kännykkäni ja soittoääneksi valitsin Teuvo maanteiden kuningas -kappaleen.

Nykyään tykkään aivan eri kappaleista kuin lapsuudessa, mutta Leevi and The Leavings on säilynyt vuodesta toiseen, vaikka yläasteen yhdeksännen ja lukion toisen luokan välisenä aikana heidän musiikkiaan ei kovin paljoa kuunnellutkaan. Leevi and The Leavingsin kuuntelu saa mut kerta toisensa jälkeen nostalgisiin fiiliksiin. Leevi and The Leavingsin aikaan saamia tunteita on hirmu vaikea pukea sanoiksi, mutta kyseinen bändi merkiksee mulle paljon.

Leevi ant The Leavings oli minulle muutamia tunnetuimpia lauluja lukuunottamatta lähes tuntematon ilmiö ennen eräätä Äiskän (nyt jo entistä) miestä. Kyseinen ukkeli oli kotoisin Pohjois-Karjalasta ja voinette arvata, mitä kappaletta hän mielellään varsinkin automatkoillaan luukutti
Herralta löytyi vaikka mitä levyä Leevi and The Leavingsin tuotannosta, lähemmäs varmaankin kaikki Cd-levyt. Tutustuessani syvemmin siis herrojen aikaansaannoksiin olin jo jopa lapsen ymmärrystä neuvokkaampi, ja sanoitukset iskivätkin tajuntaan moukarin lailla. Tuotannosta pidän sekä iloisista ralleista että dramaattisemmasta soitannasta.
Kuten monenkin muun suosikkiartistin ja musiikillisen vaikuttajan tuotantoa, en omista Leeviltä yhtäkään julkaisua itse.
Tämä ei mielestäni tee minusta yhtään sen huonompaa kuuntelijaa, varmasti ostan tuotantoa kun sitä sopuhintaan jostain tulee vastaan.
En osaa nimetä suosikkilevyäni, en muista kaikkia kappaleita likipitäenkään silmäillessäni albumeita - kuitenkaan Leeviä kuullessa ei voi soundista erehtyä, se on varma. Tribuuttialbumia en ole kokonaisuudessan päässyt vielä kuuntelemaan.
Koe-eläinpuistoa en ole kuullut kuin satunnaisia kertoja silloin vuosia sitten, voisihan niitä yrittää löytää lähemmin tänäpäivänä.

Minä torjuin Leevin pitkään, koska mielestäni laulujen kieli oli liian karkeaa ja ilmaisut liian suoria. Siis Raptoria ja Sleepy Sleepersiä oli kuunneltu sujuvasti, mutta silti Leevin kaunistelemattomat seksuaaliaiheet olivat liikaa.

Nyttemmin on paremmin löytänyt niistä sen huumorin. Esimerkiksi "Sopivasti lihavassa" on esitelty ääneen eräitäkin seksuaalifantasioita, joita kaikilla on, mutta joista ei vain puhuta. Siis tavallaanhan teksti on huumoria ja käyttää ikään kuin antikuvastoa verrattuna perinteisiin rakkaus- ja ihailulauluihin. Toisaalta kuitenkin tekstin minä-hahmon ihailu on mitä totisinta totta. Laulu tuo arki-ihmisen tunne-elämän esiin ja siihen on varsin helppo samaistua.

--

Jos hakemalla haetaan negatiivista, niin täysosumien vastapainona levyillä on sitten melkoisia huteja. Ja pitkään kuunneltuna laulujen melko monotoniset sävelkulut alkavat harmittaa. Esimerkiksi minulla on levyt "Keskeneräinen sinfonia" ja "Bulebule", joita tulee kuunneltua varsin harvoin.

Mitäköhän tästä voisi sanoa. Ehkä paras suomalainen bändi ikinä. Tunteikas, monipuolinen, nerokas, hauska. Toki laajaan tuotantoonsa mahtuu paljon hutejakin, mutta milläpä bändillä ei? Jotain sopivasti lihavaakin tuli lapsena hihitettyä, näin vanhempana tajusi että sehän on sävellyksenä todella kaunis.

Häntä koipien välissä luultavasti paras levy. Siltä ei huteja löydy.

Melkein Vieraissa-levyn köyhät versioinnit ei kyllä saa minkäänlaista ymmärrystä.

Muistan vieläkin jopa paikan missä kuulin Mitä kuuluu Marja-Leenan ensimmäistä kertaa vuonna 1978. Mielikuvissa hennolla äänellä laulettu ralli kuulosti hentojen poikasten tekeleeltä. Bändistä ei näkynytkään minkäänlaisia kuvia, joten väärä kuvä Göstan olemuksesta säilyi varsin pitkään. Olikin varsinainen yllätys, kun ensimmäistä kertaa miehen kuvan näki.

Huumoribändinä en Leevejä koskaan ole pitänyt, vaan varsin tarttuvien yksinkertaisten melodioiden suurtuottajana osuvilla sanoituksilla. Joukossa iso määrä ehdottomia klassikoita. Esimerkiksi kesäloman avaajana toimi Pohjois-Karjala samalla kun auton keula kääntyi kohti Pielisen rantoja.

Koe-eläinpuisto ei kuulunut suosikkeihini, vaikka melko usein sitä tuli kuunneltua.

Göstan kuolema kesän 2003 lopulla oli paha järkytys. Tuolloin vielä luulin, että suuret taiteilijat ovat kuolemattomia, vaikka Pellonpää sitä uskoa oli jo horjuttanutkin.

Minulle Leevi and The Leavings bongahtaa ajoittain soittoon.
Kun halua vaihtelua ja olen kyllästynyt suosikki levyihin ja bändeihin.

Nostaisin Leevien (Göstan) tuotannosta kaksi levyä ylitse muiden: Musiikkiluokka (1989) ja Häntä koipien välissä (1988) Joista jälkimmäinen kuuluu mun mielestä kaikkien aikojen suomalaisten rocklevyjen top kymppiin.

Häntä koipien välissä kuuluu sinne Top kymppiin.

Entä on täällä KEP -faneja, jotka on kuunnelleet sitä Mafialta, tai on löytänyt sen nyt vasta?

Kyllä sitä aikanaan kuunteli kunnes kyllästyspiste saavutettiin.
En tarkkaan muista mikä mutta jotain spesiaalisempaa ohjelmassa soittama
musiikki oli. musiikki liittyi teemaan? muistaakseni valtavirran ja radiosoittojen ulkopuolisista
musaa ? mutta muistaakseni todella hyvää musiikkia.

Darkiksen

"Bändistä ei näkynytkään minkäänlaisia kuvia, joten väärä kuva Göstan olemuksesta säilyi varsin pitkään. Olikin varsinainen yllätys, kun ensimmäistä kertaa miehen kuvan näki."

Jossain lehdessä Gösta aikanaan kertoi jostain pankinjohtajasta joka olisi
väkisin tilannut esiintymään isolla rahalla. Göstä siihen suurin piirtein "ulkomuodosta ja
naamasta ei varmaan ole minkälaista käsitystä", kuten ei ollutkaan, "eiköhän unohdeta se
esiintyminen"

Monelle Leevi on myös tullut tutuksi tietämättään: Tuhannen markan seteli (ex-urheiluruutu
tunnari) ja Vasara ja nauloja mainoksesta

80-luvulla halveksin syvästi suomalaista musiikkia. Kuten myös rockia ja maskuliinisuutta kaikissa muodoissaan. Olin discohile ja kuuntelin vain Ocsidia.

Tästä syystä Leevi and the Leavingskään ei minua aikoinaan hetkattauttanut. Olen oikeastaan vasta löytämässä bändiä. Tuttujahan laulut ovat mutta kuuntelen niitä nyt aivan uudella tapaa.

Eniten minua viehättää Göstan tapa kertoa tarinoita. Hilpeitä tarinoita tai traagisia, mutta aina inhimillisiä. Henkilöt ovat elämän sivuraiteita kulkevia, joihin jokainen muutakin kuin glooriaa kokenut pystyy samastumaan.

Monet lauluista ovat itse asiassa hyvinkin synkkiä, mutta ne on puettu kepeään musiikilliseen kääreeseen. Elina mitä mä teen -biisissä huilu livertelee kauniisti synkän tarinan yllä. Sopivasti lihava voisi olla melodisesti kevätvirsi kaikessa kukkeudessan, mutta tarina itsessään onkin pikkutuhmaa aisti-iloittelua.

Tämä tekstin ja musiikin ristiriita on mielestäni se Leevi and the Leavingsin tuotemerkki.


Muokkausta:

Häntä koipien välissä on merkillinen levy ajassaan. Suomi porskutteli tuolloin 80-luvun lopulla kaikken aikojen nousukaudessa: lainakauppa oli vapautettu, ihmiset rikastuivat hurjaa vauhtia ja myös sosiaaliturva oli voimissaan (toisin kuin nyt, Suomen talouden toisena kultakautena). Silti HKV kertoo aivan toisenlaisesta Suomesta: köyhyyden nurkkaan ajamista ihmisistä, epätoivosta, rankasta elämästä.

Muhun on Leevi and The Leavingsin musiikissa aina vedonneet eniten mustat sanoitukset. Kuten jo edellä sanottiin, hilpeän musiikin alla on synkkä tarina. Välillä äärettömän synkkä. Toisaalta pidän myös mukavista sävelmistä, Tikapuut taivaaseen laulattaa aina mukana.

Elina, mitä mä teen on yksi suosikeistani. Ei riitä työttömyys, asunnottomuus ja pankkiautomaatin eteisessä majailu, vaimokin vielä kuolee.

Mä en tiedä mitä teen
on kai pakko laittaa lapset laitokseen

Pimeä tie, mukavaa matkaa ei myöskään kerro kaunista tarinaa. Teuvossakin ajetaan viimeistä matkaa, tässä hieman eri tunnelmissa.

Pidä silmät kiinni
kun kaasu pohjassa lähdetään
Takapenkillä lapset nukkuu
ei pimeää tietämme valaise taivaalla tähdetkään
Meidät mutkaan viimeiseen vien
Jäädä saat julma maa
kun emme enää nyt jaksaneet
meidät saa unohtaa
jos emme tarpeeksi maksaneet

Ylen Teemalta tuli Hittimittari-ohjelma (1985). Ohjelmassa soitettiin Poika Nimeltä Päivi-musavideo.
Kuinka parta ja vuodet voi Göstaa muuttaa
http://www.youtube.com/watch?v=nR5SIgtcXY4

Taitaa tuossa olla lisäksi peruukki päässä.

Sain joululahjaksi kauan odottamani Matkamuistoja-boksin. Mulla ei ole ollut fyysisenä levynä yhtään Leevi and the Leavingsin levyä. Keskiviikko ja Torstai löytyvät kyllä koneelta. (Täällä kotikotona on Keskiviikko.) Voi sitä ihanuutta, kun sai paketteja ja tajusin, että tämän paketin täytyy olla se Matkamuistoja-boksi. Avasin varovasti käärepaperit ja muovit. Luin levyillä olevien kappaleiden nimet läpi ja avasin kotelon. Lueskelin pikkuisen boksin sisällä ollutta lehtistä. Muut ihmiset ja lahjat jäivät hetkeksi täysin huomiotta. Keskityin täysin uuteen, ihanaan Matkamuistoja-boksiini.

Aattona en vielä aloittanut levyjen kuuntelua. Nyt on menossa kolmas levy. Olen aikalailla täpinöissäni. Mikä voisikaan olla parempaa joululoma tekemistä kuin (mulle) uusien biisien kuuntelu. Välillä olen hymy huulella ja välillä itku kurkussa. Ihanaa musiikkia. Toki suurin osa biiseistä on tuttuja, mutta ei se yhtään vähennä kuuntelunautintoa.

Hiljattain minulle muistutettiin, kuinka jokaisen täytyy edes joskus kuulla Koe-eläinpuistoa jo yleissivistyksellisistä syistä. Uusinta jaksoa kuuntelin Areenasta ja naurettua kyllä tuli

Täytyy jatkossa tutustua tarkemminkin