Keikkaraporttiröpötin!

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja theia » Ma 11 Kesä 2018 14:32

A Perfect Circle @ Fryshuset (Arenan), Tukholma

Huhujen mukaan keikka alkaisi jo kahdeksalta, joten ennakkoon mietittiin, että valutaan paikalle vähän ennen. Mutta koska siskon kanssa ollaan aina etuajassa paikalla, lopputuloksena oltiin vähän jälkeen seitsemän (kun ovet aukesivat seitsemältä). Jonossa jo on useita kuvauksen kieltäviä lappuja, ennakkoon onkin jo kuultu, että edellisiltä keikoilta on heitetty ulos kuvanneita ihmisiä.

Ollaan molemmat siskon kanssa hämmästyneitä, että tuo Fryshuset ihan oikeasti on joku koulun jumppasali :jaaha: Kiivetään rappusia ylöspäin, ja mulle tulee samanlainen jännitys kun aikoinaan koulun diskoon mennessä :virne: Kurkataan missä on vessat ja asettaudutaan hurjan pitkään kaljajonoon. Sivusta kuitenkin joku huikkaa englanniksi, että älkää turhaa odottako, lavan puolella, takaseinälläkin myydään kaljaa. Otan kokiksen, sisko kaljan, ja sisko suuntaa ulos tupakalle. Suomea on kuultu jo siellä ja täällä. Mä kurkin samalla merchiä, mutta totean, että bändipaidat jää aina käyttämättä. Kuitenkin siinä seisoskellessa huomaan lippiksen, ja päätän ostaa sen muistoksi.

Lämppäriä (oliskohan se ollut Black Peaks tai vastaava) kuunnellaan muutama biisi, ei pöllömpi, mutta toisaalta ei jaksaisi odottaa. Lava näyttää olevan tosi matalalla, ja kun nykyään on ollut tapana jättäytyä sivummalle/taaemmas, tulee vahva tunne, että tästä keikasta ei tulla näkemään juuri mitään.

Lämppärin lopettaessa tulee muutamia vahvalla jenkkiaksentilla varustettuja kuulutuksia kuvaamiskiellosta, "put your electronic devices away and enjoy the ride".

Keikka pääsee alkamaan lähemmäs puolta yhdeksää, ei niin yllättävästi Eat the Elephantilla, jota seuraa levylläkin seuraava biisi, Disillusioned. Lava toden totta on matalalla, lavalla on savua paljon, ja näen hyvin vähän mistään mitään :P Valot lavalla on mielenkiintoiset ja Maynardin hahmo erottuu, satunnaisesti myös rumpali (koska ovat korkeammalla). Kitaristia ja basistia en näe juurikaan.

Disillusionedin jälkeen tulee the Hollowed, joka saa koko vartalon kylmät väreet menemään (on edelleen yksi mun lempparibiiseistä). Sitten Weak and Powerless (joka taitaa olla mun allekirjoituksessa edelleen). Me heilutaan siskon kanssa, mutta tuntuu, että oon itse ainakin jotenkin koko ajan ihan väärässä tahdissa :virne: Muuten jengi näkyy olevan mukana, osa ulkona jatkuvan pitkässä kaljajonossa, joka mutkittelee pitkin baaria, kun ei muuallekaan mahdu. Muutama yrittää kuvata, mutta järkkärit tulevat kertomaan, ettei niin saa tehdä. Seuraava biisi on So Long and Thanks for All the Fish (joka on yks uuden levyn lemppareista olemalla niin eri tyylinen), joita seuraa Rose ja Thomas, jotka ehkä vähän ihmetyttää mua :sori: Seuraava biisi saa molemmat, mut ja siskon, nostelemaan kulmia, mutta huudoista päätellen biisi on muille tutumpi. Se on Depeche Mode -cover People are People. Sen jälkeen tulee the Noose, joka on itselle tärkeä biisi :sydän: Seuraava biisi aiheuttaa taas ihmetyksiä, kunnes tunnistetaan biisi joksikin oudoksi versioksi 3 Librasista :virne:
Tässä vaiheessa muistaakseni Maynard heittää välispiikin, kiittelee että kaikkien vuosien jälkeen ollaan paikalla, ja miten he teki "hieman" poliittisen levyn ja ovat silti tässä. Ja sitten alkaa uudelta levyltä biisejä, The Contrarian, TalkTalk, Hourglass ja The Doomed, joista viimeinen saa taas kunnon kylmät väreet, varsinkin biisin viimeinen lause "Fuck the doomed, you're on your own" :tipahdus: Sitten soikin Counting Bodies Like Sheep to the Rhythm of the War Drums, jota sisko ei tunnista, ja miettii vaan että onko sekin joku outo remix Petistä (no onhan se tavallaan).
Sitten bändin esittelyt, taas kiitokset ja ilmoitus että pitää lopetella, että Maynard pääsee ostamaan lakua :keijo: (Joku, oliskohan Rumba, kirjoitti että Maynard piikitteli puuttuvalle James Ihalle ja mietti onko Ihalla mitään asiaa APC:hen, mutta mä en kyllä kuullut sitä piikittelynä? Se ilmaisi jotenkin "Some bad news, and some good news and some good news", joista bad news oli, että James Iha ei ole paikalla, good news oli että Ihan näkee Smashing Pumpkinsin re-union -kiertueella ja good news Ihaa paikkaa Greg Edwards Failuresta. :raps: )
Vikat biisit on the Outsider, the Package ja maagisesti keikan päättävä Gravity. Valot syttyy, ja toive Judithista on menetetty :P Lähdetään valumaan metrolle ja metrolla pari pysäkkiä hotellille.

Musiikki oli just niin hyvää kun osasi toivoa :pilvi: Keikkapaikka oli sen sijaan aivan kökkö, ja jos vaan voin välttää, en toivottavasti joudu tonne enää uudestaan :P
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3360
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Suvi » Ke 12 Syys 2018 17:17

Missä viipyy rapsa Cheekin viimeisestä keikasta? :salaliitto:



Franz Ferdinand @Allas Sea Pool 26.8.2018, Helsinki

Mä en oo pitkäään aikaan tehnytkään keikkaraporttia. Näitä (muiden ja omia) on jälkikäteen aina niin kiva lukea, joten yritän rapsata jotain edes lyhyesti.

Alkutunnelmia: mä olin kuunnellut Franz Ferdinandia viimeksi kunnolla varmaan joskus 2009. Kakkoslevy taisi olla viimeisin bändin levy, jonka olen ostanut, mutta jossain vaiheessa vaan "kyllästyin" ja tuli kaikkea muuta. Hyvä, että edes tiesin, että bändiltä on tullut uusi levy alkuvuodesta. :o Ekaa levyä olen joskus luukuttanut itsekseni ihan hulluna ja olin siinä vaiheessa lähes "fani".

Olin nukkunut keikkaa edeltävänä yönä neljä ja puoli tuntia ja olin muutenkin ollut jo siinä vaiheessa liikaa ihmisten kanssa tekemisissä, niin aamupäivällä vielä mietin, että miksi hiivatissa olen hankkinut lipun keikalle, joka on sunnuntai-iltana? Sunnuntai-iltaisin tarvitsen nykyään rauhoittumista seuraavaa päivää varten. :munmo: Kun vielä melkein suoraan herättyäni lähdin veljen luokse syömään ja sieltä sitten käytännössä suoraan keikalle, niin ajatuksen tasolla ei olisi millään jaksanut lähteä. Kaiken lisäksi en ollut koskaan ollut Altaalla, niin en tiennyt yhtään millainen se on keikkapaikkana, niin sekin kaikkien muiden ajatusten lisäksi jännitti. Ja pitkästä aikaa olin menossa yksin keikalle.

Keskustaan ja keikkapaikkaan saavuttuani alkoi jo sataa oikein kunnolla. Kiroilin useasti itsekseni miksen laittanut kumisaappaita tai edes vähän enemmän vaatetta päälle. Allas Sea Poolin keikkapuoli oli tilana oikein miellyttävän tuntuinen. Siellä oli nurmikenttää ja hiekkakenttää ja istuttava katsomo, joka näytti siltä, että siitä näkisi hyvin keikan. Toki mieleeni ei tullut edes kokeilla istumista siinä, koska penkit olivat ihan märät sateen takia. Keijouden tuntua toi se, että ihmiset tulivat pukuhuoneesta sinne varsinaiselle altaalle uimaan aidan toisella puolella. Yritin etsiä jotain alkoholitonta juotavaa, joka vähän virkistäisi tai jotain lämmintä, mutta jokaisella kojulla, joita siellä ulkona oli, myytiin oikeastaan vaan viinaa. (Jälkikäteen mietin, että voi hyvinkin olla, että sieltä olisi saanut jotain limuakin... ja sisällä oli ehkä joku kahvila, mutta en jaksanut ottaa siinä vaiheessa selvää, pääsikö keikkapuolelta sinne) Onneksi siellä oli Novelle-koju, josta sai vähän piristystä.

Mutta jaarittelut sikseen ja itse keikkaan:

Lämppärinä oli Kynnet, joka oli mulle täysin uusi tuttavuus. Olin kuunnellut pari biisiä Spotifysta, mutta ne kuulostivat (luultavasti tarkoituksella) niin kotikutoisilta, etten ollut jaksanut ihan kamalasti keskittyä niihin. Bändi oli livenä itse asiassa oikein mainio: Solisti (Sohvis-Teemu muuten) antoi kaikkensa. Bändin soundista tuli vähän joku 1970-luvun lopun bändi mieleen, vähän kuin jotain tanssittavaa punkkia :P
Sanoituksissa oli myös hauskoja oivalluksia (etsin joskus esimerkkejä, kun muistan niiden biisien nimiä). Yhden biisin nimi oli Laulu Lapinlahden Linnuille, mitä arvostan kovasti. :virne: Uskalsin jossain vaiheessa tulla pois katoksen alta ja aloin itsekin varovasti tanssia musiikin mukana. Vielä ei kuitenkaan ollut niin lämmin, etten olisi kaivannut kaulahuivia.
Kaikki Kynsien biisit olivat kamalan lyhyitä: Tuntui, että bändi veti varmaan 30 biisiä ja kuitenkin lämppärikeikka kesti vaan puoli tuntia. :virne:

Sitten odotusta: Porukkaa alkoi kerääntyä lavan edustalle. Mietin, että jäänkö siihen etuosaan, missä olisi vielä tilaa vai menisinkö suosiolla kauemmas. Päätin jäädä siihen etuosaan. Toki eturivien paikat oli jo aikoja sitten viety... Siinä odottaessa oli mielenkiintoista katsella ihmisiä: Osa porukasta näytti niin järkyttävän nuorelta, että mietin olivatko he edes syntyneet Franz Ferninandin ekan levyn aikoihin. :o: Mutta kai he olivat täysi-ikäisiä kun keikka oli K-18. Odotus meni siinä ihmisiä katsellessa yllättävän nopeasti. Mulla oli hyvä paikka ja paljon tilaa, joten jännitti, tuleeko sieltä joku urpåporukka viime hetkellä viemään sen tilan. Ei tullut, kenenkään takaraivo ei ollut edessä, suora näköyhteys lavalle siten että näkisin mitä kaikki bändin jäsenet tekevät. :täpinä:

Sade loppui ja keikka alkoi. Nyt alkoi jännitys nousta: Noita mä oon kuunnellut nuorena! :tipahdus: Keikka aloitettiin uuden levyn nimikappaleella. Alkutunnelma oli hieno ja Alexin (solisti) matala ääni toi mulle hyvällä tavalla kylmiä väreitä. Rakastuin muutenkin heti ensisekunneista Alexin ääneen ja karismaan. :sydän: Toki olen siitä äänestä olen tykännyt aikaisemminkin, mutta just se mahtava karisma oli mulle täysin uutta, ja se ettei hän vaikuttanutkaan joltain ylimieliseltä taiderokkarilta niinkuin olin luullut. Hän muistaakseni puhui pari ihan ymmärrettävää lausetta suomeakin. :virne: Vähän harmi, että muu bändi oli vähän liikaakin taustalla, eikä kukaan muu noussut enemmän esiin.
Tanssin muun yleisön mukana, vaikka en tiennyt uusista biiseistä hölkäsen pöläystä. :keijoei: Vähän harmittaa nyt, kun en ollut ennen keikkaa kuunnellut uuden levyn biisejä, koska en yhtään muista miltä esim. mun lemppari uudelta levyltä Lazy Boy kuulosti livenä. Walk Awayssa oli hieno tunnelma, kun yleisö lauloi mukana, mutta sitten joku otti mun edessä padilla kuvaa/videokuvaa, niin se vähän pilasi sitä tunnelmaa. :norsu: Muutenkin mua on alkanut näin "keski-ikäisenä" ärsyttää se keikoilla kuvaaminen... Michaelin tanssin ihan täysillä, vaikka se tuntui vähän löysältä. Jälkeenpäin tajusin, että biisin sanoja oli vähän muutettu. Bändin suosituin biisi Take Me Out tuli hassusti setin keskellä ennen ekaa(?) encorea, mutta oli hauska fiiliksennostattaja. Myös uusi biisi Feel The Love Go kuulosti kivalta livenä, ja muistaakseni siihen liittyi Alexilta biisin keskellä hauska puhe, jossa mennään kaikki jatkoille sinne altaan puolelle ja nähdään siellä. (P.S. Ei menty. :P )
Lisäjännitystä keikkaan toi ukkonen, joka ilmeisesti kai jossain vaiheessa jyrisi (en kuullut kuitenkaan mitään) ja salamanisku näkyi ihan Altaan vieressä olevan maailmanpyörän takana. Ensin luulin sitä joksikin tehosteeksi, mutta ihan oikea salama se oli. :keijo:
Keikan viimeisenä biisinä kuultiin This Fire, josta mulle tulli hassuja nostalgiamielleyhtymiä taannoisiin Don Johnson Big Bandin keikkoihin, missä laitetaan yleisö kyykkyyn. Tässä tehtiin nimittäin samalla tavalla ennen loppuhuipennusta.
Sen jälkeen keikka loppui ja mulle iski pieni keikan jälkeinen melankolia. Olisin halunnut kuulla vielä lisää ja samalla fiilistellä keikkaa vielä jonkun kanssa (tämän takia musta on tylsää nykyään mennä keikoille yksin).

Vähän harmitti, että ainakin Hesarin arvostelussa keikkaa sanottiin vähän löysäksi, mutta ei se kyllä siltä tuntunut ainakaan siellä tanssiessa. Mulle tämä keikka antoi ihan hirveästi energiaa sitä seuraaviin viikkoihin ja toi mulle todella hyvän mielen. Samalla tuli nostalgia-assosaatioita muistakin bändeistä, joita kuuntelin 2000-luvun alkupuolella. Kuuntelin muuten silloin ihan pirun hyvää musiikkia ( :keijo: ), jota on ollut hauska kuunnella nyt uudestaan.


Laitan vielä tähän biisilistan, jonka otin muistaakseni jostain setlist.com (tms.) sivuilta.


Always Ascending
Lazy Boy
The Dark of the Matinée
Paper Cages
Walk Away
Come On Home
Michael
Do You Want To
Take Me Out
Feel the Love Go
Slow Don’t Kill Me Slow
Love Illumination
Ulysses

Encore:
Finally
This Fire
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6445
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 16 Syys 2018 23:50

Suvi kirjoitti:Missä viipyy rapsa Cheekin viimeisestä keikasta? :salaliitto:


Cheekin Valot sammuu -konsertti Lahdessa 25.8.2018

Yleisön pyynnöstä (ks. yllä) aloin tehdä tätä rapsaa, vaikka en ollut tähän mennessä sitä aloittanutkaan. :keijo: Heti alkuun ei jaksanut ja sen jälkeen ei ole ehtinyt ja/tai muistanut, enkä ollut myöskään varma että kiinnostaako ketään edes. Mutta onhan se totta, että näitä on kiva lukea jälkikäteen. Alkuun päästyä tämä kuitenkin alkoi paisua aika pitkäksi, koska onhan tämä kiva kirjoitusharjoitus, jossa tekee mieli myös pohtia eikä vain raportoida tapahtumia, joten laitan sen nyt parissa osassa.

Valot sammuu -keikalle oli ostettu liput jo ajat sitten. Jo toukokuussa Wildis keksi, että kannattaisi vuokrata auto, koska Lahden junat olisivat todennäköisesti täynnä. Se osoittautui hyväksi ideaksi, ainakin kuulemamme mukaan juna oli tosiaan ollut täynnä kuin Turusen pyssy sitten illalla. :P

Oma matkani alkaa jo aamulla, autovaraus on Helsingistä puolen päivän aikaan. Olimme myös löytäneet kimppakyytiin kaksi muuta keikalle menossa olevaa ihmistä, jotka osallistuivat kustannuksiin. Auto pitää noutaa Hakaniemestä jonkun hotellin tallista, ja kyytiläisemme odottelevatkin siellä. He eivät onneksi olleet teinejä, vaan meitäkin vanhempi pariskunta, joka oli tullut pitkän matkan takaa katsomaan Cheekkiä. Nainen esittelee kuvaa pojastaan, jonka hän kertoi muistuttavan Cheekiä. :D

Auto on hieno punainen Lexus, mutta Bluetooth-yhteyttä ei saada toimimaan, että olisi voitu kuunnella matkan varrella asiaankuuluvaa musiikkia. Road trip sujuu joka tapauksessa hyvin, Wildis on taitava kuski. Meillä on parkkipaikka Lahdesta katsottuna valmiiksi.

Lahdessa pariskunta lähtee omille teilleen, ja me lähdemme Lahden keskustaan. Menemme Sokokselle, jossa on Cheek-tuotteiden myyntipiste, josta emme lopulta osta mitään. Myös Sokoksen henkilökunta on pukeutunut Cheek-paitoihin. Jonkun satunnaisen paikalliseen liikkeen ikkunassakin on vanhoja kuvia Cheekistä. Herttaista, että koko kaupunki osallistuu oman pojan uran päättäjäisjuhliin. :D

Istuskelemme hetken aikaa Lahden torilla. En muista koskaan käyneeni Lahden keskustassa, joten kokemus tämäkin. Meillä on pöytävaraus Mamma Mariaan, jonne mukaan tulee pari Wildiksen paikallista kaveria. Pizza oli siellä oikein hyvää, mutta palvelua joutui odottamaan käsittämättömän kauan. Toki suurtapahtuma lisää kiirettä.

Tämän jälkeen lähdemme kohti hyppyrimäkiä. Meillä on VIP-liput (itse maksettu, ei voitettu tällä kertaa :P). Niillä pääsee omasta sisäänkäynnistä sisään melko kivuttomasti jonottamatta. Vip-alueen baarista ostamme muistoksi Cheek-muovituopit, joita on tätä varten painatettu. Se maksaa kaksi euroa ja siinä lukee "Erikoiset elämät luo erikoisii ihmisii - Kiitos Cheek - Lahden erikois". :keijo: Ihanan keijoa.

Alueella on porukkaa kuin pipoa ja valtavia jonoja. Wildis kysyy joltain järkkäriltä neuvoa johonkin, en enää muista mihin, mutta järkkäri vastaa siihen, että "jos mä oisin sä, niin menisin tonne". :virne: Sitten Wildis yrittää ostaa paitaa, mutta jonottaminen päättyy ei-oohon. Seuraavaksi onkin aika suunnata varsinaiseen mäkimonttuun. Vip-lippuihin kuuluu early entry ja pääsee jonottamatta sisään, mikä on hyvä, katselen tavallisen sisäänkäynnin kohdalla olevaa teinijonoa, joka näyttää pelottavalta. Kun menemme portista, on vielä rauhallista, mutta sitten vasta pelottavaa onkin, kun yhtäkkiä jonottava teinilauma päästetään sisään varmaan puoli tuntia etuajassa (se siitä early entrystä :P) ja he alkavat juosta kohti lavan edustaa. Härtsygelit sentäs! Olemme mummoja ja kävelemme rauhallisesti.

Vip-lipulla pääsee lavan edustalla olevaan monttuun, siihen hyppyrimäkien kohdalle niin, että seistään hyppyrimäen alastulon kohdalla. Hyppyrimäen alaosan pinta on vihreä, ja olen luullut sitä ruohoksi, mutta se onkin vihreää muovilankaa, ei mitään tekonurmea vaan pitkiä lankoja. Kummallista. :keijo:

Asetumme monttualueen takaosaan aidan kohdalle. Monttupaikka on niin syvällä, että sieltä ei näe taakseen ylöspäin, sinne korkeammalle missä loput ihmiset ovat, joten paikalla olevasta ihmismäärästä ei ole oikein käsitystä. Näemme vain vip-ihmiset ja lavan. Hahmotan vasta poistuessamme ja myöhemmin televisiotallenteesta miten paljon porukkaa on paikalla. Väkeä on tosi laidasta laitaan, ei suinkaan pelkkiä teinejä, myös keski-ikäisiä ja vanhempiakin.

Sitten on odotettavaa, vaikka kuinka kauan. Jotkut ottavat telemark-alastulokuvia hyppyrimäkien edessä. :keijo: Porukkaa valuu paikalle ja mäenedusalue täyttyy vähän turhankin täyteen, mikä on hieman ärsyttävää.

Lava on suuri ja komea, paljon valtavia videoscreenejä. Jossain lehdessä lueteltiinkin speksejä lavarakennelmien massiivisuudesta ja siitä, että tätä on tekemässä 1000 ihmistä. Lopulta lavan yläosaan ilmestyy kello, joka alkaa näyttää aikaa konsertin alkuun.

[Lisää ensi jaksossa! Jos et malta odottaa, voit ostaa Extra Golden VIP -paketin, josta voit lukea seuraavan jakson jo ennen muita! :keijo: ]
Namaste, allez!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3406
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja L-S » Ke 19 Syys 2018 22:59

[Extra Golden VIP myytiin loppuun 30 sekunnissa! :keijo: Mutta nyt on aika paljastaa kaikelle kansalle raportin loppuosa.]

Cheekin Valot sammuu -konsertti, osa 2

Ja sitten ollaan nollassa ja konsertti alkaa superkeijolla videopätkällä, jossa Cheek ratsastaa mustalla hevosella ja on pukeutunut karvaiseen taljaan ihan kuin olisi Game of Thronesissa, ja Jare ja Jere tappelevat hevosten selässä istuessaan miekoilla. :keijo:

Ensimmäinen biisi on Kuka muu muka. Tunnelma on iloinen ja mahtipontisen latautunut. Videoscreeniviritelmät ovat hienoja, jos kohta välillä koomisiakin, varsinkin silloin, kun Chekkonen-biisin aikaan screenille ilmestyy Mount Rushmore, jossa Yhdysvaltain presidenttien sijaan on jonkinlainen aurinkolasipäinen Kekkosen ja Cheekin risteytys. :rolf:

Mitään suuria musiikillisia yllätyksiä keikalla ei koeta. Keekin uran alkuaikojen tuotannosta mukana taitaa olla lähinnä Avaimet mun kiesiin. Itselleni keikan kohokohtia on lempibiisini Jippikayjei, joka kuulostaa kunnon bändin kanssa hyvältä, ja ylipäätään se on vain harmittomalla tavalla kannustava tsemppikappale.

Vierailijoita lavalla nähdään ihan hyvä määrä, näitä mitä nyt Cheekin biiseissä on ollut fiittaamassa. Kuullaan jopa Kaija Koon ja Cheekin Nää yöt ei anna armoo, josta Kaija on päävastuussa. Elastinen on mukana tietysti ja siinä sitten kiitellään puolin ja toisin ja Cheek hyppää Elastisen selkään. Elan kanssa esitetyssä Yhtäcciissä kuulostaa jo vähän siltä, että sanat menevät sekaisin. :P

Cheek tuo lavalle myös uuden suojattinsa Lukas Leonin, jolta kuullaan kappale nimeltä XTC, jossa Cheek fiittaa. Se on ihan hauska, vaikka en hirveästi olekaan jaksanut Lukas Leonia kuunnella noin muuten, ja sisäinen kukkahattutätini miettii myös, että tässähän viitataan aika vahvasti huumeisiin ja täällä tämä nuoriso nyt sitä sitten hoilaa... ("Ku poppais pillerii, tää on ekstaasii, tää on ekstaasii"), vaikka se onkin olevinaan vain joku ihastumismetafora. Lukas Leon saa nyt joka tapauksessa kuvaannollisesti viestikapulan. (Mietin joku päivä sitä, miten koomista on, että Lukas Leonin esikoisalbumin nimi on Simba, jonka nimistä biisiä levyllä ei kuitenkaan ole - viittaako tämä nyt siihen, että LL on Cheekin saagassa kuin Simba, jonka Cheek ojentaa nähtäväksi maailmalle uutena kuninkaana niin kuin leijonakuningas Simbansa elokuvan alkukohtauksessa? :virne: (Toki elokuvassa Simban nostaa nähtäväksi apina, mutta tämä johtui kai siitä, että leijonaisällä ei ole käsiä :keijo: .) En ole saanut tästä mitään todisteita mutta veikkaan, että tämä on ihan todennäköinen selitys levyn nimelle. Vertauskuva pätee taatusti, jos muistetaan, että leijona on ollut Cheekin toteemieläin jo Kuka muu muka -levyn kannesta lähtien, ja nähdään sitä tälläkin keikalla screeneillä ja Cheekin takin selässä kultakirjailtuna. :keijo: )

Sä huudat -biisin alussa on taas erikoinen videonpätkä, jota en konsertissa täysin hahmota, mutta jälkeenpäin tallenteelta katsottuna sekin on harkittu. Siinä Cheek istuu keinu-pallotuolissa vakavan näköisenä ja välillä vilahtelee pätkiä ja kuvia Cheekin uran varrelta, mm. kohtaukset, joissa hän sanoo "Mä mokasin sen" ja "Mun pitäis olla parempi, mä en tiedä miten mutta jotenkin". Hip hop -jumalan pojan suuruutta ja mahtavuutta ajaa hänen epätäydellisyytensä, se että hän ei koskaan riitä itselleen. Vaikka hän väittää meille olevansa suurin, kaunein ja rohkein, hän myöntää samalla myös epätäydellisyytensä ja sen, että mitään tästä ei olisi ilman sitä. Se on särö, joka tekee tästä kaikesta mielekästä.

Cheekin "saagan" finaaliosassa huipentuvat kiinnostavalla tavalla hänen mahtipontisuutensa ja suuruudenhulluutensa. Ei, en kannata Cheekin edustamia arvoja ja tietenkin itsekeskeisyys ja machoilu on typerää. Tietenkin Cheekissä on ollut sellaista, mille olen joutunut irvistelemään. Mutta tarinana, jonkinlaisena kaikenkattavana fiktiona se on täydellinen kuva ajastamme, jossa oman tarinansa rakentaminen sekä itsensä brändääminen (esim. somessa) ovat kaiken aikaa tärkeämpiä. Nostan hattua ja pyörittelen huvittuneesti päätäni sille tarinalle, jonka Jare on artistiminästään rakentanut ja sitten lopulta päättänyt tuhota sen tarkassa koreografiassa, viimeistä piirtoa myöten suunnitelman mukaan. Juuri oma bränditarina on se, joka hänen on tuhottava, jotta se ei tuhoaisi häntä, mutta bränditarinan tuhoaminen vaatii oman tarinansa ja rinnakkaistarinan todellisesta Jaresta ja näin ollaan jo jollain sellaisella metatasolla, että sitä on vaikea hahmottaa. Jotain siinä kiteytyy nykymaailmasta, enkä nyt tarkoita, että Cheekin visio olisi luonut jonkinlaisen kriittisen näkemyksen, vaan että tällainen projekti räjäyttää sellaisen kiteytyksen spektaakkelimaisesti ilmoille.

Ja pistäähän Cheek pystyyn hyvät bileet, joissa hän antaa ihmisille jotain, eikä varmaan kaikille samoja asioita. Itse olen saanut siitä iloista energiaa ja tsemppejä tarvittaessa. Pidän myös multiriimeistä ja keijoista oivalluksista joidenkin biisien sanoituksissa. Viime aikoina en ole tullut hirveästi kuunnelleeksi Cheekiä, ja pari viimeisintä keikkaakin on tuntunut vähän vanhan toistolta, mutta nyt on mukava olla tässä hetkessä katsomassa tällaista kummallista show'ta, jossa kaikki tarkkaan asetellut palaset loksahtelevat paikoilleen.

Toki välillä mietin, että itse olen sentään kasvanut aikuiseksi ihan muulla musiikilla, ja nyt voin poimia tästä sen minkä haluan ja jättää loput huomiotta, mutta nykynuorilla on nyt tämä, ja miten se vaikuttaa ajatteluun. Ehkä voi toivoa, että he keskittyvät tunteisiin uhon ja machoilun takana. :munmo: Ja ehkä uskonkin siihen, varsinkin kun katson jälkeenpäin konserttitallennetta, jossa kamera kuvaa Niille joil on paha olla -biisin aikana ahkerasti eturivien yleisöä, ja näen nuorten ilmeet, ryhmähalaukset ja kyyneleet.

Jos joku ei tiedä (mutta jos sattuisi kiinnostamaan) millaisella paatoksella Cheekin saaga viedään päätökseen, kannattaa kuunnella Enkelit ja Valot sammuu. Jälkimmäisen Cheek on millintarkkaan suunnitellen kirjoittanut loppuaan varten jo viimeiselle levylleen Alpha Omegalle, joka ilmestyi jo 2015. :P

Mitä tänne jää -kappaleesta alkavat encoret ja ilotulitukset. Valot sammuu on viimeinen biisi, ja Cheekin ilme näyttää koko ajan tuskaisemmalta. Ja kohta hän itkee, screeni heijastaa sen tarkasti yleisöön, jossa moni suree hänen kanssaan, ehkä yhtä lailla omia asioitaan siinä missä yhteisen kokemuksen päättymistä.


Lopuksi valumme pois ja kiipeämme muiden perässä mäkimontusta pois oikotietä pienen rinteen ylös ja aidan alta. Täytyy kai sitä urheilla, kun mäkimontussa ollaan.

Sitten takaisin keskustaan ja autolle, jossa kyytiseuramme jo odottaa. Helsingin keskustassa ollaan sopivasti siten, että ehdin yhdeltä lähtevään bussiin. Etukäteen olin vähän jännittänyt ehdinkö siihen, koska seuraava olisi mennyt 2.50. :keijo: Kotona olen silti vasta noin neljältä. Seuraavana päivänä on järkyttävä väsymyskrapula, joka tuntuu koko kropassa fyysisenä jumitustilana (enkä ole nauttinut yhtään alkoholia edellisenä päivänä).
Namaste, allez!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3406
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 12 Loka 2018 10:24

Dir en grey @circus 10.10.2018.

Jännitystä, kauhua, pelkoa, odotusta, innostusta ja lisää pelkoa. Siinä muutama niistä tunteista mitä kävin läpi kuullessani dirppojen tulevan Helsinkiin keikalle. Liput ostettiin toukokuussa ja monen monta kertaa jo ehdin unohtaa koko keikan.
Sitten tuli keskiviikko ja jumankepakko että mua jännitti. Oltiin ensin mind pride –tapahtumassa Narinkkatorilla, mutta ei siitä tullut mitään kun vaan jännitti. Olin yrittänyt kysellä Circuksesta etukäteen mahdollisuutta päästä sisään niin että muu jengi ei ryysää niskaan. En koskaan saanut vastausta, joten maanantaina kontaktoin järjestäjät, Jrock Suomi –yhdistyksen, mutta kaikki selkeni vasta vartti ennen ovien avaamista. Päästiin lopulta kaikkien jonojen ohi (in your faces kiljuvat fanitytöt :keijo: ) ja saatiin ihan turvallinen paikka. Siihen saapui lopulta toinenkin pyörätuolillinen ja yksi kyynärsauvainen henkilö. Meillä oli oma ”loossi” siinä.
Muutaman tyypin hätistin pois meidän edestä ennen keikan alkua, ja toisen mokoman keikan aikana. Kaksi kysyi ”miksi?” ja kävi inttämään että muualta ei näe (mutta voit silti mennä terveine jalkoines kokeilemaan, kiitos) ja yksi kävi inttämään että hänelläkin on vähän jalka kipee (kiva, voitko nyt vaan mennä heevettiin kun oot kuitenkin kipeine jalkoines kykenevä seisomaan), ja yksi vielä niin että jäi jotain urputtamaan, mutten kuunnellut. Meidän vieressä seisoi järkkäri, jota oli aika helppo osottaa sille urputtajalle ja uhkailla sen puuttumisella :tilt:.
Se toinen pyörätuoli-ihminen oli ekaa kertaa missään pyörätuolin kanssa ja oli aika kauhuissaan siitä miten ihmiset suhtautuu pyörätuolissa istuvaan ihmiseen. Hän oli 22-vuotias, eikä koskaan aiemmin joutunut siihen tilanteeseen missä oli nyt ja kyllähän se havahduttaa aika rajustikin joutua pyörätuolin kanssa liikkumaan, vaikkakin olisi siinä vain väliaikaisesti.

Mitä lähemmäs keikan alkamisaika tuli, sitä huonommin mä voin. Oksetti jännityksesti niin paljon, että oli vaikea olla. Oli jotenkin vaikea ymmärtää sitä omaa reaktiota, mutta keho reagoi minkä reagoi. Yritin siinä sitten vain hengitellä ja rauhoitella itseäni. En onnistunut kauhean hyvin.

Keikka alkoi introvideolla :sydän:
Bändi saapui lavalle aivan järjettömän mylvinnän saattelemana. Möykkä oli niin kovaa, että mua oikeasti sattui korviin. Keikkasetti oli ihan järjetön. Tai no, aika tavallinen diru-setti. Jossain kolmannen biisin kohdalla nousin hetkeksi seisomaan, koska Shinya veti NIIN kovaa settiä pää vinossa. Se oli niin täydellistä :sydän: Shinya oli aivan kuin enkeli siellä lavalla :sydän: Tuntui että pakahdun siihen paikalleni!
Kappaleet vyöryivät toinen toisensa perään. Puolen välin jälkeen oli vuorossa Kyon ihan oma performanssi. Kyohan on ihan tunnettu siitä, että jossain kohtaa keikkaa pitää kokeilla niitä yleisön rajoja, että mitä kaikkea katsojat kestää. Tällä kiertueella on käytössä go po –kamera jollain negatiiviasetuksilla, koska Kyon naama oli värikäs ja kummallinen. Esim. naama oli ihan punakeltainen ja siinä oli outoja viiruja ja silmien värit myös oli jotain ihan kummallista. Mutta siis kappale kesti valehtelematta melkein 10 minuuttia, jonka aikana Kyon naama oli heijastettu taustakankaalle järjettömän kokoisena ja siinä hän suoritti performanssinsa, joka sisälsi mm. sormien syömistä ja omalla sylkilimalla leikkimistä. Eniten siinä mua kiinnosti se semmoinen ”sekoamisen” kuvasto, joka syntyi kuvaamalla silmää niin läheltä ettei kuvaan mahtunut muuta ja se tietynlainen elehtiminen, mikä yhdistetään esimerkiksi mielenterveyssairauksiin. Miten pienillä eleillä se oli mahdollista toteuttaa sen ällöttävän kuvan kautta. Yleisöhän rakasti tätä performanssia. Bändi soitti koko esiintymisen ajan liikkumatta ja kasvot suurimman osan ajasta maahan suunnattuina.

Loppua kohden meno vain yltyi, tuntui että pää räjähtää siitä kaikesta. Diella oli koko keikan ajan tuulikone ja viimeisen biisin kohdalle (ennen encorea) tuulikonetta laitettiin kovemmalle. Myös alkukeikan ilmeettöminä olleet bändin jäsenet rupesivat liikehtimään ja ilmehtimään enemmän. :sydän:

Encorea saatiin odottaa muulilauman kaltaisessa mylvinnässä. Aivan järjetöntä ja silti ihanaa!
Bändi osasi odotuttaa ja nostattaa tunnelmaa mm. kävelyttämällä lavalle teknikot siirtämään kitaraa, kokeilemaan rumpuja, ja mitä kaikkea tämmöistä. Ja aina yleisö mylvi. Lopulta encore käynnistyi The Finalin alkutilutuksella :sydän: :tulipää: :sydän: :tulipää: :tipahdus: :sydän: :pilvi: Itkin. Itkin ja huusin. Itkin, huusin ja lauloin. Se on ihan mielettömän tärkeä ja rakas kappale, jonka livenä kuuleminen oli aika mieletöntä. Ainoa mikä vähän haittasi, oli ettei Kyon ääni kestänyt sitä kunnolla. Ja sitten tapahtui jotain uskomatonta. Kyo laulatti yleisöä!! LAULATTI! :rolf: Ei kuulu tämän bändin tapoihin laulattaa yleisöä, joten se oli outoa, erikoista ja koskettavaa. Kaksi biisiä lisää ja toinen historiallinen kokemus, kun välispiikki tapahtui ennen viimeistä biisiä! Ei ne spiikkaa, koska ei tartte! Nyt ”HELSINKI” ja ”LAST SONG!” –spiikit/huudot tuntui oikeasti niin henkilökohtaiselta, että taas liikutuin.

Keikan päätteeksi taustascreenille heijastettiin vielä uuden sinkun video salin ollessa täysin pimeä. Ranunculuksen video on kyllä performanssi itsessään, joten oli kiva nähdä se isona. Lisäksi kappale on muodostunut yhdeksi uudeksi suosikiksi, joten vielä parempi. Ranunculus on kuin paluu vanhaan, mutta uudella twistillä. Siinä on yhdessä kappaleessa kaikki se, mihin olen bändissä rakastunut. Mun dirpat :sydän:

Olen niin tyytyväinen, etten ole antanut menneisyyden haamujen vaikuttaa siihen että olisin luopunut bändistä. Onhan siinä se oma sävynsä edelleen, se ettei tiettyjä kappaleita voi kuunnella ilman että menneisyydestä tulee haamuja, mutta onneksi tekevät uutta musiikkia.

Ja oikeesti. Bändi, jonka basistilla on hämäriä sooloja, kitaristilla oma (!) tuulikone, rumpali kuin pieni nukke ( :sydän: ), toinen kitaristi tavallaan hiljainen kantava voima ja laulaja yks psyko. Onhan ne roolit, tiedän.

:sydän: :sydän: :sydän: :sydän: :sydän:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6112
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Su 09 Joulu 2018 11:28

Maija Vilkkumaa Sellosalissa

Melkein jo perinteiseksi muodostunut keikka (eli viime vuonnakin oli). Nyt ei ollut hautajaisia samalla päivää, niin jotenkin tuli enemmän keskityttyä. :huoh:

Keikka alkoi niin, että Maija istui lavalla flyygelin ääressä, kun ihmiset valuivat sisään. Moikkaili aktiivisimpia ja sitkeimmät vaihtoivat kuulumisiakin. Siinä muisteltiin ääneen, kuka on viimeksi ja millä keikalla Maijan nähnyt. Itse en enää keikkamäärästä ole perillä, veikkaisin lähelle kahtakymmentä. Eri paikkoja muistin 9, joten jotakin sekin kertoo. Niistä Tavastian keikoista ei voi muistaa. Vuosittainhan niitä silloin aikanaan oli.

"Uusi" kokoonpano on nyt soittanut osittain vuodesta 2015 alkaen ja ainakin viime vuonna oli jo sama ryhmä. Alun hitaiden flyygelibiisien jälkeen tuli pari "normaalilla" tyylillä. Ja sitten rakennettiin sellainen akustisempi ryhmittymä aivan lavan etuosaan muutaman biisin ajaksi. Toisella puoliajalla sitten paiskottiin menemään taas vähän rokimmin.

Viihdyin hyvin. Auoin suuta tuttujen biisien sanojen kohdalla, siellä täällä jopa vähän lauloin. Heiluttelin käsillä muutaman klassikon avainkohdissa, vaikkei tuolla istuva yleisö kauheasti käsielkeisiin äitynytkään. Uudempia biisejä sitten vain kuuntelin.

Kokonaisuutena tämmöinen järkevä aikuiskeikka selvin päin ja yhdeksältä kotia kohti. :D (Ja silti meinasi silmä lupata.)
Olympialaisia muistellessa
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5030
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Aranwe » Su 09 Joulu 2018 13:14

Nightwish Wembley SSE Arenalla 8.12.2018

Wembley Arena. No, eihän se Wembley Stadium ole (sen vieressä kuitenkin), vaan keskiverto-jäähallin kokoluokkaa oleva moderni areena.

Päätin skipata suosiolla lämppärin virkaa toimittaneen Beast In Blackin (onko tää nyt sama kuin Battle Beast?) koska se nyt ei vaan kiinnostanut. Pikainen kävely Wembley Parkin metroasemalta, oikea portti löytyi hetkessä, ei kamalasti jonotusta vaikka turvatarkastus oli tavallista tiukempi metallinpaljastimineen. Olin sisällä noin 5 minuutissa. Sisätiloista tulee välittömästi mielleyhtymiä Helsingin Nordenskiöldinkadun vanhaan jäähalliin. Kokoluokkakin taitaa olla suunnilleen sama. Samanlaiset betonirakenteet, käytävät ja nakkikioskit.

Kyltissä lukee "Craft Beer" joten kävelen sinne. Lagunitas IPA maksoi £6.80 ja se oli todennäköisesti kallein Britanniassa ostamani tuoppi. Konserttiareenoilla hinnat on yleensä viilattu tappiin ja jostain Carlsbergin litkustakin voi joutua maksamaan reilusti yli vitosen. Normihinta pubissa on Lontoossa noin 4-5 punnan välillä, maaseudulla rapiat 3 puntaa.

Siemailen oluttani rauhassa ja räplään puhelinta aikaa kuluttaakseni. Olen yksin liikkeellä enkä ole sosiaalisella tuulella. Bongailen muutamia suomalaisilta näyttäviä kasvoja, mutten kuule kenenkään puhuvan suomea. Konserttiyleisö on vahvasti keski-ikäistyvää sorttia ja hyvin tavanomaiselta vaikuttavaa. Ei sentään täti-ihmisiä ekaa kertaa rokkikonsertissa kuten Nightwishin keikoilla Suomessa. Bändipaitoja näkyy jonkin verran: Within Temptation, Lacuna Coil, Sonata Arctica. Ei yllätä.

Beast In Black lopettaa ja vessajono pitenee. Päätän siirtyä areenalle saadakseni paremman paikan, mutta eihän siellä ole mitenkään kamalaa ryysistä. Keikka tuskin on loppuunmyyty, mutta melko täynnä kuitenkin. Mulla on ihan reippaasti tilaa ympärillä hengittää. Introvideo alkaa, kehottaa nauttimaan konsertista ja pitämään kännykät taskussa. Asiallista.

Olen sen verran väsynyt etten oikein pysty nauttimaan tarjonnasta täysin rinnoin. Kiertue perustuu tuoreimpaan kokoelmalevyyn, eli materiaali on uutta ja vanhaa laidasta laitaan. Siellä tulee vanhoja klassikoita kuten Gethsemane ja The Carpenter, mutta yleisö liikehtii selkeästi enemmän radiohittien aikana: Nemo, Élan, Wish I Had an Angel. Pari toivomaani vanhaa biisiä jää puuttumaan, mutta ei se niin haittaa. Onhan tää ihan kivaa kuunneltavaa.

Lavan taustalle heijastetaan tykillä jatkuvasti videota. Siellä on kimaltelevia tähtimaisemia, kynttilöitä, kallioita meren rannalla, lumisia talvimaisemia, liekkejä. Kaunista! Pommeja ja liekkejä on myös lavan etureunalla. Pyrotekniikkaa!

Puhelinkielto ei mennyt ihan kaikille perille. Muutamat ottavat kuvia ja videota salamavalon kanssa. Ärsyttävää.

Floor hoitaa valtaosan spiikkaamisesta, mutta myös Troy ja Marco pääsevät ääneen. Ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää Marcon aksenttia, vaikka se ei mitään tankeroa olekaan. Painotukset vain menee pieleen kuten suomalaisilla tyypillisesti. Yleisö kuulee "Romans", minä mukaanlukien, kunnes tajuan että hän tarkoittaa "romance".

Kai Hahto soittaa luotettavasti kuin kone, kunnes tekee pienen kämmin ja paikkaa sen taitavasti. Tuomas Holopainen nauraa ja katselee rumpukorokkeelle päin. Sattuu sitä näemmä paremmissakin piireissä.

Mietin, että livistäisinkö ennen loppua jo ulos pahimmat ruuhkat välttääkseni, mutta päätän jäädä. Se kannatti, koska sieltä tulee setin päätteeksi mahtipontiset The Greatest Show on Earth ja Ghost Love Score. Aivan upeat päätösbiisit!

Setti loppuu, ihmiset alkavat liikkua ulos. Kävelen niin nopeasti kuin pystyn, sillä haluan välttää pahimman ruuhkan metroasemalla. Väki kulkee sujuvasti kiirehtien eteenpäin. Saavun asemalle ja löydän oman laiturini. Metropolitan Linen juna saapuu juuri sopivasti. Ovet aukenevat kohdallani, astun sisään ja saan istumapaikan. Tämähän meni paljon paremmin kuin odotin!

Settilista
Avatar
Aranwe
 
Viestit: 1241
Liittynyt: Ti 28 Joulu 2010 00:37
Paikkakunta: Ulukomailla

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 09 Joulu 2018 22:55

Imogen Heap - Savoy-teatteri 8.12.2018.

Theia kyseli joskus jossain sosiaalisen median piirissä, että oisko kiinnostuneita. En ole pahemmin kuunnellut Heapia koskaan, mutta innostuin keikasta ja huutelin haluavani mukaan.
Savoy on aika perinteinen teatteri katsomoineen ja parvineen. Parasta tässä katsomossa on nouseva katsomo ilman askelmia (!).

Saavuimme aika hyvissä ajoin ja ryystimme lasilliset mielettömän hyvää seljankukka-kuohuvaa :kuola:.

Keikka alkaa ehkä pari minuuttia myöhässä. Yhtäkkiä verhojen välistä saapuu tyyppi, joka näyttää vaatimattomalta ja supisee jotain. Koko yleisö hiljenee kuuntelemaan mitä sanottavaa tuolla henkilöllä on. Imogen on huumorintajuinen, koska heti alkuun meille esitelään miten hänen käsissään olevat taikahansikkaat pystyvät esimerkiksi avaamaan esiripun! Ooh!

Taikahanskat, ovat oikeastaan osa soittimia. Niiden avulla kontrolloidaan ääntä, luodaan looppeja ja äänimaailman hallinta on täysin Imogenin käsissä - kirjaimellisesti.
Hän esimerkiksi tuottaa kitaran ääniä ja käsite "ilmakitara" on aivan uudessa merkityksessä.
Silti samalla lavalla on bändi, joten äänimaailman ulottuvuudet ovat syvemmällä kuin vain elektronisesti tuotettujen äänten varassa. Lavalla on sello, kitara, rummut, kaksi syntikkaa ja pöytäpedaalirumpuhässäkkä (mikä sen virallinen nimi on) ja monen monta tietokonetta.
Bändi on keikan ajan myös olennainen osa. Vain yhden biisin Heap vetää pelkkien hanskojen kanssa.

Hanskojen ohjaus tapahtuu sormiyhdistelmin ja liikkein. Esim. "rock"-käsimerkki on ilmeisesti yksi tapa käynnistää ohjaus. Ääniloopit, kaiut, äänen sijoittelu eri puolille, ja mitä kaikkea hän saa aikaan vain muutamalla liikkeellä. Hanskoilla voi myös äänittää ääntä ja tehdä siitä loopin, luoda moniäänistä laulua ja lopettaa kaiken äänen kerralla. :tipahdus:
Liike itsessään on myös huumaavaa. Se soljuu kuin tanssi, siinä missä ääni vain imeytyy korvien kautta jokaiseen soluun, luoden taianomaisen illusion, jossa kaikki on kuin unta. Kaikessa on puhtautta, kaikessa on ehdotonta kauneutta ja mikään ei ole riidoissa keskenään. Se rentouttaa ja vapauttaa.
Keikan jatkuessa on vaikea erottaa koska liike luo ääntä ja koska se on vain liike, kuten theia sanoi kotimatkalla. Kaikki on niin hypnoottista, mikä edesauttaa sitä että ei voi olla varma onko liike vain keino saada meidät hypnotisoitua vai tuleeko siitä joku äänimaailmaan vaikuttava asia.

Väliajalla Heap saapuu testaamaan teknisiä asioita, eikä yleisö oikeastaan kiinnitä siihen mitään huomiota. Siinä hän vain hiipparoi paljain jaloin, säätää asioita ja vähän ennen keikan jatkumista häviää verhoihin. Euroopankiertuetta vetävä maailmanluokan artisti, joka on mm. luennoinut Slushissa aiemmin teknologiasta, jonka avulla on mahdollista musiikintekijöille saada rahansa heti, eikä kahden vuoden sisällä. Ei mitään äänitekninoita tai muita tekemässä testejä, vaan hän ihan itse.
Muutoinkin Heap on hyvin vaivattoman oloinen lavalla. Tuntuu, että hänellä on jalat maassa, ei mitään suuria luuloja itsestään, eikä missään kohtaa tule ilmi mitään egoboostailua tai oman itsen pönkittämistä. Eikä se ole vain opeteltu rooli tai teeskennellyn oloista "sanon tämän joka keikalla"-tyylin opeteltua lätinää. Hän puhuu linnanjuhlista, tyttärestään ja tyyliin että mitä ostin kaupasta viime viikolla. Hän mokaa biisin, jatkaa sitä, eikä se ole kuitenkaan mikään naureskelun tai pilkan asia, eikä siinäkään hetkessä kun hänen muusikkoystävänsä mokaa hetken päästä uudestaan. Oh well, sellasta sattuu ja biisi jatkuu kuin ei mitään. Ehkä vähän itseironiaa on muutamissa kommenteissa, mutta nimenomaan itseltä itselle.

Keikan jälkeen on uudistunut olotila.
Nukkumaan mennessä laitan spotifysta soimaan yhden levyn ja myönnän että se tuntuu äärettömän hyvältä. :sydän:

Theialla voi olla jotain muuta sanottavaa :keijo:

Ainiin, vielä lisäksi yhden blogin rapsa tähän perään. Sisältää kuvia mm. niistä hanskoista. Musiikkiblogi
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6112
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Edellinen

Paluu Musiikki



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron