Taustamölyä vai keskittynyttä kuuntelua?

Taustamölyä vai keskittynyttä kuuntelua?

ViestiKirjoittaja Vanilla » Ma 26 Touko 2008 11:35

Musiikin kuunteluani rajoittaa liian usein se, etten osaa pitää musiikkia vain taustalla soimassa. Jos kuuntelen jotain, siihen täytyy keskittyä. Tämän vuoksi en osaa esimerkiksi lukea edes sanomalehtiä tai mitään hömppäkirjaa samalla, kun kuuntelen jotain. Tenttikirjoista puhumattakaan!

Sen sijaan todella moni kavereistani kertoo, että heillä soi aina jokin musiikki. Muuten ei kuulemma pysty keskittymään mihinkään, kun on liian hiljaista. Minulle tämä on ihan vierasta. (Myöskään tv ei voi olla auki ainakaan silloin, kun yritän opiskella - jotkut kuulemma pitävät sitäkin auki päivät pitkät...)

En kuuntele nykyään oikeastaan mitään, kun ei koskaan tunnu olevan aikaa. :hullu: En ole pitkään aikaan tutustunut mihinkään uusiin bändeihinkään.

Toisaalta esimerkiksi nettiä selatessa pystyn aivan hyvin kuuntelemaan musiikkia. Mutta sitten taas harmittaa, kun kuulee vaikka kuinka hyviä biisejä, mutta ne menevät osittain sivu suun. Pelkkänä taustahälynä.

Siivotessa pistän usein jonkin loistavan levyn soimaan. Silloin pystyy myös keskittymään musiikkiin - siivous ei kai ole niin keskittymistä vaativaa. Ja autolla ajaessa on tietysti pakko kuunnella musaa. Nykyään ei vain ole oikein autoakaan, jolla ajaa.

Miten teillä? Olenko ainoa putkiaivoinen, joka voi keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan? :pahis: Kuunteletko musiikkia aivan koko ajan, vai kuuluuko se joihinkin erityisiin tilanteisiin?
"Kyllä se hyvin menee, kun vaan muistaa hengittää oikein."
Avatar
Vanilla
 
Viestit: 343
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 18:39
Paikkakunta: Oulu

Re: Taustamölyä vai keskittynyttä kuuntelua?

ViestiKirjoittaja friikkis » Ma 26 Touko 2008 11:43

En kuuntele nykyään oikeastaan mitään, kun ei koskaan tunnu olevan aikaa. :hullu: En ole pitkään aikaan tutustunut mihinkään uusiin bändeihinkään.
Samis!Tai no mulla alkaa olla tuo vaihe vähän ohi, mutta aina välillä on aikoja, kun ei vain ehdi kuunnella musiikkia. :p

Taustamölynä en ole ikinä osannut musiikkia pitää, joko täällä on hiljaista tai sitten todellakin kuuntelen sitä musiikkia. Kirjaa lukiessa en ole ikinä osannut kuunnella mitään, kun täytyy keskittyä joko siihen tekstiin tai sitten siihen mölyyn. Sama pätee oikeastaan kaikkiin toimintoihin, paitsi nettisurffailuun. Jostain syystä dataillessa musiikkia pystyy kuuntelemaan oikein hyvin kuulokkeilla. Paitsi jos pitää oikein pitkää ja ajatuksia vaativaa tekstiä kirjoittaa.

Autoillessa on pakko laittaa musat pois, jos esimerkiksi ajelee jollain vieraalla alueella etsien jotain.

Ehkäpä tämän putkiaivoisuuden takia en ole ikinä ymmärtänyt hissimusiikin ja Novan tarkoitusta. :epäilevä:
Avatar
friikkis
 
Viestit: 178
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 14:45

Re: Taustamölyä vai keskittynyttä kuuntelua?

ViestiKirjoittaja Fantsu » Ma 26 Touko 2008 12:14

Kolmas, joka on pitänyt kuuntelusta taukoa. Ajattelin alkaa pikkuhiljaa ottamaan takaisin menetettyä kuunteluaikaa :sekopää: Mutta jos en voi kunnolla keskittyä, saa jäädä.

Nuorempana kuuntelin musiikkia myös kirjaa lukiessani, mutta nykyään tykkään pitää harrastukset erillään. Autoa ajaessa pystyn keskittymään musiikkiin riittävän hyvin ja siksipä työmatkat kuluvat rattoisasti CD-levyjä kuunnellessa. Jos oikein hyvin on sattunut, olen löytänyt kirjastosta myös hyvän äänikirjan, mikä tuo mukavaa vaihtelua. Harvemmin näin kuitenkaan.
Avatar
Fantsu
 
Viestit: 1052
Liittynyt: Ma 12 Touko 2008 10:37
Paikkakunta: Churchmoor

Re: Taustamölyä vai keskittynyttä kuuntelua?

ViestiKirjoittaja Nugat » Ma 26 Touko 2008 14:52

Kuulun musiikkiin keskittyvien ryhmään.
Ja niin, eipä nyt ole tullut paljoa musiikkia kuunneltua, kun yleenä kuuntelen vain bussissa ja autolla ajellessa. Eli ei ole tullut vähään aikaan ajeltua minnekkään. Ennen kuuntelin samalla kun koneella näpyttelin, mutta huomasin sen vain häiritsevän ja keskittymiskyky katosi.

Radiota en myöskään kuuntele, kun ei sieltä mitään mieleistä useinkaan tule.
Ja radiotakin kuuntelen vain autossa. Toisaalta harmittaa, kun olisi mukava tutustua uusiin bändeihin ja kuunnella jotain uutta ja innostavaa, mutta mistäs niitä löydät. :friikki: Vahingossa vain ilmeisesti. Tuntuu kyllä, ettei olisi aikaakaan. Kavereiden cd-hyllyt on koluttu ja kuuntelevatkin jokseenkin samaa kuin minä. Oikeastaan vain kavereiden kautta olen tutustunut mieluisiin bändeihin. En osaa ostaakkaan mitään tuntematonta kaupoista. Ostankin yleensä vain sellaisia albumeita, joissa on vähintään muutama sellainen biisi, jotka ovat aivan varmasti hyviä.
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Taustamölyä vai keskittynyttä kuuntelua?

ViestiKirjoittaja elegia » Ma 26 Touko 2008 15:15

Mä olen huomannut, että sen jälkeen kun muutin asumaan miehen kanssa, olen vähentänyt musiikin kuuntelua huimasti. Aiemmin kuuntelin musiikkia suunnilleen aina, tenttiin lukiessakin ja esimerkiksi esseiden kirjoittaminen tuntui sujuvan paremmin kun oli jotain mitä kuunnella siinä sivussa. Tuli muka parempia ideoita. :D
Musiikki pauhasi myös silloin, kun luin hömppäkirjoja. Ja nyt kun olen myöhemmin tarttunut tällaiseen kirjaan tai kuullut sen kanssa kuunneltua musiikkia, tulee heti mielikuvat tilanteesta. :D
Nykyään taas mies huudattaa oikeastaan aamusta iltaan musiikkia kotona ja omia suosikkejaan, luonnollisesti. Itse kuuntelen sitten todella vähän mitään ja olen enemmänkin iloinen, kun tulee hetkiä jolloin on hiljaista. Esimerkiksi viime viikolla, kun mies oli poissa en jaksanut kuunnella yhtään mitään. Nautin vaan hiljaisuudesta. :)
Avatar
elegia
 
Viestit: 491
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 22:12

Re: Taustamölyä vai keskittynyttä kuuntelua?

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ma 26 Touko 2008 15:38

Musiikki voi olla mulle taustamölyä tai sitten kuuntelen sitä keskittyneesti. Uusia levyjä ei voi pitää taustamölynä, mutta vanhempia levyjä kyllä.

Uusia levyjä on kuunneltava tarkasti. Silloin voi korkeintaan olla samaan aikaan netissä.

Parhaita levyjä taustamölyksi on levyt, joita on jo kuunnellut niin paljon, että ne osaa oikeastaan ulkoa. Laittaa levyn soimaan, aloittaa lukemisen ja yhtäkkiä tajuaa, että levy on lopussa. Tämä liittyy osittain hyvään keskittymiskykyyni. Kotona asuessa kävi usein niin, että lukiessa olin niin keskittynyt, että en kuullut, kun minulle puhuttiin. Parhaimmillaan veljeni oli parin metrin päässä, kun normaalilla äänellä mun nimen sanominen ei vaikuttanut muhun mitenkään. Äänenkorotuksen jälkeen havahduin, että mullehan puhutaan. :)
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Taustamölyä vai keskittynyttä kuuntelua?

ViestiKirjoittaja dubb » Ma 26 Touko 2008 21:20

Jos biisi on ns. vaikeasti avautuva, niin kyllä se vaatii ihan keskittynyttä kuuntelua ainakin pari ensimmäistä kertaa, että alkaa toimia taustahälynäkin. Taustalla tulee kyllä useimmiten musiikkia soiteltua, niin nörtteilyn, kuin siivoilunkin lomassa. Matkustaessa kuuntelu on usein taas tuota keskittynyttä sorttia ja onkin jännä huomata, miten paljon uusia elementtejä kappaleista löytyy, kun niitä kuuntelee oikein ajatuksella.
Avatar
dubb
 
Viestit: 48
Liittynyt: La 24 Touko 2008 12:48

Re: Taustamölyä vai keskittynyttä kuuntelua?

ViestiKirjoittaja Migreeni » Ma 26 Touko 2008 22:26

Sekä että...

Jotkut tehtävät ovat sellaisia, joihin ei musiikin kanssa voi keskittyä. Lukeminen on yksi tällainen. Harvammin kuuntelen musiikkia myöskään kun olen netissä, sillä siinäkin puuhassa pitää melkein koko ajan lukea.

Mutta aina aamuisin kun syön aamupalaa ja puen, sekä meikkaan :tyttö: kuuntelen samalla musiikkia. Myös autolla ajaessa pystyy kuuntelemaan ihan hyvin.

On myös sellaisia juttuja, joita ei voi tehdä ilman taustamusiikkia. Esim. junalla matkustaminen yksin.

Mutta eniten nautin musiikista ihan pelkiltään. Ilman mitään muuta oheistoimintaa. Vääntää vain volat täysille ja kuuntelee.

(Eräs puolituttuni ei koskaan kuuntele musiikkia. Paitsi tietenkin, jos joku toinen kuuntelee sitä samassa tilassa hänen kanssaan. Tätä en voi käsittää :friikki: )
Kumpi ja Kampi tappeli. Sitten paikalle tuli Jouko ja Kosti.
Avatar
Migreeni
 
Viestit: 289
Liittynyt: To 15 Touko 2008 20:29

Re: Taustamölyä vai keskittynyttä kuuntelua?

ViestiKirjoittaja Maija » To 29 Touko 2008 12:34

Minulla soi aina taustalla musiikki. En silti kutsuisi sitä taustamölyksi, vaan tunnelmanluojaksi.

Tietenkin kuuntelen myös musiikkia keskittyneesti saadakseni siitä enemmän irti. Tällöin saattaa kulua pieni ikuisuus vain istuskellessa ja tuijotellessa kaukaisuuteen musiikin täyttäessä kaikki mahdolliset aistit.

Radiota kuuntelen vain harvoin, sillä nykyään tuntuu olevan kovin vaikea löytää ohjelmia, joiden parissa viihtyisin. Kaikki tuntuu vain toistavan itseään, niin musiikki kuin jututkin. Siksi mieluummin kuuntelen levyjä.

Olen myös havainnut, että on olemassa kirjoja, jotka vaativat tietynlaisen musiikin taustalleen tehostaaksen tekstin tunnelmaa. On olemassa jazz-, pop-, rock- ja vaikka-minkälaisia-kirjoja. On jännää, kuinka edelleenkin jotakin vanhaa levyä kuunnellessa sen yhdistää tiettyyn kirjaan ja mieleen muistuu ne tunteet, jotka kävi läpi sitä lukiessa. Se on aika mahtavaa.
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Taustamölyä vai keskittynyttä kuuntelua?

ViestiKirjoittaja Jorssi » Pe 30 Touko 2008 02:51

Vanilla kirjoitti:Siivotessa pistän usein jonkin loistavan levyn soimaan. Silloin pystyy myös keskittymään musiikkiin - siivous ei kai ole niin keskittymistä vaativaa. Ja autolla ajaessa on tietysti pakko kuunnella musaa.
Niin, eihän se auton ajaminenkaan mitään keskittymistä vaadi ;)

Mä kuuntelen kyllä todella harvoin pelkästään musaa. Mulla kyllä soi lähes koko ajan musiikki, mutta teen aina jotain muutakin, surffailen netissä tai luen ym. Mua ei musiikki taustalla ole koskaan häirinnyt lukemista tai muutakaan aktiviteettia.

Maija kirjoitti:On jännää, kuinka edelleenkin jotakin vanhaa levyä kuunnellessa sen yhdistää tiettyyn kirjaan ja mieleen muistuu ne tunteet, jotka kävi läpi sitä lukiessa. Se on aika mahtavaa.
Totta. Mulla kaikkein vahvimmin tämä esiintyy aina Metallican Black-albumia kuunnellessa. Kun sitä ekan kerran kuuntelin oikein tehokuuntelulla, oli samaan aikaan luvussa Kingin Uinu, uinu, lemmikkini. Mä jopa muistan joitain yksittäisiä kohtia siitä kirjasta aina tietyn biisin kohdalla. Jännää on se. Niin ja tämä tapahtui siis 90-luvun alussa, joten ei ihan tuore tapaus.
"Hope is a good thing, maybe the best of things, and no good thing ever dies." - Red (The Shawshank Redemption)
Avatar
Jorssi
 
Viestit: 3287
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 11:29

Re: Taustamölyä vai keskittynyttä kuuntelua?

ViestiKirjoittaja puolikarkea » Pe 30 Touko 2008 11:20

Maija kirjoitti:Minulla soi aina taustalla musiikki. En silti kutsuisi sitä taustamölyksi, vaan tunnelmanluojaksi.

Tietenkin kuuntelen myös musiikkia keskittyneesti saadakseni siitä enemmän irti. Tällöin saattaa kulua pieni ikuisuus vain istuskellessa ja tuijotellessa kaukaisuuteen musiikin täyttäessä kaikki mahdolliset aistit.


Olen samoilla linjoilla Maijan kanssa. Kun olen kotona, musiikki soi suurimman osan ajasta taustalla. Se toimii nimenomaan tunnelmanluojana, värittää harmaata arkieloa. Ja välillä hyvän kappaleen osuessa kohdalle havahtuu puuhistaan ja alkaa kuunnella tarkemmin tai jopa tanssia mukana. :hullu:

Joskus musiikkiin tulee keskityttyä pidemmäksikin aikaa. Yleensä näin käy silloin, kun on ostanut uuden cd:n tai haluaa kuulla jonkin tietyn levyn pitkästä aikaa.
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
Avatar
puolikarkea
 
Viestit: 1216
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 16:56

Re: Taustamölyä vai keskittynyttä kuuntelua?

ViestiKirjoittaja tome_ » Pe 30 Touko 2008 23:39

dubb kirjoitti:Jos biisi on ns. vaikeasti avautuva, niin kyllä se vaatii ihan keskittynyttä kuuntelua ainakin pari ensimmäistä kertaa, että alkaa toimia taustahälynäkin.

Mie en oo varma että tajusinko, mutta omalla kohdalla ainakin tuollaiset vaikaeammin avautuvat biisit soi lähinnä taustamusana siihen asti kun niistä löytyy jotain mihin tarttua. Esimerkiksi mie kuuntelin Toolin 10,000 daysia pitkään, mutten pystynyt keskittymään siihen ollenkaan - levy siis soi lähinnä taustahälynä. Sitten yks-kaks aloin bongailemaan biiseistä koukkuja ja nykyään kyseistä levyä on mahdoton kuunnella huomamaatta niitä ja uppoutumatta biisien maailmaan täysin. Ehkäpä se re-taustahälyyntyminenkin sieltä tulee sitten ennenpitkää.

Noin yleisesti ottaen.. kuuntelen suurimman musiikin tietokoneella, joten useimmiten se on vähän niinkuin taustamusiikkia. Laulan kuitenkin aina mukana, joka vaatii tietysti vähän keskittymistä. Ja uusiin levyihin keskityn usein niin kauan että ne avautuu/opin sanat jotenkuten. Joskus kuitenkin surffaillessa helposti se luisuu kuitenkin siihen, että biisi jää vähemmälle huomiolle. Tästäpä hyvä esimerkki onkin, kun kerran jouduin kuuntelemaan Holen Boys on the Radion viisi kertaa läpi, kun halusin laulaa "I know where you are running to" -kohdan oikeassa tahdissa, mutta biisi on niin pitkä että unohdin tavoitteeni aina ennen puolta väliä :virne:
Tämän takia usein lopetan kirjoittamisen hetkeksi, kun kuuntelen jotain biisiä, johon haluan keskittyä. Saan laulettuakin sitten vähän paremmin.

Eli toisaalta musiikki toimii esimerkiksi lukemisen ja surffaamisen taustamölynä, mutta toisaalta haluan keskittyä musiikkin. Miusta on esimerkiksi tosi vaikeaa kuunnella kuulokkeilla musiikkia, jos läsnä on muita ihmisiä. Kannan ipodia aina mukanani, mutta melko vaikeasti sitä tulee kuunneltua esimerkiksi koulussa välitunnilla tai bussissa ja bussipysäkillä - silloin haluan keskittyä sataprosenttisesti ympäristööni ja muihin ihmisiin etten vaan missaa jotain, ja se ei onnistu jos korvissa kaikuu kitarariffit.
"Toivottavasti kriitkot ovat hukkuneet!"
Avatar
tome_
 
Viestit: 67
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 21:34


Paluu Musiikki



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron