Nostalgiamummon matka festareille: seuraa pitkä raportti.
Provinssi 1.7.2017Ultra Bra teki comebackin muutamalle festarikeikalle. Harmittelin jo alkuvuodesta sitä, että en pääsisi katsomaan bändiä Ruisrockiin, koska olin lupautunut menemään silloin työmatkalle. Koko kevään pyörittelin mielessäni sitä vaihtoehtoa, että lähtisinkin Provinssiin. Yritin saada kavereitakin mukaan, mutta kukaan ei ehtinyt/jaksanut/ollut kiinnostunut. Mutta mielessä kyti ajatus siitä, että UB olisi pakko nähdä. Moni varmaan tietääkin, että olin lukioaikoina suuri Ultra Bra -fani. Lukion jälkeisenä kesänä kolusin monta keikkaa läpi, kun oli tullut tieto, että bändi lopettaa syksyllä. Muistan muun muassa olleeni katsomassa UB:ta Forssan torilla jossain tapahtumassa. Siihen aikaan suosittujen bändien kiertueet ja esiintymispaikat olivat hieman erilaisia kuin nykyään.
Olin myös viimeisellä Tavastian keikalla aikoinaan. En ole viime vuosina kuunnellut paljoakaan UB:ta, koska soitin ne kappaleet aikoinaan niin hyvin puhki, mutta se liittyy olennaisesti mielessäni nuoruuteen.
Pitkin kesäkuuta vielä jahkailin, että jaksanko lähteä itsekseni Provinssiin, ja kyttäsin säätä (jos olisi satanut ja ollut 11 astetta, olisi ollut aika inhottavaa). Lopulta torstaina ostin junaliput ja VIP-pääsylipun. Vippiin päädyin, koska se ei ollut hirveästi kalliimpi ja ajattelin, että jaksan paremmin, jos ei tarvitse olla tungoksessa ja pääsee välillä istumaan.
Lauantaiaamuna lopulta junailin Seinäjoelle. Kuuntelin koko matkan Spotifysta Ultra Brata ja mietin kaikkea nostalgista, alkaen siitä miten erilaista musiikin kuuntelu on nykyään kuin silloin päätyen siihen missä olin itse silloin ja missä olen nyt.
Olin Seinäjoella jo puolenpäivän aikaan, koska se oli ainoa järkevällä aikataululla kulkeva junavuoro. Päätinkin tutustua alkuun Seinäjoen keskustaan. Siellä oli muutaman korttelin säteellä kolme kauppakeskuskompleksia: Megakeskus (joka ei nimeensä nähden ollut kovinkaan iso
), Epstori ja Torikeskus, joka oli näistä suurin. Kiersin ne läpi ja yritin samalla etsiä jotain paikkaa, johon istua syömään.
Ajattelin, että olisi mukavaa syödä jossain missä pääsee rauhassa istumaan, ja lopulta päädyin Rossoon, koska se oli halvahko paikka ja sattui olemaan siinä hollilla. Myöhemmin totesin, että ruokailuvalinta oli hyvä, koska Rosson halvin pizza oli samanhintainen kuin festarialueen pizzat ja suurin piirtein kaikki muut ruoat, mutta ne olisi joutunut syömään seisaaltaan tai maassa istuen.
Festareilla tarjolla oli tosin monenlaista streetfoodia alkaen pokebowleista ja gourmet-burgereista. Siinä taas yksi ero menneisiin, vuonna 2001 festareilla syötiin lähinnä makkaraperunat.
Sen jälkeen lähdinkin festarialueelle. Katsastin VIP-alueen, jossa oli vähemmän istumapaikkoja kuin olin etukäteen toivonut, mutta ainakin siellä oli vesivessa.
Ja istumaankin onneksi pääsi välillä, jos kyttäsi vapautuvia paikkoja.
Ensimmäinen keikka jota menen katsomaan on
Robinin. Sää on kuuma ja aurinko paistaa suoraan kentälle. Löydän väljän kulman melko läheltä lavaa. Mietin, että olen ehkä liian vanha tähän, mutta laulan ja tanssahtelen silti mukana. Robin on samanikäinen kuin olin itse sinä kesänä, kun kiersin Ultra Bran keikoilla. Robin aloittaa Frontside Olliesta ja heittää heti toisen kappaleen aluksi kolmoisvoltin. Robinin energistä liikehdintää lavalla on ihana katsoa. Robin on ihana, koska hänellä on positiivinen tsemppimeininki ilman, että siinä on mukana minkäänlaista rehvastelua. Hän muistuttaa festariyleisöä kahdesti, että muistakaa juoda vettä, ihanaa, että hän pitää meistä kaikista huolta.
Lopuksi kuullaan kohubiisi Hula hula, josta käytyjä kohukeskusteluja en ole juurikaan lukenut, mutta ilmeisesti sitä pidetään liian roisina nuorille. Sen perään kuullaan kuitenkin viimeisenä kappaleena Kesärenkaat, joten tasapaino on taattu: muistetaan kuitenkin turvallisuus.
Seuraavana esiintyisi
Sanni, mutta vaikka olen kuunnellut joitain Sannin kappaleita, totean hänet kuitenkin sen verran ärsyttäväksi, etten jaksa kovin keskittyneesti seurata. Kävelen ympäriinsä ja istun juomaan päivän toisen (ja viimeiseksi jäävän
) alkoholijuoman. Seitsemältä esiintyy
Jenni Vartiainen, jota seuraan jonkin verran, mutta en jostain syystä jaksa innostua suuresti, vaikka pidänkin Vartiaisen musiikista kohtalaisesti.
Tämän jälkeen parkkeeraan VIP-alueen aidan viereen, josta on melko hyvät näkymät lavalle. En jaksa tunkea ihan lavan eteen, vaikka vuonna 2001 se kuului asiaan. Yleisöä alkaa kerääntyä, joillain on keltaisia sadetakkeja ja jollakulla UB-lippu, joka näyttää samanlaiselta kuin takavuosina, ehkä se on kaivettu naftaliinista. Ultra Bra aloittaa yhdeksältä, ensimmäisenä kuullaan Heikko valo.
Bändin pojat esiintyvät tietysti puku päällä, kuten asiaan kuului aikoinaankin. (Joskin muistan myös Ruisrockin keikan, jolloin heitettiin lopuksi vaatteet pois
.) Mukana on bändin lisäksi jousisektio ja ylimääräisiä puhallinsoittajia. Kaikki näyttävät tutuilta, vaikkakin vanhentuneilta, mutta niinhän olen itsekin. Kappaleista kuullaan kaikki tutut hitit. Arto Talme heittelee leppoisia välispiikkejä ja kiittelee sitä, että yleisö osaa vielä kaikki sanat. Hämmästyn itsekin sitä miten pystyn laulamaan mukana lähes virheettömästi, vaikka en ole aktiivisesti kuunnellut Ultra Brata viime vuosina. Toki olen viime aikoina kerrannut, ehkä se auttoi.
Käyn keikan aikana läpi monenlaisia muistoja ja kylmiä väreitä. En ole onneksi enää nuori, olen tyytyväinen siihen missä olen nyt. Mietin sanoituksia - ne olivat aikanaan itselleni UB:n musiikissa tärkeitä, kuuntelin niitä tarkkaan ja liitin niihin monenlaisia merkityksiä ja tunteita. Kappaleissa viehättivät yksityiskohdat, joiden kautta ne olivat paradoksaalisesti myös tulkittavissa yleisemmin. Laulun sanojen kautta rakennettiin omaa maailmaa ja pohdittiin tulevaisuutta. Nyt ne värittyvät tietysti eri tavalla, ajat ovat muuttuneet, maailma on muuttunut, niin olen itsekin. Tämän huomaa vaikkapa Lähetystyö-kappaleesta, jossa lauletaan "Haluan asua Ameriikassa" - nykymaailmassa tällainen lause kuulostaa irvokkaalta, ja toisaalta olen itsekin tässä välissä ehtinyt käydä siellä asumassa. Se on hämmentävää, mitään siitä ei olisi voinut nuorena aavistaa. Entä tehdäänkö nykyään mitä Keskustapuolue haluaa?
Puolivälissä keikkaa joku mies oksentaa lähistöllä aidan vieressä.
Ei ihan vieressäni, mutta näköetäisyydellä kuitenkin. Siihen kohtaan syntyy ihmismassassa aukko, ja hetken ajan keskittymiseni häiriintyy, kun joudun miettimään kestänkö olla lähistöllä, siten että välillä näen sotkun maassa. :umphf: Jään kuitenkin, koska en keksi miten pääsisin pois, ja pian asia onneksi enimmäkseen unohtuu.
Ultra Bralle on varattu puolitoista tuntia, illan pisin slotti. He esittävätkin useita encoreja, kuten asiaan kuului aikanaankin. Provinssissa kiinnitän huomiota siihen, että moni esiintyjä ei panosta encoreihin, keikka loppuu hyvässä järjestyksessä, ja kun lähdetään niin sitten lähdetään. Eivätkö encoret kuulu enää asiaan? Keikan jälkeen on väsynyt ja rauhallinen olo. Keikan aikana en tuntenut edes selkäkipua, mutta sen jälkeen se alkaa taas tuntua, munmomaisuuteni näkyy tässä, kroppani kestää huonosti mitään ekstriimiä... kuten koko päivän kestävää kävelyä ja seisoskelua.
Seuraavana pienemmällä lavalla esiintyy
CMX, nostalgiaa olisi tarjolla lisääkin. En kuitenkaan jaksa kiinnostua, yritän kuunnella vähän, mutta esiintymisteltta on sen verran pieni, että taaempaa ei oikein näe eikä kuunnolla kuulekaan. Kuuntelin CMX:ääkin lukioikäisenä ja hieman sen jälkeen, mutta jostain syystä en ole jaksanut aikoihin innostua siitä yhtään. En tiedä onko vika itsessäni vai siinä, että aika on ajanut CMX:stä ohi ja heidän olisi kannattanut jo lopettaa.
Vuorossa on kuitenkin vielä
Profeetat (Cheek ja Elastinen). UB:n jälkeen ei oikein ole fiilistä sille, mutta katson tietysti keikan. UB:n ja aiemman puhtoisen positiivisen Robinin jälkeen Profeettojen kappaleissa korostuu rehvastelu ja ne typerät yksityiskohdat, joita en tietysti koskaan ole hirveästi arvostanut, mutta jotka olen ignoorannut yleisen fiiliksen varjoon. Keikka on muutenkin melko samanlainen kuin huhtikuun jäähallikeikka, jonka näin Wildiksen kanssa, vaikka tietysti lyhyempi. Ei se huono ole, laulan ja tanssahtelen kyllä mukana, mutta ihan samaan tsemppifiilikseen en pääse kuin yleensä, UB vei energiani. Ehkä kunnon fiiliksen saavuttamiseen pitäisi olla myös Wildis mukana.
Sekin vaikuttaa, että VIP-alueella hirveän moni ei laula mukana, ehkä jossain muualla olisi parempi yleistunnelma. On kuitenkin pyrotekniikat ja konekivääritulipaukut, ja lopetuskappaleena Profeetat - me ennustettiin tuleva.
En jaksa jäädä seuraamaan Apulantaa, lähden suunnistamaan poispäin. Juna lähtee vasta hieman ennen neljää. Menen Hesburgeriin, jonka sijainnin ja aukioloajat olen etukäteen tarkistanut. Pitää olla joku paikka missä istua ja olla, ulkona on jo aika viileää. Viivyn siellä, kunnes alkaa tuntua siltä, että nukahdan pystyyn ja katson parhaaksi lähteä. Menen rautatieasemalle, ja kerkeän tuskin istua lattialle, kun kuulutetaan, että junani saapuu asemalle, vaikka kello on vasta kolme. Positiivinen yllätys, joten menen istumaan valmiiksi junaan, jotta pääsen nukkumaan. Paikkani on ärsyttävässä muinaisvaunussa, jossa on vanhat penkit eikä latauspistokkeita. En tiedä miksi VR ei näillä hinnoilla voi jo luopua niistä vaunuista.
Mutta ihan sama, onneksi nukahdan pian, eikä kukaan tule ajamaan minua pois paikalta, jolle istun, koska joku muu on jo nukkumassa paikallani.
Matkaan sisältyy vielä junanvaihto Tampereella ja olen kotona kahdeksalta aamulla. Menen suoraan nukkumaan. Raskaita nämä festarit tällä iällä, mutta kyllä UB:n takia kannatti lähteä.
P.S. Tässä raportissa olisi ollut ainakin neljä munmo-hymiötä, mutta se ei jostain syystä toimi, Photobucketin erroria vaan tulee näkyviin. Voitte kuvitella ne. Lisäksi 10 pistettä ja papukaijamerkki, jos jaksoit lukea tänne asti.
P.S.2. Unohdin mainita, että Ultra Bran encoreissa mukaan lavalle saatiin myös Anna Tulusto! Hänethän potkittiin aikoinaan vähän ikävässä sävyssä pois bändistä Kroketti-levyn jälkeen, mutta encoret ovat kaikki siltä levyltä, ja Annakin pääsee laulamaan. Jotenkin hienoa, että välirikko on nyt julkisesti ja symbolisestikin korjattu.