Biisi (tai ajatus) hukassa - Von Hertzen Brothers

Biisi (tai ajatus) hukassa - Von Hertzen Brothers

ViestiKirjoittaja Purple » Ti 17 Kesä 2008 18:28

Biisi hukassa -osion uupuessa iskenpä musiikkiaiheisen kysymyksen tänne, enkä satunnaisiin kysymyksiin.

Mitä biisiä Von Hertzen Brothersin uusimman levyn aloittavan biisin Bring Out the Sun (So Alive) alku muistuttaa?

Levy oli ennakkosoitossa Ylexillä ja jo silloin tämän soidessa piti tunkea sormet korviin ja yrittää hyräillä että mikä tästä tulee mieleen. Provinssin keikkaa katselin ruudulta ja telkkarista ja taas tuli sama muistuma. Piti käydä ostamassa levy (ei toki pelkästään häiritsevän muistijäljen takia) ja aina vaan vaivaa.

Kyse on siis siitä biisin alkuosiosta, jossa ei vielä lauleta, kestää reilu kolme minuuttia alusta. En väitä, että melodia olisi kopio mistään, mutta jotain se muistuttaa. Kaivoin jo yhden irkkulevyn esille, kun sellainen tuntuma tuli, mutta ei tulosta. Yritän tapailla sanoja, mutta en ole edes varma ovatko ne englanniksi vai suomeksi. Voisiko kyse olla jostain englantisesta kansanlaulutyyppisestä, ei Greensleeves mutta sinne suuntaan? Vai sittenkin jotain ihan muuta?

Tuleeko kellään mitään mieleen?
Avatar
Purple
 
Viestit: 564
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 14:26

Re: Biisi (tai ajatus) hukassa - Von Hertzen Brothers

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 29 Kesä 2008 22:31

Kuuntelin tuota VHB:n biisin alkua ja ainoa, joka itselleni tuli mieleen,
oli Scarborough Fair. (Siis se Simon & Garfunkelin tunnetuksi
tekemä biisi.) Itse asiassa se taitaakin olla alunperin englantilainen kansan-
laulu. (Tarkistin vielä Wikipediasta, ja näinhän asia on.)

Olikohan tästä mitään apua? :riips:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Biisi (tai ajatus) hukassa - Von Hertzen Brothers

ViestiKirjoittaja Purple » Su 29 Kesä 2008 23:36

Kiitos, kiitos, kiitos. :hymyhali:

Tuo sen täytyy olla. Nyt pää saa rauhan ja lisäksi saan taputtaa itseäni selkään kun miellin päässäni sen englantilaiseksi kansanlauluksi. Ja sua tietty kans kun tunnistit sen. :virne:
Avatar
Purple
 
Viestit: 564
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 14:26

Re: Biisi (tai ajatus) hukassa - Von Hertzen Brothers

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 30 Kesä 2008 19:47

Kiva, että olin avuksi. :)
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki


Paluu Musiikki



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron