forde.munfoorumi.com

Pohdin tuossa, kun kuuntelin kotimatkalla radiota, että varmasti jokaisella on biisejä tai bändejä, joita fanittaa salaa vaikka se vähän nolottaakin.

Pohdintani sysäsi liikkeelle Bruce Springsteenin The River. Yltiösaippuainen biisi, mutta mun mielestä se on silti ihana ja ihan älyttömän liikkis. Useammankin kerran olen kuunnellut sitä tippa silmäkulmassa, vaikka se nyt ei sinänsä ole mikään ihme, mä kun itken vähän kaikkea aina.



Mulla on todennäköisesti muutakin tunnustettavaa, mutta just nyt en muista niitä. Avaan kentän luurankojen vapauttamiseksi kaapista, se on hyväksi sielulle ja voidaan tukea toisiamme nolojen fanitusten saralla.

Mullapa ei oo luurankoja kaapissa, vaan kuuntelen häpeilemättä ja ylpeänä kaikkea mistä oikeasti pidän.

Enkä oo koskaan oikeen ymmärtäny miksi tämmösiä juttuja pitää hävetä?

(Sen sijaan oon tainnu vaihtaa paikkoja luurankojeni kanssa ja mennä ite sinne kaappiin.. )

Aika vähän enää osaan hävetä yhtään mitään, mutta se, että levyhyllystä löytyy kaikki 51koodia -levyt ja sen lisäksi Lavignen kaksi vanhinta kyllä välillä on sellaisia asioita josta saatan olla mainitsematta. (niin, ja sit tykkään parista Good Charlotten biisistä :nolo:)

Mutta toisaalta, ihan sama. En oo ite niin intellektuelli ettenkö voisi tykkäillä mainstreamista tai sitten ns. teinibändeistä...

theia kirjoitti:(niin, ja sit tykkään parista Good Charlotten biisistä :nolo:)

Good Charlottella on oikiasti ihan hyviä kipaleita.

Nyt saattaisi vähän hävettää myöntää, että Katy Perryn 'I kissed a girl'-ralli on
soinut päässä koko päivän ja kuulostaa nuavrillavignemaisuudestaan huolimatta
tosi hyvältä.

Viime aikoina ei oo tullu tehtyä hävettäviä levyostoksia, mutta löytyyhän nuita
nuoruuden hairahduksia muutama levyhyllystä. Ressu Redford

Mä vähän ajattelin tämmöstä ketjua kans eilen.

Ei tää mua enää hävetä, en enää kuuntele (en itsas tiä tekevätkö enää edes mitään), mutta aikana, jolloin massat kuuntelivat poikabändejä, niin mä kuuntelin massamusan lisäksi The Kelly Familya. Se oli sillon niiiiiin hyvä ja meitä oli muutama meidän luokalla, jotka kehtasivat keskenään hypettää ja fanittaa poppoota, mutta ei muiden nähden.

Nyt vähän aikuisempana ei nyt ainakaan heti tule mieleen mitään nolostuksen aihetta. Tai no ehkä se Anna Erikssonin Kun katsoit minuun, jota esimerkiksi autossa yksin ollessa luukutan aivan täysiä ja laulan estoitta mukana.

The Kelly Family oli se bändi, joka määritteli termin 'tukkabändi' ihan uudella tavalla, eikö? Kyllä muaki hävettäis

Joo, ei miullakaan ole musiikkimakuni suhteen mitn hävettävää. Kaverit tekevät sen puolestani.

Ei kun oikkeesti. Enempi nolottaisi kuunnella jotain sellaista musiikkia, joka ei oikeasti liikauttaisi edes
pikkuvarvastani, ihan vaan siksi, että sitä bändiä/artistia diggailemalla vaikuttaisin jotenkin kuulilta. Se
täytyy tosin tunnustaa, että kun lenkkeilystäkin täytyy aina kaikki hyöty ottaa irti ja siksi musiikkia kuluu
myös urheillessa, toisinaan liian herkkien biisien nostattamat yllätyskyyneleet nolostuttavat. Etenkin, jos
sillä lenkkipolulla on muitakin hikoilijoita.

shaana kirjoitti:Nyt vähän aikuisempana ei nyt ainakaan heti tule mieleen mitään nolostuksen aihetta. Tai no ehkä se Anna Erikssonin Kun katsoit minuun, jota esimerkiksi autossa yksin ollessa luukutan aivan täysiä ja laulan estoitta mukana.

Mä itken aina ihan estoitta kun mä kuulen sen biisin
Siinä on ehkä lievästi myös tunnemuistoja mukana, se tulee olemaan meidän häätanssi elokuussa

Edit. Ai niin, jotain hävettävää. Ei nyt tuu hetimiten mitään mieleen,
viime vuosina olen aika tehokkaasti hävittänyt levyhyllystä sellaisia
levyjä, joita en enää kuuntele. XL5:n koko tuotanto löytyy kyllä, mutta
en mä niitä enää kuuntele mutta en niitä levyjä häpeäkään.

Take Thatia kuuntelen satunnaisesti edelleen.

Mä tiedän, että moni fordelainen häpeäisi jos niillä olisi yhtä paljon Celine Dionia levyhyllyssä mitä mulla on .

Mulla on muutama sellainen "näitä ei näytetä"-levyjä ns. piilohyllyssä. Siellä on iskelmää. Lea Lavenia ja sitä rataa. Ajattelin myös siirtää the 69 eyesien levyt sinne, mutta en ole jaksanut. Joku yksittäinen Marc Anthony siellä
vissiin on myös . Me and my big secret .

Lyyra kirjoitti:The Kelly Family oli se bändi, joka määritteli termin 'tukkabändi' ihan uudella tavalla, eikö? Kyllä muaki hävettäis

No just se.


Osaan näköjään sanat vieläkin ulkoa...

En mä oikeen osaa hävetä mitään kappaleita/muusikkoja mistä tykkään.

Turo's Hevi Geen kokoelma hyllyssä on ehkä hiukan rajoilla, mutta so not, hauskoja kappaleita on.

Barbra Streisandin levystä hankkiuduin eroon, kun ei siinä ollut kuin yksi kappale jota tanssin yksin pimiässä, hentoa ruumistani herkästi heilutellen.

Mä olen piilottanut kolme levyä.

Kaksi on ripariaikojen gospellevyjä, joista en nostalgian vuoksi henno luopuakaan, ja kolmas on Ally McBeal -soundtrack. Viimeisin oikeasti vähän hävettääkin.

Deni kirjoitti:...ja kolmas on Ally McBeal -soundtrack. Viimeisin oikeasti vähän hävettääkin.

Hohoo, multa löytyy samainen levy ja kyllä se vähän hävettääkin. Ja löytyy multa muutenkin kaikkea mitä pitäisi hävetä, mm. pari levyä siltä ns. pahuuden kolmiakselilta. Ja sitten on tietysti muutamia sellaisia yläasteaikaisia ysäripoppihittikokoelmia, mutta en mä niitä häpeä. Niitä voi ihan vitsillä kuunnella vieläkin. On ne sen verran rajua tavaraa.

Oiskohan noita muita...vähemmän kyllä nykyään enää jaksan hävetä, vaan ihan rehdisti, hurtilla huumorilla tuon julki kaikki karuimmatkin löydöt. Esimerkiksi Tauskin levyt.

Biisitasolla tulee joitakin mieleen:

Mari Rantasila: Vain rakkaus

Meinaa silmä alkaa kostua. Joskus työkaveri vaihtoi äkisti asemaa, kun tuo tuli. En kehdannut sanoa, että älä saatana vaihda.

Lemon Tree on periaatteessa ihan tyhmä biisi, mutta onhan se pirun hyvä.

Sitten mulla on sellainen tanssibiisikokoelma, jossa on kaikkia YMCA-tyyppisiä kappaleita. Sitäkään en lähde herkästi julkisesti mainostamaan.

Ja sitten on tietysti Frederik, jota tykkään uhotella karaokessa. Reetu ja Leevi ovat hyviä karaokevalintoja.

Ja kun nyt kerran aloitin...


Lauri Tähkä.

Olin eilen keikalla, ymmärrettävistä syistä ihan keskenäni, ja kuuntelin kaverien pilkkaa koko illan. Mutta hittojakos. Päivän paras keikka, ja lauloin ja tanssasin ihan täpinöissäni.

Pascal Lemoix kirjoitti:
Lemon Tree on periaatteessa ihan tyhmä biisi, mutta onhan se pirun hyvä.

No niin on!

Mitäköhän levyä ihan oikeasti häpeäisin...

No, levyhyllystäni löytyy Juustopäitä (kolme levyä), Hansonia, BSB:n kaksi
ensimmäistä levyä ja Boyzonea... Olen selittänyt itselleni, että tilanpuutteen
takia en laita niitä ihan näkyvimpään paikkaan, vaan laitan ne khuulimman
näköiset levyt näkyviin.
Toisaalta taas en ollut kuunnellut niitä pitkään aikaan, kun päätin laittaa
ne piiloon. Bäkkärit voisi taas laittaakin esiin...

Kun ostin Aikoneeen Toiseen maailmaan -levyn, hävetti vähän jo ostaessa. Taisin
olla jo yläasteella silloin, ja Aikakone tuntui jo vähän "lasten" musiikilta. Kuuntelinkin
sitä levyä vähän salaa, sen jälkeen kun olin vienyt ko. levyn johonkin luokan pippaloihin
ja sain hirveät naurut (ei hyvät). Nykyisin mikään muu biisi ei oikeastaan herätä hyviä
muistoja tuolta levyltä kuin Keltainen.

Mutta Bäkkärit on vieläkin oikeasti hyvä! Ja XL5! Vaikken omista XL5:lta yhtään levyä. (Ne ovat
pikkusiskon.)

Sitten tykkään Yön Joutsenlaulusta. Ja lauloimme ja kuuntelimme kaverin kanssa
vuosituhannen vaihteessa Mambaa.

Eiköhän tässä ollut tällä kertaa tarpeeksi. :nolo: Mutta en välitä.

Kas, tällainenkin ketju on. Meinasin perustaa musiikkimauttomuusketjun, mutta kai tää kelpaa.

Olen tällä viikolla kuunnellut Cheekiä ja kyllä vähän hävettää.

Vain elämää -ohjelmalla on tietysti vaikutuksensa siihen, että olen päätynyt kuuntelemaan sen omiakin kappaleita nyt, vaikka aiemmin olen yrittänyt vältellä niitä (paitsi yksi jumppaohjaaja soitti aina jotain Jippikayjeita, se toimi kyllä siinä).
Muuten mulla on melko laaja tai suorastaan mauton musiikkimaku* (kuuntelen kaikkea klassisesta ja minimalistisesta taidemusiikista (Steve Reich!) ja vakavasti otettavasta rockista ja popista hassuun danceen, Euroviisuihin, ja ties mihin, enkä mä pääasiassa niitä häpeä), joten ehkä Cheekkään ei hävettäisi, jos sen sanoitukset eivät olisi niin maailmankuvani vastaisia. Tai ainakin niitä on parempi olla kuuntelematta liian tarkkaan. Mutta jos sulkee korvansa epäilyttäviltä osilta, niin jotkut niistä kappaleista kuulostavat hyvin piristäviltä näin ankean ja tehottoman marraskuun keskellä.

*persoonallinen, ei siis huono tai omituinen

Mun mielestä Sleepy Sleepers on ollut usein tällä rajalla. Onhan se monelta osin ihan vaan shaibaa ja tosi alatyylistä, mutta heilläkin hetkensä.

Esimerkiksi levyt Takaisin Karjalaan, Levyraati, The Mopott Show ja yksi kokoelma ovat soineet aika tiheästi, varsinkin aiemmin. Ja lisäksi teemalevyt "sings Matti ja Teppo" ja "sings Elvis".

Toisaalta jotkut Alma-tädin illuusio, Born in the Savo ja Euroviisu-parodia -levyt ovat olleet ihan totaalikuraa.

--

Ja eniten yllätyin, että Nugat'kin kuuntelee tätä yhtyettä. Hän ei vaikuta kohderyhmäläiseltä.

Lapsena kuuntelin Sings Matti ja Teppo -levyä aika paljon. Se on vieläkin aika kova. Muuten en ole mikään hirveän kova Sliippareiden ystävä.

En häpeä enää hirveästi Cheekin kuuntelemista. Tässä se taas nähdään, että mulle menee kaikki läpi kun vähän kuuntelee. (Paitsi Sliippareita mä en kyllä kuuntele. )

Cheek on mielenkiintoinen tajunnanlaajennustehtävä. En kuitenkaan etsi musiikilta ensisijaisesti suuria taide-elämyksiä, vaan mitä milloinkin. Ei tää muutenkaan ole ensimmäinen kerta kun kuuntelen suomiräppiä, ja riimittelysanankäyttö miellyttää jos se toimii. Tai vaikka ei toimisikaan, tahallinen tai tahaton huonouskin voi olla ihan jees joskus. Tän musiikin maisema on mulle outo ja osittain väärä, joten sitä on hämmentävää tarkastella, kuunnella sen yksityiskohtia. Ja pohtia myös rap-musiikin lainalaisuuksia, missä yhteydessä se on esimerkiksi tunnustukselliseen runouteen, vilpittömyyteen. Tarina kelpaa aina, ja kyllä räpissä on joskus monitahoisemmat tarinat kuin keskivertopopissa. Eihän mun olekaan tarpeen olla samaa mieltä kaikesta mitä kuuntelen. Jostain syystä musiikissa helposti tuntuu, että asiat pitäisi voida allekirjoittaa. Ehkä siksi, että lyriikkaan on helppo suhtautua henkilökohtaisesti. Musiikki vielä alleviivaa sitä.

Cheek on huvittava ja kuitenkin välillä yllättävän suorapuheinen (siis muutenkin kuin typerällä tavalla). Sitä paitsi juuri näinä aikoina kaipaisin vähän asennetta, enkä mitään rauhallisia hidasteluja. Ei tästä hommasta muuten mitään tule.

Vähän nolottaa, ja vähän välitänkin. Pidän Moonsorrow'n Tulimyrsky EP:stä.
Jollain kierolla tapaa pidän jopa siitä For Whom the Bell Tolls -versioinnista.

No nyt hiivutaan sinne hävetyksen suuntaan, jokin kumma vetoaa will.i.am:n Scream & shout -kappaleessa. Britney bitch