Pelottava/ahdistava musiikki

Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja friikkis » La 18 Heinä 2009 21:50

Niin, onkos teitä fordelaisia joskus pelottanut kovasti joku biisi tahi artisti? Entä ahdistuksen puoli, saako joku tietty levy pureskelemaan kynsiä ja kylpemään kylmässä hiessä?

Itselle tuli aihe mieleen Tuula Amberlaa kuunnellessa. Pikkutyttönä pelkäsin kyseistä tätiä paljon, etenkin biisiään Kasarmin eessä. Jotenkin se kolkko lauluääni ja tuon biisin sanat saivat minut aina kauhun valtaan. Pelkäsin, että Tuula pamahtaa paikalle ja vie isän pois ikuisiksi ajoiksi. :friikki: Meidän taloudessa ei siis kuunneltu pahemmin Tuula Amberlaa, ja jos kuunneltiin niin minä juoksin aina ulos, enkä suostunut tulemaan takaisin sisälle. Nykyään olen päässyt peloistanu yli, ja kävin jopa divarissa ostamassa sen LP:n, jolta tuo biisi löytyy.

Ahdistavia ja kolkkoja levyjä löytyy hyllystä paljonkin, ensimmäisenä tulee mieleen ainakin Curen Pornography ja Joy Division yleensäkin. Mukava kuunnella varsinkin pienessä krapulassa.

Mutta teidän vuoro, kertokaapa tarinoita ja kokemuksia!
Avatar
friikkis
 
Viestit: 178
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 14:45

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja dena » Ti 21 Heinä 2009 16:27

No näin äkkiseltään tulee mieleen Khanate, Lustmord, Svarte Greiner, Sunn O))), Aphex Twin jne.

Ei tietenkään kaikki materiaali. Ja vaatii kyllä kuulokkeet ja valot pois niin välillä tulee kyllä väristyksiä. Muutenkin noissa drone/ambient/soundscape genreissä on enemmänkin noita.
Piece my häpiness Squirrels.
Avatar
dena
 
Viestit: 198
Liittynyt: Su 19 Huhti 2009 12:52

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja Nugat » Ti 21 Heinä 2009 16:53

Mulle tuli heti mieleen Muumien mörkö-musiikki. :O:

Muuten musiikki ei pelota. Se vain luo tunnelmaa. :tilt: Parasta on, kun musiikki saa aikaan ihanan hyytävät väreet, mutta pelottavasta en tiedä. Ehkä muistan jonkun myöhemmin. :D

Ahdistavaa musiikkia on taas paaaaaaljon. Yleensä kaikki mitä radiosta tulee. Ne kaikki kaksikymmentä kappaletta, joita joka kanavalla soitetaan. :epäilevä:
Joskus myös joihinkin kappaleisiin liittyy muistoja, jotka jostain syystä ahdistavat. Siksi oikeastaan nuo radio-kipaleet tuntuvat pahoilta, sillä radio yleensä soi joka paikassa taustamusiikkina oman elämän tapahtumille.

Joskus ahdistaa myös se, että vääränlaisen tunnelman tuova musiikki ei sovi sillä hetkellä elettävään olotilaan. Kuin yrittäisi sovittaa täysin sopimattomia paloja toisiinsa.
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja Sippura » Ti 21 Heinä 2009 21:58

Pelottavasta musiikista tulee mieleen se Pikku-Kakkosen Varokaa heikkoja jäitä,
hmm
-pätkän musiikki - se iski aika lujaa muutaman vuoden ikäiseen silloin jos-
kus 80-luvulla :O:

Ahdistavista biiseistä ekana tulee mieleen Balladi elokuvasta Klaani, äitini sai sitä
hyräillessään minut itkemään vauvana/pienenä ja saman reaktion se saa aikaan vie-
lä nykyäänkin. Sen lisäksi että biisi on äärimmäisen surullinen, se on myös ahdista-
va.

Jos puhutaan sellaisesta ahdistavasta/pelottavasta musiikista jota oikeasti myös kuun-
telen ja josta tykkään, niin CMX:ltä löytyy muutamia tähän kategoriaan sopivia kappalei-
ta. Pelon enkelin alkuosaan on saatu hienoa painostavaa fiilistä (upea kappale! :sydän: ) ja
Kreetan härässä on myös oma, kammottava tunnelmansa.
And they can't build a satellite to tell you how loved you are
Sippura
Epäkelpo jäsen
 
Viestit: 1415
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 13:08
Paikkakunta: Täsä. Täälä.

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja urakka » Ti 21 Heinä 2009 22:31

Mulla on tässä kategoriassa ehdottomasti pahin se Isä minä tahtoisin jo kotiin, isä minua väsyttää-biisi. Joku hengellinen laulu, missä lasta väsyttää kirkossa, kaikki kai sen jotenki muistaa.. Biisiin ei liity mitään sen ihmeempiä muistoja, riparilla sitä laulatettiin joka käänteessä ja mulla teki joka kerta mieli heittää kitara nuotioon tai alkaa hoilottaa päälle vaikka Ukko Nooaa. :epäilevä:

Toinen ahdistus on Eleanoora Rosenholmin Ovet ja huoneet-biisi, jota en pysty enää kuuntelemaan edes selkä seinää vasten, vaikka muuten tykkää bändistä tosi paljon. :hullu:
Miten hyvä on unohtaa: vain silloin voi rakastaa.
Avatar
urakka
 
Viestit: 370
Liittynyt: Ke 15 Loka 2008 19:18

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja Maija » Ti 21 Heinä 2009 23:48

Sippura kirjoitti:Pelottavasta musiikista tulee mieleen se Pikku-Kakkosen Varokaa heikkoja jäitä,
hmm
-pätkän musiikki - se iski aika lujaa muutaman vuoden ikäiseen silloin jos-
kus 80-luvulla :O:


Kärsin vakavasta Varokaa heikkoja jäitä -traumasta. Se pätkä on kamala. Viesti kyllä meni minulle perille. :bubbles:

Olen myös aina pelännyt X-Filesin tunnaria. Se on niiiiin kammottava. Olen nähnyt siitä painajaisiakin, joissa kävelen pitkin pimeää katua ja jossain taustalla alkaa soida tuo pahaenteinen musiikki.

:bubbles:
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja friikkis » Ke 22 Heinä 2009 14:55

Mulle tuli heti mieleen Muumien mörkö-musiikki. :O:

Se muuten on oikeasti pelottava! Samoin se urkumusiikki, joka soi muumeissa ainakin niissä majakkaja/kummituslaivajaksoissa.
Avatar
friikkis
 
Viestit: 178
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 14:45

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja Nugat » Ke 22 Heinä 2009 19:48

Maija kirjoitti:
Olen myös aina pelännyt X-Filesin tunnaria. Se on niiiiin kammottava. Olen nähnyt siitä painajaisiakin, joissa kävelen pitkin pimeää katua ja jossain taustalla alkaa soida tuo pahaenteinen musiikki.

:bubbles:


Sama juttu. :O: En ole ikinä sitä pystynyt katsomaankaan tuon tunnarin takia.

Jos tunnareista puhutaan, niin aikoinaan tuli telkkarista jokin pelastusohjelma, muistaakseni aitoja tilanteita kun ambulanssit ja pelastusmiehet syöksyivät auttamaan itsensä telonneita tai vaaraan joutuneita ihmisiä. Oisko ollu 112? Se ohjelma oli tavattoman ahdistava lapsen silmissä ja jos kyseisen ohjelman tunnarin kuulen (onneksi ei nykyään kuulu) niin olo on aivan hirveä.

Ehkä telkkari ja leffaosastolta löytyy eniten noita pelottavia musiikkeja.
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja Galileo » To 23 Heinä 2009 00:33

Nugat kirjoitti:Jos tunnareista puhutaan, niin aikoinaan tuli telkkarista jokin pelastusohjelma, muistaakseni aitoja tilanteita kun ambulanssit ja pelastusmiehet syöksyivät auttamaan itsensä telonneita tai vaaraan joutuneita ihmisiä. Oisko ollu 112? Se ohjelma oli tavattoman ahdistava lapsen silmissä ja jos kyseisen ohjelman tunnarin kuulen (onneksi ei nykyään kuulu) niin olo on aivan hirveä.

Kuva
Rock out, rock out, with your cock out.
Impress your lady friends,
Rock out, rock out, rock out,
'Til your life is at an end.
Avatar
Galileo
 
Viestit: 1326
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 10:52

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja dena » To 23 Heinä 2009 07:11

Pakkohan se oli sitten mennä juutuupista kattomaan tuo Rescue 911 intro kun em sitä yhtään muistanu :D Tuli kuitenkin kersana sitä töllättyä.
Piece my häpiness Squirrels.
Avatar
dena
 
Viestit: 198
Liittynyt: Su 19 Huhti 2009 12:52

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja Nugat » To 23 Heinä 2009 17:08

Galileo kirjoitti:
Nugat kirjoitti:..... Oisko ollu 112? ....

Kuva


Siinä oli kaksi ykköstä, niin kuin sanoinkin. :keijo:

Enkä mene katsomaan juutuubista. :pillitys:
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja Lyyra » To 23 Heinä 2009 23:28

Kattelin kyllä tenavana tota Hälytys 911:ä, mutta ei tuo tunnari kyllä herättäny mitään nostalgiafiiliksiä. Yleensä muistan tommoset.

Musiikin pelottavuudesta/ahdistavuudesta en oikein osaa sanoa... Yritin miettiä tätä kun ketju aloitettiin, mutta ei mulla tuu mitään pelottavaa mieleen. Tuo ihmisten lempitrauma, Pikku Kakkosen Varokaa heikkoja jäitä -juttukin, on mulle rakas lapsuusmuisto. Minusta siinä ei ollu mitään erityisen pelottavaa. Jännitti vain kuinka karhulle käy, ja hyvinhän siinä sitten lopulta kävi. :tilt:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja Sippura » Pe 24 Heinä 2009 09:33

Nugat kirjoitti:Oisko ollu 112? Se ohjelma oli tavattoman ahdistava lapsen silmissä ja jos kyseisen ohjelman tunnarin kuulen (onneksi ei nykyään kuulu) niin olo on aivan hirveä.


Sama täällä. Silloin joskus nuorempana myös Teho-osaston (ER) tunnari oli jotenkin
kammottava, mutta ei se enää tunnu niin pahalta. Kai noissa molemmissa sarjoissa
se ihmisten kärsimys assosioitui siihen tunnariin ja siksi ne ahdistivat pientä katso-
jaa. Herää kuitenkin kysymys, että miksi meidänkin porukat on antanut muksujen
katsoa Rescue 911:n kaltaista ohjelmaa, ei se ehkä ihan perheen pienimmille kuiten-
kaan sopinut :p
And they can't build a satellite to tell you how loved you are
Sippura
Epäkelpo jäsen
 
Viestit: 1415
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 13:08
Paikkakunta: Täsä. Täälä.

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja Emilia » Pe 24 Heinä 2009 16:11

Nyt kun tunnareihin päästiin, niin eilen kyllä karmi kun katoin Criminal Mindsia. Ahdistava teemamusa.
*
Mut en mä oikeastaan kuuntele pelottavaa tai ahdistavaa musiikkia. Mun mielestä musiikista pitää tulla hyvä mieli, joten jätän suosioilla ahdistavalta vaikuttavat musiikit pois elämästäni.
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja dena » Pe 24 Heinä 2009 16:39

Emilia kirjoitti:Mut en mä oikeastaan kuuntele pelottavaa tai ahdistavaa musiikkia. Mun mielestä musiikista pitää tulla hyvä mieli, joten jätän suosioilla ahdistavalta vaikuttavat musiikit pois elämästäni.


Omasta mielestä taas on välillä aivan mahtavaa jos rupee vähän tärisyttämään kun kuuntelee jotain kattilanpauketta levyltä. Se on vähän rinnastettavissa elokuvien kattomiseen. Ei sitä aina jaksa pelkkää komediaa töllätä :D Mut kunhan herättää jotain tunteita ni se lienee tärkeintä.

Ja pitää sen verran viel tarkentaa et en mä suoranaisesti mitään musaa pelkää. Se ahdistava on varmaan paljon osuvampi sana. Sillee et joutuu pimeellä kattomaan olkansa yli et oliks siel nyt joku :p
Piece my häpiness Squirrels.
Avatar
dena
 
Viestit: 198
Liittynyt: Su 19 Huhti 2009 12:52

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Pe 24 Heinä 2009 22:21

Maija kirjoitti:
Sippura kirjoitti:Pelottavasta musiikista tulee mieleen se Pikku-Kakkosen Varokaa heikkoja jäitä,
hmm
-pätkän musiikki - se iski aika lujaa muutaman vuoden ikäiseen silloin jos-
kus 80-luvulla :O:


Kärsin vakavasta Varokaa heikkoja jäitä -traumasta. Se pätkä on kamala. Viesti kyllä meni minulle perille. :bubbles:


Joo, minäkin tuijotin sitä lapsena aivan kauhuissani. Jollain oudolla tavalla kuitenkin pidin siitä juuri kammottavuutensa takia.

Sippura kirjoitti:Jos puhutaan sellaisesta ahdistavasta/pelottavasta musiikista jota oikeasti myös kuun-
telen ja josta tykkään, niin CMX:ltä löytyy muutamia tähän kategoriaan sopivia kappalei-
ta. Pelon enkelin alkuosaan on saatu hienoa painostavaa fiilistä (upea kappale! :sydän: ) ja
Kreetan härässä on myös oma, kammottava tunnelmansa.


CMX:n pelottavin biisi on Vieraita avaruudesta, etenkin se versio II.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Pelottava/ahdistava musiikki

ViestiKirjoittaja urakka » Ke 29 Heinä 2009 23:22

Lyyra kirjoitti:Tuo ihmisten lempitrauma, Pikku Kakkosen Varokaa heikkoja jäitä -juttukin, on mulle rakas lapsuusmuisto. Minusta siinä ei ollu mitään erityisen pelottavaa.


:femmat: Mie en kans tajua, että mikä siinä on niin älyttömän pelottavaa ollu. Kuitenki tunnari oli niin selkeästi animaatio, pienempiki tajus ettei mikään elävä nalle oikeisiin jäihin menny. Vähän tuntuu et se on sellasta nostalgiahysteriaa, sukupolven yhteinen kokemus. Mut totta kai se on monelle varmasti ollu pelottava/ahdistava, en sitä kiellä. Toisaalta, ite en muutenkaan tunnareista tai ohjelmista hirveästi kierroksia ottanu, olin siinä mielessä aika huoleton kakara. :virne:
Miten hyvä on unohtaa: vain silloin voi rakastaa.
Avatar
urakka
 
Viestit: 370
Liittynyt: Ke 15 Loka 2008 19:18


Paluu Musiikki



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron