Emilia kirjoitti:Mulla on enimmäkseen vain hyviä muistoja ala-asteen musiikkitunneista. Ekalta kolmannelle koitettiin opetella ihan lauluja ja nokkahuilua. Kai jotain nuottijuttujakin.
Neljännellä ja viidennellä musaopeksi tuli bändikoulun vetäjä, jolla oli omat bändikuviot. Istuttiin musakellarissa ja kuunneltiin rokkia suurin osa tunneista.
Sama koulu, samat kuviot.
Paitsi että meillä osui kolmannelle luokalle sellainen luokan oma opettaja, joka perehdytti meidät musiikin klassiseen maailmaan juoksuttamalla meitä erilaisissa konserteissa ja musikaaleissa. Se soitti meille itse huilua aina kun pyydettiin (vaikka matikan tunnin aikana ) ja opetti meitä soittamaan sillä nokkiksella muutakin kuin sitä hiivatin makkaraa. Me, jotka osattiin soittaa makkarat, saatiin koululta paremmat nokkahuilut ja saatiin harjotella erikseen nokkahuilulle sovitettuja biisejä. Ja keväällä pidettiin keskenämme perheille "konsertti", missä soitettiin moniäänisesti . Nojoo. Käytännössä se meinas sitä, että meitä oli kuusi oppilasta ja kaikilla erilaiset nokkahuilut. Samaa me soitettiin, mutta niistä huileista lähti erilaiset äänet. Me myös laulettiin paljon sinä vuonna sitä mistä itse tykättiin. Muistan myös kuinka tanssittiin yhdellä tunnilla Lambadaa pulpeteilla, jotka oli meidän tanssilattia.
Neljännellä tuli sitten se Rokkiope. Sillä oli aina joko tiukat farkut tai nahkahousut ja joku farkku- tai nahkaliivi .
Me kyllä laulettiin niilläkin tunneilla. Se, mitä ei oltu siellä kellarissa kuuntelemassa rokkia, niin aina laulettiin. Mutta me saatettiin aloittaa se laulaminen ennensen opettajan tuloa. Istuttiin käytävällä ja hoilattiin. Välillä laulettiin ihan jees-biisejä, mutta jostain syystä se tykkäs laulattaa meillä suomalaisia kamaluuksia. J. Karjalainen on edelleen siitä syystä jotain aivan kamalaa. Ankkurinappia vihaan sydämeni pohjasta. Eikä meillä ollut mitään kirjaa. Taitaa edelleen olla ne nuotit jossain varastossa.
Mullakin oli tuon opettajan aikana kasi musiikista .
Shokki olikin sitten kohdallaan, kun muutettiin tänne metsiin. Niillä musiikintunneilla tuli usein pala kurkkuun. Opettaja oli johonkin 70-luvulle jämähtänyt herrahenkilö, joka soitti pianoa kahdella sormella - etusormilla! Ei tietoakaan mistään rokista, popista tai edes musiikista. Lauluja laulettiin siitä kirjasta, mikä oli ollut eka-tokalla käytössä ja missä se kirottu makkara-laulukin oli. Yksi hirvittävän radikaali rokkilaulu tuli sitten meidän kutosten esitettäväksi kevätjuhliin, kun kerran oltiin koulun vanhimpia: sankarit. Se. Oli. Kamalaa. Muutenkin koko se koulu oli niin johonkin menneisyyteen jämähtänyt paikka verrattuna edelliseen, että musiikkitunnit olivat kuitenkin helpotus kaiken sen keskellä. Vaikka se opettaja ei osannutkaan soittaa Lohikäärme Puffin nuotteja
Yläasteen meininki olikin sitten jo ihan toinen - onneksi.