forde.munfoorumi.com

Perhepiirin tuoreimman sukupolven vanhin (kylläpä oli helposti sanottu), elikkäs
siskon tyttö aloitti tässä kuluvana syssynä sitten ekaluokalla koulussa.

Tuli siskon kanssa sitten jotenkin puhe musiikintunneista ja hoksattiin, että
molemmilla on sama (ilmeisesti äänenavaukseen tarkoitettu) piisi lukittuna
luurangoksi kaappiin vainoamaan ja odottamaan tilaisuutta pulpahtaa esiin:

Pipolaulu
Piipoo, piipoonii, pipopipopipopipopiipoonii, piipoo, piipoonii, piipooni jäi puuhun

Miten siitä pääsisi taas eroon - vaikka vaan ihan muutamaksi vuosikymmeneksi

Nyt on siis tarkoitus vähän ravistella soittorasiaa ja selvittää mitä kauheuksia
- nokkahuilun vinguttamisen lisäksi, tietenkin - onkaan pesiytynyt kunkin
takaraivoon noilta kultaisilta kouluvuosilta?

No nokkahuilusta tuli heti mieleen:

Ostaakaa makkaaraa, markalla ja kahdella jo paljon saa.

Ja nyt se sitten jäi soimaan päähän varmaan viikoks.

Jorssi kirjoitti:No nokkahuilusta tuli heti mieleen:

Ostaakaa makkaaraa, markalla ja kahdella jo paljon saa.

Ja nyt se sitten jäi soimaan päähän varmaan viikoks.

Lähdetään Espanjaan, siellä soi Flamen-co. (Meidän mussankirjassa olivat nuo kaksi biisiä ihan vierekkäin, ja toisesta tulee aina mieleen toinen.)

Soitin kerran nokkahuilukokeessa Sibeliuksen Finlandian. Se ei ollut kaunista kuultavaa.

Muuten kyllä tykkäsin ala-asteen musiikkitunneista. Olin jopa kuorossa aukomassa suutani ja opin kaikkia kivoja biisejä. Ikinä en kyllä mitään tainnut oppia soittamaan.

Laulukokeet olivat tosin vähän turhan jännittäviä. Tosin en ikinä joutunut laulamaan yksin luokan edessä, vaikka muut joutuivat. Oppilaat joutuivat aina laulamaan aakkosjärjestyksessä yksi kerrallaan. Itse olin aina sen verran aakkosten loppupäässä, että aika ei ikinä riittänyt, vaan pääsin/jouduin laulamaan opettajalle kahdestaan.

Suvi kirjoitti:Laulukokeet olivat tosin vähän turhan jännittäviä. Tosin en ikinä joutunut laulamaan yksin luokan edessä, vaikka muut joutuivat. Oppilaat joutuivat aina laulamaan aakkosjärjestyksessä yksi kerrallaan. Itse olin aina sen verran aakkosten loppupäässä, että aika ei ikinä riittänyt, vaan pääsin/jouduin laulamaan opettajalle kahdestaan.

Tuostapa tuli mieleen, että meillä oli varsinainen sukupuolirasisti yläasteen musiikin opettajana. Tytöt saivat laulaa yksin luokassa vain opettajan kuullen ja poikien piti lurauttaa koko luokan läsnäollessa. Ei tuo sikäli itteäni haitannu, mutta monille ujommille pojille se oli kyllä todella vaikeaa.

Niiltä ajoilta on myös jäänyt mieleen Lampaanpolska, mutta sen sanoja en muista ollenkaan.

Onko Lampaanpolskassa sanat?

Nokkahuilu ja Ostakaa makkaraa. Ei onnannut ikinä harjoittelu, muistan heittäneeni huilun ikkunasta hankeen vihoissani.

Meillä ei laulukokeita ollut, onneksi. Laulettiin samoja biisejä joka tunti, Teuvo, maanteiden kuningas koki ainakin suuren inflaation jo ala-asteella. Sitten oli se yksi biisi, jossa laulettiin Tom Dooleyn hirttäjäisistä tai jostain. Sävel soi aina välillä vieläkin päässä, samoin autiomaabiisi.

Autiomaa, autiomaa
aurinko tulta ja purppuuraaa...


Kauhein kokemus oli, kun opettaja sai tietää, että käyn kitaratunneilla. Minut pistettiin opettamaan c-duuria koko luokalle sillä aikaa kun opettaja on kahvilla. Oli aika traumaattinen elämys 10-vuotiaalle ujolle tytölle. Eipä siitä opetuksesta lopulta mitään tullut, kauhea sekasorto vain.

Perjantaisin pidettävät levyraadit taas oli silkkaa parhautta. Olin saanut viidennellä No Doubtin Tragic kingdomin synttärilahjaksi, ja kiikutin sitä kouluun joka viikko. Aina se taisi olla äänestyksissä kärkisijoilla. Levy kului tuolloin niin pahasti, että piti ostaa se uudestaan omilla viikkorahoilla.

friikkis kirjoitti:Perjantaisin pidettävät levyraadit taas oli silkkaa parhautta. Olin saanut viidennellä No Doubtin Tragic kingdomin synttärilahjaksi, ja kiikutin sitä kouluun joka viikko. Aina se taisi olla äänestyksissä kärkisijoilla. Levy kului tuolloin niin pahasti, että piti ostaa se uudestaan omilla viikkorahoilla.

Meilläkin oli viidennellä ja kuudennella luokalla usein levyraateja. Jossain vaiheessa Scorpionsien Wind of change voitti aina, kunnes kerran uskaltauduin minäkin tuomaan jotain, Alice Cooperia nimittäin, ja se sitten voitti. Tosin epäilen, että monet äänestivät sitä vain sen takia, ettei Wind of change voittaisi joka ikinen kerta.

Laulukokeita en muista ala-asteelta kuin yhden, jossa piti laulaa luokan edessä. Jos ujostutti, sai kääntyä myös selin luokkaan.

Onneksi meillä ei tarvinnut koskaan laulukokeessa laulaa koko luokan edessä. Jokainen kutsuttiin yksitellen jonnekin erilliseen huoneeseen, jossa piti laulaa ainoastaan opettajalle. Sekin jännitti ja nolostutti kamalasti, vaikka olenkin aina ollut ihan hyvä laulamaan ja opettajan palaute oli vain positiivista.

Nokkahuilu . Päässä alkoi nyt soida huonosti soitettu Ostakaa makkaraa. Toivottavasti en enää ikinä kuule kenenkään soittavan sitä missään.

Meillä laulettiin varmaan joka tunti vuodesta toiseen Levotonta tuhkimoa, Ajetaan me tandemilla, Tahroja paperilla, Lentäjänpoikaa ja Teuvo, maanteiden kuningasta. Noiden biisejen kuuleminen aiheuttaa välittömän flashbackin ala-asteen musiikintunneille.

Teretulemast Jarkko, kivaa kun (vanhoja)uusia ihmisiä taas löytää tiensä tänne & perustaa ketjujakin heti! Je-jee!

Mut aiheeseen:
Molin ala-asteella luokat 3-6 musiikkiluokalla, eli lauleskelua/musisointia oli päivittäin, konserttien lähestyessä vielä useammin. Kahdesti vuodessa siis oli koulun konsertti, johon muutama biisi sitten harjoiteltiin.

Olin luokkamme viimeisiä jotka sisälle pääsi = paska laulaja. Opettaja joskus huuteli mulle, notta laulat theia väärin, vaikka todellisuudessa vaan auoin suutani kun en uskaltanut yrittää... Kyllä kuitenkin kuoropäivään mennessä olin biisit harjoitellut.

Biisivalikoima oli vähän taiteellisempaa laatua yleensä, mutta jotain "normi"biisejäkin päästiin satunnaisesti laulamaan (Tappajahai oli eka-tokaluokan lemppari ). Erittäin harvoin jos koskaan meillä mitään levyraateja oli.

All in all oli ihan kivaa olla musiikkiluokalla, mutta noi opettajan dissaavat kommentit... Huhhuh. Onneksi yläasteella & lukiossa sitten oli kivempaa ja rennompaa.

Miks sillä nokkahuilulla ei ikinä voinut soittaa kuin sitä ostakaa makkaraa? Hauskinta oli, jos sai välillä soittaa muitakin ns pieniä soittimia, kuten rytmimunia ja tampuriineja, mutta jotenkin aina tuntui, että rytmikapulat sattui omalle kohdalle ja onko tylsempää soitinta olemassakaan.

Oon edelleen vähän katkera, kun levyraadeissa ihan joka ikinen kerta mun tuoma levy jäi viimeiseksi, sama jatkui vielä yläasteellakin. Mutta ehkä kaikilla muilla oli niin huono musiikkimaku muhun verrattuna

Meidän pienellä ala-asteella ei oikein noi tuntimäärät ikinä oikein pitäneet paikkaansa (muistaakseni meillä vitosella yhteensä kolme tuntia uskontoa..) , vitos ja kutosluokilla melkein joka päivä laulettiin ja melkein aina sitä kolme cowboytä biisiä pelkästään. Ainakaan en muista muita
Ja Muksis oli yksi kaikkein kivoimmista biiseistä, yritin tossa yksi päivä muistella miten se menisi, mutta mitään ei palautunut siitä mieleen, muuta kuin että tykkäsin siitä.

Suvi kirjoitti:Onko Lampaanpolskassa sanat?

Emmätiä. Jos siinä ei ole, niin ei ihme, etten niitä muista.

Ala-asteen kolmannella oli laulukoe, jossa piti laulaa luokan edessä se do-re-mi-fa-juttu. Kun minun vuoroni tuli ja aloin laulaa olemattomalla laulutaidollani, tukki opettaja korvansa käsillään ja tiuskaisi, ettei ääneni nouse, vaan se jää faahan asti, eikä hän halua kuulla lauluani musiikkitunneilla enää koskaan. Lisäksi hän sanoi, ettei tiedä, osaavatko vanhempanikaan laulaa, joten ei hän senkään takia voi kovin hyvää laulunumeroa minulle antaa.

Samainen opettaja myös keräsi luokan parhaista laulajista valiojoukon, joka lauloi suurimman osan lauluista. Meidän loppujen käskettiin pysymään musiikkitunnilla vaiti. Populaarimusiikista opettajalla oli selvä mielipide: kaikki suuret säveltäjät ovat kuolleet ja nykyään kaikenlaiset Korisevat ja sirisevät vaan laulavat iskelmiään, todella surkea musiikkimaku teidän vanhemmillanne, jos sellaisia kuuntelevat. Lopulta tuo opettaja kyllä sitten saikin potkut, mutta ihan toisesta syystä kuin opetusmetodeistaan. Lauluista mieleen muistuu lähinnä se, että laulettiin jotain Uralin pihlajaa ja sen tyylisiä lauluja, minkä johdosta eräs kaverini valitti, että opettaja laulattaa musiikkitunneilla vain venäläisiä rakkauslauluja.

Yläasteella musiikki olikin sitten mielenkiintoisempaa, kaikki saivat muun muassa kokeilla rumpujen soittoa. Siellä sain laulukokeestakin 8-, mikä oli aika yllätys, kun ala-asteella oli tullut niin toisenlaista palautetta. Yläasteella laulettiin myös paljon enemmän nuoriin iskeviä biisejä, kuten Leevi & the Leavingsiä. Minua ei kuitenkaan noiden ala-astekokemusten jälkeen hirveästi koko oppiaine enää kiinnostanut ja niistä muistoista on jäänyt päälle iskevä epävarmuuden tunne aina, kun pitää puhua tai tehdä jotain musiikkiin liittyvää.

Poppeli on puuuu, poppeli on puuuu-u-uu, poppeli on puu!

Meillä ala-asteella laulettiin paljon. Pieni koulu kun oli ja meidän luokka aina valmiina laulamaan.

Ensimmäisellä, ja ehkä toisellakin luokalla aamu avattiin aina virrellä. Nykyään reaktioni asiaan olisi: mutta silloin se oli kivaa, kun saatiin valita että mikä laulu virsikirjasta lauletaa. Ja tunteella laulettiinkin. Yleensä se oli Onneni on olla, Jumalan kämmenellä tai jotain vastaavaa. Aika jännä oikeastaan, sillä mitenkään uskonnollis painotteinen koulumme ei missään nimessä ollut, mutta ehkä se oli jokin pinttynyt tapa?

Koulun juhliin harjoiteltiin usein kappaleita ja varmasti kaikenlaista musiikki tunneilla on sattunut, mutta en tunnu muistavan mitään. Vasta ylä-asteella oli koelaulutkin. Ala-asteella laulaminen oli tosin paljon hauskempaa ja vapautuneempaa kuin myöhemmin, enkä enää voisi kuvitellakkaan edes hyräileväni seurassa. Koskaan en ole hyvä laulaja ollut, vaikka siitä kovasti pidänkin.

Nokkahuilu. Meillä soitetiin vain jotain etana-laulua.

Annis kirjoitti:Ja Muksis oli yksi kaikkein kivoimmista biiseistä, yritin tossa yksi päivä muistella miten se menisi, mutta mitään ei palautunut siitä mieleen, muuta kuin että tykkäsin siitä.

Mä tulin tropiikista, viidakon uumenista
kun appelsiinilaivaan mä satuin joutumaan.

Mä olen pieni Muksis, niin pienen pieni Muksis!
Oi saanhan lahjan, lakupatukan?


Muksis.

Muita säkeistöjä en muista, mutta voi kyllä kaivaa ne jostain.

Meidän luokka soitti kolmannella tai neljännellä nokkahuiluilla kevätjuhlissa kappaleen "Ruskie". Kyseisen instrumentin kanssa ihmetytti usein siihen kertyvän syljen määrä.

Laulupuolella meillä on joku ehkä parinkymmenen laulun erillinen kokoelma musiikkikirjan lisäksi. Kiitotien päähän katsottiin usein ja Kuudenikäinen on jäänyt erityisesti mieleen.

Väärinkin tietysti laulettiin:

"Helikopteri lentää siinä taikuri saapuu, näyttää ilmai... seksifilmejä!"

"Haukku kuuluu kojootin, häipyy alle veturin."

Nuo nyt ainakin ovat jääneet mieleen.

Pascal Lemoix kirjoitti:Kiitotien päähän katsottiin usein ja Kuudenikäinen on jäänyt erityisesti mieleen.

Meilläkin.

Pascal Lemoix kirjoitti:"Helikopteri lentää siinä taikuri saapuu, näyttää ilmai... seksifilmejä!"

Meilläkin, ja minusta se oli ihan tyhmää.

Tosin myöhemmällä luokalla saatiin suurin osa luokasta (ainakin tytöt) jälki-istuntoa, kun lauloimme jotain biisiä "tyhmien" poikien nimillä.

Sitä mä en ymmärrä, mikä siinä nokkahuilun vinguttamisessa oli suurelle osalle luokasta niin mahdotonta? Ostakaa makkaraa, kolme nuottia, eikä niitäkään voinut saada edes sinne päin oikein? Sitten sitä nuotin viereen vinkumista jatkettiin tunnista toiseen ja viikosta toiseen, jos joku tappoi kaiken kiinnostuksen musisointiin niin juuri se.

Mä olen kotoisin HYVIN lestadiolaisvoittoiselta paikkakunnalta. Pahimpana vuonna ala-asteella suhde lestojen ja muiden välillä oli 18-8, joten arvaahan sen, kenen ehdoilla mentiin. Laulettiin siis lähinnä virsiä ja kotiseutulauluja, opettaja polki harmoonia sydämensä kyllyydestä ja lestatytöt kiekui niin korkealta kuin irtosi. Me muut oltiin lähinnä hiljaa. Kerran järjestettiin levyraati, johon jokainen sai tuoda oman lempibiisinsä soitettavaksi. Kolmannen biisin kohdalla suntion ja pastorin tyttäret laahusti tekoitkua tuhertaen sipisemään opettajalle että päätä alkaa särkeä tällainen musiikki, ja siihen loppui meidän levyraadit.

Kerran opettaja luetteli meidän ei-lestadiolaisten nimet, ja käski jäämään luokkaan tunnin jälkeen. Luultiin tietysti tehneemme jotain pahaa, mutta meidät olikin valittu esiintymään jossain koko koulun lapsikuorossa jossakin isommassa hienojen ihmisten tapahtumassa. Ihmeteltiin pitkään, miksi juuri meidän piti sinne mennä, mutta selvisihän sekin... luokasta ei valittu suinkaan musikaalisimpia tai parhaita esiintyjiä, vaan juuri ne 8 joiden vanhemmat eivät kieltäneet esiintymistä tapahtumassa jossa lauloi myös syntiset rokkilaulajat Milana Misic ja Keijo Minerva. Muistaakseni se konsertti ja siihen harjoittelu oli kuitenkin ihan hauskaa...

Yläasteella, kun saatiin sivukoulujen väki mukaan ja uskontokunnat tasoittuivat hieman, meillä oli yhtenä vuonna varsin poikkeava musiikinopettaja. Joku täysin alkoholisoitunut ravintolamuusikko, joka pimputteli pianoaan ja yritti saada meidät innostumaan blues-kaavasta. Sanomattakin selvää lienee, että kun meidän musiikki-innostusta oli vuosikausia lannistettu kymmenen kymmenen virtsan maalla, moinen pelehtiminen otettiin vastaan lähinnä mykistyneellä toljotuksella. Me sanottiin opettajaa Osmoksi, koska se kuulemma oli niin jonkun kotimaisen sarjan... (Metsolat? Mitä niitä nyt on, joku sellainen mitä mä en koskaan katsonut?) hahmon näköinen. Musta se muistutti eniten myöhemmin esiintynyttä Pulkkista. Joulun jälkeen Osmo sai potkut kun jätti muutaman kerran liikaa ilmestymättä tunneille, ja lopun vuotta meitä paimensi joku nuori opiskelijanjuippi johon mun pari vuotta vanhempi kaveri rakastui korviaan myöten. Osmo opetti meille myös biologiaa. Pienissä pohjalaiskouluissa pätevyys ei ilmeisesti ole ihan niin turhan tarkkaaa...

Paitsi että Metsoloitten Osmo ja Pulkkinen on sama mies

Urkuharmooni. Jos nyt jostain katkera olen, niin siitä, että meidän koulussa ei käytetty sellaista. Hieno soitin! Ostan heti, kunhan rikastun.

Nokkahuilun soitossa ei niinkään tuottanut vaikeuksia se oikean sävelen hakeminen, vaan se, miten sormet asetellaan niin että siitä huilusta EI kuulu kamalaa vinkaisua.

annastindeli kirjoitti:Paitsi että Metsoloitten Osmo ja Pulkkinen on sama mies

No kato perkele. Sitten mä ymmärrän, miksi se äijä nimensä sai.

Mulla ei tosiaan ollut koskaan aavistustakaan, miltä Metsoloiden Osmo näytti...

Ala-asteen musiikin tunneista puhuttaessa ensimmäinen muistikuva on laulukoe. Luokan edessähän se piti laulaa (en kylläkään ole varma, lauloivatko kaikki luokan edessä, kun omasta laulusta ei ole muistikuvaa) ja tilanne oli aivan kamala. Hiljainen luokkakaveri (tyttö) lauloi
Maailmaan mä avaraan, jos mennä voisin vaeltamaan

Lintu-kappale siis kyseessä ja laulu menee normaalistikin aika korkealta. Luokkakaveri ei todellakaan pysynyt nuoteissa. Muistan, kun jokainen yritti pitää vain pokkansa, koska esiintyjää ei tietenkään saanut häiritä ja olisi se ollut aika kamalaa, jos luokka olisi nauranut naama punaisena toisen suoritukselle. Omaa lauluanikaan en siis voi kehua, mutta varoittavan mallin nähtyäni jätin kyseisen laulun ainakin pois vaihtoehdoista.

Pikajuna Meksikon halki kiitää yö jo on oli meidän vakkari 5.-6.-luokilla.

Itsekin muistan jossain kuorossa laulaneeni, vaikka lahjoja ei ehkä sinne ollutkaan.

Mulla on enimmäkseen vain hyviä muistoja ala-asteen musiikkitunneista. Ekalta kolmannelle koitettiin opetella ihan lauluja ja nokkahuilua. Kai jotain nuottijuttujakin.

Neljännellä ja viidennellä musaopeksi tuli bändikoulun vetäjä, jolla oli omat bändikuviot. Istuttiin musakellarissa ja kuunneltiin rokkia suurin osa tunneista. Se oli hauskaa. Ne tunnit, jotka oltiin luokassa, oli yleensä levyraatitunteja tai sitten opettaja jakoi biisien sanoja ja kuunneltiin niitä levyiltä. Saatiin laulaa mukana. Bon Jovin Alwaysin osaa vieläkin ulkoa... Oli meillä joku laulukoekin, kaikki jotka suostuivat laulamaan saivat kasin musiikista. Mulla muistaakseni riitti yhden lauseen hoilottamien, mutta en muista biisiä enää. En tiedä, menikö hyvin tai huonosti, mutta luvattu kahdeksikko tuli todistukseen, mikä riitti mulle.

Kuudennella tuli "Tilhi", joka järkyttyi, ettei me osattu laulaa tai soittaa nuoteista. Se opetti meille soittoa ja piti musiikin teoriakokeen, josta sain 10+:n. Hetken osasin soittaa bassoakin.

Joskus jouduttiin johonkin enkelikuoroon joulujuhlassa. Mieleni on selkeästi pyrkinyt unohtamaan tapauksen pelottavana kokemuksena, vaikka kai se ihan hyvin meni...

Musiikki ei koskaan ollut mikään lemppariaineeni. Kyllähän se meni, mutta en koskaan odottanut erityisemmin musiikkitunteja. Toisaalta en myöskään inhonnut musiikkia.

Nokkahuilun soitosta pidin ja se oli mulle helppoa. En voinut käsittää, miten jotkut saivat kyseistä soitinta "soittaessaan" aikaan lähinnä epämääräistä vinkunaa. Ok. Minä kyllä harjoittelinkin ja soittelin musiikin kirjasta muitakin kappaleita kuin koulussa harjoiteltuja.

Laulaminen oli mulle aina kompastuskivi. Sen takia numero usein laski. Teoria- ja nokkahuilukokeesta tuli aina jotain 9-10 väliltä. Laulusta taas tuli joku 8:lla alkava numero. Sehän vasta onkin katastrofaalista, jos numero onkin 8 todistuksessa. Kaikesta huolimatta olin yhtenä vuonna muutaman muun oppilaan kanssa laulamassa keittäjän läksiäisissä. Miksi lie minut valittu?

6. luokalta on jäänyt mieleen lähinnä "KOVEMPAA" karjunta. Emme muka laulaneet tarpeeksi kovaan ääneen. Ja sitten laulettiin kurkku suorana, mikä oli varmasti kammottavaa kuunneltavaa. Äänen käyttö olisi todennäköisesti ollut helpompaa, jos olisi saanut laulaa melko normaalilla äänellä.

Yläasteen musiikkitunnit olivat tylsiä. Lähinnä käytiin läpi teoriajuttuja. Myöskään lukion musiikkitunnit eivät oikein sytyttäneet, vaikka ihan kivaa siellä olikin. Lähinnä se vain tuntui turhaalta. Olisin varmasti vaihtanut musiikin onnesta kirkuen johonkin matemaattiseen tai luonnontieteelliseen aineeseen, jos se olisi ollut mahdollista.

damn kirjoitti:Nokkahuilu

Sanoista "ala-asteen musiikkitunnit" tule minullekin ensimmäisenä mieleen tuo diabolinen pilli.
Sen soittoa treenattiin useampanakin vuotena, mutta kun ei siitä luokan yhteissoitosta tullut muuta kuin susilauman ulvontaa muistuttavaa ulinaa ja vinkua, opettaja taisi luovuttaa kun loppui se puhaltaminen lopulta.
En tiedä mikä siinä on, mutta itse en vaan ikinä oppinut miten nokkahuilusta saa normaalia ääntä ulos. Aina tuli vaan sitä korvia särkevää vinkunaa. Enkä ollut luokasta onneksi ainut. Muistaakseni huilut mitä koulussa oli ja mitä oppilaita neuvottiin hankkimaan kun oman suosittelivat jossain vaiheessa ostamaan (ei tainnut riittää koulun puolesta kaikille?), oli alttoja. Sitä ihmettelin jo silloin ala-asteiässä. Eikö bassompaan suuntaan kallistuvaa huilua olisi luullut olevan helpompi soittaa ilman että ääni särkyisi ulinaksi... Mutta kun sitä alttoa.

Meillä ei soitettu Ostakaa Makkaraa, vaan muistaakseni 500 Milesia. Sitä laulettiin kanssa, taisi olla suomi-käännöksenä ellen väärin muista (ainakin alkuun), mutta mikä ihme sen suomi-version nyt nimi olikaan...?)
Ja väärin laulettiin tottakai. Kestosuosikkeja oli Tiku ja Taku ("mä olen pikku tiku, mä olen pikku taku / on työnämme ja huvinamme pullojen vain haku"), ja tietenkin lasten liikennelaulu kanssa!
Muistan parikin tapausta kun porukalla vaadittiin että haluttiin laulaa joku vaikeampi kappale (toinen oli ainakin Lentävä Kalakukko). Opettaja toppuutteli että jos ei vielä, kun ei ole niin helppo vedettävä. Mutta kun vaadittiin moneen kertaan niin se antoi periksi että kokeillaan nyt sitten. Eihän siitä sitten tullut tietenkään oikein mitään, joten palattiin taas niihin tutumpiin helpompiin klassikoihin.

Emeritus kirjoitti:500 Milesia. Sitä laulettiin kanssa, taisi olla suomi-käännöksenä ellen väärin muista (ainakin alkuun), mutta mikä ihme sen suomi-version nyt nimi olikaan...?

Liian kaukana, esittäjä Jukka Raitanen.