Vuoden 2009 levyt

Vuoden 2009 levyt

ViestiKirjoittaja SisterRay » Su 20 Joulu 2009 10:59

Perinteiseen tapaan, vuoden 2009 parhaat levyt.

Tässä lähtee listaa, oli kovin vuosi pitkään aikaan. For shits and giggles, laitoin mukaan mitä olen internettiin kirjoittanut levyjä ensikertaa kuultuani. Niin ne mielipiteet muuttuu, kun ehtii istahtaa levyn äärelle. Tähän ketjuun saa listailla tai muuten vain heitellä tänä vuonna sykähdyttäneitä julkaisuja, tai muita musajuttuja. Listailu on vaan mun juttu, se on kivaa!

1. Camera Obscura - My Maudlin Career
Tällä kertaa ei tarvinnut kyllä kauheen kauaa miettiä, mikä levy on vuoden paras. Musta tää on vielä parempi kuin Let's Get Out of This Country, joka oli jo aika täydellistä orkestraalista poppia. Tracyanne Campbellin librarian chic saa polvet veteläksi, levy on täynnä toinen toistaan komeampia sovituksia ja romanttisen kyynisiä tilityslauluja ihmissuhteiden lopuista. Levyllä on vielä täydellinen nimikin. Lempibiisi vaihtelee viikoittain, mutta pirteä avausraita French Navy, Away With Murder, melkeen-liikaa-jousia-muttei-ihan Careless Love, nimibiisi ja itsensä tappaneelle ystävälle laulettu James tulevat ekana mieleen. Ja Honey in The Sun, The Sweetest Thing, ja... Oikeestaan ainoostaan Forests and Sands ei ole tän levyn paras biisi, ja sekin on ihan törkeen hyvä.

((Jonkinlaisena "Belle & Sebastian tyttövokaaleilla" -bändinä tunnetuksi tullut Camera Obscura on nyt neljännen albuminsa myötä viimeistään osoittanut kyynisimmillekin kuulijoille, että yhtyeeltä löytyy aivan oma soundinsa ja luonteensa. Jo edellinen Let's Get Out of This Country -albumi soi kauniimmin kuin B&S pitkään aikaan, ja uuden My Maudlin Career lätyn myötä meininki vaan paranee. Vokalisti/lyyrikko Tracyann Campbell on kovassa iskussa, ja yhtyyen melodinen ja pehmeä poppis soi viuluineen ja helmeilevine kitaroineen kovinkin kauniisti. Tällä levyllä ollaan meikäläisen vuoden levyt -listalla kyllä vahvoilla.))


2. Cats on Fire - Temperance Movement
Tääkin oli kuuntelukertojen perusteella aikas helppo valinta. Cats on Fire on vaan jotenkin niin konstailettoman komeaa popmusiikkia, ettei voi olla tykkäämäättä. Ei kai tässä mitään pyörää uudestaan keksitä, mutta kitarasoundit on ku hunajaa korvaan kaatais, eikä mun Mattias Björkas mancrush ole mihinkään hiipunut. Kaikki biisit ei ihan yhtä kovaa kolahda, mutta Tears in Your Cup, Fabric, The Steady Pace nyt ainakin on parasta suomalaista poppia ikinä. Oikeestaan ainoo heikko kohta on Letters From a Voyage to Sweden - Never Sell The House. Our Days in The Sunin kitarat on älyttömänn hienot!

((Cats on Firen Our Temperance Movement on yhtyeen kovasti odotettu kakkosalbumi. Parin vuoden takainen The Province Complains yllätti puun takaa, ja on sittemmin omassa asteikossa noussut melkeinpä parhaimpien suomalaisten poplevyjen joukkoon. Tällä kertaa yllätystekijää ei enää ollut, ja niinpä Our Temperance Movement ei samalla tavalla heti tempaissut mukaansa. Kuuntelukertojen myötä levy on kuitenkin auennut paremmin, ja täynnä kaunista heleiden kitaroiden vetämää indiepoppia se on tämäkin. Kitaroiden soundimaailmassa on kaikuja 50-luvulta sekä Feltistä. Levy on temmoltaan ehkä pikkaisen edeltäjäänsä rauhallisempi. Levyä tulee pyöriteltyä useamman kerran putkeen, ja tykkäilen kyllä kovasti.))


3. Animal Collective - Merriweather Post Pavillion
Onhan se aika massiivisen hieno leyv. Levyllä on aivan mahtava hippihipat metsässä -tunnelma. Oikeestaan tohon aiempaan kirjoitteluun ei oo paljon lisättävää, paitsi että vähän ehkä haluais, että AC vielä palais semmoisiin räjähtäviin April and The Phantom tunnelmiin. Ja miten mä tammikuussa oon muka ajatellut että Sung Tongs ois parempi kuin Spirit They've Gone, Spirit They've Vanished.

(( Merriweather Post Pavillion on uusin Animal Collective albumi, ja aika ihmeitä saa tänä vuonna tapahtua, jos ei tämän vuoden ensimminen ostamani levy ole myös vuoden paras. Levy on nimittäin täynnä lämpöä, rajatonta rakkautta ja sympatiaa, menettämättä silti teräänsä. Tyylillisesti levy on aika lähellä Panda Bearin loistavaa Person Pitch -sooloalbumia. Levyllä on samankaltainen vedenalainen tunnelma, kuin iloinen eläintarha joka syvyyksissä ampuu vihreitä rakkauden raketteja korviin. Levy on myös helpommin lähestyttävä kuin Animal Collectiven albumit, aikaisempien levyjen psykedeelinen freak folk pop / kokeellisempi ambient puolijako puuttuu, ja koko albumi on jotain siltä väliltä. Psykedeliaa on tututtuun tapaan kansia myöten mukana runsaasti, vaikka albumilta Avery Taten kirkumisraidat puuttuvatkin. Silti levyssä riittää syvyyttä joka kuuntelukerralla, ja kappaleet avautuvat kauniisti vuorotellen enemmän ja enemmän. Nyt kun kymmenisen kuuntelukertaa on mennyt rikki, suosikkeja ovat Bluish, My Girls, Summertime Clothes, Taste, In The Flowers, Brother Sport,... tai no oikeestaan kaikki. Tää oon kyllä sellainen [3 ja tulipäähymiö levy, ettei rajaa. Taistelee tiukasti Sung Tongsin kanssa parhaan Animal Collective albumin tittelistä. No saa riittää, valot pois, viltti mukaan ja stereot liian kovalle...))


4. The Antlers - Hospice
Tää levy näyttää sairaalalta, kertoo sairaalasta ja kuulostaa sairaalalta. Tulee kuunnellessa sellainen olo, että oon sairaalassa ja tukehdun samalla kun laitteet piippaa. Kaikenlaista hajoamista, kuolemista, ihmissuhteiden ja maailmanloppuja. Niin henkilökohtainen levy, että tän kuuntelu on vähän kuin tositeeveen katsomista, paitsi että tätä kuunnellessa oikeasti surettaa ja itkettää, ja silti tekee hyvää.

(( The Antlers - Hospice onkin sitten silkkaa sairaalamelankoliaa. Levy on omaelämänkerrallinen maailmanlopputarina ihmissuhteesta kuolemansairaan ihmisen kanssa. Mahtavalla tavalla musertavan kaunista ja melankolista musiikkia.))


5. Joose Keskitalo - Tule minun luokseni, kulta
Joo, iloista menoa taas. Murhaaminen on ihan kiva teema levylle. Mut on tässä sellainen maailmanlopun svengi, että melkeen ajaa pakananki kirkkoon.

(( No huh huh. Joose Keskitalo - Tule minun luokseni, kulta on vielä aiempaa piirun verran synkempää menoa, alkaa meikäläisenkin raja tulla pikku hiljaa näköpiiriin. Vaan ei vielä, sen verta mahtavaa on meininki. Meno on aiempaa huremeisempaa, ja lauluissa tummuus ja kuolema ovat enemmän esillä, uskonnon jäädessä enemmän taustalle. Vaan on se siellä vieläkin, hienosti ja maailmanlopun väreissä. Meininki tulee aika selväksi jo avauskappale Kuuletko kun hautausmaa vetää käteen aikana. Musiikillisesti vaikutteita on aiempaa enemmän slaavilaisesta kansanmusiikista, sekä vähän kaikuja freak-folkista. Laulutyylikin vaihtelee kappaleiden mukaan aiempaa enemmän. Levyllä on paljon melko lyhyitä kappaleita ja muutama pidempi. Parhaiten mieleen jäivät Kuuletko kun hautausmaa vetää käteen, levyn eniten kansanmusiikkivaikutteinen ralli Viis tyttöä, synkänhilpeä Pimeydestä pimeyttä vastaan sekä levyn päättävä Kerubi kosketti huuliani. Aikamoisen tinkimätöntä musiikkia Joose yhtyeineen jaksaa tuottaa...))


6. HEALTH - Get Color
No onhan se aika mahtavaa. Aina pitää vääntää vähän kovemmalle. Levyn päätösraidat We Are Water ja In Violet on niin mahtavaa pauhua, että pitää kyllä rakastaa kitaraansa saadakseen siitä noin orgastista melua irti.


7. The Pains of Being Pure at Heart - S/T
Tää oli vuoden yllättäjä. Periaatteessa tässä ei ole ees mitään omaa juttua, onhan vaan menevää kitarapoppia, mutta joku tässä vaan koukutti ja kovasti. Ja koukuttaa edelleen, kun uudelleen enempi kuuntelin. Teenager in Love on ihan timangi biisi.


8. The XX - XX
Tää nyt jäi ehkä enemmän sellaiseksi kuuntelen-paljon-ja-sitten-unohdan -levyksi, mutta lahjomattoman iTunes soittokertalaskurin perusteella kuuntelin tätä aika paljon. Miten instrumenttien väliin mahtuu noin ääretön määrä tyhjää? Hienoo.

(( Pitkäaikainen viha-rakkaussuhde Pitchforkin kanssa jatkuu, tilailin taas trendipoppia kevyin suosituksin ja varsin onnistunein tuloksin:
The XX - S/T on levyllinen melankolista, riisuttua popmusiikkia, joka kuulostaa siltä, että se olisi nauhoitettu tyhjiössä. Yhtyeen soundimaailma on varsin riisuttu ja yhtenevä, ja vaikka selkeitä yhteyksiä vaikkapa Interpoliin ja Chris Iisakin Wicked Gameen löytyykin, on se kumminkin melko omaperäinen. Tarkat, särmikkäät ruummut iskevät päin naamaa ja kitarat ovat kaihoisia ja ilmavia, vaikka missään vaiheessa eivät kunnolla jyrähdäkään. Mies- ja naisvokalistin parisuhdedynamiikka on varsin toimiva. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja ekonomisuudessaan melko yllättäen yksi vuoden poplevyistä.))



9. Liechtenstein - Survival Strategies in a Modern World
Mun on pakko laittaa tämä listalle, kun näiden kitaristi/vokalisti on maailman söpöin ruotsalaistyttö (joo, söpömpi kuin Liv Ullman [joka taitaa muuten ollakin maailman söpöin norjalaistyttö]). Levy kestää jonkun alle puol tuntia, mutta mainio se on. Aika tarkkaan on Sarah Recordsin nynnyindie kuunneltu, eikä tässäkään mitään kauhean omaperäistä ole, mutta toimii kumminkin.

(( Liechtenstein - Survival Strategies in The Modern World taasen on tyylipuhdasta 90-lukuindietä, kuullostaen lähinnä Heavenlyltä tai Sarah Records -bändeiltä. Mikä ei tietenkään voi olla mitenkään huono juttu.))


10. The Decemberists - The Hazards of Love
Tän kanssa oli vähän arpomista, oisko kuitenkin Crayon Fieldsin paikka ollut, mutta kun tuota suoraviivaista söpöilypoppia oli jo niin paljon listalla. Otetaan sitten tämä, ihan liian massiivinen konseptialbumi joka on aivan mahtavaa kamaa. En ehkä ihan niin innoissani tästä enää ole kuin ilmestymisen aikaan, mutta;

(( The Decemberists - The Hazards of Love onkin sitten jotain ihan muuta. Jo aiemmilla levyillä on ollut havaittavissa lievää taipumusta pidempien draamallisten kaarien rakenteluun ja moniosaisiin, pitkiin teoksiin. The Tain EP on viisitoistaminuuttinen tarina, ja viimeisin The Crane Wife sisälsi nimikappaleen kolmiosaisena kertomuksena. Uusin Hazards of Love onkin sitten jo jonkinlaista folkrockoopperaa. Esikuvana toimii The Whon Tommy, Pink Floydin The Wall, ja muutenkin liikutaan aika 70-lukulaisen progressiivisissa tunnelmissa. Tarina kertoo metsänkunigattaren adoptoiman, muotoaan muuttavan William pojan ja tämän Margaret rakastetun kamppailusta kohtaloa, anoppeja ja luonnonvoimia vastaan. Mukana on Colin Meloyn tapaan kovin rankkaakin menoa, kuten lastenmurhaa, kuolemaa ja raiskaamista. Sanoitukset ovat Decemberistsille tyypillistä hieman arkaaista runollista menoa, tyyliin "the prettiest whistles won't wrestle the thistles undone" tai "Thou unconsolable daughter said the sister / When will thou trouble the water in the cistern / And what irascible blackguard is a father?".

Musiikillisesti albumi liikkuu folkin, rockin, folk-rockin ja ajoittaisen progerevittelyn sekä metalliriffittelyn parissa. Parhaimmillaan albumi toimii silloin, kun kaikki osaset saavat oman paikkansa. Ainoastaan riffirevittely tuntuu välillä olevan vähän väärällä levyllä, vaikkei häiritsevän paljon sekään. Lauluosuuksista vastaa pääasiassa Meloy, vaikka vierailevia vokalistejakin on esiintymässä tarinan eri henkilöinä. Näistä etenkin Margaretin osuudet laulava Becky Stark on varsin mainio. Tarinan henkilöillä on rockoopperatyyliin omat tunnistettavat musiikilliset teemansa, jotka toistuvat levyn läpi. 17-raitainen konseptialbumi on melkoinen pala haukattavaksi, ja vaatii tulla kuulluksi kokonaisuutena, mutta kyllä levyltä löytyy nopealla kuuntelulla ne kirkkaimmat kohdat melkoisen helposti: The Wanting Comes In Waves / Repaid, jolla William vaatii ottoäidiltään lupaa mennä seikkailemaan ihmisten maailmaan, levyn folkahtavin kappale Annan Water, jossa anellaan joelta lupaa päästä yli rakkaan luokse ja ilkeä ja ruma The Rake's Song, jossa vastuuton poikamies menee naimisiin, on onnensa kukkuloilla kunnes vaimo alkaakin pyöräytellä lapsia, kuolee sitten onneksi neljännen synnytyksen myötä, ja vapautta kaipaava miekkonen sitten tappaa loputkin lapsensa. Just niin. Ei varmasti ihan jokaisen albumi, eikä ihan tasainen laadultaan. Arvosteluissa tullaan varmasti olemaan kovin ristiriitaisia ja kriittisiä, mut omalle kohdalle kolahtaa kyllä kovinkin.))


Listalle melkein mahtui: Crayon Fields, Flaming Lips, Wild Beasts, Mountain Goats, Morrissey, Mew

Muita vuoden musajuttuja;
- Tuli vähän myöhässä tutustuttua Joensuu 1685:n (kun sillä on niin tyhmä nimi!), mutta se potkaisikin sitten loppuvuonna uudelleen shoegaze/ysäri-indiekiinnostuksen liikkeelle. MBV, Slowdive ja Secret Shine on pyörinyt nyt ahkerasti. Vielä oottelen sitä Loveless remasteria, Kevin!
- U2 (Boy/October, ei nyt kumminkaan mennä liiallisuuksiin).
- Sarah Records! Miksei voinut olla siellä silloin...
- Beatles remasterit! Ja britti-invaasio vei muutenkin Motownin paikan tänä vuonna.
- Do You Realize?? ja kovaa soittanut Mogwai ja maailman paras keikkaseura <3.
- Morrissey! Miksei se koskaan käy Suomessa? Tarpeeksi?
- Taisin olla väärässä Cats on Firen menestyksen suhteen, sen verta tyhjää oli molemmilla Tampereen keikoilla :(. Mut jengi ei vaa tajuu.
- Tällä hetkellä tän vuonna on ostettu 102 levyä, ja tulossa vielä varmaan kymmenkunta. Töissäkäynti on kivempaa ku opiskelu!
Avatar
SisterRay
 
Viestit: 200
Liittynyt: Su 11 Touko 2008 20:07

Re: Vuoden 2009 levyt

ViestiKirjoittaja tome_ » Su 27 Joulu 2009 17:37

2009 on ollut kyllä jännä vuosi levyjen suhteen. Muutamaa julkaisua odotettiin kuin kuuta nousevaa, mutta osoittautuivatkin sitten pettymykseksi mokomat. Tosiaalta taas tänä vuonna kiinnostavia levyjä ilmestyi suunnaton määrä, ja niistä tuli omaksikin ostettua (spotifysta huolimatta tai juuri sen takia) poikkeuksellisen monta, heti tuoreeltaankin.

PMMP - Veden Varaan
Vaikka oonkin sanonut, että jokaisen levyn ja leffan ja kirjan yms. parhautta pitää perustella, tekisi mieli sanoa että tätä ykkössijaa ei tarvitse :virne: anyways, PMMP on viimeistään Leskiäidin Tyttärien julkaisusta lähtien ollut henk.koht. tärkein kotimainen bändi, ja kun voi todeta sellaisen bändin tehneen uran parhaan levynsä, vuoden parhaan albumin titteli ei tulle yllätyksenä. Monille tuli sokkina PMMPn new found seesteisyys ja eräänlainen synkkyyskin, mutta minuun uusi tyyli iski kuin väärä raha. Uudelle albumille ainutlaatuista on myös tietynlainen yhtenäisyys, joka on aikaisemmilta kiekoilta puuttunut melkein tyystin. Ja sen lisäksi biisitkin on aivan kick-ass kamaa :D itse olen rakastunut esimerkiksi San Franciscoon, joka nousi parissa kuukaudessa last.fm:ssä kuunnelluimaksi biisikseni.
Olin Lahdessa keikalla, jolla bändi soitti kaikki uuden levyn biisit ensimmäistä kertaa Kuvia lukuunottamatta ennen levyn julkaisua. muistan silloin ajatelleeni että nyt on tehty jotain suurta. sama fiilis kyllä jatkui vielä levyn ostamisen jälkeenkin, ja taisin kuunnella monta päivää putkeen pelkkää VVtä, mikä johti siihen että olin jo melkein vähän kyllästynyt levyyn siinä vaiheessa, kun olin helsingissä keikalla viikko julkaisun jälkeen :virne:

Brandi Carlile - Give Up The Ghost
Brandi lienee henkilökohtaisella tasolla ulkomainen vastine PMMPlle ja on itseasiassa nyt parissa vuodessa noussut yhdeksi tärkeimmistä artisteista ikinä. Give Up The Ghost oli itselle ehkä kaikista odotetuin albumi tänä vuonna, ja tietysti kahden aikaisemman albumin perusteella sille oli ladattu suuret odotukset. Tämä ehkä selittää sen, miksi saatoin ehkä hieman pettyä albumiin aluksi ja ihmettelin kovasti fanien keskuudessa levinnyttä hypeä. Ghostille piti kuitenkin antaa hiukan aikaa, ja sepä paljastuikin vallan mainioksi alt-folk levyksi :D en menisi kuitenkaan sanomaan, että uutukainen nousisi The Storyn tai s/t:n tasolle, mutta Brandi on kyllä niin kova tekijä, että tämä vähän "heikompikin" tekele onnistuu olemaan vuoden parhaimpia levyjä ja uskoisin että tulee pysymään kuuntelussa pitkään :sydän: Before it Breaksiä on fiilistelty paljon pimeinä syysiltona ja avausraita Looking Out on itseasiassa onnistunut nousemaan yhdeksi syksyn suosikkibiiseistä :D

Lily Allen - It's Not Me, It's You
Tämä oli yksi vuoden suurimmista yllättäjistä. Olin siivuuttanut koko neiti Allenin aika huolettomasti aikaisemmin, vaikka LDN miellyttikin korvaa, mutta kun satuin kuulemaan The Fearin vaatekaupassa, oli pakko saada lisää. Vähän kyllä hävetti, että tartuin tähän vasta tämän suuremman suosion kohdalla vaikka mahdollisuus olisi aiemminkin ollut, mutta en kadu! Lily Allen on hirvittävän nerokasta poppia, ja se korostuu etenkin tällä tokalla levyllä joka on yhtä hittiputkea melkein alusta loppuun. ja on kyllä tosi mukavaa, kun voi oikeasti sanoa tykkäävänsä musiikista, joka tuntuu soivan joka paikassa ihan ulkomaita myöten. Ja vaikka vähän ehkä yllätyksettömiä keikat onkin, neiti Allenin charmi puree myös livenä (ja kokemuksella voin sanoa, että itkuttomat keikat on huomattavasti parempia :virne: )

The Rodeo - Hotel Utah EP
vaikka albumin puolikas onkin ja vain diginä (ja vinyylinä?) julkaistu, on tää silti pakko tunkea tälle listalle. Dorotheen ensimmäinen kiekko, My First EP sattui nimittäin olemaan yksi viime vuoden tärkeimmistä julkaisuista ja suhteutettuna biisimäärään varmaankin vuoden kuunnelluin levy, eikä joulukuussa ilmestynyt maistianen ensi vuoden puolella ilmestyvästä kokopitkästä (ensimmäisestä siis) jää siitä kauas. The Rodeon Folk on edelleen paikoitellen karheaa ja minimaalista, mutta näillä viidellä uudella biisillä tämä jumalainen soitanta saa ihan uusia sävyjä lipsahtamatta kuitenkaan epäolennaisuuksien puolelle. Vaikken itseäni minään hirveän hyvänä musiikkibongarina pidäkään, uskon kuitenkin tähän naiseen todella vahvasti ja toivon että tätä musiikkia tullaan kuulemaan vielä pitkään ja että biisit on yhtä maailmaa mullistavia tulevaisuudessakin. En tiedä, mutta miut tuon musiikin loistavuus saa toisinaan aivan sanattomaksi :sydän: Here's the Light :sydän:

Regina Spektor - Far
Regina on kanssa niitä artisteja, jonka musiikkiin tajusin syventyä vasta tänä vuonna. Tää tapahtui hyvin just viikkoa ennen Farin ilmestymistä, ja kerkesin jo kovasti fiilistellä siitä aiemmin lohkaistuja Blue Lipsiä ja Laughing Withiä, joista jälkimmäinen taitaa olla yksi vuoden soitetuimmista kappaleista. Eipä tätä kyllä osaa tarkemmin eritellä. Far tuntuu ehkä vähän seesteisemmältä esimerkiksi Soviet Kitschiin ja Begin to Hopeen verrattuna, mutta toki irrotteluakin löytyy (Dance Anthem of the 80's). Regina on siis osoittautunut vallan mainioksi pianonpimputtelijaksi ja Far:ista on leipoutunut henkilökohtainen reginasuosikki. ehdottomasti yksi vuoden yllättäjistä.

Tori Amos - Abnormally Attracted To Sin
Tori oli hurja ja meni sitten julkaisemaan tänä vuonna uusia levyjä kaksin kappalein. Tämä on niistä se, joka tuli enemmän puun takaa ja jolle oli vähemmän odotuksia. Yllättäen se osoittautui myös paremmaksi. Itsasiassa kyllä kauhistuin vähän, kun kaveri meni arvioimaan tämän jotenkin sanoen, että Tori teki lähes yhtä huonon levyn kuin Beekeeper. Mitä vielä! levyllä on kasa loistavia biisejä kuten That Guy ja Flavor (ja tietenkin Lady in Blue joka on ihan Tori-tasollakin poikkeuksellinen mestariteos) ja sitten keskivertobiisejä ja ehkä pari huonoa, joille ei kannata turhaan huomiota antaa. Että kyllä AATS parempi kuin Beekeeper on (kun sillä levyllä ei taida hyviä biisejä olla kuin... kaksi?) mutta jos yleisesti Torin uraa tarkastelee, ei tää mikään mestariteoskaan ole. Ehkä jossain American Doll Possen tasolla, eikä se nyt mikään huono sijoitus ole ottaen huomioon että itselleni ekana Torina sillä on ihan oma spesiaali merkityksensä :)

Fever Ray - Fever Ray
yksi vuoden yllättäjistä. Ja mielipiteitä jakava sellainen! Tämän Karin Drejer Anderssonin sooloprojektin löysin tietenkin Flow'n artistilistoilta. Syy siihen, miksen aiemmin ollut kyseistä aktia bongannut lienee se, että The Knifesta en koskaan jostain syystä innostunut. Kuuntelin levyn kerran läpi ennen Flown keikkaa ja se hynoottinen surina iski kyllä jossain, joten päädyin sitten suvilahdessa heilumaan ihan eturivissä samankaltaisissa tunnelmissa. Keikka oli kyllä sen tasoista hypnotisointia että olin sen jälkeen aikaslailla myyty. Fever Ray on siis pyörinyt sen jälkeen spotify'ssa paljonkin, eirtyisesti Seven, Triangle Walks ja If I had a Heart ja olen koittaniut levittää tätä kuumeista ilosanomaa muillekin, mutta ilmesiesti kaikkiin tällainen synkistely-elektro ei uppoa.

Scandinavian Music Group - Palatkaa Pariisiin!
Tää on kans yks niitä albumeita, jotka tuotti pettymyksen koska odotukset oli liian korkeella. Lailahan upposi kovasti ja aiheutti sen että SMGstä tuli yksi suomalaisista suosikkibändeistäni (johtunee tästä folk-kaudesta) ja kun tiedossa oli että folk-linja jatkuisi myös uudella levyllä, kasautui platalle paineita. Noh, alkuun levy tietysti kuulosti liian pliisulta ja tylsältä fiilistelyltä, mutta loppujen lopuksi ne biisit avautui ja monista aikaisemmin hyljeksityistä kipaleista (Lissabon, Onni on perintöä, Takarivin pojille) tulikin suosikkeja. Loppujen lopuksi taitaa olla niin, että noin puolet biiseistä olis saanu jäädä omasta mielestäni studioon kumisemaan, mutta ne loput onkin sitten taattua Folk-SMG -laatua :D me likes.

Gossip - Music For Men
Tälle levylle oli kanssa suuret odotukset, Standing in the way of Controllin loistavuuden ja provokatiivisen otsikon perusteella. vähän pettymys se tietysti olikin sitten kun entinen punkahtava riot grrrl-gossip olikin uudella albumillaan muuttunut tanssibaarien ja henkkamaukan perseenheilutustaustamusiikiksi ja heavy crossissta ei päässyt eroon missään. Ainoa kuuntelemisen arvoinen biisi tuntui olevan Spare me from the Mold, ja senkin kuulin ensimmäistä kertaa H&M:n hyllyjen välissä, kun olin etsimässä itselleni lämpimämpää takkia. Mutta levy vaatikin vain uudelleen asennoitumista, sillä Music for Menissä piilee valtava potentiaali paremman tanssimusiikin uranuurtajana. Joten jään odottelemaan tuloksia ja soitan kavereille Men in Lovea kun vaativat bilemusiikkia, sillä uusi Gossip näyttää olevan loistava kompromissi ja kelpaavan kaikille :D

Pintandwefall - Hong Kong, Baby
tää ilmestyi kyllä niin varhain alkuvuodesta, että olin melkein unohtanut koko platan olemassaolon. se ei ehkä anna hirveän hyvää kuvaa ko. levystä mutta kyllä mie siitä tykkään ! ilmestyessään se otettiin avosylin vastaan, mutta hieman hämmensi se että levyn parhaat biisit (Jail, Okto) oli julkaistu jo aikaisemmalla Maxibaby EPllä ja uusien biisien kohdalla oli vähän totuttelemista. Mutta suurilta osin hyviä olivat nekin, ja vaikka Hong Kong, baby onkin edeltäjäänsä hieman siloitellumpi tapaus (joka ei ehkä ihan istu pinttien linjaan, IMO) oon bändi edelleen raikas tuulahdus suomen musiikkiskenessä ja toivottavasti tuo siloittelu ei nyt hirveesti tule seuraamaan bändiä eteenpäin uralla.

siinäpä taisi olla kymmenen tämän vuotista suosikkilevyäni :tilt: Sitten ne pettymykset. Suurin niistä on ehkä tänä vuonna (entisen) lempparini The Soundsin Crossing The Rubicon, jonka myötä voinen sanoa että sitä bändiä johon joskus rakastuin ei taida enää olla olemassa. uudet biisit on paria poikkeusta lukuunottamatta niin löysiä että pahaa tekee, kuulostaa lähinnä sounds biiseiltä joista on yksinkertaisesti vaan riisuttu kaikki koukut pois. keikoillakaan ei oo ollut samanlaista fiilistä vuoden 2006 jälkeen. surullista on se. Tori Amosin Midwinter Graces oli myös kovin odotettu paketti, koska joulun (talven) ja Torin yhdistelmä ei vaan voi olla pettymys. No olihan se.

Ensivuodesta en uskaltaisi povata yhtä runsasta levyvuotta kuin tästä, mutta pari ikuisuusprojektia on taas luvattu ilmestyväksi joten odotan innolla vuotta 2010, jos meidät vaikka viimein yllätettäisiin :tilt:
"Toivottavasti kriitkot ovat hukkuneet!"
Avatar
tome_
 
Viestit: 67
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 21:34

Re: Vuoden 2009 levyt

ViestiKirjoittaja Lyyra » Su 27 Joulu 2009 17:43

Mulle tän vuoden levyistä on kolahtaneet ehdottomasti kovimmin Mastodonin Crack the Skye ja kotimaisista Vuokko Hovatan soolo Lempieläimiä (vai tulikohan se ulos jo viime vuonna? :riips: ), sekä yllättäjänä Saran Veden äärelle.

Absoluuttisen Nollapisteen uusinta, Mustaa hiekkaa odotin kuin kuuta nousevaa, mutta jotenkin se on jäänyt tosi vähälle kuuntelulle, vaikka Nollis on mun ylivoimainen lempibändi kotimaisista. En tiedä mikä siinä haraa vastaan, ehkä syksy vain ei ole ollut otollista aikaa sille. Jospa se onkin vaikka kevätlevy tai kesälevy..

Lily Allenin It's Not Me, It's You oli ihan kiva kesän piristys, kuten myös Madonnan Hard Candy (jonka positiiviset mielleyhtymät johtuvat pitkälti loistavasta keikasta, ja tulikohan tämäkin ulos jo oikeesti viime vuonna? :riips: ). Myös Lamb of Godin uusin, Wrath yllätti positiivisesti alkuvuodesta.

Loppuvuodesta jysähti kovaa Taksim Trion loistavaakin loistavampi keikka Tampere Jazz Happeningissä, eikä levykään ollut todellakaan pettymys. Harmi vain, että senkin kuuntelu on jäänyt vähän vähemmälle. Toinen jazz-puolella kohahduttanut tekele on hollantilaisen The Kilimanjaro Darkjazz Ensemblen hieno Mutations-niminen EP.

Kestosuosikkini Pearl Jamin tuorein Backspacer asettuu mun rankingissa Pearl Jam -levyjen keskikastiin, tai ehkä jopa häntäpäähän. Sinne johonkin No Coden ja Binauralin tienoille.

Rakkaan ystäväni luotsaaman Hazards of Swimming Nakedin debyyttialbumilta odotan myös paljon, mutta levylautaselle se ei ole vielä ehtinyt.

Muutenpa musaostokset ja -kuuntelut onkin jääneet taas vaihteeksi vanhempaan musaan. Pappa Frank jyrää edelleen. :virnu:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Vuoden 2009 levyt

ViestiKirjoittaja tiipetti » Su 27 Joulu 2009 21:30

Miulle tänä vuonna ilmestyi vain yksi the levy:

Kuva

Aluksi erehdyin pitämään Kentin Rödiä yhtä kehnona kuin bändin Vapen & Ammunition -rieskaa,
mutta minäkin olen ilmeisesti erehtyväinen ihminen. Röd on Kentin ehdottomasti paras levy ja
odotan innolla maaliskuun 5. päivää, jolloin samaisista kappaleista pääsee kuulemaan liveversioita.
Ne kun ovat ennakkomaistiaisten perusteella sellaista nannaa, että järki lähtee. Viime aikoina on
muutenkin tuntunut älyttömän hienolta, että juuri Kent on minulle se juttu. Ihan jo senkin takia,
että vuoden vaikuttavin video, tai oikeastaan lyhytelokuva, on tehty Kentin biisille.

Hjärta.

Ekan kerran kun näin videon, pisti itkettämään. Kent on bändi, jolla on muotivaatteet ja iso :sydän:.

Muitakin levyjä tuli osteltua, mutta näin lujaa ne eivät ole kolahtaneet. Ulkomaisista listaan silti Pet Shop
Boysien Yes-albumin, Editorsien In This Light And on This Evening sekä Morrisseyn Years of Refusal. Myös
Springsteen julkaisi uutta musiikkia, mutta päällimmäisenä minulle jäi miehen tekemisistä mieleen se, että
wikipedian mukaan The Boss on vegetaristi. Jesh! Lyyran mainitsemaa uutta Pearl Jamia olen uskaltanut lähinnä
vain kopeloida kaupassa.

Kotimaisia levyjä taisin hommata peräti kaksi: Samae Koskisen Elossa sekä Lauri Tähkä & Elonkerjuun Tänään
ei huomista murehdita
. Molemmista tykkään valtavasti, mutta kallistun enemmän Tähkän suuntaan. Suomalaiseen
musiikkiin mahtuisi kyllä enemmänkin tällaista positiivisen aitoa energiaa ja asennetta, jossa asioista puhutaan suoraan
ilman mitään daideellista mussuttamista ja 80-luvun soundeja.

Myös keikoista yksi oli ylitse muiden: Pet Shop Boys. Parhaimmillaan popmusiikki parantaa maailmaa ja näin kävi
Helsingissä 2. heinäkuuta 2009. Oma mokanne, jos ette olleet paikalla.

Muilta osin olin myös tänä vuonna musiikkimaailman tapahtumista ja kuumimmista hiteistä pihalla kuin luomukana.
Onneksi kaverit yrittivät pitää minut vielä edes jotenkin kartalla.
"Kuuntele Kentiä, niin, anna Jocke Bergin vikinän johdattaa sinut sopusointuun ja harmoniaan."
John Ajvide Lindqvist - Kuinka kuolleita käsitellään
Avatar
tiipetti
 
Viestit: 270
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 18:54

Re: Vuoden 2009 levyt

ViestiKirjoittaja friikkis » Ke 30 Joulu 2009 18:28

Oho, tänä vuonna on tullut ostettua oikein ekstravähän uusia alpumeja. Ja nekin kaikki jotain akkamusaa.

PMMP - Veden varaan
Jos bändi pystyy vielä tästä pistämään paremmaksi, niin se saa olla sitten jo aika pysäyttävää musaa. Veden varaan on uskomattoman kaunis ja aikaa kestävä levy, ei jätä kylmäksi sen sadannenkaan kuuntelukerran jälkeen. Mutta ei ne kolme muutakaan levyä jätä. PMMP. :sydän:

Bat for Lashes - Two suns
Tämä oli loppuvuoden yllättäjä. Hurahdin ihan kympillä, todella kaunista ja kruuvaavaa poppista sisältää tämä lätyskä. Se toinen levy on vielä hankintalistalla, mutta ainakin Spotifysta kuunneltuna sekin kolisee hyvin.

Madder Mortem - Eight ways
Taisi olla ainut hevilevy, jonka ostin tänä vuonna. Toimii mainiosti, tääkin bändi paranee levy levyltä. Eikä olla onneksi sorruttu mihinkään mahtipontissinfoniayksisarvispelleilyyn, vaikka ensin kansikuvan nähdessä ehdin niin pelätäkin. 3d-kannesta siis pieni miinus. :D
Avatar
friikkis
 
Viestit: 178
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 14:45

Re: Vuoden 2009 levyt

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Pe 05 Helmi 2010 18:55

Mulla oli aika sama maku kuin Emma-raadilla. Taisin ostaa kolme kyseisen vuoden levyä ja ne/niiden artistit kuittasivat yhteensä 12 Emma-patsasta :D

Eli:

1. Chisu: Vapaa ja yksin
2. PMMP: Veden varaan
3. Anna Puu

Kahden ensimmäisen osalta järjestys voisi olla toinenkin, mutta Chisun levy on uudempi enkä ole kuluttanut sitä vielä puhki.

Veden varaan on hieno levy, vaikkakin siinä on joitakin heikkouksia, minkä vuoksi se ei koskaan ole ihan napakymppiosumalta tuntunut. Pariterapiaa on uskomaton, mutta sen välittömään läheisyyteen ei mun mielestä mikään muu kappale levyllä yllä. Lisäksi äänitysteknillis-soundillis-soitannollisesti levy on mielestäni sellainen, että se alkaa rasittaa korvia. Sellaista ylimääräistä suhinaa ja sihinää, menee niin kuin tukkoon se tila, mihin kaikki yrittävät puskea.

Anna Puuta en hirveästi ole kuunnellut levynä, mutta siinä on osuvia kappaleita ja olen erittäin mielissäni siitä, että Mariska on tehnyt tekstin "C'est la vie". :virnu: Kaunis päiväkin on hieno kappale.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Vuoden 2009 levyt

ViestiKirjoittaja Triple H » Ma 08 Helmi 2010 14:47

Mustasch - Mustasch
Huikean hieno levy. Ei tunnu jättikuuntelussakaan huononevan pätkääkään. Ehkäpä jopa päin vastoin. Heresy Blasphemy, Damn It's Dark, The Man The Myth The Wreck sekä The Audience Is Listening ovat saaneet uuden kilpailijan levyn parhaaksi biisiksi - Blackout Blues. Ylivoimainen ykkönen viime vuodelta.

Kotiteollisuus - Ukonhauta
Heti alkuun jyrähtävä Ukonhauta-biisi oli niin huikea ettei ole Kotiteollisuus pystynyt vastaavaan ilotulitukseen kuin kerran aiemmin (Valtakunta).
Muuten levy on sitä samaa Kotiteollisuutta, johon on totuttu. Helvetin hyvä levy siis.

Amorphis - Skyforger
Hyvää perusAmorphista. Valitettavasti ei ole yhtään biisiä, joka olisi aiheuttanut WAU! -reaktion. Paras biisi Godlike Machine, tosin on melkein WAU-biisi.
Vastuu painaa.

Käpykangas do you miss me?

Jumalan edessä olemme kaikki savolaisia -Piispa Wille Riekkinen
Avatar
Triple H
 
Viestit: 1345
Liittynyt: La 25 Loka 2008 04:05
Paikkakunta: Unknown

Re: Vuoden 2009 levyt

ViestiKirjoittaja hookoo » Ti 02 Maalis 2010 02:24

Tässä opparia ja töitä vältellessä päätin vihdoin tarttua tähänkin urakkaan. Ja vaikka aluksi ajattelin listauksen olevan helppo ja nopea homma, yllätyin pian vuoden 2009 ilmestyneiden hyvien levyjen paljoudesta.

Suomalaisista levyistä nousee kuitenkin selkeästi esiin seuraava top 4 [mielivaltaisessa järjestyksessä]:

Scandinavian music group: Palatkaa Pariisiin!
Pintandwefall: Hong Kong, baby
Rubik: Dada bandits
Regina: Puutarhatrilogia

Lisäksi paljon on soinut: PMMP:n Veden varaan ja Riston Sähköhäiriöön. Yksittäisistä piiseistä täytyy nostaa esiin vuoden ehdoton kesäpiisi, joka on Don Johnson Big Bandin Take you home. Saa näin semiloskassakin herätettyä kesän ja hymyn. :sydän: Ja Samuli Putron Hommataan kämppä Berliinistä saa minut joka kerta pohtimaan, että miksen jo ole sinne muuttanut.


Ulkomaalaisista top 4 [mielivaltaisessa järjestyksessä]:

Lily Allen: It's not me, it's you
Muse: Resistance
Mew: No more stories are told today..
Placebo: Battle for the sun

Vuoden levyt ovat siinä suhteessa vähän erikoisia, että aika moneen olen ihastunut ja hurahtanut täysin vasta kuultuani niiden kipaleita ensin livenä. Näitä ovat ainakin Pintandwefall [muutenkin kokonaan ihan uusi tuttavuus. Kaverin seuraksi menin keikalle ja tykästyin heti. Ehkä symppiksimmät tytsät vähään aikaan! Ja ihania ovat piisitkin.], Placebo [Levy oli ihan kiva ilmestyttyään, keikan jälkeen jotain ihan mahtavaa.] sekä Mew ja Regina [molemmat pändeinä sellaisia, joita olen vältellyt ja ehkä jopa aika paljon haukkunut ennen tänä vuonna tapahtuneita hurahduksia. Ehkä pikku hiljaa pitäisi oppia olla dissaamatta mitään pändiä, koska luultavasti tulen siihen hurahtamaan hyvinkin syvästi. Ei sillä, molemmilta pändeiltä on tänä vuonna tullut sen verta hyvät levyt, että varmasti silläkin on osuutta asiaan. :pepsodent:] Ja nyt kun tuota listaa tarkemmin katsoo, niin jokaista levyä olen kyllä tänä vuonna päässyt livenäkin kuulemaan. :D

Lily Allenia välttelin pitkään Reginan tapaan. Jostain syystä olin taas pienessä mielessäni päättänyt etten tietenkään voi tällaisesta musiikista ja laulajasta pitää vaikka sinkkuna kuultu The Fear saikin jalan vispaamaan. Aika pian onneksi kuitenkin tajusin kuinka naurettavaa oma ajatteluni on ja ostin neidin levyn kokoelmaani. Onneksi näin, koska levyhän on monipuolinen ja oikeasti hyvä.

Eli vuosi 2009 oli mulle aika paljon uuden löytämistä oman wannabe-elitismin takia. Ja onneksi näin. :sydän:
Nyt en vaan oikein uskalla sanoa uusista pändeistä mitään, kun olen varma etten tule mielipiteeni takana seisomaan hirmu pitkään.. mutta ehkä se on vain hyvä juttu. :D

Pakko kuitenkin sanoa, että viime vuonna nähdyistä keikoista eniten keikalla nähdyn yhtyeen tulevaa levyä sai odottamaan Villa Nah. Kuulosti se meinaas niin huisilta [ja ehkä sen takia myös pelottavalta]. :D
hookoo
 
Viestit: 27
Liittynyt: To 17 Heinä 2008 22:05


Paluu Musiikki



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron