Musiikin ilmoitusluonteinen

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja tiipetti » To 22 Tammi 2009 19:31

:virne:

Bongasin samaisen melodialainan tuoreimman Soundi-lehden arvion opastamana. Ei
mikään kehno vetäisy Brucelta, päinvastoin. :tilt:
"Kuuntele Kentiä, niin, anna Jocke Bergin vikinän johdattaa sinut sopusointuun ja harmoniaan."
John Ajvide Lindqvist - Kuinka kuolleita käsitellään
Avatar
tiipetti
 
Viestit: 270
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 18:54

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Saku » To 22 Tammi 2009 22:54

Galileo kirjoitti:Perjantaina tupsahti lopulta Chinese Democracy luukusta ja olen päässyt koko levyä kuulemaan, joskin sitä on aika paljon soitettu jo Radio Rockissa pitkin viikkoa. Ja on levy nyt koko ajan pyörinytkin soittimessa! Kuulostaa pirun hyvältä. Levyn avaava nimibiisi on ehkä heikoin levyltä, tai sitten siihen on jo sinkkuna kyllästynyt. Kappaleet on kautta linjan tasaisen päteviä ja Axlin laulu kuulostaa hiton hyvältä. Ei tämä kyllä aiemmalta Guns n' Rosesilta kuulosta, paikoin ennemminkin Prodigyltä, eli sämpleä ja runpukonetta eikä orgaanista hard rock -tilutusta.

Mä kävin hakemassa levyn tänään levylaarista ja kuuntelen sitä nyt toiseen kertaan. Täytyy yhtyä Galin mielipiteeseen, että kuulostaa ihan älyttömän hyvältä. Siis paremmalta, kuin koskaan vuosien varrella tihkuneiden tietojen perusteella olisi ikinä arvannut. Ehkä levyä työstänyt muusikkojoukko on onnistunut tuomaan levylle uusia tuulahduksia, sillä mikään ei olisi ollut surullisempaa, kuin 15 vuotta saapumistaan odotuttanut Illusion III.

Nyt mä tiedän, että oli oikea valinta käydä kuulemassa julkaisukeikka pari vuotta sitten. :virne:
Luukut auki, täältä tulee hauki!
Avatar
Saku
 
Viestit: 59
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 17:50

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Saku » To 22 Tammi 2009 23:02

Samaan hengenvetoon piti muuten mainostaa, että ostin myös sekä uusimman että edellisen Killersin. Niitä en ole vielä ehtinyt kuuntelemaan, mutta mä tunnen luissani, että ne on hyviä. Ja sehän monesti riittää. :D

Kirjoitin uuden viestin, sillä Killersiä ja GnR ei voi sekoittaa keskenään.
Luukut auki, täältä tulee hauki!
Avatar
Saku
 
Viestit: 59
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 17:50

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Homer » To 29 Tammi 2009 12:59

Egotripin Sirkus Finlandia-keikka tulee Teemalta maanantaina 9. helmikuuta kello 21.
Jonna Tervomaan samainen veto tuli viime vuoden puolella Kakkoselta.
Teeman Kosketuksessa-sarja jatkuu ensi maanantaina Popedan jaksolla kello 21.
Vuodenvaihteessa tulivat Sir Elwoodin 10 tikkua laudalla ja CMXn Aura.
Kas kas, kaskas!
Homer
 
Viestit: 6
Liittynyt: Ke 23 Heinä 2008 11:20

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Lyyra » Pe 30 Tammi 2009 12:24

Se Madonna nyt sitten varmistui, 6. elokuuta kajahtaa. Eilen kuulin jostain, että liput tulis myyntiin jo ensi viikolla. Onneksi ei ole rahaa. Yhtään. En ois halunnutkaan. :ei:

:varmistus: Liput myyntiin 9.2. hintaan 99/109/119e.

lähde
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Sippura » Pe 30 Tammi 2009 12:32

Lyyra kirjoitti:Se Madonna nyt sitten varmistui, 6. elokuuta kajahtaa.


Hyvästi mielenrauha ja järki :hullu:

Kaikki paikat seisomapaikkoja..! Sinnehän saa mennä viikkoa ennen jonottamaan
että pääsee edes kohtuullisille paikoille. Niin siis jos onnistuu saamaan lipun. 99 eu-
roa kököstä seisomapaikasta on aikalailla.

:sekopää:
And they can't build a satellite to tell you how loved you are
Sippura
Epäkelpo jäsen
 
Viestit: 1415
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 13:08
Paikkakunta: Täsä. Täälä.

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Kati » Pe 30 Tammi 2009 14:10

Sippura kirjoitti:
Lyyra kirjoitti:Se Madonna nyt sitten varmistui, 6. elokuuta kajahtaa.
Hyvästi mielenrauha ja järki.

Niinpä. Vietin sen kipeimmän nuoruuteni Madonnan kanssa. Mä niin ymmärsin mistä se lauloi ja mitä se tunsi ja kertoi.
Säästöpossun pohjat kaapien sain hankittua olellisia helyjä ja sitten se aina meni ja muutti luukkiiaan.
Farkkutakinkin tuunasin Madonnaksi vaikkei silloin tuunaamisesta tiedetty mitään. Se oli vielä isän takki. Papa don't preach.
* * * Kokonaistarve on valtava * * *
Avatar
Kati
 
Viestit: 444
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 09:49

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 30 Tammi 2009 14:17

:sekopää:

Hyvästi kaikki järki ja se vähäinenkin rauhallisuus. Aamulla soitin ensimmäisenä ystävälle enkä saanut muuta suusta kuin "madonna". Ne, jotka näki mut sen Celine Dion-hypetyksen aikana alkavat varmaan itkemään, sillä se oli pientä :virne:. Madonna on mun suurin juttu - ikinä. Lähes kaikki sen biisit on hyvin henkilökohtaisia ja liian moneen liittyy kaikkia tunnejuttuja. Hittovie. Mä olen sanaton. Madonna esiintyy suomessa! Mun pyhästä kolminaisuudesta (Madonna, Celine Dion ja Gackt) on jäljellä enää yksi. Sen jälkeen mä olen vapaa. :sekopää:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja lumikukka » Pe 30 Tammi 2009 15:59

Madonna :tipahdus:
On vaan niin suolaiset hinnat, ettei tällä rahatilanteella mitään toivoa. :hullu:
Avatar
lumikukka
 
Viestit: 434
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 19:57

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja tiipetti » To 05 Helmi 2009 19:21

Kiireisen sekavan työpäivän jälkeen oli ehkä parasta löytää sähköposteistaan viesti,
jossa starsailorit kertoivat julkaisseensa ensimmäisen sinkulan maaliskuun alkumetreillä
ilmestyvältä levyltään.

Tell Me It's Not Over

Että mie tykkään tästä bändistä. :hymyhali:, :sydän: ja :pomppuhymy:

Biisiä kuunnellessa ei harmita enää sekään, että uukakkosen uusi biisi on ja pysyy kakkana,
vaikka sitä kuinka yrittäisi soittimessaan hinkata.
"Kuuntele Kentiä, niin, anna Jocke Bergin vikinän johdattaa sinut sopusointuun ja harmoniaan."
John Ajvide Lindqvist - Kuinka kuolleita käsitellään
Avatar
tiipetti
 
Viestit: 270
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 18:54

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja heartless » To 05 Helmi 2009 23:29

Tehosekoitin tekee paluun.

Eiköhän tuo ole nähtävä livenä ihan vaikka vaan nostalgiamielessä, on Tehiksestä sen verran rakkaita nuoruusmuistoja. :D
Doors are for people with no imagination.
(Skulduggery Pleasant)
heartless
 
Viestit: 490
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 15:59

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Saku » La 07 Helmi 2009 11:09

heartless kirjoitti:Tehosekoitin tekee paluun.

Eiköhän tuo ole nähtävä livenä ihan vaikka vaan nostalgiamielessä, on Tehiksestä sen verran rakkaita nuoruusmuistoja. :D

Tehiksen paluu on minullekin erittäin mieluisa uutinen. Aloin kuitenkin miettimään, että miksi paluun yhteydessä julkaistaan uusi kokoelmalevy, vaikka edellinen kokoelmalevy julkaistiin juuri ennen yhtyeen hajoamista. Eihän Tehis ole julkaissut mitään uutta Golden Greats -levyn jälkeen (paitsi englanninkielisen A Lotta Rythm -albuminsa). :riips:
Luukut auki, täältä tulee hauki!
Avatar
Saku
 
Viestit: 59
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 17:50

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Plei » Su 08 Helmi 2009 13:58

Tuhlasin tällä viikolla kaikki rahani (kaljaan ja) musiikkiin. Hienoa! Äxän pojat lähettivät vastustamattoman "osta viisi, saat 20% alennusta" -tajouksen. Kun siihen lisättiin leimakorttini täyttyminen, sain viisi levyä, joista kaksi täyshintaista, hintaan 37,90. Ei ollenkaan paha. :D Tämän lisäksi keikkailin viikonlopun Tunnelmissa-klupeilla. Perjantaina venäläistä skapunkkia (Spitfire) ja lauantaina reggaeta (Raappana Sound Explosion Bandin kanssa). Perjantain keikka oli niin kova, että bändin uusin levy lähti kotiin. Että nyt on sitten kuunneltavaa taas vähäksi aikaa. :D
Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa.
Avatar
Plei
 
Viestit: 309
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 20:13
Paikkakunta: Joensuu

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ma 09 Helmi 2009 17:40

PMMP: Veden varaan ilmestyy 25.3.

Kuva

:O:

En-mä-vaan-tiennyt! :kauhistunut:

Paitsi, että nyt tiedän. Kansi on ainakin ihan hienon näköinen. Diggaan nimestä jo nyt. ("Vittuun kaikki!" ei ole vieläkään siis ollut voittava ehdotus. ;) Bändillä kun tapana antaa levy-yhtiölle aina yhtenä nimivaihtoehtona "Vittuun kaikki!")

Onneksi tuo on helpompi hankkia kuin Madonna-liput :p
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Purple » Ma 09 Helmi 2009 19:19

Pascal Lemoix kirjoitti:PMMP: Veden varaan ilmestyy 25.3.

Kuva


Kannesta tulee mieleen Maelstrom(Hiidenvirta). :)
Kuva

PMMP ei muutamia irtobiisejä lukuunottamatta ole oikein koskaan kolahtanut, mutta uusi sinkku, joka pyöri viime viikon YleXillä, ei kuulostanut ollenkaan hassummalta.
Avatar
Purple
 
Viestit: 564
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 14:26

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Sippura » Ma 09 Helmi 2009 19:33

Purple kirjoitti:
Pascal Lemoix kirjoitti:PMMP: Veden varaan ilmestyy 25.3.

PMMP ei muutamia irtobiisejä lukuunottamatta ole oikein koskaan kolahtanut, mutta uusi sinkku, joka pyöri viime viikon YleXillä, ei kuulostanut ollenkaan hassummalta.


Tämäpäs tuli puun takaa :O:

Nykyään kun YleXiä ei oikein pysty enää kuuntelemaan juontajien vuoksi,
niin kaikki nämä uudet jutut menee vähän ohi. Vähän niinkuin Samuli Put-
ron uusi projektikin. Höh.

Täytyykin kaivaa tuo uusi PMMP-sinkku jostain kuunteluun. On se hyvä et-
tä meillä on Forde, muuten olisi tämäkin tieto mennyt ohi korvien :D
And they can't build a satellite to tell you how loved you are
Sippura
Epäkelpo jäsen
 
Viestit: 1415
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 13:08
Paikkakunta: Täsä. Täälä.

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Purple » Ma 09 Helmi 2009 19:48

Sippura kirjoitti:Täytyykin kaivaa tuo uusi PMMP-sinkku jostain kuunteluun.

Sai vissiin jostain ostaa netitse, mutta ensihätään on Ylexin sivuilla siitä 30 sekunnin näyte.

Putron projekti vaikutti mielenkiintoiselta ainakin ensisinkun puolesta. Sitäkin on saanut kuunnella Ylexillä runsaasti. Radion kuuntelu kannattaa aina. :virne:
Avatar
Purple
 
Viestit: 564
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 14:26

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Vanilla » Ma 09 Helmi 2009 19:48

Kerrankin mä tiesin edes jonkin musajutun ennen Forden musiikkiguruja :o:

Tykkään vielä YleX:n aamujuontajista (sentään niistä), joten onnistuin kuulemaan uutta PMMP:tä viime viikolla. :D Loistavaltahan se kuulosti. Toivottavasti uusi albumi on yhtä hyvä kuin edellinenkin! Tuota levyäkin voisi ennakkotilata Levykauppa Äxästä. Pitäisiköhän?
"Kyllä se hyvin menee, kun vaan muistaa hengittää oikein."
Avatar
Vanilla
 
Viestit: 343
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 18:39
Paikkakunta: Oulu

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Emilia » Ma 09 Helmi 2009 21:07

Vanilla kirjoitti:Kerrankin mä tiesin edes jonkin musajutun ennen Forden musiikkiguruja :o:

Mäkin :o: :o: Ihan hassu olo tuli... :D
Levystä tieto tuli kyllä itellekin vähän puun takaa. En raaskinut vielä ennakkotilata. Ootan hetken,
jos kuulis kunnolla edes pari biisiä. Ei se huono levy voi olla, mut kahtellaan ny. Ehkä se on piakkoin
tääkin jossain levyalessa.

Nii.. en oo muuten vieläkään hommannu sitä The Rasmuksen uusinta levyä. Sen nyt ainakin luulis
jo olevan alessa..
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Kaarina » Ma 09 Helmi 2009 21:40

Pascal Lemoix kirjoitti:Diggaan nimestä jo nyt. ("Vittuun kaikki!" ei ole vieläkään siis ollut voittava ehdotus. ;) Bändillä kun tapana antaa levy-yhtiölle aina yhtenä nimivaihtoehtona "Vittuun kaikki!")


YleX:n haastettelussa Mira sanoi, että jos joskus tulee kokoelma, niin sille tulee nimeksi "Vittuun kaikki". :virne:

Viimeinen valitusvirsi löytyy muutamanakin eri versiona (siis lähinnä live) Youtubesta, tässä yksi. Sieltä löytyy myös PMMP:n viikon takainen YleX:n haastattelu kokonaisuudessaan. Itse latasin kappaleen Poimurista, kun oli vielä lahjakorttia sinne jäljellä ja tässä se on jo useamman kerran soinut peräkkäin.. :sydän:
Kaikki on hetken tässä.
Avatar
Kaarina
 
Viestit: 205
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 17:19

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 09 Helmi 2009 21:48

Juu, en myöskään tiennyt. :friikki:

Pitäisi alkaa ehkä vähän aktiivisemmin taas seurata musiikkimedioita. Tai tuntuu, että se vähä, mitä seuraan, menee kaikki ohi. :friikki:
Veikkaan, että kesällä uusin PMMP on jo alessa. Hankin sen sitten.

Kansi on kieltämättä hieno.

Piti laittaa tähän jotain muutakin, mutta unohdin. :p
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ti 10 Helmi 2009 00:57

Pascal Lemoix kirjoitti:PMMP: Veden varaan ilmestyy 25.3.

Kuva

:O:

En-mä-vaan-tiennyt! :kauhistunut:
:femmat: Mäkin kuulin asiasta vasta muutama päivä sitten YleX:ltä. Ihme, että edes satuin radion avaamaan. YleX ei vain enää kiinnosta. :sori:

Viimeisen valitusvirren olen kuullut vasta kerran. Tykkäsin kyllä, mutta ensimmäisellä kuuntelukerralla tuli mieleen lähinnä Haloo Helsinki. :friikki: Joka tapauksessa odotan kovasti uutta levyä. :D
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ti 10 Helmi 2009 01:27

Arkistokuvaa 1992-2008 -DVD julkaistaan 4.3.2009. :täpinä:

Absoluuttinen Nollapiste on mulle (ainakin melkein) kuin CMX Sippuralle.
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Lyyra » Pe 13 Helmi 2009 17:24

Niin hei se Metallica-juttu kai tulee ilmeisesti kans Suomeen kesällä. Mukana myös mm. Linkin Park ja Mastodon, joista jälkimmäinen kiinnostaisi kyllä ainakin tuplasti enemmän kuin muut aktit yhteensä.
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Emilia » Su 15 Helmi 2009 16:58

En keksinyt tarpeeksi sanottavaa postatakseni keikkaraporttiketjuun, mutta pakko saada hehkutella. :D

James Blunt :sydän: :sydän: :sydän:

Ihana. :D Aivan mahtava keikka. Oon pitänyt Bluntia vähän semmoisena leppoisan taustamusiikin tekijänä,
mut eilinen vei kyllä aika hyvin jalat alta. En tuntenu kaikkia biisejä, enkä muutenkaan pysty muistaa, missä
järjestyksessä mitäkin soitettiin, mutta aah.. ihania biisejä, semmosiakin mitä en ollu aiemmin kuullu (lähinnä
all the lost souls -levyltä) mutta tykästyin nyt. Herkkää.

Oli myös jamitteluja ja särökitaraa ja James kävi juoksemassa yleisön joukossa (istumapaikat permannolla).
Jäi hyvä mieli ja tunsin saaneeni rahoilleni vastinetta. :D
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

EdellinenSeuraava

Paluu Musiikki



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron