forde.munfoorumi.com

Koska muutamatkin meistä diggaavat kyseisestä herrasta, pitäähän meillä olla myös oma ketju.

Mä sain aikoinaan Cheekin ekan levyn suoraan levy-yhtiöltä promona, ja ihmettelin mikä ihmeen Cheek. Levy upposi joten kuten, mutta mun pahin rap/hiphop-villitys oli jo menossa ohi joten vähän tuli myöhässä. Sitten paria vuotta myöhemmin sain taas lisää promoja, sinkkuja, jolloin se iski uudestaan. Ja sitten hiljeni taas koska Liekit soi joka puolella ja meni hermo.
Sokka Irti iski jo vähän, kunnes tuli Vain Elämää ja avasi Jaren ajatusmaailmaa sen verran ettei se luulemani kusipää ollutkaan kusipää.
Ja nyt tilanne on se että tällä hetkellä on kolme Cheekin keikkaa tiedossa: molemmat jäähallit ja yksi Ivalossa.

Ja tässä hieman makua Cheekin keikkakunnosta: Ruisrock 2013-keikka muutaman päivän takaa.

Mä törmäsin Cheekkiin Hymiömiehen kautta ekan kerran. Finntelligenssiin ja Cheekkiin, josta en tykännyt kummastakaan. Ehkä seurakin vaikutti siihen ettei se kauheasti uponnut.

Cheek on mulle edelleen ristiriitainen juttu. Tykkään Cheekin tyylistä esiintyä, kyllä. Pidän myös osasta biisejä, mutten todellakaan kaikista. Mutta sitten persoonana Cheek ei ole sama henkilö mitä lavapersoona huokuu. Tämän totesin jutellessani hänen kanssaan sillä legendaarisella Tyttöjen Ruotsin reissulla ("akta lite, perkele"-reissu). Jutellessa hän antaa itsestään huokua empaattisen, ystävällisen ja todella rehellisen kuvan. Hörhöaspekti on aivan toisenlainen kuin mitä lavalta huokuu.

siikissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta havaitsen samoja inhon piireitä, joissa vuosikymmen sitten 69 eyes kylpi. Äänen matalammaksi feikkaaminen yms lähinnä. Erona lienee se, että jyrki kuuskäät yheksänillä ei ollut vaan vanhoja harppuja, jotka pillut märkänä mistään välittämättä palvoivat artistia.

Uusi sinkku "Timantit on ikuisia" ja biisin video on nyt täällä.

Allekirjoittanut ja Suvi tunkeutui eilen teinien kanssa Tennispalatsin saliin nro 1 katsomaan kyseinen video isolta screeniltä. Meno oli vähintäänkin keijoa (vaikka Suvin vieressä istunut daami olikin sitä mieltä että jos Jare ilmestyisi sinne saliin köydellä laskeutuen, se vasta olisi "keijoo" ), mutta biisi kuulosti loistavalta ja video näytti hyvältä. Lopuksi jengi sai muistoksi yhteiskuvan Jaren kanssa sekä Timantit on ikuisia-kortin, paitsi me kaksi raggaria jotka eivät ottaneet kuvaa vaan nimmarit.

Näillä mennään. Uusi levy "Kuka muu muka" tulee ulos 20.9.

Cheek on hauska hahmo. Kyllä, mullekin Cheek on ristiriitainen juttu, enkä suinkaan ota tosissani ja katso hyvällä kaikkea mitä sen kappaleissa lauletaan, saati halua äänestää Kokoomusta. Mutta Cheekin epäsuomalainen kokoomuslainen menestysusko tuntuu olevan yllättävän toimiva resepti.

Mutta Cheekissä ja Jaressa kiehtoo juuri ristiriitaisuus. Cheek alkoi kiinnostaa mua oikeastaan juuri sillä hetkellä, kun hän Vain elämää -ohjelmassa kertoi, että hänen on vaikea heittäytyä juttuihin. Tehdä jotain spontaania, kuten improvisaatiota. Tiedän sen tunteen tasan itse, mutta mikä yllättää on se, että menestysuskoa julistava menestyvä esiintyjä kokee samoin. Ja sitten Jare irvisteli, siinä missä Jari Sillanpää itki. (Olin mä kyllä jo pari vuotta aiemmin tehnyt jonkinlaisen räppisoittolistan Spotifyhin, jolta näköjään löytyi pari Cheekin kappaletta muun ohella. Mutta kunnolla räp on kolahtanut vasta tänä vuonna. )

Kyse on siis ihmisten monipuolisuudesta, siitä mitä kaikkea ihmisistä voi löytyä. Se on asia, joka kiinnostaa mua yleisemminkin maailmassa, aina.
Ja kyllä, Cheekin keikoilla on hyvä meininki. Se on tuntunut tarpeelliselta tänä vuonna, kun on tuntunut siltä, että pitää itsekin tehdä töitä sen eteen ja yrittää kaivaa jostain uskoa siihen, että pystyy tähän, että saa tämän valmiiksi. Pitäisikö sitä uskoa sitten kaivaa jostain fiksummista asioista, tiedä häntä, mutta ihan sama.

Juuri se, että Jare ei olekaan kusipää, vaikka Cheek ehkä onkin, tai sitten ei. Ja toisaalta sitten kun kuuntelee enemmän näitä kappaleita, löytyyhän niitä sävyjä ja aidon kuuloista kokemusta. Esimerkiksi Vastatuulta-kappaleessa Cheek kertoo tarinan lapsuudestaan ja nuoruudestaan, alkaen kaksoisveljestä, joka jää sairaalaan sydänleikkauksen jälkeen. Tarinan opetus on, että kyllä pystytään, vaikka muut sanoisivat mitä. Kappale on vuoden 2007 levyltä Kasvukipuja, jolla osa muista kappaleista kuulostaa vähän hassuilta ja keskenkasvuisilta, itsekehu epäaidommalta kuin nyt. Ehkä kyse on vain flow'sta, siitä millä voimalla asioita sanotaan.

Lisäksi toki kieli-ihmisenä mua kiehtoo mitä kaikkea hölmöä riimiä sanoista saa irti kun asettelee niitä johonkin rytmiin näin. Pidän yleisemminkin erityisesti suomiräpistä tästä syystä. Englanninkielistä räppiä en kuuntele juuri lainkaan.

Cheekin kappaleet naurattavat usein. Erityisesti se avoin itsekehu. Totta kai se on jonkinlainen rooli, mikä vedetään päälle. Mua kiehtoo se, miten se toimii, miten siihen voisi suhtautua.

Kun oltiin Tyttöjen kanssa reissussa, saatiin monet hyvät naurut, kun kuunneltiin Cheekkiä. Kuten "tytöt taitaa jostain syystä tykätä Cheekist".

Tulevalla levyllä mukana myös Edelmannin Samuli:o:

L-S kirjoitti:Tulevalla levyllä mukana myös Edelmannin Samuli:o:

Joo.
Ja toi Edelmannin kanssa tehty biisi on vielä seuraava single, kuvasivat just eilen siihen videon.

(Tohon L-S:n pidempään tekstiin palaan paremmalla ajalla. Herätti ajatuksia, suuntaan jos toiseen. )

Hohhoijaa. Mua ehkä vähän alkaa kyllästyttää tää. Ei niinkään Cheek tai siitä diggaavat, mutta tää (sosiaalisenkin) median taistelu. Että toiset inisee että kukaan muu ei pysty tähän, sitten toiset kommentoi että Cheek on kökkö enihuu, ja sitten tää taistelu. Siis onko pakko?

Mä en ymmärrä sitä miten aikuiset ihmiset taantuu jotenkin sinne fanityttömeininkiin että ihan kaikki on ihkua ja hyvää ja mitään kritiikkiä ei esitetä. Eikä saa esittää. Ja jos esitetään jotain niin se on vain kateutta. Ja korttia "haters are gonna hate" heilutellaan joka käänteessä. Mä en vaan ymmärrä joukkohurmosta, en sitten missään

Äh, en nyt osaa saattaa näitä ajatuksia sinne järkevälle tasolle.

Vaikka olen ehkä osittain syyllinen yllämainittuihin asioihin, mun mielestä kritiikkiä saa kyllä esittää. Mutta aika harvojen asioiden yhteydessä pidän järkevänä epäasialliseen tyyliin kirjoitettua kritiikkiä, joka perustuu vaan siihen, että kommentoija haluaa osoittaa itse olevansa parempi ihminen, kun ei lähde mukaan hypetykseen ja ihailuun, vaan lyttää koko homman sanomalla, että p*****, en tykkää ja tyhmiä kaikki jotka tykkää. Sellaista kuitenkin näkee esimerkiksi jokaisen Cheek-aiheisen uutisen kommenteissa iltapäivälehtien sivuilla. Ei mua se niin hirveästi haittaa, että jaksaisin kommentoida niille takaisin, mutta kuitenkin. Toki saa olla tykkäämättä, mutta asioille on niin monta esitystapaa. Ymmärrän myös sen, että näin suosittu ilmiö synnyttää väistämättä vastareaktioita ja ärsytystä.

En itse syyttäisi joka käänteessä kateutta, enemmänkin sitä pätemisen ja ylemmyydentunnon tarvetta. Se on mun mielestä yleisesti ottaen, muissakin yhteyksissä, vähän tympeää.

Tietenkin voisi argumentoida, että kun fanitus ja ihailukin esitetään pidättelemättä, niin miksi kritiikissäkin ei voisi päästellä mitä sylki suuhun tuo. Enkä sano, ettei saisi, mutta tylsää se on silti.

Mitä kritiikkiin tulee, toki Cheekissä on ongelmalliset puolensa, mistä olen esim. ylempänäkin maininnut, ja varmaan siitä voisi kirjoittaa lisääkin. Mutta käytän energiaani mieluummin muuhun.

No niin, mulla on ehkä just se negatiivisten energioiden kanavoimisen ärsytys. Ja sitä esiintyy puolin ja toisin. Toiset lällättää että hahaa, todistettiin se nyt teille kaikille epäilijöille, ja toiset dissaa ihan samalla tavalla.

En oo kyllä vielä oikein nähnyt sitä rakentavaa kritiikkiä, vaan kaikki on tuota L-S:n mainitsemaa "Cheek on tyhmä ja kaikki jotka siitä diggaa on tyhmiä". Mutta en oo myöskään nähnyt mitään järkevää Cheekin puolustamista, vaan enimmäkseen sitä provoamista.

Miksei voi vaan antaa rauhassa kaikkien kukkien kukkia? Onhan se huikee kunnianhimon ja uskalluksen näyte, että saa sen stadikan täyteen. Monta vuottahan Cheek on musaa tehnyt.

Menee nyt ehkä tää mun angstailu vähän ohi aiheen, mut... kuitenkin.

L-S kirjoitti:Vaikka olen ehkä osittain syyllinen yllämainittuihin asioihin, mun mielestä kritiikkiä saa kyllä esittää. Mutta aika harvojen asioiden yhteydessä pidän järkevänä epäasialliseen tyyliin kirjoitettua kritiikkiä, joka perustuu vaan siihen, että kommentoija haluaa osoittaa itse olevansa parempi ihminen, kun ei lähde mukaan hypetykseen ja ihailuun, vaan lyttää koko homman sanomalla, että p*****, en tykkää ja tyhmiä kaikki jotka tykkää. Sellaista kuitenkin näkee esimerkiksi jokaisen Cheek-aiheisen uutisen kommenteissa iltapäivälehtien sivuilla. Ei mua se niin hirveästi haittaa, että jaksaisin kommentoida niille takaisin, mutta kuitenkin. Toki saa olla tykkäämättä, mutta asioille on niin monta esitystapaa. Ymmärrän myös sen, että näin suosittu ilmiö synnyttää väistämättä vastareaktioita ja ärsytystä.

Juurikin näin.

Vaikka olenkin diggari (en fani! ), mä en ymmärrä tätä ilmapiiriä mikä on Suomessa hyvinkin yleinen. Jos toinen menestyy, hänen puolestaan ei vaan yksinkertaisesti voi iloita vaan heti pitää lytätä sekä artisti että hänen fanit.

Ja tosiasiahan on että oli kyseessä sitten kuka tahansa suomalainen artisti, olympiastadionin loppuunmyyminen ei onnistu noin vain. Nyt oli oikea aika Cheekille, ja se hänelle sallittakoon. Hullun rohkea yrityshän tuo oli joka tapauksessa, hatun nosto jo pelkästä ajatuksesta.

Joo, ehkä me ollaan aika samoilla linjoilla theian kanssa, vaikka ensin en ollut varma. Seuraa hajahuomioita:

Enimmäkseen olen sitä mieltä, että puolin ja toisin tällaiset keskustelut voisi jättää omaan arvoonsa, sekä vihaajien että vihaajia dissaavien fanien puolella.

Tavallaan saattaa tosin olla niin, että se "näytettiin epäilijöille" -kommentointi on osin myös vain jatkoa sille, mitä Cheek itse esittää kappaleissaan jo valmiiksi ("ota mallia, tee niin kun mä, kuka muukaan vetää tälleen") ja siinä mielessä faneille (tai diggareille ) sellaisten huomioiden esittäminen on osa diggauskokemusta, että on mukana siinä ilmiössä mitä tapahtuu (ja sen yläpuolella en ole itsekään).

Cheek ja muutkin räppärit toki uhoavat kappaleissaan paljon, mutta omasta mielestäni se esitetään useimmiten myös hieman kieli poskessa, mistä syystä pidän sitä hilpeänä ja sinänsä positiivisena ilmiönä. En yleisesti ottaen itse koe tarvetta uhota tai tehdä numeroa itsestäni, mutta ehkä siksikin ilmiö on mielenkiintoinen.

Ja toki on myös niin, että nettikommentointi tapaa olla epäasiallista ja kärkevään sävyyn esitettyä, oli aihe sitten mikä tahansa (esim. liikenne, aihe johon liittyville kommenteille mulla on ollut tapana naureskella, kuten ilmarissa tiedetään ). Ehkä kyse ei ole pelkästään tarpeesta lytätä menestys, vaan siitä että joillakin on tarve lytätä vaan kaikki, rekkakuskeista Cheekkiin.

Mä olen theian kanssa samoilla linjoilla. Itse en pidä itseäni edes diggarina, saatika fanina. Pidän Cheekkiä osana jotain semmoista, mikä ei ehkä olisi sama asia ilman Cheekkiä. Toki musiikki ja se omanlaisensa hype kulkee siinä vierellä.

Mun mielestä on hienoa jos Cheekki avaa toiminnallaan ovia muille artisteille. Wildiksen tänään vinkkaama uutinen miten Warnerilla oli tarjottu Merikaapelihallia hänen puhuessaan jäähallista on ehkä oivallinen lainaus kertomaan siitä miten suomessa hoidetaan asioita. Miksi kukaan muu ei ole yrittänyt näitä isoja areenoita yksinään? Sami Hedberg otti ehkä vähän mallia ja onnistui hyvin. Mutta Hedberg ei olekaan musiikkialalla.

Toki jokainen areenakeikoilla ollut kaipaa omia lempiartistejaan pienemmille klubeillekin, mutta aika harva areenakeikkailun aloittanut artisti jaksaa kiertää pikkuisia klubeja takahikiällä, jos kerta on mahdollista vetää se isompi areena täyteen ja saada ihmiset tulemaan sun luo.
Idolisointi ja artistin glorifiointi ei oikein istu munkaan ajatusmaailmaan. Silti Cheekissä on jotain, että se pitää noilla asioilla itsensä esillä. Jotenkin se käsittelee sitä aihetta nöyryyden ja tietynlaisen ylimielisyyden turvin, mutta aina silloin tällöin onnistuukin siinä.

Mun mielestä älläs sanoi hyvin, että ei ole pelkästään tarpeesta lytätä menestys, vaan tarve lytätä kaikki. Sen ilmiön kasvaminen on nähtävillä ihan arjessakin. Sitä "naapurikateutta" vai miksikä sitä sanottiin ennen, kun supistiin nurkassa miten Naapurin Irmeli oli ostanut uuden auton, vaikka edellinenkin oli ihan hyvä.

En mä tiedä osaanko mä selittää sitä miten ajattelen.
Mutta aika pitkälti se on sanottukin jo mitä ajattalen noissa aiemmissa kommenteissa

Mun piti lainata itseäni mutta muokkasinkin viestiä, eli sinne meni! Ehkä tässä muokkauksessani kuitenkin oli kaikki oleellinen. No, laitan vielä tän erinomaisen linkin uusiksi: Cheek on hiphop-eetoksen ytimessä

outsider kirjoitti:Ei se ole mielestäni itseisarvo että jokin on suurta, vaan se että se mikä tehdään (missä kokoluokassa hyvänsä), tehdään hyvin.

Tarkoitin tällä siis lähinnä sitä, että (kärjistäen) miksi fanit riemuitsevat isoista keikoista eivätkä hyvistä keikoista? Ei kai sillä koolla ole väliä, vaan laadulla? Sama tietenkin kääntäen: ei se automaattisesti tee marginaalisesta bändistä huonoa jos sillä onkin yhtäkkiä paljon yleisöä. Oma karsastukseni isoja keikkoja kohtaan ei siis ole siinä suosiossa vaan keikkapaikkojen (akustisessa, yms.) luonteessa.

Sokea fanittaminen on aina vähän tylsää. Toki paljon tylsempää on jonkun artistin pilkuntarkka seuraaminen ilkkumismielessä.

Itse ajattelisin kyllä, että itseäni enemmän hivelisi sanoa jotakin kuolematonta tai tehdä joku erinomaisen hyvä biisi kuin se, että sadattuhannet tulisivat minua katsomaan ja ylistämään. Tai minun itsestäni muovaamaa mediapersoonaa.

Toki lehtien uutisointi on mitä sattuu, mutta Cheekistä ehkä eniten tulee sellaista lukutietoa: "Myi stadionin loppuun seitsemässä minuutissa", "Tuntipalkka 85 200 euroa", "Uutta levyä painettiin vaatimattomat 490 000, lisää tulee vasta ensi viikolla". Jos jokin näyttää liian ruusuiselta, niin itselläni ainakin herää taipumus epäillä. Jos herää mieliala, että eri mieltä ei ole lupa olla, niin se saattaa herättää negaatioita.

Itse en juuri välitä Cheekin musiikista, mutta mielestäni tämä ilmiö on poikkeksellisen riemastuttava Suomessa tapahtuvaksi. En usko, että vastaava olisi ollut mahdollista vielä 10 vuotta sitten, ja varmasti tässä on kyse paljon muustakin kuin Cheekistä: mielestäni tässä on kyse ihmisten halusta olla osa jotain itseään suurempaa ilmiötä. Tätä on nostattunut entisestään se, että Jare itse vaikuttaa kokeneensa elämässä riittävästi kolhuja ja vaikeuksia ymmärtääkseen kovan työnteon jatkuvuuden ja yhä eteenpäin menemisen merkityksen hypetyksestä huolimatta, ja puhun nyt hänestä siis yksityishenkilönä, en sanoitustensa minähahmona. Sillä kuinka monen pää oikeasti kestäisi Suomen kokoisessa maassa vastaavassa asemassa? Hienoa, että Suomessa joku on uskaltanut ottaa riskejä - lähinnä tulee vain Danny aikanaan vastaavana mieleen.