Euroviisut 2015 - Building Bridges

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Su 24 Touko 2015 18:30

Finaalissa tilanne oli jännä siihen asti, kunnes Ruotsi nousi Venäjän ohi ja lähti omille teilleen. Italia sai melkein Venäjän kiinni lopussa. Isäntämaa Itävalta jätettiin tosiaan pisteittä. Ehkä vain unohtui, että isäntämaa on osallistujanakin? En tokikaan toivonut Venäjän voittoa, mutta en erityisemmin Ruotsinkaan. Ruotsihan panostaa Euroviisuihin ihan hirvittävästi, ja Månsin kappale oli kuin teollisesti tuotettu valmis voittajaviisu sävellystä, koreografiaa ja artistia myöten. Ei esiintyjässä ja biisissä mitään vikaa ollut ja tikku-ukko-idea oli sinällään hauska, mutta jos voitto otetaan valmiilla konseptilla ja täsmäiskulla, niin onko se kovin luovaa tai omaperäistä? Italian kappale oli klassisempi, mutta harvemmin viime vuosina kuultu ja nähty euroviisu, ja sellaisen häpeilemättömän italiaanisen rakkauspatetian olisi melkein suonut voittavan ennemmin.

Koska olin päättänyt äänestää, äänestin miellyttävimmältä itsestäni tuntunutta, ja miellyttävimmältä tuntui Slovenia. En semifinaaleissa tykännyt siitä, että laulajalla oli korvalaput, mutta finaaliesityksen aikana tajusin niiden olevan mukavalla tavalla omaperäinen asia. Kappale jäi soimaan päässä lähetyksen jälkeenkin. Alkuperäinen suosikkini Iso-Britannia petti finaalissa: lavaesitys ei ollut videon veroinen. Ehkä video olikin alun perin se, johon ihastuin.

Päällimmäisenä jäi sellainen olo finaalista, että olipa enemmän hyviä kappaleita ja esityksiä kuin vuosiin, mutta voittaja kuitenkin oli aika ylivoimainen lopulta. 2000-luvulla on ollut aika paljon sellaisia voittajia. Toisekseen tuli sellainen olo, että kisaan sekoittuu koko ajan vain enemmän ja enemmän politiikkaa puolin ja toisin. Onneksi olen kuitenkin vain satunnainen Euroviisujen seuraaja, joten sinällään en ota asiaa erityisen vakavasti.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 24 Touko 2015 19:57

Harmittaa ne haastattelut Polinan puolesta. Harmittaa muutenkin Polinan puolesta, vaikka toivoinkin todella kovaa ettei viisuja järjestetä ensi vuonna venäjällä. En toivonut biisin häviämistä, enkä sille artistille mitään pahaa, vaan sitä ettei viisuja järjestetä Venäjällä.
Mulla on vahvasti oma lehmä tässä ojassa, tai siis, kavereiden lehmä. Eihän politiikan pitäisi vaikuttaa viisuissa, mutta valitettavaa on että se vaikuttaa. On vaikuttanut lähes alusta asti. EIkös naapuriäänetkin ole politiikkaa? Juryjen piti tulla estämään tätä, mutta näiden aikana naapurimaiden kannattaminen on pahentunut. Mun silmissä tuntuu siltä. En ole hakenut tälle mitään faktapohjaa, joten voin olla väärässäkin.

Viisujen profiili ja Venäjän politiikka on niin ison kuilun päässä toisistaan, että jos ei sitä politiikkaa voi ottaa huomioon, niin mitä sitten? Uskon että viisut Israelissakin olisi loppujen lopuksi helpompi ratkaisu kuin Venäjällä tällä hetkellä. Tokihan toivon että Venäjää heräteltäis ja vähän läiskittäis pitkin poskia, mutta tämän hetken tilanne ei tunnu siltä että siitä seuraa mitään hyvää.
Viisut ovat kuitenkin paljon enemmän mitä telkkarista näkee. Semifinaalien ja finaalin ulkopuolella on klubeja, tapahtumia, eri maiden delegaatioiden promotilaisuuksia faneille, pressijuttuja ja siinä sakissa se sateenkaarikansa on se keitä siellä pyörii. Yli puolet paikan päälle matkaavista viisufaneista on sateenkaarikansaa tai sateenkaarikansamyönteisiä olematta sitä itse. Jo Azereiden viisujen aikaan se porukka oli ymmärrettävästi huolissaan. EBU tiedotti porukalle sääntöjä ja suositteli pysymään ns. viisualueen sisäpuolella. Sisäpuolta oli siistitty ja sen turvallisuudesta pystyttiin pitämään huolta, kun taas ulkopuolella oli riski joutua esim. pahoinpidellyksi. Azereiden homofoobinen asenne ja ilmapiiri vaikuttikin siihen, että ihmiset lähtivät Bakuun vähän peloissaan. Vaikka paikan päällä oli sitten ollut "ihan ok", niin joka päivä ihmisiä muistutettiin turvallisuudesta ja tietyistä suosituksista, mikä vaikutti yleisfiilikseen. Hyvähän se on muistuttaa turvallisuudesta noinkin ison tapahtuman aikana, mutta jos joka päivä kuulee että kannattaa liikkua ulkona heteroseurueissa välttääkseen hankaluuksia, niin onhan se vähän outoa. Miten paljon Venähän tilanne poikkeaisi tästä? En onneksi saa tietää.

Eihän Venäjällä se näy niin arkipäiväisessä elämässä. Ei siellä käydä kadulla ihmisten kimppuun kyselemään näiden mieltymyksistä tai seksuaalisuudesta, mutta viisuja ei ehkä kuitenkaan voi rinnastaa jokapäiväiseen arkielämään :keijo:
Vaikkakin ne ovat joillekin usean kuukauden ajan ihan arkea :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja L-S » Su 24 Touko 2015 20:39

Joo, en mäkään toki Polinalle artistina toivo mitään pahaa, eikä hän myöskään tietenkään ole syyllinen maansa politiikkaan. Puhuin mielikuvista, mutta se ehkä kuulosti vähän hölmöltä. Biisistä en silti pitänyt, joten sikäli en kyllä myöskään toivonut sen voittavan.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja Jorssi » Su 24 Touko 2015 21:12

No niinhän siinä kävi, kuten sanoin. Eikä jännittäny yhtään.

Juryjen ja yleisön äänet poikkesivat taas aika paljon. Pelkällä yleisöäänestyksellä Italia olisi mennyt ylivoimaiseen voittoon ja Ruotsi jäänyt Venäjän taakse kolmanneksi. Pelkillä juryäänillä taas Ruotsi olisi jyrännyt kaikki muut ihan maanrakoon ja voittanut yli 100 pisteen erolla seuraavaan, joka olisi ollut Latvia (mun suosikkini).

Show oli näyttävä. Vähän turhan pitkäksi nykyään venyvät nämä skabat, vaikka kaikkia pisteitä ei enää luetellakaan.
"Hope is a good thing, maybe the best of things, and no good thing ever dies." - Red (The Shawshank Redemption)
Avatar
Jorssi
 
Viestit: 3287
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 11:29

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 24 Touko 2015 22:05

Mun Venäjä-kommentti oli oikeastaan vaan tajunnanvirtaa minkä kirjoitin eka toisaalle, mutta totesin että se sopii tänne paremmin.

Mutta mitä viisuista jäi käteen Månsin ja ihkutuksen lisäksi?

Tänä vuonna muotitrendinä oli viitta. Juontajat vitsailivat viittaviisuista ja meidänkin katsomossa oli tosi hieno Golden Viitta, joka loi diskopallomaisia efektejä auringonvalossa. Viitat eivät olleet niin hienoja viisulavalla. Semmoisia outoja puolijoukkuetelttoja pikemminkin.

Finaalin toinen teema oli ehdottomasti tissit! Tai siis tissivako! Esiintyjillä ei ollut kuin muutamalla vakoa näytillä, mutta pisteidenjaossa oli sitten sitäkin enemmän paljasta pintaa näyteltävänä. Myös meidän Krista Siegfrids esitteli etupuolen ihopintaa aika antaumuksella. Meikillähän sitäkin vissiin oli korostettu, mikä on ainakin keijoa :virne: Parhaan "vaon" esitteli silti se yhden maan (en tod. edes muista minkä) edustaja, jolla oli ihonväristä kangasta ihan alas asti. Se ei ollut edes napavako, se oli ihan suoraan pilluvako mikä siinä oli. Jos ei kangasta olisi ollut, niin ihan taatusti olisi tavara ollut ruudussa. Se olikin aikamoinen :läps:-reaktio mitä siitä tuli. Jollain kai meinasi mennä skumppakin väärään kurkkuun edustajan ilmaantuessa ruutuun.

Mitä muuta? Kai nyt muutakin kuin vakoja ja viittoja?
No joo. Ehkä se, että tänä vuonna ei ollut niin keijoja esityksiä. Keijoutta toi finaaliin kyllä se pisteiden ilmoittajien tippuminen linjoilta ja juontajien hölmistyminen. Tai se, kun naamasta näki selkeästi miten se Ruotsin meneminen Venäjän ohitse oli heillekin mieluisa vaihtoehto. Tokihan he korrektisti ennen sitä olivat muistuttaneet yleisöä että noh, noh, ollaanpas nyt kiltisti. Ballaadien määrän voin sanoa myös jääneen mieleen.

Ja PKN. Ihan varmasti muistetaan täällä ja ulkomailla. Hyvässä ja pahassa.

Silti on ihan tyhjä fiilis.
Mitä nyt?
Ensi vuonna Ruotsissa järjestetään jälleen iso show. Sen he osaavat. Ruotsin voitossa on kuitenkin se, että ehkä se niiden konsepti Melodifestivalenissa vastaa niin paljon viisuja itsessään, että jos meinaa seurata MelFestin, niin ei viisut sitten ehkä yllätä tai sykähdytä niin paljoa. Enemmän olin ilahtunut Itävallan viisujen yllätyksellisyydestä välinumeroissa. Ei mitään väkinäistä ja huumorikin oli vähän semmoista oudohkoa. Mikä oli mun mielestä virkistävää. Vähän niinkuin että sitä odotti aina välillä, että kohta nauretaan Hitlerille. :keijoei:
Finaalin rumpunumero oli todellakin mun mieleen. Mutta se ei yllätä ketään :virne:

Noniin. Kesä levätään.
Suunnitellaanko sitten ilmapanhuilujen osuutta PanhuiluSistersin esiintymiskuvioon? Ilmoitetaanko meidät syyskuussa UMK:hon?
Ei koskaan tiedä :juoni: :virne: :muahaha:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja L-S » Su 24 Touko 2015 22:41

Kibaya kirjoitti:Mun Venäjä-kommentti oli oikeastaan vaan tajunnanvirtaa minkä kirjoitin eka toisaalle, mutta totesin että se sopii tänne paremmin.


Jaa, mä jotenkin ajattelin, että se oli kommentti mun viestiin, mutta toisaalta se oli kyllä hyvä kommentti ja sai tarkastelemaan itse pikaisesti kirjoittamaani tarkemmin.

Vuoden viitta- ja tissivakotrendit olivat kyllä kummallisia. :keijoei: Ja aika vähän mitään keijoa, vaikka show't eivät pettäneetkään. Eräs keijoimmista oli Serbian kesken biisin tapahtunut vaatteiden ja musiikkityylin vaihto. Voimaballadista diskohitiksi, tai jotain.

Enkä mä kyllä näe, että Melodifestivalenin seuraaminen mitenkään vähentäisi viisujen sykähdyttävyyttä. :keijo: Toki Ruotsi on järjestäjänä varma, vähän sellainenkin, että olisi kiva nähdä harvemmin nähtyjenkin maiden näitä järjestävän. Itävallan viisut näyttivät kyllä järjestelyissä toimivan hyvin, lukuunottamatta pisteidenlaskun viiveitä. Itävallan viisut olivat hienosti Itävallan tyyliset (minkä olen jossain muuallakin kuullut mainittavan, en muista oliko se täällä vai jossain), alussakin oli joku sinfoniaorkesteri ja postikorttikuvissa näkyi Itävallan kulttuurimaisemia ja rakennuksia. (Wien :sydän: )

Nyt on vielä vähän viisukrapula, mutta kai tämä tästä. :keijo:

Elämään jäänevät jälleen kerran myös Kalle Niemen suomennostekstitykset. :D Kuten "kultapoju oon, tulin tänne nautintoon - mitäs pidät tästä tanssista?" tai "olen soturi, silkkaa oksiimia, hoidan vain hommani" ja vielä "jätän muiden jäppisten tapaamisen, ettei sun tartte olla mustasukkainen". :virne:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 24 Touko 2015 23:47

L-S kirjoitti:
Kibaya kirjoitti:Mun Venäjä-kommentti oli oikeastaan vaan tajunnanvirtaa minkä kirjoitin eka toisaalle, mutta totesin että se sopii tänne paremmin.


Jaa, mä jotenkin ajattelin, että se oli kommentti mun viestiin, mutta toisaalta se oli kyllä hyvä kommentti ja sai tarkastelemaan itse pikaisesti kirjoittamaani tarkemmin.


Mutta sulla oli niissä linkeissä pointti. Ilmeisestikin Conchin sensurointi ei ole enää vain huhu, vaan ihan todellinen tosiasia. Mikä on outouden lisäksi vähintäänkin törkeää. Mitä jos Venäjän viisuihin osallistuisi Senchita, nainen esittämässä miestä tissien kanssa? Sensuroitaisiinko sekin?

Jo se, että Venäjän toimittajat antavat lausunnon missä ovat sitä mieltä että viisuissa on liikaa homostelua, antaa ehkä kuvan siitä mitä Venäjän viisuista olisi odotettavissa. Homostelun uskon tarkoittavan nimenomaan niitä oheistapahtumia, joita on viisuviikko pullollaan. En tiedä oliko Wienissä tänä vuonna Eurogay-club - niminen tapahtuma. Siellä soi pelkkä viisumusa ja se on homomiehille suunnattu iltaklubi. Yhdessä iltaklubissa on sitten taas kysytty vuoden kisaajilta kappaleita soitettavaksi. Nordic-event ja Nordic-club ovat pohjoismaiden hostamaat tapahtumat ja samanlaisia on Balttialle, Big 5-porukalle ja ja ja. Tapahtumia on joka illalle. Puhumattakaan pressi- ja promotilaisuuksista mitä delegaatiot järjestävät. Jos kävijällä on mahdollista akreditoitua esim. Koti-Kainuu-lehden toimittajan muodossa viisuihin, niin valinnanvaikeus vain kasvaa.

Jos Venäjän tilanne olisi tällä hetkellä toinen. Ei olisi sitä homopropaganda-lakia, eikä Ukrainan tilannetta, tai edes toista, niin voihan se olla että ne vois olla kivat viisut. RIskit siitä, että pääsetkin viisuharjoitusten sijaan putkaan ei houkuttele. Tai että teet jotain väärää ja löydät itses siperian perukoilta. Joo,joo, tosi pahasti kärjistetty :keijoei:

Mutta kysypä Venäläisiltä. Heidän mielestään kyseessä on vain länsimainen propaganda ja heillä on kaikki hyvin.
Niinkuin varmasti onkin, jos täyttää tietyt kriteerit. Eikä poikkea valtavirrasta.

Silti käy Polinaa sääliksi. Toki tuo tilanne olisi kaamea kenelle tahansa. Johdat puoleen väliin kilpailua ja sitten tiputkin toiseksi. Melkein jopa kolmanneksi!

Allekirjoitan L-S:n sanoman Kalle Niemestä :hymyhali:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 25 Touko 2015 00:10

Kibaya kirjoitti:Jos Venäjän tilanne olisi tällä hetkellä toinen. Ei olisi sitä homopropaganda-lakia, eikä Ukrainan tilannetta, tai edes toista, niin voihan se olla että ne vois olla kivat viisut.


Ilman muuta. Onhan Venäjä tietysti ennenkin järjestänyt viisuja, mutta tilanteet vaikuttavat siitäkin vielä muuttuneen.

(Mua vaan hiukan ärsyttää toi eka tänään kirjoittamani viesti. Koska kirjoitin sen nopeasti, se oikoo hiukan mutkia ja kuulostaa siltä, että jotenkin hirveästi vastustaisin Polinaa, vaikka enhän mä sitä halunnut tarkoittaa. Vaikkakin myönnän, että kaikessa oli ehkä Måns-lisä, se että kannatin Månsia niin innokkaasti, etten olisi toivonut kovin monien muiden (sellaisten biisien, josta en pitänyt, vaikka toki pidin monista) voittavan muutenkaan. :keijo: Pöljää kai sinänsä.)
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 25 Touko 2015 00:23

L-S kirjoitti:
Kibaya kirjoitti:Jos Venäjän tilanne olisi tällä hetkellä toinen. Ei olisi sitä homopropaganda-lakia, eikä Ukrainan tilannetta, tai edes toista, niin voihan se olla että ne vois olla kivat viisut.


Ilman muuta. Onhan Venäjä tietysti ennenkin järjestänyt viisuja, mutta tilanteet vaikuttavat siitäkin vielä muuttuneen.

(Mua vaan hiukan ärsyttää toi eka tänään kirjoittamani viesti. Koska kirjoitin sen nopeasti, se oikoo hiukan mutkia ja kuulostaa siltä, että jotenkin hirveästi vastustaisin Polinaa, vaikka enhän mä sitä halunnut tarkoittaa. Vaikkakin myönnän, että kaikessa oli ehkä Måns-lisä, se että kannatin Månsia niin innokkaasti, etten olisi toivonut kovin monien muiden voittavan muutenkaan. :keijo: Pöljää kai sinänsä.)


( Oon kai puolueellinen, kun mun mielestä siinä ei oo semmoista Polinan vastustusta :keijo: Tottakai kaikessa on Måns-lisä! Måns on :ahihi: )

Tiedän että viisuja vastustetaan paljolti niiden kaupallisuuden ja tietynlaisen ennalta-arvattavuuden vuoksi.
Joka vuosi kritisoidaan voittajaa tylsäksi, mauttomaksi tai plagioiduksi. Lordia vissiin ei kritisoitu?
Mikä sitten on hyvä euroviisu? Niinkuin pelkkänä kappaleena? No, valitettavasti se on juuri semmoinen vähän ennalta-arvattava ja tylsä. Loppuun asti hiottu Loreen on ihan täydellinen viisu! Eihän siinäkään mitään uutta ollut. Silti se on hyvä viisu. Diman voittoviisu on täydellisesti laskelmoitu. Tavallaan niin on Million Voiceskin.
Täydellisessä viisussa on vaihdellen sanomaa tai sitten se on merkityksetön rallatus rakkaudesta. Mutta hyvä euroviisu tuo mieleen väkisin jonkun kappaleen, jolloin se helpottaa mieleenjäävyyttä. Mutta mitä viisut olisivat ilman ennalta-arvattavuutta ja kohuja? Ei läheskään niin mielenkiintoinen kokonaisuus kuin mitä nyt on.
Hyvä viisubiisi jää mieleen, parhaimmillaan soimaan päähän, herättää vähän kohua ja on joko tosi tosissaan tai vähän keijo. Vaihtoehtoja on mistä valita. Ballaadeille ja diskobiiseille on tavallaan eri kriteerit mitä odottaa. Liian kliseinenkään kappalei ei toimi.

Silti ei ikinä voi tietää mitä viisut tuovat tullessaan. Vähintään mahtipontisuutta, draamaa ja pettymyksiä.
Laskelmoituja iskuja, millä vedota juuri sinä vuonna ja miten erottua massasta. Veikkaan että ensi vuonna kuullaan tanssibiisejä. Kappaleita, joissa rohkaistaan yksilöä olemaan oma itsensä ja kohtaamaan maailma pystypäin. Ballaadeissa on särjettyjä sydämiä ja petettyjä lupauksia. Ensi vuonna on enemmän keijoutta, koska tämän vuoden voittajan videotausta antaa siihen inspiraatiota.

Jos viisut eivät olisi niin överit ja kliseiset, niin eivät ne olisi viisut.
Rahaahan niihin palaa ihan älyttömästi, mikä on kieltämättä tässä maailman taloustilanteessa ehkä eniten hölmöä, mutta ilman sirkushuveja ei kansa jaksa. Siksi viisut on täydelliset :sydän:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Ma 25 Touko 2015 09:29

En tiedä, voiko julkisten yleisradioyhtiöiden liiton järjestämää musiikkikilpailua sanoa kaupalliseksi. Tottakai levy-yhtiöt ja artistit itse hyödyntävät viisuja myös markkinointimielessä, mutta onhan Eurovision laulukilpailu vielä aika lailla kulttuuri ja monimuotoisuus edellä menevä suhteessa amerikkalaisiin täysin kaupallisiin laulukilpailuformaatteihin. Sekin, että kilpailijoita periaatteessa ovat kappaleet eivätkä artistit on nykymaailmassa jo melkein poikkeuksellista. Tietysti kaupallisuudesta riippumatta Euroviisuissa pärjää, jos osaa laskea, mikä puree. Ehkä myös sosiaalisella medialla on osavaikutuksensa siihen, että ennakkosuosikit tuppaavat voittamaan.

Tuo politiikka-asia sitten toisaalta ehkä osin johtuu siitä, että kisa ei ole täysin kaupallinen. Pelkän bisnesajattelun perusteella kannattaisi tehdä laajoihin massoihin vetoava kokonaisuus ja unohtaa esimerkiksi tasa-arvon sanoma. Jos taas ajattelee siitä näkökulmasta, että kyseessä pitäisi olla uskottava ja tasokas kulttuurikilpailu, ei politiikalla saisi olla väliä ja teoksia pitäisi arvioida teoksina riippumatta siitä, tuleeko vaikkapa viisujen järjestämisessä käytännön ongelmia jossain mahdollisessa isäntämaassa.

Nämä ovat kuitenkin vain tällaisia yleisiä ajatuksia, enkä itsekään kyllä mielelläni viisuja nyky-Venäjälle veisi.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 25 Touko 2015 10:47

Tarkoitin enemmän musiikin kaupallisuutta, kuin tapahtuman kaupallisuutta. Ilmaisin sen vain vähän tyhmästi.
Kritiikkihän kohdistuu siihen, että musiikki on valtavirtaa ja siitä poikkeavat eivät oikein menesty. Poppi ja tanssimusiikki menestyvät kyllä. Toki poikkeuksiakin on löydettävissä, jopa voittajista, mutta euroviisuja pidetään nimenomaan mainstream-musiikin juhlana. Siinä mielessä Heroes kyllä tukee tätä, ettei se ole erikoisempi sävellys.

Itselleni selvisi viime viikolla erään fordelaisen kautta käydyssä keskustelussa, että Kreikassa levy-yhtiöt valitsevat oman maan karsintaan ehdokkaat. Kansa äänestää sitten niistä, mutta vähän samaan tapaan kuin YLE valitsee meillä UMK-kilpailijat, siellä levy.-yhtiöt hallitsevat. Aika vähänhän siinä silloin ne pienen marginaalin artistit pääsevät esille. Ellei tapahdu jotain kummallista :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 25 Touko 2015 20:22

Kibaya kirjoitti:Siksi viisut on täydelliset :sydän:


Kyllä! :sydän:
Kiban ylläoleva pohdinta viisujen kaavoihin asettumisesta, ennalta arvattavuudesta ja toisaalta siitä, että koskaan ei voi tietää mitä viisut tuovat tullessaan oli osuva.
Jollain tapaa mua kiehtoo euroviisuissa nimenomaan se (no, lukuisten muiden asioiden ohella), että tehdään annetuissa rajoissa, mainstreamin ja massoihinkin vetoavuuden ja tiettyjen kliseiden puitteissa jotain (ja vielä vedetään se vähän överiksi). Se, että näkee miten eri maat ovat sen kulloinkin toteuttaneet, koska niissä toteutuksissa on kuitenkin sitten jotain uutta, olivat ne kuinka toisteisia tahansa. Totta on myös päiviksen pointti siitä, että vähän kuitenkin poiketaan kaupallisista lauluformaateista; viisut ovat siinä mielessä kuitenkin jotenkin omalaatuinen juttu.

Ruotsalaisethan hallitsevat viisukaavan hirveän hyvin. Myös Polinan A Million Voicesiakin oli tekemässä pari ruotsalaista (tosin ehkä muitakin), nimiä en nyt muista (enkä muista onko tätä seikkaa jo mainittu tässä ketjussa, jos ei, mainittakoon :P).
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 25 Touko 2015 20:34

Mä mietin eilen, että onkohan ruotsalaisilla joku euroviisuvero, kun niillä on varaa järjestää omassa maassa isot karsinnat, hioa esitykset jo karsintavaiheessa loppuun asti, ja jos voitto tulee, järjestää itse kisat tai avustaa kisojen järjestämisessä sitä isäntämaata, jolla ei ole rahaa ja siinä sivussa tehdä biisejä vielä muille. :keijo: :P
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » To 28 Touko 2015 21:31

Liittyy aika hatarasti euroviisuihin, mutta pitihän se tarkistaa:

"Oksiimi on kemiallinen yhdiste, jonka yleinen kaava on R1R2CNOH, missä R1 on orgaaninen ryhmä ja R2 on vety (aldoksiimi, aldoxime) tai orgaaninen ryhmä (ketoksiimi, ketoxime).

Oksiimeja muodostuu hydroksyyliamiinin reagoidessa aldehydien tai ketonien kanssa. Oksiimit voivat muodostaa suolankaltaisia yhdisteitä sekä happojen että emästen kanssa.[1]

Oksiimit ovat asetyylikoliiniesteraasientsyymin aktivaattoreita."

Oksiimit maailmankartalle :virne:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja Suvi » To 28 Touko 2015 22:41

Tämän vuoden euroviisuruno, olkaa hyvä! (Perustuu löyhästi mm. Kalle Niemen suomennoksiin. :P) L-S voi sitten tehdä paremman. :D

En saa tänä yönä untani
joku särki taas sydämeni
äiti, satellittini, auta minua
en saa edes juoda alkoholia

Mitä jos olen enää ainut sankari?
Päätin, että musta tulee soturi.
Tuon rauhankin maailmaan
kun halleluujaa laulan vaan!
Juhlat kaikille järkkään
- Me tänä iltana päräräppäträppätään:

Kova kivi halleluujaa!
Enkelikin tanssittaa
demonia aina vaan
koska kaksi tangoon tarvitaan.

Hei beibi, tää on meidän yö
ei kala ruokaa syömmess' syö
Meillä on tänään bi-bi-bi-bileet!
Muista, että pepullakin on tunteet.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja L-S » Pe 29 Touko 2015 09:28

Hyvä Suvi! :virne: En mä tota parempaa osaa mitenkään välttämättä tehdä. :keijo:

Oksiimin merkitys ei ole mulle vieläkään selvinnyt, vaikka olenkin määritelmän lukenut. Tai en oikein hahmota miksi soturi olisi silkkaa oksiimia, onko se jotenkin erityisen vahvaa sitten? :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja kmaria » Pe 29 Touko 2015 13:41

Hieno runo! Viimeinen säe kruunasi kaiken. :virne:
kmaria
 
Viestit: 430
Liittynyt: Su 04 Touko 2008 23:44

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 01 Kesä 2015 21:22

Tässä mun euroviisuruno! Halusin käyttää pääasiassa tämän vuoden euroviisukappaleiden sanoituksia (ja Kalle Niemen suomennoksia, kiitos niistä ja pahoittelen, että käytän niitä). Tosin tarkimmat varmasti huomaavat, että mukana on myös yksi aiempien vuosien sanoitushelmi sekä yksi rivi Pikku-Ericiltä. :keijo:


Mitä jos olen enää ainut sankari?
Silkkaa oksiimia, olen soturi
hoidan vain hommani
On mieleni fiksoitunut
Kun rakkaus, rakkaus, rakkaus minut valtaa

Olet ainut suuri rakkauteni, nyt se on tiedossasi
En päästä sua alas jalustalta, olen liipaisimesi
Kuva jota olet maalaamassa
pitää mut odotuksessa

Anon että viet mut pois tästä helvetin pätsistä
Kengistäni toinen on rakkaus ja toinen tuska
On kaikki mennyttä, odotan vain viimeistä henkäystä
Kun rakkaus, rakkaus, rakkaus minut valtaa

Se sattuu niin lujaa, tekee mut hulluksi
On kaikki mennyttä, odotan vain viimeistä henkäystä
Niinpä keräsin kamppeeni ja lähdin elämästäsi
Ennen kuin häippäisen, näytän teille Tel Avivin
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » La 13 Kesä 2015 16:50

Lapsella vain voi silmät niin loistaa,
kun sata salamaa iskee tulta
ja koko elämä räjähtää!

Kiinalainen väki meni paniikkiin torillaan
UH! AH!
Euro-neuro
Seitsen-seitsen rakastan sua
Seitsen-seitsen YKS KAKS!

Muista, että pepullakin on tunteet,
kun panet pyllyn vasten pyllyä.
Se tappaa nuorison niin kuin vesakon.

--

Oli pakko :virne:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja L-S » La 13 Kesä 2015 22:29

:virne: tuollekin.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Euroviisut 2015 - Building Bridges

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 15 Kesä 2015 10:26

Loistavaa Pascal. :virne: Näitä lisää vaan. :virne:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Edellinen

Paluu Musiikki



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron