Musahaaste!

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » La 21 Huhti 2018 23:25

Ooppera-alkusoiton vuoro! Nyt en hirveästi jaksanut tähän panostaa, vaan etsin Spotifysta ooppera-alkusoittoja ja löysin levyn nimeltä The Most Famous Opera Overtures, jossa eri sinfoniaorkesterit esittävät niitä. Ja koska haasteessa riittää kai, että kuuntelee yhden, en kuunnellut koko levyä (sen kesto on kolme tuntia).

Kuuntelin kuitenkin useamman näitä kun istuin alkuillasta parvekkeella (vielä hieman viileää, mutta lasitetulla partsilla tarkeni :sydän: ). Osan ajasta luin samalla, joten ei ihan hirveän tarkkaan tullut kuunneltua, mutta kuulin Taikahuilun Lontoon filharmonisen orkesterin esittämänä, La Traviatan esitti Philharmonia Slavica, Fidelion Slovenian radion sinfoniaorkesteri, Die Fledermausin taas Lontoo, ja Aidan Philharmonia Slavica. Varsin ylevä tunnelma oli parvekkeella. :gay: Olen varmaan joitain näistä kuullut aiemminkin, varsinkin Aidan, joka on ainoa ooppera, minkä olen nähnyt livenä. Kovin hyvin en ooppera-alkusoittoja tunne, joten tulipahan perehdyttyä vähän, jopa sen verran, että opiskelin, että Die Fledermaus tarkoittaa lepakkoa ja se onkin varsinaisesti operetti. :P Muista oopperoista olin sentään kuullut.


Kuunneltu:
1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea

11/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 27 Touko 2018 18:50

Mä kuuntelin varmaan jo joskus huhtikuun lopussa ihan tämä haaste mielessäni Public Enemyn klassikkoalbumin It Takes a Nation of Millions to Hold Us Back, mutta jostain syystä en ole jaksanut kirjoittaa siitä tänne mitään. En mä vieläkään saa siitä irti mitään fiksua. Kun aloitin maanantaiaamuna kuuntelun, levy tuntui vähän liian aggressiiviselta mulle ja siihen oli kai tahallaan lisätty jotain ärsytyselementtejä. Muutaman kuuntelun jälkeen sain vähän otetta albumista, ja esim. Nykissä ollessa Don't Believe The Hype soi joka kerta päässä, kun näin mainoksen, jossa sanottiin: "Believe the hype" :keijo: Tätähän levyä on sanottu hyvin poliittiseksi (siksi laitan tämän poliittista musiikkia -kohtaan) ja kyllähän lyriikoissa olivat afroamerikkalaisten oikeudet ja asema hyvin esillä. Toisaalta levyllä oli myös hauskanpitobiisejä, tai välispiikkejä, joissa kehuttiin itseä, kuten tyyliin kuuluu.

Huumorilevyksi valitsin Loiriplukarin levyn Kiitos. Tämä tuli oikeastaan vahingossa vastaan kun Spotify suositteli mulle Loiriplukarin uutta biisiä Ivalo Disco. Sitä kautta muistin, että joskus viime vuonna Rumbassa oli iso juttu huumorimusiikista, jossa haastateltiin ihan jotain muita henkilöitä, mutta mainittiin Loiriplukari useasti. Loiriplukarin ideahan on siinä, että tyyppi laulaa Vesa-Matti Loirin äänellä yhtä tai kahta virkettä (yleensä itse tekemiensä) elektronisten taustojen päälle, kappaleet kestävät keskimäärin noin pari minuuttia ja loppuvat kuin seinään :virne: . Ivalo Disco poikkeaa Kiitos-levystä jo ihan sillä, että siinä on jonkinlainen "tarina". Kiitos-levyn "hitti", ainakin hipstereiden keskuudessa oli viime vuonna Ei voi laittaa verotukseen. Mun suosikkini on Valaat, jossa lauletaan: "Valaat palaa ja mä, kaiken salaan / Valaat palaa ja sä, sä vaan halaat / Valaat palaa ja mä, kengät betoniin valaan". Tämä koko levy on välillä ihan hiton rasittavaa musiikkia, niinkuin huumorimusiikki yleensä on, mutta mua suurimmaksi osaksi hymyilytti. Toki joku voi olla sitä mieltä, että Loiriplukari ei ole edes huumoria vaan taidetta. :keijo:


Kuunneltu:

2. Ooppera-alkusoitto: Ludwig van Beethoven - Fidelio
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Ailu Valle - Dušši dušše duššat
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: The Police - Synchronicity
5. Elokuvan soundtrack: The Shape of Water (Original Motion Picture Soundtrack)
6. Jonkin kaupungin inspiroima levy: Nas - Illmatic
7. Levy, jonka nimessä on väri: The Neville Brothers - Yellow Moon
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Taivaalliset tarinat – Sika myyttien maailmassa
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Bruno Mars - 24K Magic
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Anonymous 4 - The Origin of Fire: Hildegard von Bingen
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Sergei Prokofjev - Romeo ja Julia op. 64
15. Musiikkia, jossa on poliittinen sanoma: Public Enemy - It Takes a Nation of Millions to Hold Us Back
16. Huumorimusiikkia tai musiikkiparodia: Loiriplukari - Kiitos
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: Vesta - Lohtulauseita
23. Musiikkia, jossa on erikoisia ihmisääniä ja äänialoja (kontra-altto, kontratenori): Bronski Beat - The Age of Consent
24. Esittäjä on tullut tutuksi muulla alalla kuin musiikissa: Esa Saarinen - Filosofia
15/50
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 27 Touko 2018 22:12

Loiriplukari kuulostaa keijolta, tekisi mieli kuunnella se itsekin. :P

Luin Hesarista pikku-uutisen, jonka mukaan kantelemuusikko Minna Raskisen Rinki oli valittu vuoden 2017 kantelelevyksi. (Valinnan oli tehnyt Paleface :D). Siitä muistui heti mieleen tämän haasteen kantelelevy-kohta, jotenka siis kuuntelin sen. Levy kuulemma imitoi kirkonkelloja, mikä on kantelemusiikissa yleistä. Aika jännän kuuloista, ei ollenkaan tylsää, vaikka myönnän, että ensimielikuvani kantelemusiikista on vähän tylsänsuuntainen. Mutta tämähän on parhaimmillaan kuin jotain minimalistista taidemusiikkia (josta pidän), soittimena vain on kantele (tosin muitakin soittimia on mukana). Kanteleen soundi on kuitenkin sellainen, että se vie helposti ajatukset johonkin kansanperinteiden syövereihin, maaseudulle ja metsiin. :keijo: Voi toki olla että kuvani on stereotyyppinen. Pidin kuitenkin tästä levystä.

Näköjään siinä Facebook-ryhmässä näitä on tehty vähän järjestyksessä, mutta itse hyppäsin nyt loppupäähän, pitää kuunnella silloin kun jotain tulee vastaan.


Kuunneltu:
1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea
45. Kantelelevy: Minna Raskinen: Rinki

12/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 27 Touko 2018 22:26

Joo! Mä oon ihan varma, että arvostaisit Loiriplukaria. :virne: :keijo:

Mä oon ihan sen takia kuunnellut näitä vähän niinkuin järjestyksessä, jos siinä facebook-ryhmässä tulisi vastaan jotain suosituksia. Toki jos tiedän, mitä kuuntelen johonkin kohtaan, voin ihan hyvin kuunnella loppupäästäkin jotain. :D
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 27 Touko 2018 23:01

Kuuntelinkin jo pari biisiä Loiriplukaria, enkä ole tosiaan ihan varma onko kyseessä huumorimusiikki vai käsitetaideprojekti. :keijo: :virne: Varsinkin Ei voi laittaa verotukseen on selkeää kommentaaria nykyihmisen elämästä, varsinkin kun se esitetään kansan syvimpien ja herkimpien tunteiden tulkin Loirin äänellä. En ihmettele että hipsterit pitävät siitä (multa on mennyt ko. jutut ohi, olen kuullut Loiriplukarista vain nimen aiemmin).
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 03 Kesä 2018 12:44

Kävin perjantaina kirjastossa ja mieleen muistui yllättäen musahaasteen kohta 8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy. Se oli hieman hankalaa, koska kuitenkin piti vähän niin kuin valita minkä hyllyn edessä seisoo ennen kuin valitsee umpimähkään jotain. Totuuden nimissä kokeilin muutamassa kohdassa ennen kuin kelpuutin valinnan. Muun muassa palautushyllystä silmät kiinni sormella osoittamani levy osoittautui Ricky-Tick Big Bandiksi, jonka levyn olen jo kuullut, joten se piti hylätä. Joku muukin vähän tutumpi juttu tuli vastaan, joten menin lopulta kirjaston perälle maailman- ja kansanmusiikkiosastojen kohdalle ja siellä laitoin silmät kiinni ja valitsin levyn. Se oli Strune-nimisen kokoonpanon Traditional Music from Macedonia. :keijo:

Tämä on sellaista kuin voisi olettaakin, kansanmusiikkia Balkan-viboilla. :keijo: Paikoitellen ihan hauskaa, mutta vähän pitkäveteistäkin välillä. Kaihoisia tunnelmia ja toisaalta iloisia torvi- ja jousisoitinosioita.

Levyn kansilehtinen oli hauska, siinä kuvailtiin musiikkityylin perusominaisuuksia ja kerrottiin lisäksi jokaisesta kappaleesta jotain englanniksi (sekä myös saksaksi, ranskaksi ja espanjaksi). Kappaleiden nimet olivat tietysti alkuperäiskielellä, mutta ne oli myös käännetty englanniksi. Muun muassa The Pigeon-nimisestä kappaleesta kerrotaan, että "A pigeon is singing in the tree. A bride walks past in the yard and says: "I, too, was singing like that while I was still with my mother." :keijo: (Avioliitto lienee onneton, kun ei enää laulata? :( ).

Monet kappaleista ovat kuvaustensa mukaisesti ankeista aiheista. Jostain 1500-1800-lukujen vapaussodasta on kappale, Maria kaipaa ulkomailla olevaa rakastaan, toisenkin morsiamen sulhanen on siirtotyöläisenä jossain kaukana jo yhdeksättä vuotta. Joku kertoo siitä kuinka elää kadulla ilman rakkautta ja kysyy äidiltään, että koska naitat minut jollekulle, koska on kurjaa nukkua yksin. Toisaalta mukana on myös kappaleita tyyliin "The Dance from Zletovo" eli tanssimusiikkia eri paikoista, niissä ei ole laulua tai tarinaa.

En ehkä kuuntelisi tätä levyä toista kertaa, mutta oli siihen hauska tutustua.

Oli myös mukava käydä pitkästä aikaa musiikkikirjastossa. Ennen kävin siellä paljonkin, varsinkin nuorena opiskelijana. Muistan miten jännää oli kotikotoa muuttaessa päästä isoon kirjastoon pikkupaikkakunnalta, jossa kirjaston musiikkiosasto oli ehkä kaksi hyllymetrillistä levyjä. Sitten kun tuli Spotify vuonna 2009, musiikkikirjastovierailut loppuivat kuin seinään (varmaan olen senkin jälkeen käynyt jonkun kerran, mutta en kyllä montaa kertaa). Siellä oli mukava kuitenkin katsella ympärilleen, paljon kaikkea jännää tuli vastaan. Teki myös mieli kysyä kirjastonhoitajalta suositusta haasteen siihen kohtaan, mutta en kuitenkaan vielä uskaltanut. :keijo: ("Hei, voisitko suositella mulle jotain levyä, ihan mitä vaan?" :keijo: )


Kuunneltu:
1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Strune: Traditional Music from Macedonia
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea
45. Kantelelevy: Minna Raskinen: Rinki

13/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 04 Kesä 2018 22:40

L-S kirjoitti:Kävin perjantaina kirjastossa


Joka kerta mukihärötän "kirkossa" :keijo:

Mietin, että olisipa hauska käydä jossain pienemmässä kirjastossa valitsemassa tuo kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy, niin olisi ehkä helpompaa napata se levy. :keijo:

----

Mutta kuuntelin nyt taas jotain haastetta varten: Olen pitänyt Taylor Swiftiä jotenkin ärsyttävänä, enkä ole pahemmin piitannut hänen musiikistaan. Viime vuonna kuuntelin kuitenkin jotain poppia työpäivään -listoja Spotifysta ja Swiftin Shake It Offista tuli mun guilty pleasure -biisi, mutta samalla jonkinlainen voimabiisi, joten aloin pikkuhiljaa lämmetä Taylor Swiftin musiikille. Indierokkari Ryan Adams julkaisi vuonna 2015 Swiftin albumin 1989, jossa hän kappale kappaleelta versioi Taylor Swiftin 1989 -albumia, jolta tuo Shake It Off löytyy. Adamsin albumi ilmestyi Spotifyhin niihin aikoihin, kun Swiftin kaikki musiikki poistettiin hetkeksi kokonaan Spotifysta, mikä silloin huvitti mua. Yritin hieman kuunnella silloin aikoinaan paria biisiä Adamsin levyltä, mutta en silloin oikein jaksanut keskittyä niihin, etenkin kun Antti Holman Blank Space -versiointi pyöri mulla liikaa mielessä. :virne:

Mutta nyt olen kuunnellut Taylor Swiftin 1989-levyä kokonaan muutaman kerran. Sen jälkeen kuuntelin Adamsin versiota levystä.

Kun olin omasta mielestäni "sisäistänyt" edes jotenkin kummatkin levyt, kuuntelin vielä kummatkin levyt niin, että ensin Taylorin biisi ja sitten Adamsin cover samasta biisistä ja sitten toinen Taylorin biisi ja Adamsin cover jne. Se oli ehkä hauskinta, kun siten pystyi helpoiten vertailemaan eri versioita keskenään.

Swiftin albumi on läpeensä tuotettua kasarityylistä poppia. Paria levyn slovaria olisi ihan hyvin voinut laulaa joku isotukkainen nainen 1980-luvulla stadionilla tuulikoneen edessä. Out of The Woods -biisissä olisi ihan hyvin voinut olla Phil Collins paukuttamassa rumpuja. Sitten taas kuitenkin jollain levyn biisillä (jonka nimeä en nyt muista :läps: ) oli hieman ysäri-BSB taustaa (tyyliin Quit playin' games...), ja kappas levyn tuottajana onkin häärinyt Max Martin! :D Wildest Dreams -biisistä tuli pikkuhiljaa yksi mun lemppareista. Hidas biisi, jossa Swift laulaa kauniisti itsensä kanssa taustoja, ja lyriikat ovat kovin romattiset. :hullu:
Kokonaisuutena kovin nautittava pop-albumi. :D

Mä vähän flippasin pari kertaa kuunnellessani Ryan Adamsin cover-levyä. Ensimmäinen flippaus tapahtui ensimmäisen biisin kohdalla! Tajusin, että tämähän on ihan selkeää Springsteen-tyyliä. Olisi niiin coolia, jos Pomo esittäisi Welcome to New Yorkin keikoillaan juuri Adamsin versiona. :täpinä: Oli muutenkin hauskaa huomata, että koko levy on muutenkin vähän Springsteen-tyylinen, vähän The Smithsiäkin on saatu mukaan, eli kaikki biisit poikkeavat aika lailla alkuperäisistä. Mikä on mukavaa. :D

Kuuntelin vielä vähän Scott Bradlee's Postmodern Jukeboxia ja sieltä erityisesti pari coveria Blank Spacesta ja Shake It Offista. Oli myös pakko kuunnella vielä perään pitkästä aikaa myös tuo Holman versio. :virne:

Laitan kuitenkin vain nuo albumit kohtaan 36.

Kuunneltu:

2. Ooppera-alkusoitto: Ludwig van Beethoven - Fidelio
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Ailu Valle - Dušši dušše duššat
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: The Police - Synchronicity
5. Elokuvan soundtrack: The Shape of Water (Original Motion Picture Soundtrack)
6. Jonkin kaupungin inspiroima levy: Nas - Illmatic
7. Levy, jonka nimessä on väri: The Neville Brothers - Yellow Moon
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Taivaalliset tarinat – Sika myyttien maailmassa
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Bruno Mars - 24K Magic
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Anonymous 4 - The Origin of Fire: Hildegard von Bingen
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Sergei Prokofjev - Romeo ja Julia op. 64
15. Musiikkia, jossa on poliittinen sanoma: Public Enemy - It Takes a Nation of Millions to Hold Us Back
16. Huumorimusiikkia tai musiikkiparodia: Loiriplukari - Kiitos
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: Vesta - Lohtulauseita
23. Musiikkia, jossa on erikoisia ihmisääniä ja äänialoja (kontra-altto, kontratenori): Bronski Beat - The Age of Consent
24. Esittäjä on tullut tutuksi muulla alalla kuin musiikissa: Esa Saarinen - Filosofia
36. Vähintään kaksi eri versiota valitsemastasi teoksesta tai kappaleesta: Taylor Swift - 1989 ja Ryan Adams - 1989
16/50
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 05 Kesä 2018 11:05

Suvi kuvaili Swiftin ja Adamsin levyjä sen verran eloisasti, että alkoi tehdä mieli itsekin kuunnella ne, vaikka ennakkokäsitykseni Taylor Swiftistä on myöskin, että hän on ärsyttävä. :P
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 10 Kesä 2018 00:44

Haaste jatkuu kohtaan 10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy) (Lastenmusiikkilevy eli kohta 9. jää nyt odottamaan jotain hetkeä, jolloin hermot kestävät lastenmusaa :keijo: ). Koska Grammyt nyt on mainittu tuossa, menin suoraan Grammyn sivuille ja katselin sieltä vaihtoehtoja. Helpoimman kautta mennäkseni päätin valita jonkin viimeisimmissä Grammyissa voittaneen levyn, vaikka vaihtoehtoja tähän kohtaan olisi varmasti lukemattomia, musiikkipalkintoja kun lienee monessa kategoriassa eri tahoilla annettu jo pitkään. :P

En viitsinyt kuitenkaan valita ihan ensimmäisistä kategorioista, joissa esim. Bruno Marsin 24K Magic ja jotkut perusjenkkiräppärit olivat pärjänneet hyvin, vaan selattuani listaa päädyin kohtaan 42. Best Latin Rock, Urban or Alternative Album. Viime Grammyissa tämän kohdan voitti Residenten self titled -albumi Residente. Valitsin tämän aika sattumanvaraisesti vain siksi, että ko. Grammy-kategoria kuulosti kiinnostavalta. Tässä vaiheessa en tiennyt yhtään mitä odottaa. Kävi ilmi, että Residente on Puerto Ricosta kotoisin oleva alternative-räppäri. Hän on aiemmin kuulunut Calle 13 -nimiseen kokoonpanoon, mutta on nyt julkaissut debyyttisoololevynsä viime vuonna ja voitti sillä tämän Grammyn.

Levy oli yllättäen todella kiinnostava. Vaikka kyse on räpistä, tämä ei ole mitään jenkkiräppiuhoa tai bileräppiä. Internet kertoi minulle, että Residente oli teettänyt itsestään DNA-testin ja saanut tietää, että hänellä on juuria ainakin 10 eri maassa ympäri maailmaa. Sitten hän oli vieraillut useissa eri paikoissa (mm. Azerbaizan, Kiina, Espanja, Burkina Faso ja Venäjään kuuluva Tuvan tasavalta) äänittämässä levyä ja pyytänyt mukaan paikallisia muusikoita, usein ilmeisesti jopa melko marginaalisia artisteja, ja tavannut muun muassa jotain sotapakolaisiakin Armeniassa. Levyprojektin yhteydessä oli tehty myös dokumentti ja kirja.

Lopputuloksena levy on monipuolinen valikoima erilaisia soundeja, mutta yhdistävänä tekijänä on kuitenkin Residenten rauhallisen vahvasti putoileva flow. Espanjan kieli kuulostaa myös räpissä hienolta. En ymmärrä espanjaa muutamia sanoja enempää, mutta lukemani mukaan lauluissa puhutaan muun muassa tasa-arvosta ja rasismista. Taustat voivat sitten olla vähän mitä vain, erilaisia maailmanmusiikkiviboja on paljon. Hypnoottisen hienossa Somos anormales -kappaleessa mukana on kuulemma jotain tuvalaisia kurkkulaulajia. :tipahdus:

El Futuro Es Nuestro -kappaleessa mukana on bosnialainen Goran Brekovic, joka on aika tunnettukin elokuvasäveltäjänä, mutta tässä yhteydessä mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Brekovic on säveltänyt myös Milan Stankovicin Ovo je Balkanin (Euroviisut 2010). :keijotäpinä: Kappaleessa olikin vähän Balkan-viboja. Luin myös, että kappaleen lyriikoissa on joku dystopia-tarina, josta en tietenkään mitään ymmärtänyt.

Todella hieno levy, tätä aion kuunnella uudestaankin. Kiitokset musahaasteelle, ilman sitä en olisi tiennyt tästä mitään, koska en mitään musiikkipalkintoja seuraa eikä tämä varmaan muuten olisi tullut missään vastaan (vaikka aiheesta luettuani selvisi, että Residente on jo edellisen kokoonpanonsa kanssa ollut kyllä todella suosittu ainakin Amerikoissa ja on toisaalta tunnettu myös social justice -työstään). Vahva suositus tälle!


Kuunneltu:
1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Strune: Traditional Music from Macedonia
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Residente: Residente
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea
45. Kantelelevy: Minna Raskinen: Rinki

14/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja theia » Su 10 Kesä 2018 08:52

L-S, ei kaikki lastenmusiikki oo maailman hermoja raastavinta. Frööbelin palikat ja Ti-Ti Nallet yms joo on täynnä ärsyttäviä renkutuksia, mutta mä suosittelisin jotain vähän modernimpaa :virne: Meillä kuunnellaan Pikku Papun orkesteria, jossa musisoimassa on Sibelius-Akatemiassa toisensa tavanneita muusikoita. Ei harmi kyllä löydy Spotify'stä.
Toinen vähemmän raskas on esimerkiksi Paukkumaissi, josta voi löytää hauskoja viittauksia.
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 10 Kesä 2018 11:57

Kiitos vinkistä theia! Tosiaanhan tuossa on tarkoitus kuunnella 2000-luvulla ilmestynyt lastenmusiikkilevy, ehkä ne eivät nykyään ole niin kamalia. :raps: :keijo: Paukkumaissia voisin vaikka testata.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 10 Kesä 2018 17:43

Pakko kiristää tahtia, koska vuodesta on kohta mennyt puolet ja olen kuunnellut vasta 14 kohtaa. :sekopää:

Ennen lastenmusiikkia otetaan käsittelyyn vielä kohta 11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700. Bongasin tähän kohtaan sopivan teoksen, kun toukokuussa vanhaan musiikkin erikoistunut Kuninkaantien muusikot esitti Medici Codex 1518 -teosta, ja siitä oli mainoslakanoita kaupungilla. Jo jonkin aikaa on tarkoituksena ollut kuunnella tämä, mutta en ole saanut aikaiseksi.

Medici Codex 1518 -sävellys oli paavi Leo X:n tilaus, ja hän antoi sen häälahjaksi sukulaiselleen, Medicin sukuun kuuluvalle herttualle, joka meni naimisiin ylhäisen naisen kanssa vuonna 1518. Jos ette vielä huomanneet, teos viettää siis nyt 500-vuotispäiväänsä. :tilt: Spotifysta tästä löytyi vain yksi levytys, jonka esittää Rutgers Collegium Musicum Andrew Kirkmanin johdolla. Koko Codexia he eivät esitä, kappaleita on kai alun perin monta kymmentä.

Tämä on jonkinlaista polyfonista kuoromusiikkia, jossa lauletaan kirkollisista aiheista latinaksi. Juhlava tunnelma tulee, mutta ei tämä minua ihan hirveästi puhuttele, jos nyt ei ärsytäkään. Oli kuitenkin mukavaa sivistää itseään.


Kuunneltu:
1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Strune: Traditional Music from Macedonia
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Residente: Residente
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Medici Codex 1518 (Andrew Kirkman ja Rutgers Collegium Musicum)
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea
45. Kantelelevy: Minna Raskinen: Rinki

15/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 24 Kesä 2018 21:33

Johtuipa mieleeni juhannuksen paluuliikenteessä kuunnella musahaasteeseen sopivaa musiikkia. Listalta bongasin kohdan 28. Syntymäpaikkakuntaasi tai muuhun sinulle läheiseen paikkaan liittyvää musiikkia. Kyseiseen paikkakuntaan, josta olin paluuliikenteessä tulossa, ei tietääkseni kovin paljoa musiikkia liity, mutta on sentään yksi bändi, jota olen aiemminkin tykännyt kuunnella, nimittäin Maj Karma. Heiltä oli tullut toukokuussa uusi levy, 101 tapaa olla vapaa.

101 tapaa olla vapaa on aika tasaista raskasta mattoa, joten biisit vaativat useamman tarkemman kuuntelun, että saa jotain irti. Varsinkin Äänivalli-niminen kappale on tuttua Maj Karmaa, jossa kappaleen nimeä toistellaan usein ja puhe on kai jostain parisuhteesta. Voimanlähde-biisissä on sen sijaan kiinnostavan oudot sanat. Samoin Johnny Deppin näköinen nainen on kiinnostava. Levy ei omassa mielessäni yllä ihan suosikki-Maj Karma -levyjeni Ukkosen ja Sodankylän tasolle, mutta kyllä tätä ihan kuuntelee. Jostain kappaleesta, jonka nimeä en nyt muista, jää mieleen takomaan lause "Mul ei oo ikinä tylsää".

Seuraavaksi pitäisi tahkota noita vaikeampia kohtia, kuten se lastenmusiikkilevy ja sellaisia, missä vaaditaan perehtymistä sinfonioihin ja soolosoittimiin sun muihin. :raps:

Kuunneltu:
1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Strune: Traditional Music from Macedonia
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Residente: Residente
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Medici Codex 1518 (Andrew Kirkman ja Rutgers Collegium Musicum)
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
28. Syntymäpaikkakuntaasi tai muuhun sinulle läheiseen paikkaan liittyvää musiikkia: Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea
45. Kantelelevy: Minna Raskinen: Rinki

16/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 25 Kesä 2018 21:05

Sain vihdoin tartutuksi kohdan 9. lastenmusiikkilevyyn, ja otin kävellessä kuunneltavaksi theian mainitseman Paukkumaissin. Spotifyssa oli vain heidän ensimmäinen levynsä (ilmestynyt 2006), joten sitä siis.

Ei tämä tosiaan ihan niin kamalaa ollut. :keijo: Yhtye on selvästi musiikillisesti kunnianhimoinen, mukana oli kivoja rytmejä ja torvisektiota ja kaikenlaista. Vaikka osa lauluista oli tunnettuja lastenlaulurenkutuksia (Mopolaulu, Merirosvolaulu), levyn versiot olivat kuitenkin ihan siedettävän kuuloisia. Naislaulajan laulutapa oli välillä kummallisen laiskan kuuloinen, se muistutti minua jostain tietystä taiteellisemmasta aikuisten pop-musiikin tyylistä, jota en nyt osaa nimetä. Toisaalta ehkä laulaja yritti tietoisesti välttää lastenmusiikin ylipirteää laulutapaa, joten pidettäköön tätä sittenkin positiivisena.

Eniten pidin Kyy-nimisestä kappaleesta, jossa oli hyvä musiikillinen tunnelma ja jopa kiinnostavat sanat.


Kuunneltu:
1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Strune: Traditional Music from Macedonia
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Paukkumaissi: Paukkumaissi
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Residente: Residente
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Medici Codex 1518 (Andrew Kirkman ja Rutgers Collegium Musicum)
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
28. Syntymäpaikkakuntaasi tai muuhun sinulle läheiseen paikkaan liittyvää musiikkia: Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea
45. Kantelelevy: Minna Raskinen: Rinki

17/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja theia » To 28 Kesä 2018 11:43

L-S kirjoitti:Sain vihdoin tartutuksi kohdan 9. lastenmusiikkilevyyn, ja otin kävellessä kuunneltavaksi theian mainitseman Paukkumaissin. Spotifyssa oli vain heidän ensimmäinen levynsä (ilmestynyt 2006), joten sitä siis.

Ei tämä tosiaan ihan niin kamalaa ollut. :keijo: Yhtye on selvästi musiikillisesti kunnianhimoinen, mukana oli kivoja rytmejä ja torvisektiota ja kaikenlaista. Vaikka osa lauluista oli tunnettuja lastenlaulurenkutuksia (Mopolaulu, Merirosvolaulu), levyn versiot olivat kuitenkin ihan siedettävän kuuloisia. Naislaulajan laulutapa oli välillä kummallisen laiskan kuuloinen, se muistutti minua jostain tietystä taiteellisemmasta aikuisten pop-musiikin tyylistä, jota en nyt osaa nimetä. Toisaalta ehkä laulaja yritti tietoisesti välttää lastenmusiikin ylipirteää laulutapaa, joten pidettäköön tätä sittenkin positiivisena.

Eniten pidin Kyy-nimisestä kappaleesta, jossa oli hyvä musiikillinen tunnelma ja jopa kiinnostavat sanat.
Onneks se ei ollut niin kamalaa :virne: Aina jännittää suositella mitään, kun asiat kuitenkin voi kokea niin monella eri tavalla. Nykyään jaksaa tota lastenmusiikkiakin vähän eri tavalla, onneks tohon meidän miniin uppoaa myös esim. Hevisaurus :virne:

Mulla on soinut toi Kyy nyt pari päivää päässä kun menit mainitsemaan sen tähän :virne:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 08 Heinä 2018 13:47

Aika kohdata kohta 14. Kokonainen sinfonia. Valitsin tähän vähän sattumalta Leonard Bernsteinin Sinfonia nro 3 Kaddish -teoksen. Joku mainitsi Facebookissa Leonard Bernsteinin, ja sillä perusteella päätin katsoa mitäs sinfonioita hänellä olikaan. :P Kuuntelin tämän Israelin filharmonisen orkesterin esittämänä, Bernstein itse johti.

Tämä on juutalais-uskonnollinen teos, paljonkin puheosuuksia. Sinfonia on sävelletty vuonna 1963 ja se onkin omistettu John F. Kennedylle, joka oli murhattu juuri vähän ennen kuin sinfoniaa esitettiin ensi kerran. Puheosuudessa kertoja esittelee Jumalalle virheitä, joita taivaan valtakunnassa on: ilma on steriiliä eikä ole mitään unelmoitavaa. Kertoja esittelee sitten itse kuvittelemansa maallisen valtakunnan, jossa on ihmeitä ja muuta mielenkiintoista.

Mahtipontisen kuuloista, kuten nyt sinfoniat yleensä. En osaa tätä kyllä sen syvemmin analysoida, mutta ihan kiinnostavaa.

Kuulin muuten aiemmin tänään radiosta Theian mainitseman Pikku-Papun orkesterin kappaleen, jossa käskettiin pöllöä hölläämään. Aika kiva tosiaan, tosin jäi kyllä päähän soimaan, mikä ei aina ole niin hyvä asia. :P

Kuunneltu:
1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Strune: Traditional Music from Macedonia
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Paukkumaissi: Paukkumaissi
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Residente: Residente
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Medici Codex 1518 (Andrew Kirkman ja Rutgers Collegium Musicum)
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
14. Kokonainen sinfonia: Leonard Bernstein: Sinfonia nro 3 Kaddish
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
28. Syntymäpaikkakuntaasi tai muuhun sinulle läheiseen paikkaan liittyvää musiikkia: Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea
45. Kantelelevy: Minna Raskinen: Rinki

18/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 12 Elo 2018 13:10

15. Musiikkia, jossa on poliittinen sanoma

Olen toivonut, että Palefacelta tulisi tänä vuonna uusi levy, joka sopisi tähän kohtaan, mutta ei taida olla tulossa. Olen jo kuunnellut poliittisen musiikin ilmeisimmät jutut (työväenlaulut, Palefacen, Ultra Bran kevytkantaaottavuuden, jne.), joten pitää keksiä jotain muuta. Halusin myöskin valita tähän nimenomaan kotimaisen artistin, ja ilmeisimmin mieleentuleva juttu oli rap. En kuitenkaan tunne skeneä niin hyvin, että tietäisin sopivia vaihtoehtoja, joten Googlea tarvittiin taas. Löysin Jontti & Koti6:n viime vuonna ilmestyneen levyn nimeltä Leipäjono.

Tämä on melkoista tykitystä alusta loppuun. Vaikka välissä onkin rauhallisempia säveliä, räppiosuudet ovat äkäisiä ja näkemystä täynnä. Kappaleissa haukutaan systeemiä, seistään siellä leipäjonossa joka kasvaa kuin tilasto, julistetaan että kaikki me olemme mielisairaita, poliittinen korrektius on perseestä ja keskiluokkaisen unelman juna meni jo. Perinteisesti kaikista sanoista ei saanut selvää, joten ihan varma en voi olla allekirjoitanko levyn poliittisen sanoman kaikkinensa. :keijo: Pidin kuitenkin tästä levystä, kiinnostavaa kuunneltavaa.

Onko tyyny hyvin -kappaleessa fiittaajana oli myös Sarah Kivi, jonka olin aivan unohtanut, vaikka joskus kuuntelin Sarah Kivi & Non-Orchestran levyä. Kiva että sekin palautui tämän myötä mieleen. Ja se on kuulemma henkilökohtainen valinta, että tyyny on hyvin ja peitto korvilla.


1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Strune: Traditional Music from Macedonia
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Paukkumaissi: Paukkumaissi
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Residente: Residente
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Medici Codex 1518 (Andrew Kirkman ja Rutgers Collegium Musicum)
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
14. Kokonainen sinfonia: Leonard Bernstein: Sinfonia nro 3 Kaddish
15. Musiikkia, jossa on poliittinen sanoma: Jontti & Koti6: Leipäjono
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
19. Levy, jonka kannessa on eläin: Christopher Cross: Christopher Cross
28. Syntymäpaikkakuntaasi tai muuhun sinulle läheiseen paikkaan liittyvää musiikkia: Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea
45. Kantelelevy: Minna Raskinen: Rinki

20/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 12 Elo 2018 16:51

Voihan hattivatti, tuossa ennen kohtaa 15. piti olla viesti, jossa kerroin kohdasta 19. Levy, jonka kannessa on eläin, mutta nyt sitä ei enää olekaan. :riips: Kuuntelin sekä kohdan 19. että 15. siis tänään ja kirjoitin niistä erilliset viestit. En keksi muuta kuin että ehkä toista viestiä kirjoittaessani olen kohdan lainaa sijaan epähuomiossa valinnut muokkaa ja tuhonnut sen alkuperäisen viestin. (Lainaa pitää valita siis siksi, että saisi suoraan kopioitua aiemmin kuunneltujen listan viestiin mukaan lihavointeineen päivineen).

:läps:

No, kirjoitetaan siitä sitten uudestaan, ehkä vähän lyhyemmin. Kohtaan 19. löysin avuksi tämän Pinterest-taulun. Viihdyttävää selailtavaa, levynkannet ovat parhaimmillaan kummallisia. :keijo:

Sieltä valitsin Christopher Crossin self-titled-levyn vuodelta 1979. Levyn kannessa on flamingo, minkä valitsin siksi, että flamingo on kuvaksi muunnettuna hauskasti kitschahtava eläin. Toinen syy oli se, että kaksi ensin valitsemaani levyä osoittautuivat olemaan heviä ja progea, enkä jaksa juuri nyt kuunnella kumpaakaan, ja päätin, että kolmas kerta toden sanoo, koska en jaksanut enää etsiä. :P

Crossin levy oli aikoinaan arvostettu debyyttialbumi ja sai useita Grammyja. En kuitenkaan ole itse koskaan kuullut Christopher Crossista, mikä selittynee sillä, että hänen suosionsa on hiipunut 1980-luvun jälkeen. Wikipedian mukaan hänen musiikkinsa ei sopinut MTV-aikaan, joten tähti sammui. Jotain Christopher Crossin nykysuosiosta kertoo ehkä myös, että Google ehdottaa "People also ask" -hauksi "When did Christopher Cross die?", mutta internetin mukaan hän on kyllä yhä elossa, eli ehkä ihmiset vain olettavat, että hän on kuollut, kun ei ole kuulunut mitään. :P On hän tosin musiikkia tehnyt myöhemminkin, muttei ole ollut listaykkössuosiossa.

Levy oli ihan kivaa helppoa rock-tiluttelua, joka sopi hyvin sunnuntaipäivään, vaikka mitään erikoista se ei herättänytkään.


1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Strune: Traditional Music from Macedonia
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Paukkumaissi: Paukkumaissi
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Residente: Residente
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Medici Codex 1518 (Andrew Kirkman ja Rutgers Collegium Musicum)
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
14. Kokonainen sinfonia: Leonard Bernstein: Sinfonia nro 3 Kaddish
15. Musiikkia, jossa on poliittinen sanoma: Jontti & Koti6: Leipäjono
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
19. Levy, jonka kannessa on eläin: Christopher Cross: Christopher Cross
28. Syntymäpaikkakuntaasi tai muuhun sinulle läheiseen paikkaan liittyvää musiikkia: Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea
45. Kantelelevy: Minna Raskinen: Rinki

20/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » Ke 29 Elo 2018 19:58

Tämän(kin) osalta on laiskottanut sen verran, etten ole jaksanut päivittää. Kuuntelutahtinikin on hieman hidastunut, mutta laitetaan tähän nyt samalla sitten kaikki viime aikojen saavutukset. :keijo:

Umpimähkään napattu levy -kohdan albumin valitsin ihan perinteisellä entten tentten -menetelmällä. Ensin piti valita sillä tavoin genre ja sitten valitsin vaan jotain. Mulla oli toisesta kirjastosta aluksi toinen levy, mutta sitten jossain vaiheessa unohdin mikä se oli (kun en jostain syystä silloin lainannut sitä...). Vettä ehti hieman virrata Vantaanjoessa, kun nappasin seuraavan leyn umpimähkään ja jopa lainasin sen. Kyseinen levy on Neil Youngin Dead Man, joka on sountrack Jim Jarmuschin samannimiseen vuonna 1995 ilmestyneeseen elokuvaan. En muistanut koko leffan olemassaoloa, enkä tiennyt, että Neil Young on tehnyt siihen soundtrackin. Leffa on western (pääosassa Johnny Depp William Blakena, joka ei kuitenkaan ole se runoilija.) Leffasta en kamalasti tiedä sen enempää, kuin mitä luin levyn kansilehdestä. Levy oli hieman yksitoikkoinen: kitara- ja urkusooloja, jotka kuulostivat keskenään liian samanlaisilta, mutta varmasti sopivat leffan tunnelmaan. Välissä oli dialogia elokuvasta. Tämä levy sopi hyvin siihen puolinukuksissa olevaan fiilikseen, kun olin tulossa bussilla kotiin mökiltä, mutta en kovinkaan monta kertaa jaksanut tätä levyä kuunnella. Luultavasti se leffa kannattaisi katsoa, että saisi soundtrackista enemmän irti.

Hyppään tämän jälkeen kohtaan 31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Olen menossa huomenna katsomaan Saimaa-yhtyettä Huvila-telttaan ja piti tarkemmin kuunnella millainen yhtyeen uusi Urheilu-Suomi -levy on. Saimaa esittää huomenna nimenomaan ko. levyn biisejä. Saimaan Matti Mikkolahan teki Yleltä tulleeseen Urheilu-Suomi -dokumenttisarjaan tunnusmusiikin ja siitä ilmeisesti ajatus kokonaiseen levyyn sitten lähti. Levy on todella pitkä 1970-luvun tyylinen progelevy, jossa kuvaillaan suomalaisen urheilun kuuluisimpia hetkiä, onpa mukana biisi nimeltä Saksa on paska maa. Musiikki on niin mahtipontista, että mua välillä huvitti ja sitä korostivat yhtä mahtipontiset luennat, mutta samalla levyllä on hieno tunnelma. Esimerkiksi Mäkikotka-biisi, jopa liikutti mua, mutta sitten taas Sataprosenttinen suoritus kuulostaa vaan joltain juntilta suomirokilta, ja rikkoo liikaa levyn yleistunnelmaa. Levy on vähän liian raskas yhdeltä istumalta kuunneltavaksi, mutta silti tykkään siitä jollain tavalla. Todella mielenkiintoista nähdä, miltä se kuulostaa livenä ja millainen on keikan visuaalisuus. Luin tästä levyarvosteluja, kaikki arvostelijat eivät ole ihan täysin myytyjä, mutta Hesarin arvostelija antoi levylle neljä tähteä. :D

Mä annoin periksi itselleni konseptilevyn suhteen ja kuuntelin sen Spotifysta, vaikka olisin halunnut kuunnella sen vinyyliltä. En kuitenkaan jaksanut etsiä ko. vinyyliä mistään. (Luultavasti kuuntelen sen sitten jälkikäteen, kun saan nuo levyt järjestykseen.) Kyseessä on siis Pekka Pohjolan klassikkoalbumi Harakka Bialoipokku, joka mulle tuli heti ensimmäisenä mieleen, kun näin ykköskohdan tässä musahaasteessa. Levy on mulle jo ennestään hieman tuttu. Olen jo lapsena kuunnellut/joutunut kuuntelemaan Sekoilu seestyy -kappaletta, joka on ehkä Pohjolan soolouran tunnetuin kappale. Olen myös joskus selaillut vinyylialbumin kansia ja siinä on ihan kirjoitettu tarina, jota olisin samalla halunnut lukea kun kuuntelin tätä levyä. Musiikkityyli on kai jazzahtava proge ja verrattuna esimerkiksi Urheilu-Suomeen albumi on juuri sopivan mittainen. Vaikka Pohjola oli tunnettu enimmäkseen basistina (ja viulistina) basso on levyllä aika lailla taustalla ja enimmäkseen äänessä ovat sen ajan kovimmat puhallinsoittajat. Hauska levy. :D

Kuunneltu:

1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Pekka Pohjola - Harakka Bialoipokku
2. Ooppera-alkusoitto: Ludwig van Beethoven - Fidelio
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Ailu Valle - Dušši dušše duššat
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: The Police - Synchronicity
5. Elokuvan soundtrack: The Shape of Water (Original Motion Picture Soundtrack)
6. Jonkin kaupungin inspiroima levy: Nas - Illmatic
7. Levy, jonka nimessä on väri: The Neville Brothers - Yellow Moon
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Neil Young - Dead Man
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Taivaalliset tarinat – Sika myyttien maailmassa
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Bruno Mars - 24K Magic
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Anonymous 4 - The Origin of Fire: Hildegard von Bingen
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Sergei Prokofjev - Romeo ja Julia op. 64
15. Musiikkia, jossa on poliittinen sanoma: Public Enemy - It Takes a Nation of Millions to Hold Us Back
16. Huumorimusiikkia tai musiikkiparodia: Loiriplukari - Kiitos
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: Vesta - Lohtulauseita
23. Musiikkia, jossa on erikoisia ihmisääniä ja äänialoja (kontra-altto, kontratenori): Bronski Beat - The Age of Consent
24. Esittäjä on tullut tutuksi muulla alalla kuin musiikissa: Esa Saarinen - Filosofia
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Saimaa - Urheilu-Suomi
36. Vähintään kaksi eri versiota valitsemastasi teoksesta tai kappaleesta: Taylor Swift - 1989 ja Ryan Adams - 1989
19/50
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » To 06 Syys 2018 22:14

33. Musiikkia, joka tekee sinut iloiseksi: Nyt vedän kyllä tämän kohdan osalta ihan kotiinpäin ja kuuntelen tuttua musiikkia, koska se on antanut mulle niin paljon positiivista energiaa tämän parin viikon aikana. Mähän kuuntelin bändin ensimmäistä levyä ihan hulluna aikoinaan, ostin vielä toisen levyn sen ilmestyttyä ja sitten FF:n kuunteleminen jotenkin jäi, ja muutenkin ko. bändin seuraaminen. Nyt kesällä huomasin puolivahingossa, että FF esiintyi Helsingissä ja pienen harkinnan jälkeen hankin itselleni lipun keikalle. (Olen jo aloittanut keikkarapsaa, mutta se vaatii vielä "vähän" hiomista...)
Onneksi olin sillä keikalla! Keikkaa seuraava viikko oli ihan paska muista syistä johtuen, mutta keikan jälkeisisissä onnenfiiliksissä jaksoin tahkota sen viikon läpi. Olen myös ottanut näitä vuosia takaisin ja kuunnellut FF:n musiikkia Spotifysta ja katsonut myös heidän haastattelujaan youtubesta. Kyseessä on oikeasti aika mainio bändi, ja kaiken lisäksi bändin jäsenet vaikuttavat kovin maanläheisiltä ja fiksuilta, ja sen takia niitä haastatteluja on mukava katsoa :hullu:
Nyt eniten olen viime aikoina kuunnellut yksittäisistä Franz Ferdinandin levyistä albumia Right Thoughts, Right Words, Right Action. Se on ehkä yhtyeen levyistä helposti lähestyttävin ja siinä ei ole liikaa hitaita biisejä, joten sen avulla olen myös pysynyt hereillä töissä. :P Pari biisiä muistuttavat melkein enemmän 1990-luvun brittipoppia kuin tanssirokkia. Mun suosikkini on kuitenkin ehkä biisi Stand on the Horizon, joka on jollain tavalla bändin kaunein biisi. Muutenkin tykkään siitä, että ko. biisisissä muutkin bändin jäsenet kuin vokalisti Alex Kapranos pääsevät laulamaan soolo-osuuksia. Biisin lopun lauluharmonioista tykkään myös. :hullu:
Niin joo, ja kuuntelin Spotifysta albumin deluxe-versiota, jossa on varsinaisen levyn päätyttyä studiolive-osuus, jossa bändi esittää tämän levyn kappaleita ja vanhempia biisejä. (Soittolista tästä live-osuudesta löytyy myös youtubesta.) Haluan erikseen mainita edellisen levyn Can't Stop Feeling -biisin versioinnin, johon on yhdistetty hauskasti Donna Summerin I Feel Love -biisiä. Tässä vertailun vuoksi alkuperäinen biisi ilman Donna Summeria. Tuossa biisissä on muuten ihanan keijo video. :sydän: :virne:

Mutta joo, olen tullut aika iloiseksi tästä bändistä viime aikoina. :D

Kuunneltu:

1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Pekka Pohjola - Harakka Bialoipokku
2. Ooppera-alkusoitto: Ludwig van Beethoven - Fidelio
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Ailu Valle - Dušši dušše duššat
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: The Police - Synchronicity
5. Elokuvan soundtrack: The Shape of Water (Original Motion Picture Soundtrack)
6. Jonkin kaupungin inspiroima levy: Nas - Illmatic
7. Levy, jonka nimessä on väri: The Neville Brothers - Yellow Moon
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Neil Young - Dead Man
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Taivaalliset tarinat – Sika myyttien maailmassa
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Bruno Mars - 24K Magic
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Anonymous 4 - The Origin of Fire: Hildegard von Bingen
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Sergei Prokofjev - Romeo ja Julia op. 64
15. Musiikkia, jossa on poliittinen sanoma: Public Enemy - It Takes a Nation of Millions to Hold Us Back
16. Huumorimusiikkia tai musiikkiparodia: Loiriplukari - Kiitos
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: Vesta - Lohtulauseita
23. Musiikkia, jossa on erikoisia ihmisääniä ja äänialoja (kontra-altto, kontratenori): Bronski Beat - The Age of Consent
24. Esittäjä on tullut tutuksi muulla alalla kuin musiikissa: Esa Saarinen - Filosofia
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Saimaa - Urheilu-Suomi
33. Musiikkia, joka tekee sinut iloiseksi: Franz Ferninand - Right Thoughts, Right Words, Right Action
36. Vähintään kaksi eri versiota valitsemastasi teoksesta tai kappaleesta: Taylor Swift - 1989 ja Ryan Adams - 1989
20/50
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 16 Syys 2018 16:31

12. Soolosoittimelle sävelletty teos (vain yksi soitin)

Tätä kohtaa olen lykännyt pitkään, kun en jaksanut perehtyä, ja ajattelin, etten halua kuitenkaan mennä helpoimman kautta ja valita jotain rauhoittavaa pianomusiikkia. Sitten muistin John Cagen, jonka tuotannosta pidän, vaikka sitä en ole kaikkea kuullutkaan, ja sieltä löytyikin hauska Suite for Toy Piano. :virne: Spotifysta tämä löytyy Xenia Pestovan esittämänä. Cagen vuoden 1948 sävellyksessä on viisi melko lyhyttä osaa.

Kuulostaa ihanan toisteiselta. Lelupianon kilkatuksesta tulee jännä tunnelma, sopisi hyvin taustalle johonkin museoon. Levyllä on lisäksi Music for Amplified Toy Pianos, jossa lelupianoa on ilmeisesti jotenkin viritetty. Se on jopa vähän hämmentävä.



1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Strune: Traditional Music from Macedonia
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Paukkumaissi: Paukkumaissi
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Residente: Residente
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Medici Codex 1518 (Andrew Kirkman ja Rutgers Collegium Musicum)
12. Soolosoittimelle sävelletty teos (vain yksi soitin): John Cage: Music for Toy Piano (esittäjä Xenia Pestova)
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
14. Kokonainen sinfonia: Leonard Bernstein: Sinfonia nro 3 Kaddish
15. Musiikkia, jossa on poliittinen sanoma: Jontti & Koti6: Leipäjono
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
19. Levy, jonka kannessa on eläin: Christopher Cross: Christopher Cross
28. Syntymäpaikkakuntaasi tai muuhun sinulle läheiseen paikkaan liittyvää musiikkia: Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea
45. Kantelelevy: Minna Raskinen: Rinki

21/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 30 Syys 2018 12:30

16. Huumorimusiikkia tai musiikkiparodia

Mietin pitkään tätäkin kohtaa. Huumorimusiikki voi olla parhaimmillaan ihanan keijoa ja sietämättömimmillään (kirjoitinko tuon nyt oikein?) rasittavan kuuloisesti tehtyä musiikkia ja huonoja vitsejä. Joskus on myös vaikea vetää rajaa siihen mikä on huumorimusiikkia. Esimerkiksi räpissä on paljon kaikkea koomista, ja joku Petri Nygård on aika selkeästi huumorimusiikkia, ja Teflon Brotherskin, mutta toisaalta varsinkin nyt kun olen Vain elämään myötä tutustunut enemmän Pyhimyksen tuotantoon, epäilen että kyseessä on huumorimusiikin sijaan post-ironinen taideprojekti. :P Sitten taas joku JVG on usein tosi koomista ja keijoa, mutta onko se selkeästi huumorimusiikkia?

Leikittelin hetken myös ajatuksella, että kuuntelisin tähän kohtaan koko Keijoimmat biisit -soittolistan. :keijo: (Jos joku ei tiedä Keijolistaa, siihen löytyy linkki ketjusta, jossa on forden Spotify-listat. Suosittelen kuuntelemaan. Keijolista täytti alkuvuodesta jo seitsemän vuotta! :keijojami: ). Kaikki keijot biisit eivät ole huumorimusiikkia, eikä kaikki huumorimusiikki välttämättä ole keijoa, jos se on niin huonoa, ettei sitä viitsi lisätä listalle. :P Mutta kyllä sieltä huumoria löytyy, sekä tahallista että tahatonta. Keijolistan kuuntelemiseen yhtä soittoa (pun intended) menisi noin kaksi ja puoli vuorokautta, tai jos kuuntelisi 10 kappaletta päivässä, niin noin 66 päivää. Aikamoinen urakka. En sitten lähtenyt tähän. :P

Myös musiikkiparodiat ovat parhaimmillaan mahtavia. Mieltymyksestäni parodiaversioihin voi etsiä todisteita Räppijoululauluja-ketjusta. :keijo: Harmi vain että valtaosa musiikkiparodioista on aika laiskoja vitsejä ja kertovat tyyliin ryyppäämisestä, tai sitten ovat jotain lasten Smurffi-versioita. :P Päätin kuitenkin kuunnella tähän kohtaan jotain perinteistä parodiamusiikkia, ja päädyin Turo's Hevi Geehen, jolta on ilmestynyt vuonna 2014 levy nimeltä Yhden tähden tähden.

Yhden tähden tähden sisältää kyllä myös näitä ryyppäyskappaleita, kuten Poika saunoo -kappaleesta tehdyn version "Poika on päässyt pubiin". Siitä on levyllä myös Karaoke Mix, voin kuvitella kuinka tätä sitten vedetään räkäkännissä jossain lähikuppilan karaokessa lauantain viimeisinä tunteina... :haukotus: Poika saunoo on itsessään jo sellainen huumoribiisi (vai eikö muka ole), etten tiedä olisiko siitä tarvinnut tehdä parodiaversiota. :P Levyn parhaimmistoa ovat yksittäisenä oivalluksena nerokas "Windows kaatuu" (versio Jore Marjarannan Haaveet kaatuu -renkutuksesta) sekä Meistä tuli naapureita (versio Anssi Kelan 1972 -kappaleesta). Meistä tuli naapureita -kappaleessa "Niistä tuli valelääkäreitä, rötösherroja Batmaneita, tänään morjestellaan kuin oltais kavereita". :keijoei:

Lisäksi levyllä on Rockmuusikon rokulipäivä, joka on versio Poplaulajan vapaapäivästä. Tämä ei ole erityisen oivaltavaa, versio on melko laiska. Sitä paitsi Keekki hyödynsi tämän vitsin jo aikaa sitten paremmin Raplaulajan vapaapäivässä. :keijo:



1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Strune: Traditional Music from Macedonia
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Paukkumaissi: Paukkumaissi
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Residente: Residente
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Medici Codex 1518 (Andrew Kirkman ja Rutgers Collegium Musicum)
12. Soolosoittimelle sävelletty teos (vain yksi soitin): John Cage: Music for Toy Piano (esittäjä Xenia Pestova)
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
14. Kokonainen sinfonia: Leonard Bernstein: Sinfonia nro 3 Kaddish
15. Musiikkia, jossa on poliittinen sanoma: Jontti & Koti6: Leipäjono
16. Huumorimusiikkia tai musiikkiparodia: Turo's Hevi Gee: Yhden tähden tähden
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
19. Levy, jonka kannessa on eläin: Christopher Cross: Christopher Cross
28. Syntymäpaikkakuntaasi tai muuhun sinulle läheiseen paikkaan liittyvää musiikkia: Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea
45. Kantelelevy: Minna Raskinen: Rinki

22/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 30 Syys 2018 17:52

Pitää nyt yrittää edistää tätä, jos aikoo saada vielä tämän vuoden puolella haasteen valmiiksi. :P

20. Legendaarisen levy-yhtiön levy (Blue Note)

Olin ajatellut, että tässä käy mikä tahansa jonkun mukaan legendaarinen levy-yhtiö (vaikka joku Love Recordskin) ja Blue Note olisi vain esimerkki, mutta sitten katsoin Musahaasteen FB-ryhmää, ja siellä kirjaston sedät kertoivat, että tosiaan pitäisi olla Blue Noten levy. Siispä googlasin Blue Note -levyt ja valitsin joltain TOP 50 -listalta Wayne Shorterin Speak No Evilin, joka ilmestyi 1966. Spotifysta tästä löytyy 1998 remasteroitu versio, vaikka varmaan pitäisi olla jollain savikiekolla, jotta olisi autenttista, mutta ei voi nyt mitään. :P

Tämä levy on ilmeisesti yksi Blue Noten kehutuimpia levyjä. Vuonna 1939 perustettu Blue Note on siis legendaarinen jazz-levy-yhtiönä, mutta uudempina aikoina he ovat julkaisseet kuulemma muun muassa Ryan Adamsin Taylor Swift -coverlevyn, jota Suvi oli kuunnellut haasteeseen. :P

En paljoa ymmärrä jazzista, mutta kyllä tätä ihan kuunteli, ja jazz sopii sunnuntaipäivään aina hyvin.




1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Strune: Traditional Music from Macedonia
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Paukkumaissi: Paukkumaissi
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Residente: Residente
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Medici Codex 1518 (Andrew Kirkman ja Rutgers Collegium Musicum)
12. Soolosoittimelle sävelletty teos (vain yksi soitin): John Cage: Music for Toy Piano (esittäjä Xenia Pestova)
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
14. Kokonainen sinfonia: Leonard Bernstein: Sinfonia nro 3 Kaddish
15. Musiikkia, jossa on poliittinen sanoma: Jontti & Koti6: Leipäjono
16. Huumorimusiikkia tai musiikkiparodia: Turo's Hevi Gee: Yhden tähden tähden
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
19. Levy, jonka kannessa on eläin: Christopher Cross: Christopher Cross
20. Legendaarisen levy-yhtiön levy (Blue Note): Wayne Shorter: Speak No Evil
28. Syntymäpaikkakuntaasi tai muuhun sinulle läheiseen paikkaan liittyvää musiikkia: Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea
45. Kantelelevy: Minna Raskinen: Rinki

23/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 02 Loka 2018 22:55

Luin Twitteristä, että tänään on Maailman baletin päivä. :P Siispä olikin sopiva aika ottaa käsittelyyn kohta 21. Balettimusiikkia.

Tämän(kin) valitsin aika summamutikassa. Jostain balettimusiikkisuosituksia-artikkelista poimin nimen ja teoksen, joista en muista edes kuulleeni: Aram Khachaturianin Gayane. Georgiassa syntynyt Khachaturian sävelsi tämän alun perin vuonna 1939, ja joskus 1950-luvulla tähän tehtiin uusi juoni. Luin Wikipediasta, että alkuperäinen juoni oli paljon nationalistisempi kun taas myöhemmin mentiin romanttisempaan suuntaan. Päähenkilö on armenialainen nainen, ja baletti sijoittuu neuvostoliittolaiseen kolhoosiin. Mielenkiintoista.

Tunnetuimpia osioita tästä baletista on Sabre dance, ja se kyllä kuulostikin varsin tutulta, vaikka en olekaan tiennyt tämän säveltäjää. Myös Adagio on tunnettu, ja se oli Wikipedian mukaan 2001 Avaruusseikkailussa, mutta ei silti kuulostanut yhtä tutulta.

Myönnän kuunnelleeni tätä hieman huonosti, kun kuuntelin tätä työnteon taustalla (balettimusiikki sentään sopiikin töissä taustalle, toisin kuin joku poppi tai räppi). Kiinnostavaa kuitenkin. Kuuntelin Spotifysta muistaakseni pietarilaisen orkesterin esittämän version, vaikka nyt en enää löydä sitä samaa levyä koko Spotifysta. :P

1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Strune: Traditional Music from Macedonia
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Paukkumaissi: Paukkumaissi
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Residente: Residente
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Medici Codex 1518 (Andrew Kirkman ja Rutgers Collegium Musicum)
12. Soolosoittimelle sävelletty teos (vain yksi soitin): John Cage: Music for Toy Piano (esittäjä Xenia Pestova)
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
14. Kokonainen sinfonia: Leonard Bernstein: Sinfonia nro 3 Kaddish
15. Musiikkia, jossa on poliittinen sanoma: Jontti & Koti6: Leipäjono
16. Huumorimusiikkia tai musiikkiparodia: Turo's Hevi Gee: Yhden tähden tähden
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
19. Levy, jonka kannessa on eläin: Christopher Cross: Christopher Cross
20. Legendaarisen levy-yhtiön levy (Blue Note): Wayne Shorter: Speak No Evil
21. Balettimusiikkia: Aram Khachaturian: Gayane
28. Syntymäpaikkakuntaasi tai muuhun sinulle läheiseen paikkaan liittyvää musiikkia: Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea
45. Kantelelevy: Minna Raskinen: Rinki

24/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 14 Loka 2018 17:40

22. Levyn kannessa on sinistä ja valkoista

Huh, vihdoin haasteen puoliväli eli 25! Kuuntelin tämän jo aiemmin viikolla, mutten ole muistanut kirjoittaa siitä. Selailin tätä varten taas jotain kuvahakuja, muistaakseni haulla "album covers blue" ja yritin jopa valita Googlen kuvahaun asetuksista, että kuvassa pitäisi olla sinistä. Valkoinen tulee yleensä siinä sivussa, niin sehän käy. Puhdasoppisesti pääasiassa sinistä ja valkoista sisältävä levynkansi löytyikin, Spiritualizedin Ladies and Gentlemen We Are Floating in Space (1997). Eräs kaverini kehuu aina tätä bändiä ja jotain olen ehkä heiltä kuunnellutkin, mutta en muista että olisin kuunnellut juuri tätä.

Ei erityisen sinivalkoista musiikkia, mutta mielenkiintoista kuitenkin. Ihan jatkuvalla syötöllä en jaksaisi kuunnella näin rauhallisen yksitoikkoista musiikkia, mutta tässä on toki ajatusta ja syvyyttä, joten välillä oikein kiinnostavaa. Ja siis eihän tämä tarkasti kuunneltuna ole yksitoikkoistakaan, mutta päällimmäiseltä sävyltään kuitenkin tässä on jokin synkkäsävyinen kitaravetoinen toisteisuus ja laahaava laulutyyli, mikä ei täysin innosta minua, koska pidän usein iloisen sävyisestä musiikista. Wikipedian mukaan kyseessä on space rock -bändi, ja kyllä tämä vähän avaruudelliselta kuulostaakin. Wikipedia tiesi myös kertoa, että levyn nimi tulee Jostein Gaarderin Sofian maailmasta, mikä johtaa epäilemään, että kyseessä on jollain tapaa ironinen valinta. :raps: Mutta en sitten tiedä.

12 kappaletta pitkän levyn lopetuskappale Cop Shoot Cop... kestää 17 minuuttia, joten kuunneltavaa tässä riittää.



1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
2. Ooppera-alkusoitto: Taikahuilu, La Traviata, Fidelio, Die Fledermaus, Aida
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy: Strune: Traditional Music from Macedonia
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Paukkumaissi: Paukkumaissi
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Residente: Residente
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Medici Codex 1518 (Andrew Kirkman ja Rutgers Collegium Musicum)
12. Soolosoittimelle sävelletty teos (vain yksi soitin): John Cage: Music for Toy Piano (esittäjä Xenia Pestova)
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
14. Kokonainen sinfonia: Leonard Bernstein: Sinfonia nro 3 Kaddish
15. Musiikkia, jossa on poliittinen sanoma: Jontti & Koti6: Leipäjono
16. Huumorimusiikkia tai musiikkiparodia: Turo's Hevi Gee: Yhden tähden tähden
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
19. Levy, jonka kannessa on eläin: Christopher Cross: Christopher Cross
20. Legendaarisen levy-yhtiön levy (Blue Note): Wayne Shorter: Speak No Evil
21. Balettimusiikkia: Aram Khachaturian: Gayane
22. Levyn kannessa on sinistä ja valkoista: Spiritualized: Ladies and Gentlemen We Are Floating in Space
28. Syntymäpaikkakuntaasi tai muuhun sinulle läheiseen paikkaan liittyvää musiikkia: Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea
45. Kantelelevy: Minna Raskinen: Rinki

25/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

EdellinenSeuraava

Paluu Musiikki



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron