luettu, luettavana, luettavaksi?

[theia]

Luin ensin uusintakierroksella Harry Potter and the Deathly Hallows, joka oli - ylläri - edelleen ihan loistava. Nyt luin sen ajatuksella, joka rivin, joka sanan, kun eka kerta meni "hieman" vauhdilla, kun piti vaan saada äkkiä tietää mitä siinä käy. Mutta edelleen, JK Rowling = lööööv!

Sitten löysin kaupasta kirjan Lyran Oxford (Philip Pullman), joka oli pieni, punainen, kaunis kirja, jossa oli yksi lyhyt tarina (ja Oxfordin kartta!). Mutta mikä tahansa jatko Universumien Tomulle on enemmän kuin tervetullut! Sydän hypähteli, kun muisti kuinka olinkaan kaivannut uutta materiaalia, ja kuinka muistin tuon alkuperäisen trilogian rakkauden. Pitäis lukea sekin uudestaan...

Nyt on kuitenkin luettavana Steven Hall - Haiteksti, joka ensimmäisen sadan sivun aikana on saanut koukkuunsa. Tykkäsin tavasta kirjoittaa, ja siitä että jumittelen kun jään ajattelemaan kaikkea epäolennaista (kiva ajatella välillä).

[Tr*ina]

Kaksi uutuuskäännöstä:

Javier Cercasin Valon nopeus oli sellainen kirja, että sen olisin halunnut lukea heti perään toistamiseen. Kirjassa kohtaavat Vietnamin sodan veteraani ja aloitteleva kirjailija. Kompakti, lähes hypnoottinen tarina on niin täynnä viisaita ajatuksia ja niin kauniisti kerrottu. Vaikka Vietnamin sota ei ole itse pääjuoni, niin silti sodan kuvauksena kirja on yksi vaikuttavimpia.

J.M. Coetzeen Hämärän maat käsittelee myös Vietnamin sotaa. Kirjan toinen kertomus puolestaan sijoittuu Etelä-Afrikan uudisraivaukseen 1700-luvulla. Tämä kertomus on tavattoman järkyttävä kurkistus valkoisen valloittajan pään sisälle. En olisi millään uskonut, että kyseessä on kirjailijan esikoisteos, jollei sivuliepeessä niin lukisi. Kirja ei päästä lukijaa ihan helpolla: siinä on psykedeliset kohtansa, missä kieli karkaa omille odysseoilleen.

Nyt luettavana on kolmas uutuuskäännös, Xiaolu Guon Punainen sanakirja rakastavaisille. Kirjassa kiinalainen maahanmuuttaja havainnoi länsimaalaista yhteiskuntaa - sanakirja apunaan. Kieli on todellakin hauskaa sinne päin -kieltä; kielioppivirheistä ja vääristä sanavalinnoista syntyy oma hauskuutensa. Mutta on kirja muutakin kuin kikkailu kielellä: rakkautta ja parisuhdedraamaa pukkaa! Tykkään: ihana.

[dubb]

Juuri luettuna on Seth Godinin kokoama Iso Muu - Erotu Joukosta eli eri liiketoiminnan asiantuntijoiden mietteitä seikoista, jotka johtavat onnistumisiin. Luettavana tällä hetkellä W. Chan Kimin sekä Renée Mauborgnen Sinisen meren strategia sekä Tatu Kuivalahden ja Jussi Luukkosen Intra työtä varten. Luettavaksi olen hommannut Jim Collinsin kirjoittaman liiketoimintakirjojen pienen legendan, Hyvästä paras. Pitäisi ehkä panostaa myös hieman tuohon kaunokirjallisuuteen..

[puolikarkea]

Luettavana on Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan ja lukemistaan odottelee Jostein Gaarderin Sofian Maailma. Nyt on ollut vähän semmoista joutoaikaa ja ajattelin hyödyntää sen lukemalla kirjoja, joiden lukemista olen suunnitellut, mutta jotka kuitenkin ovat jääneet lainaamatta. (Se kirjalista on vähän liiankin pitkä. )

[Pascal Lemoix]

Luettu (vihdoin): Kalle Päätalo: Koillismaa

Nyt on opittu uusia sanojakin: päntiö, selkoset, humeeti, neljännes ja niin edelleen. Tuohon kieleen alkoi ajan myötä tottua ja tykästyä. Noin tarinallisesti kaikki oleellinen olisi mielestäni voitu kertoa myös lyhyemmin ja tiiviimmin. Tietyt kohdat tempaisivat todella mukaansa, mutta turhan monet eivät ja lukeminen oli ainakin vaivalloista.

Jos tämä olisi ollut elokuva, niin Kosti Mäkisen osaan olisi helppo kuvitella Tapio Rautavaara.

--

Luettavaksi: Juha Itkonen: Kohti. Tämä iso aukko sivistyksessä laitetaan seuraavaksi umpeen. Eihän nykykirjallisuudesta oikeastaan puhutakaan paitsi Itkosesta. Minäkin haluan mukaan (edes nyökyttelemään).

[theia]

mie oon lukenut Steven Hall - Haiteksti. Se oli mielenkiintoinen. Erilainen. Katin kanssa tavallaan samaa mieltä, siinä oli tylsää ne haikohdat (paitsi haiden kuvat oli mielenkiintoisia, varsinkin se yksi siel loppupuolella), ja ihmisten jne kuvailu oli mielenkiintoista. Sai ajattelemaan, ainakin vähän.

Nyt luen duunikaverin lainaamaa Torey Hayden - Aavelapsi. Mielenkiintoista juu, mutta en ymmärrä välttis sitä monien ihmisten hehkutusta ko. kirjasta. Mulle tulee samanlaiset vibat kun Dan Brownista - mieleenkiintoista lukea, mutta itse kirjoitus on.. hmm.. kököhköä.

Seuraavaksi listalla on Agatha Christien 10 pientä neekeripoikaa, kun en ole sitten lukenut sitä varmaan viiteentoista vuoteen. Aika verestää muistoja.

[Suvi]

Tuli vaan yhtäkkiä mieleen, etten ole lukenut viimeistä Harry Potteria
vieläkään suomeksi.

Luettu sen sijaan on:

Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo

Tämän luin jo aikapäiviä sitten, en vain muistanut päivittää. Oikeasti
ihan hemmetin mielenkiintoinen kirja. Välillä tuli oikeasti vähän sellainen
olo, että minkä tyylistä kirjaa nyt oikein luen. Jossain vaiheessa oli rakkaus-
romaanin aineksia, kasvukertomusta ja sitten taas jännitystä sekä komediaa.
Taitavasti ne kyllä muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden ja ainakin minun
mielenkiintoni säilyi ihan loppuun asti.

Luettavana:

Steven Hall - Haiteksti

Vasta noin puolet olen lukenut, mutta koko ajan on sellainen olo, että mitäköhän
tässä seuraavaksi tapahtuu. Kerron sitten lisää kun olen lukenut koko kirjan.

[Walker]

Luettu
Stephen Davis: Jumalten vasara - Saaga Led Zeppelinistä
(suomennos ja korjaukset: Mika Järvinen)

Mainoksissa kirjaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaana rock-elämäkertana.
Kovin suurta kokemusta rock-elämänkerroista ei ole mutta en yhtään epäile väitettä.
Jos on jonkinlaista kosketuspintaa ollut bändiin niin tässä "raamattu", LZ historian
kertova teos.

Bändin elämään kuului mitä erikoisimpia "sex, drug and rocken roll" -juttuja
jotka nykyisin ei olisi mahdollisia. Lisäksi bändi pisti musiikkibisneksen täysin uusiksi
keikkapalkkioineen.

Miinuspisteitä kirjoittajan ja suomentajan fanitus näkyy ajoittain likaa tekstissä.
Mutta tässä oivallista kesälukemista.

[Tr*ina]

Viime aikoina olen kahlannut ihmiselämän sivuraiteita kirjallisuudessa.

Tänään kesän kukkein päivä sai elää omaa elämäänsä - itse uppouduin naiskohtaloon 1920-luvulla. Kyseessä oli Jean Rhysin romaani Herra Mackenzien jälkeen. Kirja on kaunistelematon kuvaus siitä mitä aviomiehen ja rakastajien hylkäämän naisen osa oli. Kirjailija havannoi tarkkaan ihmisten käytöstä ja mielen liikkeitä; hylätyn irrallisuutta maailmassa.

Mielenkiintoisena detaljina mainittakoon, että Jean Rhys kirjailijana oli aikoinaan melkoinen mysteeri. Pitkä tauko tuotannossa tulkittiin aikoinaan kirjailijaa kohdanneeksi kuolemaksi, mutta kirjailija teki myöhemmin 50-luvulla ylösnousemuksen.

Aiemmin viikolla luin Asko Sahlbergin viimeisimmän, Suojelus. Sahlberg on suomalaisista kirjailijoista lähin minulle etenkin mainion Göteborg-trilogian ansioista. Sahlbergin kirjoissa vietetään joutilasta elämää ympäristöä sivusta tarkkaillen. Maailma näyttää usein kovalta paikalta, vaikka henkilöistä löytyykin lämpöä ja teksti vilisee mustaa huumoria.

Sahlbergin kirjoissa väkivalta ja tuho ovat läsnä, mutta tähän mennessä ne ovat olleet enemmän sivujuonena kuin keskiössä. Suojelus on askel, jos toinenkin, pidemmälle. Kirja kuvaa seksuaalisia yllykkeitä, jotka lopulta murtavat ihmisen draamaattisin seuraumuksin.

Suojelus on häkellyttävä lukukokemus. Hyvin kauniin tekstin ja vähemmän kauniin sisällön välinen ristiriita on räikeä - ja hieno tehokeino. Sahlberg kirjoittaa upeasti. Itse sisällöltään kirja on häiritsevä. En ole täysin varma, mitä kirja haluaa sanoa. Miksi se on kirjoitettu, mitä näin shokeeraavilla aiheilla halutaan sanoa. Kirja jättää karvaan jälkimaun.


Aiemmin keväällä luin puolestaan John Rechyn Kaupunkien yössä. Kirja oli mukanani Pariisissa. Pakenin vihamielistä ja säiden runnomaa kaupunkia kirjan kiehtovaan maailmaan. Pariisissa sinnitellyn viikon ja luetun kirjan jälkeen ostin lipun New Yorkiin, sinne missä Kaupunkien yö oli.

Kaupunkien yössä kuvaa homo-, drag- ja poikahuorakulttuuria 60-luvun Yhdysvalloissa. Kirja nojaa kirjailijan omiin kokemuksiin kaupungista toiseen kiertävänä poikahuorana. Ajankuvauksena kirja on tavattoman kiinnostava kuten myös aiheen kuvauksena ja kaiken lisäksi vielä hyvin kirjoitettu. Vaikka 60-luvusta on vierähtänyt vuosikymmen jos toinenkin ja maailma on muuttunut (näennäisesti) suvaitsevammaksi, tietty käyttäytymismekanismi on ja pysyy.

[elegia]

Luettu:
Anna-Leena Härkönen: Palele porvari! ja muita kirjoituksia
Sen siitä saa, kun asuu vähänkin isommassa kaupungissa, kaikki kirjat ovat aina lainassa ja Härkösen kirjat tuntuvat tässä kaupungissa olevan menossa vuositolkulla. Kotikodissa piipahtaessani kävin vilkaisemassa myös paikallisen kirjaston tarjonnan ja sieltä löytyi hetkessä useita "pitäisi lukea, kunhan tulevat kirjastossa vastaan"-kirjoja eli myös tämä. Kirja oli hulvattoman hauska, kipakka ja itseironinen. Luinkin sen innossani muutamassa tunnissa. Tuli repeiltyä useaan otteeseen niille nasevan humoristisesti kirjoitetuille tunne- ja parisuhde-elämän kohtauksille, jollaisia voisi hyvin kuvitella tapahtuvan omassa elämässäkin.

Luettavana:
Michael Ende: Tarina vailla loppua, jossa on enää muutama kymmenen lehteä jäljellä. Ihana.
Sekä: Johdatusta semiotiikkaan (koulujuttuja, aivan kamala )
ja kassillinen romaaneja ( joiden kimppuun odotan pääseväni kunhan tuo tentti on ohi ).

[Nugat]

Luettu Wilbur Smithin Armottomat: Olin jo sitä mieltä, että kaikki kyseisen herran teokset on luettu ja kiinnostaisi lukea välillä muutakin kuin afrikka tarinointia. Eräs henkilö oli pitännyt mielessään mitä kirjoja luen ja lykkäsi lainaksi tuon Armottomat. Uskoni on jälleen palautunut. Älyttömän jännittävää seikkailu kerrontaa, jännittävissä kohdissa ei muista hengittää ja sitä luulee ratkaisseensa jutun, että Se on se paha tyyppi, mutta ei. Erehdyin jälleen, mutta lopussa ratkaisu oli vallan looginen. Sitä meni jo aivot solmuun, kun ei enään tiennyt kuka on pahis ja kuka on hyvis.
Ensimmäinen jännittävä tapahtumakin kestää sen sata sivua ja jo luuleekin, ettei tässä muuta kerkiä tapahtumaan, mutta kas! Sehän oli vain alku lämmittelyä.

Luettavaksi Väinö Linna Sotaromaani:Tuntematon sotilas on luettu jo kauan sitten, mutta nyt olisi tehnyt mieli lukea se taas. Kirjastossa kuitenkin käteeni tarttui tämä Sotaromaani, eli "sensuroimaton" versio. Kerkeisipä jo aloittaa!

Tekisi mieli lukea seuraavaksi Mazo de la Rochen Jalna-kirjoja: Mutku tekee mieli. Jotain hömppää. Nuorempana luin kaikki, mutta hohto meni kun mummo kuoli eikä papukaijaakaan muistaakseni enään ollut. Pidinkin niistä ensimmäisistä kirjoista eniten. Mutta nyt tulikin mieleeni, että kun ne vaihto sitä papukaijaa vuosien saatossa mummon tietämättä, niin eipä se papukaija kauaan sitten elännyt jos ajattelee kuinka kauan isot papukaijat oikeasti voisivat elää. No tämä seikka tarkistetaan vielä.

[Pascal Lemoix]

Kokeilin lukaista läpi Heli Krugerin teoksen olen koskettanut taivasta [pienellä alkukirjaimella], mutta ei siitä mitään tullut.

Teos alkaa: "Unessa minä näen sinut. Unessa sinä olet kietoutunut punaiseen harsoon. Haalean harson lävitse minä näen sinun vartalosi suloiset viivat."

Siis

On kyllä niin heikkoa tekstiä, ettei mitään rajaa. Töksähteleviä päälauseita jonossa. Ja toistoa toiston perään, mielikuvituksettomia sanavalintoja.

Sen sijaan Kaari Utrio aloittaa Ruman kreivittärensä: "Pojasta tuli menestyvä mies, kartanosta raunio. Siihen tarvittiin neljännesvuosisata."

Tällainen on jo romaaninalku

[Jorssi]

Luettu:

The Sandman: Book of Dreams, edited by Neil Gaiman and Ed Kramer

Koottuja Sandman-sarjakuvien innoittamia novelleja eri kirjailijoilta. Novellien taso vaihteli aika lailla. Varmasti olisi auttanut/parantanut lukukokemusta, jos olisin lukenut nuo sarjakuvat joskus. Kuitenkin seasta löytyi pari todella hyvääkin juttua. 6/10

Dean Koontz: Varjostaja

Koontzin tuotantoa 70-luvun alkupuolelta. Ihan jännittävä kirja takaa-ajosta, mutta 171-sivuisena jäi jotenkin vajavaiseksi. Siinä ei oikein ehtinyt päästä hahmojen kanssa sinuiksi, ennen kuin kirja jo loppui. Tosin 171 sivun pituuden ymmärtää, kun muistelee, millä tahdilla Koontz uransa alkuaikoina kirjoja julkaisi. 7/10

Kathy Reichs: Jäinen pelko

Kathy Reichsin ensimmäinen Tempe Brennan -kirja. Tapahtumat sijoittuvat Montrealiin ja tekstissä oli monia ranskankielisiä lausahduksia, joista osaa ei ollut edes suomennettu (onneksi olen ranskani lukenut, niin tajusin ne yleensä) eikä englanninkielisille ilmeisesti englanninnettukaan (onko toi sana?). Välillä meinas mennä aivot solmuun kaikkien antropoligisten testien ym. yksityiskohtaisissa selostuksissa, mutta kaiken kaikkiaan mainio jännäri. Varmasti luen muitankin Reichsilta. 7/10

William Hjortsberg: Falling Angel

Juoni puolivillaisesti käsiteltiinkin jo elokuva-arvosteluketjussa. Todella helppolukuista ja sujuvaa tekstiä. Yhdistää kivasti dekkaria, jännäriä, trilleriä ja kauhua. Ehkä paras dekkari, jonka olen lukenut. 8/10

Clive Barker's Books of Blood vol. III

Ei pärjää kahdelle edelliselle osalle, mutta silti hyviä lyhyitä kauhukertomuksia. 7/10


Luettavana:

Jonathan Carroll: Bones of the Moon

Vaikuttaa ehkä jopa paremmalta kuin Naurujen maa...jää nähtäväksi.


Luettavaksi:

Clive Barker: The Hellbound Heart
Jerzy Kosinski: Kirjava lintu

[Deni]

Luettu:

The Sandman: Book of Dreams, edited by Neil Gaiman and Ed Kramer

Koottuja Sandman-sarjakuvien innoittamia novelleja eri kirjailijoilta. Novellien taso vaihteli aika lailla. Varmasti olisi auttanut/parantanut lukukokemusta, jos olisin lukenut nuo sarjakuvat joskus. Kuitenkin seasta löytyi pari todella hyvääkin juttua. 6/10

Mitä, sä et ole lukenut niitä sarjiksia?

Mitä mä olen sun lukutottumuksia ja kirjamakua tätä kautta kyttäillyt, niin uskallan olla aika varma että sä tykkäisit niistä ihan höpönä. Kannattaa! Suosittelen! Ne spinoff-novellit ei ole mitään alkuperäiseen tarinaan verrattuna. Sitäpaitsi se piirrosjälki on paikoitellen ihan uskomattoman hienoa, eikä siihen pääse kyllästymään kun lähes joka tarinalla on eri kuvittaja.

Niitä saa kirjastosta. Ja ainakin akateemisesta suht halvalla. Ja multa lainaan ellei muu auta.

[Jorssi]

Juu, pitää ottaa lukemistoon kyllä nuo jahka jaksan kirjastoon vaivautua. On ollut suunnitelmissa lukea nuo kyllä jo todella pitkään, mutta kun on tyhmä ja saamaton, niin minkäs teet

[Pascal Lemoix]

Nyt on Itkonen luettu. Teetti töitä, laittoi hanttiin. Takautumia, uusia takautumia, valtavasti seksiä, kaikkiin sattuu, kukaan ei puhu paitsi kännykkään. Tiivistämisen varaakin olisi ollut, ei oleellista uutta 200 sivun jälkeen. Ajankohtainen kovastikin, kuin väittely eduskuntavaalien alla: oikea kohtaa vasemman ja vanhempi sukupolvi tajuaa, kuinka hataralla pohjalla Suomi noin valtionakin on. Ei siitä niin kauan ole, kun olemassaolosta kamppailtiin.

Aikansa teos.

[Kati]

Tämähän menee hyvin. Aioin olla aktiivinen täällä ja en sitten ole.
Ja kuitenkin olen lukenut koko ajan ja paljon, mutta iso osa siitä on ollut muuta kuin kansien väliin laitettua.

Luettujen listalle voi laittaa sen Pasi Ilmari Jääskeläisen Taivaasta pudonnut eläintarha, joka oli viimeksi luvussa. Kirja oli just niin oivaltava kuin uskalsin odottaakin. Se PIJ:n maailma on valloittava ja kieli kertakaikkiaan ihanaa. Osasin yllättäen lukea novelleja ihan sujuvasti.

Luin myös jonossa olleen Kim Edwards: Muisto tyttärestäni. Tarinan lähtökohta on siis raju - isä luopuu down-lapsestaan salaa lapsen äidiltä, mutta se rajuus jääkin sitten siihen. Jotenkin minua ärsytti henkilöiden aikaansaamattomuus. Vuosikaudet vätystetään oman tuskan kanssa, mistään ei puhuta, mitään ei kerrota, sitten ihmetellään miten ote elämästä tuntuu niin ohuelta.
Ei kaiken kehunsa arvoinen ollenkaan.

Pokkaripinosta mukaan tarttui Lionel Shiver: Poikani Kevin
Taas kehua retostettu teos, nousi esille Jokelan tapauksen jälkeen koska on suorasanainen koulusurmaajan äidin kertomus pojastaan ja äidinrakkaudesta, jota ei ole. Itse Kevinin väkivallanteko on taka-alalla, kirjassa Kevinin äiti Eva kuvaa omia tuntemuksiaan Kevinin syntymästä saakka. Ketä me syytämme: poikaa, joka surmaa koulutoverinsa vai pojan äitiä, joka on koko ajan uskonut oman lapsensa synnynäiseen pahuuteen ja pahansuopaisuteen, äitiä, joka ei koe kiintymystä poikaansa, äitiä, joka ei pidä pojastaan?

Tämä kyllä koukutti. Juonenkuvioissa ei sinänsä ole mitään mullistavaa, paikoin kielikuvat on äklökökköjä, mutta aihe on koukuttava. Miksi poika pitää tärkeämpänä äitiään, joka ei häntä rakasta, kuin isäänsä, joka tukee poikaa kaikessa?

Keskusteluissa on mietitty sitä, avaako kirja myytin pyyteettömästä äidinrakkaudesta lopultakin aidosti keskusteltavaksi vai käykö sittenkin niin, että se vain vahvistaa myyttiä entisestään. Pelkään jälkimmäistä.


Olen siirtynyt kevyempään. Päätin sitten tarkistaa mistä on kyse Stieg Larssonin dekkareissa.
Kiinnostaa kehujen vuoksi ja siksi, että taas kyseessä on toimittaja, jolta luonnistuu kirja tuosta vaan. Ja ilmeisesti vielä siis hyvä kirja.

[Tierra]

Oijoih, kesä on niiiiiin parasta lukuaikaa. Täytyykin kunnostautua. Viime viikot olen lueskellut lähinnä New Yorkin matkaoppaita. NYC ja minä, syyskuussa

[Fantsu]

Samoilla linjoilla minä olen tutustunut Bostoniin liittyvään tietokirjallisuuteen

Muuten kahvipöydällä lepää Jonathan Strange & herra Norrell (Susanna Clarke), joka on tosin vasta alkupuolella. Kesken olevia kirjoja on muitakin, mutta koska tämä on kirjastosta, ajattelin lukea sen ensin.

[Tr*ina]

Jo aiemmin ketjussa mainitulta Michel Houellebecqiltä luin viimeisimmän suomennoksen Mahdollinen saari.

Lukuprosessi oli pitkä ja ajoittain jopa tuskallinen. Ei että kirja olisi ollut pitkästyttävä tai kömpelösti kynäilty vaan tyylillisen ja teemallisen rankkuuden takia. Matkan varrella kirja saa uusia ulottovuuksia ja uusia teemoja punotaan juoneen, jotka auttavat kestämään loppuun asti.

Inhosin alkusivuilta kirjan kertojaminän vittuilevaa, kyynistä ääntä; stand-up koomikkoa, joka tuntui halveksivan ja vihaavan kaikkea. Etenkin kertoja vihaa nuoria naisia, joita samalla himoitsee. Nuoruuden ihannointi, seksuaalisuuden ylikorostuminen ja nuorten naisten valta yli kaiken muun saa keski-ikäisen koomikon käpristelemään halussaan ja halun halussa. Paljon paremmin ei käy vaimollekaan, jonka kauneus hylkää. Nainen kuolee vain kerran, todettiin eilen Vuoroin vieraissakin. Silloin kun todella kuolee ja silloin kun tajuaa, ettei ole enää haluttu.

Onko maailma todellakin tällainen, kauhistelin.

Erikoisena yksityiskohtana mainittakoon, että lukuprojektin tuoksinnassa satuin todistamaan tosielämän tapausta, jossa näin seksiä yritettävän ostaa alaikäiseltä. Tai ilmeisesti yritettävän ostaa ilmeisesti alaikäiseltä. En jäänyt seuraamaan miten kaupankäynnissä kävi, mutta niin ostaja kuin myyjätkin (2) näyttivät olevan myöntyväisiä kaupan syntymiselle. En tuntenut sääliä suuntaan tai toiseen; toivoin vain, että tytöt ymmärsivät myydä sakkolihaansa parempaan kurssiin kuin viidelläkympillä, mikä miehen kourassa hikoili.

Kirjan henkilöt päätyvät eliminoimaan itse itsensä nuoruuden heidät hylättyä.


Kirjassa tapahtumien käännekohdaksi muodostuu uskoontulo. Koomikko ottaa vastaan kutsun uskonnolliselta lahkolta ja matkasta alkaa mullistava tapahtumasarja, joka lopulta päättyy armottomaan visioon ihmisyyden ja maapallon tuhosta muutamia vuosisatoja myöhemmin. Science fictionin henkeen paisuteltu loppu on huikea.

Mahdollinen saari, mikä se sitten on? Sekin arvoitus selviää kirjan loppupuolena ja on yhtä lohduton kuin kaikki muukin kirjassa.

[Tr*ina]

Tuplat sori!

(Kirjoittelen tähän myöhemmin vaikka keskenjääneistä lukukokemuksista. Niitäkin kun riittää...)

[Jorssi]

Luettu:

Jonathan Carroll: Bones of the Moon

Carroll on nousemassa ihan mun kolmen suosikkikirjailijan joukkoon, vaikka en ole kuin kaksi hänen tekelettään lukenut. Tämä oli uskomattoman mielikuvituksellinen fantasiasatu, jossa unimaailma ja todellinen maailma kohtaavat. Stephen King sanoi sen paremmin, kuin minä koskaan osaisin: "A gorgeous, frightening, imaginative, loving, unsettling, funny, gruesome, thought-provoking novel. This grand book is a triumph." 9/10

Clive Barker: The Hellbound Heart

Kaikkihan varmasti Hellraiser-elokuvat tietää. No tästä tarinasta tehtiin se ensimmäinen elokuva. Mitä nyt sitä leffaa muistan, niin aika orjallisesti taisi mukailla kirjan tapahtumia. Barker on parhaimmillaan tällaisissa lyhyissä tiiviissä tarinoissa. 9/10

Jerzy Kosinski: Kirjava lintu

Tarina nuoresta pojasta, joka toisen maailmansodan aikana kulkee kylästä toiseen etsien kattoa päänsä päälle. Kirja kuvaa ihmisten julmuutta erilaisuutta kohtaan sodan varjossa. Kauniisti kirjoitettu kirja vaikeasta asiasta. 7/10


Luettavana:

Stephen King: Lisey's Story


Luettavaksi:

Neil Gaiman: Stardust
The Journals of Eleanor Druse: My Investigation of the Kingdom Hospital Incident

[Pvi]

Mä oon lukenut kanssa kirjan!!!
Yliopistomeiningit vähensivät merkittävästi loppuun saakka luettujen kirjojen määrää
mutta pari päivää sitten sain päätökseen juhannusmatkalukemisen Mister Pip by Lloyd Jones.

Valitsin sen Tukholman juna-aseman pokkarikaupan hyllystä kannen värin ja
käsituntuman perusteella... Kaupan henkilökunta oli kirjoittanut suosituslappusen,
mutta minuun vetosivat visuaaliset puolet. Se oli minun seuralaisenani midsommarstång-juhlissa,
juhannuskylvyssä, puistoissa ja laivalla. Se auttoi minua nukahtamaan illalla ja viihdyti aamulla kun ei ollut vielä kiire mihinkään.

Kaikin puolin hyvä kumppani.

[Suvi]

Luettu:

Steven Hall: Haiteksti

Tykkäsin paljon. Loppu oli ehkä vähän ennalta arvattava, toisaalta taas ei.
Täytyy myöntää, että alku meni itseltäni vähän ohi, mutta varmasti lukaisen tämän
uudestaankin jonkin ajan päästä, niin voin tehdä perusteellisemman analyysinkin kirjasta.

Sitten lukaisin huvikseni John Tyerman Williams: Nalle Puh ja filosofit. Ihan hauskasti
eikä liian tiukkapipoisesti kirjoitettu kirja. En ihan kamalasti ole filosofiaan perehtynyt, niin
välillä meni kirjoittajan pointit ohi. Hyllyssäni on jo muutaman vuoden odottanut lukemista
Nasu ja Te, mutta olen kuullut että muut tämän tyyppiset kirjat menevät vähän teennäisyyden
puolelle. Ehkä luen jotain muuta.

En ole vielä päättänyt, mitä lukaisen seuraavaksi. Todennäköisesti otan (työ)matkalukemiseksi
Douglas Adamsin Sielun pitkä pimeä teehetki -kirjan. Jonossa olisi pari Karin Alvtegeniä,
Ursula K. LeGuinia, Grishamin Firma ym. Alvtegen on varmaankin seuraava, sillä se on vain lainassa.

[Rulla]

"It has served us well, this myth of Christ."

Kirjaa, joka alkaa näin, ei voi laskea käsistään ennen viimeistä sivua. Steve Berryn The Templar Legacy juoksuttaa salaliittoteorioita ja kätkettyjä vihjeitä toinen toisensa perään. Temppeliritarien kauan vartioima ja kätkemä aarre on löytymässä ja sillä halutaan ravistella maailma uuteen järjestykseen. Uskonnon asema ja sille luotu maailma ovat luhistumassa - tai ehkeivät sittenkään... Kirjan esittämät (ja osin muilta lainaamat) teoriat saavat miettimään uskon ja tahdon asemaa todellisuuden rinnalla ja sijalla, samalla kun tarina viihdyttää sujuvalla poljennollaan. Vaikka tarinassa tulee suvantokohtia, juonta viedään koko ajan eteenpäin, taustoja avataan ja historiallisia faktoja (niin, no, minkä kukin uskoo faktaksi) punotaan fiktion jatkoksi. Mikään ei ärsytä, paitsi sivujen hupeneminen. Siksipä ajattelinkin lähteä metsästämään kirjailijan muita tuotoksia loppukesän viihdykkeeksi.

Lukemista odottaa liiankin monta opusta, mm. yksi Oprahin kirjakerhon kirjoista, kirja alkoholista, kirja tulkkauksen historiasta ja vähän new age-hömppää sielunvaelluksesta...että vielä sitten lisää pitäisi saada...