forde.munfoorumi.com

Jatkoa ex-forden kissa-ketjuun.

Sain omasta mielestäni napattua meijän Pedrosta aika huvittavan kuvan

"Yarrr where's me rum and me lucky parrot?"

Mahtava kuva, Crux

Meiän pihalla on jo yli vuoden ajan käynyt sellainen aivan ihana kissa, jota sanomme Tiikeriksi. Se oli viime kesänäkin aika hoikka, mutta talven aikana se on laihtunut entisestään. Karvakin on huono. Olen antanut sille aina toisinaan ruokaa, vaikken tiedä miten fiksua se on.

En tiedä yhtään kenen kissa se on. Pitäisikö lähteä kyselemään ympäriinsä, vai mitähän tuon kanssa oikein teen? En kai mie nyt vaan voi alkaa sitä ruokkimaan, jos se sitte onkin jonkun toisen kissa? Kun se on kuitenkin välillä aina pitkiäkin aikoja poissa.

No, nyt kun se tuli eilen tänne, niin katsoin kyllä, että se on IHAN liian laiha. Nyt pitää kyllä tehä jotain. Meille sisään kissa ei voi tulla, koska ollaan molemmat allergisia. Eli meidän omaa kissaa siitä ei kai sitten voisi tulla vaikkei sille omistajaa löytyisikään

Tiikeri kuvassa viime kesänä.

Hurmaava eläin Cruxilla.
Kun kevät taas koitti lähti kissa reissulle. Se on ollut kohta kuukauden jossain. Mikä noita metsäkissoja vaivaa? Talvet ollaan niiiin sisäkissoja että. Ulos ei ainakaan mene pisille, potta se on oltava. Ja lämmin takka ja ruokaa ja hellä rapsutus liikkumattomassa sylissä sillointällöin. Mutta taas. Tätä on jatkunut jo monta vuotta. Inhottaa vaan epäitetoisuus että onko mirrille sattunut jotain, jäänyt auton alle tai joku ampunut. Sitten se kehtaa tulla syksyllä takaisin kun ollaan itkut itketty että nyt se on varmasti vainaa, niin ei. On kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sillä ei ole tunteita.

Muut kissat tietävät sentään pihan rajan ja ruoka ajat. Ne on sentään kunnon kissoja.

Pampulalle: Yleensä vieraita kissoja ei kannata ruveta ruokkimaan, jos ei halua niitä omia. Melkein kannataisi ottaa kiinni ja viedä johonkin hyvään kissataloon. (On niitä huonojakin taloja.) Jos omistajat kissaansa aktiivisesti etsivät, niin ehkä lukevat löytökissapalstoja ja löytävät sen sitten sieltä kissatalosta. Tai sitten se on heitteille jätetty tai se kissa voi kuljeskella huvikseenkin pitkiäkin matkoja ympäriinsä. Laihuus ja huono karva voi merkata että on älyttömästi matoja tai sitten se voi olla oikeasti kipeä mutta sehän selviää eläinlääkärissä. Ainakin voi ajatella että se kissa pääse myöhemmin varmasti kunnon kotiin sieltä kissatalosta. Ovat pirun tarkkoja tätejä siellä mihin kissansa antavat. Ja naapureille varmaan kannattaa mainita tästä kissasta. Ehkä juoru lähtee liikkeelle ja löytää oikean omistajan?

Onko se Nugatin kissa leikattu? Leikkaamattomat kissathan saattaa lähteä reissuun vaikka kuinka kauas.

Se leikattiin heti kun se tuli siihen ikään että voi leikata. Sehän se jännä juttu on. Jos se ei ole ymmärtäny että se on leikattu. Naapurissa on kolli joka on leikattu, mutta sai se silti meiän nartun kanssa pennut aikaiseksi kun narttu tuli siihen ikään.
Epäilen että joku vaellusvietti sillä vain on. Kissakirjasta joskus luin että metsäkissoja ei missään nimessä saisi pitää kaupungissa neljänseinän sisällä tai se sekoaa. Tämä ainakin rupeaa itsetuhoiseksi jos sitä väkisin pitää sisällä. Aika ymmällään olemme että mitä sen kanssa tekee.

Kissut...

Enstenä niin tuo Ruksin kissu. Aivan järettömän hieno kuva! Yaaaarrrrrr!

Ja sitten niinkö muuhun asiaan.
Meitin kissusta löysin kanssakin kuvan, jonka oon postannu kyllä ennenki,
mutta laitan taas, kön tuli niin karmea ikävä Tikrua.
Näin yhtenä yönä unta kissusta. Se purisi mun kaikkulissa ja oli niin söpö,
lämmin ja elävä. Ehkä se oli Tikrun tapa sanoa, notta kaikki hyvin mama,
elä itke ja pahoittele enää.

Niin kön meitin kissuhan jouduttiin lopettamaan viime syksynä epilepsia-
tai aivokasvain epäilyksen vuoksi. Pitkä tarina, mutta pelottavaa se oli,
kun oma rakas eläin ei enää tunnistanut meitä, murisi, raapi ja oli vaan
niin peloittava.

No enikeissi, taas katosin aiheesta. Tämän Tikrun jälkeen mulla on ollut
ajoittain fiilis, että kissuton elämä ei oo mistään kotosin. Ja siksipä olen
jo pitkään harkinnut, notta josko uusi pentu jostain sattuisi elämääni
ilmestymään. Mutta sitten iskee ahdistus ja jopa pelko. Mitä jos kissusta
tulee samanlainen peto, kön Tikrusta. Että jos silläkin viiraa päässä ja
se hyökkää vaikka kinppuun.

Joten miten tämmöisestä pelosta voi päästä yli? Vai pääseekö siitä ikinä?

Ja tässä siis se hurjimus. Tikru. Mai peipe.

Ruksin ja Muutsin kisut

Eilen mainitsin Ilmoittelussa, että meidän sisä-
kisu pääsi eilen seikkailun makuun takapihalla.
Ylpeän emännän tavoin näpsin tietysti neidistä
kuvia minkä kerkesin:




Kielikuvat on aina ihan parhaita!

Moochin Tikru näyttää vähän haikean filosofiselta tuossa kuvassa, tuli itellekki vähän surku sen takia Tosi harvinaisiahan nuo kasvaimet tms. on kissoilla, ei sen takia kannata jättää uutta hankkimatta. Toisaalta ymmärrän, että kun on ollut todella rakas lemmikki, tuntuu että sitä ei voi korvata millään uudella. Minulla loppui koirainnostus täysin, kun hieno ja viisas koiramme kuoli. Viime aikoina olen miettiny, että vois hankkia koiran, jos se ei a) haise b) riehu ja hypi päin c) nuole naamaa. Eli siis haluan kissan

Pampula, voit tehdä vaikka ilmoituksen paikalliselle eläinsuojeluvalvojalle, jos epäilet, että kissaa ei pidetä hyvin. Ymmärrän hyvin, että allergisen mahdollisuudet ottaa kissa itse kiinni ovat pienet, mutta eläinsuojeluvalvojan tai -yhdityksen luulisi tarttuvat toimeen, jos kissa on selkeästi huonokuntoinen.

Nugat kirjoitti:Se leikattiin heti kun se tuli siihen ikään että voi leikata. Sehän se jännä juttu on. Jos se ei ole ymmärtäny että se on leikattu. Naapurissa on kolli joka on leikattu, mutta sai se silti meiän nartun kanssa pennut aikaiseksi kun narttu tuli siihen ikään. :shock:

Uroshormonithan ne ajaa kissan vaeltamaan. Ne eivät poistu heti leikkauksen jälkeen, eivätkä mun käsittääkseni aivan kokonaan muutenkaan, sillä pieniä määriä syntyy myös muualla kuin kiveksissä. Vaistot ovat myös paljon syvemmällä kuin hormoneissa. Jos vaeltamisen taidon on kerran oppinut, niin ei se välttämättä pallien myötä katoa. Entinen kissani merkkaili seiniä kollin tapaan, vaikka olikin leikattuna ollut jo monta vuotta. Ja nykyinen lutukissa (leikattu yli vuosi sitten) herättää seksuaaliset vaistonsa, kun toinen kissa on esim. maton alla. Oli kyllä mammalle vähän epäuskoinen olo, kun maailman nössöin kissa rupeaa yhtäkkiä karjumaan ja käyttäytymään kuin kolli.

Naapurin kollilla voi olla piilokives, joka on leikkauksessa jäänyt poistamatta ja on sittemmin osoittautunut käyttökelpoiseksi. Tai sitten kolli on "leikattu", että voidaan sanoa niin. Pennut ovat myös voineet saada alkunsa jostain muusta kissasta, sillä niitähän ulkona riittää. En kyllä äkkiseltään uskoisi, että kunnolla leikattu kolli olisi enää millään tavalla lisääntymiskykyinen.

Nugat kirjoitti:Kissakirjasta joskus luin että metsäkissoja ei missään nimessä saisi pitää kaupungissa neljänseinän sisällä tai se sekoaa. Tämä ainakin rupeaa itsetuhoiseksi jos sitä väkisin pitää sisällä. Aika ymmällään olemme että mitä sen kanssa tekee. :cry:

Hä? Kaikkea ne kansien väliin painaa. :friikki: Puhutko nyt jostain metsässä syntyneistä kissoista, vai norjalaisista metsäkissoista? Ensimmäisien kohdalla voin tekstin ymmärtää jossain määrin, mutta norjalaiset metsäkissat ei kyllä poikkea sisälläpidettävyydessään muista. Jos kissa on pienestä pitäen sisäkissa ja sillä on riittävästi virikkeitä (tarkoittaen mm., että se pääsee kiipeilemään, juoksemaan, piiloutumaan ja mutustamaan heinää), niin ei se kyllä tiedä asuvansa kaupungissa eikä siitä sekoa. Sen sijaan vapaasti ulkoilemaan oppinut kissa monesti kyllä kärsii sisälläolosta, vielä enemmän silloin, kun kissan oletetaan käyttäytyvän sisällä kuin koira, eli ei saa mennä pöydille eikä sohville eikä muutenkaan toteuttaa kissamaisia tapoja. (En viittaa aloittajaan, paasaan nyt yleisesti kun vauhtiin pääsin :pepsodent: )

- - -

Me ollaan aloitettu valjastelut. Vanhempi kissa oli heti kuin kotonaan, ja nykyään me painetaankin tunnin mittaisia lenkkejä. Ja ne tosiaan on lenkkejä, sillä suurimman osan ajasta taluttaja joutuu kävelemään aika reippaasti pysyäkseen kissan perässä. Se vielä pysyttelee aina poluilla ja teillä, mikä tekee lenkeistä nautittavia. Pienempi kissa taas on vasta alkanut kunnolla liikkumaan ulkona. Aiemmat kerrat ovat menneet kuuntelemiseen, haisteluun ja maisteluun. Harmi vain, että sillä taas veri vetää just siihen pahimpaan ryteikköön. Toissailtana oltiin varmaan näky, kun kissa lähti taipunutta, kuollutta leppää pitkin kävelemään ja mä taistelin hihnan ja omien raajojeni kanssa siinä oksisto-osassa. Välillä olin ihan jumissa jossain oksanhaarukassa, kun ei päässyt eteenpäin, ei yli eikä ympäri. :virne: Äippäkin on ottanut tavakseen viedä multa kissat, nytkin ne lähti eilen mummolaan ja kotiin ne tulee seuraavan kerran puolentoista viikon kuluttua. Tosin on siinä sekin hyvä puoli, että siellä ne ulkoilutukset hoituu ihan itsestään, eikä mun tarvitse huolehtia. :D

Outolintu kirjoitti:Pampula, voit tehdä vaikka ilmoituksen paikalliselle eläinsuojeluvalvojalle, jos epäilet, että kissaa ei pidetä hyvin.

Nyt selvisi, että kissa tosiaan on yhden meidän naapurin. Niillä on ainakin kaksi muutakin kissaa ja sitten kaksi koiraa. Muut eläimet näyttävät olevan hyvässä kunnossa.

Ei olla tuon naapurin kanssa missään tekemisissä. Ovat erikoista sakkia. En oikein tiedä miten pääsisi asiasta puheille. Ei kissa nyt sillä tavalla hengen hädässä ole, se on ihan pirteä ja noin. Ainut vaan on, että se on tosi laiha ja huonokarvainen eikä oikein syö ainakaan meidän tarjoamaa ruokaa. Eli varmaan sillä on matoja tms.

Mua pelottaa, että meidän hoitokissa on vilustunut :( se on aivastellut pari kertaa. Tuskin se on mitään, olen varmaan vain ylihuolehtivainen, ja kun en niin kauheasti vielä kissoista tiedä. Kissa on halunnut olla tosi paljon ulkona nyt, vaikka on ollut viileää. Kun se on kumminkin ollut nyt sisäkissana kaupungissa talven, niin pelottaa, ettei se nyt vaan ole vilustunut. Pitää soittaa omistajalle.

Mun rääpälekissani Norris on melkein samannäköinen kuin Cruxin kissa. Norris on koynkonaan musta, paitsi että sillä on muutama hassu valkea rintakarva ja yksi valkea viiksi. Otin sen tuossa tammikuussa, vaikka riskinä olikin, että vuosi sitten mulle tullut Misca (joka on jo 8 vuotta) ei tykkäisi siitä ja ahdistuisi. Se tuli mulle, koska se ei tullut entisen omistajansa muiden kissojen kanssa toimeen ja ei enää syönyt eikä pessyt itseään ja olikin sitten viimeiset kaksi kuukautta vaatekomerossa.
Mutta hyvin ne tulee toimeen, pientä mustasukkaisuutta on tietysti ilmassa. Miscan ilme on niin paha, jos mä pidän Norrista sylissä ja jos mä silitän Miscaa, Norriksen pitää tulla myös nuolemaan sitä. Pieni kissa vois vaan kasvaa vähän aikuisemmaksi, tai yrittää olla vähän nätimmin. Välillä ei enää tiedä mitä sen kanssa tekis. Se repii kaiken. Vessapaperin telineestä ja pissaa mun sänkyyn ja kaikkialle, sen toisen se on nykyään, kun muutettiin, alkanut tehdä pottaan, onneksi.

Sit Norriksella on sellainen hassu tapa, että kun se vaanii esim kärpästä, se pitää sellaista ääntä kuin koirat kun ne haukkuu. Ja öisin se tulee mun sängyn alle ja kuulostaa pululta.

Vanhemman kissan takia oon ollut nyt tosi surullinen, koska sillä on jonkinlainen keuhkovika (entisen omistajan mukaan, mutta siitä nyt ei tiedä) ja lääkäri sanoi jotain ahtaista hengitysteistä ja siks se ei sais olla kovin lihava. Mutta en mä oikein tiedä mitä mä sen painolle tekisin. Lightruoka ei auta ja kun rääpäle tuli, niin se on kyllä alkanut liikkumaan (välillä liiankin runsaasti) ja syönyt ehkä vähän vähemmänkin, mutta silti sen maha ei vaan pienene. On aika ikävää kuunneltavaa tuo hengityksen vinkuminen.

Voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon mun kissoista. Mistään muusta ei tuu puhuttua niin paljon. Melkein joka toinen lause on aina mun kissat sitä ja mun kissat tota :hullu:

Outolintu kirjoitti:

Nugat kirjoitti:Se leikattiin heti kun se tuli siihen ikään että voi leikata. Sehän se jännä juttu on. Jos se ei ole ymmärtäny että se on leikattu. Naapurissa on kolli joka on leikattu, mutta sai se silti meiän nartun kanssa pennut aikaiseksi kun narttu tuli siihen ikään. :shock:

Heh. Paasaaminen on joskus suotavaa. :D

Uroshormonithan ne ajaa kissan vaeltamaan. Ne eivät poistu heti leikkauksen jälkeen, eivätkä mun käsittääkseni aivan kokonaan muutenkaan, sillä pieniä määriä syntyy myös muualla kuin kiveksissä. Vaistot ovat myös paljon syvemmällä kuin hormoneissa. Jos vaeltamisen taidon on kerran oppinut, niin ei se välttämättä pallien myötä katoa. Entinen kissani merkkaili seiniä kollin tapaan, vaikka olikin leikattuna ollut jo monta vuotta. Ja nykyinen lutukissa (leikattu yli vuosi sitten) herättää seksuaaliset vaistonsa, kun toinen kissa on esim. maton alla. Oli kyllä mammalle vähän epäuskoinen olo, kun maailman nössöin kissa rupeaa yhtäkkiä karjumaan ja käyttäytymään kuin kolli.

Naapurin kollilla voi olla piilokives, joka on leikkauksessa jäänyt poistamatta ja on sittemmin osoittautunut käyttökelpoiseksi. Tai sitten kolli on "leikattu", että voidaan sanoa niin. Pennut ovat myös voineet saada alkunsa jostain muusta kissasta, sillä niitähän ulkona riittää. En kyllä äkkiseltään uskoisi, että kunnolla leikattu kolli olisi enää millään tavalla lisääntymiskykyinen.

Nugat kirjoitti:Kissakirjasta joskus luin että metsäkissoja ei missään nimessä saisi pitää kaupungissa neljänseinän sisällä tai se sekoaa. Tämä ainakin rupeaa itsetuhoiseksi jos sitä väkisin pitää sisällä. Aika ymmällään olemme että mitä sen kanssa tekee. :cry:

Hä? Kaikkea ne kansien väliin painaa. :friikki: Puhutko nyt jostain metsässä syntyneistä kissoista, vai norjalaisista metsäkissoista? Ensimmäisien kohdalla voin tekstin ymmärtää jossain määrin, mutta norjalaiset metsäkissat ei kyllä poikkea sisälläpidettävyydessään muista. Jos kissa on pienestä pitäen sisäkissa ja sillä on riittävästi virikkeitä (tarkoittaen mm., että se pääsee kiipeilemään, juoksemaan, piiloutumaan ja mutustamaan heinää), niin ei se kyllä tiedä asuvansa kaupungissa eikä siitä sekoa. Sen sijaan vapaasti ulkoilemaan oppinut kissa monesti kyllä kärsii sisälläolosta, vielä enemmän silloin, kun kissan oletetaan käyttäytyvän sisällä kuin koira, eli ei saa mennä pöydille eikä sohville eikä muutenkaan toteuttaa kissamaisia tapoja. (En viittaa aloittajaan, paasaan nyt yleisesti kun vauhtiin pääsin :pepsodent: )

Ensimmäiseen asiaan että epäilemme että naapurin kolli on vain "leikattu". Että sanovat vain.

Toiseen asiaan, että juu. Niin siinä kirjassa luki. Norjalaisista metsäkissoista siis. Ja ajattelin, että näinhän se on kun omaa kattia seurasin. No sen normi ulkoilut ennen tätä vaellusvillitystä oli pari tuntia päivässä ja sitten sisälle koisimaan. En nyt muista että minkä takia, mutta kerran jouduimme pitämään kaikkia kissoja sisällä parin viikon ajan. Silloin huomasi kuinka katti rupesi sekoamaan. Se kyyhötti pienessä nurkassa silmät mustana tai syöksyili päin seiniä. Kun päästettiin elukat taas ulos, niin puolen tunnin juokseminen pihalla riitti ja se oli taas onnellinen oma itsensä. Ja tottakai aina kun sisällä ovat niin niiden kanssa leikitään ja niillä on kiipeilypuut ja kaikkea, eli en ihan jaksa uskoa, että sekoaminen johtui virikkeiden puutteesta.
Tai ylipäätänsä en osaa varmasti sanoa mikä käyttäytymisen aheutti, mutta näin ajattelin. Muut kissat olivat aivan normaalisti.

Meillä alkoi tänään madotusurakka.
Kyllä, sen olisi voinut tehdä jo aikaisemminkin keväällä, mutta eipäs me olla kisujen kanssa ehditty vielä oikein ulkoilemaan ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Typy on tunnetusti hieman hankalampi tapaus lähes joka suhteessa, tai ainakin osaa antaa itsestään kiukkuisen, vanha-piikamaisen kuvan. Näiden ja muutaman muunkin oikuttelevan kissan kanssa olen käyttänyt jostain omaksumaani kapalointitekniikkaa; kissa tassuineen pyyhkeeseen ja kapaloon, nappi suuhun, kissa vapaaksi ja nami perään. Poitsu otti namin, Typy paineli tyypillisesti muristen sohvan alle namia vilkaisemattakaan. Onneksi tätä ei kestä pidempään kuin vaivaiset kolme päivää, joista kaksi kyllä mun mielestä liikaa! Sisaruksista toinen pitää teljetä vessaan tai vaatehuoneseen odottamaan vuoroaan, muuten ei saa madotettua kuin yhden kisun päivässä, sen verran taitavia ovat katoamaan näinkin pieneen kämppään. Viikonvaihdetta vietetään siis kireissä tunnelmissa.

Pssst shaana: Kissan voi madottaa myös Drontalilla, sama teho kuin Axilurilla, mutta vain kerta-annostelu. 1 tabletti per 4 kiloa, muistaakseni.

Ooh, täytynee muistaa si syssymmällä. Vanhasta tottumuksesta nuo Axilurit kyllä jäävätkin räpylään.

Kun aikaisemmin madotettiin, meillä kissa käärittiin mattoon tai pyyhkeeseen ja istuttiin päälle ja sitten vain varottiin teräviä hampaita.
Eläinlääkärissä kerran madotettiin vaikein tapaus ja siellä otettiin tyynesti niskasta kiinni ja tungettiin pilleri kitusiin.
Tätä taktiikka olemmekin nyt käyttäneet. Kun katti istuu silmät ristissä meditoiden nappaamme niskavilloista kiinni ja vähän kohotettaan ilmaan, jolloin katin suu aukeaa ja silloin nappia naamaan. Mattotemput eivät enään onnistu, eikä ne syö jälkeenpäin mitään ruokaa, mihin matolääke on piiloitettu.

Meidän neljä kissaa saavat samanlaisen kohtelun madottaessa: kissa kääritään napakasti viltin sisään, käännän vasemmalla kädellä kissan nenän ylös, aukaisen suun painamalla suupielistä ja oikealla kädellä ammun pilleripyssyllä lääkkeen nieluun :) vanhimman kissan kahden viikon antibiottikuurin aikana piti kehittää toimiva systeemi lääkkeen antoon, tällä tavalla tuntuisi helpoimmalle. Tuota niskasta nostamista voisin kokeilla myös. Eri matolääkemerkit toimivat eri matoihin, eli jos kissa on syönyt raakaa kalaa, silloin Axilur. Jos kissa seikkailee ulkona ja syö myyriä tms. silloin valitaan leveään heisimatoon tepsivä lääke. Vai menikö se just toisinpäin...

Päinvastoin :)

Leveään heisimatoon eli lapamatoon eli siihen matoon, joka tarttuu lähinnä raa'asta järvikalasta tehoaa vain Droncit 8-kertaisella annostuksella. Axilur tappaa toki muut heisimadot, ne joita tulee mm. hiiristä ja myyristä.

Nugat kirjoitti:Kun aikaisemmin madotettiin, meillä kissa käärittiin mattoon tai pyyhkeeseen
ja istuttiin päälle ja sitten vain varottiin teräviä hampaita.

Kissan päälle istuminen. *splät*

Ei mulloo kittaa... Meen poijes...

Onneksi on kissanomistajaketju, ei tätäkään juttua varmaan kaikille viitsisi esim. ruokapöytäkeskusteluna kertoa. Käytin tänään vanhempaa kissaa ulkona. (Tai itseasiassa käytin molemmat, kun vanhemmat pakotti pikkukissan kanssa ulos heti aamusta 5 tunnin yöunien jälkeen, mutta tämä oli nyt iltapäivällä). Maukka kyttäsi puskia heti alkuunsakin, ja aina välillä syöksähteli sinne, mutta sitä se nyt tekee useastikin. Oltiin sitten jo kävelty 10 minuuttia kotoa ja se loikkasi taas puoli metriä tien sivuun. Kun se nousi sieltä, niin suussa räpistelikin myyrä! Ensimmäinen ajatus oli vain, että millä mä sen tapan, jos kissa jää kituvalla myyrällä leikkimään. Oltiin hoidetulla puistoalueella, missään ei kiviä, raskaita oksia tai mitään. Jalassakin lenkkarit, joiden pehmeän pohjan kuolettavuudesta en mennyt takuisiin. Kissa lähti painamaan tietä pitkin saalis suussaan paremmalle syöntipaikalle ja kun se sitten pysähtyi niin havaitsin myyrän jo onneksi kuolleen. Joko sydänkohtaus pelosta tai sitten niskat poikki. Onneksi pieni pääsi nopeasti hengestään.

Kissan mielestä sitten paras paikka leikkiä saaliilla oli keskellä tietä. Siinä se sitten aikansa heitteili ja tökki ruumista, kunnes rupesi syömään sitä. Seuraavana jouduinkin sitten miettimään, että millä mä siivoan ne jäljet siitä keskeltä hiekkatietä, kun kissat tuppaavat jättämään huonommat osat syömättä. Keräilin jo kuivia risuja pikaluudaksi. Mutta hieno mies vetikin koko elukan, takajalkoja myöten. Kyllä oli täti ylpeä.

Ja joku vielä väittää, että valjaissa ulkoilevat kissat eivät pääse toteuttamaan luonnollisia vaistojaan...

Äiskä kävi uudella känpillä lauantaina ihmettelemässä ja halusin hälle esitellä uutukaista hienoa mattoani. Kannoin maton olkkariin ja levitin lattialle, kissat syöksyivät, siis kirjaimellisesti säntäsivät matolle ja sitä kynsimään Hätisin kisut pikaisesti matolta ja rullasin sen takaisin kaappiin turvaan. Levitin kissojen iloksi vanhan maton lattialle pestyäni sen, mutta sitähän ei kannattanut kynsiä lainkaan. Ei ihan käsitä kissojen ajatuksenjuoksua aina

No eihän shaanakaan valinnut kaupasta ihan mitä tahansa mattoa, niin eihän kissatkaan kynsi ihan mitä tahansa mattoa. Omistajista tulee lemmikkiensä kaltaisia, vai miten se oli

Tuo säntäily tietyissä tilanteissa on kyllä jännä ominaisuus kissoilla. Itse kun joskus harvoin petaan sängylle päiväpeitteen, niin siihen petaukseen kuuluu myös päiväpeiton alle singahtava kissa.

Mutta kön kisut kynsivät ennen sitä vanhaa mattoa.
Tähän ketjuun voin myös mainita, että Typy ei nukkunut mun vieressä viime yönä, vaan valitsi eilen saapuneen kämppiksen nukkuseurakseen Olen murtunut.

Eihän se vanha ole enää ollenkaan kiva, kun on tiedossa uudenkin olemassa oleminen.