forde.munfoorumi.com

Onko sinulla ärsyttäviä kämppiksiä, joista haluaisit valittaa?
Vai onko mukavaa, kun on kavereita seurana?
Tässä voit jakaa mietteesi aiheesta.
(Jotenkin luulin, että tällainen ketju olisi, mutta ei näköjään.)

Mua ärsyttää kimppakämpässä asuminen. Olen varmaan huono ihminen ja huono tiimipelaaja ja ties mitä, mutta asuin tätä ennen noin 10 vuotta enimmäkseen yksin, joten nyt on ollut sitten hieman vaikeaa, kun on useampi kämppäkaveri. Muutenkin koen olevani vähän liian vanha tällaiseen opiskelija-asuntola-asumiseen. Paperinohuet seinät ja käsittämättömän kovat putkistoäänetkään eivät edistä mun viihtymistä.

Joutuu sopeutumaan, esim. siihen, että muiden likaiset astiat on tiskialtaassa ja itse ei pääse tiskaamaan omiaan. Tai sitten kun ei aamulla tekisi mieli nähdä ketään, jos sattuu olemaan aamuäreä, pitää kuitenkin yrittää olla kohtelias kämppiksille. Meillä on onneksi kaikilla oma kylpyhuone, muuten olisin varmaan jo kilahtanut joku aamu.

Vähän aikaa oli väljempää, kun oli vain kaksi kämppistä kolmen sijaan. Tänään paikalle tuli uusi kolmas tyyppi, ja sillä oli mukana äiti, joka alkoi ensimmäiseksi valittaa mulle siitä, että keittiön kaapeissa ja jääkaapissa ei ole paljoakaan tilaa. Sanoi, että me lähdemme nyt ulos, voisitko sillä välin tehdä asialle jotain. Totesin kyllä, että suurin osa tavaroista ei ole mun, joten en voi tehdä paljoakaan. Ennen pidin vähiä astioitani hellan ja mikron yläpuolella olevassa pikkukaapissa, josta jouduin niitä lyhyenä ihmisenä kurkottelemaan, sitten kun kolmas kämppis lähti pois, otin käyttööni sen tyhjentämästä kaapista yhden hyllyn. Siitä en ajatellut luopua. Kuivamuonaakin pidän paljolti oman huoneeni lattialla, vaikka yhdestä kaapista olenkin löytänyt niille vähän tilaa myös. Toivottavasti se äiti ei tule enää takaisin, ja itse kämppis on sopuisampi tyyppi.

Mun mielestä kimppa-asumisesta on keskusteltu jonkun verran siinä Hynttyyt yhteen -ketjussa (vaimikäseoli).

Mulla on kimppa-asumisesta sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Mun mielestä homman onnistuminen on täysin kiinni henkilökemioista. Tärkeintä on löytää sellaiset kämppikset, joiden kanssa viihtyy ja tulee toimeen, ja jotka kunnioittavat toisiaan ja pitävät huolta yhteisestä asunnosta. Mun kokemusten mukaan sellainen kolmen kimppa toimii ihan hyvin, mutta neljäkään ei ole mahdottomuus. Kuusi on jo liikaa, varsinkin jos käytössä on vain yksi suihku ja vessa, ja keittiö on pieni.
Asunnolla ei ole niin suurta merkitystä, mutta itse tykkään, että on myös yhteistä tilaa, esim. olohuone. Ja, että olohuoneessa on myös kalusteita.

Jos kimpassa on edes yksi, jonka kanssa tulet toimeen, homma helpottuu jo huomattavasti, mutta ideaalitilanne olisi tietenkin, että kaikki ovat kivoja tyyppejä. Välillä on pitänyt tapella ja väitellä, ja välillä on ollut ihmisiä, jotka eivät vaan tajua, mitä toiselle kannattaa sanoa ja mitä ei. Ja välillä on sitten ollut hankaluuksia kun ei saa käyttää liikaa sähköä tms.

Mutta jos kimppaan joutuu muuttamaan, niin en voi painottaa tarpeeksi sitä, että haastattele ne ihmiset ensin, jos vain suinkin pystyt. Siten karsiutuu ainakin pahimmat keijot pois tieltä.

Kimppa-asumista on siis muunkinlaista kuin opiskelija-asuntolaelämä. Siihen minäkin olen liian vanha, mutta en pidä kimppa-asumista mahdottomana vaihtoehtona nytkään. On ihan kiva, kun on kavereita, ja Tempullekaan ei tarvi aina miettiä vahtia, jos on jossain kauempana käyntiä. Lisäksi, jos avaimet unohtuu kotiin, ei tarvi soittaa kalliille huoltomiehelle.

Mutta toisaalta, yksin asuessaan on sit yksikseen sekä hyvässä että pahassa. Jos ei huvita tiskata, ei tarvi tiskata, ja jos ei huvita laittaa vaatteita päälle, ei tarvi laittaa vaatteita päälle. Mutta toisaalta sitten, jos tekee mieli jutustella jollekin, on aina pakko soittaa vanhemmille tai siskoille.

Johtopäätös: Molemmissa on puolensa.

Lyyra kirjoitti:Mutta toisaalta, yksin asuessaan on sit yksikseen sekä hyvässä että pahassa. Jos ei huvita tiskata, ei tarvi tiskata, ja jos ei huvita laittaa vaatteita päälle, ei tarvi laittaa vaatteita päälle.

Tässä on se huono puoli, että herkästi osuu tilanteisiin, joissa on alasti ja kaikki astiat on tiskaamatta

Minusta ei ehkä olisi kimppa-asumiseen. Asuin hetken aikaa parhaan ystäväni kanssa, mutta se homma meni heti alusta asti ihan metsään. Ärsytti, kun toinen lupasi vaikka tiskata tai imuroida, ja sitten kun tulin rasittavan työpäivän jälkeen kotiin, niin mitään ei oltu kuitenkaan tehty siellä kämpillä ja kaveri istuu koneella. Enpä ole itsekään ihan super innokas siivooja, mutta jos jotain lupaa, niin voisi sen sitten hoitaa. Meillä meni kunnolla sukset ristiin ja kaveri muutti pois. Siitä asti olen itsekseni asunut ja viihdyn itsekseni.

Monet kavereistani asuvat kommuuneissa. Tykkään käydä heidän luonaan, kun talossa on aina elämää ja seuraa. Minuakin on pyydelty muuttamaan kimppakämppään ja jossain vaiheessa tyypeillä oli haaveena vuokrata omakotitalo ja asua isolla porukalla siellä. Oikeastaan isoin asia, joka estää on se, että haluan pysyvän ja vakaan kodin. En halua, että jatkuvasti vaihtuu asukkaat ja vuokrasopimuskin saattaa olla vain vuoden mittainen. Noilla ystävilläni, jotka asuvat kimppakämpissä, on sellainen elämäntyyli, etteivät he pysy pitkään paikoillaan, vaan matkustelvat ja muuttavat toisille paikkakunnille tai ulkomaille. Minä taas tykkään asua yhdessä paikassa, nytkin olen samassa kämpässä asunut neljä ja puoli vuotta ja tämä tuntuu kodilta. En osaa sanoa kodiksi paikkaa, jossa asiat muuttuu koko ajan tai jos joudun muuttamaan koko ajan.

Joskus, kun olen monta päivää viettänyt ystävieni kimppakämpällä, on olo kotiin palattua aika orpo. Omassa kotona on niin hiljaista ja yksinäistä. Tässä on tosiaan omat hyvät ja huonot puolensa. Mutta olen tosiaan tullut siihen lopputulokseen, että yksin asuminen on kuitenkin ehkä se minun juttu. Kaipaan paljon omaa aikaa ja rauhaa. Minulla on outo vuorokausirytmi ja haluan tehdä ruokaa silloin kun huvittaa, haluan mennä suihkuun milloin haluan ja haluan välillä olla äärettömän epäsosiaalinen. Olisin aamuisin ihan supervihainen, jos en pääsisi suihkuun, kun siellä on jo joku tai keittiö olisi niin täynnä tiskiä, etten voi laittaa ruokaa tai tiskata omia tiskejäni. Ja jos joku vahingossa söisi minun ruokia niin varmaan kilahtaisin kunnolla. .

Lyyra kirjoitti:Mun mielestä kimppa-asumisesta on keskusteltu jonkun verran siinä Hynttyyt yhteen -ketjussa (vaimikäseoli).

Ai niin Ajattelinkin, että tästä on keskusteltu jossain. Mutta olkoon nyt sitten.

Joo, asiaa tosiaan varmaan helpottaa, jos pääsee valitsemaan kämppiksensä. Mulla ei tätä mahdollisuutta ollut, heitettiin vaan yhteen ihan tuntemattomien kanssa. Ei näissä ihmisissä sinänsä vikaa ole, ihan mukavia ovat ja pääosin siistejäkin, vaikka astioita tiskialtaassa usein onkin. En kuitenkaan vain erityisesti tunne näitä ihmisiä eikä ole tullut koskaan tutustuttua. Alkusyksystä yritin pitää oveani auki, mutta kun totesin, että muutkin enimmäkseen lojuvat huoneissaan suljettujen ovien takana, aloin sitten tehdä samoin. Sitä jutustelubonusta näistä ei oikein saa, kun törmää vain harvoin.

Varmaan kimppa-asuminen olisi ihan kivaakin, jos olisi ennestään tuttuja kavereita, joiden kanssa voisi viettää aikaakin. Tai sitten hermot menisi kaveriinkin, kun se ei siivoaisi tai jotain. Toisaalta hyvien ystävien kanssa asiasta ehkä voisi keskustella. Slloin kun taas on ihmisiä, joille muutenkaan ei juuri puhu muutamaa sanaa enempää, ei viitsi alkaa valittaa, että voisitko nyt tiskata noi astiasi tosta pois. (Tai voi, jos haluaa saada yhtä miellyttävän maineen kuin se kämppiksen äiti, joka aloitti valittamalla )

damn kirjoitti: Oikeastaan isoin asia, joka estää on se, että haluan pysyvän ja vakaan kodin. En osaa sanoa kodiksi paikkaa, jossa asiat muuttuu koko ajan tai jos joudun muuttamaan koko ajan.

Näitä mäkin olen jonkin verran pohtinut tässä viime aikoina. Olen oppinut sietämään muutosta hämmästyttävän hyvin. Ehkä kotini on siirtynyt enemmän minuuteen kuin paikkoihin, joissa vaikutan.

Yleisesti kyllä tykkään pitkistä kehityskuluista. Työpaikka fyysisenä ympäristönä menee varmasti uusiksi ensi syksynä, koska vähintään rakennusta vaihdetaan.

Mulla on tästä aika lähiaikainenkin kokemus.

Opiskeluaikoina sitä kuuli niitä kauhutarinoita soluista, joissa joudutaan jakamaan huone toisen kanssa ja samassa kämpässä on kolme tämmöistä huonetta. Eli kuusi ihmistä saman katon alla. Onneksi mulla oli silloin oma huone ja vain 1 kämppis. Kämppisten suhteen mulla kyllä kävi tuuri. Ei ollut mitään siivous-natsia, joka olisi hermostunut mun sekalaisuuteen. Tai tyyppiä jolle yhteinen tiskiharja olisi kaatanut maailman. Siinä samassa talossa kun oli nähtävissä niitä, jotka veivät oman roskakorin ja vessapaperin omaan huoneeseen viikonloppuna poistuessaan Ettei vaan kaveri käytä.
Meillä kun hankittiin yhteisesti vessapaperit ja vuorotellen tiskiainetta. Eikä ollut "olohuoneen käyttövuoroja"

Tässä oli syksylllä tilanne, että tarjosin kattoni alta tilaa epätoivoiselle kaverille.

En tiedä ollaanko hänen mielestään kavereita enää.
Vuokra jaettiin puoliksi ja tein hänelle tilaa sen mukaan mitä pystyin. Yhdessä pistettiin myös kamoja sillä tavalla sivuun, että hän koki omien tarpeellisten tavaroidensa mahtuvan tänne. Tai niin mä luulin
Totuus oli kuitenkin se, että kissat eivät antaneet nukkua, oli jotenkin väärää ja mun elämäntavat häiritsivät.
Eli se, että en pussittanut jokaista elintarviketta taloudessa. (maitotölkit pusseissa jääkaapissa )
En hysterisoinut sitä, kun epähuomiossa katkaisivat sähkölaitoksella mun sähköt. Kohautin olkia ja menin nukkumaan. Tilanteen ratkettua en myöskään osannut eläytyä hänen kauhuun ja paniikkiin. Yritin selittää, että sähköjen puute ei ole mulle kynnyskysymys elämässä. Koska ne saa kuitenkin takaisin! Tässä tapauksessa vielä suht' helpolla - puhelimella.
Lopulta hän asui täällä kaiketi kaksi ja puoli kuukautta kunnes sai oman asunnon.
Minulle se opetti sen, että vaikka itse pystyn sopeutumaan tilanteeseen niin myös sen toisen pitää olla kykeneväinen sopeutumaan.
Ei riitä, että itse yritän olla ystävällinen ja ties mitä, koska mun olisi pitänyt muuttua niin radikaalisti että hän olisi tuntenut olonsa kotoisaksi.
Siihen vielä kaikki mun omat elämäni erikoisuudet ( = teatteri ja poissaolot) ja persoona.


Että joo. Haastatelkaa tarkasti ja jos mahdollista - sopikaa etukäteen mahdollisimman paljon. Itse en sitä kai tajunnut tehdä.

Joko minussa on vikaa tai sitten jossain muualla, mutta olen nyt asunut kolmisen kuukautta (josta lähemmäs puoltoista kuukautta meikäläinen reissussa)
kimppakämpässä, ja tää ei vaan toimi. Onko se sitten siinä, että toinen on nuorempi ja selkeesti kokemattomampi elämässä (? voiko noin edes sanoa )
vai siinä, että meikäläinen on takakiree nutturamunmo? En tiedä, mutta mä en viihdy omassa "kodissani". Ja joo luulin, että sovittiin kaikesta, mutta harmikseni
huomaan, että pitää vissiin seuraavassa tapauksessa (sellaisen tapahtuessa) laatia joku viistoista sivunen sopimus pykälöineen sun muineen. Ei saakeri.

Toinen tekee töitä, mä opiskelen - kun mä oon kotona, mä haluan voida olla rauhassa ja tehdä mitä mua huvittaa. Viikolla haluan mennä aikaisin nukkumaan,
koska aamulla pitää nousta kumminkin. Silloin harvoin, kun tämä toinen asukki on kotona, on hänellä joku seurana ja rehataan iltamyöhään, joku on
useimmiten humalassa. Öö olkoon vain minulla oma huone, mutta ei seinät mitään äänieristettyjä ole - enkä oikein viitsi lukita kissoja huoneeseen tai ulko-
puolelle, niin ovi pitää olla rakosellaan. Jääkaappiin mätänee sinne harvoin hänen kantamat take-awayt. Vaatteet riisutaan päältä keittiön, siis KEITTIÖN pöydälle
ja tuoleille. Posteja ei avata, ne kasataan sinne tänne. Kylppäri ja vessa on karmeassa kunnossa - hiuksia, meikkejä, paskaa, vanupuikkoja, likaa..

Hällä on ollut muutaman kerran kotosuunnasta vieraita, jotka viipyvät useamman päivän. Ei tiskata ja muutenkin omat roskat katoaa (katotaan nyt, huomenna
näkee) vain huomautuksesta.. Tänään huomasin, että mun rakkaalle sohvalle on läikytetty jotain juomaa ja kas, mun vaalean beige-mustassa matossa on hilloa.
HILLOA?! Eikö jumalauta voisi syödä pöydän ääressä? Sain tässä edellisviikonloppuna viestin, että "meidän kämpillä ei kuulemma ole vessapaperia" Aha? Minä
tietääkseni ostin sitä viimeksiKIN, olisiko jonkun muun aika ostaa? Viikko meni, ennenkön paperia ilmaantui vessaan.

En jaksa! Tyyppi on tosi herttainen mutta ollaan varmaan liian erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa tai jotain Nyt on paperit vetämässä toisen
kaverin kanssa, katotaan meneekö ojasta allikkoon vai pääsenkö edes pois tästä.. Hän ei ole usein kotona, mutta kun on niin tympii kahta kauheammin, kun on
väkeä mukana ja istutaan ja rehataan myöhään. Äsh. En halua mitään ilkeyksiä toiselle, mutta en mä voi jumaliste enää tässä iässä elää osan aikaa paossa himasta, prkl.

Shaa



Ootko pitäny sille puhuttelua? Jos oot, eikä oo auttanut, niin mun mielestä on ihan oikeutettua, että etsit uuden tilalle. En minäkään tuollaista menoa pitkään enää kattelis. Kannattaa kuitenkin ehkä kertoa kämppikselle ajoissa, että olet alkanut etsimään uutta kämppää/kämppistä, että hänelläkin on sitten aikaa tehdä omat ratkaisunsa. Pelimies kertoisi syynkin, että toisella olisi mahdollisuus ottaa opikseen, mutta tällaisissa tilanteissa syiden kertomisella voi olla myös seurauksia.

Toivottavasti löytyy joku parempi ratkaisu, ja seuraavassa asumuksessa on yhteiset sävelet edes perusasioiden (siivous, tiskit, meluajat) suhteen.

Noista vessapaperivuoroista vielä: Meillä oli kahdessa edellisessä kimppakämpässä siivouskomerossa vihkonen, johon merkattiin yhteiseksi ostetut jutut, kuten vessapaperi, tiskiaine, siivousaineet jne. Merkattiin mitä on ostettu, kuka osti ja paljonko maksoi, ja sitten kerran kuussa ynnättiin kaikki yhteen ja tasattiin kulut keskenämme. Ei tarvinut muistella kenen vuoro oli ostaa mitäkin ja milloin, mutta vaati ehkä peruslaskutoimitusten hallintaa. Hyvin toimi.

Kyllä kodin pitää voida olla koti. Kummallekin asujalle. Pitää saada vähän olla vapaasti, ja ymmärrystä jos tiskit ei hoidu aina sekunnissa. Mutta ei myös voi olettaa, että saa häiritä toisen elämää meluamalla tai sotkemalla toisen omaisuutta.

Meillä oli yhdessä kimppakämpässä kotikassa, johon kaikki laittovat vitosen kerran kuussa. Lappuun sai laittaa raksin, kun laittoi rahaa. Yhteisostoksista kuten pesuaineista ja vessapaperista sai ottaa kuittia vastaan omansa takaisin purkista. Isommista hankinnoista sovittiin erikseen tapauskohtaisesti. Se toimi meillä melkohyvin. Sillä nopeammin puutteista hermostuvat eivät menettäneet kuin vähän aikaansa kaupassa.

Mulla on tässä pikkuisen raivostuttava tilanne käsillä, mulla ja miehellä on siis myös kämppis, jolla on tyttöystävä. Kämppis on itsessään ihan ok-tapaus, miehen vanha kaveri ja suurin piirtein siedettävä tyyppi, mutta se tyttöystävä...

Tyttöystävällä on siis omakin asunto, mutta jostain syystä luuhaa meidän nurkissa jatkuvasti, pitää alkaa kohta varmaan perimään jotain sähköstä ja vedestä, toinen ei ole kummankaan suhteen mitenkään säästäväinen. Luonteeltaankin on hankala, suuttuu mistä tahansa ja suuttuessaan alkaa huutamaan, eli kimittämään korkeammalta kuin Minni Hiiri. Riitelevät nykyään kämppiksen kans aika paljon, ja luonnollisesti asiat pitää myös sopia, ilmeisesti peti on siihen paras paikka. En ole ikinä ollut mitenkään erityisen kiinnostunut kuuntelemaan toisten lemmenääniä, mutta sitä kiljumista ei pääse karkuun muualle kuin ulos, enkä ihan kehtaa mennä oven taakse huutamaan, että hiljaa siellä. Tässä on myös se ongelma, että en kestä kuunnella riitelemistä, siitä tulee joskus ihan fyysinen paha olo, johtuen vanhempien erittäin riitaisasta erosta, jota sain kypsässä kuuden vuoden iässä vieressä todistaa.

Tytöllä ei muutenkaan ole mitään käytöstapoja, en tajua missä kannonjuurella on elämänsä asunut. On joskus tullut yhteisessä keittiössä vastaan pelkissä pikkuhousuissa, mies on joskus sattunut paikalle kun tyttö on ollut ovi auki pöntöllä, hän ei ota ketään huomioon (siis jos esim. minä istun keittiössä vieraiden kanssa kahvilla, niin toinen saattaa tulla siihen viereen kokkaamaan ja huudattamaan lieskaria sanomatta sanaakaan, yleensä kuitenkin on tapana sanoa esim. hei ja haittaako jos tässä alan mekastamaan, vaikka onkin yhtä lailla vieraana kuin minun kahviseura), jättää likaiset astiat levälleen pöydälle, takit ja kengät ja muut on heitelty pitkin eteistä, ja varmaan tuhat muuta asiaa. Itse siivoan näitä jälkiä joskus, etenkin keittiön tykkään pitää siistinä, enkä halua eteisessä kompastua kenkiin tai tehdä kurajälkiä toisten vaatteisiin, ja tämäkin nostaa verenpainetta ihan mukavasti, koska toisten jälkien siivoaminen ei todellakaan kuulu minun velvollisuuksini.

Tyttö on kuitenkin vieraana, ei suinkaan asumassa meillä, mikä tekee tilanteesta vähän hankalan. Jos kämppis tai mies toimisi tuolla lailla, niin sumeilematta voisi sanoa, että nyt joku roti tuohon hommaan, mutta nyt jotenkin oletan että kämppis laittaisi akkansa kuriin. Tai vaikkei laittaisikaan, niin voisivat edes välillä mennä mellastamaan tytön asuntoon, vaikka epäilen että se onkin melkoinen kaatopaikka.

Raivostuttava tilanne.

urakka kirjoitti: Tytöllä ei muutenkaan ole mitään käytöstapoja, en tajua missä kannonjuurella on elämänsä asunut. On joskus tullut yhteisessä keittiössä vastaan pelkissä pikkuhousuissa, mies on joskus sattunut paikalle kun tyttö on ollut ovi auki pöntöllä, hän ei ota ketään huomioon (siis jos esim. minä istun keittiössä vieraiden kanssa kahvilla, niin toinen saattaa tulla siihen viereen kokkaamaan ja huudattamaan lieskaria sanomatta sanaakaan, yleensä kuitenkin on tapana sanoa esim. hei ja haittaako jos tässä alan mekastamaan, vaikka onkin yhtä lailla vieraana kuin minun kahviseura), jättää likaiset astiat levälleen pöydälle, takit ja kengät ja muut on heitelty pitkin eteistä, ja varmaan tuhat muuta asiaa.

Tuumasin, että mä voisin toimia tuolla tavoin... Ehkä pikkareiden lisäksi olisi päällä hihaton toppi, jos kämpässä asuu "vieraita" miehiä. Yksin asuessa vessan oven ei tarvitse mennä kiinni, niin ei se ehkä aina muistuisi melkein kotona. Ensin tuumin, että käyttäytymiseni poikkeaisi tuon moikkaamisen suhteen, mutta jos välit olisivat vähän oudot tai kireät vieraita kestitsevän kanssa, niin ehkä yrittäisin hoitaa keittiöpuuhat niinkuin en olisikaan...
Tahallaan en kyllä potki rapatossuja, mutta joihinkin muihin verrattuna unohtelen enemmän tavaroita ympäriinsä.

Hyvä tajuta... olen ärsyttävä. Vaan tämä tyyppi on joku toinen. En ole siis yksin!

Itse en keksi tuohon tilanteeseen montaa ratkaisua. Voi toivoa, että riitelyn lisääntymien johtaa eroon, jolloi neitoa ei enää näkyisi kotona. Sitten voi yrittää olla mukava ja tutustua ihmiseen, jolloin tyyppi ei ärsytä niin kovin, ja sille on helpompi sanoa asioista, kuten kurasta ja että oot keräillyt sen tavaroita kasaan. Äänekkäästä sovintoseksistä ja riitelystä voinee mainita myös sille miehelle... Ettei huudata naista niin kovasti.

Ja kyllä, mun koti on välillä hieman levällään.

Jos kämppis on miehen kaveri, niin eikö sille voi sanoa, että pidä naikkosesi kurissa? Ei tuollainen käy laatuun.

Mäkin juttelisin sen teidän kämppiksen kanssa ja pyytäisin sitä sanomaan tyttöystävälleen. Jos siitä sitten tulee riitaa teille ja tyttöystävälle, niin saadaanpahan ainakin asioita selviksi.

Ei meilläkään aina mitenkään täydellisen siistiä ole, mutta me varsinaiset asukkaat ollaan sovittu tänne muuttaessa pelisäännöt, joiden mukaan toimitaan. Siis esim. ei jätetä omia kamoja lojumaan mihin sattuu, pidetään yhteiset tilat ainakin suunnilleen siistinä, nakuillaan vaan omissa tiloissa (meillä on siis selkeästi erilliset asuinalueet, keittiö, olkkari ja kylppäri tietysti yhteisinä), viedään tiskit vähintään tiskipöydälle ja otetaan huomioon muutkin. Ajatuksena siis, että yhteisiin tiloihin voi tuoda vieraita ilman, että tarvii hävetä sotkua tai siivota ensin. Olen kämppikseltä kysynyt, että onko näitä juttuja saatettu tyttöystävän tietoon, ja kuulemma on, mutta ei ilmeisesti ymmärrys riitä. Olen myös joskus huomauttanut tytölle epäkohdista, maininnut siitä että keräilen sen tavaroita lattioilta ja muuta (ja täytyyhän sen tajuta, ettei takki itsestään mene naulakkoon, jos sen heittää johonkin ihan muualle), mutta en ole saanut oikein mitään vastakaikua. En ainakaan omasta mielestä mitenkään tympeällä tavalla sano, vaan yritän hyvällä, mutta en ilmeisesti sitten onnistu siinä. Mutta musta on vaan epämiellyttävää, että joku tulee mun kotiin toimimaan tavalla, mikä ärsyttää mua aivan hirvittävästi.

Itsekin sinkkuna vielä ollessa elelin aika vapaamuotoisesti, en todellakaan aina laittanut vessanovea kiinni tai liikuskellut kämpillä täysissä pukeissa, mutta jos menen johonkin yökylään, niin kylässä ollaan sitten kylän tavalla. En tiedä vaikuttaako sitten se, että tyttö on jokusen vuoden nuorempi, ollaan varmaan jotenkin eri sukupolvea sitten. Mun mielestä ihmiset kuitenkin tervehtii toisiaan tai jotenkin noteeraa muiden olemassaolon, tulee vähän nolo olo, jos sanon esim. "hei x, tässä on mun kaverit a ja b, x on y:n tyttöystävä" ja tässä vaiheessa a ja b sanoo hei, mutta tyttöystävä saattaa kääntyä selin ja olla sanomatta mitään. Eihän siinä sen kummempia tarvi jaaritella, kunhan nyt sanoo vaikka että hei. Ollaan kuitenkin mun käsittääkseni aivan normaaleissa väleissä, jutellaan jotain jos satutaan yhtä aikaa vaikka syömään tai muuten oleskellaan samassa tilassa.

Ei vaan jotenkin houkuta alkaa saarnaamaan näistä asioista kellekään, kun mun käsittääkseni näiden pitäis olla ihan itsestäänselvyyksiä. Enkä todellakaan halua alkaa kuuntelemaan sitä kimitystä, mikä siitä hyvin todennäköisesti syntyy, kun melkein mistä hyvänsä tuntuu saavan aikaan kunnon riidan.

Vaikuttaa siltä, että oot yrittänyt saada tyttöä toimimaan sopivalla tavalla.
Voihan sitä vielä vähän yrittää, että ihan sanoo, että: "Hei, nostin sun takin naulakkoon ja keräsin sun tiskit kasaan, ettet ihmettele, mihin ne on kadonnut." Sitten jo pitää vielä toisen kerran sanoa, niin: "Keräsin sun tiskit kasaan, kun meillä ei jätetä niitä ympäriinsä, viitsitkö jatkossa hoitaa sen itse?" Jos ei mee vieläkään jakeluun, niin: "Astioita voi lainata, jos ne osaa laittaa takaisin paikalleen. Vaihtoehtona on ostaa itse kerakäyttöastioita ja mikroeinestä."

Pvi kirjoitti:Vaikuttaa siltä, että oot yrittänyt saada tyttöä toimimaan sopivalla tavalla.
Voihan sitä vielä vähän yrittää, että ihan sanoo, että: "Hei, nostin sun takin naulakkoon ja keräsin sun tiskit kasaan, ettet ihmettele, mihin ne on kadonnut." Sitten jo pitää vielä toisen kerran sanoa, niin: "Keräsin sun tiskit kasaan, kun meillä ei jätetä niitä ympäriinsä, viitsitkö jatkossa hoitaa sen itse?" Jos ei mee vieläkään jakeluun, niin: "Astioita voi lainata, jos ne osaa laittaa takaisin paikalleen. Vaihtoehtona on ostaa itse kerakäyttöastioita ja mikroeinestä."

Mun mielestä tuon Pvin tokan lauseen vois sanoa ihan suoraan ekana. Ei tollanen ekan lauseen tyylinen vihjailu mene suurimmalle osalle perille lainkaan.
Jos se alkaa räyhäämään, niin sitten pitää sanoa ihan rauhallisesti: "Tämä on minun kotini, ja sinä olet täällä vieraana", ja jos haluaa elää kuin pellossa, niin sitten voi mennä omaan kotiinsa, kun sellainenkin kerran on olemassa.

Tuntuu muutenkin hullulta, että rakastunut pariskunta haluaa viettää aikaa juuri teidän kämpällänne, kun siellä tytön kämpällä saisi olla kahdestaan.

Ehkä siellä on niin sotkusta ettei siiä olla, kun ei ole urakka siivoamassa tytön jälkiä

annastindeli kirjoitti:Ehkä siellä on niin sotkusta ettei siiä olla, kun ei ole urakka siivoamassa tytön jälkiä

Tuota en ollutkaan tullut ajatelleeksi.

annastindeli kirjoitti:Ehkä siellä on niin sotkusta ettei siiä olla, kun ei ole urakka siivoamassa tytön jälkiä

I've created a monster.

En itsekään tajua, miksi hengailevat juuri täällä, musta on aina ollut vaivaannuttavaa olla esim. yötä poikaystävien luona, jos ovat asuneet kimppakämpässä.

Taidan kokeilla sitä, että lopetan jälkien siivoamisen, ja katson mitä tapahtuu. Mikäli kummallakaan ei ala lamppu syttyä, niin sitten alan sanomaan joka kerran, kun olen korjannut jälkiä, luulisi jatkuvan huomattamisen tekevän edes jotain.

Ja siis haluan vielä korostaa, etten ole itsekään mikään maailman siistein ihminen, mutta olen muutaman viime vuoden aikana aktiivisesti opetellut pitämään kotia siistinä, ehkä sen takiakin asia nyppii vielä enemmän.

Hoho, johan tästä on aikaa kun läksin kimppakämpästä lätkimään..

Nyt kuitenkin tehdään asumusjärjestelyä duunikaverin kanssa tulevalle syksylle.
Hällä ei ole kämppää, kirjaimellisesti siis asuu töissä, se ei ole mielenterveyden
kannalta kovin kestävä ratkaisu ja kah, minähän olen syys-marraskuun ajan
pääsääntöisesti etelässä, joten pistetään vuokra puoliksi ja hän pääsee edullisesti
pois työpaikalta yöksi + säilyttää järkensä ja minä säästän useemman saturaisen
kuussa, se on erityisesti opiskelijabudjetissa iso raha ja apu tulevaan syksyyn.

Palaan asiaan taas napinoineni kun on sen aika.

Päivitystä mun tilanteeseen sen verran, että ohi on. Sukset meni monella muullakin tavalla aivan ristiin, niin päätettiin lopettaa kämppistely siihen, kämppis akkoineen asuu ties missä, ja me muutettiin miehen kanssa myös muualle. Ehkä tästä nyt on opittu jotain, esimerkiksi sitä, että en todellakaan aio enää ikinä kämppistellä kenenkään kanssa.

Onneksi saatiin huippu asunto, ja nykyään voidaan riidellä ihan vaan omista asioista, eikä suinkaan typerän kämppiksen aiheuttamista ongelmista, eli riitelemisen määrä on tippunut noin neljännekseen entisestä. Kertonee kämppiksen ja akkansa kauniista luonteista riittävästi?

Joo, mun kämppis tuli eilen kotiin puoli yhden aikoihin yöllä ja alkoi tiskata. Miksiköhän ne tiskit eivät voineet odottaa tähän päivään..

Muutan muutaman viikon päästä kommuuniin!

Muutto takana ja hämmentävät hyvät fiilikset tästä kimppajutusta. Mukavia ihmisiä ja mukava talo ja yhteistä intoa.
Kisse ja koirakin ovat alustavasti tulleet toimeen keskenään ja ujohkosti tutkineet toisiaan etäältä. Hauskaa, toivottavasti niistä tulee kaverit.