forde.munfoorumi.com

Tykitän tänään näillä ketjuilla.

Mikä oli lapsuutesi lempiruokia?

Lihapullaspagettikastike, nakkisoosi, uuniperunat ja makkarat, italianpata, lätyt, pannukakut, äidin tekemät lihapasteijat kunnes mahatauti yllätti kesken pasteijoiden popsimisen (jonka jälkeen en ole kestänyt pasteijoiden hajuakaan). Makkarapitoiset ruuat yleensä ja hiivaleipä niin, että kuoret piti irrottaa leivänpalasta, syödä pehmeä sisus ja vasta sen jälkeen nakertaa kuori. Yllättävän hiilihydraattipitoista nyt kun oikein ajattelee. Ei maistuisi enää. Ei ihme, että olin pienenä semmoinen pullero.

Yllättävän vaikea oli muistaa tiettyjä ruokia. Mieleen tulivat haltioituneet ahmimishetket ja nenännyrpistykset. Jouduin vähän miettimään, kun ensin tuli mieleen vain inhokkiruuat. Sanotaan nekin. Jauhelihakastike. Muistan kerran istuneeni 4 tuntia ruokapöydässä, kun en suostunut syömään moista moskaa. Nyt jauhelihakastike taas maistuukin. Kaikki sienet hyi. Läskisoosi hyi ja on hyi vieläkin. Janssoninkiusaus hyi. Punajuurikastikkeen kanssa tuli pitkähkö tauko, kun lihaliemikuutio ei ollut sulanut kastikkeen sekaan ja söin "sattuman" kokonaan omalta lautaselta.

Meillä oli kotona usein ruokana makaronia ja jauhelihaa. Se oli kyllä hyvää, ei siinä mitään. Lemppariruoka oli ehkä kuitenki spagetti ja jauhelihakastike. Se on yks lemppareista vieläkin.

Mulle ei lapsena maistunu pizza tai hampurilaiset.
En maistanu pizzaa ennen kuin olin 13-vuotias, tai jotain sellaista. Hamppareita söin myös todella vähän. Noita pystyin syömään kaupan valmisversioina, koska ne oli perusravintoa tallilla ollessa, mutta esim. mäkin hampparia en syöny, enkä pizzaa pizzeriasta tai äitin tekemänä. Kummallinen lapsi olin, en tienny selkeestikään mitä missasin.

Mullekkaan ei pizza maistunut eikä hirmuisesti hampurilaiset. Joskus kun hampurilaista kinusin niin sen piti olla täysin mausteeton, siis sämpylä ja pihvi. En muista hyväksyinkö juustoakaan.

Ja makaroonilaatikko oli myös hyvää. Ja mummun tekemä karjalanpaisti. Vaikka tekee äitikin yhtä hyvää.

Limusta en tykkännyt yhtään, enkä tykkää oikein vieläkään.

Mun ehdoton lemppariruoka lapsena oli äidin tekemä poronkäristys ja pottumuussi.
Se vain oli ja on edelleenkin maailman parasta, eikä se liha ole mitään kaupan pakastealtaasta
ostettua vaan joltain tutulta poromieheltä ostettua. Ja oikeasti mun äiti tekee maailman parasta
pottumuussia. Jopa mieheni on haksahtanut anoppinsa pottumuussiin ja joka kerta kun käymme
pohjoisessa, toivomme käristystä ja pottumuussia sekä mahdollisemman paljon sellaisia ruokia
johon kuuluu pottumuussi.

T: Lapin tyttö -85

Äidin ruuista makaronilaatikko ja poronkäristys, mummin ruuista makkarakastike, kouluruuista pinaattikeitto ja maksaruuat (ei -laatikko) ja jauhelihailjetys ja lasagne ja kirjolohikiusaus ja silakkapihvit.


Koulussahan oli näköjään aika monta hyvää ruokaa.

Makaronivelli, perunat keitettyjen kananmunien ja valkokastikkeen kanssa, makaronilaatikko reilulla lurauksella ketsuppia, nokkosletut sekä uuniperunat voin kanssa tulee ainakin mieleen. Äipän ruuat

Lyyra kirjoitti:Äidin ruuista makaronilaatikko ja poronkäristys, mummin ruuista makkarakastike, kouluruuista pinaattikeitto ja maksaruuat (ei -laatikko) ja jauhelihailjetys ja lasagne ja kirjolohikiusaus ja silakkapihvit.

Ja kaaliruuat! Miten saatoin unohtaa?
Kaalikääryleet niistä kirkkaasti ykkösenä.

Tykkäsin lapsena eniten mummon tekemistä ruuista. Vähän siellä oli aina hyvää karjalanpaistia, lihapullia ja perunamuussia ja jauhelihaperunalaatikkoa. Isäni teki myös ihan mielettömän hyvää lasagnea ja maksapihvejä. Nuo maksapihvit ovat outo juttu, koska en ole ikinä sietänyt maksaa missään muussa ruuassa. Tykkäsin lapsena(kuten nykyäänkin) hyvästä kotiruuasta, roskaruoka ei ole koskaan oikein uponnut. Ehkä se on kasvatuksesta kiinni, kun ei me käyty koskaan pikaruokapaikoissa yms ja siitä olen vain kiitollinen. Mutta siitä tuli mieleen, että meijän isä teki silloin ja nykyäänkin ihan parasta pizzaa.

Paapan tekemä rehti läskisoosi, voi itku Tämä on äärimmäisen kummallinen poikkeama, koska yleensä kaikki läski ja muu jekku lihassa saa väristyksiä aikaan, eikä mitenkään hyvässä mielessä. Tokikaan en sitä läskiä syönyt, vaan erottelin lihat, ja kastiketta olisin voinut vetää vaikka lusikalla paljaaltaan Paljon voita, suolaa, jauhoja ja rasvaista lihaa käristettynä, jep, nykyään tukkii suonet jo ajatuksena. Toisaalta eipä tuota enää saakaan, kun paappa ei enää ole täällä käristelemässä


Muuten(kin) olin äärimmäisen kranttu ruuan suhteen lapsena. Parhaimpia ruokamuistoja on, kun isä toi kotiin ensimmäisen wokkipannun. Tehtiin porukalla jotain possuwokkia, ja siitä lähti mun ruuanlaittoinnostus. Äiti tykkäsi, koska ei ole oikein koskaan välittänyt ruuanlaitosta. Mä tykkäsin, koska sain tehdä sellaista ruokaa, mitä pystyin syömään. Toki köyhällä perheellä raha oli tärkein kriteeri siinä, mitä tehtiin, mutta kun itse sain tehdä, niin oli sitä helpompi syödäkin.

Erittäin harvinainen herkku lasagne pingahti myös jostain lapsuusmuistoista esiin. Se vaan oli niin kallista tehdä, ja äiti valitteli sen suuritöisyyttä, ettei sitä saanut juuri koskaan.

Yksi outo kouluruokaherkku oli tilliliha Tykkään siitä vieläkin, kunhan sieltä ei löydy lihan joukosta jekkuja. Eipä sitä tosin ole mistään vuosiin saanut... Ja toinen outo kotiherkku on joulun lipeäkala Paksua valkokastiketta ja lipeäkalaa


Lapsena mulla oli niin paljon inhokkiruokia, etten jaksa ruveta niitä edes listaamaan. Taisin elää pelkällä leivällä ja kaakaolla vuosia.

Lähdetään melkein alusta liikkeelle. Pikkuisena mangopiltti oli suurta herkkuani. Ja on se edelleenkin. Joskus parin vuoden iässä läski oli suurta herkkuani.

Hoitotäti teki ihan parhaita ruokia. Mutta oli äidin tekemä ruokakin todella hyvää. Makaronilaatikko (ja makaroni + jauhelihakastike) oli suurta herkkuani (niin hoitotädin, äidin kuin koulun keittäjienkin tekemä). Nykyään en siitä oikein välitä makaronilaatikosta. Koulun hernekeitto oli hyvää. Samoin ruismarjapuuro, jonka kanssa sai pienen grahamlihapiirakan. Kai koulussa oli joitain sellaisia ruokia, joista en tykännyt, mutta mieleen ei muistu yhtään. Eikun nyt tuli yksi mieleen: pinaattikeitto. En ole siitä oikein koskaan pitänyt ja lisäksi sen kanssa tarjoittaan toista inhokkiani, keitettyä kananmunaa. Isä teki parhaita paistinperunia ja nakkia. Ja paapan savustama kala! Se vasta oli (on) jotakin.

Muoks. Ei lähki vaan läski.

marenkienkeli kirjoitti: lähki oli suurta herkkuani.

Lähki? Onko se sama kuin läski?

Mä olin lapsena ja olen edelleen suhteellisen kaikki ruokainen. Lapsena lemppariruokaa oli ehdottomasti jauhelihakastike ja perunat, viis vuotiaana olin jopa menossa naimisiin yhden perhetutun pojan kanssa (kunhan se olisi ollut ensin naimisissa naapurin tytön kanssa ), koska sen äiti teki niin hyvää jauhelihakastiketta

Muutenkin tykkäsin paljon perunasta, pastaa en suostunut syömään ennen kuin vasta yhdeksän vuotiaana. Enkä tykännyt kanasta tai riisistä, vieläkään en syö kanankoipia. Kanan ja riisin lisäks makkarapata, marinettipihvit, janssoninkiusaus ja koulun kanakeitto oli ruokia joita mä en syönyt.

Mitään muuta erikoista lempparia ei tuu mieleen, meillä syötiin paljon erilaisia ruokia ja kokeiltiin paljon kaikkea uutta, meidän äiti on tosi hyvä laittaa ruokaa (nykyäänhän se on opiskellut ihan oikeasti kokiksi). Ne päivät, kun äiti oli leiponut ruisleipää, oli kaikkein parhaita, koska vastaleivottu ruisleipä on niin hyvää

Aurora B. kirjoitti:Lapsena mulla oli niin paljon inhokkiruokia, etten jaksa ruveta niitä edes listaamaan. Taisin elää pelkällä leivällä ja kaakaolla vuosia.

Tosin ei se leipäkään niin vain käynyt. En syönyt voileivistä kuin voidellut, pehmeät keskiosat, reunat piilotin parhaan taitoni mukaan erinäisiin kätköihin. Niitä kuivuneita leivänreunoja löytyi vuosien päästä mm. ruokapöydän alta (ruokapöytä oli jatkettavaa mallia ja jatkopala oli piilossa pöydän alla ja sen päälle jäi sopivasti tilaa "aarteille") ja erään kaapin takaa, jonka jalkaosan ja seinän väliin jäi sopiva rako.

Lyyra kirjoitti:

marenkienkeli kirjoitti: lähki oli suurta herkkuani.

Lähki? Onko se sama kuin läski?

Joo, on. Korjasin alkuperäiseen viestiini.

puolikarkea kirjoitti:

Aurora B. kirjoitti:Lapsena mulla oli niin paljon inhokkiruokia, etten jaksa ruveta niitä edes listaamaan. Taisin elää pelkällä leivällä ja kaakaolla vuosia.

Tosin ei se leipäkään niin vain käynyt. En syönyt voileivistä kuin voidellut, pehmeät keskiosat, reunat piilotin parhaan taitoni mukaan erinäisiin kätköihin. Niitä kuivuneita leivänreunoja löytyi vuosien päästä mm. ruokapöydän alta (ruokapöytä oli jatkettavaa mallia ja jatkopala oli piilossa pöydän alla ja sen päälle jäi sopivasti tilaa "aarteille") ja erään kaapin takaa, jonka jalkaosan ja seinän väliin jäi sopiva rako.

Mä jemmailin samaiseen paikkaan, siis pöydän jatkopalalle, mm. perunaa, koska vaan vihasin sitä makua enkä saanut perunaa alas millään. Äiti tykkäs, kun kerran oli vieraita, ja pöytää jatkettiin, niin sieltä löytyi vieraiden läsnäollessa monta paperituppoa, joissa oli mun hylkäämää ruokaa En oikeastaan tiedä, miksi niin tein, koska ei meillä tarvinnut syödä lautasta tyhjäksi. Ehkä muun perheen äimistely "kuinka noin vähällä ruualla voi elää" vaikutti niin, että piti esittää syövänsä enemmän kuin oikeasti söikään. Velikin aina kuittaili, että mun ruuat lähetetään vastaisuudessa Afrikkaan nälkää näkeville, kun en suostunut syömään jotain. Tuumasin että siitä vaan, mutta kai tuollainen vaikuttaa pienen ihmisen mieleen :trauma:

Ja oudosti myös mulla oli ehtoja myös sen leivän syömiselle. Rrrakastin tuoretta ruisreikäleipää (+voita ja juustoa), vai mitä se on, mutta söin vain viipaleiden alaosia. Nimenomaan siksi, kun siinä oli kovemmat reunat, ja se oli parasta koko leivässä Tykkään alaosista edelleenkin enemmän

Tällä paikkakunnalla ainakin on hirveä kriisi meneillään, kun koulussa ei enää tarjota pinaattilettuja. Onhan ne ravintoarvoltaan köyhiä (ellei väsää itse ) ja lisäaineita täynnä (syy listalta poistamiseen), mutta voi! Niin parasta kouluruokaa ennen ja nyt. Ja paljon puolukkahilloa. Osaisikohan pinaattilettuja tehdä itse. Jotenkin mulla on sellainen mielikuva, että kotona tehdyt on jotenkin rasvaisia ja lällyjä. Hmm...

Nugat kirjoitti: Osaisikohan pinaattilettuja tehdä itse. Jotenkin mulla on sellainen mielikuva, että kotona tehdyt on jotenkin rasvaisia ja lällyjä. Hmm...

Kotitekoiset pinaattiletut ovat kaikkea muuta kuin rasvaisia ja lällyjä . Itsehän en voi sietää kaupasta ostettuja pinaattilettuja, mutta toisaalta en syö valmisruokaa oikeastaan muutenkaan... Minulla on pakastimessa ihan mielettömästi omalla kasvimaalla kasvatettua pinaattia ja teen säännöllisin väliajoin pinaattilettuja. Edullista ja mielettömän hyvää . Joten todellakin suosittelen, että kokeilet tehdä .

Myös nokkosletut toimii!!!
Omiin lettuihin voi laittaa vaan täysjyväjauhoja ja rasvan määrää
ja sorttia voi itse helposti säätää. Oikein hyvää ruokaa.

Minuu harmittaa, kun en tänä kesänä ehtinyt uhrata ajatusta nokkosille. Nokkosletut houkuttelisivat kyllä. Ja pinaattilettuja täytynee sitten kokeilla jossain välissä.

Muistin juuri, että koulussa sai aikoinaan älyttömän hyvää spagettipaistossa. Äiti ei semmoista koskaan tehnyt, ei ilmeisesti ymmärtänyt sen päälle, sillä kerran pakottaessani tekemään äitee teki mutta kiireessä unohti mausteet. Meinasi vain, että ei ymmärrä nykyajan ruokia.

Mulla onkin jääkaapissa avaamaton litra maitoa, jonka päiväys lähenee.
Kun sen avaa, niin ei parane jättää pikäksi ajaksi pyörimään... eli
nokkoslettuja on luvassa.
Jääkaapissa on myös avattu purkki äigin tekemää karviaishilloa.
Ai että minulle tulee herkkupäivät!