Juoruilu

[Kati]

Varsinkaan jos on nainen.

Mikä juttu tämä nyt on?

Täysin tarpeeton yleistys:) Ja itseironinen kommentti. Mutta kyllä käsittääkseni meillä naisilla on enemmän taipumusta tähän juoruilupuoleen... Tai sitten en vaan tiedä miesten tavoista.

Tuolla aiemmin linkkaamassani artikkelissa juoruilua tutkinut Ilpo Koskinen sanoo, että tästä ei ole mitään faktaa. Molemmat, miehet ja naiset juoruavat. Se vain ymmärretään ja selitetään eri tavalla. Siis esimerkiksi näin: naiset juoruavat ja miehet vaihtavat tietoja.

Tuolla artikkelissa sanotaan myös näin: "Juoruilu on kuin kokkaaminen: sitä pidetään naisten harrastuksena, mutta ammattilaiset ovat monesti miehiä."

Mietin tässä joku päivä sellaista ilmiötä kuin itsestä juoruaminen. Onko teidän mielestä sellaista olemassa?
Nimittäin kun tapaa pitkästä aikaa tuttua, se lausuu mitä sulle, et ikinä arvaa mitä mulle ja sitten alkaa tauoton tarinointi siitä, mitä itselle on tapahtunut, kenen kanssa ja mitä sydän näistä asioista sanoo. Ihminen voi olla infoähkyssä kaikesta siitä tiedosta.

Itsestä kertominen on ihan selitettävissä oleva puheviestinnällinen ilmiö ja oleellinen osa sosiaalista kanssakäymistä, mutta joskus tuntuu, että se lipsahtaa itsestä juoruamisen puolelle.


muokkaa
Innostuin nyt enemmänkin Koskista lukemaan ja voin kertoa, että itsestä juoruamista ei ole olemassa.
Juorussa on mukana aina kolme ihmistä: juorun kertoja, sen kuulija ja kohde.

[Emilia]

Varsinkaan jos on nainen.

Mikä juttu tämä nyt on?

Täysin tarpeeton yleistys:) Ja itseironinen kommentti. Mutta kyllä käsittääkseni meillä naisilla on enemmän taipumusta tähän juoruilupuoleen... Tai sitten en vaan tiedä miesten tavoista.

Oi niin nuori ja tietämätön. (:virne:)
No ei vaines, mutta ainakin mun kaveripiirissä on äijäpuoleiset pahempia juoruilijoita kuin naiset. Kyllä tytötkin osaa. Mutta niin pojatkin. Tytöt ja pojat juoruilee ehkä vähän eri asioista ja eri painotuksilla.


Muokkaa: Kati sanoikin jo tuossa melkein saman ja ihan tutkimustakin tehty. Empiirisen tutkimukseni on siis oltava pätevä. :D

[Nugat]

Ensimmäisessä työpaikkassani järkytyin, kuinka kovia juoruäijiä siellä olikaan. Siellä vietettiin oikein kiihkeitä tupakkatauko keskusteluja. Silloin mielestäni vain naiset juoruilevat, mutta onpa sekin uskomus käännytetty.

Nykyisessä töpaikassani, joka koostuu miehistä ja minusta, eivät miehet pukahdakkaan mitään juoruiluun viittaavaa vaikka kovia höpttämään muuten ovatkin.

Se on kuulkaas ihan ihmisestä kiinni.

Tai lisäisin vielä, että kaveriporukat tai yleensä porukat missä liikutaan antavat usein vaikutteita käytökseen. Olettehan nähneet juorujengejä?

[pampula]

Lukaisin pikaisesti tuon Katin linkkaaman artikkelin, ja rupesin miettimään, että mikä sitten tosiaan määritellään juoruiluksi.

Mikäli juoruilu käsitetään yleensä värikkäin sanankääntein kaverille kerrotuksi asiaksi, joka koskee esim. toisten parisuhteita, ystävyyssuhteita tai puhumisia ylipäätään, niin kyllä - juoruilen. Viime aikoina olen puhunut paljonkin erään ystäväni kanssa erään toisen ystäväni hankalasta parisuhteesta. Mutta koska siinä ei ole ilmassa minkäänlaista ilkeilyä tai muuta, vaan olen oikeasti huolestunut sen ystäväni puolesta, niin onko se juoruilua? Kyllä kai.

Vihastuspäissään tulee usein kerrottua eteenpäin väritetettyä totuutta. Ts. kaikki tapahtuneet (kränään johtaneet) elementit ovat läsnä, mutta usein huomaa jälkeenpäin kertoneensa tapahtuneen räiskähtelevämmin kuin mitä se ehkä oikeasti olikaan.

Olen myös hyvin kiinnostunut kuulemaan siitä, mitä minusta puhutaan ja mitä mieltä minusta ollaan. Tämä lienee tyypillistä aika monelle heikon itsetunnon omaavalle ihmiselle. Myös usein tietynlaisessa vähemmistöasemassa tai vastarannankiiskenä oleminen on ehkä herkistänyt tälle. Haluaisi kuulua joukkoon, olla hyväksytty. Mikään ei vahvista huonoa itsetuntoa enempää kuin se, kun selän takana puhutaan hyvää. Se paha taas sitten vie aika lailla pohjan pois.

Tiedän, että omassa juoruilukäyttäytymisessä olisi paljonkin parantamista. Olen aina ihaillut hiljaisia ihmisiä. Minusta hiljaisuus on jotenkin todella hienoa. Mutta hiljainen ihminen, joka ei osallistu juoruiluun, asettaa itsensä usein sosiaalisesti aikamoiseen riskiasemaan. Hiljainen tai juoruamaton on ikään kuin epäilyttävä ihminen - hän ei ole liittoutunut kenekään kanssa. Tämä tosin tekee ihmisestä yleensä myös kiinnostavamman.

[Migreeni]

Oi niin nuori ja tietämätön. (:virne:)

Joo sehän minä kyllä olen:D

Tuo Katin siteeraama juttu kyllä pitää varmasti paikkansa.

Itse en ole kyllä ikinä äijäporukassa törmännyt juoruiluun siinä määrin, mitä tyttöporukoissa. Useimmat kavereistani ovat miehiä, eikä sellaisissa porukoissa ikinä juoruilla juoruamisen ilosta, kuten taas tyttöporukoissa usein tehdään.

Miehet hoitavat juoruamisen niin, että toteavat asioita toisesta. Usein vielä sellaisia, jotka juoruilukumppani (uusi termi:D) olisi kuitenkin saanut tietää seuraavana päivänä juorun kohteelta itseltään. Eikä näitä asioita vatvota tai päivitellä sen enempää, mikä taas monien minun tuntemieni tyttöjen tapana juoruillessa on.

Mutta varmaan tunnen sitten vain erittäin hienotunteisia miehiä, tai jotain:D Ja sitähän en tiedä, miten nämä herrat käyttäytyvät juoruillessaan silloin, kun en itse ole paikalla.

[Muksu]

Olen aina ihaillut hiljaisia ihmisiä. Minusta hiljaisuus on jotenkin todella hienoa. Mutta hiljainen ihminen, joka ei osallistu juoruiluun, asettaa itsensä usein sosiaalisesti aikamoiseen riskiasemaan. Hiljainen tai juoruamaton on ikään kuin epäilyttävä ihminen - hän ei ole liittoutunut kenekään kanssa. Tämä tosin tekee ihmisestä yleensä myös kiinnostavamman.

Tämä on ajatus, joka on häirinnyt mua läpi tän ketjun: Onko juoruilun vaihtoehtona hiljaisuus? Onko tosiaan tultu siihen, ettei ihmiset osaa enää keskustella mistään? (Siis kasvotusten. Täällähän tämä näyttää toisinaan onnistuvan. :) ) Onko anekdoottien kertominen, oli ne sitten juoruja tai omaa elämää koskevia, ainoa kanssakäymisen muoto? Tää on hiukan offtopikkia tässä, mut haluan kertoa esimerkin: Eräs viiden hengen seurue vietti illan baarissa. Ne joi alkoholia ja kukin kertoi vuorollaan jonkun anekdootin, josta joku toinen nappasi kiinni ja kertoi omansa. Illan päätteeksi porukassa oltiin sitä mieltä, että on ollut mukavaa jutella. Jäin pohtimaan tuota "juttelemista", voiko siltä vaatia sisältöä? Voiko jutellessakin yrittää keskustella aiheesta, vai onko juttelu synonyymi päättömälle höpötykselle? Älkää ymmärtäkö väärin, anekdootit saattaa joskus olla viihdyttäviäkin, mutta välillä olisi mukava puhuakin jostain, ei vain kertoa yksittäisiä juttuja.

Juoruilu? Blaah, mä olen ilmoittanut kavereilleni etten halua tietää mitä paskaa musta puhutaan kun en ole paikalla. Parempi niin. Multa ei toisten yksityisasioita kuule, ellei kyseessä ole nimenomaan juttu, jota ko. henkilö itse kertoo julkisesti. Enkä kertoisi edes parhaalle ystävälleni jos vaikka olisin nähnyt sen vaimon baarissa komeassa ja intiimissä seurassa. Ei kaada yhteiskuntajärjestystä eikä kuulu minulle.

[Migreeni]

Enkä kertoisi edes parhaalle ystävälleni jos vaikka olisin nähnyt sen vaimon baarissa komeassa ja intiimissä seurassa. Ei kaada yhteiskuntajärjestystä eikä kuulu minulle.

Tätä olen muuten miettinyt kovasti. Omalle kohdalleni ei ole vielä osunut tällaista tilannetta (pannaan sekin nuoruuden piikkiin:D), että näkisin parhaan ystäväni, tai edes jonkun tuttuni siipan pelehtimässä jonkun toisen kanssa. Mutta jos joskus näkisin, en tiedä mitä tekisin. Kertoisinko petetylle osapuolelle, vaiko eikö? Tämä riippuisi varmasti aika paljon siitä, kuinka hyvä ystävä olisi kyseessä?

Mitä itse tekisitte?
Itse haluaisin ainakin tietää jos minua petetään... Ja tämän varjolla en ainakaan hyville ystäville voisi olla kertomatta. Tai niin luulen. Oikeassa tilanteessahan sen vasta voisin tietää, mitä teen.

(Tästä taisi muuten olla keskustelua jo vanhan forden puolella...)

[pampula]

Tämä on ajatus, joka on häirinnyt mua läpi tän ketjun: Onko juoruilun vaihtoehtona hiljaisuus? Onko tosiaan tultu siihen, ettei ihmiset osaa enää keskustella mistään? (Siis kasvotusten. Täällähän tämä näyttää toisinaan onnistuvan. :) ) Onko anekdoottien kertominen, oli ne sitten juoruja tai omaa elämää koskevia, ainoa kanssakäymisen muoto?

Joo, oikeastaan huomasin jo kirjoittaessani, että taidan nyt puhua kahdesta eri asiasta. On toki olemassa tällaisia läpeensä korrekteja persoonia, jotka eivät kuuluu ns. hiljaisiin, mutta onnistuvat silti välttämään esim. toisten suhteista ja puhumisista puhumisen, eli siis kai yleisnimellä juoruamisen. Itselleni ei kyllä tule nyt kovin monta tällaista tapausta mieleen, mutta olen melko varma, että sellaisiakin on.

Mitähän Muksu mahtaa sitten tarkoittaa keskustelemisella? Miten niin on tultu siihen, ettei enää keskutsella? Luulen, että olen tästä eri mieltä. Ja onko juoruaminen silkkaa anekdoottien kertomista?

Enkä myöskään oikeastaan ymmärrä sitä, miten voidaan niin tarkasti erottaa toisistaan juoruilu ja muu keskustelu. Ainakin omalla kohdalla kokemus on se, että on saatu aikaan aika syvällisiäkin keskusteluja alkupisteestä, jossa millään osapuolella ei ollut kovin suurta asiaa kerrottavanaan. Yksi asia johtaa toiseen. Minun mielestäni tietty epäkorrektius sosiaalisessa elämässä on inhimillistä. Olisihan se ehkä joskus hienoa, jos vastapuolella istuisi mattiwuorimainen keskustelukumppani, mutta en minä sellaista ainakaan aina jaksaisi.

[Plei]

Enkä kertoisi edes parhaalle ystävälleni jos vaikka olisin nähnyt sen vaimon baarissa komeassa ja intiimissä seurassa. Ei kaada yhteiskuntajärjestystä eikä kuulu minulle.

Tätä olen muuten miettinyt kovasti. Omalle kohdalleni ei ole vielä osunut tällaista tilannetta (pannaan sekin nuoruuden piikkiin:D), että näkisin parhaan ystäväni, tai edes jonkun tuttuni siipan pelehtimässä jonkun toisen kanssa. Mutta jos joskus näkisin, en tiedä mitä tekisin. Kertoisinko petetylle osapuolelle, vaiko eikö? Tämä riippuisi varmasti aika paljon siitä, kuinka hyvä ystävä olisi kyseessä?

Mitä itse tekisitte?
Itse haluaisin ainakin tietää jos minua petetään... Ja tämän varjolla en ainakaan hyville ystäville voisi olla kertomatta. Tai niin luulen. Oikeassa tilanteessahan sen vasta voisin tietää, mitä teen.

(Tästä taisi muuten olla keskustelua jo vanhan forden puolella...)

Itse varmaan lähestyisin ensin sitä pettävää osapuolta, jos tuntisin tarpeelliseksi yleensäkään puuttua asiaan. Kuitenkin, jos ei ihan läheisimmistä ystävistä olisi kyse, jättäisin asian omaan päähäni.

[Sade]

Miehet hoitavat juoruamisen niin, että toteavat asioita toisesta. Usein vielä sellaisia, jotka juoruilukumppani (uusi termi:D) olisi kuitenkin saanut tietää seuraavana päivänä juorun kohteelta itseltään. Eikä näitä asioita vatvota tai päivitellä sen enempää, mikä taas monien minun tuntemieni tyttöjen tapana juoruillessa on.

Mutta varmaan tunnen sitten vain erittäin hienotunteisia miehiä, tai jotain:D Ja sitähän en tiedä, miten nämä herrat käyttäytyvät juoruillessaan silloin, kun en itse ole paikalla.

Ensinnäkin, minun havaintoni eivät tue sitä väitettä, että miehet eivät juoruilisi. Sen sijaan olen kyllä havainnut tuon ilmiön, että miesten juoruilu on useammin juuri tuollaista anekdoottimaisempaa: juoru on hyvä juttu. Tätähän on käsittääkseni ihan tutkittukin, että miesten keskustelukulttuuri on enemmän anekdoottien ja hyvien juttujen kertomista, kun taas naiset useammin pyörittelevät asioita.

Mutta ihmettelen, miksi juurikin juoruilusta puhuttaessa usein tunnutaan pidettävän tätä "miehisempää", anekdootinomaisempaa tyyliä jotenkin parempana tai vähemmän juoruilevana tyylinä. Ihan samalla tavallahan se juoru siinäkin liikkuu, vaikka sitä ei sitten kommentoitaisikaan muuten kuin naurunremakalla tai nokittamalla vielä mehukkaammalla juorulla. Voisihan asian nähdä niinkin, että vatvovammassa tyylissä yritetään selvittää tapahtuman taustoja, nähdä asiaa eri puolilta, ymmärtää motiiveja.

Toki se vatvominen voi olla pelkkää juorulla herkutteluakin. :virne:

Itse voin kyllä myöntää juoruilevani, ja jopa tietyssä määrin pitävänikin siitä - kunhan juoruilu ei mene ilkeäksi tai kaksinaamaiseksi tai valheelliseksi. (On minulle joskus käynyt niinkin, että olen pillahtanut itkuun, kun juoruilu on käynyt kovin häijyksi...) Tietysti juoruilussa on myös joitakin salakareja. Humalassa kielenkannat saattavat vähän löystyä: ei niin että kertoisi jotakin luottamuksella uskottuja juttuja, mutta saattaa kyllä puhua enemmän kuin ehkä selvin päin puhuisi. Toinen ongelma ainakin itselläni on se, että olen sen verran luottavainen, että saatan uskoa liiankin herkästi kuulemani jutut miettimättä mahtavatko ne aina pitää paikkaansa.

[Migreeni]

Mutta ihmettelen, miksi juurikin juoruilusta puhuttaessa usein tunnutaan pidettävän tätä "miehisempää", anekdootinomaisempaa tyyliä jotenkin parempana tai vähemmän juoruilevana tyylinä.

Rupesin miettimään ja tulin sitten ajatelleeksi sellaista vaihtoehtoselitystä, että voisiko se johtua jotenkin siitä, että miesten sanomisia on ainakin ennen pidetty suuremmassa arvossa, kuin naisten. Ja tämähän ei siis enää ole ihan näin, mutta ennen vanhaan on varmasti ollut ja nykyään pätee jonkinlaisena alitajunnaisena taustasääntönä kun puhutaan juoruilun sukupuolieroista... En tiedä, mutta tällainen käväisi mielessä.

Toinen asia, mikä käväisi mielessä juoruilun tiimoilta on minulle moneen otteeseen sattunut tilanne, jossa kaksi ystävääni juoruavat toisistaan minulle. Tavallaan tilanne on jollain tapaa kiinnostava, sillä siinä huomaa miten erilaiset käsitykset henkilöillä on toisistaan ja siitä mitä toinen ajattelee hänestä itsestään (tajuaako tästä nyt mitään?). Mutta toisaalta hyvinkin ahdistava, varsinkin jos näillä henkilöillä on valtava tarve haukkua toisiaan ja itse ei missään nimessä halua osalistua siihen.
Tällaisessa tilanteessa on kovin vaikea olla puolueeton, vaikka kuinka haluaisi. Koska jos juoruilusta kieltäytyy, voi juoruilija tulkita asian niin, että olen juorun kohteen puolella, kuin että olisin vain puolueeton.

[Muksu]

Mitähän Muksu mahtaa sitten tarkoittaa keskustelemisella? Miten niin on tultu siihen, ettei enää keskutsella? Luulen, että olen tästä eri mieltä. Ja onko juoruaminen silkkaa anekdoottien kertomista?

Tarkoitan keskustelemisella vuorovaikutteista puhumista aiheesta tai aiheista. Keskustelu saa polveilla, joku voi kertoa tarinoita tai selittää jostakin asiasta, josta sitten puhutaan. Ihan vapaamuotoisesti, ihan rennosti, hauskaakin saa olla.

Anekdoottien kertominen on mun mielestäni heikkoa keskustelua, koska silloin ei yleensä puhuta mistään aiheesta, vaan ihmiset vaan kertoo juttuja, jotka niille tuli mieleen edellisen kertojan jutusta. Ok, se voi olla hauskaakin. Yksi tyypillinen anekdoottikeskustelu johon toisinaan joudun on "hauskat tapaukset keikkareissuilla". Yksi erittäin tyypillinen on inttijutut. Sen sijaan "mitä söin aamiaiseksi", "koska kävin täällä viimeksi" ja "montako tuoppia join eilen" on järkyttäviä anekdoottikeskusteluja.

Kuvitelkaa tilanne: menette baariin, pöydässä on viisi tuttua. Ensimmäinen tuttu sanoo "mä olin täällä viimeks eilen." Tämän jälkeen vuorollaan jokainen pöydässä istuja kertoo, milloin oli viimeksi ko. baarissa. Sitten joku sanoo "join muuten 7 tuoppia eikä tullut edes krapula." Tämän jälkeen jokainen kertaa, montako tuoppia viimeksi joi ja tuliko krapula. Tästä joku tarttuu sanaan krapula ja kertoo hauskan tarinan siitä, kun työkaverilla oli kamala krapula. Tämän jälkeen joku muu kertoo työkaveriin tai krapulaan liittyvän tarinan. Onko tuo mielestänne keskustelua? Musta ei. Musta se on vaan (epäkiinnostavien) anekdoottien kertomista.

Vaihtoehto edelliselle vois olla vaikka se, että istutte tähän samaiseen pöytään. Ensimmäinen kaveri sanoo, että viimeksi kun oli samassa baarissa, dj soitti ranskalaisen rock-biisin. Sitten alatte yhdessä pohtia, montako ranskalaista rock-biisiä ylipäätään tunnette, ja miksi valtaosa rockista on englanninkielistä. Joku voi esittää oman näkemyksensä rockin synnystä ja historiasta, toinen puhua amerikkalaisesta kulttuuri-imperialismista ja kolmas haukkua kaikki muut kielet rock-musiikissa tai mitä hyvänsä. Pointtina on se, että nyt puhuttiin jostakin aiheesta, ja jollekin saattoi jopa tarttua joku kiinnostava ajatus siitä mitä joku toinen sanoi. Molempiin näihin versioihin olisi kulunut ehkäpä puolisen tuntia. Ensimmäinen vaan jättää yleensä kaikki melko tyhjiksi.

Eikä pointtina siis ole sekään, että pitäisi kauheasti tietää jostain keskustellakseen. Riittää että haluaa puhua jostakin. Mun miälest.

Juoruaminen ei ole silkkaa anekdoottien kertomista, mutta jossain aiemmassa viestissä oli vain kaksi vaihtoehtoa: juoruta tai istua seurueessa hiljaa. Siihen tartuin, ihan OT:ta kuten mainitsinkin.