L-S kirjoitti:Aww, Suvin rapsa.
Suvi kirjoitti:Kumpikaan ei muistanut, että käytäntö on muuttunut joskus muutama vuosi sitten sellaiseksi, että lähtöselvitys tehdään ainoastaan etukäteen netissä tai automaatilla.
Onneksi ystävällinen virkailija teki lähtöselvityksen meille poikkeuksellisesti tiskillä.
Ja sittenkin tämä riippuu kentästä ja lentoyhtiöstä,
Aah, en tiennytkään, mutta ei mikään ihmekään, kun en ikinä käy missään, ainkaan lentokoneella.
No, ehkä jos muistaisi ensi kerralla.
Ja aaw, L-S. Berliini on ihana.
Mun täytyisi saada kyllä jotenkin itseni sinne taas.
No, yleisön pyynnöstä ja siitä huolimatta, Lontoon-rapsa jatkuu:
Kolmas päivä (perjantai 17.7.2015)Nukuin taas yön huonosti. Yritin ratkaisuksi korvatulppia siihen kadulta kuuluvaan meteliin, mutta niistä on melkein enemmän haittaa kuin hyötyä ja hotellihuoneessa on edelleen KUUMA, enkä osaa nukkua ilman peittoa. (Muistakaa, että olin täysin unohtanut sen tuulettimen.
) Heräillään taas pikkuhiljaa, keitetään taas kahvit ja teet ennen kuin lähdetään. Hotellin pihalla on jotkut ihme perhejuhlat, jossa on itämaista tanssia. Yritetään olla häiritsemättä heitä. Mennään taas kysymään sitä adapteria respasta, jos niitä olisi vaikka vapautunut tai jotain. Tällä kertaa ihminen tiskin takana sanoo, etteivät he anna niitä ollenkaan asiakkaille. Mielenkiintoista, ehkä se on vaan unohdettu päivittää siihen hotellin kansioon, mietin, enkä ajattele asiaa sen enempää.
Katsellaan sitä adapteria taas siitä sähköliikkeestä ja sitä samaa hyllyä. En muista enää, missä vaiheessa sitten tajutaan (siis kuitenkin nyt aamupäivällä), että ei hemmetti, ei meidän niitä tästä alehyllystä kannata katsoa, vaan ehkä muualtakin kaupasta voisi katsella.
Ostetaan se hiton adapteri (olisi voinut ostaa kaksikin
) ja käydään aamupalalla siinä meidän "vakkaripubissa". Sandwichit ovat yhtä hyviä, melkein parempia kuin eilen, vaikka caesar-jutut on loppu, ja saadaan jotain muuta. Sillä jaksetaan taas mooonta tuntia kuitenkin. AK:n puhelimen akku on simahtanut täysin jo eilen, minulla on vielä vähän jäljellä, joten käydään lataamassa AK:n akkua ja sitten lähdetään liikkeelle. Päätetään suosiolla mennä sinne "kauemmalle asemalle", koska emme nyt löydä millään sitä lähiasemaa ja on helpompi näin.
Päivä Lontoossa onkin sitten tänään vähän perinteisempi turistipäivä. Jäädään pois Oxford Circusilla ja päätetään kävellä Piccadilly Circusille. AK:lla menee jo kadulle ulosastuessa hermot ihmispaljouteen.
En mäkään isoista ihmismassoista tykkää, mutta hei haloo, ollaan nyt miljoonakaupungissa.
Kävellään hetki ja pysähdytään kahville johonkin Gordon Ramsayn(?) ravintolan vieressä olevaan kalliinnäköiseen kahvilaan. Siellä on hyvännäköisiä nuoria tarjoilijapoikia töissä.
AK haluaisi drinkin, mutta mun ei tee yhtään mieli. On vielä vähän väsymystä ilmassa ja vähän hirvittää paljon tässä paikassa ne oikein maksavat. :/ Otetaan sitten vaan kahvia ja teetä. Tee tarjoillaan pannussa ja sen on ihan ok, ja lasken, että ei se nyt niin superkallis ole, Helsingin keskustassa voi olla suunnilleen samanhintaista.
Jatketaan matkaa. Mennään useiden kauppojen ja liikkeiden ohi, mutta ei oikein innosta mikään kunnes bongaan teekaupan ja tulee taas
-olo. Iik, ihania teejuttuja, mutta teet on ihan pirun kalliita. Ei innosta ostaa, vaikka tekisi mieli. Olen ihan
ssä kun näen söpön teesihdin ja AK pyörittelee päätään.
Siellä olisi myös Liisa Ihmemaassa -mukeja.
Ei siis mitään Disneytä, vaan
John Tennielin kuvitusta. Samoin siellä olisi Eat me-suklaata tms., mutta ne jäävät kauppaan. Mukin ostamista harkitsen vakavasti, mutta päädyn siihen ettei huvita yhtään raahata sitä mukana koko päivää. Ensi kerralla ehkä sitten. Otan vielä teemaistiaisen ja sitten lähdetään. AK sanoo, että jos pysähdytään jokaisen teekaupan kohdalla, ei päästä minnekään. Kai se on totta, mutta ei niitä teekauppoja tule vastaan kuin kaksi, tai ne ainakin bongaan.
Käydään sentään yhdessä vaatekaupassakin (muttei osteta mitään). Saavutaan Piccadilly Circusille. Siellä sattuu olemaan jotenkin ihan hitokseen porukkaa. Kyseessä on legendaarinen mesta, ja minun pitäisi olla täpinöissäni, mutta ei jotenkin innosta. Siellä on joku turistienviihdytysesitys meneillään, ja yritetään vähän vilkuilla sitä, mutta jatketaan matkaa mahd. pian, koska meidän tämän päivän päämäärä on kuitenkin Buckinghamin palatsi. Haluaisin ehkä vähän nähdä Trafalgar Squaren, mutta ei sillä ole niin väliä, joten jatketaan matkaa mahdollisimman suoraan palatsille. Ollaan jossain aukiolla. Muistelisin, että se liittyy jotenkin Waterloon taisteluun, mutta ei mitään hajua mikä se on.
Siellä on jotain patsaita ukoista pönöttämässä, minua kiinnostaa enemmän aukiolla olevan talon arkkitehtuuri. Ei viihdytä siinä kuitenkaan kovin kauan, ja jatketaan matkaa.
Kävellään St. James parkin kautta palatsille päin ja otetaan puiston kulmilla jäätelöt. Hämmennyn vähän kun naismyyjä sanoo minulle: "Here you are, my love", mutta muistan kuitenkin, että se on ihan normaali sanonta täälläpäin. Puisto on kaunis, ja siellä on ihan hitokseen erilaisia lintuja, mutta yhtä paljon myös tyhmiä turisteja, jotka syöttävät puluja. 1000 x
Olemme itsekin tyhmiä turisteja, mutta emme onneksi noin tyhmiä. Aidassa oleva kyltti sanoo: "Don't touch or feed the pelicans." Kaikkia muita saa näköjään syöttää. Väistelemme puluparvia ja vihdoinkin pääsemme kohteeseen. Palatsin piha on hieno, ja turisteeraamme siellä jonkun aikaa. Saan ottaa jostain pariskunnasta järkkärikameralla kuvan ja he ottavat pönötyskuvan meistä. Istutuksissa on pelkkiä punaisia kukkia ja sanonkin AK:lle, että tulee mieleen ihan Liisa Ihmemaan kuningatar, joka halusi pelkkiä punaisia ruusuja. AK sanoo siihen: "Noi on kyllä pelargonioita." No, ihan sama.
Kävellään Green Parkin kautta (ja mitä muuta siinä nyt sitten olikaan välissä) Hyde Parkiin, koska haluan nähdä Speakers Cornerin.
Hyde Park Cornerin metropysäkin vieressä on joku terassisysteemi, jossa päätetään ottaa siiderit ja kaliat. Myyjä sanoo, että alkoholia ei saa jos ei syö jotain. Kai se sitten jotenkin liittyy siihen, että kyseessä on kuitenkin kai virallisesti kahvila. (En tiedä brittien alkoholipolitiikasta sen enempää.) Otetaan sitten croissantit, ja ne ovatkin itse asiassa ihan täydelliset siihen hetkeen. Turistaan siinä vähän aikaa ja lepäillään ja jatketaan sitten taas matkaa. Huomaan vasta jonkun ajan päästä, että Speakers Corner jäi jo kauas taakse, mutta ei siellä ilmeisesti ollut "ketään". Jonkun siihen viittaavaan tekstin näin, mutta eipä tuo haitanne. AK huomaa, että Paddingtonin asemalle ei ole kovinkaan pitkä matka. Ilma on ihana ja on edelleen kiva kävellä. Löydämme asemalle eksymättä (
) ja menemme metrolla takaisin kämpille.
Olen jo aikaisemmin sanonut, että meidän pitää juhlistaa BC:n synttäreitä, jotka ovat sunnuntaina (
), niin ollaan jo aikaisemmin päätetty, että perjantaina otetaan sitten "vähän enemmän", mutta ei olla myöhään. Kämpiltä menemme suoraan "vakkaripubiin" ja syömme siellä burgerit. Minua vähän harmittaa jälkeenpäin, että olisin ehkä voinut vaihtaa päivän kävelystä "hiostuneet" vaatteet toisiin tai kaunistautua jotenkin, tai vaikka edes harjata hiukset.
Kiinnostaa siinä vaiheessa enemmän, mitä pubissa tapahtuu perjantai-iltana, kun viikolla kaikki paikat olivat menneet jo ennen kahtatoista kiinni. Istutaan ja litkitään siinä aikamme kun DJ alkaa soittaa musaa. Jumankauta se on hyvää.
Tulee vähän old school -brittipoppia. Ei nyt mitään kuusaria, mutta ei mitään nykyjumputustakaan. Ihmiset menevät tanssimaan, ja me ihmettelemme vain halpoja drinkkejä. Nuoriso meidän viereisessä pöydässä juo pelkkiä shotteja (4 shottia sai viidellä punnalla), mutta me ei todellakaan oteta shotteja.
Jossain vaiheessa tajutaan kysyä, milloin pubi tänään menee kiinni. (En enää muista, oliko se kahdelta vai kolmelta). Meininki on todella hyvä, eikä missään nimessä edes huvita mennä nukkumaan. Suhteellisen alkuillasta sanon AK:lle: "Pitäiskö kävellä ton tanssilattian poikki ja sanoa DJ:lle: 'Laita Haddaway soimaan!'"
Pian AK menee tupakalle ja DJ alkaa soitta What is lovea. Ihan parasta.
Onneksi AK ehtii kuulla siitä ainakin lopun.
Jossain vaiheessa tanssitaan Don't stop believin'iä joidenkin random-tyyppien kanssa ja tulee L-S mieleen.
Se arvostaisi niin tätä hetkeä.
Okei, jossain vaiheessa tulee DJ:lläkin pitkä jumputusputki ja mua alkaa väsyttää. AK on tavannut baaritiskillä jonkun paikallisen tyypin ja mä oon ihan pihalla. Samaan aikaan kun se esittelee mua sille, niistä meidän kanssa tanssineista (naisista) yksi sanoo samaan aikaan, että sen mies ei usko, että tanssin sen naisen kanssa äsken.
AK tulee vielä paikallisen kanssa juttelemaan mun kanssa. Mä oon ihan
na, koska oon ihan varma, että tää on vaan joku paikallinen random-tyyppi joka haluaa kusettaa mun kaveria ja haluaa vaan siltä pesää yms.
Mua alkaa myös vtuttaa ja väsyttää ja olen ihan varma, että AK jättää mut yksin. Menen hetkeksi ulos rauhoittumaan, ja hetken mietin, että jos lähtisi menemään, mutta se rauhoittuminen auttaa. Kun sitten ollaan ulkona, tyyppi haluaa tulla meidän hotellihuoneeseen ja siinä vaiheessa mulla nousee karvat pystyyn. Onneksi Paikallinen ei ymmärrä yhtään, mitä sanon, koska sanon kaiken suomeksi. Mulla on ihan hirveä kolmas pyörä -olo, mutta suostun kuitenkin, että tyyppi voi tulla heittämään meidän hotellihuoneeseen reppunsa, koska on mennyt suoraan kaupasta pubiin, tai jotain.
Jossain vaiheessa selviääkin, että Paikallinen onkin tosi mukava, vaikka itse olen siinä vaiheessa ihan hirveä. Onneksi puhun suurimmaksi osaksi suomea.
Paikallinen haluaa oikeasti vaan jutella (tai tottakai niillä on AK:n kanssa jotain "juttua" vähänniinq) ja on on oikeasti tosi herrasmies. Hän keittää meille vielä kahvit ja teet (mulle antaa vahingossa teen vielä maidolla, mutta se onkin yllättävän hyvää.) Minunkin silmiä se yrittää kehua pelkästä kohteliaisuudesta (ja varmaankin tarkoittaa myös sitä), mutta mä oon ihan
Mä rauhoitun oikeastaan siinä vaiheessa vasta kunnolla kun saan puhelimen lataukseen ja ilmaisen wi-fin toimimaan.
Nörde mikä nörde. Okei, en muista tuliko se tee jo ennen tuota, mutta kuitenkin. Ensin luen whatsApp-viestin ja sisko on laittanut ihan mahtavia kuulumisia.
Sen jälkeen luen Kibsin lähettämät viestit ja siinä vaiheessa meinaan flipata.
Hyvä, etten tipu sängystä.
Paikallinen voittaa mut puolelleen viimeistään siinä vaiheessa, kun sanoo tavanneensa BC:n mutsin tai vanhemmat ja antaneensa BC:lle Jaguarin avaimet.
Tottakai se saa jäädä meidän hotellihuoneeseen nukkumaan.
Jossain vaiheessa kuitenkin havahdun siihen, että aamuaurinko paistaa ikkunasta. Menen laittamaan verhot kiinni. Kun havahdun seuraavan kerran, mietin, että pitäisikö tarkistaa, että onhan tyyppi vielä täällä ja meidän kamat myös. Näin paljon mä luotan ihmisiin.
P.S. Oltiin muuten siellä pubissa pilkkuun asti.