Mun matkarapsa kesältä jäi vähän auki
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten täältä pesee. Muistakaa tsekata linkit, koska ovat aika hillitöntä tavaraa
Sodankylän elokuvajuhlat 2014Lauantai 14.6. Yhdet vielä ja sitten mennään.
”Aamu”elokuvan jonossa jälleen Jonos Eka, Jonos Vika
Apeiron. Kotimainen elokuva, jonka esittelyssä lukee sci-fi. Ainoa science fictio tässä elokuvassa on sen aivoja ja avaruutta käsittelevät pienet palaset. Ja sen kuvallinen kerronta. Ehkä ne trikkikuvat myös. Muutoin tässä ei niinkään ole sci-fiä. Mun mielestä. Ei ainakaan mitään avaruusaluksia tai alieneita.
Kotimainen elokuva, ruotsin kielellä. Pääosissa Sampo Sarkola ja Irina Björklund.
Elokuvan näytöksessä mukana ohjaaja Maria Ruotsala ja Sampo Sarkola.
Meillä oli paikat eturivissä.
Ennen elokuvaa tekijävieraat saapuvat eteen esittäytymään ja haastattelija kertoo että näytöksen jälkeen heiltä voi kysellä asioita ja he kertovat elokuvasta.
Elokuva itsessään vaatii katsojalta tosi paljon. Silti olen hyvin tyytyväinen meidän valintaan.
Vaativuuden lisäksi elokuva ei anna suoria vastauksia. Se hämmentää, on ällöttävä, mutta myös jollain tasolla kertoo ihmisestä. Hyvyyden ja pahuuden kanssa vedetään köyttä, eikä ihan joka hetki voi olla varma mikä on todellisuutta ja mikä ei.
Näyttelijäntyö ja kuvaus on todella intensiivistä, mutta visuaalinen ilme on muutoinkin peruslinjasta poikkeava. Tämä ei ole mitään Timo Koivusaloa. Ruotsalan oma kädenjälki näkyy ehkä eniten ja se onkin tavallaan kolmas päärooli elokuvassa. Koko ajan on ihan pakko olla hereillä, koska muutoin jotain menee ohi. Huomaan silti pistäväni ajatuksia ns. talteen, että voin käsitellä niitä siten elokuvan jälkeen. Ja lähes kokoajan on tunne, että pitää saada puhua niistä jonkun kanssa. Tämä elokuva sopii erittäin hyvin tilanteeseen, jossa elokuva voidaan pistää paussille tai puhua sen aikana asioista.
Näytöksen jälkeen alkaa keskustelu. Ohjaaja kertoo nollabudjetista, kahden hengen kuvausseurueesta Dubaihin ja siellä salaa kuvatuista materiaaleista. Elokuvan ideasta, kielen valinnasta ja näistä tämmöisistä. Sampo Sarkola puhui jotain, mutten muista mitä. Mä vaan tuijotin sitä. Ohjaajan haastattelun aikana Sarkola seisoi meistä metrin päästä ja näin sivusilmällä miten Suvi pidättää naurua ja välistä hymyilee aika leveästi. Se muuten hymyilee sitä, että mulla pyörii sukat jalassa, enkä voi katsoa Sarkolaa kohden ollenkaan. Keskityn kuuntelemaan ohjaajaa ja katsomaan vain sinne, koska muuten jännite purkaantuu nauruna.
Naurettiin ja kiherrettiin sen jälkeen. Hiton teinitytöt!
Kotimaisten tekijöiden keskustelussa on ihan hitosti liikaa porukkaa paikalla. Kai nyt, sehän on ilmaistapahtuma ja vetää aina väkeä puoleensa. Mainokseen on kirjattu paikalle saapuvaksi Antti Virmavirta, mutta paikalla onkin Jari Virman
Ei edes lähelle sama asia.
Kotimaisia tekijöitä on hitosti myös. Ohjaajista, Mänttäri, Ruotsala, Virpi Suutari ja näyttelijäpuolella istuu Sampo Sarkola, Jarin ja Martti Suosalon kanssa. Sitten oli joku Mikko, mutta se oli ohjaaja, enkä muista sukunimeä. Ja pari muuta, joiden nimet eivät tarttuneet mieleen. Haastattelija on huono, se sama mikä haastatteli Apeironin alussa Sarkolaa ja Ruotsalaa. Ärsyttää semmoinen leveilyn oloinen hengailu. Keskustelua ei ole suunniteltu mitenkään ja keskustelu ajautuu, kuten aina, rahaan. Siihen, ettei tässä maassa ole rahaa tehdä mitään. Vaikka alussa olikin toive, ettei siitä puhuttaisi. Se sukunimetön Mikko on jankkaava ja hyökkäävä. Mänttäri vissiin kännissä. Lopulta keskustelu päättyy vähän kuin kesken, kun Virpi Suutari haluaa ehtiä johonkin leffaan
Päivään ei ole suunniteltu muita elokuvia, kun oltiin sovittu ohjelmaa toisalle. Ohjelma kuitenkin peruuntuu, koska eräs unohti olevansa sienessä :keijo
No, ihmetellään ja hönöillään ja saadaan lopulta yllättäen liput meidän toiselta autoseurahenkilöltä mykkäelokuvaan Iloton katu. Ylläri on kiva. Siinä on nuori Greta Garbo. Mykkäelokuvissahan on livebändi soittamassa musiikin, mikä on myös aika kiva juttu.
Tämän jälkeen ollaan vähän pihalla. Saadaan kuitenkin kutsu lähteä rantaan autoseurahenkilön kanssa. Tai toisen osapuolen kanssa. Toinen oli valitettavasti poitunut jo festivaalialueelta. Päädytään lopulta tutustumaan uusiin ihmisiin ja juomaan niiden kanssa skumppaa. Ja jallukahvia
Ilta on kyllä tosi hauska ja onnistunut. Yritetään poistua ajoissa nukkumaan, muttei se oikein onnistu. Lopulta lähdetään vähän väkisin tallustamaan majoituskoululle.
Sunnuntai 15.6.Viimeiset hetket käsillä.
Kello on soimassa. Pakataan kamat, aamutoimitaan ja lähdetään raahautumaan kohti aluetta. Viedään meidän maallinen omaisuus säilöön matkahuollon kahvioon jottei tartte heilua sen kanssa alueella. Ei kukaan jaksais meitä ja meidän kamoja sitä vähää aikaa mitä meillä on vielä jäljellä.
Aamukeskustelussa on Mika Kaurismäki. Kuunnellaan sitä ulkopuolella ja odotetaan seuraavaa tapahtumaa, Leffaraatia. Itelle se on festareiden odotetuin juttu. Jukka Virtanen ja tarkkaan valitut panelistit keskustelemassa lyhytelokuvista. Nekin Virtasen tarkkaan valitsemia
Odotellessa heiluskellaan ees ja taas. Ollaan ihan pirun poikki, molemmat. Törmätään Virtaseen, Suvista ja Virtasesta yhteiskuvan. Odottelu jatkuu. Puoli tuntia jäljellä ja ihmisiä kerääntyy ulkopuolelle jo. Törmään kaveriinkin ja jostain tömähtää tietoon että sinne pitää olla lippu. Paitsi että ollaan koko viikon ajan kyselty tuleeko sinne liput myyntiin. Meille on eri henkilöiden toimesta kerrottu tilaisuuden olevan ilmainen. Nyt kyllä katkeaa päästä suoni. Tekisi mieli huutaa vittusaatanaa, muttei se mitään auta. Sen sijaan marssin lipunmyyntiin, jossa kerrotaan että joo, liputhan sitä sinne pitää olla ja se on 8e/kpl. Vitutuskäyrä nousee nousemistaan. Vedän henkeä ja kyselen että kuka on vastuussa lipunmyynnistä? Taidan päästää pari kirosanaakin. Meidät ohjataan festivaali-infoon. Paikanpäällä oleva henkilökunta on tyrmistynyt. Hekin ovat pitäneet leffaraatia ilmaistapahtumana. Suutun vielä enemmän, mutta osaan pysyä rauhallisena. Haluan ratkaisun ja siinä ratkaisussa en maksa lipuista senttiäkään, saatana! Lopulta saavat kiinni jonkun, joka ei oikeasti edes vastaa lipunmyynnistä, mutta saapuu paikalle selvittämään tilannetta. Saan suhteellisen rauhallisena selitettyä tilanteen. Kerron miten ollaan useampana päivänä käyty lipunmyynnistä kysymässä, kun ei ohjelmassa lue ”ilmaistapahtuma”. Viimeisin kysyminen tapahtui perjantaina, sinä päivänä joka liput tulivat sunnuntaille myyntiin. Edelleen puhuivat ilmaisesta tapahtumasta, joten mikäs siinä, uskottiin. Lopulta se mies ojentaa meille vaparit ja kiitän. Pahoittelen sekaannusta itsekin, mutta jos lipunmyynnissä, paikassa jossa ne liput on niiden myyjien nenänedessä, ei anneta oikeaa informaatiota, niin mistäs hitosta sen ite tietää? Mies on ymmärtäväinen ja lupaa viedä asian eteenpäin myös oikeille ihmisille. Kiittää meitä kärsivällisyydestä. Kiilataan se jono mikä on muodostunut tilannetta selvittäessä. Tai ei kiilata, vaan palataan meidän ekoille paikoille
Leffaraati on kyllä timanttinen. Yritin kirjoittaa lyhytelokuvien nimiä ylös samalla kun ne ilmaantuivat kankaalle
Tässä tulos:
Pietari Koskinen: Verta ja luita
Joonas Ranta: Oi, vielä jää
Sami Korjus: Elonkerjuu
M.A. Numminen Goes Tec-no
Kaveri
Alvaro Pardo: Missä tukkani on?
Leffaraadin voitti Sami Korjuksen Elonkerjuu 37 pisteellä.
Verta ja luita on animaatio.
Joonas Ranta on itsekin katsomossa ja pääsee lausumaan sanansa muiden jälkeen. Elokuva on ihan ok mykkäelokuva.
Korjus tarkoittaa muuten on viroksi ruumista
Elonkerjuu jää mieleen. Kaija Pakarinen ja hulvaton Antti Litja! Vaikka elokuva onkin ehkä karu, niin onhan se pirun hauska. Vimeon näkee
täältä. (ai heevetti, olin unohtanut miten hyvä tuo on
)
M.A.Numminen goes Tech-no.
on musavideo missä M.A.Numminen antaa homoseksuaalisia viboja tuomareille ja siellä tuodaankin esille, ettei ole aikaisemmin tullut huomattua, että M.A.Nummisen nimikirjaimet muodostavat lyhenteen ”man – mies”. MAN tässä musiikkivideossaan vetää saksaksi kappaleen ”alkaa polttaa (yes, sir I can boogie)”. Youtube-video nähtävillä:
tästä.
Kaverissa ei tartte sitten enää hakea mitään viboja, se on suoraa toimintaa. Tarina on hyvä ja nasevakin. Vimeo:
on olemassa siitäkin.
Viimeisessä elokuvassa Pertti Sveholmilta on tukka hukassa. Näitä on varmaan tehty tusinaan 13, vaikka onkin oivallisesti toteutettu. Nuori Sari Havaskin nähdään leffassa ja hieman huvittavahan se on.
Leffaraadin jälkeen on naama kipeä. Kannatti taistella tämän vuoksi.
Leffaraadin muistiinpanojen jälkeen on tyhjää, koska siihen päättyi. Festarointi.
Hiljaksiin pitäisi suunnata kotiin. Ihan viime hetkiltä saadaan paikalliselta keijolta kyyti Kemijärvelle junaa varten. Meillä on siis yöjunaan paikat, muttei makuuvaunupaikkoja. Ei auta, kotiinpäin on päästävä ja tämä on ainoa keino. Torstaina, Suvin ollessa katsomassa Chaplin-elokuvia, yritin järkätä meille kimppakyytiä edes Ouluun, mutta kuski pyyti niin hävytöntä hintaa, että passattiin. Vaikkakin hän pyysi puolia ns. julkisten hinnasta (bussi rovaniemelle+juna ouluun), oli hinta meille kuitenkin liikaa, kun juna Oulusta etelään maksoi saman verran mitä juna Rovaniemeltä etelään
Ostettiin meidän junaliput Kemijärveltä asti, kun saatiin vinkki että Kemijärvelle pääsee halvemmalla Sodankylästä ja junalipun hinta on kuitenkin suht sama. Onneksi ostettiin, vaikka saatiinkin kyyti junalle. Matkalla pysähdyttiin legendaariselle Andy McCoy-aukiollekin.
Matka itsessään on puuduttava, vaikkakin keijous jatkuu. Meidän viereen tulee henkilö, jonka mielestä hänen istuimensa vieressä olevat pistokkeet ovat vain hänen paikalleen tarkoitettuja pistokkeita. Ihmettelee kovaan ääneen miten minun ja Suvin käytäväpaikat on voitu myydä pistokepaikkoina, kun ei meidän paikoilla ole pistokkeita. Paitsi että ne yhdet pistokkeet on tarkoitettu kaikille
Alkumatka menee aika nopeasti. Ensin höpötellään, syödään ja lopulta avaan läppärin. Katon netflixistä sarjaa ja toivon ettei se pitkin käytävää juokseva tyttö tule katsomaan mun ruutua. Orange is the new black ei ole lastenohjelma. Tyttö kun kuikuilee kaikkien ihmisten tekemisiä ja ramppaa ees taas. Isänsä yrittää välistä rauhoittaa häntä nukkumaan, mutta se on turhaa.
Ylivieskan jälkeen mua väsyttää. Yritän nukkua, mutta se on vaikeaa. Ärsyttää, koska selkää särkee ja tiedän tarvitsevani paikan mihin oikaista itseni. Ensin meinaan tehdä sen keskellä käytävää, mutta lopulta löydän tieni ravintolavaunuun. ”Ravintola” itsessään on kiinni, mutta vaunussa on teiniporukka pelaamassa korttia. Ei mua kiinnosta, vaan heitän itseni pitkäkseni penkille. Nukahdan tosi pian. Nukun muutaman tunnin. Herätessä on ihan kaamea olo. Ihan kuin olis krapula. Valun takaisin omalle paikalle ja torkun. Aika epätoivoista.
En tiedä nukuinko kuinka paljon yhteensä, mutta aamun valjetessa on aika hirveä fiilis. Käydään Suvin kanssa teellä ravintolavaunun auettua. Ihan järkky olo. Ravintolavaunun työntekijä kertoo valvoneensa koko yön ja miten aamun ensimmäinen asiakas on saanut maksettua älyttömän summan rahaa kortillansa. Samainen mies kertoo myöhemmin jääneensä junasta ja tulleensa monta tuntia junan perässä taksilla. Ehkä se meidän yö meni paremmin
Tuntuu että matka Tampereelta Riihimäelle kestää ikuisuuden. Riihimäellä vaihdan kotiin tulevaan junaan.