Matkustaminen

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 21 Kesä 2018 20:34

Päivä 5.
Lähtöpäivä.

Kello soi ihan liian aikaisin. On vaikea nousta ylös, kaikki haraa vastaan. Ollaan Avustajan kanssa sovittu, että hän saapuu yhdeksäksi. Vähän vaille yhdeksän puhelin piippaa viestiksi. Herrasmieskuski kertoo ettei Avustaja oikein reagoi herätysyrityksiin. Aika montaa keinoa kokeillaan, mutta vasta kun soitan ja Herrasmieskuljettaja vastaa, asettaa puhelimen Avustajan korvalle ja huhuilen sinne, hän herää. Vähän myöhässä, tuskin mitenkään hereillä, Avustaja saapuu. Singahdetaan koululle, keskustelua varten.

Aamukeskustelu on kaksiosainen. Ensin Halkola ja Melasniemi, sitten José Luis Guerrin. Ensimmäisenä olevien Halkolan ja Melasniemen keskustelua kuuntelen mielenkiinnolla. Pariskunnan dynamiikkakin tulee hyvin selville, mikä on jotenkin myös söpöä, tavallaan. Keskustelu loppuu liian aikaisin, mutta minkäs teet kun lentokoneet lähtee.
José Luis Guerinin haastattelussa on enemmän vaikeuksia keskittyä. Kirjoittelen muistiinpanoja muista aiheista ja aina ajoittain kuuntelen. Ranskankielisiä hetkiä en jaksa ollenkaan. Avustaja nukkuu mun takana olevilla tuoleilla.

Leffaraati.
Leffaraati edustaa edelleen mulle festareiden päätöstä. Ennen raadin alkua käyn Herrasmieskuljettajan ja Avustajan kanssa kirjaamassa Avustajan ulos majapaikastaan. Tulee vähän ehkä kiire. Avustaja menee pakkaamaan mun vaatteet kämpille. Suvi ja L-S on jätetty paikkapassiin koululle, ettei meidän porukan paikat mene muiden persiiden alle. Itse olen siirtänyt pyörätuolini eturiviin, sori oon nyt tosi VIP. :sori:
Haluan päästä tätä varten ihan eturiviin, imemään kaiken sen mitä tarjolla on.
Ennen raatia siihen eturivin luo rupeaa kertymään ihmisiä. He pohtivat mitä tehdä ja kuka tulee raatiin ja Neil Hardwick ei ole saapunut paikalle. Laura Birniä yritetään houkutella, mutta hän ei suostu ja seuraavaksi tehtävään pakotetaan Aleksi Salmenperä.
Sitten mennään.
Raadissa Salmenperän lisäksi perinteisesti Iida Simes (jonka nimi on aina joka paikassa väärin, Iida Siimeksenä :keijo: ), sitten ensikertalaisena Paavo Westerberg ja Elina Knihtilä. Ville Virtanen vetää ja Timo Malmi laskee pisteitä.
Mukana myös Totuuden Tonttu Laura Birnin laukusta, jota käytetään välineenä tarvittaessa ilmaisuun että joku mies on Paha Setä! Petteri Kalliomäki on valinnut elokuvat ja kaikki näytetään kelanauhurilla.

Ensimmäinen elokuva on Huntu, vuodelta 1977. 34p
Olen kirjannut "mitä vittua? Miehinen valta, naisten hunnuista vapauttamisen tarina, missä huntu voi olla myös heevetillinen peitto tai joku matto? Feminismi Pakistaniassa? Henki on lähteny silloinki."
Elokuva on Uzbekistanista. Kertomus siitä, miten naisten vapauttaminen hunnun ikeestä, mitä pidetään edistyksellisenä ja hienolta asialta. Sitten Simes tuo ilmi, että pätkä on ollut propagandaa ja on pyritty antamaan Neuvostoliitosta hyvä kuva, mutta totuudessa siellä on ihan yhtä lailla päässyt hengestään tässä touhussa.
Paavo Westerberg - tunnettu keski-ikäinen taiteilija sanoi kaiken, muttei kuitenkaan mitään. Hirveä määrä taidejargoniaa, mitä kuitenkaan ei "kukaan" jaksanut kuunnella.

Toinen elokuva The Swinging Nurse - Hellät Hoiturit 1961. 30p.
"Taas alastomuudella tienaa. Miksi kaikki on koko ajan rinnat paljaana? Hohhoijaa sentään" on omat kommentit.
Raadilta tulee, että kaikki on selkeää ja koko ajan ymmärrettävää. Ei löydy meta-tasoja. Silti ihmettely siitä, että miksi ihmeessä ne naiset oli alasti muutoinkin kun vaaditussa tilanteessa. Pätkässä mies on sairaalassa, hänellä on ongelma, jonka ratkaisussa naiset ovat keskiössä.

Kolmas elokuva. Charlotte ja Jules - Godardin viimeisiä teoksia. 30p.
Narsistista yksinpuhelua käyvä mies, haukkuu naista "lyttyyn". Nainen ei kauheasti lyttäänny. Vähän liian pitkä, aivan liikaa saman toistamista ja väkivallan uhkasta väkivallan toteutumiseen.
"Löysä lussu, joka meni ohi" sanoi raati. Silti se sai yhden kympin, ehkä se on ironinen kymppi? Knihtilä toteaa "mä en niin jaksa näitä" (kai se tämä oli?, se lukee tyhmästi muistikirjan alareunassa kahdella sivulla :P " Tonttu kommentoi Virtasta pahaksi sedäksi.
Itse en ymmärrä elokuvan motiiveja, enkä sitä että miksi selkeästi itsestään ja mahdollisuuksistaan tietoinen nainen antaa itseään tönittävän useaan otteeseen. Ärsyynnyn ihan älyttömästi siitä, että jätkä saa haukkua häntä huoraksi ja lumpuksi ja miksi vielä ja tämä vain hihittelee itsekseen. Kyllä, menee mulla tunteisiin ihan heti.

Neljäs elokuva. Rahaa! 19p.
Ensin rahan historiaa oravannahoista satamarkkasiin. En tiedä koska elokuva on kuvattu, mutta ihan viimeisin markka se ei ole. Vanha, aika iso on 100mk seteli.
Sitten alkaa ihmiskoe, missä satanen liimataan mannerheimintiellä jalkakäytävään ("vahvalla kotimaisella liimalla. Suosi kotimaista teollisuutta :soosoo: ) ja seurataan kun mummot yrittää repiä sitä irti. 8 taalerin raha painoi joskus hei 14 kg!
"pojat on poikii -huumori ihan hirveetä hei. Ihan kauheeta kuraa nyt. Tarina tyhmästi rahasta. Sisällötön lussu. Mansplaining bullshit" sanoo raati. Joo, ei mitään sisältöä ja tyhmä kertoja.

Viides elokuva. Childrens Palace - lasten palatsi 34p.
Simojukka Ruippo ja Jouni Hokkanen
Pohjois-Korean lapsista kertova elokuva. Hyvin aasialainen, iloinen musiikki ja hyväksyviä katseita lapsilla joka tilanteessa. Kertoo lasten palatsista, missä tapahtuu elokuvan mukaisia asioita, ihanaa elämää.
"Demokratia on harha. Lasten hymyjen takana on valhetta."
PK:n joku on sanonut että lapset ovat maamme keisareita. Mitä epäillään raadissa hieman.

Siinä se sitten. En kaikkea saa talteen mitä puhutaan, koska nauran niin paljon. Kiitos Leffaraati, ei jättänyt kylmäksi. Feminismiläppää on aika paljon.

Sitten yhteiskuva Knihtilän ja Totuuden Tontun kanssa. :sydän:

Herrasmieskuskin ja Muutsin Hellun avulla pääsemme matkaan. Meille meinaa tulla kiire, kun käymme einehtimässä ennen matkaan lähtöä. Ruoka tulee justiinsa niin, että kevyttä tahtia joutuu pitämään ruokailussa yllä.
L-S ja Avustaja saavat Hellulta kyydin Rovaniemelle ja me sujahdamme Herrasmieskuskin kyydillä Ouluun.
Pakkaamme autoa, saamme kamat mahtumaan sinne pienen tetrispalapelin jälkeen. Jokaisessa kolossa on kamaa. Äkkijarrutuksen kohdalla en saa L-S:n matkalaukkua suoraan niskaani, vaan ensin osuu jonkun pehmeä kassi. No, mikäpäs siinä. :keijoei: Kyllä, auto on aivan täynnä.

Matkaradioksi valikoituu pienen keskustelun jälkeen Radio Sodoma - Antti Holman kuunnelma.
Ei olla edes Luoston kohdalla kun meinataan tukehtua nauruun. Pysähdytään Rovaniemellä kahvilla. Yritetään bongata L-S ja Avustaja, mutta ilmeisesti mennään ristiin ja sitten heidän junansa jo lähteekin. Me juodaan sunppia Asumiskaverin ja hänen tyttärensä kanssa. He olivat asemalla, kun me menimme vessatauottamaan ja kahvittelemaan. Siinä sitten hetki vielä hengataan, kunnes venytellään kasvolihakset kuntoon ja jatketaan. Vähän ennen Kemiä Sodoma loppuu. Nauraminen sattuu vatsaan, naamaan ja siitä ei meinaa tulla loppua. Mitenkään. Tajuan että lopun alku on siinä. Itkettää, mutta jatkan nauramista. Kuuntelemme musiikkia. Kevyesti aloitetaan keijolistalla, mutta siirrytään sitten pois. Oikein mikään ei tunnu istuvan siihen hetkeen. Laitan lopulta palefacea.
Oulussa ollaan vähän jälkeen L-S:n ja Avustajan :keijo:
Puretaan auto, jaetaan kamat ja hyvästellään kuski. Ja sitten iskee nyrkillä rintalastaan. Itkettää ihan hitosti, mutta saan pidettyä itseni kasassa. Hotellissa melkein romahdan, mutta koska olen aikuinen, en itke. Hiivin Suvin ja L-S:n huoneeseen, missä Suvi katsoo LOTRia ja L-S on suihkussa. Nauretaan, että nythän tästä tulee tosi jännää kun L-S tulee ja tajuaa mitä me katotaan. Saadaan lopulta jopa pieni pätkä L-S:n selostuksella. Mun lemppari on "no nyt tossa ratsastaa joku tyyppi vimmatusti". :rolf:
Ehdotan että lähdetään ulos. Pientä epäröintiä on, mutta Pokemon Go:n pelaaminen saa sitten Suvin mukaan ja L-S:kin lähtee messiin.
Kierretään alkuun kaupan kautta ja sitten lähdetään hillumaan. Kierretään torin kautta Pikisaareen, missä historian havina tuntuu kivalta. Ilta on lämmin, muttei liian kostea. Meri-ilma on erilaista mitä Helsingissä. Itse taistelen haikeuden kanssa. Haikeuteen sekoittuu myös Oulu-fiilistä. Ehkä osittain kiusaan itseäni tietyillä paikoilla, mutta toisaalta ilta on aivan ihana. Otetaan keijoja yhteiskuvia ja fiilis on todella hyvä! Käpötellään vielä hakemaan iltapalaa, koska mulla on nälkä, enkä löytänyt ahdistuspäissäni siitä pikkumarketista mitään. Lopulta suunnataan hotellille ja totean että aikalailla just eikä melkeen se matka mitä käveltiin. Jalat särkee, mutta ihan sama. Avustaja on hävinnyt johonkin paikkaan ja huhuilen häntä takaisin. Saan kuitenkin syödä rauhassa, samoin ehdin käydä suihkussa ennen hänen saapumistaan. Höpötellään vielä vähän ja sitten isken naamani tyynyyn. Ahdistus on vain epämiellyttävyyttä, vaikka paine rintalastassa onkin. Huomenna reissun extended day, turistikeijoi Oulus.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 21 Kesä 2018 20:40

Lisäpäivä.
Turistei Oulussa

Aamulla herään ennen kelloa. Jaahas, onpa jännää. Ollaan sovittu aamiaisaika ja treffataan aulassa. Eilinen kävely tuntuu jaloissa ja selässä. Mutta ei kiinnosta. Jalkapohjat on ihan tulessa.
Aamiainen on riittävä. Suvi juo teen, melkein oikean teen ja vitsaillaan että se Oikea Tee jää juomatta. :keijo:
Suunnitellaan lähtöä, mutta mun pitää pakata. Eilen suoritettu pakkaus on ollut vähän sinnepäin ja jottain mun kamat mahtuu paremmin, on suoritettava uusintapakkausta. Olen illalla joutunut repimään matkalaukun melkein kokonaan auki löytääkseni yöpaidan, joten kyllähän siinä sitten vähän on tekemistä. En katso kelloa, mietin että muilta menee vain hermot kun mulla kestää.
Lopulta saadaan kaikki kuntoon ja päästään lähtemään.
Ollaan puhuttu että vain turisteillaan. Mennään kirjastoon ja jatketaan siittä. Ovien luona käy ilmi, että kirjasto on kiinni. Siitä on kärpäsenpaskan kokoinen ilmoitus seinällä. Eivätpä tiedä paikallisetkaan. Jäädään hetkeksi pitämään sadetta ja sinä aikana tosi moni käy nykimässä ovia ja ihmettelemässä. Eräs mummukin poistuu harmistuneiden lasten kanssa paikalta. :nirppa: Tymä Oulu.
Nomutta, mitäs me sitten tehdään?
Tiedän pari turistipaikkaa, joten saattelen meidän joukkion mm. Kaupungintalolle katsomaan siellä olevaa Ajan kulku -veistosta. Veistos on kyllä vaikuttava ja kulutetaan siinä hetki. Pidetään myös sadetta bussipysäkillä.
Seuraavaksi Paska Kaupunni -teos, jonka olemassaolosta Suvi muistuttaa. Kaivan osoitteen ja ohjaan meidät siihen paikkaan lopulta osittaisen ulkomuistin varassa. Oulu on kuitenkin aika pieni kaupunni, oli paska tai ei.
Otetaan yhteiskuva, mistä tulee mun mielestä yksi reissun parhaista kuvista. :sydän:

Seuraavaksi suuntana Rotuaari. Tästä eteenpäin on vähän semmoista "oho, mennään tonne"-tyylistä hiippailua. Nauretaan matkalla tosi paljon ja ihan varmasti herätetään paheksuntaa. Käydään Rotuaarin Pallolla, mikä on kai joku nähtävyys. Etsitään vessa jostain, mikä on varmaan entinen kauppakeskus? En tiedä enää. En ole kävellen ollut liikkeellä Oulussa tätä ennen.
Siitä sitten mutkain kautta Torille. Käydään kahvilla Vohvelikahvilassa. Vohveli on niin makeaa että kukaan ei jaksa sitä kokonaan. Suklaata ja hilloa, Suvilla on kokonaisia marjoja. Huhhuh!
Ei sen jälkeen kyllä pysty syömään mitään hetkeen.
Shoppaillaan kahvittelun jälkeen vähän siinä torin läheisyydessä. Suvi ja L-S kiertävät myös Kauppahallin. Suunnataan takaisin hotellille, pyydetään taksi ja lähdetään kentälle. Ollaan ihan tosi ajoissa, mikä on tietysti ihan hyvä. Odotellessa vähän pöljäillään, Suvi ja L-S vissiin juo kahvia, mä juon lonkeron. Mä en haluu lähtee! Aika kuluu kuitenkin nopeasti ja sitten ollaan jo koneessa. Mutkun mutkun. En haluu.
Lento menee nopeasti. NormiAvustaja tulee kentälle vastaan.
Kotona iskee tyhjyys. Jämähdän sohvalle ja vain tuijotan eteeni. Kämppis yrittää kertoa kauheasti asioita, mutta en pysty ottamaan niitä vastaan.
Laitan viestejä Asuinkaverille ja Herrasmieskuskille.
Kuuntelen musiikkia, käyn pitkässä suihkussa ja yritän vain kestää tämän.

Ohi on. Ensi vuonna uudestaan. Enää 51 viikkoa jäljellä…
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » La 14 Heinä 2018 16:26

Rapsa Oslosta:

Oslo

Päivä 1

Olimme päättäneet mennä lentokentälle junalla, koska taksiuudistus oli vielä aivan tuore ja saattaisi aiheuttaa sekaannusta. Heräsimme hyvissä ajoin, mutta silti oli tulla kiire ja jonkinlaiset lähtöstressit siinä pääsivät syntymään. Sadekin alkoi juuri ”sopivasti”. Siitä oli se hyvä puoli, että kertakäyttösadetakit vapauttivat taas tunnelman.

Junailu asemalle onnistui varsin hyvin ja sanoisin yhteyttä ihan kohtalaisen näppäräksi. Jo muutamasta paikasta revennyt sadetakkini päätyi roskiin. Turvatarkastus meni tällä kertaa ykkösellä läpi eikä aiheuttanut merkittävää fiiliksen laskua. Koska edellinen lentomatka aiheutti oksentamista kohteessa, niin päätimme välttää edellisen kerran kahvilaa ja eri vessassakin kävin. Auttoi toivotusti. Join melko mauttoman cappucinon ja söin melko maukkaan croissantin.

Lentäminen jännitti reilun vuoden tauon jälkeen, mutta meni sinänsä hyvin. Laskeutuminen oli hieman horrorin puoleinen, varsinkin U:n mielestä. Sellainen pitkä ja pompottava (ennen maakontaktia siis). Lentokentällä pidimme taktisen ajattelupalaverin kahvilassa ja saimme aivomme toimimaan. Muistelin edellistä Oslon-matkaani vuodelta 2011 ja tiesin, että kannattaa siirtyä Flytogetilla keskustaan. Tämä menikin sujuvasti ja pian katseltiin junan ikkunasta maitohorsmia.

Kun Flytogetista astuimme monen turistin kanssa ulos, saatoimme todeta, minkä muutkin: KESÄ! Helteinen ilmamassa tervehti meitä, ruotsalaisia siinä ainakin oli meidän lisäksemme. Alun suunnistaminen oli nihkeähköä ja tarvitsimme turisti-infon jälkeen vesi- ja suklaapatukkapaussin. Lopulta löytyi metro ja sillä pysäkki ja sieltä jostakin hotelli. Paljon näppärämmänkin reitin löysimme taas kuuluisasti myöhemmin.

Hotellihuone oli pieni. Ei nyt mikään dostojevskilainen komero, mutta kumminkin. Parisängyn ja ikkunan väliin jäi ikään kuin ikkunalauta, joka oli lähes lattiatasossa. Se oli sen puolen ainut yöpöytä, toisella puolella sänkyä oli normaali yöpöytä ja tallelokerona toimi yöpöydän laatikko, jossa toki oli lukitussysteemi. Kyseistä systeemiä katsomaan jouduimme kutsumaan respan ihmisen, koska se oli jotenkin jumissa ja se piti nollata.

No, anyway. Vaatekaappia ei ollut. Ripustusmahdollisuuksia olivat koukut ja ripustusnupit seinässä, joita oli pitkin seinää. Lisäksi vuoteen päällä kulki tanko, johon sai henkarilla roikkumaan. Tähän vuodenaikaan ei ongelmaa ollut, mutta jollain kurakelillä… ? Kylppärissä oli peilejä joka suuntaan: saattoi ihailla omaa niskaansa tarvittaessa. Suihkuseinässäkin oli ikkuna huoneen suuntaan. Sieltä saattoi katsoa vaikka jalkapalloa. Mieleen tuli, että joku olisi saattanut jotkin eroottiset hommatkin siinä hoidella…

Asetuttuamme jonkin aikaa lähdimme hakemaan ravintolaa. Pääkatu Karl Johanin terassit pullistelivat väkeä ja pöydän saadakseen olisi pitänyt jonottaa. Löysimme Hard Rock Café Oslon ja se näytti kohtuulliselta. Saimme paikan, jossa mahduimme istumaan vain vierekkäin. Ihailimme siitä David Bowie -seinää ja samalla näkyi Brasilia-Meksiko melko pienestä telkkarista.

Meidän tarjoilijamme oli ehkä noin kolmekymppinen mies, joka osallistui kaikkeen ympärillään: lauloi biisien mukana, kommentoi futista, kannatti Brasiliaa ja oli kaikkea vähän liikaa. :) Itse ruokailu nyt siinä sujui, mutta vähempikin olisi riittänyt. Laskuttaessa puhuimme vielä siitä, että me olemme Suomesta ja hänen juurensa ovat Unkarissa, mutta ihan ei osaa suomea.

Ruokailun jälkeen kävimme japanilaisten turistien ohella ihailemassa massiivista kaupungintaloa ja istuskelimme puistossa. Tunnelma oli loistava, ruoka-autosta ostettu jäätelöä keskinkertaista. Palailimme 7-elevenin pikkueväiden kanssa hotelliin ja seurasin Belgia-Japani -ottelua. Myös suihkusta!

2. päivä

Hotellin parhaat puolet olivat hiljaisuus öisin ja aamiainen. Aamiaissali oli tilava ja kätevä, ruoka keskimääräistä parempaa ja yritetympää. Valikoima vähän eli eri aamuina ja oli useampia persoonallisia ruokalajeja, kuten sämpylöistä tehdyt munkit yhtenä aamuna. Munakokkeli löytyi viimeisenä aamuna ja se oli kyllä parempaa kuin useimmissa paikoissa.

Toisena päivänä suunnistukset menivät aamulla vähän häneksi ja kokonaisuudesta tuli varmaan huonoin päivämme. Kommunikaatio oli muutamaan kertaan riidan rajalla ja tunnelmat tempoilivat. Postisekoilun jälkeen metro oli tutumpi väline, mutta siihenkin piti sattua meluavia lapsia ja paikallinen puliukko haisemaan… Aamupäivä oli yhdessä vaiheessa menossa raskaasti miinukselle. No, Holmenkollen löytyi ja siellä pyörittiin pitkään. Paluumatkalla kauppa keskellä hellettä virvoitti ja jotenkin löydettiin Vigeland-puistoon. Tosin sen verran uupuneina, että kovin laajaa kierrosta ei edes harkittu. Vigeland-museo löytyi taas tietyn harhailun päätteeksi ja se ehdittiin juuri katsoa läpi ennen sulkemisaikaa. Vahtimestarit liikkuivat jo hermostuneesti.

Olimme tehneet enintään patongin mentäviä tankkauksia, joten laskimme iltaruuan hotellin ravintolan varaan… paitsi, ettei hotellilla sellaista ollut ”these days”, minkä suomensin: ”enää”. ;) Saattoi tarkoittaa myös, että ei kesäkuukausina tai jotain sellaista. Respa neuvoi meille hyvin lähellä olevan kotiruokaravintolan, josta kyllä saikin äkkiä annokset. Minä söin kolme keitettyä perunaa, kolme isoa lihapullaa ja jonkin määrän hernekeittomassaa, jonka näppärä kokki oli annokseen keksinyt yhdistää. Nopea ja ravitseva ruokailu meni noin kymmeneen minuuttiin, mikä lähentelee työpaikkanopeutta. ;)

Ruotsi voitti Sveitsin jalkapallossa, mikä aiheutti riemua Oslossakin. Katukuvassa näkyi toisiaan onnittelevia keltapaitoja. Söimme jäätelöä paikallisen eduskuntatalon vaiheilla ja kelpasi kesästä nauttia.

Päivä 3

Päivänä kolme aamiaisen jälkeen lähdimme huolellisesti suunnistamaan kohti Munch-museota. Edellisen päivän virheitä pyrittiin ja onnistuttiin välttämään. Metron kautta löysimme museon varsin vaivattomasti. Siellähän onkin sitten ihan lentokenttätarkastukset, mutta vyötä ei tarvinnut riisua. Muutenkin, jos huitaisi kädellä taulun lähellekin, tultiin innokkaasti huomauttamaan. En ollut suinkaan ainoa. Pitäkööt taulunsa! No joo, tämän fiiliskuopan jälkeen katselimme dokumenttisalissa Munch-dokumenttia ja ihan pääosin onnistunut loppumaku jäi.

Tämän jälkeen laskimme pitkään ja hartaasti reittiä Bislett-stadionille, joka toimi vuoden 1952 olympialaisten stadionina. Monien pohdintojen jälkeen itse matka sujui hienosti. Lisäksi vierailimme Kansalliskirjastossa ja Nobel-museossa. U:n piti osallistua kävelykierrokselle, mutta neljä turistia joutui toteamaan, ettei opasta näy, joten… Tämän peruunnuttua ajelimme reittiliikenteen aluksella lenkin. Alus pysähtyi lähisaarissa, joihin meni paljon auringonpalvojaa ja tuli palanutta ihmistä takaisin.

Päivä 4, viimeinen päivä
Matkalaukut oli pääosin pakattu jo illalla. Aamupäivälle olimme suunnitelleet Kansallisgalleriassa käynnin, mikä toteutuikin. Heti kävi selväksi, että nähtävää on paljon enemmän kuin meillä aikaa. Oikeastaan vähän turhaankin kiersimme ryijypuolen ja joitakin ihme tiloja, joista osa esim. auditoriokäytössä. Huuto oli tietysti piilotettu koko näyttelyn kruunuksi mahdollisimman pitkälle. Katsottuamme jo aika monta huonetta laitoimme vauhtia. Huuto-paikoista melkein tönittiin, kun ihmisten piti kuvia saada. Aasialaiset kameroineen ja niin edelleen. Se alkaa olla jo liian täsmämatkailua. Löytämisen ilo ei saa jäädä kokonaan pois.

Lounasta etsiessä kaikki paikat ovat tietysti karanneet. Löydämme suljettuja ravintoloita, yhden, jossa on yksityistilaisuus. Lopulta jäämme rähjäisehköön ravintolaan, jossa tilaan hampurilaisen ja U kalaleikkeen. Menemme nurkkasaarekkeeseen, johon on vissiin kasattu huonoimmat kalusteet. Tunnen kesken ruokailun, kun tuolistani pettää jotakin. Annokset ovat enintään keskinkertaiset, mutta nälkä sentään lähtee.

Ostamme läheisestä kioskista suosikkijäätelöksi vakiintuneen Royal Lakridsin. Käyskentelemme hieman ja seuraamme hetken uiguurimielenosoitusta, joka on menossa parlamenttitalolla. Haemme laukut laukkuhuoneesta ja menemme metrolle sitä kätevää reittiä. Haikeus on tässä suurimmillaan. Sitten taas reitin paluuta, vesipulloja, Flytogetia ja olemme jälleen lentoasemalla.

Teemme check-inin automaatilla, mutta selviää, että olemme stand byssa. Meille ei ole varmoja paikkoja. Parin tiskin jälkeen on selvillä, ettei meitä ainakaan eri koneisiin jaeta. Laukuista pääsemme eroon, pohdimme hieman, miten sujuvasti niiden kanssa kohtaamme.

Kävelemme pitkään, väsymys painaa. Syön varsin kehnon valmistortillan huoneenlämpoisenä. Portilla kestää. Pidän välillä silmiä kiinnikin, kun ei oikein mitään tapahdu. Aluksi meitä kehotettiin odottamaan, kunnes kuormaus on suoritettu, mutta kun näemme, että ainakin yksi menee stand by -lipulla ja pääsee, niin aktivoidumme. Saamme liput hengessä ”no tos on sitten”, mikä on vähän erikoista, mutta koneeseen pääsemme, emme vierekkäisille paikoille tosin, vaan jopa eri puolille konetta.

Suomessa laukut tulevat sujuvammin kuin missään. Korvat vingahtavat auki, mutta kaikkialla on tosi hiljaista, melko elotonta. Juna-asemat ovat hiljaisia, kun palailemme hiljaa kotiin.

Kaikkinensa oli mukavaa olla taas Norjassa. Samalla on niinkin, että kussakin kaupungissa on vain kerran ensimmäistä kertaa ja se eka reissu jää ikään kuin ylittämättömäksi.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 05 Joulu 2018 20:48

Lähdin yllärinä avustajan kanssa risteilemään, kun tuntui että tarvitsen hitosti keijoutta, unta paremmassa sängyssä ja joitain toisia seiniä ympärilleni. Oon ollut kotona hiton kipeenä ja väsyin siihen. Avustajalla oli käytössä ilmaiskortti, joten arvatkaa vaan tarttiko kauheesti maanitella mihinkään? EI!

Otettiin molemmille omat hytit, mutta päädyttiin sitten laivalla siihen että meillä on tavarat toisessa hytissä ja me toisessa. Meillä oli hyteissä yksi iso sänky, joten oli helpottavaa kun toisessa hytissä vaan heitettiin kaikki kamat levälleen, eikä missään ollut mitään lattialla tai sängyn alla. Pyörätuolikin mahtui tuolla keinoilla paremmin mukaan.

Itehän sain aivan älyttömän ahdistuskohtauksen lähtiessäni kotoa ja jouduin tekemään töitä ihan hitosti siinä, että pääsin ulos ovesta. Pitkään aikaan ei ole ahdistanut tuolla tasolla ja toivon ettei ihan heti ahdistakaan.
Laivassa sain rauhoituttua, löysin jonkun sisäisen zen-hetken ja onneksi avustajan kanssa oli hyvin mukavaa.
Käytiin alkuun kahvilla ja mietittiin mitä tehdään. Ei oltu tehty mitään etukäteisplääniä. Hiippailtiin ja hööpöiltiin pitkin laivaa aluksi ja sitten törmättiin elokuvamainokseen. Olin unohtanut että Viikkarin laivoilla on osassa se elokuvan mahdollisuus ja flipattiin siihen ihan täysin! Joo! Jee! :sydän:
Mentiin leffaan, oltiin ainoita siellä ja se oli ihanaa! Oikeasti, aivan mieletön tuuri ja saatiin kommentoida ja tiesi ettei häiritse ketään. Lisäksi se rentoutti monella tasolla.

Leffan jälkeen tajuttiin että laiva vetää aallokoissa tosi vahvasti ylös ja alas. Mun matkapahoinvointi rupesi nostamaan pintaa ja huimasi samalla aivan järjettömästi. Käytiin penkomassa tax free läpi, ei löytynyt mitään ja halusin pitkäkseni. Päädyin hyttiin makoilemaan ja avustaja lähti katselemaan paikkoja. Käytiin vielä illalla yhdessä mocktaileilla ja kuuntelemassa ihanan keijoa Johanna Pakosta tanssiravintolassa ja sitten menin nukkumaan. Katselin hytissä telkkaria, rentoilin ja hengitin sen hemmetin keinumisen tahtiin. Puuuuh, puuuuh.

Avustaja saapui puolen yön jälkeen, jouduttuaan discossa samaan pöytään natsien kanssa. Ei siis minkään wannabe-perseiden kanssa, vaan ihan aitojen PVL:n jäsenten kanssa :epäilevä:. Oli aika ahdistavaa ja puhumisen jälkeen päädyttiin heittämään siitä läppää.
Nukkuminen tuntui mahdottomalta ja yö meni aika paljon pyöriskellessä ja havahtuessa vähän väliä siihen keinumiseen.

Aamulla natsipaska varjosti edelleen fiilistä. Onneksi aamiaisella ei näkynyt ketään kategoriaan sopivaa.
Avustaja oli halunnut etukäteen vastata meidän reittisuunnitelmista. Se sopi mulle tosi hyvin, koska halusin myös vaihtelua siihen mihin on tottunut. Mä olisin itse valinnut toisenlaisen reitin, mutta ihanaa kun sain vain olla ja avustaja hoiti. Toki keskusteluyhteys oli koko ajan, että yhdessä päätettiin matkan aikanakin kulkureittejä ja muita.

Plääni oli selkeä maissaoloaikaa varten. Bokhandeln Gamla Stanissa - Julmarknad Gamla Stanissa - kahvia jossain - ICA-market - ruokaa mukaan ja takaisin laivaan. Eli aika rennolla otteella, jossa oli tilaa muutoksille ja improvisaatiolle.
Bokhandelnissa kului varmaan puolitoistatuntia :tipahdus: No oho! Muttakun… hiplattiin kirjoja, luettiin kirjoja, selattiin mangaa, kaiveltiin pelijuttuja ja vain ihasteltiin fiilistä. Ostin vain yhden kirjan, koska olen kirjojenostolakossa. :keijo:
Kahvitteluja varten löydettiin aivan ihana teepaikka. Siellä oli mäyräkoira, Max, viihdyttämässä asiakkaita. Max kuitenkin parkkeerasi meidän jalkoihin ja hengaili siinä. Aina välillä Max kävi kierroksella muiden luona, mutta palasi siihen meidän jalkoihin. Saatettiin lässyttää koiralle aika paljon. Omistajat kävi kyselemässä oliko se meille ok, että koiro oli siinä. Olihan se :sydän:.
Ohjelma meni aika lailla suunnitelman mukaan. Vähän kierreltiin vain tunnelmoimassa vanhassa kaupungissa ja päädyttiin kuninkaanlinnalle vahdinvaihdon aikaan! Jeebus miten keijouden ydintä se oli!
Ensin tuli Keijo Ylikeijo kuuluttamaan että nyt tapahtuu, sitten aivan järjettömällä tavalla sieltä saapui joukko vahteja, hyppimällä kuin hevoset ja ihme krumeluurien kautta siihen saatiin kulumaan n. 45minuuttia että ne vahdit vaihtui :rolf:. Yritettiin pitää pokkaa, mutta ei kauhean hyvin onnistuttu. Se meno oli ihan mielettömän keijoa.

Kaupunkikierroksen jälkeen syötiin ittemme ähkyyn, makoiltiin ja naurettiin kaikille kommelluksille.
Päätettiin että lähdetään heti suunnittelemaamme saunaosaston valloitukseen. Käytiin kattelemassa ensin lastenosastolta olisiko sieltä löytynyt jotain eräälle piakkoin syntyvälle vauvalle, mutta kaikki oli vain sellaisille yli 90-senttisille :epäilevä:.
Saunaosasto oli paikassa, josta tuli mieleen lähinnä "missä heevetissä me ollaan?"-pohdinta. Meidän perään siinä tiskillä tuli epämääräisen paskoja juttuja heitteleviä urpåja, jotka eivät sitten kuitenkaan lähteneet saunaan asti. Mikä oli ihan hiton hyvä, koska ne oli niitä vitun natseja!! Aaargh! Avustaja tunnisti ne edelliseltä illalta. Syy miksei ne tulleet, oli se että se oli kallista. :epäilevä:. No, HYVÄ!!

Saunomisen ja poreammeilun, sekä ihmeellisen hajusuihkuilun rentouttamina valuttiin hyttiin. Syötiin - taas - ja rentoiltiin. Päätettiin että lähdetään tax freestä ostamaan karkkia. Ostoksilla päätettiin että mennään karaokeen! Joo! Jee! Vähän ne natsit pelotti, mutta sovittiin että heti jos ne perslävet on lähellä ja kuullaan paskaa/ahdistusta lisäävää sontaa, niin ilmoitetaan laivan henkilökunnalle.
Karaokessa oli tosi hiljaista ja sain laulaa monen monta biisiä. Pari biisiä tuntui hankalalta aluksi, mutta sitten rupesi sujumaan. Lauloin yhteensä kuusi biisiä, koska laulettiin vuorotellen yhden toisen laulajan kanssa. Se oli rentouttavaa myös, eikä natsipaskoja näkynyt. Laulamisen jälkeen päätin että haluan rentouden olevan pysyvä olotila ja palasin hyttiin. Avustaja lähti vielä tanssimaan. Olin nukahtanut aivan keskelle sänkyä ja havahduin kun avustaja töni mua niin että mahtui nukkumaan :virnei:.

Avustaja oli törmännyt vielä illalla natseihin, olivat yrittäneet keskustella hänen kanssaan, mutta tanssilattialla oli ollut niin kova meno, että olivat jääneet jalkoihin. Kuulemma olivat mököttäneet nurkassa ja henkilökunta oli pitänyt heitä silmällä.

Kotiinpaluu sujui hyvässä fiiliksessä.

Olo on kyllä rentoutunut, joten kannatti lähteä.
Oli ihanaa kun toisena yönä sain nukuttua kunnolla ja esimerkiksi pitkään vaivannut jalkakipu helpotti hieronnan, porealtaiden ja saunan myötä. Ja sen, että ei tarvinnut kävellä. Vaikka mukulakivet oli aivan helvetin hirveitä, niin en ollut ihan niin kipeä kuin olisin voinut olla. Allahan oli myös uusi pyörätuoli, joten ehkä sekin vaikutti.

Kiitos Tukholma, olit hyvä.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » La 05 Tammi 2019 13:20

Tampere 28.12.-29.12.2018

Reissua oli mietitty jo muutama viikko sitten, mutta toteutuminen jäi ihan loppumetreille. Oleellisesti vaikutti se, jaksaako joulun jälkeen ajatellakaan mitään matkailua. Joulu meni sen verran hyvin, että jaksoi, joten 27. päivä tehtiin varaus Scandic Cityyn ja ostettiin liput Tappara-Kärpät -peliin ja menojunaan.

Tällä kertaa laitoin herätyksen REILUSTI ennen kuin oli tulossa kiire, joten matkaan päästiin aika pienellä stressillä, lähes stressittömästi. Käveltiin Leppävaaran asemalle, kun meillä oli liput Leppävaara-Tampere. Ehdittiin eväspatongit ostaa K-kaupasta, koska Pasilassa vaihtoaikaa oli vain noin kymmenen minuuttia. A-junassa oli mieshenkilöitä, joilla oli erittäin voimakasta, mutta ei erityisen raikasta hajustetta yllään, joten se oli aika :friikkipomppu:

Junanvaihto meni sujuvasti, vaikka taas sisäinen kompassi hukkui sen verran, että meistä molemmista Tampereen-juna lähti "väärään suuntaan". Silmä toki sanoi, että oikein menee, mutta kompassi ei sanonut. Luin Kiira Korven elämäkertaa ja nypin patongistani punasipulia sivuun. Sitä tuntui olevan hyvinkin paljon. Tamperetta lähestyttäessä pohdin, olisiko kohteliasta viedä junan roskis, mutta jätin sen (punasipulin) sitten haisemaan Ouluun-menijöiden iloksi.

Scandic City on tunnetusti yhden tien yli ja pikkuisen vasemmalla (tai oikealla, riippuen suojatiestä), joten emme olleet kovin lähellä eksyä. Hotellin pyöröovi oli vaihtanut paikkaa ja myöhemmin selvisi, että koko hotellia oli rempattu ja rempattiin joiltakin osin vieläkin. Henkilökunnan kanssa oli vähän medium+ -tasoista kommunikaatiota heti ekasta kontaktista. Nimeä joutui toistamaan pari kertaa ja kupongin täytössä oli jotakin jne. Vähän naureskeltiin sille koko matka, että aina kun jotain piti kysyä, niin meni toisella ehkä oikein. Hotellin normaalin aikataulun mukaan ravintolan piti olla auki, mutta kun vähän yli kolme menimme sinne "syömään", selvisi, että aukeaakin neljältä.

Siirryimme lähellä olevaan Pancho Villaan. Pääruoka oli maukasta ja jälkiruokana ollut omenapiirakka jäätelöllä oli hemmetin hyvää. Pancho Villa siis piti tasonsa ja reissu parani heti. Aprikoimme bussilinjoja, jotka ovat lisääntyneet viime vuosina. Vielä ei ollut se päivä, kun ratikalla pääsee Tampereen jäähallille, mutta kiskoja siellä on ahkerasti vedetty jo. Matkustimme linjalla 3A, joka oli minulle uusi tuttavuus. Selvisimme kuitenkin hyvin hallille.

Pelissä Tappara teki avausmaalin, mutta jäi ensimmäisen erän loppupuolella alakynteen ja toisessa erässä jalkoihin. Vaikka tilanne oli vain 1-3 päätöserään lähdettäessä, se tuntui muodollisuudelta. Loppulukemat 1-5. Yleisö kävi kuumana jäähyistä, mutta taisi olla joukkueissakin eroa. Palailimme tutusti ikitäydellä bussilla keskustaan. Aulabaarissa vielä Aura ja kaakao tappion "kunniaksi". Miksi oikeastaan toimia eri tavalla voiton tai tappion sattuessa? Käytimme samalla viiden euron bonuskuponkimme, jolla sai juuri ja juuri sen kaakaon. Muuten olisi maksanut n. 12 euroa :o: Huomasin samalla, että puoli litraa olutta maksaa nykyään Tampereella noin kahdeksan euroa, mikä tuntuu paljolta. Joskushan se oli lähempänä viittä euroa.

--
Aamiaisella huomasi, että tummanvihreää maalia oli käytetty runsaastikin. Pohdimme, onko se merkki Ilveksen suuntaan, mutta mene ja tiedä. Sokoksen hotelli Ilveksessähän en ole koskaan aatteellisista syistä yöpynyt. :nirppa: Aamiaisessa sinänsä ei ollut mitään mullistavaa uutuutta. Vähän oli tilat eri lailla, mutta en osaa sanoa, oliko se sen parempi tai huonompi. Muutamia tuotteita joutui haeskelemaan. Munavoita en edes löytänyt ja tein itse, mutta olisi sitä sitten kuitenkin ollut. Pöytämme otettiin heti käyttöön, kun toinen kankku oli ilmassa, joten aika hyvin väkeä ilmeisesti paikalla. :virne:

Toisen päivän aikeissa oli katsoa Juice-leffa Tampereella, mutta se kaatui Plevnan loppuunmyytyyn näytökseen ja siihen, että vasta iltanäytöksiin olisi saanut lippuja. Niinpä sitten valikoimme museoalueelta Vakoilumuseon kohteeksemme. Museokortteja on hyvä käyttää, kun sellainen on. Vakoilumuseossa on toisaalta lasten ohjelmaa ja toisaalta se on aika brutaalikin paikka. Esillä oli muun muassa aseistusta ja kerrottiin vuoden 1978 tietystä sateenvarjomurha-aseesta. Oli myös tupakansytyttimiksi naamioituja kääntöveitsiä, joita oli käytetty WTC-iskussa 2001. :o: Vähän kylmäsi. Yhdessä nurkassa oli myös natsilippu, mikä tietysti tuntui viime aikojen keskusteluun nähden oudolta, mutta saahan museoissa olla vanhoja kansallistunnuksia tiettyjen osastojen merkkinä. Kokonaisuutena en ollut ihan varma, mitä ajattelin koko museosta.

Söimme Speakeasyssa, joka on samaa "kauppakeskusta", jos niin voi sanoa. Vanhassa Finnlaysonin hallissa kuitenkin. Tämäkin ateria oli oikein mainio, mutta viileä meinasi olla, kun siinä käyvä ovi tuotti aina tuulenpuuskia. Kaulaliina oli avuksi. Paluumatkalla hotellille katselimme klassisia sorsia Tammerkoskessa, huurtuneita puita ja Tammerinpuistoa. Hotellista laukut ja lippuautomaatilta liput 15.02-junaan.

Tästäkin reissusta jäi olo, että onpa matkailtu taas. :D Yksikin yö vaikuttaa jo aika paljon.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » La 23 Helmi 2019 17:02

Kuopiossa 19.-21.2.

Päivä 1

Yhdentoista jälkeen pitää olla liikkeellä, joten laitamme herätyksen 7.30. Heräämme vähän ennen sitä ja aamiaiset ja lähtötoimet sujuvat mainiosti. Alkaisiko tämän vihdoin ja viimein oppia?

Pasilaan asti päästään ihmeemmittä ja jopa R-kioski on sujuva. Ostan TV Mix -pussin, jota aloittelen jo asemalaiturilla. Toisella raiteella on sekava pariskunta, jonka miesosapuoli potkii hissinovia ja möykkää raivokkaasti jotakin. Kohta saapuvat järjestysmiehet, yksi molemmilta puolilta ja pian möykkääjä talutetaan käsistä pois, kauhean valituksen kera toki. Ehkä hän oli se lentävä puliukko...

Juna tulee ajallaan, mutta lähtee myöhässä, koska Turusta pitää odottaa vaihtomatkustajia. Laitamme laukut vaihteeksi junaneteisen säilytyslokeroon. Noin 11.35 lähdemme kohti myyttistä Kuopiota. Lähellä kahta syömme ravintolavaunussa, minulla on ”kisko-olut” ja isommat lihapullat muusilla. Hyvin maistuu, ainakin IKEA-tasoinen annos. Lapset ovat jo aika vauhdissa, mikä on snadisti ärsyttävää. Vähän tämän jälkeen vaunussamme 5 alkaa melkoinen sananvaihto, kun eräs luultavimmin autisti on kadottanut takkinsa, mutta ei meinaa uskoa, että se on luultavasti jonkin toisen vaunun vastaavalla paikalla. Hän kuulostaa Martti Suosalolta sanoessaan, että hallitsee kyllä matematiikan ja on tehnyt matkan sata kertaa jne. Hänen takanaan istuva nainen painottaa moneen kertaan, että olisihan se nyt silti hyvä se takki löytää. Lopulta he poistuvat yhdessä takkia hakemaan, mikä tuntuu sivulliselle jo pieneltä voitolta. Lopulta takki on löytynyt vaunusta 1.

Pieksämäen kohdalla kuuntelemme pätkän kappaletta ”Pieksämäen asemalla blues”. Luen Saara Henrikssonin ”Syyskuun jumalat” -teosta, U käy läpi työpapereita. Loppumatka tulee aika hyvin ja neljän jälkeen saavumme Kuopion asemalle, johon näkyy Puijon torni ja vähän hyppyrimäen yläosaa. Tuttavamme L on menossa Kuopiosta Helsinkiin, kunhan meidän junamme älyää häipyä alta pois.

Ilma on lievästi sateinen ja hupun alta on hankala ymmärtää maisemia samalla kun vetää matkalaukkua. Ensin löytyy kaupungintalo ja siitä näkyykin tori ja Scandic Atlas, joka on ollut vielä viime vuonna Cumuluksen hotelli. Kuitenkin sillä on hyvin pitkä historia ainakin jo 30-luvulta alkaen.

Hengähdyksen jälkeen ei ole isoja tavoitteita, hotellin ravintola lähinnä. Syömme maukkaat blinit alkuun ja U jatkaa keitolla. Minulla on hampurilainen, joka meinaa olla hieman liikaa. Puemme sadevarusteet ja toteamme, ettei olisi tarvinnut, koska sade on enemmän tihkua. Käymme kaupassa ja teemme minikierroksen parin korttelin ympäri. Hotellista pääsee suoraan Carlson-tavarataloon ja sinne näkee myös huoneemme ikkunasta. Vuoteet ovat hyvät ja jämäkät. Uni tulee helposti.

Päivä 2

Aamiainen on kolmoskerroksen Atlas-salissa, joka on varsin mukava aamiaissali. Ikkunasta on näkymä torille. Aamiainen on laadukas enkä muista mitään epäonnistumista paitsi toisen päivän nakit, jotka olivat väkevänmakuisia. Munavoi on lähes vaahtoa.

Varsinanen tutustumisemme alkaa Kuopion Taidemuseosta, jossa käy Museokortti. Kaupungin valokuvaaja ilmoittaa ottelevansa kuvia ihmisten haamuista ja sanoo, että olkaa normaalisti, mutta jotenkin se silti hieman hämää. Näyttely on varsin mielenkiintoinen, toisessa kerroksessa on klassikoista moderniin melko sekalainen seurakunta. Sen verran monta näyttelyä on jo tullut katsottua, että alkaa jo muutamia tekijöitä tunnistaa jo kaukaa. Tai vaikutteita esim. Munchilta.

Ulkona huomaamme, että on alkanut melkoinen viima. Kävelemme rantaan ja huomaamme, että siellä on suuret koululaisjoukot luistelemassa. Kateeksi ei käy valvojia. Suuntaamme pois ja kylmissämme ilahdumme Ehta-ravintolasta. Kassahenkilö on hyvin savolainen ja puhuu enemmän kuin olisi tarpeen. Keskustelun tunnelma on kuitenkin poikkeuksellisen mukava. Olen hieman kaivannut ”muikut ja muusi” -tyyppistä annosta, mutta tämä ei sellaisia lounaaksi tarjoa, joten taas talon burgeria kehiin. Maistuva se toki on. Kirjoitetaan muutamia kortteja, käymme kirjastossa, jossa luen Pohjois-Savon urheilun historiaa vuodelta 1985. Spedellä on piirinmestaruus jääkiekossa 40-luvulta! En olisi tiennyt. Postilaatikkokin löytyy tälllä kertaa ihan kiltisti.

Hotelliin huilaamaan ennen KalPa-Tappara -ottelua. Nukahdankin hetkeksi, mikä tekee hyvää. Halli on kävelyetäisyyden päässä ja matkalla katselemme kasarmialuetta ja teatterirakennusta. Hetkeksi tulee lievä tenkkapoo, kun kartan mukaan pitäisi olla halli ja kuvassa näkyy lähinnä rakennustyömaa. Seuraamme, mihin päin virtaa ihmisiä, eikä hämmennyksestä tule pitkää. Löydämme perille, mutta paikoille päästäksemme saamme kiertää kolme neljäsosaa hallista ja mennä ovista ja rappusia ylös ja toisia alas ja seuraavista ovista jne. Vähän tulee Rinkelinmäen halli mieleen.

Pelissä Tapparalta onnistuu alussa kaikki. Melkein joka vedolla syntyy maali ja ensimmäinen erä on 1-4. KalPan Godlalla on erässä kolme torjuntaa eli yli puolet laukauksista menee sisään. Toisen erän alussa KalPa kaventaa 2-4:ään ja niissä numeroissa ollaan ihan loppuhetkille asti, kunnes Tappara tekee tyhjiin loppunumerot 2-5. Paikalla oli paljon Tapparan-kannattajia varsinkin siinä päädyssä, jossa mekin olimme. Siellä tunnelma on sellainen lievän hämmentynyt, että voiko tää mennä näin hyvin. Paikalliset katsojat tuntuvat alistuvan tappioon varsin hyvin eikä isompia protesteja kuulu. Käveltyämme hotellille käytämme Scandicin kupongin taas klassisesti kaakao ja kalja -tilaukseen.

Päivä 3, lähtöpäivä

Kirjauduimme ulos yhdentoista maissa ja jätimme laukut hotellille säilöön. Suuntasimme korttelimuseoon, jossa saman pihapiirin ympärillä oli erilaisia koteja vanhoilta ajoilta ja apteekkimuseo ja vähän muutakin. Huussi oli nähtävillä (ja varmaan haistettavissa) kesäaikaan. Minna Canth oli toki suuri nimi ja ainakin pari näyttelyä pohjautui paljolti häneen. Kiersimme varakkaan väen asunnon läpi, pienen kenkänäyttelyn ja sitten vielä apteekin. Kaikkea ei jaksanut ja kellokin eli omia aikojaan.

Haimme saamamme vinkin mukaan muikkuravintola Sampon ja sain toteutettua ”muikut ja muusi” -ruokailuni. Paikassa oli jotakin kaurismäkeläisen staattista, savolaisia ohjeita seinillä ja hyvää ruokaa. Ei ollenkaan turha vihje! Kello kävi vähän ikävästi, olisi voinut pidemmänkin illan Sampossa istua. Meillä jäi tunti aikaa koukata hotelliin hakemaan laukut ja ehtiä junaan. Yhden oluen humalassa tämä tuntui hetken epämukavalta, mutta sitten tajuttiin, että ehditään aika hyvin kuitenkin. Joku 20 minuuttia oli aikaa, kun oltiin asemalla. Ostin automaatista Vichyn 2 euron kolikolla, joka oli ainut hyväksytty maksutapa.

Paluumatkalla joimme kahvit Mikkelin kohdalla. Mustikkapiirakka oli oikein hyvää. Pieksämäellä kuuntelimme nimikkobiisin kokonaan kuulokkeilla. Kouvolan vaiheilla piti odottaa ja jäimme aikataulusta jälkeen. Myöhemmin jäimme vielä enemmän, kun veturilla ei päässyt kuin nopeutta 139 km/h, vaikka rataosuus olisi sallinut kahtasataakin kuljettavan. Mutta meillä nyt ei mihinkään sinänsä ollut kiire.

Oikein mukava oli Kuopio meille ja ehkä mekin sille. :)
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ti 02 Huhti 2019 18:11

Tuli käytyä taas Tampereella. Perinteinen vuotuinen ja keväinen reissu, jolloin olen pyrkinyt aina yhden Tapparan pudotuspelin näkemään. Nyt oli sarja mennyt jo poikki Tapparan eduksi, joten täytyi vain ottaa rennosti. :viileä:

Yhä useammin on kulku suuntautunut viime käynneillä Finnlaysonin museo- ja viihdealueelle ja niin nytkin. Juice-leffa siis tuli nähtyä.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 30 Kesä 2019 22:49

Sodis-rapsojen aika!

Sodis 2019

Pohjustuksena tälle kaikelle, että tämän vuoden kohdalla käydyt väännöt on osittain edelleen kesken. En ole saanut päätöstä vieläkään henkilökohtaisesta avustajasta tuolle tapahtumalle ja tämä vaikutti tunnelmaan.
Lisäksi että voitin palkinnon, josta jouduin kinaamaan saadakseni sen mitä somessa on palkinnoksi mainostettu. Se vaikutti kaikkein eniten ja vielä edellisen viikon maanantaina olin sitä mieltä etten lähde koko festareille.


Päivä 1 - tiistai 11.6.

Olemme sopineet avustajan kanssa että hän tulee n. klo 13 meile. Aamulla olen värjännyt tukkaa, pakannut loppuun ja panikoinut. Kissaohjeisiin ei jäi tyhmiä kirjoitusvirheitä ja jännitys oli koko aamun läsnä.
Avustaja tulee ajallaan, mennään kentälle ja ollaan ihan hyvässä ajassa. Silti tuntuu että kaikki kestää. Avustajapalvelun avustajan saaminen kestää, jonottaminen kestää, hermostuttaa ja ihan lyhyetkin matkat kestää. Stressaa, vaikkei ole syytä. Stressaa että meidän istumapaikat on koneen peräosassa ja stressaa että pyörätuoli jää Helsinkiin tai menee johonkin Dubliniin, kun me mennään Ouluun.
Tiskillä vakoilen että meidän paikat onkin etuosasta. Olen varma että siinä on virhe.
Kun olemme menossa lähtöportille, mietin missäköhän Suvo on. Alhaalla melkein törmäämme häneen! Jee! :hymyhali:
Sitten alkaa seuraava stressi. Koneeseen on "onneksi" tulossa muitakin autettavia ja me pyörätuolijengissä saadaan kuljetus nosturi-autolla.
Se on aika hc-väline. Ei siis mikään pikkubussi, vaan kuljetin, mikä nousee koneen ovien tasolle. Ei semmoinen missä nousee vain kori, vaan että koko se hiton kulkuväline nousee. Korkeanpaikan pelko on välittömästi läsnä. Noustaan koneen luona kertaalleen oville, mutta henkilökunta ei ole vielä koneessa. Uudestaannousu on ihan hirveää!
Avustajani menee ensin, jotta saan huijattua aivoja vähän. Onneksi kone on tyhjä, koska kirosanat siinä lentää.
Lento itsessään menee nopeasti.

Hupsista vaan ja ollaan Oulussa. Meillä on reilusti aikaa ehtiä Oulun rautatieasemalle junaan Rovaniemelle.
Alunperin piti jäädä Ouluun, mutta koska seuraavan päivän aikataulut eivät olisi onnistuneet ja juna, jolla olisi ollut ajoissa ei sisältänyt invapaikkaa, joten en saanut siihen paikkaa ja vr on sitä mieltä, että pyörätuolin kanssa ei saa mennä junaan missä ei ole invapaikkaa :jaaha:.

Rovaniemelle saavutaan aikataulun mukaisesti.
Hotellilla ollaan yhdeksän jälkeen ja virkailija kertoo saunan olevan auki klo 22 asti. Rynnätään avustajan kanssa saunaan ja uimaan.
Vesi on ihanaa ja kylmää. Sauna on pehmeä. Suvo on tällä aikaa ollut kävelyllä kaupungilla.
Saunan jälkeen iskee nälkä. Selaamme aikamme woltia ja lopulta avustaja lähtee hakemaan meille subista ruokaa.
Syödään, katsotaan vähän telkkaria ja itse fiilistelen sitä yöttömyyttä :sydän:
Nukahtaminen on työn takana. Lopulta nukahdan, mutta huomaan havahtuvani aika-ajoin ihmeellisiin asioihin.

Päivä 2 - Keskiviikko 12.6.
Olemme sopineet alustavan aikataulun aamiaiselle.
Jokseenkin se pitää.
Vissiin kukaan meistä ei nukkunut kovinkaan hyvin.
Aamiainen on hiljaisen oloinen.
Saan kuulla veljeni lapsen syntyneen.
Ajoittain naurattaa koska väsyttää.
Kyydin pitäisi tulla puoli kymmeneltä, koska festarit on järjestänyt sen niin.
Suvon bussi tulee perässä myöhemmin, koska kyytiin ei mahdu. Enkä ole jaksanut inttää ja taistella että saisin Suvin mukaani ja vissiin se ei olisi onnistunut mitenkään päin. Mikä harmittaa, koska olisin mielusti halunnut kulkea yhtä matkaa loppuun asti.

Kuljettajina meillä on festareille soittamaan tulevia muusikoita. Osa matkasta sujuu hiljaisuudessa, osa naureskellessa mm. poroille.
Hotellilla, mistä pitäisi saada tarpeelliset infot on taas "en mä tiedä"-tilanne. Kukaan kamat on hukassa ja eiku menkää toisaalle. Totean että me mennään majoitukselle, koska meitä odotetaan siellä. Kaiken muun ehtii sitten myöhemmin.

Meidän majoitus on kotimajoitus, jonka sain kun huutelin esteettömän asunnon perään.
Omakotitalo meille tutuilla nurkilla ja käveltävän matkan päässä festareista.
Talon omistaa 80+ ikäinen rouva, joka esittelee paikkoja antaumuksella ja kertoo miten käytännön asiat toimii ja mitä nyt tarvitseekaan tietää.
"Sauna on tavallinen sähkösauna"-info on liikuttava. Hän kertoo myös evakkotarinansa, mikä kyllä hiljentää.

Tänä aikana on puhelin soinut ja viestejäkin ja minua kaivataan festarialueella :epäilevä:
No saatana! Suututtaa, koska pidän niin paljon yllätyksistä.
Saan kukat, ne kadoksissa olleet lahjukset (kukkologollisen t-paidan ja pipon, sekä festarikassin ja paidan, sekä liput). Toiminnanjohtajaa naurattaa että mitenkäs tässä nyt näin kävi ja vaikka he ovat hyvin kohteliaita, ovat he myös jokseenkin vaivaantuneita.
Sen jälkeen vielä haastattelu ja olen jo ihan poikki.

En muista tarkkaan missä järjestyksessä kaikki meni, nähtiinkö ensin Suvi ja sitten haettiin lippuja vai haettiinko ensin lippuja ja vasta sitten nähtiin Suvi. Muistan että istuin pubiteltassa ja yritin etänä auttaa Suvia oven lukon kanssa, jossa oli omanlaisensa kommervenkki. Mutta en osannut puhelimitse kertoa tarpeeksi ja tilanne tuntui kestävän ikuisuuden. Avustajakin oli valmis lähtemään paikalle ja auttamaan että Suvi pääsee sisälle ja tilanne päättyy.
Lipunmyynnissä taas oli sekoilua siinä, että kun periaatteessa olin vip-vieras, mutta sitten taas en ja minulle oli tehty staff-passi, jolla kuitenkaan en olisi saanut lippuja kuten oli tarkoitus. Lopulta lipunmyynnin päällikko tuli paikalle ja hirveän sähläyksen jälkeen sovittiin että laitan hänelle sähköpostiin tiedot mitä elokuvia haluan mennä katsomaan ja hän järjestää liput kirjekuoreen minkä voi sitten hakea nimellä.

Kävimme keskiviikkona katsomassa kaksi elokuvaa.
Ensimmäinen oli kotimainen POISSA. Arttu Haglunlin ensimmäinen pitkä elokuva, jonka tekemiseen meni yhdeksän vuotta on erinomainen elokuva aloittaa festarit. Elokuva on kiinnostava ja koskettava ja samalla pitää sisällään mahdollisuuden tulkintoihin monella tasolla. Miksi tietyissä kohdissa valaistus on sinertävä, toisaalla kellertävä. Dialogia on sinsänsä vähän, mutta muut asiat vaikuttaa paljon enemmän. Ahdistusta on joskus vaikea kuvailla sanoilla, mutta elokuvassa tunteet tulee hyvin selkeiksi ilman niitä.

Toinen elokuva oli kotimaisia lyhytelokuvia, eli oikeastaan useampi elokuva.
Lyhäreistä eniten mieleen jäi Rakkaudella Matti ja Kaksi Ruumista Rannalla. Lisäksi All Inclusive häiriintyneisyydessään oli.
Rakkaudella Matti elokuvasta en halua sanoa mitään, sillä haluan että jokainen näkisi sen. Joten jos tulee telkkarista tai areenaan joskus, niin suosittelen!
Kaksi Ruumista Rannalla taasen oli Anna Paavilaisen ja Laura Birnin yhteistyö, missä tutkitaan elokuvien nais- ja miesrooleja. Nainen mm. huutaa miehille "mitä te siinä vaan tuijotatte" kun hän tanssii tanssilattialla yksin. Miehen rooli on pelastaa maailma, olla sankari, kun naisia on vain kaksi. Nainen peräänkuuluttaa missä on muut naiset ja käy taistelua toista, reilusti vanhempaa naista vastaan. Vaikka kyseessä on ironinen ja komedinen elokuva, niin kyllä se maaliinsa osuu. Suosittelen tätäkin, vahvasti.

Elokuvien jälkeen käydään kaupassa ja mennään kämpille.
Iltatoimistakin on aika vähän muistikuvia. Nukahtaminen tulee nopeampaa kuin edellisenä iltana.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 03 Heinä 2019 11:14

Päivä 3 - torstai 13.6.

Aamu on rento.
Ensimmäinen elokuva on vasta 12 jälkeen.
Aamupalaa, höpöttelyä ja valmisteluja. Elokuviin perehtymistä ja ihan vaan hiljaisuutta.

Ensimmäinen elokuva on Abbas Kiarostamin Close-Up
Siinä on pääosassa eräs festareiden tekijävieras, Mohsen Makhmalbaf - tavallaan.
Elokuvan kuva on ihanan rakeinen, se on välillä todella vaikea saada selvää, mutta silti ei sorru kikkailemaan sillä. Se tavallaan "vain on".
Alkuun mun on myös vaikea saada selvää kuka on kuka ja mitä tapahtuu, mutta sitten jossain kohtaa tajuan se on olevan osa sitä elokuvaa.

Sitten pidetään tauko.
Nyt ei lähdetä heti keulimaan ja revittelemään, vaikka se olisi mahdollista.
Seuraava elokuva on vähän ennen kuutta.
Mikä päivä tänään on? Tuliko se L-S tänään vai huomenna?

Seuraavaksi Ihmisen osa. Kyllä, se kotimainen elokuva.
Esityspaikkana on ekan kerran Kitisen Kino, tämän vuoden uusi näytöspaikka, joka paljastuu aivan kamalaksi estettömyydeltään.
Onneksi elokuvan aikana on helppo seurata, mutta huolehdin miten avustaja mahtuu ja mitä käy kun elokuva loppuu.
Ihmisen osassa on karuutta, pirun hyvä käsikirjoitus ja näyttelijäsuorituksia, joita näiltä nimiltä voi odottaakin. H-P Björkman, Leena Uotila, Asko Sarkola, Ria Kataja. Ei siis vasta-alkajia, mutta ei myöskään epäuskottavia. Käsikirjoituksessa on vahvuutta ja dialogeja, joiden kohdalla huumori osuu ihan kohdilleen. Elokuva on kuvattu Helsingissä ja tykkään miten kaupunkia näytetään. Ajoittain Ihmisen osa saa minut myös tuntemaan epämukavuutta ja inhottavuutta.

Leffan lopputeksteissä liikehdin aika vauhdilla pois tuolista ja siirryn pois ihmisten alta. Siitä seuraa ihan hirveää säätöä ja ärsyttää. Paska paikka katsoa leffoja se tila.
Harmittaa jopa.

Sitten on taas tauko.
Syödään!
Ja oli se tänään kun L-S saapui! Jihuu!
Hääräillään, juodaan, jutellaan elokuvista. Näytän avustajalle rantapaikat, sitten vain odotellaan, fiilistellään.
Seuraava elokuva alkaa 23.

Moulin Rouge - karaoke.
Kävin katsomassa paria viikkoa aiemmin Moulin Rougen Maximissa ja hyvä niin. Hajosin tuolloin aivan totaalisesti elokuvalle. Toivon että se jää nyt välistä.
Moulin Rouge on minulle henkilökohtaisella tasolla elokuva, johon liittyy niiin paljon tunteita, etten kestä niiden painolastia. Se ei johtu vain elokuvasta, vaan kaikesta muusta mitä siihen liittyy. Ja joskus se on aivan hirveää.
Siksi vähän pelkään etukäteen miten tässä käy.
Olen alkuteksteistä alkaen liikuttunut. Osaan vuorosanoja, muistuttelen itseäni hengittämisen tärkeydestä.
Laulan täysillä.
Jossain kohtaa aika alkuvaiheessa kuulen Maria Ylipään äänen muiden yläpuolella ja se puhkaisee mun kuplan. Vedet valuu pitkin poskia ja rintakehää painaa. Annan sen itkun vain tulla ja keskityn hengittämiseen. Laulan mukana minkä voin.
Loppua kohden itku vähenee, mutta paine rintalastassa ei. Itken lopun aivan suoraan. Haluaisin huutaa, mutten voi. Haluaisin poistua, mutten voi sitäkään. Lopulta istun silmät kiinni ja laulan mukana. Tämä auttaa siihen että itku loppuu, joten saan kuivattua naaman ennen kuin valot tulee saliin.
Elokuva päättyy.
Onneksi minulla on lippu yöelokuvaan samassa salissa.
Muut lähtee pois, jään paikoilleni odottamaan seuraavaa.
Myös avustaja lähtee nukkumaan.

Odotellessa seuraavaa elokuvaa vuoraan itseni vilteillä. Kosteus alkaa hiipiä telttaan ja kylmyys iskee seuraavaksi.
Ihanaa!

Seuraava elokuva on :*:. Johan Lürfin kokoama teos elokuvissa nähdyistä tähtitaivaista.
Aivan täydellinen yöelokuva ja aivan täydellinen elokuva edellisen jälkeen.
Ensimmäiset tähtitaivaat nähdään 50-luvun elokuvista, viimeisimmät 2018-vuoden elokuvista. Pätkissä ei näy ihmisiä, vain niitä tähtitaivaita. Joissain kohdissa kuva on aivan valkoinen ja joudun kääntämään katsetta pois kun silmiin sattuu. Mutta muuten olen aivan myyty. Tunnistan pätkiä mitä uudempaan materiaaliin tullaan. Pätkät ovat n. 5 sekunnin otoista aina 20 sekunnin ottoihin asti. Kuva vaihtuu nopeastikin, samoin ääni. Ääniraidat ovat myös mukana alkuperäisistä elokuvista.
Elokuvan jälkeen Lürf kertoo miten hän joka tammikuu kokoaa uuden version elokuvasta, koska haluaa sen olevan ajantasalla nimenomaan tämän hetken tähtitaivaista, ei vain menneisyyden tähtitaivaista.

Palaan kämpille.
Muut nukkuvat.
Hiippailen nukkumaan itsekin.

Päivä öö... mikä päivä tänään on? Perjantai! 14.6.
Mohsen Makhmalbafin aamukeskustelu.
Makhlmalbaf kertoo elämästään elokuviensa ohella. Saliin laskeutuu täysi hiljaisuus hänen kertoessaan miten Iranin hallitus yrittää murhata hänet ja miten hänelle on ilmoitettu jos hänen tyttärensä menee Iraniin hänet raiskataan ja tapetaan. Silti hän uskoo siihen että maailmassa on hyvyyttä ja että ihmisten tulisi välittää toisistaan ja olla empaattisempia toisia kohtaan. Silti hän uskoo rakkauden olevan parempi keino kuin väkivallan.
Tässä kohtaa rintalastaa taas puristaa.
Ihminen, jonka synnyinmaan hallitus yrittää saada hänet hengiltä siksi, että hän tekee elokuvia (!) ja tuo näkyväksi yhteiskuntaa ja tavallisia ihmisiä, puhuu siitä miten empatialla voidaaan nähdä kauneutta kauheuden sijaan. Rintalastan alue on ihan tulessa, mutta annan sen olla.

Tälle pohjalle menemme katsomaan isoon telttaan Rakkaudella Mairea.
Mitä nyt sitten Mairesta sanoisi? Eeva Litmanen on aivan huikea roolissaan, minkä tiesinkin. Esko Salmisen roolin olin unohtanut.
Elokuvahan on kertomus vääristä valinnoista ja niiden vaikutuksista elämään. Sekä siitä mitä käy kun välttely-defenssi muuttuu ihmiselle haitalliseksi toimintamuodoksi. Tavallaan.

Mairen jälkeen on aikaa syödä.
Olo on vähän tyhjähkö, mutta syöminen on hyvä idea!

Tyhjiö on seuraavana.
Paljon puhuttu Tyhjiö.
Kun lyhytelokuvissa oli Kaksi Ruumista rannalla, on pakko miettiä mikä siitä on saanut osansa Tyhjiön kuvausten aikana. Koska hetkittäin piipahdetaan niiden teemojen rajapinnalla. Elokuvan jälkeen on mielenkiintoista kuulla Laura Birnin kertomana elokuvan synnystä ja siitä, miten ohjaaja ja päähenkilöt ovat avautuneet toisilleen luottamuksella ja siitä syntynyt elokuva. Miten näyttelijät ovat myös muita elokuvia tehdessään tehneet tätä elokuvaa ja mm. kännykkäkameroilla kuvanneet pätkiä.
Tyhjiö on kyllä kaiken saamansa huomion arvoinen elokuva. Siitä ei voi sanoa mitään spoilaamatta, mutta olen sitä mieltä että elokuvista ja ihmisistä kiinnostuneiden ihmisten elokuva se on. Ei niinkään viihdetarkoitukseen sopiva, joten viihteeksi elokuvia katsovat ihmiset eivät todennäköisesti saa siitä mitään irti.

Sitten on taas tauko. Syötiinkö me? Vai juotiin? En muista.
En vaan muista.
Iltaelokuvana on vuorossa Koirat eivät käytä housuja (Dogs don't wear pants).
Viereisessä pöydässä mietitään että missäs se Dogs don't wear trousers nyt menikään.
Elokuva on saanut Cannesissa maailman ensi-iltansa ja nyt tavallaan kotimaan ensi-ilta on Sodankylässä.
Elokuva on kertomus päähenkilön menneiden kaipuusta oman identiteetin löytämiseen. Noin niinkuin yksinkertaisuudessaan.
Alkuperäisesti on annettu ymmärtää sen olevan rajusti seksuaalinen, mutta se jää minulta johonkin sivuun. En näe siinä rajua seksuaalisuutta oikein missään kohtaa. Ehkä lopussa on hetki kun sitä voisi olla, mutta siinäkin mielestäni fokus on ihmisten pakottamattomuudessa ja omana itsenä olemisesta. Seksiä itsessään näytetään enemmän jossain leffojen panokohtauksissa kuin tässä elokuvassa. Ei heilu peitot, eikä näy kunnolla edes tissit. Että mikään seksileffa se ei ole. Mikä on minulle ainakin hyvä asia.
Krista Kosonen ja Pekka Strang toimivat hyvin yhteen, samoin sivuosat tukevat pääosia ja toisinpäin. Oikeastaan elokuva on herkkä ja kaunis yhden ihmisen inhimillinen tarina, mutta eihän se sillä myy. Seksillä ja fetissikuvastolla se myy.

Tämän jälkeen on hyvä lähteä rannalle.
Herrasmieskuljettajat tuo skumppaa.
Ilta menee lauleskellessa ja tanssahdellessa. Seison ihan liikaa! Seison vieläpä sellaisessa montussa, missä on aivan hirveän huono asento seistä.
Nauretaan niin että melkein kaadun.
Meiju soi yöttömässä yössä ja nauru siinä rinnalla.
Mutta nukkuminenkin on hyvä idea.
Kymmeneltä olisi aamukeskustelu, mutta päätämme suosiolla skipata sen osuuden.

Lauantai 15.6. - Viimeinen päivä

Aamulla on monta hiljaista henkilöä.
Elokuva alkaa 12 maissa. Huhhuh.
Miten tässä pysyy hereillä.
On vähän paha olo valvomisista.
Viimeinen päivä. Huomenna kaikki loppuu. Vittu.

Maids on brasilialaisen ohjaajan Fernando Meirellesin elokuva, missä kuvataan palvelijoiden elämää. Elokuva on tehty näytelmän pohjalta, mutta mukana on myös oikeilta kotiapulaisilta kerättyjä tarinoita, jotka on otettu mukaan.
Elokuva kertoo ihan tavallisten ihmisten arjesta siinä yhteiskuntaluokassa missä rahaa ei ehkä ole, mutta haaveita ja unelmia kyllä, sen ihan tavallisen elämän ohella.
En ehkä saa elokuvasta irti sitä mitä saisin jos olisin a)pirteämpi tai b)ollut mukana aamukeskustelussa.
Silti pidän elokuvasta. Sen kuvaustapa on miellyttävä ja ihmiskuvaukset realistisia. Tavallaan myös se omien valintojen merkityksen korostaminen tulee tässäkin elokuvassa, mutta ei niin että siihen keskityttäisiin erityisemmin. Osa asioista vain tapahtuu.

Seuraavaksi kotimainen ensi-ilta.
Nämä on jänniä hetkiä. Seurueemme veikkailee mahdollisuuksia siitä mikä se voi olla. Joku heittää ilmoille fingerporin, mutta se on liian kaupallinen, enkä usko että sitä on kuvattu filmille digitaalisen kuvan sijaan. En usko fingerporiin. Lisäksi etualalla istuu lapsia. Ei fingerporissa ole lapsia.
Lopulta paljastuu että kyseessä on Mika Kaurismäen elokuva Master Cheng. Tästä ei saanut virallisesti sanoa mitään, mutta epävirallisesti totean että aika perinteinen elokuva, jossa tarina itsessään ei yllätä ja vaatii lihaa luiden ympärille. Liha on tässä kuvauksen kautta saadut maisemat ja kuvat. Mutta koska kritiikkejä ei saanut kirjoittaa, en sitä tee.
Juoni on yksinkertaisuudessaan mies saapuu eksyneenä uuteen paikkaan, joutuu kohtaamaan itselle vieraita asioita, tapahtuu muutoksia, käänteitä ja loppu on onnellinen. Yllätyksiä ei oikeastaan ole, kukaan ei säikäytä kesken elokuvaa ja käänteet tapahtuu niissä kohdissa kun ajattelee "tulispa nyt joku käänne tähän tarinaan".
Kun vertaa tätä siihen Ihmisen osaan, minkä kanssa Björkman oli lähdössä kiinaan ja pelkäsi että miten kiinalaiset suhtautuu muutamaan kohtaukseen, niin tämän kanssa kiinassa ei tarvitse pelätä. Semmoinen pieni ero siinä sitten. Tässä ei missään kohtaa tarvitse pelätä, eikä edes jännittyä.
Mutta enpäs nyt sitten sanokaan mitään muuta sitten.

Seuraavaksi tiemme eroaa.
Minä ja avustaja pidämme tauon, Suvi ja L-S menevät elokuviin.
Ja sitten kun me menemme elokuviin, Suvi ja L-S tekevät jotain muuta (menivät vissiin myös kai elokuviin, en muista?!)

Odotellessamme Kitisen Kinon luona seuraavan elokuvan alkua törmään tapahtuman tuottajaan ja juttelemme siinä siitä miten on mennyt. Annan palautetta festarialueen uusitusta pihasta ja Kitisen Kinosta. Tuottaja on aivan pöyristynyt Kitisen Kinossa saamastani kohtelusta, koska paikka on hänen suunnittelema ja vain toteutus on ollut huono. Piha taas on Sodankylän kunnan joku aivopieru. On kiva jutella ja vaihtaa kuulumisia, puhua elokuvista ja muusta. Kohdata.

Baby Jane
Semmoinen kevyt iltapäivähetki. Baby Janessa on moni asia pielessä. Jo ehkä se, että Sofi Oksanen ei kuulu siihen kirjailijoiden kaartiin, joka osaa mielestäni luoda uskottavia hahmoja ja on sääli että tämä on päässyt sitten kankaalle asti. Päähenkilöt ovat enemmän ja vähemmän tyhjiä kuoria, joiden tarinaa ei avata tarpeeksi jotta niitä voisi ymmärtää. Lisäksi epäuskottavuuksia on muitakin ja tässä kohtaa se rupeaa nyppimään ihan huolella.
Vituttaa loppua kohden kun se on semmoista nönnönnöötä ja molempien päähahmojen kohdalla sitä miettii että tämä nyt vain on käsikirjoitettu tähän sen kirjan pohjalta ja en osta tätä nyt ollenkaan. Dialogit tökkii, koska hahmoille ei anneta syitä sanoa tai jättää jotain sanomatta. Käänteet on outoja ja mm. aikajanaa ei avata mikä vaikeuttaa hahmottamista. Hohhoijaa.
Maria Ylipää nyt on kuuma, mutta ei sekään riitä. Tunnen/tiedän hänen kaltaisia henkilöitä muutaman ja ajoittain siksikin ottaa päähän hahmon epärealistisuus.
Ylipää ja Gauriloff ovat vastailemassa kysymyksiin ja Gauriloff kertoo miten käsikirjoitus on syntynyt. En kehtaa sanoa että oisivat voineet lisätä sinne vähän lisää sisältöä hahmoihin. Ylipää kertoo miten hänen hahmonsa rakentui hänen fyysisyyteen ja miksi roolia oli kiva tehdä. Ei siinä, kiva haastattelu, paskempi leffa. Enemmän nauratti nähdä tuttuja kankaalla ja tuttuja nimiä lopputeksteissä. Höhö höhö.

Seuraava elokuva on festareiden viimeinen meille.
Varataan paikat Suville ja L-S:lle.
Tiedossa on Liettuan ensimmäinen musikaalielokuva. Must see!

Devil's Bride.
Niin. Musikaalielokuva 70-luvun Liettuasta. Värit ja kuvasto on selkeästi vanhaa, mutta ai että mikä nautinto. Ensimmäinen puoli tuntia ulvotaan naurusta, seuraava puoli tuntia ollaan "mitä vittua?"-hämmentyneitä ja viimeinen ikuisuus ei ole ihan varmuutta onko kyseessä iloinen musikaali vai surullinen ja välillä nauraa vain pelkästä epäuskosta.
Aivan killerin keijo elokuva, mitä ei vain voi sanallistaa.
Kuvaus ennen elokuvaa oli "more camp than Jesus Christ Superstar", mikä ei kyllä avaa yhtään sitä miten camp ja mahtava tämä elokuva on, kaikessa kauheudessaankin. Naamani kramppaa jossain kohtaa ja jossain kohtaa meinaan vaipua omiin ajatuksiini.
Mielessäni pyörii tittelintuure ja erilaiset piru-kuvastot, mutta mikään ei sovi tähän vertauskohteeksi.
Aijjai, mahtava päätös näille festareille kyllä.
Jos siis satutte törmäämään tähän elokuvaan, niin katsokaa ihmeessä, mutta katsokaa seurassa!

Sitten vielä rantaan.
Olemme avustajan kanssa ottaneet uikkarit matkaan ja lämmintä vaatetta.
Uimaan!
Uiminen suoritetaan aivan välittömästi laskeuduttuamme ranta-alueelle. Kävelen jokeen, liukastun kiveen ja olen valmis. Avustaja tulee vähän varovaisemmin, valittaen että vesi on kylmää. Kello on varmasti jotain yli 1 yöllä. Vesi on täydellisen kylmää. En haluaisi nousta pois, mutta on pakko. Olo on aivan mahtava!
Tämä ilta on haikeampi. Ympärillä soi jumputusmusiikki, mikä ärsyttää. Ihmisiä on liikaa lähistöllä, mikä ärsyttää. Silti istumme siellä kuitenkin lähemmäs pari tuntia.

On vaikea rauhoittua, kun tuntuu että on liikaa ajatuksia.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Pe 05 Heinä 2019 11:44

Kiitos Sodis-rapsoista! En ole osallistunut koskaan kuin lukemalla, mutta näinkin oppii paljon. :viileä:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 07 Heinä 2019 15:56

Vielä viimeinen pätkä.. ;)

Sunnuntai 16.6. - Poistumispäivä.

Aamulla havahdun vähän kun joku kello soi. En nouse, enkä mieti. Haluan vain nukkua.
Herään lopulta omaan kellooni. Aamun aikana täytyy pakata, siivoskella ja laittaa kaikki niin valmiiksi että voidaan vain poistua.
Näin tapahtuu. Syödään, häärätään ja pakataan. Jokainen vähän omaan tahtiin.
L-S kertoo ettei jaksanut herätä ja voi jäädä kämpille imuroimaan. Ollaan edellisenä iltana puhuttu että pitää imuroida ennen lähtöä ainakin eteinen ja keittiö.
Aika kuluu heittämällä.
12.45 alkaa leffaraati ja lopulta ollaan myöhässä siitä mitä ajattelin. Mutta hei, päästään silti ihan kai hyville paikoille. Suvi jää taaemmas, koska joutuu poistumaan ennen leffaraadin päättymistä.

Leffaraati
Läsnä: Elina Knihtilä, Ida Simes (Rosebud-tyyppi), Tuomas Rantanen (Voima-lehtityyppi) ja Olavi Uusivirta.

Esittelykierroksella Knihtilä pyytää Virtaselta anteeksi kaikkia aiempien vuosien tilanteita ja sitä miten on ollut epäreilu. Hän antaa kukkia ja suklaata Virtaselle. Knihtilä on tajunnut tämän perehdyttyään Virtasen cv:hen. Kyseessä on myös pieni sisäpiirivitsi, mutta tilanne on itsessään ihana ja koominen.

Elokuva 1. Highly Commited Movie - Erittäin sitoutunut elokuva. 36p.
Puolalainen animaatio.

Kyseessä on animaatio, mikä on piirretty suoraan filmikelalle, ei leikkausta ja musiikkikin on purkitettu yhdellä istumalla - epäillään. Elokuvan ohella lauletaan tapahtumista ja tilanteesta.
Olen muistiinpanoihini kirjoittanut seuraavaa:
" Jos kuva olisi tukenut biisin tarinaa olisi tullut 10p. Mutta nyt ei joka hetki ollut niin.".
" Elokuvakulttuurin tuho, rahan kaipuu, julistetaiteen katoaminen, ennustus kännykkäaikakaudesta"
" Kyllä ennen oli paremin! Oodi julistetaiteelle"
" Valtarakenteiden ja kapitalismin juonien paljastaja. Kapitalismin hajoaminen, sosialismin tuhoava voima".

Elokuva on nähtävillä Kavin arkistoista.

Elokuva 2. The Red Arrows. 23p.
Englantilainen (mainos)elokuva.

Armeijan erikoisjoukoista, kuninkaallisesta taitolentoryhmästä kertova mainoselokuvamainen pätkä.
Huomaan että on vaikea keskittyä. Haukottelen aivan hirväesti ja katselen muualle, koska ilmakuvaukset lentokoneiden mukana saavat pahan olon aikaan.
Muistiinpanoista:
"Lentokonepornoa"
" Teknofetisismipropagandaa"
" Ylipäätään propagandaa"
" Rakkauselokuva, miehet ja vehkeet!!"
" Impressionistinen dokkari"

Elokuva 3. Romance Sentimentale. 27p.
Mustavalkoinen "lyhyt"elokuva.

Nyt sitten. Ikuisuudelta tuntuva symbolien tykitys. Elokuva valehtelematta on jonkun ikuisuuden mittainen, missä pääosan henkilö istuu pianon edessä ja soittaa. Soittaa ja soittaa ja saatana että soittaa. Yökin ehtii kulua ja hohhoijaa.
Elokuva on myös täynnä outoja viittauksia kaikkeen, muttei sisällä mitään tarinaa. Mm. aurinko nousee kolmeen kertaan ja yhtäkkiä se pianoa soittava henkilö onkin jossain pilvessä soittamassa ja aurinko paistaa, kun alkuvaiheet on melankolista yötä ja myrskyä.
Jos edellinen väsytti niin nyt on ihan tajuttoman vaikea pysyä hereillä ja saada kiinni mistään. Enkä ole ainoa :keijo:

Muistiinpanoista:
" Vähän työläs"
" Hän on löytänyt melodian, joka toivottavasti kuolee"
" Viesti oli päivänselvä: te neukut tuhositte kulttuurin, me ranskalaiset hoidetaan sitä".
" Ihminen pilaa elokuvan".

Elokuva 4. Pieni ylistys väreissä. 30p.
Mouchette-elokuvan "traileri". Godardin tekemä.
Jos on nähnyt elokuvan, suosittelen katsomaan tämänkin. Nähtävillä myös siellä Kavilla.
"4. pistettä pikkuhousuille".
(taustaksi sen verran, että Mouchette on Bressonin tekemä elokuva ja Bresson ei oikein innostunut siitä että Godard teki hänen elokuvastaan lyhytversion. Godardilla ja Bressonilla oli nokkapokkaa ajoittain, vaikka virallisesti ovat näennäiskunnioittaneet toisiaan tekijöinä.)

Olavi Uusivirta julistaa miten haluaa nähdä enemmän 4 minuuttisia elokuvia ja 14 tuntisia elokuvia. Knihtilä kysyy etteikö se edellinen elokuva tuntunut 14 tuntiselta ikuisuudelta? Aika-anarkiaa elokuvaan!
Muistiinpanoja tältä kierrokselta ei ole. Kaikki ovat yhtämieltä siitä että tämä oli edellisen jälkeen raikas ja virkistävä.

Siinä ne. Leffaraati ohitse.
Suvi on lähtenyt. Mennään avustajan kanssa odottamaan viestiä kuljetuksesta miten meidän kyyti menee. Ollaan syömässä pubiteltassa kun aikataulu lävähtää. Pitäisi selvitä 20 minuutissa johonkin ja kyselen josko meidät voisi hakea siitä teltalta.
Se onnistuu.
Syödään rauhassa vikat porot ja vohvelit. Kiitos, tack, nam.
Lähtiessä huikkaan heipat alueelle. Ensi vuoteen. Toivottavasti.

Haetaan meidän kamat. Näen asunnon omistajaa ja kiittelen meidän puolesta paikasta. Sovitaan että soitellaan maaliskuussa voiko hän tarjota meille majoitusta ensi vuodelle ja sitten mennään. Avustaja on sillä aikaa kantanut meidän tavarat ulos.
Auto tulee aika täyteen.
Haetaan hotellilta vielä yksi matkustaja.
Kyytiin hyppää elokuvaohjaaja ja matkalla käymme mielenkiintoisia keskusteluja dokumenttielokuvan rakenteen toteuttamisesta ja fiktioelokuvan erosta. Ja siitä, miten kokemus festareista muuttuu kun on tekijä vs. kun on talkoolainen vs. kun on kokija ja katsoja.
Rovaniemellä meidän kuljettaja ei meinaa uskoa että osaan reitin asemalle, kun hän eksyy. Ei siinä, tyyppi ei ole koskaan ajanut Rovaniemellä, siellä on tietöitä ja hän ei aio laittaa navigaattoria päälle. Mutta inttää silti vastaan kun käsken kääntyä vasemmalle. Hän on menossa oikealle, eikä millään meinaa uskoa ja lopulta takapenkiltäkin kommentoidaan "mene nyt sinne vasemmalle". Kuljettajan pasmat hajoaa ihan täysin. Sen muutaman sadan metrin aikana hän kysyy nelisen kertaa "missä me nyt ollaan".
:epäilevä:

Asemalla puretaan kamat, löydän kahviosta Suvin ja L-S:n. Odotellessa höpötellään niitä ja näitä ja jossain kohtaa havahdun että perkele, siihen junaan pitää mennä!
Juna on pitkä kuin mikä. Käy ilmi että meidän paikat on vanhassa kalustossa. Nonni!
Konnari saa hermarit, kommentoi siinä ääneen "minä en ainakaan nosta pyörätuolia mihinkään kun se on niin painava. Eikä ole avustustakaan tilattu!". Avustajan kanssa ollaan vähän että wtf. Juna koostuu Helsinkiin menevästä yöjunasta ja Turkuun menevästä yöjunasta. Lopulta saadaan paikka Turun junan invahytistä.
Käytävällä ramppaa joku helvetin kakaralauma, jonka äiti on sitä mieltä että ihana kun juoksevat. Mmhm. Kiva kun hakkaavat seiniä samalla ja kiljuvat. Ihan. Tosi. Kiva.

Suvi tulee hetkeksi meidän seuraksi.
Oulu tulee onneksi aika pian.

Oulussa hotelliin. Kävely tuntuu ikuisuudelta. Pelkään että eksytään.
Ei onneksi.
Huoneessa en jaksa mitään.
En yhtään mitään.
Itkettää.
Itken suihkussa.
On ikävä tunnelmia. On ikävää palata kotiin.
On suru.

Nukahdan salamana.

Oulupäivä. 17.6.
Ollaan aamiaisella melkein ajoissa.
Väsyttää niin että tuijotan vain eteeni.
Paikasta on tullut esteellinen vuodessa. Pyörätuoli ei meinaa mahtua aamiaistilassa mihinkään. Mennään lopulta sallimattomalle alueelle, koska se on ainoa mihin tuolin saa työnnettyä niin ettei se jää kenenkään eteen. Saatana. Hyvin lähtee :epäilevä:.

Aamiaisen jälkeen väsyttää. Sovitaan Suvin ja L-S:n kanssa jotain aikoja, mutta nukahdan. Hävettää.
No, ei mahda mitään, lepo oli tarpeen. Jätetään kamat ja lähdetään kaupungille. Aloitetaan torin suunnalta. Keho huutaa kahvia, joten kävelyn jälkeen se on vohvelikahvilaan. Kahvin jälkeen shoppailua torilla ja kaupungilla. Ostan korvikset ja vauvalle tuliaisia.
Kahvitellaan viedä uusiksi ja hengaillaan.
Kamat haetaan hotellilta ja sitten kentälle.
Oulun kenttä on siitä kiva että se on pieni.
Sorrun ostamaan tuliaisteetä. Ouluteetä.

Koneeseen päästään ajallaan. Mitä nyt portti oli muuttunut lennossa ja huomattiin se kun ruvettiin kelloa katselemaan. Onneksi kenttä on pieni...

Päästään avustajan kanssa eturiviin. Ekaa kertaa ikinä olen siinä jalkatilapaikalla. Yas! Paitsi että penkeissä on reunat käsinojien sijaan. Se painaa jalkaa aika pahasti ja matkan aikana hermot selässä ärtyy. Turbulenssi ei auta asiaa.

Koneen laskeutuminen sattuu aivan älyttömästi. Tulee huono olo. Onneksi on aikaa rentoutua ennenkuin päästään ulos. Ihmisten kiire on ihan älytöntä. Jengi tönii toisiaan eikö koneen ovet ole edes vielä auki. "Voitaisko jo mennä" kuuluu myös muutamaan kertaan. Oikeesti?! Mitä hittoa? Ettehän te voi lähteä ulos ennenkuin kone on saatu paikoilleen ja ovet turvallisesti auki. Jumalauta!

Lopulta haetaan yhdessä kamat. Mä jään kentän ulostulon päähän ja muut lähtee metrolle. Mun veli tulee hakemaan mut katsomaan uutta vauvaa ja Avustaja menee Suvin ja L-S:n kanssa kohti Helsinkiä.

Illalla, kun pääsen kotiin väsyttää ja surettaa.
Kotona on hiljaista. Kämppis tulee vasta viikon päästä.
Halaan kissoja.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 08 Heinä 2019 14:13

Kibsillä olikin perusteelinen rapsa, hyvä niin. :D

Aiempina vuosina olen tullut Sodikseen vasta perjantaina päivällä (eli yöjunalla ja sitten bussilla, joka on perillä iltapäivän puolella), mutta nyt päätin tulla torstaina päiväjunalla siten, että olin iltaseitsemältä perillä. Se oli hyvä ratkaisu, tuntui että aikaa oli paljon enemmän, vaikka eihän se ollut kuin vähän yli puoli vuorokautta. Ehti kuitenkin heti torstaina leffaan (sinne Moulin Rougeen). Lisäksi päiväjuna oli mukavan rauhallinen. Söin ravintolavaunulounaan ja munkkikahvit ja tein vähän töitäkin koneella, jonka raahasin mukaan. Olisin tullut mukaan alusta asti, mutta olin loppuun asti vähän epävarma, että uskallanko sitoutua johonkin viikoksi, kun oli kaikkea työsekoilua siinä. Lopulta ne asiat vähän raukesivat, mutta olin silti tyytyväinen etten ollut koko viikkoa, niin ehdin siinä alkuviikosta saada valmiiksi yhden jutun.

Kibaya kirjoitti:Sitten on taas tauko. Syötiinkö me? Vai juotiin? En muista.
En vaan muista.


Tuossa perjantaina ennen Koirat eivät käytä housuja taisi olla se hetki, kun Suvi ja avustaja kävivät kämpillä ja me Kibsin kanssa istuttiin kaljateltan sivussa ja juteltiin jotain, eikä juotu kaljaa, vaikka kaljateltassa oltiin. Varmaan myöhemmin syötiinkin kyllä jotain, kun muut tulivat takaisin.
(Ei sillä että näillä yksityiskohdilla olisi niin väliä, mutta täydennänpä omalta osaltani. :D)

Kibaya kirjoitti:Seuraavaksi tiemme eroaa.
Minä ja avustaja pidämme tauon, Suvi ja L-S menevät elokuviin.
Ja sitten kun me menemme elokuviin, Suvi ja L-S tekevät jotain muuta (menivät vissiin myös kai elokuviin, en muista?!)


Tuossa välissä lauantaina se taisi mennä niin, että Suvilla ja mulla oli tauko sillä välin kun te olitte kotimaisessa ensi-illassa, ja me käytiin sillä välin syömässä poroburgeria, mikä oli kyllä hyvää. Sitten kun teillä oli tauko, meillä alkoi se Hölmö nuori sydän, josta kirjoitinkin lyhyesti leffaketjussa. Se oli omassa kokemuksessani tänä vuonna hienoin ja vaikuttavin elokuva. Devil's Bride puolestaan oli viihdyttävin. :virne: Alkupuolelta se oli ihan Monty Pythonia, loppupuolella vähän tylsän hämmentävääkin ja jossain vaiheessa meinasin nukahtaa. Kokonaisuutena kuitenkin täydellisen keijo.

Pidin muuten myös Meirellesin Maids-elokuvasta, se oli syvällinen ja kepeä samaan aikaan. Tuo taisi olla hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa, jollen väärin muista. Myöhemmin juhannuksena katsoin Meirellesin ohjaaman Kertomus sokeudesta. Se oli jotenkin ihan erityylinen, rankkaa kamaa. Sehän perustuu Jose Saramagon romaaniin, jossa äkillinen sokeutuminen leviää epidemiaksi. Hieno elokuva kyllä, mutta vaikea katsoa, vaikka oli siinä toivoakin.

Leffaraati jäi sitten osaltani näkemättä, kun en saanut siihen etukäteen lippuja, ja niitä olisi pitänyt lähteä jonottamaan sunnuntaina aamulla, ja tajusin (tai Suvi tajusi), että koska meillä lähti bussi Rovaniemelle, ei ehdittäisi olla leffaraadissa koko aikaa. Sitten kun aamulla heräsin, totesin että olo on vähän flunssainenkin ja ihan turhaa juosta jonottamaan lippuja johonkin, missä ehdin olla ehkä tunnin ja joutuisin sitten taas juoksemaan johonkin. Liian rasittavaa. :P Ihan mukavaa siihen väliin istuskella vain rauhassa.

Tämän vuoden Sodankylä-reissu oli omasta mielestäni onnistunein niistä mitä olen tehnyt. Viime vuonna tuntui, että reissu jäi vähän lyhyeksi ja myöskään ne elokuvat mitä osuin näkemään eivät olleet mitään täysosumia, vaikka niissäkin oli hyviä. Nyt vähän pidempi reissu oli hyvä, leffat hyviä ja majoitus erinomainen. Vähän ehkä häiritsi se, että tuntui siltä, että kaikki liput olivat etukäteen loppuunmyytyjä (varsinkin siinä vaiheessa kun itse tulin paikalle), ja joka aamu olisi pitänyt lähteä johonkin jonottamaan. Lopulta tosin jonotin vain yhtenä aamuna, kun perjantaina Suvi jonotti munkin puolesta (kiitos Suvi!) ja sunnuntaina en sitten mennytkään jonoon. Mutta periaatteessa se, että joka aamu pitäisi herätä varhain (kun kuitenkin tulee valvottua myöhään) on vähän liikaa. Tuolla väsyttää muutenkin koko ajan ja kahvia saa kitata joka välissä, että pysyisi hereillä, tai näin ainakin mulla. :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 09 Heinä 2019 12:36

Tänä vuonna oli kyllä paljon niitä loppuunmyytyjä ja väitän että osa johtuu siitä että lippuja saa kaikkiin näytöksiin jo alusta asti. Se on tosi tylsää myös. Ja sitten kuitenkin osa lipuista tuli aamulla, mutta sitten myös jotain tunti tai puoli tuntia ennen näytöstä. Sekavaa ja hämmentävää.

En juurikaan tehnyt muistiinpanoja tänä vuonna ja olisi pitänyt! Hirveästi tuntuu että jouduin kaivelemaan muistia ja silti en onnistunut. Minä aamupäivänä herrasmieskuskit kävi saunassa? Silloin kun piti lähteä klo 12? Ei? En muista! Mutta kävivät, koska istuttiin sohvilla ja höpöteltiin.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 09 Heinä 2019 14:11

Kibaya kirjoitti:Minä aamupäivänä herrasmieskuskit kävi saunassa? Silloin kun piti lähteä klo 12? Ei? En muista! Mutta kävivät, koska istuttiin sohvilla ja höpöteltiin.


Joo, se oli lauantaiaamuna, kun Maids alkoi vasta 12.45 tms. Me käytiin aamulla Suvin kanssa jonottamassa jotain lippuja ja seistiin ainakin 45 minuuttia jonossa, vai olikohan enemmänkin. Saatiin kai jotkut liput, en enää muista mikä leffa se oli. :P Sen jälkeen tultiin saunaan ja herrasmieskuskit kävivät meidän jälkeen. :D
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ke 24 Heinä 2019 19:11

Tukholma 15.-19.7.2019

Päivä 1

Lähtöpäivä oli sikäli poikkeuksellinen, että lähtö olisi vasta vähän ennen kolmea kotoa. Aamussa oli lakananvaihtoa ja pesua. Itse tiskasin ja katson satunnaista elokuvaa. Lisäksi kävin syömässä kalakeittoa Zoceriassa. Päästään varsin hyvin liikkeelle, vaikka jonkinlaista jännitystä ilmassa onkin. Bussi, A-juna, kakkosen ratikka vievät olympiaterminaaliin. Ratikassa on tungosta ja joku astuu U:n jalan päälle. Onneksi vaurioita ei synny.

Terminaalissa teemme näppärän self check-inin ja kone sylkee tarvittavat kupongit. Melkein ehdimme portista ennen isoa aasialaisseuruetta, jonka kanssa menee lieväksi tönimiseksi. (Kohteliaat aasialaiset?) Laivaan (Silja Serenade) pääseekin huomattavan hyvin. Olemme perillä varmaan n. 40 minuuttia ennen kuin kuormaus päättyy. Saamme oikein promenade-hytin (8717) eli ikkuna on promenadin suuntaan.

Laivan lähdön seuraamme kannelta. Jotkut ruokkivat lokkeja sipseillä. Kun alkaa näkyä lähinnä horisontti ja yksittäisiä aluksia, siirrymme hytin kautta kahville. Kahviloiden suhteen ei älytöntä valinnanvaikeutta ole, koska niitä on aika lailla yksi. Se on ihan asiallinen paikka ja saamme tarvitsemamme. Tilaakin on ihan hyvin, vaikkei sitä vielä osaa niin arvostaa, paluumatkalla enemmän. Laivan info jää pettymykseksi. Heillä ei ole postimerkkejä eivätkä oikein osaa auttaa Tukholman liikennekorteissakaan. Heillä on 24 tunnin kortteja, mutta virkailija ei oikein niitäkään lähde tyrkyttämään. Neuvoo, että postimerkkejä on vastapäisessä lahjatavarakaupassa. Menemme sinne, mutta ei heilläkään ole kuin Suomen sisäisiä :epäilevä: Hö!

Italialaisravintola Tavolata sen sijaan jopa ylittää odotukset, vaikka hintava onkin. Syön härkää ja rosmariiniperunoita. Heidän tiramisunsa on uskomatonta ja kahviakin saa kannullisen. :) Häviän 4,50 euroa pakolliseen pelikonekokeiluun. Olisin hävinnyt ehkä 1,50 vähemmän, jos olisin tajunnut aiemmin, miten rahat saa ulos. Saamme 10 000 askelta täyteen ja vetäydymme hyttiin, jossa luen itseni uneen Larssonin avulla.

Päivä 2

Vaikka uni on tullut hyvin, yöstä tulee puoliksi vitsi. Herään varhain jonkin maan aikaa. Olen pyörinyt petauspatjan möykyksi selän alle ja käsikin on puuduksissa. U on herännyt jo Maarianhaminan jyskeisiin. Olen nukkunut ehkä kolme unisykliä ja U kaksi. Emme saa enää unta ja jonkin ajan päästä alamme tehdä aamutoimia. Olemme buffetissa jopa ennen sen virallista alkua 6.30 Ruotsin aikaa. Luulisi, että silloin on hyvin tilaa. Paskanmarjat! Siellä ne aasialaiset ovat jo innoissaan juoksemassa sinne tänne ja melkeinpä tönivät taas. Jotenkin siinä mahdutaan syömään hengenvaarallinen laivabuffet, joka on laadultaan kyllä hyvä.

Vilkaisimme Ruotsin saaristoa kannelta ja palasimme hyttiin loikomaan ja aikaa kuluttelemaan. Laivasta soljuttiin ulos aluksi hitaasti, mutta pääjoukko hajosi terminaalissa kukin suuntiinsa ja lampsimme käytävää pitkin Ariadnen aulaan. Jonotimme jonkin aikaa nollahyödyllä, koska eivät voineet kirjata meitä vielä. Matkalaukkusäilön ovi vaikutti olevan aina auki, joten siinä olisi voinut palvella itse itseään yhtä hyvin. Ariadne on muuten aika sivussa, mutta lähellä on ICA-kauppa, jonka infopiste auttaa meitä muutamassa hetkessä paljon paremmin kuin laivainfo. Saamme 72 tunnin liikennekortit, jotka riittävät reissumme loppuun ja vähän ylikin. Ja lisäksi ne kuuluisat postimerkit. Muuten hankimme vettä ja pientä välipalaa.

Kaupan edestä menee bussi 76, jossa on tietenkin jokainen kyydissä. Melko hajottavan ja hikisen kyydin jälkeen jäämme pois Kungsträdgårdenissa. Allekirjoittaneen kupongit ovat vähän sekaisin, mutta hengähdyksen jälkeen käväisemme Jaakobin kirkossa. Myöhemmin suunnistamme Välimerenalueen museoon, mikä siis tarkoittaa Kreikkaa, Roomaa ja etruskeja. Nämä aikanaan nähtyämme menemme NK:n tavarataloon, jossa syömme IKEA-tyyppiset lihapullat. Huvittavaa sinänsä, että tuossa yhteydessä ne eivät niinkään ole ”IKEA-lihapullat”, vaan vastaavia lounaita vain on ostettavissa Ruotsissa.

Puistojäätelöiden jälkeen palaamme samalla bussilla Ariadneen ja nyt pääsemme jopa sisään. Eipä meillä enää lopulta isompia voimavaroja löydykään, joten kävelemme lähialueella, hyödynnämme kauppaa ja syömme hotellin ravintolassa.

Päivä 3

Syömme hengenvaarallisen hotelliaamiaisen. Vaikka lautasellani vilahtaa vihreääkin. Sellaiset pyörimis- ja vähän tönimistalkoot ovat menossa buffet’ssa. Laatu on taas todella hyvä. Jälkiruuan osalta jopa parempi kuin laivassa. Laitan kortin matkaan. Tyhjiä pulloja ICAan ja täysiä tilalle. Tänään käytämme metroa. Kävely Gärdetin asemalle sujuu paremmin kuin olisi osannut ajatellakaan. Seuraavan päivän laivat ovat purkaneet reitille jonon.

Ajamme Slussenin asemalle ja alamme hakeutua valokuvamuseo Fotografiskaan. Matkalla on jatkuva kannustus kylteillä. Etäisyys metroasemalta on kai n. kilometri. Itse näyttely alkaa osastolla ”Konflikt”, josta ison osan skippaan ihan suosiolla liian rankkuuden vuoksi. Keskityn iloisempiin asioihin. Kuvien digitaalista muokkausta löytyy, filmitähtiä seksikkäinä tai ainakin sitä yrittämässä, ihmeellisiä luontoasetelmia ja muovia meressä -näyttely. Laitoksen ravintolassa hermo on koetuksella, kun alkaa olla aivoja sumentava nälkä ja vaihtoehdot näyttävät ensin olevan mallia ”kvinoasalaatti tomaatilla”. On siellä sentään maininta, että mikäli haluat annoksesi eläinproteiinilla, niin kanaakin saa oheen. Sitä saa sitten maukkaan ja hyvän määrän lopulta. Vähän kierosti rakennettu, maailmaa parantava ruokalista. :nirppa:

Siirrymme metrolla yhden pysäkinvälin Gamla Staniin, jossa mietin hetken, onko järkeä joitakin keskiaikaisia kusikujia koluta :virne: Kahvila Kladdkakan kääntää päivän uuteen nousuun erinomaisella vohvelilla, jossa on kermavaahtoa ja hilloa. Muuten Gamla Stan on pitkälti saman turistiroinan myyntiä, jota emme vakavasti harkitse ostavamme. Nobel-palkintomuseo löytyy ja se on jopa auki, toisin kuin meidän oppaamme tieto oli. Sieltä tietenkin bongailtiin suomalaiset voittajat.

Iltaruokapaikkamme on Old Town Bistro, joka näyttää aluksi paremmaltakin, mutta josta juostaan jatkuvasti naapurirakennuksessa hakemassa jotakin. Eikä kaikki kaljatkaan ole kylmässä. Lihapulla-annos täällä ei päihitä NK:n vastaavaa. Myöhemmin luemme paikan saamia arvosteluita, joissa ainakin joku on oksentanut ja vähän hirvittää. Onneksi viimeistään aamulla voimme todeta säästyneemme mahataudeilta. Sehän on noin kahdeksan tuntia ateriasta, joka ratkaisee. Palattuamme toteamme kävelleemme 17 000 askelta, mikä kieltämättä tuntuukin jaloissa.

Päivä 4

Tähän aamuun heräsin varmaan täysipainoisimman yön jälkeen. Hotellin aamiaisella saamme onneksemme pöydän varjon puolelta. Olemme sen verran aiemmin liikkeellä, että tungosta ei kauheasti ole. Tätä päivää on ollut hankala suunnitella, koska huone pitää jättää klo 11 ja laiva lähtee 16.45. Väliin jää aukko, joka pitää täyttää, mutta kovin suuriin toimiin ei ole aikaa. Laskemme hyvin monikohtaisen ohjelman, milloin mistäkin täytyy lähteä takaisinpäin. Laukut hotelliin odottamaan ja taas kohti metroa. Metrolaiturilla kuulee lähes yksinomaan suomea ja pääosin lapsiperheiden ikuista pientä kinaa.

Suunnitelma kaikessa yksinkertaisuudessa on mennä ”Åhlensille oleen”. Eli T-Centralenin kautta kyseiseen kauppakeskukseen. Siellä, kuten aika monessa paikassa on ”cash free” kassoja. Eli vain kortilla. Käteinen jää minulla suurimmaksi osaksi laivaan käytettäväksi. Vessamaksuksi sentään kelpaa 10 kruunun kolikko. Paljon emme osta, mutta katselemme valikoimia. Tämän jälkeen vierailemme S:t Claran kirkossa, jossa on keskipäivän musiikkihetki. Wayne’s Coffeesta saa lasagnea lounaaksi. Lounaat ovat varsin kohtuullisia hinnoiltaan. Rahaa menee se, mikä Suomessakin, mutta saattaa saada vähän enemmän. Sitten lähdemmekin reitille metro-puistopehmis-bussi 76. Viimeksimainitussa suomalaiset hätäilevät erittäin tyypilliseen tapaan, että meneekö tää bussi laivarantaan. Suunnilleen kahden pysäkin välein huoli herää uudelleen ja uudelleen, kunnes vihdoin Siljan laiva alkaa näkyä ja tuo heille vähän toivoa tulevasta.

Aikataulumme pitää helposti. Kävelemme laivaan, kuvia otetaan. Nyt olemme vitoskannella. Hytti on perinteisin mahdollinen neljän hengen hytti, vaikka emme tietenkään tarvitse yläsänkyjä. Laivassa pääosin samoja toimia kuin tullessa, mutta hankalammin on joka paikassa tilaa. Syömme Happy Lobsterissa, jossa olen viettänyt joskus oikeinkin mukavan illan. Nyt on melkoinen meteli, varsinkin yksi ruotsalaismies puhuu kovaa ja tauotta. Emme ota jälkiruokaa, vaikka ruoka onkin hyvää. Samassa kahvilassa kuin tullessa istumme aasialaisten vieressä, koska tyhjiä pöytiä ei ole. Nämä näyttävät japanilaisilta ja ovat kohteliaita. Ne menomatkan tönijät olivat kaiketi joitakin muita. Hyttiin. Myöhemmin shoppailua. Ostan Absolut-pullon kokeeksi, kun kuusi vuotta sitten olimme lentämällä Tukholmassa ja silloin mulle ei myyty viinaa paluumatkalle (ei johtunut humalatilasta!). Nyt se myydään ilman muuta. Karkkia tuliaisiksi ja jonkin verran itselle suunnittelettomaan käyttöön.

Illalla U nukahtaa juuri hyvässä välissä ennen Maarianhaminaa. Minä jään kuuntelemaan sen kolinoita ja myös jonkun ruotsalaishytin mölinöitä. Ehkä puoli tuntia kauemmin menee, mutta aika hyvin nukahdan minäkin.

5. päivä

Meillä on herätys 6.45 Suomen aikaa. Buffet alkaa seitsemältä, joten ihan alkuun emme ehdi, mutta alkupuolelle. Taas yksi hengenvaarallinen edessä, mutta tämä nyt menee vähän rutiinilla. Laatu ei ole mihinkään laskenut ja voittaa esim. Scandic Nihtisillan.

Kymmeneltä menee noin parikymmentä minuuttia päästä laivasta terminaalirakennukseen. Istahdamme ja annamme ekan ratikan mennä suosiolla. Seuraava tulee parinkymmenen minuutin päästä ja tähän ehdimme ja mahdumme oikein hyvin. Ja vieläkin kuulemme suomalaisen lapsiperheen pientä kinaa...
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja L-S » To 25 Heinä 2019 13:13

Kiitos perusteellisesta rapsasta! :D Näitä on aina hauska lukea. Mietityttämään jäi, että miksi buffet-aamiaiset ovat hengenvaarallisia, mutta ei kai sitä toisaalta kaikkea tarvitsekaan ymmärtää. :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ma 29 Heinä 2019 18:38

Se oli ironiaa, joka juonsi juurensa HS:n mielipidekeskustelusta. Lääkärin mielipide oli, että buffet't ovat vaarallisia, jopa hengenvaarallisia.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ti 30 Heinä 2019 15:47

Mä oletin, että ruuhkaiset buffetit ovat hengenvaarallisia, kun siellä voi kompastua juoksenteleviin lapsiin ja etuileviin aikuisiin. :tilt:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ma 12 Elo 2019 19:05

Olin luokkakokouksessa Silja Europan 22h-risteilyllä (la-su). Luokkalaisia oli paikalla minä mukaan lukien kolme. :keijo: Eli ei kauheasti. Mukana oli myös yhden luokkalaisen kaksi kaveria, joilla oli bile- ja laivaintoa enemmän kuin meillä 40 täyttäneillä.

Jo sataman puolella tuli vähän olo, että onko astetta liian karkeassa seurassa, kun muun muassa toinen niistä kavereista totesi, että "tällä matkalla ei sitten tapella". Onneksi mulla on oma kahden hengen hytti ja ne sinnitteli neljästään yhdessä hytissä (3 miestä ja 1 nainen).

Kyllähän se siinä jotenkin menetteli, mutta poistuin "hyttibileistä" vähän ennen yhtätoista. Yörauha alkoi laivalla virallisesti yhdeltätoista, joten ajattelin, että minä en ainakaan ole osallisena, jos jotain huomauttamista tulee. En ainakaan enää ole sellaisia viinalaivaihmisiä, jos olen koskaan ollutkaan, että kaikkien hyttien ovet auki ja tuntemattomatkin osallistuvat toistensa tekemisiin ainoina yhdistävinä tekijöinä laiva, kieli ja jaettu humala.

Nukuin varmaan kolme unisykliä ja sitten heräsin neljän jälkeen kovaäänisen välienselvittelyn ääniin. Lopulta onneksi sinne tuli henkilökunta paikalle. Uni ei enää tullut, joten kuuden maissa aamutoimet ja seitsemältä aamiaisbuffaan. Viestitin muille vähän ennen kahdeksaa, että onko maihin menijöitä. Hiljaista piteli, joten kävin yksin.

Katselin maisemia vailla suurempia suunnitelmia ja tarkastelin reittiäni ajallisesti ja myös taaksepäin. Vanhaakaupunkia katselin, auki olevaa museota ei löytynyt. Yhdessä kirkossa poikkesin. Söin munakkaan toiseksi aamiaiseksi kymmenen maissa. Sitten palailin hiljakseen laivaan ja sade yltyi rankaksi just, kun olin n. 150 metrin päässä terminaalista... Hytissä kaikki märkä pois päältä ja jotenkuten kuivumaan niissä oloissa. Itse vällyjen väliin kirjan kanssa.

Myöhemmin tapasin vielä krapulaista muuta seuruetta ja jauhoimme pashkaa hytissä. Neljä meistä pysytteli jo selvin päin, koska työt. Kun aloin kyllästyä pashkaan ja alkoi nälkäkin tulla, suuntasin syömään ja sanoin, että nähdään, jos nähdään. Ei sitten kauheasti enää nähty. :viileä:

Menihän se näinkin, mutta makuni alkaa olla jo sivistyneempi. Vaikka ekana iltana joinkin alkoholia, niin olin koko ajan järjissäni ja nukkumaan menin käytännössä jo selvinneenä. Krapulaa ei tullut enkä odottanutkaan. Toisena päivänä en aikonutkaan juoda.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ti 22 Loka 2019 18:58

Kotimaan matkailua 12.-17.10.2019

Päivä 1, Kohti Oulua


Tavoitteena oli 9.30 Pasilasta lähtevä juna. Siihen ehdittiinkin, mutta sitä ennen meinasi jo fiilis mennä täysin. Lähdimme kävellen, satoi ja jonkin ajan päästä tajusi, että tätä vettähän tulee aika tavalla. Sukat kastuivat jalassa ja osa myös laukussa. Ostin K-kaupasta Leppävaaran asemalta yhdet uudet ja ne olivatkin tarpeen. Pasilan luistinsuojassa sain ne vaihdettua ylle. U yritti ostaa kahvia, mutta paikan ainoa R-kioski ei selvinnyt tästä haasteesta. Tuntui, että kaikki menee pieleen. Välillä nauratti tämä surkeus. Juna tuli, saatiin laukut isoon boksiin ja kengät pois jalasta. Alkoi hieman parantua.

Junan ravintolavaunussa söimme seisaallaan, kun ei kunnolla mahtunut istumaan. Henkilökunta yritti tosin hätyytellä ihmisiä, ettei saa varata kasseilla paikkoja jne. mutta toisaalta sain itse kiukusta voimaa, kun kaikki tuntui menevän edelleen melko huonosti. Paikkamme elivät hieman, koska meillä oli vierekkäiset käytäväpaikat. Välillä päästiin yhteen ja taas myöhemmin erilleen. Jossakin vaiheessa, ehkä kahville mentäessä osuin hauiksellani ikkunanpokaan ja arvasin, että mustelma tulee (ja tulikin).

Näine kaikkine vaiheineen junamatka ei kerinnyt tuntua pitkältä. Ehkä viimeinen tunti oli tylsähkö. Luin Pajtim Statovcin melko kamalaa romaania ”Kissani Jugoslavia”. Se ei siis ole huono, mutta tapahtumiltaan rankka.

Oulussa tuli jo asematunnelissa useita pyöriä molemmilta puolilta. Ilmeisesti jokainen oululainen omistaa 18 polkupyörää ja ajaa niistä jokaista päivittäin. Perinteisen pöllähtänyt suunnistus saatiin jotenkin käyntiin ja melko hyvin löytyi ensin kauppa. Sieltä ei tietenkään löytynyt pullonpalautusta. Paistopistevaakakin oli outo. Edelleen tuli mieleen, että tänään ei kerta kaikkiaan mikään yksityiskohta mene vahingossakaan helposti.

Hotelli löytyi ja huone saatiin. Märkää vaatetta kuivumaan mihin saatiin ja hetki happea. Kello oli ehkä puoli neljä. Kärpät-Tappara alkaisi 18.30. Matkalla R-Kioski löytyy yllättävän helposti. Laitan kympin ristille, kuten live-otteluissa tapanani on. Suunnistus hallille on varsin suoraviivainen ja löydämme ongelmitta perille. Ei edes sada. Hallissa menemme kioskille ostamaan lihapiirakoita. Myyjät ovat ns. kassalla. Hyvä, kun tajuavat tilauksen jotenkin. U ilmoittaa heille, että nämä meidän ostokset maksavat 12 euroa ja he tyytyvät siihen, koska eivät ilmeisesti laske neljään ihmiseen kovin hyvin. Lihapiirakka on kuumaa ja sitä on hankala syödä, varsinkin, kun sisällä oleva makkara jättää toivomisen varaa. Tästäkin selvitään ja lähdemme kiipeämään lähelle piippuhyllyä. Portaat ovat jyrkät ja varsinkin alaspäin niitä on vaikea tulla. Kärpät hallitsee, mutta Tappara tekee erän ainoan maalin. Olemme sillä puolella hallia, jossa on paljon Tappara-faneja, joten kannatuksesta ei tarvitse paljon ”taistella”. Kärppien kannatus on melko mietoa.

Erätauolla menen vessaan enkä huomaa, että U seuraa minua melko pitkälle. Eksymme toisistamme ja ihmettelemme. Sopii päivän kuvaan… Löydämme toisemme juuri ennen toista erää. Tappara näyttää jo ratkaisevan 0-2-osumalla koko pelin, mutta Kärpät pääsee alivoimamaalilla kaventamaan ja pysyy mukana. Erän lopulla Puljujärvi tasoittaa. Pysymme katsomossa a. jyrkkyyden ja b. ”eksymisvaaran” vuoksi. Kolmas erä on maaliton. Kuittaan Pitkävedosta 39,50 euroa, minkä otan vastaan ”hyvityksenä” kaikesta harmista. Jatkoaika on avoimien ovien tuhlaileva päivä, josta kumpikaan ei saa maalia aikaan. Rankkareitakin vedetään pitkään ja hartaasti, kunnes Tappara lopulta voittaa!

Kävellään hallilta hotellille iloisissa tunnelmissa. Aulabaarissa perinteiset voitto-olut ja -kaakao Scandicin kupongilla. Muitakin Tappara-merkkisiä näkyy, mutta mitään pöydästä toiseen leviävää riemua ei sentään lähde liikkeelle. Uni tuli muistaakseni aika hyvin.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » To 31 Loka 2019 19:39

Päivä 2, Oulu-Kemi-Oulu

Kello on soimassa muistaakseni 6.45. Pitäydyimme melko aikaisessa rytmissä koko matkan. Tänään olisi edessä matka Kemiin. Tähtäsimme yhden maissa lähtevään junaan.

Scandic Oulu Cityn aamiainen on koko vierailumme ajan tuore ja kattava. Syön aika perusjuttuja: leipää, päällisiä, munakokkelia, ripaus pekonia, muutamia nakkeja ja tietenkin kahvia. Huolehdin, että joka päivä on jotakin vihreätä aamiaslautasella, ettei tule sanomista. Useimmin se on kurkkua.

Asemalle on puolen tunnin kävely. Reitti on melko sama kuin eilen, kun menimme hallille. Alkaa tuntua jo tutulta. Olemme hyvissä ajoin asemalla ja ostan matkalukemiseksi Lapin Kansan. Asemarakennus on varsin iäkäs, täällä ei ole tehty uutta modernia asemaa. Vähän lunta pyrkii satamaan.

InterCity-vuoro on hyvin tyypillistä matkantekoa. Oulun ja Kemin väliä on 91 km ja siihen menee tällä junalla noin tunti. Luen lehdestäni Levin laskettelualueen kehitystä. Antti Tuisku käväisee mielessä, ehkä joidenkin matkustajien puheen vuoksi. Jonkin aikaa olen silmät kiinni, mutta en nukahda.

Saavumme Kemiin. Kuulutetaan, että pitää kiertää juna veturin puolelta. Tuntuu erikoiselta ohittaa jo pienessä liikkeessä oleva juna. Meitä on vastassa U:n ex-naapuri, joka on kaupungissa varsin huomattavassa asemassa. Hän kierrättää meitä autolla ja esittelee samalla matkaoppaan tavoin Kemin merkittäviä nähtävyyksiä. Melkein ensimmäisinä sanoina hän on tosin haukkunut aseman seudun rumaksi.

Myöhemmin ajelemme lisää. Käymme Keminmaalla, Paavo Väyrys-landiassa. Ohitamme sotien muistomerkkejä, kirkkoja, Isohaaran, jonka tiedän CMX:n levyksi ja muistan taas siitä käytyä keskustelua. Syömme kotona tehtyä kalakeittoa lounaaksi ja saamme kuulla, kuinka suuressa osassa kala on paikallista ruokavaliota. Pelaillaan lautapeliä nuoremman väen iloksi.

Vielä myöhemmin ajamme Tornion ohi Haaparantaan. Katukyltit muuttuvat ruotsalaisiksi. Päässäni aktivoituu monet Ruotsi-asiat, mikä on jännää. ICA on tuttu Tukholmastakin, mutta onhan se nyt hauska nähdä täälläkin. Ostan erittäin perinteiseen tapaan paketin Gevaliaa. En ajattele hintaeroa juurikaan. Nuuskakeisarissa emme käy, mutta olemme siis aivan siinä, mistä iso määrä nuuskaa Suomeen tuodaan. Ostosten jälkeen kierrämme hieman jo pimentynyttä Haaparantaa; taivas alkaa tiputella jonkinlaista räntää.

Palamme Kemiin, saamme iltateet juodaksemme. Tähtäämme junaan, joka lähtee 21.16 Kemistä. Junavuoro tulee Kolarista ja on joskus aamulla perillä Helsingissä. Junassa on kolme diesel-veturia sarjaan kytkettynä. Vaunu, jossa matkustamme, on vanhoja VR:n ”sinisiä”. Muistot tulvahtavat 90-luvun alusta. Tällä junavuorolla Kemi-Oulu kestää noin puolitoista tuntia. Luen Aftonbladetin urheilusivuja ja ilahdun, että SM-Liigankin tulokset löytyvät. Olemme siis n. 22.30 Oulussa ja siitä kävelemme hotelliin. Pientä iltapalaa ja joskus nukkumaankin.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 10 Maalis 2020 23:21

Huomasin tänä vuonna, että olen tehnyt tästä keväisestä lomajutusta perinteen.

Tukholman risteily.

Kai se on sitä, että kun ensin on syksy, sitten on sellaista kitkuttelua tammikuussa ja helmikuussa ja kun se helpottaa niin sitä kaipaa pientä irtautumista, vaihtelua.
Siihen Tukholman risteilyt on ihan parhaita. Vaihtelua varmasti saa.

Lähdin avustajan kanssa sunnuntailähdöllä.
Perjantaina viestiteltiin että hänellä on lämpöä. Meinasi iskeä jännitys ja paniiks, kun vielä lauantainakin oli lämpöä ja outoutta.
Mutta onnekseni se meni kunnollisilla yöunilla ohi ja sunnuntaina hän oli kunnossa.
Jihuu!

Satamaan ajoissa. Laivassa vaikuttaa olevan aika vähäisen oloisesti väkeä, mikä on tietysti hyvä.
Puretaan kamat, suunnataan fiilistelemään lähtöä yökerhon ikkunapaikoille. Heitetään ihan kamalan huonoa huumoria, mikä on aika hyvä merkki. Koska päivä on mennyt kaikessa hääräilyssä ja ties missä, niin nälkä on kova.
Suunnataan syömään.
Ravintoloissa on aika normaali määrä kasvisjuttuja, eli yks vaihtoehto neljän ruuan listalla.
Otan sen.
Se on kasvisburgeri, lihajäljitelmäpihvillä jne. Ajaa asiansa, eli nälän aika kauas.
Ruoka kirjaimellisesti jysähtää elimistöön. Samalla stressi poistuu ja iskee aivan kamala väsymys.
Pyörähdetään shopissa, ostetaan linpparia ja painutaan hyttiosastolle.
Jauhetaan paskendaalia, nauretaan ja selataan kanavia. Väsymys iskee vahvasti ja todetaan että kellokin on jo paljon, sitähän vois vaikka nukkua.
Avustaja hipsii omaan hyttiinsä ja mä jään katselemaan jotain outoa ohjelmaa ruotsalaiselta kanavalta.
Siihen se mun väsymys sitten valuu ja piristyn.
Saatana.
Päätän että lähden yhdelle virvokkeelle ja katsomaan kun jengi bailaa, jos bailaa.

Ensimmäisellä tiskillä on jotain kokemattomia baarittelijoita. "Tee mulle joku makea drinkki missä on paljon viinaa, ilman että se maistuu viinalta. että saa kivat kännit helposti"-tyyppejä. Koska jahkaamista on aika tavalla, siirryn toiselle tiskille. Sinne kävellessä huomaan että siellä on semmoinen vanhempi miesoletettu. Toivon että hän olisi ruotsalainen ja hiljaa. Paskat. Se on suomalainen ja puhelias.
-Hyvää naistenpäivää.
-Onpa hyvä että olet lähtenyt liikkeelle.
-Saanko tarjota drinkin?
Kieltäytyessäni kohteliaasti ja vähän vittuuntuneena siitä, että mitä helvettiä tarkoittaa "onpa hyvä että olet lähtenyt liikkeelle", kieltäydyn.
Hän kuitenkin jatkaa edelleen että hän voisi hyvin tarjota naistenpäivädrinkin ( : jaahas: ) ja koska hän on vanha mies, hän on hyvin turvallinen. Ja tämän sanoessaan hän vilauttelee rahatukkoja lompakostaan.
Ei. Ei saatanassa.
Hän onneksi uskoo sillä ja antaa olla.

Istuskelen aika takana ja sivussa, katsellen kun jengi tanssii.
Aina välistä meinaa iskea paskat kelat päähän (alkaen lauseella "mä en voi enää ikinä..."), mutta saan sivuutettua niitä kohtuu hyvin. Pari kirpsakkaa hetkeä on, mutta ei mahda minkään.
Istuskeltuani melkein kokonaan drinkkini huomaan silmäkulmasta liikettä.
Sieltä saapuu lähemmäs vanhempi pariskunta, joista toinen on se setämieshenkinen henkilö vaimoineen. Niinpä niin.
Mies sanoo että hän kertoi vaimolleen tavanneensa tiskillä fiksun ja mukavan naisen, että olisi epäkohteliasta poistua ilman että tulee juttelemaan (aaaargh). Koska olen jännittävyyden ytimessä, suostun. Kattotaan nyt sitten mitä tulee.

Aika tiukkaa settiä kuulkaas tulee.
Avaus on niinkin kivasti kuin "mikäs sun poliittinen kanta on? Ethän vaan oo niitä vihreitä?". Ei. Olen vasemmistolainen kommunisti.
Mies yskähtää, mutta ei reagoi.
Jutellaan niitä, näitä. Hän kyselee sitten että vihaanko metsästäviä miehiä. Ei kuulkaas kiinnosta yhtään, että se on ihan hänen oma valintansa miten aikaansa kuluttaa. Hän yrittää vielä tästä uudestaan, mutta sitten vaimokin jo toteaa että sehän on just hänen oma valinta suostuuko lähtemään sinne hirvimettään passiin vesisateessa.
Ja näin se menee. Mies haastaa ja yrittää muutaman kerran hakea jotain polttavaa reaktiota, mutta en lähde siihen mukaan. Mies naljailee vaimosta ja vaimolle, mutta v*tuttaa sen verran se tyyli kommentoida, että kysyn lopulta puhuuko hän aina vaimostaan niin tylysti ja että puhuuko hän kaikista naisista samalla tavalla?
En hae sillä mitään, mutta mikä siinä on että niistä vaimoistaan pitää puhua tuolla tavalla. Nuokin oli jotain 65+, koska olivat eläkkeellä.
Vaimo oli ystävällinen ja keskusteltiin vaihtelevasti aina niissä väleissä missä se mies ei haastanut.
Ei siinä.
Oli tavallaan ihan mukavaa, ainakin siitä on saanut hyvät naurut ja huumoria elämään.
Porista kuulema tuppaa tulemaan tollasia tyyppejä. En sit tiedä.
:keijo:

Keskustelun aikana merenkäynti on muuttunut ihan saatanalliseksi.
Keinuttaa niin että on ihan pirun hankala kävellä. En meinaa päästä eteenpäin. Askel eteen, kaks taakse ja sit heittää niin että tasapainoa on vaikea pitää. Pääsen lopulta raahautumaan hissille, pelkään että se jää kerrosväliin kun laiva hyppää alloissa. Ei jää.
Suihkussa joudun pitämään kaikella puristusvoimalla kiinni etten kaadu. Onneksi invahyteissä on valmiina suihkutuoli kiinnitettynä seinään, koska seisominen on lopulta mahdotonta. Siinä istuessaankin on pakko pitää kiinni ettei putoa.
Alkaa matkapahoinvointi.
Onneksi mun matkapahoinvoinnilla on sellanen jännä ilmiö, että jos makaan, se helpottaa. Varmaan reilun tunnin kattelen taas jotain ihme kökköä telkkarista. Havahdun että olen nukahtanut.
Yö menee vähän vaihdellen, nukkuminen on aika pintapuolista ja havahtuilen ihmeellisiin asioihin miten sattuu.

Aamulla herään puol seittemän, koska miksi ei!
Onneksi voin vain makoilla ja katsella sitä tyhmää telkkaria (ihan kamalaa tarjontaa). Laittelen itteni valmiiksi ja odottelen että avustaja tulee.
Ollaan varattu aamiainen, mikä on paras ratkaisu.
Saaturallinen nälkä! Voisin syödä hevosen. Kasvishevosen.

Aamiainen menee ihan nappiin. Ihan peruslaivatarjonta, ei erityisyyksiä. Nyt otan repertuaariini paahtoleipää hillolla. Vadelmahillolla. Rakastan sitä.
Leipää, teetä, juustoa, kurkkua, suolakurkkuja, karjalanpiirakoita ja munavoita, paprikaa, salaattia, tomaattia, graavikalaa, saaristolaisleipää, smetanaa, sipulia, sitruunaa, jäistä prinsessakakkua ja suklaapala. Lisäksi vähän munakokkelia, raejuustoa ja savulohitahnaa. Ja lasi kuohuvaa.
Ei siis mitään erityistä, mutta nälkä lähti.

Päädytään siihen että lähdetään heti maihin.
Meidän kerroksesta on uloskäynti ja päästään aika helposti massan mukana. Kukaan ei töni!
Avustaja toteaa että hän voisi kävellä siitä rannasta vanhaan kaupunkiin. Selvä se sitten. Lähdetään ruisailemaan. Matkalla vitsit huononee ja välillä joudutaan pysähtymään vaan nauramaan. Kauheeta on.

Mun avustaja on käynyt Tukholmassa vain pari kertaa aiemmin ja silloinkin jossain keskustassa.
Science fiction bokhandeln. Igen. Aina kun mahdollista.
Meillä menee paikassa 2 tuntia. Kyllä. Kaks tuntia!
Ostan kummilapselle supersankarin käsikirjan. Itselleni ostan muistikirjan ja yhden sarjakuvakirjan mikä viehättää piirustustyylin ja tarinan vuoksi.
Yritin etsiä seinäkalenteria, mutta vaihtoehdoissa oli vain game of thrones ja doctor who.
Sen sijaan avustaja löytää kaikkea kivaa ja jännää :D

Koska päädytään siihen, ettei lähdetä etsimään peruukkeja tai dragiin liittyviä juttuja, saan idean.
Googlaan aika pikaisesti koordinaatit ja keinot päästä perille.
Tunnelbanalla 4 pysäkin väliä ja sitten 300 metriä kävelyä. Aika saavutettava.
Matka sujuu aika nopeastikin.
Kun päästään näköyhteyden luokse osoitan oven yläpuolella olevaa kuppia millä on viikset.
Kissakahvila.
Jee!

Olen käynyt Tallinnassa, Helsingissä ja Tampereella ja nyt sitten myös Tukholmassa.
Kissoja on 6 kappaletta. Neljä alle vuoden ikäistä pentua ja yksi n. 2 vuotias, yksi jonka iästä en ole ihan varma.
Päädymme olemaan tuollakin melkein pari tuntia, koska kissojen kanssa puuhailu on niin ihanaa.
Punainen arka, ujohko kissa Rufus on meidän suosikki. Hän on leikkiessä myös ihan mielettömän keskittymiskykyinen, kun nuoremmat sinkoilee sinne ja tänne ja aina välillä pitää pureskella veljiä perseestä. Rufusta ei muut niin kiinnosta, mutta höyhenlelu sen sijaan aika paljon.

Kissojen leikittäminen pitää kuitenkin jättää kesken että ehditään takaisin laivaan. Lasketaan että meiltä menee n. 45 minuuttia ja ei tartte kiirehtiä. Tunnelbanaloidaan Medborgaplatsenille, tuolle viikkarin rantaa lähinnä olevalle pysäkille.
Päädytään toteamaan, että aikaa on ja hiippaillaan Ica supermarkettiin!
Kasvistuotteet, sipsit, limut, juustot, valmisruuat, gluteenittomat käydään läpi. Mukaan tarttuu mm. Leninade-juomat. Drink comrads, drink! Kyljessä on Lenin ja juomakin on punainen. Tietenkin kommunisti ostaa Leninaden.

Icasta kärräillään satamaan, päästään keposesti laivaankin. Väsyttää. Vä-syt-tää. Mutta nälkä vie voiton.
Tapasravintola kutsuu luokseen. Kasvistapakset on ihan tajuttoman hyviä. Naureskellaan ja meidän nauru tarttuu tarjoilijaan. Ollaan aika pitkään ainoat asiakkaat ja vedetään aika rennosti. Päädytään jälkkäreihinkin. Tapasjutussa on myös se etu, että ei tule ihan niin ähky. Jää hyvä fiilis. Rullaillaan tax-freehen.
Laivan shoppi on oikeasti aika nafti pyörätuolille.
Mennään silti.
Ihan mahdotontahan se on yrittää siellä selvitä. Jotenkin selvitään kuitenkin.

Koska kello on tosi vähän, eikä nukkuminen tule kuuloonkaan, lähdetään baariin.
Siellä soittaa bilebändi, mikä on aika väsynyttä.
Jutellaan ja kattellaan kun kakar...lapset juoksee pitkin tanssipaikkaa ilman kenkiä.
Eipä siinä, ei siellä kukaan ole tanssimassa niin ei tunnu edes että olisivat jaloissa tai tiellä.
Kymmeneltä alkaa Magic Comedy Disguido -show.
Magic comedy kuulostaakin jo ihan kamalalta.
Käydään keskustelua että jäädäänkö vai lähdetäänkö.
Halutaan jäädä, mutta ei nähdä mitä tulee.
Jäädään.
Sitä kestää vartin ja lähdetään.
Koska... ei vaan pysty.
Magic on viiden markan taikatemppuja, joita on vaikea katsoa.
Comedy on se kun se tyyppi on ihan kamala. Kukaan ei oikeastaan naura.
Ja disguido lausutaan DISKIIIDO, sillai huutamalla.
Lähdetään siinä kohtaa kun kiido kyselee miten sokealle kerrotaan että vastapuoli haluaa koiran. Niinpä...

Loppu menee aika huomaamatta.
Merenkäynti ei ole ihan yhtä paha paluumatkalla, nukkuminen on ihan yhtä hankalaa, aamulla väsyttää ja kehoa särkee, kolottaa. Aamiainen nautitaan kahviossa, kahvia ei uskalla vieläkään juoda ja katkarapuleipä on ihanaa.
Maissa ei lähdetä jonottamaan, koska hytistä näkee kun saavutaan satamaan. Ensimmäiset ihmiset kirjaimellisesti juoksevat ovien avauduttua.
Odotetaan hetki, aula on kohtuutyhjä. Silti kun päästään laivasta ulos, on jengiä ympärillä tonimässä. Vain kahdelle tulee sanottua että jos mahdollista, niin älä töni pyörätuolia, siinä kun on se avustaja joka kyllä osaa hommansa. "sori, mä en huomannu"-tyypille suosittelin optikkoa ja näöntarkastusta ja sitä että ihmismassoissa katsoo eteensä eikä ulos tai taakseen.

Kotona kissa huusi ja elämä oli raiteillaan.

Toivottavasti omassa sängyssä saa levättyä.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 11 Kesä 2020 10:40

SODANKYLÄ IKUISESTI -verkkofestarit.

Sodis-rapsat kuuluu matkustus-ketjuun.
:nirppa:

Tiistai-iltana iskee tajuntaan. Istun kotona sohvalla ja tuijotan telkkaria, fiilistelen aiempia vuosia ja sitä että nyt oltais jo tosi vahvasti matkalla, mutta ei.
Huomenna alkaa festarointi. Lippuja on hommattu. Se on sentään tyhjää parempi. Ehkäpä tämä tästä.

Keskiviikkona aamupäivä menee avustajaa ohjatessa, iltapäivästä tulee festarivieraita.
Sitä varten pitää järjestellä.
Suvi saapuu ensimmäisenä.
Kämppis tulee vähän viiden jälkeen ja pitää imuroida. Siirrytään alta pois.
Herrasmieskuski saapuu puoli kuuden aikaan, odotellaan pihalla että sais mennä sisään. Kuudelta ohjelmassa on avauspuhe. Mitään viestiä ei tule, mutta me ryysätään sisään kuudelta.
Puhetta ei löydy.
Perkeleen teknologia.
Sitten se pamahtaa eetteriin.
Olen ihan turta. Timo Malmi pitää puheen, ikävä on.

Sitten viritellään. Tekniikka on tekniikkaa.
Katsotaan High life. Prkleen Pattinson kun on vaan glitteriä kimaltava vampyyri. Ajoittain pääsen siitä irti, mutta sitten se tekee taas jonkun surumielisen mököttäjä-ilmeen. Se semmonen lurppanaama, mikä sillä on Edward Cullenina koko ajan.

Elokuvan katsominen kotona on mitä on.
Ei oo sama ollenkaan, kuulkaa.

Käydään keskustelua elokuvasta. Tunnelma onneksi on hyvä.
Päätetään tilata poropizza. Eihän se sama oo ku Aslak, missä on savuporoa, aurajuustoa ja persikkaa. Oispa Aslak-pizza. Mut ei, mennään hakunilalaisella fantasialla. Savuporoa, aurajuustoa ja ananasta. Menettelee.

Sitten otetaan Back to Life.
Se on vähän sitten sellanen, että kotiolosuhteissa on hankala keskittyä. Tarttis ympärilleen pimeät seinät ja muuta. Alkuun tekniikkakin vittuilee ja aloitetaan vissiin viiteen kertaan koko roska. Kaipa sekin vähän vaikuttaa tunnelmaan kun alkutunnarin aikana haluis vaan huutaa.

Katsotaan vielä vähän aikaa kokeellisia lyhäreitä. Siinäkin on tekniikka taas tiellä ja aloitus tökkii. Saatanan saatana.
Mutta lopulta onnistuu. Vilkkuvia kuvia. Kiva siinä väsyneenä yrittää olla saamatta vielä vilkkuvaloista migreeniä. Onnistun.
Herrasmieskuski nukahtaa.
Jätetään kesken ja todetaan että huomenna on päivä uus. Kello on yli puolen yön. Hupsista.
Matkaajat poistuvat.
Jään tuijottamaan tyhjyyteen.
On aivan hiton kuuma.

Leffatarjonta festareille on kyllä onnistunut. Aikalailla kaikki (taas) kiinnostaa.
Se olisi silti yli 60 elokuvaa :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 12 Kesä 2020 00:36

Päivä kaksi.

Ollaan sovittu että matkaajat tulee kymmeneltä.
Mutta sitten on kaikkea kauppaa ja muuta, enkä muista monelta he oli perillä.
Eka isketään brunssi kehiin. Kauheasti säätöä että saadaan kaikki valmiiksi.
On pannarimuroja, smoothieita, tomaatti-mozzarellasalaattia, leipää, croissanttia, mehua, kahvia, teetä, ja asioita mitä voidaan syödä.
Kaikkeen hääräämiseen menee aikaakin. Kello on melkein 12 kun aloitellaan ensimmäistä elokuvaa.

The unknown saint valikoituu ensimmäiseksi kuvaksi.
Jos elokuvan alkumetrit on hyvin pitkälti hiljaisuutta tai sisältää alle 10 repliikkiä, todennäköisesti pidän siitä.
Tuntematon pyhimys saa meidät melkein tukehtumaan kahveihimme ja kieriskelemään naurusta.
Elokuvan henki on hyvinkin kaurismäkeläinen, mikä tietysti ilahduttaa, mutta myös samalla naurattaa.
Itse pidän eniten elokuvassa nähtävän koiran näyttelijänsuorituksesta. Lempikohtani on kun koira istuu kottikärryissä.
Sinänsä koira kottikärryissä ei kerro juonesta mitään, mutta entäs sitten.
Kuitenkin elokuvan syvällisemmällä tasolla pyöritään sitten monen eri teeman äärellä. Olkoonkin, että elokuva naurattaa ja on ihan hirveän absurdi komedia, niin samalla ollaan hyvin perustavalla tavalla uskonnon, uskomisen, politiikan, rahan, vallan ja tasa-arvon äärellä. Kuka käyttää ja ketä hyväkseen ja kuka suostuu mihinkin. Mikä on yliluonnollista ja mikä harhaa? Miten vähällä replikoinnilla voidaan tuoda ilmi tätä kaikkea. Kuka tuijottaa ja mihin seinään. Miten laimentaa pirtua tarpeeksi?
Lääketiede vs. uskolla parantaminen?
Tuntematon pyhimys on loistava valinta päivän avaukseksi.

Seuraavaksi vähän lisää kahvia ja toinen elokuva.

Barbara. Christian Petzoldin ohjaus ja käsikirjoitus. Nina Hoss ja ja miespääosan esittäjä ovat tuttuja Phoenix-elokuvasta.
Pidän Nina Hossin näyttelemisestä.
Barbarassa on koko ajan läsnä pelko. Silti henkilöt ja heidän ratkaisunsa ovat uskottavia ihmisiä. Ei millään uskoisi elokuvan olevan kuvattu niin että se on julkaistu 2012. Erityisesti juna ja rakennukset ovat vaikuttavia. Kuvataanhan siinä DDR:n aikaista maaseutua, missä tärkeintä ei ole rakennusten ulkonäkö.
Petzold onnistuu mielestäni tässäkin elokuvassa kysymään "no mitä ite tekisit tossa tilanteessa"? En ole ihan varma pidänkö siitä, että ohjaajalla on ihan näin vahva oma tyyli ja elokuvissa on aivan hirveästi samaa keskenään, mutta sitten taas pidän niistä todella paljon. Ja koen että vaikka Barbara on ollut ensin, niin se on loistavasti toteutettu jatko-osa Phoenixille, vaikka henkiöt ovat täysin eri ihmisiä ja aikakausikin on toinen.
Silti tarinoiden välillä on yhteys.

Barbaran jälkeen Herrasmieskuljettaja poistuu.
Yrittää ensin saada mun reitittimen toimimaan niin että voisi castata wifin kautta, eikä mun puhelimen kautta mitä on nyt pakko tehdä.
Ei onnistu.
Ei ole olemassa sellaisia vaihtoehtoja mitä ohjeissa vaaditaan.

Suvi lähtee käymään ulkona, itse luen postin tuoman b-lausunnon.
Siinäpä se sitten.
Hohhoijaa.

Suvin palatessa mietitään että mitäs sitten.
Katsotaan Francis Ford Coppolan aamukeskustelua vuodelta 2002.
Huhhuh!

Sitten syödään.
Herrasmieskuljettaja kyselee mitä me katsotaan. Todetaan että katsotaan Kotimaiset lyhytelokuvat.

Kotimaiset lyhärit on aina se ensimmäinen "must see"-listalla, koska ne on niin alkupäässä.
Niissä on myös jotain maagista.
Niissä on muutamassa leffassa koko festarit.
Niin nytkin. Oikea tunnelma saapuu lyhäreiden muodossa.
Ihanaa!

1. The Fantastic.
Pohjois-Koreassa kuvattu, paikallisten kertomuksia ja kokemuksia elokuvasta. Kuulen ääneni päässäni kun Peter von Bagh kysyy aamukeskusteluissa "mikä oli ensimmäinen näkemäsi elokuva". Sama fiilis, kun henkilöt kertovat kokemuksistaan miten erottaa todellisuus ja elokuva. Että Matrixin leijuvat luodit eivät ole totta, mutta kännykkä on.
Niinpä!
2. Kill Anneli.
Antti Holman kässäri ja ohjaus. Laura Birn.
Nyt on kova.
Ai saatana. Nauran niin että meinaan tukehtua omaan sylkeeni. Kyl-lä.
3. Onko sulla nälkä?
Olen nähnyt tämän aiemmin. Olisko areenan lyhärifestareilla? En tiedä, mutta nähty on.
Eipä se huono ole. Sanna-Kaisa Palo on ihan tosi hyvin kiteyttävä hahmo siinä, miksi valitan aika usein taksikuskeista. No, tollasia ne on, tosi moni. Onneksi ei kaikki.
4. Patentti nro jotain.
Mika Taanilan kokeellinen lyhäri.
Aivan. Onneksi tämä ei vilku.
5. To teach the birds to fly.
Suurimman osan ajasta itkettää.
Tyyppi oikeasti pelastaa lintuja ja opettaa niitä sitten lentämään. Se on hänen perintönsä. Hänestä myös huokuu miten onnelliseksi koko homma hänet saa.
Itkettää, koska onnellisuus näkyy. Linnut on ihan.... lintuja. Ihania nekin.
Elokuva kulkee siinä mukana kun kerrotaan miten ja miksi lintuja opetetaan lentämään. Että jos ei opeteta, niin ne vaan lentää ja lentää ja lentää ja sit tippuu alas ja kuolee uupumukseen.
Lisää tätä :sydän:

Vielä ehtis yhden leffan!

Noi Albiino.
Islantilainen elokuva.
Niillä on talvi. Ja pakkasta.
Oispa kylmempi.
Noi on albiino. Noi on 17. Noi on ihan hemmetin rasittava, mutta ymmärrettävä.
Noi on vähän ja ihan helvetisti hukassa.
Noi tekee ratkaisuja, joiden taustalla on ihan älyttömiä motiiveja, mutta Noi on vasta 17.
Lopulta Noille ennustetaan "emminent death" ja sitten tulee ruumiita. Ennen sitä Noi yrittää paeta työmaakoneella. Mikä on ihanan keijoa.
Noi on semmoista, että sitä odottaa vähän että koska rysähtää.
Mutta silti elokuva on ihan mielenkiintoinen.
Kuvakerronta on jännää, visuaaliset asiat on jänniä. Onko kyseessä pikku paikka, vai Reykjavik? Montako eläintieteellistä museota Islannissa on?
Noin tarina on aika perus, mutta toisaalta, se on Islantiin sijoitettu ja olosuhteet on tosi erilaiset.

Elokuvan jälkeen Suvi poistuu.

Kello on nyt puoli yksi ja huomenna (tänään) on vielä paljon festaroitavaa.
Väsymys on muuten ihan erilaista nyt kuin Sodankylässä.

Ulkona on pimeää. :epäilevä:
Mulla soi Islannin euroviisu päässä.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 14 Kesä 2020 19:36

Perjantai.

Tänään on tiedossa fyysillistä matkustamista.

Aamulla olen kuitenkin jo aika poikki. Alkaa festarifiilis löytyä. Siis kehossa ainakin.
L-S lähtee turusta yhdeksän aikaan. Katson että soitan hänelle n. kymmenen pintaan sovitun "missä sää meet"-puhelun.
Suvi tulee myös kymmeneksi.
Tunti hurahtaa pakkaillessa ja koettaessa selviytyä siitä että on kuuma.
Tarkistussoitto osoittaa että L-S on aikalaila siinä missä ajattelinkin.
Eli loput hääräilyt ja menoks.
Paitsi että.
Taksisovellus ei pelitä. En saa taksia tilattua.
Soitan keskukseen. Taksi tulee 10 minuutissa. Ok, ei paha.
Paitsi että.
Menee melkein puoli tuntia että taksi on lähtöpisteessä. Ollaan siis myöhässä.
Huolella.
Saatana.

Päästään sovittuun pisteeseen ihan ok, siitä siis kun taksi saapuu.
L-S odottelee kahvia hörppien.
Suuntana ei ole Sodankylä, vaan Suvion mökkimaisemat, päälle tunnin päässä, vielä Uudenmaan puolella sijaitsevalla paikkakunnalla.

Ollaan sovittu että käydään kaupassa paikkakunnalla.
L-S ja Suvio hoitaa homman. Odottelen autossa.
Auto seisoo auringossa ja jumanlaare että on kuuma.
N. puolen tunnin kohdalla lähden kauppaan, koska tajuan että tartten jotain vettä siinä hetinyt. Lisäksi siellä sisällä on viileempää. Läkähdyttää.
Käyn heittämässä kärryyn vesipullon ja jätän Suvion ja L-S:n kassajonoon, koska seisominen on ihan kuin seisoisi pienten neulojen päällä.

Päästyämme mökille on kyllä aika :pilvi:
En enää muista että mitä tehtiin ekana. Vissiinkin juotiin kahvia kun oltiin saatu ruokakamat kaappiiin ja edes osittain asetuttua.
Onneksi mökissä sisällä on viileämpää kuin ulkona.
Se kuumuuden tuskaisuus helpottaa.

Katsotaan jotain.
En oikeasti yhtään muista missä järjestyksessä tämä vedettiin, mutta katsottiin perjantaina kotimaiset lyhytelokuvat ("uudestaan" niin L-S:kin näkee Antti Holman ja muut) ja System crasher.
Kevyttä ja raskasta.
Tehdään ruokaakin.
Ruokaa tehdessä, siinä hetkessä kun ruoka on melkein valmista ja nälkä on niin kova että on jo vähän huono olo, grillistä loppuu kaasu.
Onneksi nurkassa on uusi kaasupullo, ettei tartte lähteä hakemaan mitään mistään, mutta kyllähän siihen vaihtoon turhautuu aikaa. Varsinkin kun ei olla mitenkään kokeneita siinä hommassa. Google auttaa.
Lopulta ruokaa saadaan ja syöminen on kyllä hyvästä.

Suvi lämmittää saunan.
Saunotaan melkein kolme tuntia? Ainakin kaksi ja puoli.
Uidaankin.
Vesi on pohjalla tosi kylmää. Varsinkin kun en saa nostettua jalkoja pinnalle. Muutamassa kohdassa on sillä tavalla että mulla tekee jopa pahaa. Ei uskois.
Mutta uiminen on ihanaa. Saunassa on just sopivaa ja on kiva jutella.

Hetken ajaksi unohdan jopa kaiken muun.
Niinkuin tekisin Sodiksessa.

Nukkumaan mennään tietyllä tapaa ajoissa.
Katson kelloa puoli yhdeltä kun hyppään tyynyihini.
Yö menee mun osalta sitten taas vähän niin ja näin.
Jalat särkee. Ne sätkii ja heräilen siellä täällä.
Valo on ulkona aika ihana.
Lopulta herään kunnolla kellon ollessa kahdeksan.


Lauantai.

Katselen puhelinta ja lueskelen netistä juttuja aamulla.
Kymmenen aikaan päätän että lähden uimaan.
Suvi on saunalla samoissa aikeissa. En ollut kuullut hänen liikuskeluaan.
Hups.

Uiminen on ihanaa.
Päädyn vetämään muutaman kierroksen kunnolla jalkoja liikuttelemalla. Vesi ei ole enää niin kylmää. Harmittaa kun en tajunnut ottaa aurinkolaseja mukaan. Eipä siinä. Mökissä L-S:kin on noussut. Keitellään kahvit ja isketään aamupala tulille.
Tajuan että mulla on ihan hirveä nälkä. No kai nyt jos kello on jo lähemmäs 11 ja olen ollut hereillä jo aika pitkän tovin.
Viritellään aamupalakatsomo kuistille ja katsotaan aamukeskustelua.
Huomaan että uiminen sai mun nahan vähän viileäksi ja vedän viltin harteille.
Siinä on hyvä. Jonkin aikaa.
Sitten alkaa se hermojen repiminen.
Onneksi aamukeskustelua on kiva kuunnella.

Keskustelun jälkeen The Painting vie meidät mielenkiintoiseen animaatiokerrontaan. The Painting on Jennifer Barkerin mestariluokkaa. Barker on aiempina vuosina tehnyt lapsille animaatiosarjoja ja suosituksia.
Leffan jälkeen kuunnellaan vielä alustus aiheeseen.
Suosittelen, jos vain mitenkään mahdollista.

Leffan jälkeen totean että tartten lepoa. Tartten unta.
Keho oikkuilee ja silmät lupsahtaa. Lisäksi huomaan että keskittyminen on haastavaa. Totean että muut tehkööt miltä tuntuu, mä vedän nyt hetkeksi päikkärimoodin ja vaikka vaan torkun.
Nukahdan aika helpolla. Havahdun johonkin kolahdukseen ja seuraavassa keittiön puolelta huudellaan huomenia. Herrasmieskuski on löytänyt myös paikalle.
Hänet on siis ihan kutsuttukin.

Tässä kohtaa taas pätkäisee.
Juotiinko me kahvia?
En muista yhtään.
Voi olla että joo, voi olla että ei.
Seuraavana leffana katsottiin kuitenkin Phoenix.
Ollaan Suvin kanssa nähty Phoenix Sodankylässä, joten se ei sinänsä tarjoa uutta. On kuitenkin hyvä katsoa se uudestaan ja tulee verrattua sitä aiemmin katsottuun Barbaraan. Ohjaaja ja näyttelijät on sama, käsikirjoittajasta en muista.
Nina Hoss on mieletön.
Loppu on edelleen yhtä hyytävä mitä Sodankylässäkin.
Itkettää, ahdistaa ja puristaa rintakehästä.
Ja on nälkä.

Ruokaillaan. Pöytä on täynnä ruokaa.
Olen onnellinen että onnistun tekemään muutamat jutut niin että ne maistuu todella hyviltä, sekä on tavallaan "omaa ruokaa".
Syön itseni ähkyyn rajalle, mutta pystyn lopettamaan ajoissa.
Huhhuh.

Ja nyt kun kirjoitan tätä, rupean miettimään että katsottiinko me se Phoenix syömisten jälkeen?
Korjatkaa. Mun reikäjuustopää ei pidä, koska en kirjoittanut mitään ylös.

saatanan saatana. kiitos depressio.

Illan aikana myös taas saunotaan.
Nyt ei vaan oteta pitkää kaavaa. Herrasmieskuljettaja menee meidän jälkeen, joten ei viitsi kuluttaa tuntitolkulla ja odotuttaa.
Saunomisten jälkeen kello on tavallaan paljon, mutta ei sitten kuitenkaan.
Lyödään tulille vielä komedia The Man who killed Don Quixote.
Puoleen väliin jaksan ihan ok.
Kai.
Sitten alkaa pilkkiminen. Pysyn kyllä kärryillä aika hyvin, vaikka tiedän että joka toisessa hengenvedossa nukahtelen.
Tavallaan se sopii myös elokuvan teemaan.
Onhan se silti vähän koomista. Samalla kehon särky taas lähtee nousuun. En silti vaihda asentoa, koska sätkivät hermot on asia mikä estää mua nukahtamasta kokonaan.
Elokuvan jälkeenhän mä olen ihan pirteä kuin mikäkin lintu.
Aivan. Sehän se on, että joskus puoli kolmeen mennessä riittää kun on nukkunut sellaista pilkkimisunta, kyllä. Kiitos aivo, kiitos keho.
Kuuntelen kirjaa, hengittelen ja yritän tuoda unta itselleni. Laitan eka vartin äänikirjaan, sitten toisen. Sen toisen loppumiseen havahdun, mutta en herää.
Herään puoli seitsemän ja seitsemän välissä. En osaa tarkkaan sanoa, sillä yritän nukahtaa uudestaan siinä täysin onnistumatta. Nousen kymmentä vaille ylös, vessailen ja palaan punkkaan. Totean että ollaan sitten silmät kiinni. Vaivun omiin ajatuksiin.

Sunnuntai.

Olen nukahtanut. Herään kun joku kävelee mun ojennettuna olevalla kädellä. Joku iso asia.
Ampiainen.
Saaatanaaaaa!
Isken käden samantien sohvaan, lyön lakanan ampparin päälle ja tapan sen paskiaisen. En ole edes pahoillani. Krunts, krunts, kuole.
Ehtikö se pistää? No ehti.
Kello on kahdeksan. Ei helvetti.
Aloe vera geeli on portaiden puolella. Niinpä, mutta ei auta. Sattuu, sekä käsi kihelmöi. En näe mitään piikkiä, mutta isohko naarmu on. Ilmeisesti paskiainen ei ehtinyt pistää sitten niin kunnolla kuitenkaan.
Olenko allerginen? En tiedä.
Käyn laittamassa geeliä kädelle. Kirvely lakkaa siihen.
Palaan pitkäkseni. Hoidan ruumiin myöhemmin.
Kättä särkee. Tulee kylmä. Oikeasti, palelen ja vedän vilttiä päälle. Mietin jopa yhteen kohtaan toisen viltin ottamista tai vaatteiden lisäämistä. Varpaat on ihan jäässä, kädet on jäässä ja rintakehällä on samanlainen nihkeys kuin kuumeessa. On oikeasti kuumeinen olo. En silti liikahdakaan, koska en pysty. Seikkailen valveen ja horteen rajamailla, näen ihan hirveitä painajaisunia, mutten herää.
Havahdun kymmenen aikaan kun herrasmieskuski on noussut. Pakotan itseni nousemaan.
Suvikin nousee ja menee uimaan.
L-S:kin ilmaantuu keittiöön.
Kahvit tulille ja aamupala pöytään.
On taas nälkä.
Saan Herrasmieskuskilta antihistamiinin ja lätkin lisää aloeta käteen.
Särky häviää.
Kirvely jää.

Aamiaisen jälkeen on vähän nuuduksissa olevaa porukkaa.
Valutaan silti leffakatsomoon ja laitetaan kehiin Christian Petzoldin "trilogian" viimeinen osa Transit.
Transitin aikana yhteydet pätkii ihan huolella.
Elokuvakaan ei tunnu etenevän ja huomaan että mun on tosi vaikea keskittyä. Lisäksi kiinnitän huomiota ihan outoihin asioihin.
Transit on tästä kolmikosta kuitenkin se vähiten vaikuttava elokuva. Pitkästyttää ajoittain ja on vaikea saada kiinni roolihenkilöiden motiiveista tai ratkaisuista, mikä on harmi, koska elokuva alkaa todella hyvin ja vahvasti. Siinä on lupausta, mutta sitten lopputulos on tosi mitäänsanomaton.
Ei siinä. Katsomiskokemus se on sekin.

Leffan jälkeen todetaan että nyt lähetään himaan.
Alkaa pakkaus, siivous ja muu lähtöselvittely.
Itse olen päättänyt että siinä kohtaa kun muut siivoaa, mä olen poissa jaloista (koska se on oikeasti turhauttavaa kun ei musta oo siinä mihinkään). Lisäksi mun on kuuma ja huono olo.
Painun uimaan.
Saan uitua ihan hyvin ja olo helpottaa.
Muut on hoitaneet siivoilut. Pakkaan loput kamat, jaetaan ruuat ja juomat ja pakataan autot.

Kotimatka on henkisesti mitä on.
Keho on uupunut.
Festarikrapula.
Vaikka tässä on vielä mahdollisuus festarijatkoihin, kun osa on katsottavissa vielä tietyn ajan.
Harmittaa ettei järjestäjät saa leffaraatia kuntoon.

Kotona väsyttää ja on nälkä. Eikä ihme.

Ensi vuonna Sodankylä livenä, ei etänä, perkele.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 18 vierailijaa

cron