Minulla oli paras juhannus ikinä. Kerronpa, miksi.
Kolea sää ei haitannut mökkeilyä lainkaan, sillä olimme pukeutuneet tarpeeksi lämpimästi. Myös virrannut viini lämmitti mukavasti. Grillailimme, saunoimme, uimme, erityisesti joimme sekä pelasimme korttia ja Twisteriä. Mää voitin.
Lauantaina höpöttelimme saunan jälkeen Pojan kanssa syntyjä syviä ja selvisi, että hänkin on tuttu wanhalta Fordelta.
Ja me muistimme kumpikin toisemme. ("Ai
se olit
sinä!?
")
Ei ihmekään, että hän on niin kovin ihana, fiksu ja hauskakin vielä. Ja erityisesti hyvännäköinen.
Fordekeskustelun jälkeen juttu kääntyi hieman isompiin asioihin ja silloin olin aivan varma. Sataprosenttisen varma. Sanoin hänelle ensimmäistä kertaa: "Musta tuntuu, että mää rakastan sua." Poika alkoi hiljaa itkeä, ja kun kuivasin hänen kyyneleitään, hän kuiskasi: "Minäki rakastan sua." Ja sitten minä aloin kyynelehtiä.
Sen jälkeen vain hymyilytti kovasti, vaikka itkusta ei meinannut tulla loppua. Minä tosiaan rakastan sitä hölmöä.
Siksi siis minulla oli paras juhannus ikinä.