Depressio

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Depressio

ViestiKirjoittaja Plei » Ma 11 Elo 2008 17:35

Kuoppaan pudottiin taas. Jälleen kerran syvemmälle kuin viime kerralla.

Diagnoosi oli keväällä syvä masennus (viime masennuskaudella se oli keskivaikea). Kesä meni hyvin, ajattelin, että taas noustaan. Mut ei sitten, ollaan pimeässä sit.
Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa.
Avatar
Plei
 
Viestit: 309
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 20:13
Paikkakunta: Joensuu

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Kuolo » Ma 11 Elo 2008 20:14

Hitto. Koitin kirjottaa varmaan viidellä eri tavalla, mutta mikään ei nyt tunnu toimivan. Sympatiaa, tukea, voimia, jaksamista kaikkee muita latteuksia. Kai siulla jokin hoito on nyt päällä, ettet ihan heitteillä oo?

Omasta tilanteesta vois sanoa senverran, että odotin jotain muutosta lääkityksen lopettamisen myötä. Juuri mitään ei oo tapahtunu ainakaan positiiviseen suuntaan. Tossa yks päivä säikähdin kovasti kun telkkaria katellessa pillitin varmaan koko illan dramaattisille tapahtumille. Ekaks jimiltä ihmediagnooseja ja sit house. Just sama meininki kun oli joskus vuosia sitten ennen alamäkeä. Taasko sitä mennään?
Avatar
Kuolo
Site Admin
 
Viestit: 1321
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 22:53

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Plei » Ma 11 Elo 2008 20:30

Kuolo kirjoitti:Hitto. Koitin kirjottaa varmaan viidellä eri tavalla, mutta mikään ei nyt tunnu toimivan. Sympatiaa, tukea, voimia, jaksamista kaikkee muita latteuksia. Kai siulla jokin hoito on nyt päällä, ettet ihan heitteillä oo?

Omasta tilanteesta vois sanoa senverran, että odotin jotain muutosta lääkityksen lopettamisen myötä. Juuri mitään ei oo tapahtunu ainakaan positiiviseen suuntaan. Tossa yks päivä säikähdin kovasti kun telkkaria katellessa pillitin varmaan koko illan dramaattisille tapahtumille. Ekaks jimiltä ihmediagnooseja ja sit house. Just sama meininki kun oli joskus vuosia sitten ennen alamäkeä. Taasko sitä mennään?


En ole nyt hoidossa. Huomenna soitan YTHS:lle. Taas. Ensiapua antoi oululainen kaveri, johon sain otettua yhteyttä, kun iski paniikki.

Mie muistan, kun oman lääkityksen ensimmäisen kerran lopetin, pillitin ties mille asioille jonkin aikaa. Että ei se välttämättä mitään pahaa tarkoita. :) (Tässä vaiheessa lienee kerrottava vielä, että olin sen ensimmäisen masennuskauden jälkeen tosi pitkään ihan ok.)
Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa.
Avatar
Plei
 
Viestit: 309
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 20:13
Paikkakunta: Joensuu

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Kuolo » Su 17 Elo 2008 19:33

Epäonnistumiset, pienetkin sellaset alkaa taas tuntua ylitsepääsemättömän vaikeelta. En oo saanu juurikaan mitään aikaseks viimeseen noin kuuteen viikkoon ja aina kun jotain yritän tehdä, menee se vituks ja sit pitääkin mennä sisälle ja tuijottaa telkkaria tai jotain ja koittaa unohtaa koko juttu. Työtkin menee ketuilleen kun ei oo mitään motivaatiota mihinkään, eikä oikeen jaksa tehdä kunnolla.

Perseestä, ettenkö sanoisi.
Avatar
Kuolo
Site Admin
 
Viestit: 1321
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 22:53

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Kuolo » Ma 15 Syys 2008 22:28

Jej! :friikki: Tänään iski töissä aikamoinen ahdistun päälle. Tuumailin siinä sitten, että jos vaikka uusittaisin reseptin ja rupeisin nopsimaan pillereitä taas. Ainoo ongelma vaan on, etten löydä sitä reseptiä :friikki: En oo tosin ehtiny enkä jaksanu ettiä vielä kunnolla kun piti vähän päikkäreillä korjata edellisyön kehn tunnin unia :friikki:

Ei oo kyl aikasemmin varsinaisesti ahistanu ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta mikään ei taas tunnu kiinnostavan yhtään ja kaiken tekeminen on jotenkin ihan hiton väkinäistä. Tajusin, että täähän on just niitä alkuoireita, joista on niin hiton paljon aikaa, etten meinannu edes muistaa. No kattoo jos se resepsi vaikka huomenna jopa löytyskin.
Avatar
Kuolo
Site Admin
 
Viestit: 1321
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 22:53

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ke 01 Loka 2008 11:35

Jahas. Josko sitä vihdoin itsekin rohkaistuisi kirjoittelemaan tänne tästä asiasta. Viime viikot on menneet ihan uudenlaisissa pohjamudissa ja vuoristoradalla. :friikki: Mieliala on alkanut oikeasti vaikeuttamaan elämääni tosi pahasti. Kehittelen uusia pelkotiloja ja ahdistuksen aiheita mitä käsittämättömämmistä syistä.
Ajattelin sitten vihdoin kokeilla, josko lääkityksestä olisi mitään apua, ja hain apteekista mäkikuismaa (kun en edelleenkään, useamman vuoden taistelun jälkeen, ole valmis menemään oikean lääkärin luo tämän asian tiimoilta). Avoimin mielin mennään, en odota mitään ihmeparantumista. Jos toimii, niin hyvä, jos ei toimi, niin sitten harkitaan Suomessa yths:n kirjekurssilääkäreitä. Onneksi on ystäviä, joille voi purkaa.
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja theia » Ke 05 Marras 2008 16:49

Nyt on se hetki kun ehtii vetää vähän henkeä - nyt ei tapahdu mitään. Joka johtaa siihen, että mä ajattelen omaa elämääni ja kaikkea siihen liittyvää. Joka johtaa siihen, että ahdistunmasennunsuutunpetyn. Ja tajuan, että jätin lääkkeet syömättä "kun mulla oli niin paljon parempi fiilis".

Eilen taas sohvalla istuessani mietin, että eipä tässä oikein ole mitään järkeä. Ja että miten helppoa olisi vain... kuolla pois. Olla olematta. Kun ei se kuolema kai niin kamalaa olisi. Enhän tietäisi mistään mitään.

En vaan tajua miten uppouduin taas näin syvälle tähän, enkä oikein edes tiedä mistä hakea apua. Lääkärin viime vuonna myöntämää lähetettä psykiatrille kun en ikinä käyttänyt ("ei mun tarvii, mun olo on ihan fint nyt!").

Voi helevetti. Ahdistaa niin helvetisti.

Who am I to need you when I'm down?
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Kuolo » To 06 Marras 2008 21:54

theia kirjoitti:Kun ei se kuolema kai niin kamalaa olisi. Enhän tietäisi mistään mitään.

Niin mie aattelin joskus. Ja välillä vieläkin.

Mut sit mie yks yö tajusin koko asian lopullisuuden. Jos olisit kuollut, et voisi lukea tätä viestiä. Jos olisit kuollut, et voisi vastata siihen. En tiiä mut miuta pelotti sillon enemmin kun koskaan aikasemmin kun oivalsin asian. Ikinä en oo pelänny niin paljon.
Avatar
Kuolo
Site Admin
 
Viestit: 1321
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 22:53

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Pvi » Su 09 Marras 2008 19:00

Oho!
Isoja ajatuksia.
Mäkin voisin tajuta joskus jotain elämästä.
Voisi olla hyvä.
Ees joskus.
Rohkeus kuulua tähän.
Pvi
 
Viestit: 1267
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 13:55

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja pampula » Ma 10 Marras 2008 12:35

Lääkityksestä vähän.

Miehän olen nyt popsinut näitä lääkkeitä kohta kolme vuotta putkeen. Monta kertaa olen ajatellut, että josko lopettaisi. Mutta sitten olen taas tajunnut, että ei varmaan kannata. Jos lääkitys säästää mut unettomuusputkilta, rauhoittaviennapsimiskierteeltä ja paniikkikohtauksilta ja sitä myötä ehkä joltain lopulliselta, niin ei sitä varmaan kannata lopettaa.

Tällä hetkellä en käy terapiassa. Minut potkittiin pois psykpoliltakin ja sanottiin vain, että "käyt sitten terveyskeskuksessa uusimassa reseptin, kiitos näkemiin". En voinut uskoa että noin tehdään. Lopetinhan terpian yhteen vuoteen lähinnä sen takia, että sekä terapeutti että minä katsoimme, ettei tuosta kys. terpiamuodosta ole tarpeeksi hyötyä - en sen takia, että olisin terve. Mutta yhteiskunnan ja psykpolin silmissä olen terve. Pystyn nimittäin hoitamaan opintoni ja tekemään työkeikkaa. Minulla on puhtaat vaatteet ja jaksan pestä hampaani.

En yhtään tiennyt mitä teen, mutta sain tungettua itseni takaisin psykpolille, nyt sairaanhoitajan juttusille. Viime käynnillä kun taas pohdin, että kannattaisiko minun nyt lopettaa tämä lääkitys (joka on ollut muutenkin jo ihan lumelääketasolla viimeisen vuoden ajan - psykiatrin mielestä), koska olen syönyt näitä jo kolme vuotta. Sairaanhoitaja sanoi, että "tiedätkö, että jotkut asennoituvat hommaan niin, että syövät lääkkeitä koko ikänsä?" Niinpä. Mulla on todella kova sukurasitus masennuksen ja muun mielenterveyden häikän suhteen. Jospa mulla vain onkin jo biologisestikin niin iso taipumus masennukseen, että mun vaan kannattaa syödä näitä lääkkeitä koke elämäni?

Mutta jotenkin sekin tuntuu niin masentavalta. Ihan kuin olisin jotenkin epämuodostunut, vääränlainen. Olen jo aiemmin ajatellut, etten halua saada biologisia lapsia juuri tämän mielensairausperimän vuoksi, mutta jotenkin ajatus tuntuu niin lopulliselta. No, olen jo 27-vuotias, että jos vielä hiukan odottelen, niin luonto tekee päätöksen puolestani. (Adoptiota olen toki ajatellut, mutta siinä on mutkansa. Ensinnäkin tällä mielenterveyshistorialla ja palkkapussilla on varmaan turha lähteä adoptiohommaan ollenkaan. Toiseksi emme voisi hakera adoptiota parina, sillä puolisoni sattuu olemaan nainen. Doh.)
Muuten hyvä, mutta fasaanit eivät lennä pakoon kylmää.
Avatar
pampula
 
Viestit: 278
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 22:23

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja LazyBastard » Ti 09 Joulu 2008 10:40

Nythän Kelan Sosiaalivakuutus-lehdessä oli ihan tiukkaa dataa aiheesta. Tuntuvat kyllä ihan käsittämättömiltä nuo luvut. Masennuksen takia myönnettyjen sairauspäivärahojen määrä on 16-29 vuotiailla miehillä noussut 91,7 prosentilla ja naisilla peräti 159,4 prosentilla. Vastaavasti masennuksen takia myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on miehillä noussut 66,7 prosenttia ja naisilla 181,8 prosenttia.

Artikkelin kirjoittajat itse löytävät syyksi masennuksen kasvuun nuorten turvaverkkojen rapautumisen. Koulu ja opiskelu vaatii entistä enemmän samoin kuin työelämä, myöskään perheissä ei ole kaikki hyvin. Tähän kyllä sinänsä hyvin sopii eilinen yleltä tullut tanskalaisdokkari, jossa ahdituksen lisääntymisen syyksi löydettiin se, että elämme niin nopeasti muuttuvassa maailmassa, jossa on paljon muita ihmisiä. Aivomme ovat edelleen viritettyjä toimimaan pienissä yhteisöissä, joissa on selkeä hierarkia. Sensijaan elämme globalisoituvassa maailmassa, jossa hierarkia on pääasiassa häivytetty näkyvistä.
Et in Arcadia ego.
Avatar
LazyBastard
 
Viestit: 737
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 12:49

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja shaana » Ke 10 Joulu 2008 00:32

Mä oon jo pitemmän aikaa halunnut sanoa tämän, mutten ole oikein osannut, enkä tiedä miksi.

Mulla on tosi vaillinainen olo, kun haluaisin jotenkin auttaa ja tehdä jotain ympärilläni kärsivien ihmisten olon kohentamiseksi, mutta kuitenkin tuntuu, että voiko sellainen ahdingossa oleva toinen ihminen, ei niin kovin tuttu, vain kavahtaa tällaista elettä, kokea leppoisan jutustelun tahi vastaavan hyväntahtoisuuden eleen jotenkin tungettelevana? En varmasti säälistä kenenkään tontille saapastele voivottelemaan, vaan aidosti siksi, että välitän. Ei kauniit sanat tai kuuntelu ja yritys ymmärtää ja auttaa varmaankaan maailman tuskaa, ongelmia ja ahdistusta poista, mutta vilpitön halu auttaa ja osoittaa välittävänsä voisi pelastaa kuitenkin jonkun päivän, tai edes pienen hetken siitä?

Jonkun mielestä tää on varmaan täyttä skeidaa, mutta tsori kun ei ole.
Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Avatar
shaana
Kuivaliha
 
Viestit: 1539
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 23:19
Paikkakunta: Hangessa.

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja sybe » Ke 10 Joulu 2008 01:12

Kelan lääkäri kirjoitti Aamulehdessä että burnout työstä aiheutuvana ei ole saikku lapun peruste. Tälläisessä tilanteessa pitäisi ottaa palkatonta lomaa, ei siis saikkua. Lääkärien tulisi kieltäytä sairasloman kirjoittamisesta ed.main tilanteissa. Olen jyrkästi kelan lekurin kanssa erimieltä.

Nelisen vuotta sitten oma 3kk masennukseni johtui työympäristöstä. Kyse oli siitä että minua savustettiin töistä ulos.Ei ollut lakiin perustuvaa syytä irtisanomiseen, mutta minusta halutiin eroon.Liiton lakimies neuvoi ottamaan saikkua, koska sairaspäivärahat juoksee,pystyy pyörittämään henk koht talouttaan, eikä kenenkään tarvitse kärsiä aiheettomasti työpaikallaan.

Yhdellä lääkärin käynillä sain 3 viikkoa saikkua.Noin niinkuin ensi hätään.Minulle tehtiin seuranta suunitelma, sitä ei sitten tarvinut onneksi toteuttaa.

Nyt tätä saikkulapun kirjoitusta depressio/burnout syistä kua paheksutaan kelassa. Minulle saikku oli pelastus.Olin kotona ja pääsin arjesta kiinni.Olin vähän kuutamolla, lenkkeily piti toiminta kuntoisena. Energiani meni töissä. Kärvistelin. En saanut tehtyä kotona uupumuksen takia työhakemuksia.Ei riittänyt puhti.

Jäädessäni saikulle jo 1. viikolla sain tehtyä 10 työhakemusta. 2. viikolla olin työhaastattelussa uuteen duuniin. 3. viikolla valitsin kahden duunin väliltä jotta kumpaankos sitä menisi. Se että en jäänyt tulottomaksi 3 viikoksi piti taloudellisen tilanteen vakaana.Eipä tarvinnut asuntolainasta ottaa vapaa kuukausia. Väitän että yhteiskunta säästi pitkän centin, verrattuna siihen jos olisin vain käkkinyt töissä ja loppuunpalaneena olisin pitänyt Kelan uuden ehdotuksen mukaisesti palkatonta vapaata.Olisin varmaan vetänyt itseni vaan enemmän piippuun töissä.Lopulta kun olisin jäänyt palkattomalle vapaalle olisin ollut niin pohjalla että noidankehän katkaisu olisi ollut pitkällinen prosessi.

Omalla kohdalla perhe piti kasassa.Vaimo hoiteli rutiineita. Oma masennus oli sellainen ettei siinä nyt vaimon kanssa kahvittelu oikein auttanut. Kavereille halusin esittää tervettä, en kertonut kenellekkään , toisaalta en soitellu kavereille.Kamut jotka minulle soittelivat ja kävivät kylässä, ryhdistäydyin hetkeksi.Muutama tosin huomasi poissaolevan olemukseni ja kysyi suoraan onko kaikki hyvin.

Kerroin vaimolle että päänupissani on katkaisin, en saa sitä nyt työasioista off asentoon. Kelaan vaan koko ajan duunikuvioita. En burnoutissa tajunnut että asiat eivät olleet minun käsissäni. Koitin hakea jotain ratkaisua, mutta takki tyhjänä en niitä vaihtoehtoja juuri löytänyt. Lopulta soitto liittoon ja duunista irtautuminen saikulle muutti kurssia. Reilu 2kk kärvistelin ilkeämieliseksi muuttuneessa työympäristössä. Kai se on jokin osoitus että sitkeyttä minusta tarvittaessa löytyy.Toisaalta ainoastaan perheen talouden takia siellä käkin.
Wanhakin oppii uutta - tosin toistoa kaivataan
sybe
 
Viestit: 403
Liittynyt: Ti 13 Touko 2008 00:02

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Lyyra » La 03 Tammi 2009 20:50

Tämä on päättänyt nyt hankkia ammattiapua. Kun illalla tuntuu siltä, ettei voi mennä nukkumaan kun aamulla ei halua (tai ole syytä) herätä, niin ehkä se on sen merkki.. Suomeen paluu on vähän liian iso juttu käsiteltäväksi.. kun on muitakin juttuja käsiteltävänä...


Ja olis kivaa, jos tän ketjun vois siirtää piiloon. Mua haluttais purkaa ehkä vähän tarkemmin ja vähän useamminkin tänne ketjuun, mutta en oikeen kehtaa, vaikka nimimerkin takaa kirjoittelenkin..
Viimeksi muokannut Kuolo päivämäärä Ti 06 Tammi 2009 00:33, muokattu yhteensä 1 kerran
Syy: Poistin viittauksen paikkaan, josta ei täällä puhuta.
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Kuolo » Ti 06 Tammi 2009 00:36

Ajatus ihan hyvä, mutta mie ainakin haluisin tän olevan näkyvillä kaikille, jotka saattaa asian tiimoilta googlettaa. Joku ihan ulkopuolinenkin toivottavasti löytää täältä vertaistukea.

Saathan sie toisenkin ketjun perustaa :tilt:
Avatar
Kuolo
Site Admin
 
Viestit: 1321
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 22:53

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ti 06 Tammi 2009 12:49

Kuolo kirjoitti:Poistin viittauksen paikkaan, josta ei täällä puhuta.

:läps: Hyvä mä. Kiits. :keijo:

Kuolo kirjoitti:mie ainakin haluisin tän olevan näkyvillä kaikille, jotka saattaa asian tiimoilta googlettaa. Joku ihan ulkopuolinenkin toivottavasti löytää täältä vertaistukea.

Joo, on tuossakin sitten kai ihan pointtia joo. Pitää miettiä sitä uuen ketjun perustamista sitten..
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ti 24 Helmi 2009 16:18

Nyt sitten semmosta kyseleisin teiltä muilta painijoilta, että onko kokemuksia lääkityksestä depiksen hoidossa? Kartoitusvaihe alkaa olla lopuillaan, ja kohta pitäis alkaa miettimään, että mitä kautta tätä mun tilannetta alettaisiin ratkomaan, ja lääkemahdollisuutta väläyteltiin..

Tiedän, että nämä jutut varmaan kelattiin jo vanhalla puolella aikoinaan, mutta sieltä ei nyt pääse tarkistelemaan näkemyksiä ja kokemuksia, niin josko tänne sitten...
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Crux » Ke 18 Maalis 2009 16:36

Monen vuoden kokemus. Suosittelen lämpimästi. Tosin mullahan lääkitys määrättiin alunperin paniikkihäiriöön mutta lie oli niin, että paniikkihäiriö oli vain masennuksen ilmenemismuoto. Masennuksesta voi toipua ilman lääkkeitäkin mutta on monin verroin hankalampaa ja pitkäkestoisempaa. Joskus ehkä jopa mahdotonta. Lääkityshän voidaan jossain vaiheessa myös lopettaa. Itse olen jo alistunut siihen, että syön noita koko loppuelämäni.

Mitäs minulle kuuluukaan. Muutettiin just Jyväskylään ja taakse jäi tuttu terapeutti ja mitä ilmeisimmin täältä ei ole uutta luvassa koska tilanteeni on paperilla varsin hyvä.

Mulla on ollut ongelmia kouluun pääsyssä. Taas on hakuja sisällä ja pitäisi vielä hakea myös AMK:n puolelle. Toistaiseksi olen onnistunut säilyttämään positiivisen uskon siihen, että kyllä se päivä tähänkin risukasaan joskus paistaa. En sitten tiedä jos en taaskaan pääse, että mitä sitten käy. Välillä tuntuu, etten jaksa enää yhtään pettymyksiä tulematta hulluksi.

yleinen vireystaso on laskenut. Ennen muuttoa olin ihan varma, että täällä sitten haen töitä tai lähden harjoitteluun. Nyt ei sitten enää huvitakkaan. Ei oikein uskallakkaan. Väsyttää vaan yrittää kun mistään ei tule mitään kuitenkaan.
Let me tell you something, pendejo. You pull any of your crazy shit with us, you flash a piece out on the lanes, I'll take it away from you, stick it up your ass and pull the fucking trigger 'til it goes "click."
-Jesus Quintana
Avatar
Crux
 
Viestit: 339
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 14:25

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja tahris » Ma 30 Maalis 2009 16:52

Koko elämä yhtä ongelmaa. Töissä yt-neuvottelut. Rahapula ainainen. Nyt en pysty ostamaan uusia lääkkeitä, kun ei oo rahaa, pitää pärjätä pienemmällä annoksella kipulääkettäkin ennen kuin voi ostaa taas uuden paketin. Ahdistaa, masentaa, vituttaa. Nukkuminen on sitä sun tätä. Viime viikko meni 2-4 tunnin yöunilla ja sitten nukuin melkein koko viikonlopun putkeen, jaksoin olla 6 tai 4 tuntia valveilla ja eikun taas tuli uni. Ja viime yönä taas heräilin ihan jatkuvasti. Tyttären kanssa oli kauhee kaplakka, mutta se alkaa kai olla suurinpiirtein ohi. Mut se puhuu mulle joskus niin ikävästi, huutaa, että idiootti, vaikka mä ihan tavallisesti yritän puhua. Enkä mä saa puhua sille omista vaivoistani tai ongelmistani ollenkaan, kun se ei halua tietää mitään mun "tylsästä ja typerästä elämästä". Onneksi se asuu poissa kotoa, valitettavasti näin on pakko sanoa, koska jos asuisimme samassa taloudessa, niin se olisi luultavasti yhtä tappelua ja mä en sais näyttää mun tunteita ollenkaan. Stressaan aivan hirveästi kaikkea koko ajan. Onneksi keskiviikkona on lekuriaika. Ja ensi maanantaina käyn toisen kerran työterveyspsykologilla. Voi kun siellä saisi käydä enemmän kuin kolme kertaa, mutta kun ei. Se ehdotteli mielialalääkettä, mutta millä vitulla mä sitä vielä ton kalliin kipulääkkeen ja muiden lisäksi ostaisin? Tulishan se lääkekatto, mutta kun ei se auta, kun ei oo rahaa ostaa lääkettä. Ja terapiaan se mut varmasti haluaisi, mutta millä mä sen alun maksan ennen kuin siihen saisi Kelan rahoituksen? Ja mistä mä löytäisin heti kerralla sellaisen terapeutin, että kommunikointi sujuisi? Tää työterveyspsykologi oli aivan ihana, mutta tuskin sitä voi valita terapeutikseen...? En tiedä. Tää oli kai sekavainen selostus, mutta kun on niin sekavainen olo, että vain itkisin ja polttaisin tupakkaa ja joisin viinaa ja lopulta tappaisin itseni, ihan vahingossa... Sori tästä purkauksesta, mutta piti jossain käydä vähän raapimassa tätä paskaa. Työterveyspsykologi käski, että mun pitäis puhua jollekin mun ystävälle tästä kaikesta, mutta kun mä mietin, niin niillä kaikilla (kahdella tai kolmella, jolle vois puhua) on itelläki niin vaikeeta, että mä en vain voi kasata omia juttujani niiden niskoille, en vaan voi. :hullu:
Joskus voin mennä vuorille vain katsomaan
alhaalla illoin hehkuvaa
maisemaa
- PMMP: San Francisco
Avatar
tahris
 
Viestit: 183
Liittynyt: Ma 05 Touko 2008 20:59

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Nugat » Ma 30 Maalis 2009 18:10

Voi tahris. :paijaus: Ongelmat tuppaa iskeä kavereiden kera.

Eikö sitä voisi anoa omalta lekurilta, että haluat juuri sille tietylle työterveyspsygologille? Se olisi tässä tilanteessa niin tärkeää, että voisit luottavaisin mielin antautua psygologin käsiin. Tai jos itse pystyisit ottamaan yhteyttä siihen psygologiin? Itse sain aikoinani oman psygologini numeron, johon sai soittaa aina kun siltä tuntui. Pelkästään se toi turvallisen olon, kun on joku jolle soittaa pahimman hädän hetkellä. Vieraalle on myös usein helpompi puhua kuin ystäville.

Kävin yhteensä neljä kertaa psygologilla, heti ensimmäisellä kerralla puhuttiin jo lääkkeistä, ja niiden mukana meni sen verran hyvin, etten lisä käyntejä ole lainkaan enää tarvinnut. Kela korvaa lääkkeistäni hurjat 10e, jos oikein laskin. Psygologi käyntini olivat ilmaisia.

Kaikki varmasti järjestyy, kun saat oikeasta langasta kiinni. Eiköhän noiden lääkäreiden joukosta löydy joku hoitsu, joka osaa hoitaa asioita ja ohjata oikeisiin paikkoihin.
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Kuolo » Ti 31 Maalis 2009 23:42

Miun lääkkeet maksaa kaikki 4.68 kelan korvausten jälkeen ja piisaa 98 päiväksi. Eli ei se välttämättä kallista oo.
Avatar
Kuolo
Site Admin
 
Viestit: 1321
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 22:53

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Nugat » To 02 Huhti 2009 13:07

Kuolo kirjoitti:Miun lääkkeet maksaa kaikki 4.68 kelan korvausten jälkeen ja piisaa 98 päiväksi. Eli ei se välttämättä kallista oo.


No onpas sulla halpaa! :O: Mä joudu kelan korvauksista huolimatta maksaa noin 17. Mutta ei sekään nyt niiiin kallista ole kuitenkaan. Yksi satsi kestää noin kuukauden.
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Kuolo » To 02 Huhti 2009 13:16

No joo nyt kestää satsi vielä kauemmin kun ennen. Säädin vähän tuota annostusta omatoimiseksi eli käytännössä puoleen määrätystä. Tuntuu olevan just passeli.
Avatar
Kuolo
Site Admin
 
Viestit: 1321
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 22:53

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ti 14 Huhti 2009 12:20

Onkos kellään kokemuksia ryhmäterapiasta? Mulle on väläytelty mahdollisuutta ns. depressioryhmästä. En ole varma, onko kyse niinkään varsinaisesta terapiasta, vaiko vain jostain vertaistukijutusta (ja mikä niiden ero on jos on). Kaipailisin vähän osviittaa tästä hommasta, jos jollain keijolla on jotain neuvoja tai ajatuksia tai jotain aiheeseen liittyen.
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Depressio

ViestiKirjoittaja Aurora B. » Pe 17 Huhti 2009 17:01

Mä olen nyt kovastikin miettinyt tätä aihetta tässä viime aikoina. Olen yrittänyt harrastaa mahdollisimman paljon itsetutkiskelua, että mikä oikeasti mättää, kun välillä ahdistaa niin maan perkeleellisesti. Mä luulen, että edellinen henkinen laskusuhdanne kävi niin pohjalukemissa juurikin sen vuoksi, että en vain osannut eritellä pahan olon syitä. Nyt olen siihen pyrkinyt, että pystyisin myös tekemään asialle jotain. Onhan tämä myös selkeästi helpompi tapaus kuin viimeksi, kun työstressi on kuitenkin melko konkreettinen asia verrattuna erinnäisten ihmissuhdeasioiden ja yksittäisten tapahtumien aiheuttamiin tunnesolmuihin.


Yleisenä asianpohdintana tuli Laiskiksen kommentista mieleeni joku satunnainen nettiartikkeli, jonka juuri luin. Etsin tietoa luontaishoidoista, joista Känpillä on ketjukin. Törmäsin artikkeliin miehestä, jonka varsinainen hoitomuoto jäi hämärän peittoon (ei sanottu suoraan ainakaan siinä artikkelissa), mutta siis asiakkaan kehoa katselemalla ja tutkimalla sai tietoa/vihjeitä myös asiakkaan henkisestä hyvinvoinnista samalla kuin fyysisestäkin. Henkisen hyvinvoinnin kokonaiskuvan saamiseksi kyseli lisätietoja hoitaessaan. Availi lihasjumituksia hieromalla ja samalla puheli tyyliin alaselän lihasjumitus kertoo yleensä siitä-ja-siitä, onko sinulla sillä osa-alueella ongelmia jne. Pisti asiakkaankin miettimään omia tuntoja ja henkisesti särkeviä kohtia. Jännitystilat kun kuulemma tuppaa uusimaan, jos syitä ei selvitä (doh?). Artikkeli oli kirjoitettu melko kevyeeseen sävyyn, mutta silti siinä oli tiukka sanoma. Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus. Molemmista puolista on pidettävä huolta, että jaksaa.

Enivei, artikkeli (jota en enää löydä, koska en muista, kuinka siihen päädyin tai missä se oli) sai mut miettimään, että koska viimeksi on joku kysellyt millään muotoa mun hyvinvoinnin perään. En muista. Onkohan koskaan? Vai olenko vain unohtanut? Epäilen. Lääkärillä/terkkarilla käynnit on sitä, että tarjotaan lääkettä pipiin ja saikkua perään, jos on ihan pakko. Tuosta noin, ole hyvä, näkemiin, seuraava! Esimies on lopettanut tyysti olotilojen kyselyn, paitsi lievittääkseen omaatuntoaan, kun hylkää mut yksin selviämään mahdottomasta työmäärästä. Olo on kuin tehotuotantokarjalla. Tehokkuuden nimissä voidaan kiristää työmäärä maksimiin ja usein ylikin, henkisestä kuormittavuudesta välittämättä. Mä en tajua, miten joku lääkäri vielä voi sanoa, ettei työperäinen burnout olisi sen kustannettava, kuka sen aiheuttaakin :friikki: Vai onko se työntekijän omaa vikaa, sitäkö tuo lääkäri ajaa takaa?

:huoh:

Mä epäilen, että nuorilla on ihan sama juttu. Ympäristön paine muutoksineen ja vaatimuksineen kerrottuna yhä kiihtyvällä tahdilla on kasvanut liian suureksi kestorajaan nähden, ja osalla turvaverkoista huolimatta kestokyky ylittyy. En yhtään ihmettele noita Laiskiksen esittämiä prosentteja. Surullista se on, ja pelottavaa, varsinkin vakavan työkyvyttömyyden kasvun hurja vauhti.


Omalla kohdallani olen todennut akilleen kantapäikseni liian vahvan työmoraalin ja tarpeen sulatella muutoksia. Alkuvuodesta paukkui vähintään kerran viikossa jokin muutos tai lisäys työtehtäviin ja velvollisuuksiin. Ilman varoituksia, ilman ohjeistuksia, ilman esimiehen tukea, ilman mitään mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään. Työmäärän lisääntymisen lisäksi olisi pitänyt sopeutua muutoksiin saman tien, oppia siinä sivussa uudet työtehtävät, taistella esimiehen kanssa oikeutetusta palkasta, taistella yt-neuvottelut kunnialla loppuun, olla irtisanottujen tukena, ja yrittää saada pääluottamusmies ymmärtämään, ettei minun edustamaa osastoa voi eikä saa heittää leijonan kitaan vain sen vuoksi, että hän itse ei siinä työskentele. Tuntui, että turpaan tulee joka suunnalta. Olisi huvittanut mennä maailman napaan ja huutaa täydet SEIS!, että maailma pysähtyisi ja minä saisin hengähdystauon. Kai mä päässäni huutelinkin, mutta ei se maailma mihinkään pysähtynyt.

Kovasti yritän nyt kuitenkin tehdä tiedostamilleni ongelmille jotain, mutta välillä sekin ottaa koville, kun tuntuu, ettei tosiaan ole mitään vaikutusmahdollisuuksia. Kukahan jaksaisi kuunnella mun murheita niin kauan, että saan asioihin muutoksen? Ja miksi tämä on mennyt tällaiseksi, yleisesti? Miksei kukaan tee mitään? Voiko tälle edes mitään, pitääkö vain sopeutua tai hypätä oravanpyörästä ikuiselle lääkitykselle?

:huoh:


Voimia kaikille uupuneille taistelijoille :paijaus:
Kolo-golo-nay
Avatar
Aurora B.
 
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:16

Seuraava

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa

cron