Tajusin eilen etten sanonut tästä mitään:
Kevyttä mielihyvää @ Q-teatteri 12.10.2016.Kävimme Suvin kanssa taiteiden yössä katsomassa tämän avoimia harjoituksia ja ostimme plipun (yhden, koska invalla on avustaja
).
Harjoitusten perusteella siinä oli jotain mielenkiintoista ja Korpelan Tommi.
Matkalla juotiin matkasiiderit ja laulettiin keijoja matkalauluja.
Tällä fiiliksellä sisään. Jihuu. Ei jonotettu, vaan mentiin vikoina, koska inva myös varasi etukäteen itelleen paikat. Muahaha. Parhaimpia paikkoja myös, koska rivi oli aika alhaalla, muttei liian edessä.
Näyttämön alkukuva, eli kun paikalla on pelkät lavasteet, on jo itsessään hyvin vangitseva. Valkoinen, antiikin kreikkan teatteriin viittava, syvyysvaikutelmaa korostava seinästö korostaa vielä lisää kliinistä, kokovalkoista lavastusta. Ainoastaan sohvassa on vähän väriä, muttei mitenkään mainittavasti. Lavastus on hyvin pelkistetty, ei mitään turhaa. Kaikella on tarkoituksensa, mikä on hyvin teatraalista, tsehovilaista.
Ihan alusta asti katsojan on kuitenkin oltava hereillä, nojattava vähän eteenpäin. Leikkaus kohtauksesta toiseen on nopeaa, elokuvallista ehkä. Naps, kuva. Naps, kuva. Naps, naps, naps, mitä tapahtui?
Selkeä, yksiselitteinen juoni avautuu vasta viimeisen kohtauksen viimeisissä hetkissä. Siihen asti joutuu todella paljon miettimään että mitä helvettiä tapahtui, ja keskittymään tekstiin. Näytelmä ei kuitenkaan noudata perinteistä tekstivetoista näytelmää. Se on kohtausvetoinen näytelmä, sisältövetoinen kokonaisuus, missä näyttelijäntyö ratkaisee. Näytteleminen, sitäkin katsoja joutuu pohtimaan ja olemaan ihan että WTF? Onko sitä, oliko se roolissa vai ei ollut, näyttelikö se vai mitä se leikkii lavalla?
Oikeastaan kuitenkaan millään ei ole mitään väliä. Ei pidä miettiä. Pitää ottaa vastaan. Olla tulkitsematta. Katsoa, kuunnella ja olla hereillä.
Mietittiin paljon Suvin kanssa tuon jälkeen että mitä siitä voi sanoa? Ei siitä voi paljastaa mitään yksityiskohtia, koska silloin vesittyy se idea.
Näyttelijöitä on kaiken kaikkiaan vain viisi, vaikka Suvin sanoin sitä loppukiitoksissa odotti että missäs ne loput on.
Suosittelen niille, joilla on kykyä keskittyä tekstiin, kuulemaan sanoja. Suosittelen niille, jotka haluavat haastaa itseään näkemään erilaista, hieman nykyteatterimaista, mutta silti onnistunutta teatteria. Ei ehkä tempaa mukaansa niin että jalat menisi alta, mutta se olisi mielenterveydelle jo liikaa tässä kohtaa.
----
Mortified Finland @ Apollo 19.10.2016.Kanssakeijokainen esiintyy vielä ensi viikolla Suomen Komediateatterin Mortified Finland -näytöksissä. Ainakin.
Mortified on vähän kuin päiväkirjaklubi, mutta dramatisoidumpi. Isompi lava, isompi ote, mutta muuten samalla idealla mitä pyörii ympäri Helsinkiä ainakin kerran kuukaudessa.
Idea on lukea päiväkirjaa, kirjettä, jotain nolostuttavaa materiaalia omilta teinivuosiltaan.
Olimme keijoin kanssa katsomassa ja nauroimme tietysti vedet silmissä ja naama kipeenä.
Sekä kanssakeijokaisen kohdalla, että muillekin. Heittäytyminen oli myös todella innostavaa. Siinä niin, ihmisille paljastaa teini-ikäisestä itsestään suuria ja haavoittavia asioita. Ei se helppoa ole.
Sinänsä ehkä helppoa huumoria, mutta ihan sama! Nauraminen on aina hyvä asia!
Ehdottomasti menen uudestaan jos se vain on mahdollista.