Kulttuuririennot

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 21 Heinä 2012 21:49

Kapt.. Eiku Peter Pan @ Suomenlinna.

Kaksi keijoa ja AntiKeijo I.

Voi likat, ette tiedä yhtään mitä menetitte!
Suomenlinnassa pyörii kuumin Kapteeni Koukku, mitä on ikänään nähty!
Käsiohjelman ensimmäinen kuva antoi vähän vinkkiä siitä, että mielenkiintoinen tulkinta oli tiedossa. Kuolasin.
Eipä siinä, se oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Aivan hullu, narsistinen, diktaattorimainen, mutta samalla vähän ehkä pehmo. Mutta jos sanon, että Marilyn Manson meets Kapteeni Koukku, niin se on ehkä vähän just niin.
Ulkonäöllisesti merirosvopäällikkö oli just eikä melkeen nappiin. Mustat suorat hiusket, valkoinen naama, goottimeikit ja kirkkaan punainen samettitakki :tipahdus: Multa meinas henki salpaantua kun se ekan kerran astui lavalle. Olin aivan myyty ja liityin saman tien merirosvoihin! Pirates, yarr! :sydän:
Oli kapteeni koukku julma mies, huraa, huraa :kailotus:

Noin muutoin Peter Pan tarjosi visuaalista herkkua.
Dramaturginen sovitus oli oivallinen ja tarinan koti oli sijoitettu Helsingin Käpylään, vanhempien ensitapaaminen punkkariaikaan 80-luvulle ja lapset lähelle tätä päivää. Äidin anarkia tuli esiin lasten tuutulaulussa :keijo: ja kesti loppuun asti. Nuoruuden asenne ei kai poistu meistä koskaan.

Mutta lapset eivät oikein olleet lapsia, vaan pikemminkin teinejä koko näytelmän läpi. Teinien asenne, teinien ongelmat, teinien havainnointikyky.
Vaikkakin tällä hetkellä taas tuntuukin, että niin moni aikuinen on jäänyt sinne samalle tasolle. Asioiden käsittelytapa ei muutu vaikka ikää tulisikin lisää. Ollaan kuin ikuisia teinejä, jotka vatvovat tyttöjen ja poikien reagointia ja "mitähänsekinmustaajatteleejasanoo"-juttuja. :jaaha.


Olen kyllä nyt vähän niin paljon Koukun lumoissa, että muut jäivät ihan jalkoihin.
Aarni Kivinen oli mainio Puosu-Simo lyttyyn lyötynä ja alistettuna. Sivuroolit hoitivat hommat oikein mainiosti. Piraatit olivat äärimmäisen hottiksia ja kadonneet pojat vähän onnettomia ja nössöjä. Tiikerililja taisteli Peter Panista ja hänen huomiostaan, koska oli ehkä siihen vähän hottiksena.

Teknisesti ja visuaalisesti näytös oli mahtava lentämisineen ja sen yksityiskohtineen. Puvustus oli enemmän kuin onnistunut! Kaikki sujui yks kaks yllättäen ja silti niin näkyvästi. Painomiehet taustalla, lentovaljaat vaatteissa ja hups vaan, Pan lensi. Siitä mä tykkäsin. Sovittua, harjoiteltua ja täsmällistä. Siinä itsekin viihtyy katsomossa helposti sen päälle pari tuntia.

Jäin kuitenkin miettimään sitten poistuessa näytelmään upotettuja teemoja. Nykyajan "puhutaan tunteista"-teema. Keittiöpsykologisointi ja turha stereotypisointi. Se oli ehkä vähän puuduttavaa, mutta sitten taas hauskaa omalla omituisella tavallaan. Kuitenkin se jätti ehkä vähän jalkoihinsa sitä toista puolta. Sitä, mikä tuli mielessäni vähän kuin sivulauseessa siellä. Lapsenmielisyyden kadottavat aikuiset ovat niin helposti katkeria ja negatiivisia ruikuttajia ja kieltävät itseltään elämästä nauttimisen. Koska siitähän Panissa on myös kyse. Ei toki tarkoittaen sitä, että jäisi vastuuntunnottomaksi ja huithapeliksi, kuten Pan.

Riku Nieminen oli kyllä hyvä Pan. Niin hyvä, ettei siihen tullut niin kiinnitettyä huomiota. Ei ehtinyt, kun Koukku vei sen itseensä.
Kuitenkin Rikun näyttelijäntaidot ovat kohdallaan. Teknisesti vaativat miekkailukohtaukset ja lentäessä miekkailu erityisesti ovat kykyjä, jotka vaativat helkkaristi. Kaiken tämän Nieminen lunasti täysin. Ei jäänyt yhtään epäselväksi, etteikö hän olisi ollut oikeutettu rooliinsa. Varsinkin, kun ympärillä pyöri breakdancea, sirkusta ja trapetsiakin. Yhdistämällä nykyaikaisia taiteen muotoja teatteriin tuli näytöksestä kyllä ihan tämän ajan näköinen. Lapsensa kadottanut isä nukkuu keittiön lattialla ja kadonneen pojan nimi on Breikki. Tai Hyytelö.

Suosittelen ihan ehdottomasti tätä pätkää pian kaikille lähialueen keijottarille! Keijoillekin.

Ei pitäisi unohtaa sitä lasten tapaa nähdä maailma...
Lasten tapaa leikkiä. Välistä se voisi tehdä hyvää aivan jokaiselle.
Pitäisi osata päästää irti.
Vaikka onkin ehkä koukussa :keijo:

Mutta menkää nyt herttileiri sentään katsomaan!
1.9 on viimenen näytös.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 20 Elo 2012 23:58

Minä ja Suvi oltiin kultturoimassa.

NT Live - Frankenstein @ Maxim

Ei sillai tullut kiire, kun käytiin Sushilla etukäteen. Kupu ravittuna kiireellä saliin.

Alkuun näytettiin Behind the Scenes. Ohjaaja kertoi asioista ja näyttelijöitä haastateltiin. Päärooleissa (Frankenstein ja Creature) olevat miehet tekivät vuoroiltoina molempia rooleja. Aivan nerokas ohjauksellinen elementti! Se loi mielestäni syvyyttä molempien roolien suoritukseen ja ilmaisuun.

Näytelmän alku oli hieno ja raju samaan aikaan. Kehollinen ilmaisu oli häikäisevää! Symboliikka toimi erittäin hyvin. Lavalla yksi näyttelijä, valot katossa ja siinä se. Puvustuksena vain privaattipaikat peittävä pellava"vaippa". Nuoret kihertelivät alastomuudelle jossain taaempana.
Symboliikkana elämän alkaminen ja syntymä. Sähkö kulkee kropan läpi ja se saa miehen ruumiin kaartumaan kaaressa ja ääntelemään villisti. Ei sanoja. Vain äänteitä. Alku kesti pitkään. Mies oppi kävelemään, vaikka ehkä heikosti. Häikäisevää, miten tässä näkyi jokainen pienenkin lihaksen tekemä työ. Sille, joka epäilee näyttelijäntyön olevan vain pönötystä voisi näyttää tuon kohtauksen, sillä sen kehollisuus oli enemmän kuin mikään tanssi. Lihasten jännittyessä vain toisessa jalassa ja käsien vääntyessä ihmeellisiin asentoihin oli päivän selvää miten teosta tulisi katsoa ja lukea. Symboolein ja kehonkielen mukaan. Sanat tulisivat olemaan toisarvoisia.
Ne nuoremmatkin lopettivat kihertämisen jossain vaiheessa, kun se kehonkieli oli vain niin huumaavaa.

Yritin miettiä mitä tästä nähdystä näytelmästä voi sanoa?
Itkin kotimatkalla junassa.
Vähäx noloo, hei.
Ei vaan voinut mitään.
Nytkin tätä ajatellessa on kyyneleet silmissä.

Miksi?

No. Kerronpa.
Creature eli kai suomennettuna Olento tuli iholle.
Rujo, vähän vammaisen oloinen, arpinen, säälittävä ja kaikinpuolin hylkiö teki minuun suurimman vaikutuksen. Roolin maskeeraus oli hiton hieno ja näyttelijän tekemä roolityö oli niin tarkkaa ja fyysistä, etten tiedä millä sanoilla sitä voisi kuvailla. Siihen pystyy vain harjoitettu keho.
Missään kohtaa näytelmää Olentoa ei sanottu rumaksi. Hideous, grose, revolting ja muita synonyymejä kyllä, mutta rumaa ei tullut. Eihän se sitä ollutkaan. Alussa täydellisen viaton ja hyvä ihminen muuttui näytelmän edetessä kuitenkin sisältä rumaksi ja mustaksi. Vain siksi, ettei tullut rakastetuksi. Hän itse löysi rakkauden tunteet sisältään, mutta kukaan ei rakastanut häntä. Niinpä hän kosti, tappoi, valehteli ja raiskasi - ollakseen Mies.

Kun taas Frankenstein yritti piilottaa maailmalta tekemänsä virheen. Peittää tuon kamalan ulkokuoren alle piilotetun omakuvan itsestään. Sillä erolla, ettei itse tiennyt mitä rakkaus oli ja miten se tulisi kokea. Kunnes Olio tappoi ja raiskasi hänen vaimonsa. Siinä hetkessä hän myös ymmärsi Olion elämää. Tämän yksinäisyyttä ja kaipuuta.

Näytelmä sopi myös tähän päivään yleisemmin. Kun uskaltaisimme katsoa pintaa syvemmälle ja niiden fyysisten olemusten taakse. Se, että Olennon läpi näki ainoastaan sokea mies on hyvin tätä päivää. Ulkokultaisuus ja pinnallisuus elää voimakkaampana päivä päivältä. Lopulta Olentokin katkeroitui ainaiseen hakkaamiseen ja syrjintään ja kosti. Kosti tavalla, joka järkytti vielä enemmän. Ennakkoluulot ulkoisesti poikkeavia kohtaan on kovaa. Eikä tarvitse olla kuin vähän puhevikainen tai liikkua oudosti.

Ehkä huomenna tästä näytelmän näkemisestä tulee lisää mieleen.
Nyt sillä on paljon yhtäläisyyksiä Tsehovin Idioottiin. Tai minulla on yhtäläisyyksiä niiden samaistumiskohtiin.
Yksinäisyyteen, rumuuteen ja hyljeksintään. Rakkauteen ja sen semmosiin.

Kiitos Suvi että teit tästä mahdollista :hymyhali:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Suvi » Ti 21 Elo 2012 08:40

Kibaya kirjoitti:
Kiitos Suvi että teit tästä mahdollista :hymyhali:


:virne: :hymyhali:

Mäkin tykkäsin. :sydän:

P.S Eikös Idiootti ole Dostojevskin? :riips: Muuten on kyllä hieno kirjoitus. :hymyhali:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6440
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 21 Elo 2012 11:07

Suvi kirjoitti:
P.S Eikös Idiootti ole Dostojevskin? :riips:


No muuten on :kops:
En silleen ollut sekaisin tossa kohtaa :hullu:
Ajattelin Tsehovin teoksia ja Idioottia ja kirjoitin ne sitten yhteen. En sentään kirjoittanut koko hommaa viittä tuntia :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ke 05 Syys 2012 13:46

Kävin katsomassa Peter Panin viime viikon keskiviikkona. :sydän: Alunperin oli tarkoitus mennä työkavereiden kanssa edellisenä lauantaina, mutta joku näyttelijöistä - ilmeisesti Helinä-keiju - oli sairaana. Onneksi paikkoja vielä oli keskiviikon näytöksessä vapaana. :helpotus:

Tykkäsin kovasti. :hullu: Näyttelijäsuoritukset olivat hyviä ja osittain jopa erinomaisia. Laulut hyvin valittuja. (Tosin joissain kohti laulu meinasi peittyä ihan liiaksi musiikin alle, joten sanoista ei oikein saanut selvää. Sama ongelma oli viime vuonnakin Ronja Ryövärintyttäressä.) Lavasteet olivat taas todella hienosti toteutettuja. (Suomenlinnan kesäteatterin näyttämö = :sydän: )

Tykkäsin, paljon!
Ja kenelläpä, kellä
on vastaansanomista?
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5034
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 05 Syys 2012 14:03

Kapteeni Koukku :sydän:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 12 Syys 2012 17:02

Michael Baran - Aie @ Kansallisteatteri.
Ennakko.

Seela Sella ja Ismo Kallio :hullu: :sydän:
Markku Maalismaa :lähmätassu:
Kreeta Salminen :epäilevä:

Samaan aikaan näyttämöllä todellista ammattitaitoa, hemmetin hienoa roolityötä, surullista faktaa ja liian kliseinen naisrooli nuorella naisella, jonka ulosanti on jotain.. myötähäpeällistä.
Noin. Kiteytettynä näyttelijöiden tekemä roolityö Aikeen ennakkonäytöksessä, johon saimme sattumalla liput yhden ystävättäreni kanssa.
Willensaunassa haisee todella voimakkaasti lavasteiden tuoreus. Ilmeisesti osa niistä on vielä hyvin tuoreita, sillä näyttelijät varovat muutamaa kohtaa lavalla.

Tykkään siitä, kun katsoja saa lukea rivienvälistä sanomattomia asioita, jotka sitten kuitenkin sanotaan myöhemmin. Se on leikkiä, jossa yleisössä ollessa tuntee itsensä merkitykselliseksi tirkistelijäksi ja ainakin itsellä se avaa hyvin usein pohdinnan portit.

Vanha pariskunta on lähdössä mökille.
Sopivat jättävänsä kännykät kotiin. Vaimo kysyy mieheltä pirteästi "otatko haulikon?".
"Miksi, onhan siellä puukkoja ja pokasahoja riittävästi".
Vain välttämättömin otetaan. Hyvästellään koti ja halataan lähtiessä.

Nuori nainen kiroilee kuin viimeistä päivää puhelimeen.
"Vitun homon vitun homo vitun vastaaja, saatana!"
Uhoa, uhkaa, maanittelua ja epävarmuutta. Selkeästi nuoren naisen asia on vain saada tuon vastaajan omistaja saapumaan luokseen. Aggressivisuus ja hyökkäävyys on kuitenkin hieman kolkkoa. Ei tule iholle. Ei kosketa. Novittu.

Mies taas on lääkäri. Tai entinen lääkäri. Lupansa menettänyt tyyppi, josta onnettomuus huokuu koko olemuksesta. Välistä oikein puistattaa se miten onneton mies on. Hän valehtelee joka aamu vaimolle lähtevänsä töihin, mutta lähteekin vain kaupungille hengaamaan. Vaihtoehtoja ei oikeastaan ole. On vain se umpikujainen tilanne, jossa kaikki kiertää kehää.

Vanhuspariskunta matkaa kohti huvilaa. Nainen ja mies kohtaavat ja viettävät päivän yhdessä.
Jokaisella on samansuuntainen aikomus. Suunnitelma. Tahto ja halu.
Kuolema.

Seela Sella ja Ismo Kallio ovat ehkä tahattomastikin aina välistä koomisia. Tragikoomisia, jonka aikana usein miettii miksi oikein nauraa, kun ei siinä ole mitään naurettavaa. Loppumetreillä mies miettii pitäisikö sille tyttärelle sittenkin jättää joku konkreettinen viesti. Vaimo on jo väsynyt tilanteeseen ja vastaus on: "laita post-it lappu ottaas, ei häviä matkalla." :virne:

Markku Maalismaan rooli taas käsittelee aiheita, joiden takana on todella paljon faktaa. Sellaista faktaa, jota en ole julkisuudessa nähnyt ihan suoraan. Arvostelua terveydenhuoltoa kohtaan säästöistä ja opiaattien kuukausittaista osastokohtaista käyttökattoa kohtaan. Noin esimerkkinä. Terveydenhoitomaailmasta tuodut konkretiat saavat karvat pystyyn. Tuntuu että osa tiedoista on salaista, mutta samalla päässä jyskyttää kaikki omin silmin sairaanhoitopiirin intrassa nähdyistä artikkeleista ja muistioista, jotka kiersivät sähköposteja. Puhumattakaan käytävä- tai ruokalapuheista. Kun säästää pitää, niin mistä säästetään. Aivan sama, kuhan säästät.

Kreeta Salmisen epävakaa, mielenterveysongelmainen nuori nainen on jotenkin todella stereotypinen ongelmatapaus. Salmisen artikulointi alkaa ärsyttää jossain vaiheessa. Koko rooli jättää kovin tyhjäksi ja kylmäksi. Vähän kuin että, sama sen väli, kun se on vaan sitä uhoa ja ties mitä. Itsensä tapaamisen uho ei vakuuta ja sitä ei ota ollenkaan tosissaan. Kuten ei oikein mitään mitä sen suusta tulee. Onko se sitten roolin tarkoitus vai sen tekevä näyttelijä, en tiedä. Mutta hahmo on kyllä niin kiinni vain itsessään, ettei muita ole. Minä, minun, minulle.

Tykkäsin kovasti. Ei nyt ehkä sykähdyttänyt tai rokannut mun maailmaa, mutta todella hyvän pohdinnan pohja. Tasalaatuinen teatterikappale.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja damn » Pe 14 Syys 2012 15:24

Kuopiossa VB-valokuvakeskuksella on The Beatles-näyttely, joten jos pyörii Kuopion suunnilla niin kannattaa käydä katsomassa.

Robert Whitaker - The Beatles 7.9.-28.10.2012
Robert Whitaker otti kuuluisimmat ja vaikuttavimmat valokuvansa Beatleseistä ja erityisesti John Lennonista,
josta tuli hänelle läheinen ystävä. Yksi hänen ensimmäisistä toimeksiannoistaan oli kuvata Beatlesien voittoisa
toinen Amerikan kiertue, mukaan lukien historiallinen Shea Stadiumilla pidetty konsertti New Yorkissa.

Hän vietti seuraavat kaksi vuotta Beatlesien mukana matkustaen ja kuvaten heidän työtään, lepoa, hulluttelua
kiertueilla, kotona, äänitysstudiossa, yksityisiä hetkiä ja virallisia kuvaustilaisuuksia. Tältä ajalta hänen valokuviinsa
kuuluu myös muotokuva, jota Klaus Voorman käytti vuonna 1966 kollaasikuvituksessa Revolver LP:n kannessa.

Lähes rajoittamaton pääsy maailman kuuluisimman ja suosituimman yhtyeen lähipiiriin johti siihen, että Whitakerista
tuli pian yksi Lontoon undergroundpiirien avainhahmoista, joka vangitsi valokuviinsa "Lontoon luovuuden ja
ylettömyyden 1960-luvulla". Hänen on kerrottu sanoneen: "Noin 100 ihmistä pyörittää 1960-lukua".Whitaker oli
onnekas, hän tapasi ja valokuvasi lähes heidät kaikki.

Whitakerin tunnetuin työ on ns. Butcher cover, valokuva vuodelta 1966, joka oli Beatlesien Yesterday And
Today albumin alkuperäinen kansikuva. Kuvasta aiheutuneen kohun takia albumi vedettiin markkinoilta hetkeä
ennen julkaisua ja kannen kuva korvattiin toisella, tavanomaisemmalla kuvalla.

Näyttelytilan viimeisen huoneen valtaavat todelliset Beatles-keräilyharvinaisuudet. Esillä on mm. signeerattu
Please Please Me LP sekä Get Back kultalevy Yhdysvalloista. Keräilyharvinaisuuksia on myös mahdollista ostaa omaksi.


VB-valokuvakeskus
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 23 Syys 2012 14:13

Patriarkka, Kansallisteatteri.

I-parven eturivin paikka.
Paremmat paikat on vain permannolla suht edessä ja I-parven toinen rivi.

Saliin astuessa lavalla on koko lavan mittainen iso peili. Permannon väki ottaa siitä kuvia
Kieltämättä aika vaikuttava näky, kun näkee koko alakerran väen peilistä. Myös ääni- ja valotarkkaamo näkyy (mua häiritsee se aina välistä, kun.. :keijo: ).

Näytelmän alku kertoo miten tarinaa tulee katsoa. Basso jylisee ja näyttämökuvat vaihtuvat. Aika nopeasti on esitelty kaikki hahmot ja henkilöt, eikä sanaakaan ole vielä sanottu. Tuijotan silmä kovana ja olen vangittu näytelmään sisään. Puutarhassa voin melkein aistia kukat itse.

Näytelmä kertoo Heimon ratkaisun seuraukset. Heimo haluaa palata suomeen Normandiasta, mutta hänen vaimonsa Virpi ei. Virpi kuitenkin palaa miehensä kanssa.
Ennen paluuta Virpi esittää Heimolle aikamoisen kysymyksen. "Jaksatko sä teeskennellä rakastavasi meidän lapsia ja lapsenlapsia. Niitä pitää kuitenkin jaksaa hoitaa. Jaksaa teeskennellä. Enkä mä tiedä pystynkö mä enää siihen. Teeskentelyyn."
Miten se osuukaan mua johonkin tosi syvälle.

Näytelmään on rakennettu onnistuneesti monta tarinaa sisälle.
Heimo haluaa vielä vaikuttaa ja osallistua.
Jarno, Heimon ja Virpin poika, haluaa olla kriisiytymättä ja vain olla.
Petra, Jarnon vaimo, haluaa nostaa epäkohtia esiin.
70-luvun Virpi ja Heimo.
Ja niin edelleen ja niin edelleen...

Petra nostaa Heimon ja Virpin kotiinpaluuillallisella esiin yhteiskunnallisen epäkohdan, joka on kuin kuuma kissa olisi nostettu pöydälle. Tekemällä sen nykyaikaiseen tyyliin, helvetin kärkkäästi ja syyttämällä. Miettimättä sen enempää ettei kukaan oikeastaan kuuntele sitä sanomaa, vaan pikemminkin reagoi puhe- ja esitystyyliin. Lähes jokainen pöydässä oleva loukkaantuu jollain tapaa. Paitsi Jarno, joka ei uskalla. Koska ei halua konfliktejä. Eikä oikein muutenkaan tiedä mitä tehdä.

Väliajalle mentäessä olen lumottu. Pohdin kuulemaani ja näkemääni ja yritän saada niitä jäsenneltyä jonkinlaiseen järjestykseen. Petran vuodatus saa minut puolelleen, mutta ei täysin. Olen edelleen eniten samaistunut Virpiin, jonka haavoittuvuus ja vahvan naisen ilmentymä on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Myös Anjan (Kaija Pakarinen) viha saa minut myydyksi. Miten se huokuu lavalta aivan suoraan ylitseni. Miten intensiivistä se on.

Videotekniikka on hämmästyttävää. Hienostunutta ja yksinkertaista. Se on kuin yksi nimeton roolihahmo, jonka puheenvuorot vievät mennessään. Se myös vaikuttaa näyttelijäntyöhön, joka taas nostaa minun silmissäni näyttelijöiden arvostusta. Väliajalle mennessä jokainen läsnäoleva näyttelijä on tehnyt minuun suuren vaikutuksen taidoillaan.

Toinen puoliaika on vähän pienempää tykitystä. Tilaa on enemmän itsenäistymiselle, muutokselle. Mikä tapahtuu.
Puhutaan niistä vaietuista salaisuuksista, joista ei saa puhua. Kissa nousee pöydälle äidin ja pojan keskustelussa ja jonkinlainen yhteisymmärrys löytyy. Sanattomasti ainakin. Samalla Heimo kaivaa itse itselleen kuoppaa. 70-luvun asioita valotetaan hieman enemmän. Mikä on olennaista ja tärkeää. Näissä kohtauksissa myös valaistus ja kaikki korostavat elokuvallisesti 70-luvun tyylejä. Puhetyylit, videot, valaistus..

Toisen puolen parhaimmistoa on kuitenkin Petran ja Jarnon dialogi synnytyksen aikana. Periytyneet ja vanhemmilta opitut tavat nousevat esiin. Kohtauksen monimerkityksellinen ja katsojan tulkinnanvarainen taso on myös aika suuri. Teatterin traditioita parhaimmillaan. Ei sanota, mutta näytetään hyvin selvästi ja katsomon penkissä saa tehdä ihan itse haluamansa tulkinnat. Dialogista ei tarvitse tulkita. Se on suoraa ja raakaa. Koko tarinan aikana syntyneet haamut nousevat lattianraoista ja valtaavat alaa. Ilmassa on myös syyttelyn makua. Feministi on itse aiheuttanut tilanteen itselleen. Ehkä. Vai onko sittenkään?
Tarina jatkuu vielä.

Lopussa soi Leonard Cohen.
Ennen sitä vähän Björk.

Patriarkka on Kansallisteatterin juhlavuoden juhlanäytelmä.
En tiedä onko se siinä onnistunut vai ei.
Ainakin se onnistui minulle. Henkilökohtaisella tasolla.
En tiedä mikä taika tai muu maaginen vaikutus tuolla talolla minuun on. Miten paljon olen itse antanut sille merkityksiä ja mille en. Mikä on totta ja mikä harhaa? Teatterissa vastaus tähän on kaikki.
Tiedättekö sen tunteen, että on tullut siihen itselleen ominaisempaan paikkaan? Sinne, minne sitä tuntee kuuluvansa. Kansallisteatterissa minulla on sellainen olo. Ei katsomossa, vaan siellä muualla, käytävillä. Hississä kerrosten välissä ja takaovien luona. Pääovesta kulkeminen ei aiheuta mitään, mutta sivuovet, käytävät ja tornin portaat sen sijaan kyllä.
:hörhö: :friikki: :hullu:

Patriarkan sivut Kansallisteatterissa.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Su 30 Syys 2012 11:52

Tomás Saracenon näyttely ja Vappu Rossin näyttely @ Taidehalli

Pohjakerroksessa oli Vappu Rossin teoksia. Ne oli tehty pääasiassa hiilipiirroksina ja osa niistä oli kyllä todella näyttävästi toteutettu. Poikkeuksellisesti myös hänen mediataideteoksensa miellytti minua.

Tomás Saracenon näyttely oli mahtava. :tipahdus: Erityisesti näyttelyn pääteos, huoneen kokoinen (1:16), tarkka suurennos mustalesken verkosta oli vaikuttava. Kokonaan valkoinen huone, mustia lankoja. Ja se että teoksen sisälle sai mennä sitä tutkailemaan. Tuolla istuskeltuani en enää ihmettele, miksi universumin rakennetta mallinnetaan hämähäkin verkoilla. Akateemisen ihmisen sydäntä lämmitti se, että teoksen valmistamisesta oli kirjoitettu ihan kunnollinen tieteellinen artikkelikin. :hullu:

:täpinä: Tykkäsin, paljon.
Ja kenelläpä, kellä
on vastaansanomista?
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5034
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 30 Loka 2012 02:26

RENT @ Aleksanterin teatteri. Kahdesti.

Ensimmäinen näytäntö tuli katsastettua jo 20.10 kera Suvin ja joidenkin sen kavereiden :keijo:
Eilen, maanantaina oltiin Wildiksen kanssa (koska, köhköh, se voitti liput, köhköh).

Rent oli mulle entuudestaan tuntematon. Tiesin sen kyllä pohjautuvan La Boheme-oopperaan, mutta kun suurin osa musikaaleista pohjaa johonkin, niin oli vähän semmoinen itseään tikulla silmään-keijous-olo.

Aleksanterin teatteri on ihan hieno paikka. Sisäpiirissäkin olin sen sadasosasekunnin, kun muistin miten siellä kuvattiin silloin Putouksen ensimmäistä kautta ja tuli itsekseen fiilisteltyä enemmän sitä kuin mitään muuta :virne: Siis ennen ensimmäistä näytöstä.
Kuvia seinillä, käsiohjelman vilkuilua, odotusta ja odotuksia.
Mutta mä petyin.
Ensimmäisten lauseiden aikana oli vaikea päästä kiinni siihen, että Roger äännettiin Raatsör ja se särähti korvaan joka kerta. Tyhmää, tiedän, mutta minkä sitä itselleen voi.

Kun siihen Raatsoriin alkoi tottumaan ja pääsemään kiinni siihen, että istun musikaalin katsomossa ja en keskity yhtään siihen mitä lavalla tapahtuu huomasin miten nirppanokkana asennoiduin koko hommaan. Näyttelijät vaikuttivat kylmiltä, tönköiltä ja laulu oli paikoin puuromaista ja ärsyynnyin päällekäisistä sovituksista, joissa ei saa selvää kenenkään suusta ulos tulevista sävelistä. Aloin olemaan sillä kannalla, että "paskaa on monentasoista". Ärsytti välistä jopa.

Valonpilkahduksia sinne kuitenkin toi muutama hahmo ja hoin itselleni "älä tyrmää ennen loppukumarruksia, älä tyrmää ennen loppukumarruksia". Samalla päädyin enemmän siihen tarkkailijan rooliin kuin katsojan rooliin. Enkä pidä siitä roolista kun olen yleisön joukossa.

No. Väliajalla tarkastelin speksejä. Tekijät on lupaavia. Ne hyvät asiat ovat tulleet siis joltain muulta kuin ohjaajalta. Jarkko Valteen puvut nyt esimerkkinä. Toki, nyt kun on tullut katsottua Broadwayn ja muiden tuotoksia, niin Angelin vaatteissa olisi voinut olla Enemmän. Marco Bjurströmin ohjaus oli jättänyt koko homman tekniselle tasolle. Siitä puuttui henki, ilo ja joku kipinä. Siis silloin pari viikkoa sitten. Mira Luoti oli yksi suuremmista ihmetyksistäni silloin, koska suoritus oli vain kelpoa laulua ja muutoin "näyttelemistä". Mikä on raivostuttavaa, jos siitä on maksanut ison rahan. Läsnäolosta ei tietoakaan.

Mutta jotain muutosta on tapahtunut porukassa.
Nyt meno oli vähän rennompaa ja läsnäolevampaa. Eli esitys nousee lentoon viimeiselle viikolleen. Ainakin siihen on edellytykset.
Edelleen sieltä puuttuu se "jokin". Se kipinä, joka nostaa yleisönkin lentoon yhteiselle matkalle.
Musiikki toimii paremmin nyt, kuin aiemmin. Sössöä on edelleen, mutta läsnäolo on parempaa. En tiedä mitä välissä on tapahtunut, mutta joku palanen loksahtanut kohdalleen.

Se, mitä kritisoin eniten on musikaalin käännös. Kun olen kuunnellut musiikkia youtubesta ja spotifysta olen löytänyt sen puuttuvan palasen. Käännöksen kielellinen lopputulos on todalla, todella tönkkö ja kolkko. En sano että tuommoisen kääntäminen on helppoa tai että edes osaisin mitään sellaista, mutta jos lavalla on ongelmia perusasioissa, niin ei ole ihme ettei se saa koko yleisöä syttymään mukaansa. En vaadi kirjakieltä, mutta vaadin elävää kieltä lavalta. Suomen kieli kuulosta rumalta, ärsyttävältä ja siihen sekoitettu englanti ärsyttää vielä enemmän. Ehkä juuri sen Raatsörinkin vuoksi. Hyvä esimerkki on, kun kappaleen alkuperäistekstissä puhutaan "stash"istä, niin tässä käännöksessä se on "pussukka" :epäilevä: Sori, ei syty nyt kynttilät.
Myös RENTin päällekäiset tarinat hukkuvat huonoon kieleen. Outoja, epäselviä ja tarkoituksettomia repliikkejä on kokoajan tarjolla ja niiden jälkeen on itse ihan hölmistynyt olo. Miksi tuo lause oli tuossa, eikä kukaan reagoinut siihen mitenkään? Pieniä asioita, jotka jäävät takaraivoon häiritsemään ja etäännyttävät katsojan.

Olen lukenut näiden kahden käyntikerran välissä arvioita blogeista ja lehdistä ja miettinyt, että onko vika vain mussa. Suurin osa on ollut ylistävää ja ihannoivaa ja hypetystä. Kun itse en pääse siihen ollenkaan mukaan.
Okei, ne on parantaneet. Mutta se kieli on edelleen yhtä huono. Ja ohjauksessa mua häiritsee ratkaisut, jotka näyttelijät vain toteuttavat vailla henkeä tai vielä tärkeämpää - ilman motiivia teolle. Siitä seuraa vain tarkoituksetonta poukkoilua pitkin lavaa.

Mun suosikkeja lavalla oli ihana Angel, Drag queen, jonka kehonkieli oli parhaiten hallussa ja tämän pari Tom Collins, jonka näyttelijäntyö hakkasi toiset ihan vain paikallaan seisomisella. Myös tuon Raatsörin näyttelijä oli oivallinen. Vielä parempi nyt tämäniltaisessa näytöksessä. Hän on päässyt tönkköydestään eroon ja lauloikin vähän paremmin.

Sen lisäksi ensemblessä näyttelevä Ilona Chevakova oli todella hyvä. Parempi kuin Mimi (Luoti) tai muut "pääroolit". Natalil Lintala oli parantanut myös ja kelpuutin hänet nyt Joannen rooliin paremmin. Aiemmin olisin vaihtanut Ilonan ja Natalilin päittäin :keijo:

Ei nyt mikään ihmeellisen ylistävä rapsa, mutta silti suosittelemisen arvoinen pätkä.
Ei ehkä kaikki muut kiinnitä näihin tyhmiin asioihin huomiota mihin se oma mieli jää kiinni.
Musiikki on kuitenkin hyvää, stooritkin siinä ohella ja teatteri itsessään huumaava paikka.
Eikö se riitä?
Näytöksiä vielä parisen viikkoa jäljellä. Jos liikutte huudeilla, niin menkää.
Musiikkia voi fiilistellä sen jälkeen YouTubesta ja Spotifysta.
Nyt jopa omassa päässä soi I'll Cover You koko kotimatkan. Biisi onkin yksi onnistuneista käännöksistä ja erittäin koskettava toteutus.
Siellä on ne hyvät hetket, ehdottomasti. Kokonaisuus vain on valju. Jos se ei haittaa, niin kyllähän tästä nauttii. Nyt jälkimmäisellä kerralla se oli paljonkin nautittavampi.

Loppuun vielä fanin blogikirjoitus aiheesta.
Sellaisesta näkökulmasta, että homma on mahtavaa :)

:hullu:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Pvi » Ke 31 Loka 2012 08:48

Ihanaa Kiba.
Kiitos että pistit ammattimaisiksi sanoiksi sen, mitä olen itse kokenut Bjuuströmin ohjauksia katsellessani.

Kolmen ensimmäisen jälkeen en ole enää vaivaantunut katsomoon asti tarkastamaan, onko jotain kehitystä tapahtunut. Tyyppi on ehkä ammattilainen ammattilaisten kanssa työskentelystä ja porukan kasaamisessa, mutta sopisi paremmin tuottajan rooliin, kuin ohjaajan pallille.

Tottakai on kiva että erilaisia juttuja tehdään, mutta toivoisin että hypetys, resurssien jako ja arvostus tapahtuisi taitojen ja teoksien merkityksellisyyden mukaan ei sen perusteella, että joku on teeveestä tuttu.
Rohkeus kuulua tähän.
Pvi
 
Viestit: 1267
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 13:55

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 31 Loka 2012 10:52

Musta tuntuu, että tässä produktiossa sillä on vaan ollut ihan liikaa naruja käsissään.
Olisi ottanut jonkun toisen tuottajaksi ja keskittynyt ohjaamiseen. Vai siihenkö ne rahat sitten loppui?
Se hätäily ja kiire näkyy lopputuloksessa. Koko homma on laitettu kasaan parissa kuukaudessa, joten ei ihme, että jäi vaisuksi.
Jos noinkin isosta lössistä kolme on sen motiivin ja fokuksen pääpisteen keksineet itse ja loput vaan hölmöilee pitkin lavaa, niin jossainhan se treenaaminen on mennyt mönkään. Liian monessa kohtaa tuli mieleen se "tuu tuolta"-ohjaus, eikä sitten näyttelijä tullessaan ilmaise ollenkaan sitä miksi sieltä tulee. Ne on niitä pieniä siirtymiä, jotka hajottaa tai tekee jutusta kokonaisen.
Näitä mekin hinkataan usein viimeisenä.
Yksinkertaistettuna se on katse-ajatus-liike. Usein nuo ensimmäiset kaksi jäi pois ja jäi vaan liike.

:keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Pvi » Ke 31 Loka 2012 22:58

Täytyy sanoa, että en usko, että ohjaajan taidot kasvaisivat, vaikka aikaa olisi enemmän.
Tyyppi on itseoppinut tanssinopettaja (tarina kertoo, että hän lopetti teakin tanssipuolen kesken todeten, että hänestä tulee kuuluisa ennen muita). Todennäköisesti hän näkee vaan sen liikkeen, eikä kaipaa toiminnalle merkityksiä.

T. Nainen joka ei hirveesti innostu Marcosta
Rohkeus kuulua tähän.
Pvi
 
Viestit: 1267
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 13:55

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 30 Joulu 2012 23:24

Olin Järvenpäässä katsomassa heidän juhlavuotensa tekelettä, Evitaa.

Etukäteen olin kuullut, että sovitukset ovat rockimpia ja menevämpiä mitä alkuperäisversiot. No, olihan ne. Odotin silti rockimpia ja punkimpia kuin Madonnan ( :hullu: :sydän: ) tähdittämän elokuvan versiot. Mitä Järvenpäässä ei kuitenkaan ollut. Yllättävän paljon yhtäläisyyksiä oli elokuvalla ja Järvenpäällä sovituksissa. Mikä ei minua haitannut.

Tämä on taas tätä, kun en osaa olla neutraali. Tanssit olivat erinoimaisesti koreografioituja ja toteutuskin toimi moitteettomasti ja erinomaisesti. Oli ihana katsoa sitä, vaihteeksi.
Ensemble lauloi itsensä korokkeelle. Ai että! Tykkäsin vallan suunnattomasti mahtipontisista kohtauksista, joissa laulu oikein raikasi ja pauhasi. Edessä istui mummo kädet korvilla. Itse taas ei tullut mieleenkään moinen. Sen sijaan suljin hetkeksi silmät ja nautin vain siitä pauhusta. Ché ja itse Peron olivat loistavia. Muutamassa kohdassa Ché oli aika maneerinen ja tylsä, mutta pääosin kuitenkin vain hyvä ja energinen. Peron taas lauloi ihanan pehmeästi ja samettisesti.

Pääroolin, Evitan, esittäjä taas... :huoh: Sen ääni oli jotenkin.. vaisu. Ylärekisteri oli tukkoinen ja siellä ääni myös muuttui oudoksi puuroksi. Ja Evitalla on paljon ylä-ääniä. Varsin tärkeissä kohdissa, jotka jäivät nyt vain sen sössön alle. Se alkoi jopa ärsyttämään, kun muutoin ihan kelvollinen ääni toimi suhteellisen hyvin, niin sitten niissä korkeissa ja tärkeissä paikoissa tapahtui jotain ja ääni vaihtoi paikkaa ja puuroutui.

Kaikenkaikkiaan Evita täytti odotukset puoliksi. Hienot puitteet, hieno tekniikka ja muutama sykähdyttävä kohtaus. Kuten se, että tulivat sisään lavan takana olevasta isosta auton mentävästä ovesta. Aukko oli puolen lavan korkuinen eli aika iso. Olihan se näyttävää. Ja kyllähän se lapsikuoro oli aikalailla se viimeinen niitti niille mummoille, että aploodit irtoaa. Lapsikuoro saa aina sympatiapisteet :jaaha:

Mutta.
Mikko Koivusalon sysihuono käännös vesitti kaiken. Ihan oikeasti :kops: Miksi, why god why-hetki on siinä, kun käännös vesittää ihan koko roskan. Ihan sama mitä se ensemble tekee hienosti, kun sanat on per...pas...öö.. käsittämättömän huonot. Kahden tunnin aikana oli ehkä kolme kohtausta, jotka toimivat. Kolme!!! New Argentina - Uusi Argentina, Peron's latest flame - Peronin viimeisin ja toiselta puoliajalta viimeisin kappale, Lament - Surulaulu. That's it. Muutoin oli aivan kokoajan outoa ja tönkköä lyriikkaa.
Mutta syytän tästä myös sitä, että alkuperäisen verbaalinen viesti on niin voimakas. Ei se onnistu suomeksi. Metsään menee.

Esimerkiksi. Alkuperäisen "and the Money kept rolling in (and out) - Seteleitä sataa".
Englanniksi ensemble laulaa
"Rollin' rollin' rollin', rollin' rollin' rollin'
Rollin' rollin' rollin', rollin' rollin' rollin'
Rollin' rollin' rollin', rollin' rollin' rollin'
Rollin' rollin' rollin', rollin' rollin' rollin'

Rollin' on in, rollin' on in
Rollin' on in, rollin' on in
On in"

Suomeksi:
"kahisevaa sataa, käteistä sataa, seteleitä sataa,
kahisevaa sataa, käteistä sataa, seteleitä sataa,
kahisevaa sataa, käteistä sataa, seteleitä sataa,
kahisevaa sataa, käteistä sataa, seteleitä sataa,
kahisevaa sataa, käteistä sataa, seteleitä sataa,

Kahisevaa. Käteistä. Seteleitä sataa.
Kahisevaa. Käteistä. Seteleitä sataa.
Sataa."

:epäilevä:
Kyllä, olen munmo ja liian jämähtänyt muuttumattomuuteen.
Tämän kielellisen asian äärellä heräsi kuitenkin kysymys siitä, onko näiden käännösten taso aina näin huono. Sama tuli esiin RENT:ssä ja nyt tässä. Vai onko minulle vain sattunut huonot käännökset.

:huoh: Lopputulos, jäi ontto olo. Ei sykähdyttänyt ja tullut sitä samaistumista. Vai oliko syynä Vain Elämää-konsertti, joka sykähdytti paljon.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ma 31 Joulu 2012 00:26

Olin katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin näytelmän Yhden asunnon loukussa . Neil Simonin kirjoittama 60-luvulle sijoittuva komedia, jossa kaksi eronnutta miestä muuttaa yhteen ja ottavat asunnossa siivoojan ja hutiluksen roolit ja samalla uudelleenelävät avioliittonsa.

Näytelmässä loistivat pääroolien Pekka Strang ja Sampo Sarkola, jotka ovat esittäneet samaa ruotsiksikin. Kuusi sivuroolia ovat sellaisia, että niissä ei ole paljon loistettavaa. Pokeriseurueen muissa osissa ovat Kari Ketonen (standardituijotusta Ketos-silmillä), Tuomas Uusitalo (jonka hauskin hetki oli heittää suolakurkku yleisöön asti), Jouko Puolanto (jonka poliisihahmo on ihan hauska) ja Hannes Suominen (joka vaikuttaa köyhän miehen Teijo Elorannalta ja tuo hetkittäin mieleen Antti Wäckströmin). Naisrooleissa ovat Nelly Hristova ja Heidi Lindén, jotka ovat vain miesten peileinä.

Muutaman kriitikin luettuani voin yhtyä niihin täysin. Pääosat hyvät, Strang loistaa, mitään erityisen mieleenpainuvaa näytelmästä ei jää. Siis sellaista, joka tosissaan haastaisi ajattelutoiminnan. Kesto 2h 35min ja valitettavasti näytelmä ei kauheasti kasva toisella puoliajalla.
Olympialaisia muistellessa
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5020
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » La 12 Tammi 2013 15:41

Kävin katsomassa balettia. :gay:

Hyvä aloitus oli Jääkuningatar-baletti. :D Ei ollut ainakaan liian vaikea, kun oli kuitenkin suunnattu yli 6-vuotiaille. Toki tarina oli esitetty paikoin aika naiiviin sävyyn, mutta ei se sinäänsä yllätä, kun baletti perustuu kuitenkin lastensatuun.

Paikoin pitkät tanssikohtaukset meinasivat pitkästyttää, mutta paikoin ne olivat aivan mahtavia. :tipahdus: :sydän: Kerttu kierteli maailmaa Kaita etsien ja tapasi erilaisia ihmisiä. Esimerkiksi napatanssijakohtaus aiheutti lähinnä myötähäpeää. Yhdistää nyt äärirento napatanssi ja äärikontrolloitu baletti. Seuraa vain ihme venkoilua. :virne: Geishat olivat sen sijaan mielettömiä. Samoin jääkuningattaren kätyrit. Ja lapinvelhon sotajoukot! :tipahdus: :sydän: :kuola:

Ensimmäinen balettielämys oli kokonaisuudessaan hyvä. Saatan mennä uudelleenkin balettia katsomaan. :hullu:
Ja kenelläpä, kellä
on vastaansanomista?
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5034
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 22 Tammi 2013 12:27

Oltiin Suvin kanssa mun lempipaikassa, Kansallisteatterissa :sydän: :hymyhali:

Frankenstein-ennakko. :sydän:

Voitin liput ennakkoon kansiksen kilpailussa ja olin tästä aivan täpinöissäni. Frankenstein oli siis sama näytelmä mitä kävimme katsomassa Suvin kanssa National Theatren (brittien kansis) esittämänä Finnkinon NT Live-palvelun tuomana. Siitä olen kirjoittanut tässä samaisessa ketjussa elokuussa.

Alkuun pelkäsin suomennoksen ja suomalaisen toteutuksen vuoksi. Alla kaksi huonoa kokemusta käännösten kanssa ja :läps:-hetkiä suomalaisen jäykkyyden kanssa. NT:n Frankenstein oli kuitenkin niin järisyttävä kokemus kaikkineen.

Yritin kaikkeni kuitenkin olla avoimin mielin ja antaa mahdollisuuden. Silti jossain vaiheessa huomasin olevani hieman pettynyt ja kyseenalaistavani ohjaajan tekemät ratkaisut. Väitän tämän johtuneen myös istumapaikoista ja siitä, että edessä istuva oli tiellä :virne: En pystynyt keskittymään niin hyvin.

Oliota näyttelevät Esa-Matti Lång on ihan kelpo, vaikka joku osa jääkin puuttumaan. Tuntuu ettei näyttelijä ollut fyysisesti täysin läsnä, jonka vuoksi hänestä katoaa hiljalleen se Olion minuun vetoava rujous. Hänestä tulee liian hyvävointisen oloinen. Myös puhevian häviäminen tuntuu oudolta. Näyttelijä ikäänkuin kadottaa roolistaan jotain, jonka itse koen tärkeäksi tuon hahmon osaksi. Osaksi myös minua haittasi välillä liian nopea puhe. Siissselainenkaikkisanatyhteen-nopeudella puhutut repliikit.

Antti Luusuaniemi on aivan täydellinen Frankenstein! Kyllä, aivan täydellinen.

Lavastuksen minimalistisuus on kai jotenkin muotia? Eikö niillä ole rahaa? Liikkuvat seinät ja pylväiköt ovat hienoja ja saliin rakennettu systeemi myös, mutta siihenkö on loppuneet dollarit? Osittain lavastuksen outoudesta johtuen on välillä "wtf"-mieli päällä. Pyörivää lavaa käytetään hyväksi, mutta jossain kohtaa se syö itse itseään. Vaihtumat menevät liian nopeasti, mutta kiva että lavan kaikki komponentit toimivat ja niitä hyödynnetään. Ei ehdi keskittymään tapahtuneeseen, kun taas jo pyörii tai laskeutuu ja kohtaus vaihtuu. Saumojen tönkköys häiritsee ja näytelmä etenee kuin kengurubensiininen auto. Vieläpä alussa, mikä on ehdottomasti yksi näytelmän tärkeimpiä kohtauksia. Se tavallaan tulee sivuutettua ja näin ollen näytelmän kehitys jää jotenkin vajaaksi. Ehkä myös siksi se hieman tökkii, kun isolla näyttämöllä on mahdollisuudet mihin vaan! Yksinkertainenkin voi olla kaunista ja toimivaa, olen sen nähnyt. Tämä jäi myös vaivaamaan, sillä väitän ettei se häiritsisi niin paljoa permannolta.

Valaistus ja äänimaailma korvaakin sitten paljon edellisen vajavuuksia. Äänimaailma hukuttaa alleen, eikä sitä pane pahakseen ollenkaan. Ne onnistuvat sävyttämään tulevaa ja mennyttä paljon enemmän mitä silmällä pystyy näkemään. Tavallaan äänimaailman ja lavastuksen kautta pääsee askeleen syvemmälle itseensä, mutta ei lavalle. Tulen käyttäminen sai minut myös hyvilleni. Vain kerran tarvitsi jännittää syttyykö rekvisiittatuoli palamaan :keijo:
Lopun vahva tulella luotu kuva oli voimakas ja koskettava. Elävä tuli on muutenkin aina koskettava elementti. Vaikka tässä teoksessa käytettiin kyllä kaikkia luonnon elementtejä vahvasti. Oli ilma, maa, tuli ja veden muodot.

Ehkä näiden vahvojen elementtien alle on helppo jättää osa sitten puolitiehen. Kuten se osittainen näyttelijäntyö. Tai lavasteet. Ettei tule runsaudenpula. Mutta jotenkin tässä teoksessa runsautta kaipaa. Teksti on runsasta ja vahvaa, näyttelijäntyön on oltava samoin, äänten, valojen, pukujen ja lavastuksen. Kun näistä ei selkeästi yksi toteudu, jotain jää vaisuksi. Ennakossa. Kehittymisen mahdollisuuksia vielä on paljon jäljellä.

:huoh:
Haluan nähdä tämän uudestaan.
Permannolta.
Haluan nähdä tekeekö paikanvalinta niin paljon.
Vai kaipaanko NT:n versiosta tuttuja asioita ympärilleni liikaa?

Mutta hei! Suomennos toimii! Michael Baran on tehnyt loistavan työn!
Eikä Myllyahoakaan voi moittia, sillä teos on haasteellinen.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 10 Helmi 2013 13:56

:vihellys:

Huorasatu @ Ryhmäteatteri.

Olin lukenut ennakkoon vain sen mitä Ryhmiksen sivuilla asiasta sanotaan. Meinasin käydä lukemassa lopussa olevia kirjoituksia, mutta halusin olla tietämättä sen enempää.

Ihan ensiksi on mainittava järjettömän hyvin toimiva asiakaspalvelu. Paikat ovat numeroimattomia ja parkkeerasimme seuralaiseni kanssa itsemme aika lähelle ovea, ettei tarvitse sitten ryysiä. Sieltä jostain kuitenkin paikalle hiipii miekkonen, joka taputtaa minua olkapäille ja sanoo hyvin rauhallisesti "tulehan sinäkin tästä meidän mukaan". Vähän hölmistyneenä lähden menemään hänen perässään sisään. Hän escorteeraa minut, seuralaisen ja toisen ryhmän saliin, levittää kätensä hyvin teatraalisesti ja kehoittaa valitsemaan paikat. :pilvi:
Ei jonotusta, ei ryysistä, ei tungosta ja kaupanpäälle saamme vielä seurata näyttelijöiden äänenavauksia ja keskittymistä. Se on kuulkaa aikamoinen bonus. :hullu:

Kun sitten ovet avataan ja ihmiset kirjaimellisesti juoksevat sisään, varailevat paikkoja, tönivät ja muuta semmoista tosi kypsää on kyllä onni että saatiin ne paikat valita rauhassa.

Mutta asiaan, itse näytelmään. MItä siitä sitten sanomaan?
Se on räväkkä, raju, koskettava, hengittävä, hävettävä, monitasoinen, sykähdyttävä, häkellyttävä, itkettävä, naurattava ja jättää meidät kyllä hiljaiseksi, mutta ei murskatuksi tai ahdistuneeksi.

Näytelmän alun sirpalemaisuus on saatu onnistuneesti koottua tarinaksi ja sen nostamat erilaiset näkökulmat saavat joko nauramaan tai pidättämään henkeä, kun ei tiedä mitä tehdä inhorealismin oikein repiessä silmämunien takana. Tekee yhdessä kohtaa niin pahaa, kun asia on vain niin totta, että oksettaa. Siinä katsomossa varmasti voi laittaa silmänsä kiinni, mutta ei se auta mitään. Tekisi mieli viedä kaikki tietyn maanosan turismia hehkuttavat katsomaan ihan vain tuota kohtausta.

Satu Silvo, Minna Suuronen, Robin Svartström ja Alina Tomnikov ovat minulle entuudestaan tuttuja. Yhdessä hetkessä huomaan miettiväni olenko lukenut väärin, kun Tomnikovia ei näy. Kunnes tunnistan hänen yhden roolin takaa ja leukani putoaa lattiaan! Mikä eläytyminen! Mikä kehonkieli!
Silvon maneeriset puhe-eleet oli myös saatu toimimaan ja niillä kikkailtiin juuri niissä kohdissa missä niitä jotenkin myös odotti. Silti kaiken takana ollut herkkyys kantoi hänen näyttelijäntyönsä takana läpi näytelmän. Silvon näyttelijäntyössä on myös sellaista voimaa, jota ei missään kohtaa kyseenalaista tai epäile. Se on rehellistä, mikä sopii tähän kuin nyrkki... en sano minne.
Minna Suuronen taas on ehkä minulle se illan ilahduttavin anti. Hänen humalaiset roolihahmonsa ja kaikin puolin toimivat karikatyyrit ovat se mitä tässä hetkessä itse tarvitsin. Humalaisen tekeminen on aina haasteellista ja hankalaa, mutta Suurosen kännimuijat ovat hiottuja ja aidon oloisia. Olikohan se sittenkin kännissä lavalla?

Suosittelen Huorasatua kyllä vahvasti. Palkokasvien ystävät saavat alussa varmasti närkästymisen ja paheksunnan aiheita. Mutta alku antaa näytelmälle suunnan, eikä siinä ole mitään paheksuttavaa tai närkästymisen aihetta. Kokonaisuus toimii hyvin ja vie katsojaa loppuun asti. Lopun tullessa sitä odottaa vielä lisää, eikä ehkä ihan oikein käsitä mitä on juuri nähnyt.

Hieno teos, ehdottomasti!
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 23 Helmi 2013 15:38

Les Misérables @ Tennispalatsi 22.2.2013

Valmistautuessa penkkiin sain Suvilta nenäliinan. Olin itse varustautunut vain hihoilla. Mää mitään nenäliinoja tarvihe :keijo:

Les Mis on musikaalista tehty filmatisointi. Eli kaikki ne musikaalista tutut biisit on nyt lyöty elokuvaksi. Ei mikään helppo tehtävä, mutta tässä on onnistuttu kyllä erittäin hyvin.
Lopputulos onkin odotetusti musikaalimainen, mikä ei ole ollenkaan häpeä.

Erikoistehosteet ovat mielestäni myös onnistuneet. Kun Javert kävelee pariinkin otteeseen korkeilla paikoilla emme oikein kumpikaan voi katsoa sitä pelkäämättä. Hyi hitto!

Golden Globeissa Les Mis keräsi pystejä ansaitusti. Samaa odotetaan Oscareilta.
Ansaitusti, ehdottomasti.

Vaikka tarina on tuttu ja sinänsä mitään uuta ja ihmeellistä se ei siinä muodossa tarjonnut, oli se silti ihan pirun koskettava! Itkin useampaankin otteeseen. Olisin ehkä tarvinnut toisenkin nenäliinan, mutta vain ehkä :virne:

Näyttelijävalinnat ovat erittäin hyviä. Hugh Jackmann nyt vain on Amazing! Anpöliivipöl! Russel Crow'sta pelkäsin että tulee myötähäpeä, mutta ei tietoakaan. Jostain muusta olisi saattanut tullakin. Crow oli kuitenkin juuri niin Javert kuin voi. Vähän ehkä häiritsi sen miehen yhden ilmeen näytteleminen, mutta tähän se jopa sopi. Anne Hathaway :tipahdus:
Sacha Baron Cohen ja Helena Bonham Carter olivat juuri niin sekopäinen mitä odotettua. He toivat ehkä myös olemuksillaan ja maskeilaan mukaan palan Tim Burtonia, mikä ei kyllä haitannut yhtään. Baron Cohen kun pääsi mielestäni vielä enemmän oikeuksiinsa kuin omien "elokuviensa" kautta.

Aamulla herätessä soi Lovely Ladies päässä :virne:
:sydän:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja L-S » La 06 Huhti 2013 15:03

Kirsikkapuisto Turun Kaupunginteatterissa.

Ohjaus Andriy Zholdak, pääosaa esittää Krista Kosonen.

Tämähän on pahamaineinen neljän ja puolen tunnin teatterielämys, ja alkuperäisestä nelinäytöksisestä versiosta on leikattu kaksi ensimmäistä näytöstä pois, koska muuten näytelmää esitettäisiin niin pitkään, että kukaan ei tulisi sitä katsomaan. Nytkin ilmeisesti pitkä kesto karkottaa ihmisiä, lippujen hintaakin oli jo alennettu. Katsomo oli puolityhjä.

Mutta kyllä tämä silti kannattaa nähdä, jos kiinnostaa se mitä teatterissa voisi tehdä.

Esitys alkoi Zholdakin, vaativuudestaan kuulun ohjaajan, kirjoittamalla Teatterimanifestilla. Näyttelijä jonka nimeä en tiedä tuli lavalle, kaatoi pullosta päälleen vettä ja potkaisi pullon sitten lavasteisiin. Sitten hän esitti tunnistamattoman pop/rock-kappaleen huutaen ja tuskaisen näköisesti, taustalle heijastettiin norsuja ja muita Afrikan eläimiä. Sen jälkeen seurasi pitkä monologi, jonka pääsanoma oli se, että pitäisi luoda kollektiivi, näyttelijät ja katsojat ovat välinpitämättömiä eikä kukaan tajua mistään mitään paitsi näyttelijät ehkä jos oikein viitsisivät panostaa, mutta yleisöllä ei ilmeisesti ole toivoa, ja olemme kaikki vaarassa. On todettava, että en hirveästi arvostanut, sillä yleisön haukkuminen tuntuu melko kuluneelta. Haluaisin aina uskoa siihen, että jokainen pärjää taiteen kanssa jos haluaa yrittää, kaikkea ei tarvitse ymmärtää, vaikka yrittää toki kannattaa, avoimin mielin, ja niin edelleen.

Mutta onneksi siitä päästiin ja varsinainen näytelmä alkoi. Juonesta ja henkilöhahmoista en ymmärtänyt paljoakaan, mutta tunnelmat ja tunteet välittyivät. Paljon tuskaa ja ahdistusta, ehkä vihaakin, mutta myös surumielisyyttä, kaipausta, haikeutta. Aluksi kanniskeltiin kaappikelloa ympäri lavaa ja muutettiin sen näyttämää aikaa. Paljon juoksentelua ja ryntäilyä, ei juuri lainkaan repliikkejä, vain muutama sivuseinälle heijastettu teksti. Musiikkia. Ehkä puolen tunnin jälkeen alkaa puhe. En kyllä katsonut kelloa, mutta siltä tuntui. Ensimmäisessä tai toisessa näytöksessä eli tämän näytelmän ulkopuolella kuollut lapsi kulkee usein lavan poikki ja käy keinumassa keinuhevosilla. Taustalla vilahtaa myös kirahvi. :P

Myöhemmin heitellään kivenmurikkaa. "Minä rakastan tätä kiveä", vaikka se painaa. Kivi symboloi jotain, menneitä suhteita ja ehkä muutakin. Kiipeillään pöydillä ja nostellaan kaapin päältä vesiastioita. Alaston mies levittää päälleen jotain mikä näyttää hillolta. Silmälasipäiset tytöt Anja ja Varja juoksevat kiven kanssa ympyrää. Musiikkia. Epäselviä sanoja.

Väliajan jälkeinen näytös oli hienompi, tunnelma rauhallisempi ja hyvin surumielinen, vaikka ei täysin vailla toivoa. Lapsi vetää lavalla olevan möhkäleen päältä pois lakanan ja möhkäle paljastuu norsuksi. Lapsi maalaa äitinsä varjon seinään. Ollaan lähdössä Kirsikkapuistosta pois. Anja ottaa seinäkellon mukaan, ehkä. Laitetaan portit pylväiden väliin.

Kieltämättä näin selostettuna tämä kuulostaa ihan älyvapaalta. :P Mutta pidän kyllä tämäntyyppisistä näytelmistä paljon enemmän kuin jostain perinteisistä selkeäjuonellisista dialoginäytelmistä. Jokin aika sitten näin jonkin sellaisenkin eikä se kyllä tuntunut oikein missään. Tässä taas oli juurikin tunteita ja tunnelmia ja niistä välittyvä draaman kaarikin jollain tapaa. Jossain vaiheessa teki mieli vuodattaa pari kyyneltäkin, mutta ei se oikein tuntunut kivalta ajatukselta toisaalta. Ehkä alun manifestin vaikutuksestakin osin, kyllähän sellainen rikkoo illuusioita (vaikka asiat tietäisi ennestään, sen että näytelmät ovat valheellisia ja että ymmärtäminen ja kommunikaatio on vaikeaa), jotenkin se muistuttaa että heittäytymiseenkin voisi suhtautua kriittisesti. Viitsiikö täysin antautua näytelmälle, joka syyttää sinua katsojana tyhmäksi. Mutta kyllä ne tunnelmat silti veivät mukanaan pitkälti.
Namaste, allez!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3394
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 17 Huhti 2013 15:44

Kolme Sisarta, 3.4. @ KOM-teatteri.

Teatteriasioissa näistä inva-jutuista on hyötyä. Pääsee etukäteen saliin ja saa valita paikat ja niin edelleen. Seuralaiseni oli mennyt sisään sieltä normiovesta, mutta sain varattua meille ihan kelvolliset paikat.

Seuratessani sitä aivan sekopäisen oloista lämmittelyä ja näyttelijöiden juoksua ylös ja alas mietin itsekseni, että mitähän tästä tulee. Nautin siitä kyllä, itseasiassa aika paljonkin! Näyttelijät keskittyivät ja avasivat ääntään pitämällä eläimellistä meteliä ja heavyrock soi. Kovaa! Näyttelijät juoksivat katsomon portaita alas ja ylös ja alas ja taas ylös. Samalla meteli koostui miesten ja naisten voimakkaista huudoista ja kiljunnasta. Samalla sekopäisestä riehumisesta lavalla, jonka energiataso oli päätä huimaavaa. Ei vain mitään lapaluiden aukipyörittelyä ja pikkusievää hyppimistä, vaan ihan sekopäistä riehumista. Naurua, virnuilua ja sitä huutoa. Mä olin ihan sfääreissä seuratessani sitä. Oli pakko vähän hillitä omaa idioottivirnettä myös.

Mutta alku oli hämmentävä. Rauhallinen ja erilainen, mitä se riehuminen antoi ymmärtää. Ajattelin itsekseni, että kestääkö sitä sen kolme tuntia, joka on näytelmän kesto. Luojan kiitos ei.
Meno muuttui silmiä räpäyttämällä ja suunta oli täysin erilainen, eikä ollenkaan perinteinen.

Kolmen sisaren vauhti on henkeä salpaava. Tietty nykytaiteellisuus on saatu hienoksi osaksi perusteatteria, eikä voi vieläkään oikein sanoa kumpaan kaartiin tämä esitys kuuluu. Fantastista!

Ensimmäinen puoliaika on kyllä näyttelijätyön tykitystä ja kokonaisvaltaisen fyysisen tekemisen juhlaa. (Suvi, aika lähellä sitä NT:n Frankensteinia....). Myös näyttelijöiden taustoihin liittyviä sisäpiirivitsejä löytyy, mutta epäilen osan niiden olleen improvisaatiota. Jos ei ollut, niin todella hyvin saatu ne sinne sekaan!

Lavalla nähdään siis Laura Malmivaara, Vilma Melasniemi, Eeva Soivio, Timo Torikka, Helmi-Leena Nummela, Niko Saarela, Leo Honkonen, Juho ja Eero Milonoff sekä Taisto Reimaluoto.
Ohjauksen takana on toisen polven tuleva teatterintekijä, vielä TeaK:ssa opiskeleva Lauri Maijala.

Musiikki esityksessä on taas siinä roolin asemassa. Se nostaa ja laskee tasoja, mutta tuo myös ristiriitoja. Musiikissa on osa modernisaatiota, mutta sopivasti, eikä liikaa. Samoin näytelmän tunnelma on juuri sen piirun verran nykyajassa, ettei ole ihan varma missä ajassa liikutaan. Mutta minä pidän siitä. Minä pidän siitä kovasti. Kaivataan Moskovaan, mutta vedetään kokista. Puhelin on seinässä, mutta tee tehdään mikrossa - punaisessa mikrossa. Lavasteet ovat yksinkertaiset, mutta samalla riittävän rujot kuvaamaan Tsehovilaista karuutta. Vaatetus samoin. Maan näyttelijä Eeva Soivio on järisyttävän hyvä. Koko Maa, hahmona, on niin mieletön, etten voi kuin ihailla. Mutta tässä tulkinnassa oleva voima on niin läsnäolevaa, että jos istuisin yhtään lähempänä, varmaan räjähtäisin. Pariin otteeseen huomaan purevani huuliani jotten huutaisi ääneen sitä tuskaa, jonka tuo hahmo saa aikaan. Puhumattakaan Olgasta, joka pidättyvä ja hiljainen alistuminen on vielä ahdistavampaa. Irinan roolissa oleva Laura Malmivaara saa osakseen ehkä roiseimmat asiat, mitä vähän karsastan, sillä Omo-mainos on liian vahvasti pitkään läsnä. Vasta kun ensimmäinen puoliaika alkaa olemaan ohi, olen unohtanut Omo-mainoksen. Toisella puoliajalla Irina jää vähän haljuksi.

Toinen puoliaika onkin sitten suurimmaksi osaksi yhtä hämmennystä. Äänitekniikalla pelataan paljon. Lavastus on.. no, en paljasta. Ja wtf-ajatuksia pyörii aika paljon. Se häiritsee keskittymistä, mutta se on sitä nykyteatteria.

Loppujen lopuksi ainoa mitä hieman jäin epäilemään, on loppuratkaisu. Sen symbolismiin nojaaminen jättää liikaa avoimeksi. Symbolismi toki on kokoajan ja aika paljon läsnä, mutta veikkaan niistä menevän suurimman osan ohitse kaiken sen muun touhun ohella.

Sisarten näyttelijöiden ohella on pakko nostaa Helmi-Leena Nummela esiin. Mietin väliajalle asti mistä koko näyttelijä on tuttu, kunnes nimen nähdessäni keksin sen. Nummela esitti äärimmäisen voimakasta tytärtä Niskavuoren Hetassa, Lappeenrannassa! Sitä, joka on ainoa kenet näin yli puolen vuoden jälkeen muistan pääroolin ohella selkeästi. Siis näyttelijäsuorituksena. Nimenä, sen nähdessäni. Ilmankos! Nummela on ehdottomasti sen sortin näyttelijä, joka tulee tekemään rankkoja rooleja ja selviää siitä. Hieno nuori näyttelijä, jolla on lavalla hyvä voima. Hieman outo artikulaatio, mutta sou not.

Milonoffin veljesten keskinäiset roolit Paroni Tuzenbachina ja esikuntakapteeni Soljonyinä tuovat kivaa jännitettä. Roolit kilpailevat Irinan rakkaudesta, joka nyt on sitten mitä on. Olisi mielenkiintoista kuulla veljesten aatteita heidän keskinäisestä jännitteestä :keijo:

Niko Saarelaa ei pidä missään nimessä väheksyä teatterinäyttelijänä. Maan mies, Kulygin on Saarelan käsissä kammottava, hirveä ja samalla uskottava psykopatiaan taipuva mies. Hieman koominenkin aluksi, mutta lopussa komiikka on kyllä kaukana ja sanoinkuvaamaton vastenmielisyys on ainoa mitä hahmo saa aikaan. Samalla se vastenmielisyys antaa syyn sille, miksi Maa ei lähde kotoa. Oikeasti, kylmiä väreitä ja "hyisaatana"-ajatuksia on niin paljon että meinaa itku tulla. Kertooko se sitten siitä, miten hyvä näyttelijä Saarela on, vai minun psyykkisestä tilasta, en tiedä :virne:

Esityksiä on vain 4.5. asti, että jos mielit teatteriin, mene katsomaan tämä!!
Nyt!

Esitys on myös jakanut mielipiteitä rajusti. Minkä kyllä ymmärtää. Ilman alun sekopäistä lämppäämistä olisin varmaan lämmennyt paljon hitaammin, kuten seuralaiseni. Mutta lämpän ja keskittymisen todistaminen antoi osviittaa siitä, mitä ehkä oli odottavissa...
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 06 Touko 2013 14:34

Kulttuuririentelijä täällä taas hei :hehei:

Stella Polariksen 20-vuotisjuhlat @ Kaapelitehdas 5.5.2013.

Stellan Turbiinisali oli aivan täynnä väkeä. Paikalla kaikki näyttelijät, paitsi Sari Siikander, kaikki muusikot ja kaksi valohenkilöä :D Eli lähestulkoon koko SP:n väki. Myös molemmat tuottajat olivat paikalla. Väki oli iloista ja hilpeämpää mitä aiemmin. Tarjolla oli alkudrinkki ja hauskoja keskusteluja.

Sali todellakin oli aivan täynnä. Sain kuitenkin ihan sopivan reunapaikan, enkä pahemmin ollut kenenkään tiellä. Siitä myös näki ihan kohtalaisesti.

Alkuun kerrottiin historiaa ja kerrattiin hauskoja muistoja. Tämän jälkeen menneiden kunniaksi oli Battle! Tai pätle, niinkuin me täällä sanotaan :keijo:
Pätlessä vastakkain team Pippurit ja team Tippurit :pahis: Kaksi kierrosta. Lavalla niitä alkuperäisiä jäseniä, joiden käsissä homma on alkanut ja pari nuorempaa tukilisänä. Sain ensimmäisen kerran krampin naamaan. Outi Mäenpää puumana Pirhosen Tiinan ollessa vieressä lehmän luonteella varustettuna ei voi saada aikaan muuta.

Toisella puoliajalla tehtiin puolipitkä näytelmä, jossa Ville Tiihosen, Annika Poijärven, Jussi Vatasen ja Pihla Penttisen näyttelijäntyö oli kerrassaan tajunnanräjäyttävää. Miten yksinkertaista! Miten täydellistä! Mutta ah, niin loppuunsa hiottua kehotyöskentelyä! Tarina nyt olikin juuri sopivasti niin ekstriimi, ettei sille naurulle meinannut tulla loppua.

Viimeinen puoliaika olikin oikein namuttelua ja erilaisten tekniikoiden esittelyä. Onneksi olin käynyt wc:ssä väliajalla.
Puoliaika alkoi eräällä lempitekniikoistani, jossa impulssit lähtivät yleisön äänistä ja niitä lähdettiin matkimaan ja viemään eteenpäin. Lopulta näihin yhdistettiin liike ja siitä syntyi tarina. Sydämeni jätti pari lyöntiä välistä :tipahdus:
Lisäksi vielä se näyttelijäntyön voima, joka oli jatkuvasti läsnä vyöryi yleisön ylitse ja palasi lavalle synnyttääkseen sitä lisää. Tiedättekö mistä puhun?! Se oli jotain todella, todella hienoa. Enkä tiedä voiko sitä selittää sen suuremmin, se pitää pikemminkin kokea itse. Se on sitä, että yleisö ja näyttelijät alkavat ajattelemaan samalla tavalla. Yleisössä olija toivoo "tekispä se nyt näin" ja sitten niin tapahtuu. Jolloin yleisössä oleva henkilö on vielä vähän enemmän etukenossa ja kiinnostuu vielä enemmän. Tätä tapahtui paljonkin, ainakin mitä kuuntelin ja puhuin väliajalla muun yleisön kanssa. :hullu:

Stella vaan on niin :sydän:
Ei siihen voi muuta sanoa.
Jokainen näytteijä on niin lahjakas ja taitava, eikä kukaan ole toista parempi! Siksi oli niin mainiota nähdä jokainen Stellan näyttelijä lavalla. Miten hienosti yhteispeli toimi ja miten lavalla olematon porukka oli kokoajan valmiina hyppäämään kehiin ja jeesaamaan ja leikkiin sekaan. Oli enemmän kuin upeaa kun eturivistä ponkaa samaan aikaan kolme näyttelijää (eri puolilta penkkiriviä) ja juoksee eri puolille lavaa, sinne missä oli tarvetta jeesille.

Sen lisäksi koko porukka oli niin kaunista! :tipahdus:
Sari Havas :tipahdus:
Jussi Vatanen :tipahdus:
Pihla Penttinen :tipahdus:
Elina Strikkinen :tipahdus:
Micke Rejström :tipahdus:
Outi Mäenpää :tipahdus:
Kirsti Kuosmanen :tipahdus:
Ville Tiihonen :tipahdus: :kuola:
... kaikki! :tipahdus: :sydän:

Mitä tästä nyt enää sanomaan, kun menee muuten ihan järjettömäksi - taas.
Voisinpa käydä katsomassa heitä enemmän :hullu: :sydän:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 14 Kesä 2013 10:48

Täällä taas :keijotäpinä:

NTLIVe The Audience @ Maxim 13.6.2013
Koba ja Suvo.

Pääosassa ihanin Helen Mirren. :sydän:

Englannin kuningatar Elizabeth käy joka tiistai keskustelun pääministerin kanssa maan tilanteesta ja muista polttavista aiheista. The Audience kertoo fiktiivisen tarinan kuningattaren ja pääministereiden väleistä. Tarina kulkee historian ja todellisten tapahtumien valossa, mutta oikeasti kukaan ei tiedä mitä kuningatar ja pääministerit puhuvat.

En mä oikein tiedä mitä tästä sanoisi :hullu: Olin aivan myyty alusta loppuun. Näyttelijöiden työ, ohjaus, näyttämölliset tehokeinot, nerokas puvustusratkaisu, vaatteidenvaihdon kikat, peruukit, Helen Mirren, inhimillisyys, teini-elizabeth ja vain se välittynyt tunnelma oli minulle kuin kotonaan olisi ollut. Semmoinen, kun vanha ystävä kietoo kätensä harteille ja lohduttaa ja on tukena. Siltä minusta tuntui näytelmän katsominen. Siltä minusta tuntui Helen Mirren. Vaihtaminen vuosikymmenten välillä ei ole helppoa, mutta niin vain Mirren kuulosti hetkessä nuorelta ja viattomalta ja seuraavassa elämää nähneeltä ja paljon kokeneelta. Pieniä kikkoja, mutta toteutuessaan täydentävät näyttelijäsuoritusta.

Näytelmän oli kirjoittanut sama mies, joka kirjoitti myös Queen-elokuvan, Peter Morgan.
Käsikirjoitus oli erittäin onnistunut. Liikkuminen ajassa ees ja taas oli erittäin sujuvaa ja hahmot syvällisiä. Myös ohjauksen elementit olivat loistavia. Sisääntulot, synkronoidut liikkeet, siirtymät ja muut yksityiskohdat.

PIdin tästä kovasti :sydän:

Vaatetukselle oma erityis :sydän:
Ja peruukeille :tipahdus: :sydän:

Kaiken oikeastaan kruunasi tieto siitä, että [img=http://forde.foorumit.fi/viewtopic.php?f=3&t=269&hilit=kulttuuri&start=100#p71103]tämä[/img] kokemus on toistettavissa. Syksyllä NTLivessä nähdään juhlavuoden kunniaksi uusintanäytöksiä ja se pitää sisällään Suvon ja mun suurimman mahdollisen :tulipää:-näytelmän.
Lähteekö joku mukaan? :aukku:
(uutisen tullessa tuolla esiin me ehkä vähän oltiin häiriöksi, koska kiljuminen. En ehtinyt kuulla kiljuiko Suvo, mutta mä kiljaisin )
Oikeasti :tulipää: :sekopää: :hullu: :sydän: :sekopää: :tipahdus: :woohoo: :pilvi: :sydän:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6101
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja kmaria » To 20 Kesä 2013 16:01

Kibaya kirjoitti:Täällä taas

NTLIVe The Audience @ Maxim 13.6.2013


Mä puolestani olin katsomassa The Audiencen encore-esityksenä. Tykkäsin myös todella paljon. Helen Mirren on kyllä mahtava.
Muutenkin tykästyin konseptiin ja menen varmasti myöhemminkin katsomaan NT:n tarjontaa, syksyllä ja ensi vuonna ainakin
vaikutti olevan mielenkiintoisia näytelmiä. Frankenstein on varmaan ainakin pakko mennä katsomaan. :virne:
kmaria
 
Viestit: 367
Liittynyt: Su 04 Touko 2008 23:44

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron