Re: Kulttuuririennot
Lähetetty: La 21 Heinä 2012 21:49
Kapt.. Eiku Peter Pan @ Suomenlinna.
Kaksi keijoa ja AntiKeijo I.
Voi likat, ette tiedä yhtään mitä menetitte!
Suomenlinnassa pyörii kuumin Kapteeni Koukku, mitä on ikänään nähty!
Käsiohjelman ensimmäinen kuva antoi vähän vinkkiä siitä, että mielenkiintoinen tulkinta oli tiedossa. Kuolasin.
Eipä siinä, se oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Aivan hullu, narsistinen, diktaattorimainen, mutta samalla vähän ehkä pehmo. Mutta jos sanon, että Marilyn Manson meets Kapteeni Koukku, niin se on ehkä vähän just niin.
Ulkonäöllisesti merirosvopäällikkö oli just eikä melkeen nappiin. Mustat suorat hiusket, valkoinen naama, goottimeikit ja kirkkaan punainen samettitakki Multa meinas henki salpaantua kun se ekan kerran astui lavalle. Olin aivan myyty ja liityin saman tien merirosvoihin! Pirates, yarr!
Oli kapteeni koukku julma mies, huraa, huraa
Noin muutoin Peter Pan tarjosi visuaalista herkkua.
Dramaturginen sovitus oli oivallinen ja tarinan koti oli sijoitettu Helsingin Käpylään, vanhempien ensitapaaminen punkkariaikaan 80-luvulle ja lapset lähelle tätä päivää. Äidin anarkia tuli esiin lasten tuutulaulussa ja kesti loppuun asti. Nuoruuden asenne ei kai poistu meistä koskaan.
Mutta lapset eivät oikein olleet lapsia, vaan pikemminkin teinejä koko näytelmän läpi. Teinien asenne, teinien ongelmat, teinien havainnointikyky.
Vaikkakin tällä hetkellä taas tuntuukin, että niin moni aikuinen on jäänyt sinne samalle tasolle. Asioiden käsittelytapa ei muutu vaikka ikää tulisikin lisää. Ollaan kuin ikuisia teinejä, jotka vatvovat tyttöjen ja poikien reagointia ja "mitähänsekinmustaajatteleejasanoo"-juttuja. :jaaha.
Olen kyllä nyt vähän niin paljon Koukun lumoissa, että muut jäivät ihan jalkoihin.
Aarni Kivinen oli mainio Puosu-Simo lyttyyn lyötynä ja alistettuna. Sivuroolit hoitivat hommat oikein mainiosti. Piraatit olivat äärimmäisen hottiksia ja kadonneet pojat vähän onnettomia ja nössöjä. Tiikerililja taisteli Peter Panista ja hänen huomiostaan, koska oli ehkä siihen vähän hottiksena.
Teknisesti ja visuaalisesti näytös oli mahtava lentämisineen ja sen yksityiskohtineen. Puvustus oli enemmän kuin onnistunut! Kaikki sujui yks kaks yllättäen ja silti niin näkyvästi. Painomiehet taustalla, lentovaljaat vaatteissa ja hups vaan, Pan lensi. Siitä mä tykkäsin. Sovittua, harjoiteltua ja täsmällistä. Siinä itsekin viihtyy katsomossa helposti sen päälle pari tuntia.
Jäin kuitenkin miettimään sitten poistuessa näytelmään upotettuja teemoja. Nykyajan "puhutaan tunteista"-teema. Keittiöpsykologisointi ja turha stereotypisointi. Se oli ehkä vähän puuduttavaa, mutta sitten taas hauskaa omalla omituisella tavallaan. Kuitenkin se jätti ehkä vähän jalkoihinsa sitä toista puolta. Sitä, mikä tuli mielessäni vähän kuin sivulauseessa siellä. Lapsenmielisyyden kadottavat aikuiset ovat niin helposti katkeria ja negatiivisia ruikuttajia ja kieltävät itseltään elämästä nauttimisen. Koska siitähän Panissa on myös kyse. Ei toki tarkoittaen sitä, että jäisi vastuuntunnottomaksi ja huithapeliksi, kuten Pan.
Riku Nieminen oli kyllä hyvä Pan. Niin hyvä, ettei siihen tullut niin kiinnitettyä huomiota. Ei ehtinyt, kun Koukku vei sen itseensä.
Kuitenkin Rikun näyttelijäntaidot ovat kohdallaan. Teknisesti vaativat miekkailukohtaukset ja lentäessä miekkailu erityisesti ovat kykyjä, jotka vaativat helkkaristi. Kaiken tämän Nieminen lunasti täysin. Ei jäänyt yhtään epäselväksi, etteikö hän olisi ollut oikeutettu rooliinsa. Varsinkin, kun ympärillä pyöri breakdancea, sirkusta ja trapetsiakin. Yhdistämällä nykyaikaisia taiteen muotoja teatteriin tuli näytöksestä kyllä ihan tämän ajan näköinen. Lapsensa kadottanut isä nukkuu keittiön lattialla ja kadonneen pojan nimi on Breikki. Tai Hyytelö.
Suosittelen ihan ehdottomasti tätä pätkää pian kaikille lähialueen keijottarille! Keijoillekin.
Ei pitäisi unohtaa sitä lasten tapaa nähdä maailma...
Lasten tapaa leikkiä. Välistä se voisi tehdä hyvää aivan jokaiselle.
Pitäisi osata päästää irti.
Vaikka onkin ehkä koukussa
Mutta menkää nyt herttileiri sentään katsomaan!
1.9 on viimenen näytös.
Kaksi keijoa ja AntiKeijo I.
Voi likat, ette tiedä yhtään mitä menetitte!
Suomenlinnassa pyörii kuumin Kapteeni Koukku, mitä on ikänään nähty!
Käsiohjelman ensimmäinen kuva antoi vähän vinkkiä siitä, että mielenkiintoinen tulkinta oli tiedossa. Kuolasin.
Eipä siinä, se oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Aivan hullu, narsistinen, diktaattorimainen, mutta samalla vähän ehkä pehmo. Mutta jos sanon, että Marilyn Manson meets Kapteeni Koukku, niin se on ehkä vähän just niin.
Ulkonäöllisesti merirosvopäällikkö oli just eikä melkeen nappiin. Mustat suorat hiusket, valkoinen naama, goottimeikit ja kirkkaan punainen samettitakki Multa meinas henki salpaantua kun se ekan kerran astui lavalle. Olin aivan myyty ja liityin saman tien merirosvoihin! Pirates, yarr!
Oli kapteeni koukku julma mies, huraa, huraa
Noin muutoin Peter Pan tarjosi visuaalista herkkua.
Dramaturginen sovitus oli oivallinen ja tarinan koti oli sijoitettu Helsingin Käpylään, vanhempien ensitapaaminen punkkariaikaan 80-luvulle ja lapset lähelle tätä päivää. Äidin anarkia tuli esiin lasten tuutulaulussa ja kesti loppuun asti. Nuoruuden asenne ei kai poistu meistä koskaan.
Mutta lapset eivät oikein olleet lapsia, vaan pikemminkin teinejä koko näytelmän läpi. Teinien asenne, teinien ongelmat, teinien havainnointikyky.
Vaikkakin tällä hetkellä taas tuntuukin, että niin moni aikuinen on jäänyt sinne samalle tasolle. Asioiden käsittelytapa ei muutu vaikka ikää tulisikin lisää. Ollaan kuin ikuisia teinejä, jotka vatvovat tyttöjen ja poikien reagointia ja "mitähänsekinmustaajatteleejasanoo"-juttuja. :jaaha.
Olen kyllä nyt vähän niin paljon Koukun lumoissa, että muut jäivät ihan jalkoihin.
Aarni Kivinen oli mainio Puosu-Simo lyttyyn lyötynä ja alistettuna. Sivuroolit hoitivat hommat oikein mainiosti. Piraatit olivat äärimmäisen hottiksia ja kadonneet pojat vähän onnettomia ja nössöjä. Tiikerililja taisteli Peter Panista ja hänen huomiostaan, koska oli ehkä siihen vähän hottiksena.
Teknisesti ja visuaalisesti näytös oli mahtava lentämisineen ja sen yksityiskohtineen. Puvustus oli enemmän kuin onnistunut! Kaikki sujui yks kaks yllättäen ja silti niin näkyvästi. Painomiehet taustalla, lentovaljaat vaatteissa ja hups vaan, Pan lensi. Siitä mä tykkäsin. Sovittua, harjoiteltua ja täsmällistä. Siinä itsekin viihtyy katsomossa helposti sen päälle pari tuntia.
Jäin kuitenkin miettimään sitten poistuessa näytelmään upotettuja teemoja. Nykyajan "puhutaan tunteista"-teema. Keittiöpsykologisointi ja turha stereotypisointi. Se oli ehkä vähän puuduttavaa, mutta sitten taas hauskaa omalla omituisella tavallaan. Kuitenkin se jätti ehkä vähän jalkoihinsa sitä toista puolta. Sitä, mikä tuli mielessäni vähän kuin sivulauseessa siellä. Lapsenmielisyyden kadottavat aikuiset ovat niin helposti katkeria ja negatiivisia ruikuttajia ja kieltävät itseltään elämästä nauttimisen. Koska siitähän Panissa on myös kyse. Ei toki tarkoittaen sitä, että jäisi vastuuntunnottomaksi ja huithapeliksi, kuten Pan.
Riku Nieminen oli kyllä hyvä Pan. Niin hyvä, ettei siihen tullut niin kiinnitettyä huomiota. Ei ehtinyt, kun Koukku vei sen itseensä.
Kuitenkin Rikun näyttelijäntaidot ovat kohdallaan. Teknisesti vaativat miekkailukohtaukset ja lentäessä miekkailu erityisesti ovat kykyjä, jotka vaativat helkkaristi. Kaiken tämän Nieminen lunasti täysin. Ei jäänyt yhtään epäselväksi, etteikö hän olisi ollut oikeutettu rooliinsa. Varsinkin, kun ympärillä pyöri breakdancea, sirkusta ja trapetsiakin. Yhdistämällä nykyaikaisia taiteen muotoja teatteriin tuli näytöksestä kyllä ihan tämän ajan näköinen. Lapsensa kadottanut isä nukkuu keittiön lattialla ja kadonneen pojan nimi on Breikki. Tai Hyytelö.
Suosittelen ihan ehdottomasti tätä pätkää pian kaikille lähialueen keijottarille! Keijoillekin.
Ei pitäisi unohtaa sitä lasten tapaa nähdä maailma...
Lasten tapaa leikkiä. Välistä se voisi tehdä hyvää aivan jokaiselle.
Pitäisi osata päästää irti.
Vaikka onkin ehkä koukussa
Mutta menkää nyt herttileiri sentään katsomaan!
1.9 on viimenen näytös.