Kulttuuririennot

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 17 Joulu 2016 21:59

Komissario Palmun Erehdys @ Helsingin Kaupungin Teatteri.

Ohjaus: Joel Elstelä
Pääosassa: Mikko Kivinen.
Muut roolit: Iikka Forss, Risto Kaskilahti, Leena Uotila, Eero Saarinen ( :sydän: ), Pekka Huotari, Vappu N..jotain..., Antti Peltola, Jari Pehkonen ja ketä niitä nyt olikaan.
Kato netistä :keijo:

Alkuun on pientä sählinkiä, koska lippuvarauksissa on varattu pyörätuolipaikka, vaikka olen sanonut etten tarvitse pyörätuolipaikkaa, mutta avustajan kyllä :epäilevä:
Mutta se selviää ja saadaan paikat ja aika pian näytös alkaa.

Kivinen on ihan mukiinmenevä Palmu. Mua välillä häiritsee ettei sen puheesta saa selvää, mutta eipä saa muutaman muunkaan puheesta.
Forss jättää varjoonsa Kaskilahden ja mietin että miksi ihmeessä Kaskilahden rooli on paikalla, vaikka hyvin tiedän että miksi. Silti tässä näytöksessä hänen motiivinsa olla missään on vähän niin ja näin. se tuntuu kuin statistilta.

Leena Uotila on huikea karikatyyrinen Amalia Rygseck, samoin kuin Eero Saarisen Butler on niin huima että rakastun vähän. En anna Vappu N...jotain...nin artikuloinnin hajanaisuuden häiritä, enkä ärsyynny Vuokko Hovatan äänentuotosta. Vähän ehkä, mutten niin paljoa että ne veisivät huomion.

Pidän näytelmän elokuvallisuudesta. Visuaalisuus ja ilmaisu on kuvakerronallista, mutta toimivaa. Samalla teatterin tekemisen kivijalka-asiat ovat vahvasti läsnä. Kontakti, rytmitys ja käsikirjoituksen toimivuus. Muutamia juttuja on mitkä jää vähän hämäämään, mutta sitten on vahvoja asioita. Kuten ohjaajan kikkailu ovissa kulkemisissa. On oltava tarkka että tajuaa mistä ovesta mentiin ja miksi. Ovet myös rytmittävät tiloista siirtymiset, joten pysyäkseen kärryillä pitää katsoa kuka menee minnekin. Se on myös hyvin paljon Elstelää, se semmoinen kikkailu. Kikkailu niin tekstissä ja lavalla. Yksinkertaisuuden haluaminen lavastuksessa ja puvustuksessa.

Minä pidin tästä näytelmäversiosta kovin.
Se oli HKT:n tuotannoksi hyvin miellyttävä, mikä ei minun ja HKT:n suhteen kanssa ole niin selvää.

Palmu on ihan viihdyttävä, mutta ehkä myös oma väsymys vaikuttaa että ei ehdi keskittyä niin kaikkiin yksityiskohtiin mitkä voisivat häiritä :keijo:

Antti Peltolahan on muuten vielä TEAK:ssa, mutta tekee tosi huikean roolisuorituksen. Yksi parhaimpia, ellen sanoisi.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6014
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 30 Tammi 2017 23:45

NT-live ei ole NT-live, jos siellä ei ole ollut. :keijo: Nyt kun mun pää toimii taas jotenkin, on kiva tehdä tästä joulukuisesta esityksestä arvostelu ennen seuraavaa. :tilt:

No Man's Land 19.12.2016 @Finnkino

Kaikennäköisten kommellusten jälkeen siellä oli vain minä ja "loppuunmyyty" sali. No joo, esitys alkoi ja hyvillä paikoilla keskellä salia oli paljon tyhjiä paikkoja. Mikä ihme firman piikkiin -näytös tämä nyt sitten oli, ja miksi ihmiset eivät tule paikalle, jos niillä on lippu? Ärsytti vähän. Itse istuin jossain syrjässä melkein eturivissä. No ihan sama. Oli hauskaa mennä katsomaan näytelmää, josta en tiennyt yhtään mitään. Luin näytelmän esittelytekstin, mutta se ei oikeastaan kertonut paljoakaan. Muistan vaan, että varattiin liputkin vain sillä perusteella, että pääosissa ovat Sir Ian McKellen ja Patrik Stewart. :sydän:

Näytelmä tapahtuu yhdessä huoneessa, josta ei kukaan tunnu pääsevän pois. Sen voi vaikka ajatella symboliksi elämän ja kuoleman rajamaille. Kaksi kuusikymppistä kirjailijaksi itseään kutsuvaa miestä ovat tavanneet pubissa, ja ovat tulleet toisen luo drinkille. Isäntänä toimivalla miehellä on kaksi miespalvelijaa, joista toinen vaikuttaa enemmän melkein henkivartijalta. Kaikki juovat paljon ja keskustelevat. Näytelmässä ei näennäisesti tunnu tapahtuvan "mitään", mutta pinnan alla tapahtuu koko ajan. Toinen vanhemmista miehistä on selkeästi sekoamassa. Näytelmän voisi ajatella myös olevan alkoholismin kuvausta. Päältä puolin näyttää hyvältä, mutta jossain vaiheessa ei vaan kestä. Mielestäni myös näytelmässä on jotain unenomaista.

Toisaalta No Man's Land on kamalan hauska. Toisessa näytöksessä on hulvaton kohtaus, joka on melkein Monty Pythonia. Myös viimeinen repliikki jäi mietityttämän itseäni. Oliko se hyvä vai huono toivotus? Muistan kun näytelmä loppui (omat yleisfiilikset eivät olleen kauhean korkeat joulukuussa), istuin ja röhnötin siinä penkissä varmaan rentoutuneempana kuin moneen viikkoon, ja jostain syystä aloin vaan itkeä. Itkin näytelmälle, näyttelijöille ja sille miten järkyttävän karismaattinen etenkin Patrik Stewart on. :virne:

Varsinaisen esityksen jälkeen oli vielä Q&A -osio, jossa näytelmän kaikki neljä näyttelijää ja kyselyn vetäjä juttelivat rennosti mukavia. Esitys oli kiertänyt Brittien eri kaupunkeja (samoilla näyttelijöillä) sekä Irlannissa. Nyt oltiin pienehkössä teatterissa Lontoossa. Mä olin ihan kamalan kade sille yleisölle (ja taisin pillittää sillekin :keijo: ). En enää muista kunnolla, mitä siinä keskuteltiin, mutta se avasi ihan uudella tavalla sitä näytelmää. Hauskaa oli, miten näyttelijät kehuivat kovasti yleisöä, ja miten yleisö eri paikoissa suhtautui esitykseen.

Hieno kokemus! :sydän:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6398
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 07 Maalis 2017 10:50

6.3. Kansallisteatteri, MacBeth – ennakko.

Katariina Kaitueen 25v. taiteilijajuhlateos. Kaitue itse roolissa Lady MacBethinä. Ennen näytöstä mietin, että onko Kaitueelta kysynyt minkä roolin hän haluaa tehdä ja tämän hän on halunnut. Voi olla, onhan Lady Macbeth yksi niistä suurimmista ja vahvimmista naisrooleista mitä teatterihistoriasta löytyy. Toki muitakin on, mutta Lady Macbethin tekeminen on monille naisnäyttelijöille yksi ”niistä” rooleista. Hahmo on kuitenkin lähes täydellisesti tasapainossa maskuliinisuuden ja feminiinisyyden kanssa ja käyttää valtaa kuten mies ja on kuitenkin samaan aikaan hyvin tietoinen omasta naiseudestaan, eikä pelkää käyttää sitä lyömäaseena. Lisäksi hahmo ei sorru siihen semmoiseen naiseudella selittelyyn, mitä helposti tapahtuu kun naisesta tehdään vahva, eikä myöskään ole miehinen naishahmo.

Nomutta. Tämähän oli ennakkonäytös, ensi-ilta on 8.3.
Sen verran ennakko näkyi, että sanoissa oli takeltelua ja hapuilua, eikä tekniikka toiminut moitteetta.

Versiota on modernisoitu, mutta pidetty kuitenkin se Shakespearilainen kieli. Jotain lisättyä on, mutta ajoittain on vaikea tunnistaa että missä kohdissa. Ajoittain siksi, että se Brechtiläinen neljännen seinän rikkominen hyppimällä yleisön joukkoon ei kuulu alkuperäiseen ja se on sieltä aika helppo tunnistaa. :keijo:

Kokonaisuudelle annan kuitenkin pisteitä ja uskon, että se siitä vielä kehittyy vähän lentävämmäksi. Janne Reinikainen on ohjajaana tehnyt ratkaisuja mitkä on mun mielestä aika yllätyksettömiä, osa jopa sellaisia että niitä tehosteita on käytetty vähän liikaa ja sitä on itse ainakin katsojana jo sitä mieltä että hei se videoiden käyttä on jo nähty ja TYLSÄÄ! Siinä oli muutama ajoittainen hetki kun se homma toimi ja toi eteen sen mitä haettiin. Mutta kun suurimman osan ensimmäisestä puoliajasta meni siihen että taustalla pyöri joku loisvideo loopilla ja aiheutti pahaa oloa, niin tuli semmoinen että :*:.
Toki se tuki tekstiä ja toi heti alkuun selväksi että minkälaisia ne Macbethit oikein on. No loisia, parasiitteja jotka ajavat vain omaa etuaan.

Antti Luusuaniemi ja Kaitue pelaa hyvin yhteen ja sitä on kiva katsella. Oon nähnyt Kaituetta aina jossain pönöttävässä roolissa, mutta nyt se ei ollut läsnä. Roolityö oli jo nyt tosi hienoa. Lisäksi semmoista revittelyä ja vähän koomistakin otetta löytyy, mikä kyllä mua ilahdutti noinkin syvässä draamassa. Luusuaniemi kyllä kantaa roolinsa loppuun asti, mutta jostain syystä ohjaaja on päättänyt tehdä Lady Macbethille loppuun vain outoa haahuilua. Spoilers: Lady Macbethin viimeinen kohtaus on unissakävelykohtaus, mikä on kuitenkin yksi vaikuttavimmista kohtauksista lopussa. Minun mielestä tekstistä nousee esiin se, miten Lady Macbet sekoaa huolellisesti ja päätyy tappamaan itsensä, mutta tässä teoksessa se lopun sekoaminen on liian vaatimatonta ja pienieleistä hiirustelua, kun aiemmin on ollut isompaa ilmaisua ja suurieleisempiä tunneskaaloja. Niiden rinnalla se hiljainen hiipparointi ei tunnu miltään ja sitä on vaikea ymmärtää juuri siksi unissakävelykohtaukseksi. Siitä jäi vähän semmoinen, että miksi näin on tehty. Miksi on päädytty ratkaisuun, missä toinen päähenkilö on vain periaatteessa katoaa, Tokihan se Lady Macbethin unissakävelykohtaus on periaatteessa vain unissakävelyä, mutta kuitenkin tästä ennakosta puuttui se kauhu, mitä hahmo (mun mielestä) kokee sinä aikana.

Nostan vielä esiin puvustuksen, joka on aivan mahtava. Hienot ja näyttävät asut Macbetheillä ja muilla tavanomaisempaa vielä korostaa valtasuhteita ja rakenteita. Lisäksi on kaksi hahmoa, jossa miespuolista hahmoa esittää naisnäyttelijä. Toki toinen näistä on mielestäni aika androgyyni, mutta toisessa on naisella viikset ja hahmo on mies. Lisäksi molemmat näytteljät suoriutuvat tehtävistään oikein mallikkaasti.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6014
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 07 Maalis 2017 13:17

Kibsin teatteriarviot :hymyhali:

Pääsisipä teatteriin. Tai kai sitä pääsisi, mutten viitsi yksin mennä. Asuisinpa Helsingissä, niin menisin keijoin kanssa. :keijo:
Namaste, allez!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3338
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 14 Elo 2017 19:49

Olin tänään Helsingin kaupunginteatterin kauden 2017-2018 avajaisissa.
Sain kuun vaihteessa kutsun sähköpostiin (en tiedä miksi, ehkä joku uutiskirjejuttu, en ottanut selvää) ja eipä sitä kauaa tarvinnut miettiä. Ilmoittauduin heti. Valittavana oli mediakierrosta ja näytöskauden esittelyä. Halusin vain esittelyn, vaikka tiesin että mediakierroksella olisi ollut spessuja bonuksia. :keijo:

Noooooo, olihan siellä myös tuttuja paikalla, joten yksin ei tarttenut eksyä ja sekoilla. :tilt:

Esiteltiin Myrskyluodon Maija, Mannerheim ja Saksalainen suudelma, Suomen hauskin mies, Kultainen vasikka, Hansu ja Pirre, Lillanin ohjelmisto ja kaikki vierailevat ja muut mahdolliset näytännöt. Ihan kauhea sanoa, mutta ei nostanut mielenkiintoa hkt:n ohjelmistoa kohtaan yhtään. Myötähäpeää oli enemmän läsnä kuin intoa ja kiinnostusta. Hansun ja Pirren juttu kiinnosti vain vähän ja muut ei sitäkään. Enemmän kiinnosti nähdä lavan tekniikkaa ja uusittuja juttuja kuin se mitä sieltä on tulossa :jaaha:

Ei niissä demoissa mitään vikaa ollut, mutta ne oli lähinnä pönötystä ja toljottelua. Osa tosin oli vielä harjoitusvaiheessa ja aiheena Mannerheim-juttu vaikutti kiinnostavalta, mutta sitten taas se kädet taskussa pönöttely ja hassunmukahauska vitsailu ja "wink wink"-vihjailu oli tosi väsynyttä. Tack o' hej.
Pahinta oli ehkä Lillaniin tuleva "maagillinen" stand up-show. Eli taikuriesitys. MAAGILLINEN STAND-UP :läps: :ei: :jaaha: Semmonen tönkkö taikuri, jonka maagillisista liikkeistä näkyi takariviin (kirjaimellisesti) asti mihin ne lusikat ja silmälasit hävisi. Todella, todella väsynyttä.

Ei muuten auttanut yhtään se, että joku talon henkilökunnasta istui melkein mun päälle. Tyyppi tuli kun ohjelmisto oli alkanut. Istuin takarivissä koska portaat ja se rivistö oli aika tyhjä. Mun vieressä toisella puolella oli varattua ja toisella puolella useampi tyhjä paikka. Istuin keppiin nojaten kallistaen vasemmalle ja valitettavasti vein käsinojan ja vähän siitä viereisen penkin tilastakin. Mutta sitä tilaa oli siinä vielä kolme penkkiä eteenpäin tyhjänä. Äijä siinä puhisi ja ähisi ja yritti koskea mun keppiin, minkä pyysin lopettamaan. Tuhina ja ähinä häiritsi mua, mutta olin hyvin suomalainen just siinä ja ajattelin että puhiskoot, siinä on vieressä aika reilusti tilaa. Plus että se penkki oli huono ja jalkatilan puute sai kipeän jalan kipeytymään. Lopulta se tyyppi siirtyi yhden paikan eteenpäin. Poistuessa hän sitten meinasi kävellä mun yli. Nousin aika nopeasti että pääsen alta pois ja tää tyyppi melkein tönäsi mua. Hän oli aivan mun kantapäillä (kirjaimellisesti) ja hengitti niskaan. Jäin seisomaan rivin viereen, pois muiden edestä (pyörätuolipaikat antoi tilaa) ja tää tyyppi ryysää siitä melkein mummot nurin ja tönii muita. Samalla kaulassa roikkui henkilökunnan lätkä eli talon väkeä. Ei ihan kauheasti motivoi kehumaan hkt:n näytöksiä.

Suosittelen hkt:n ohjelmistoa jos kiinnostaa yllätyksettömyys. Siellä on komediaa, mikä ei yllätä, mutta on brittikomediaa eli tekstin pitäisi olla hyvä, samoin osan näyttelijöistä siinä. Palkkamurhaajan painajainen voi naurattaa jos sekoilut ja kohellus naurattavat. Draaman puolella on maneerinen Heidi Herala et comp. pyörimässä ohjaajan määräämiä askeleita, yllätyksettömästi. Myrskyluodon Maijassa on sentään komea sävellys ja paljon peruukkeja ja sinisiä vaatteita. Lisäksi siinä on mukana iso kööri porukkaa ja varmaan ihan näyttävä lopputulos. Ja onhan se myynyt jo etukäteen tosi, tosi paljon lippuja.

Mutta oli mulla kyllä kivaa :D
Ulla Tapanisen kohtaaminen, samoin Eija Vilpas ja Riitta Havukainen. Ensimmäinen oli merkityksellisempi ja käytiin keskustelu siitä miten ääninäyttelijän ääni voi olla jollekin se mikä tekee hahmosta todemman, realistisemman ja itselle "oikean". Puhuttiin muumeista ja muista. Kerroin miten itselle tietyt äänet luo heti kotoisen tunnelman ja sitä tuudittautuu niihin. Sain lisäksi ihan huipun yhteiskuvan :keijotäpinä:
Pieniä asioita, isoja merkityksiä.

Kyllä tämä käynti silti herätti taas itsessä sen intohimon teatteria kohtaan, mutta semmoista teatteria mistä itse ehkä saa jotain. Ja sitä paloa kohtaan mitä teatteri voi saada aikaan. Sitä mä kaipaan.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6014
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 31 Elo 2017 11:41

NT Live - Angels in America.

Kahteen osaan jaettu näytelmä peräkkäisinä maanantaina.

80-luvun New York. Homotauti riehuu, AIDS on tullut kaupunkiin ja vie nyt ihmisiä läheltä ja hyvin läheltä. Neljä eri tarinaa, vaikka tarina on yhteinen. Roy Cohn, kova lakimies pyörittää bisnestään kuin mitään ei tapahtuisi, Prior kertoo poikaystävälleen Louikselle sairaudestaan ja Joen ja Harperin avioliittossa ei ole asiat kohdallaan. Tästä lähdetään.

Ensimmäinen osa kestää 3.5 tuntia, väliajat päälle.
Toinen osa 4 tuntia ja 15 minuuttia ja väliajat päälle.
Näytelmä on Tony Kushnerin kirjoittama ja siitä on tehty HBO:lle minisarjakin.
Pääosissa on näytelmässä ihan tuttuja naamoja brittiläisten tv-sarjojen ja elokuvien kautta. Harperia näyttelevää naista en saa päähäni millään, vaikka näyttääkin tosi tutulta.

Ensin tuntuu tosi kauhealta että kaksi väliaikaa ja yli kolme tuntia pitää istua. Käsivarsi särkee, selkä särkee ja vähän ahdistaa. Saan ihan kelvollisen asennon ja pystyn keskittymäänkin. Näytelmää on onneksi helppo seurata. Huvittaa amerikkalainen aksentti, mutta ilman sitä on aika vaikea toteuttaa New Yorkia.
Lavastus on yksinkertainen, toimiva ja hieno. Pyörivälle lavalle on tehty nopein käännöin toteuttavia tiloja, joita ei kuitenkaan nähdä koko aikaa valaistuina. Vähän kuin taustalla olisi koko ajan jotain mitä et näe, mutta tiedät sen olevan siellä. Se on aika vaikuttava efekti. Valoilla ja yhtäkkiä pimeydestä tulevalla muutoksella ei välttämättä ole mitään merkitystä, mutta mua jää kiehtomaan juuri se, että aina kaikki ei ole mitä nähdään. Vaikka lavastus on on yksinkertainen, ei se silti ole tyhjä tai olematon. Usein vähäinen lavastus jättää ympärilleen liikaa tilaa ja lavalla tapahtuvat asiat häviävät siihen tyhjyyteen, mutta nyt ei ole niin - onneksi!

Aika paljon mulla menee kuitenkin energiaa siihen että käsi särkee.
Tarina pysyy hallussa, mutta mitään erityistä tunnetta en pysty muodostamaan henkilöihin. Prior ja Harper ovat suosikkejani. Louis rupeaa ärsyttämään ja Joen epämääräisyys tuntuu välinpitämättömyydeltä. Sivuhahmot tuntuvat kävelevän mun läpi. Näyttelijöiden näyttelijäntyö on kuitenkin sitä tasoa että unohdan katsovani näyttelijöitä. Siihen havahtuminen on ihanaa! Olen kaivannut sitä. Hahmot tuntuvat todellisilta, koska niistä tehdään todellisia. :sydän:

Sisällöstä en halua sanoa mitään, koska melkein mikä tahansa voisi spoilata :virne: Katsokaa se sarja! Haluan itsekin katsoa sen!

Ensimmäinen näytös loppuu kyllä kesken, joten toisen osan odottaminen tuntuu hyvältä.

Toisessa osassa mulla on jäätävä nälkä! Onneksi on evästä.
Äänet tuntuu silti olevan ihan liian hiljaisella ja oma hengittäminenkin häiritsee. Ärsyynnyn. Seuraavaksi ärsyynnyn tupakan hajuun. Sitten ärsyynnyn siihen että ärsyttää :keijo: Niin, on se nälkä.

Toinen osa on huumoripitoisempi. Välillä naurattaa niin että naamaan sattuu. Toinen osa on myös vaikuttavampi ja rankempi. Ihmisiä kuolee.
Lavastus on vielä vaikuttavampi mitä ensimmäisessa osassa, jos mahdollista. Valon ja varjojen kombinaatiolla on helppo pelata.
Toinen osa mun muutenkin ehkä vaikuttavampi mitä ensimmäinen osa. Mahtipontisempi, isompi, syvempi.
Hahmot jäävät muhimaan näytösten välissä ja nyt kun ei tarvitse esitellä niitä enää mitenkään niin sieltähän sitä ammutaan suoraan tykin suusta.
Neljä tuntia menee hujauksessa.

Jos ajattelee yhtään mitä HLBTIQ-yhteisö on käynyt läpi 30 vuoden aikana on se aika hurjaa. AIDS yhtenä isona tekijänä. Toki sen leviämistä ei ole pystytty estämään, mutta hoito on niin kehittynyttä että HIV-positiivisuus ei ole kuolemantuomio samantien. HIV-positiivinen pariskunta voi saada lapsen ilman että sairaus siirtyy eteenpäin. Se, mikä näytelmässä kuitenkin on yhteneväistä tähän päivään on, että raha ratkaisee terveydenhuollossa. Lääkkeitä on, mutta ovatko ne kaikkien ulottuvilla?
Silti myös se, että mihin on menty 80-luvulta muuten. Jotkut asiat on kehittyneet huimasti, mutta ihminen sinänsä ei. Edelleen ihmiset elää valheessa, syystä tai toisesta. Edelleen tavoitellaan samoja asioita, enkä usko että se koskaan muuttuukaan. Onhan 30 vuotta kuitenkin aika lyhyt aika ihmiselle, vaikka se on pitkä aika yksilölle.

NT Live :sydän:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6014
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 16 Loka 2017 08:23

Käytiin lauanaina Suvin kanssa Taidehallissa katsomassa Manifesto-teos.
En osaa ajatella sitä näyttelynä, vaan enemmän teoksena, missä on kyseessä hallittu kokonaisuus.
Olin ite tulossa hippadullamessuilta ja olin ihan jossain omassa tilassa. En muistanut näyttelystä mitään ja Suvikin muisti "se on se Cate Blanchett-juttu". Näillä eväillä sisään! :virne:

Kyseessähän oli Julian Rosefeldtin luoma teos, missä videoteokset olivat jokainen omalla screenillään, muttei omassa huoneessaan.

Ei sitten niissä oloissa tajuttu kysyä portaatonta sisäänkäyntiä :jaaha: ja temmoin itteni ylös portaikkoa. Siinä oli aika paljon ihmisiä ja lähdettiin vaan johonkin suuntaan eli vastavirtaan. Aloitettiin siitä mikä oli tarkoitettu viimeiseksi, muttei huomattuamme haluttu enää vaihtaa taktiikkaa ja itselle siitä tuli osa kokonaisuutta myös. Tavallaan kun tuli sieltä mihin muut meni, muuttui havainnot hiljalleen. Äänimaisemasta tuli aika pian olennainen tekijä kokonaisuudessa ja huomasin aina välillä vilkuilevani muihin teoksen osiin ja luovani päässä erilaisia tilakokonaisuuksia.

Manifesti on mielenkiintoinen kokemus. Tekstien taso vaihtelee, samoin tekstin ja kuvan suhteen absurdius. Tekstin tarkastelun oheen syntyy kuitenkin havainnionti siitä, miten Blanchett tekee roolinsa. Jokainen rooli on erilainen, mutta periaatteessa roolihahmoja voisi vaihtaa ja kierrättääkin. Monipuolisuus tekijänä tulee esiin. Vain yhden teoksen kohdalla mietin että nyt tässä näytellään näyttelemistä, mutta toisaalta tekstissäkin puhutaan amatööreistä (vaikkei suoranaisesti amatööreistä taiteessa). Manifesto myös luo minulle fiiliksen missä mietin kameratyöskentelyä ja sitä miten tarkkoja yksityiskohtia voidaan tuoda ihan katsojan iholle, mikä ei onnistu teatterissa samalla tavalla. Tunteet on saatava liikahtamaan katsojassa aivan toisessa mittakaavassa.
Itsehän miellän teoksen jälkeen vahvasti sen kysymyksen, onko taidetta ilman tunnetta? Onko taiteella merkitystä ilman tunnetta?
Mielestäni nykyisin taiteen monimuotoisuus on myös osa taidetta ja kokemukset taiteesta voivat syntyä missä vaan, milloin vaan, mitä ei vaikkapa renesanssin aikakaudella ole vielä ole yleisesti ajateltu (tämä nyt ei ehkä ole faktaa, vaan oma kokemus asiasta).

Toinen mitä jäin miettimään oli taiteen merkitys ihmiskunnan rappion hidastajana. Olen törmännyt tähän aiemminkin, että joissain taidepiireissä ja taiteilijuuden pohdinnoissa yritetään hakea omalle taiteelle merkityksiä ihmisyyden "pelastajana" tai ainakin rappiollisuuden hidasteena. Taiteen puhutaan koskettavan ihmistä ja vaikuttavan sitä kautta ihmisen kykyyn havainnoida ja sitten ehkä muuttaa käytöstään/ajatteluaan. Jään miettimään tätä siltäkin kannalta, että sitten meillä on sitä taidetta mikä tehdään rappioituneisiin ja vaikkapa hylättyihin rakennuksiin. Graffititaidetta näkee juuri sellaisissa paikoissa missä se rappio on jo tehnyt tuhojaan, eikä siellä kulje hiippailemassa taidenäyttelykansaa analysoimassa miten ne taideteokset nyt vaikuttaa kansakunnan ajattelun tasoon vaikkapa ilmastomuutoksesta. Ei siellä hiippaile ketään skumppalasi kädessä ja heittele termejä ilmaan taiteen käsityksistä ja niiden kietoutumisesta toisiinsa. Ja ihan hyvä niin, mutta herättääkö ne teokset ihan tavalliset ihmiset katsomaan rappiota rappiona ja tilana mikä jollain tasolla olisi estettävissä?
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6014
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 06 Joulu 2017 23:43

Suomi 100 - RSO 90 itsenäisyyspäivän juhlakonsertti musiikkitalossa.

Suhteilla sisään :vihellys:
Tiesin ohjelmasta etukäteen sen verran, että Kullervoa tulee, ja että ohjelma kestää 3 tuntia.
Pyysin Marskia mukaan, kun oli aiemmin joskus ollut puhetta että olisi kiva päästä RSO:n konserttiin.
Pukukoodista tuli ystävän kanssa puhetta, niin vastaus oli "kai se joku juhlatilaisuus on. asu vapaa, mutta pakollinen. Ei meilläkään frakkipakkoa ole, joten ihan miltä itestä tuntuu". Mullahan on vielä aika paljon vaatteista purkamatta, joten sillä mentiin mitä kaapista löysin ja hyväksyin. :keijo:

Meidän paikat oli jossain kaukana toisistaan, mutta hyvinkin ystävällinen henkilö antoi Marskille toisen oman paikkansa, kun oli kaksi paikkaa siinä vierekkäin mun paikan vieressä. Oltiin permannolla, suoraan kakkosviuluosion takana, aika lähellä patarumpuja :täpinä: :tipahdus: Joo! Ehkä äänentoiston kannalta ei ollut parhaat paikat, mutta ihan riittävän hyvät kuitenkin.

Ensin vuorossa oli sekameteliltä kuulostava teos. Polyteknikkojen kuoron kanssa esitetty kappale alkoi vauhdikkaasti ja tuntui että on vaikea päästä kärryille. Kyllä se siitä sitten lähti ja musiikki vei mennessään. Teos oli Ylen tilaama, nimeltä Uniin asti. Kappaleessa oli suomen ja ruotsin lisäksi saamea. Teos oli hauska ja erilainen, vaikka siinä silti samalla oli jotain tosi suomalaista. Säveltäjä oli mun mielestä aika nuori.

Seuraavaksi Tempus Fugit, jonka tyylikkäästi sekoitin pelkän nimen perusteella Salaisiin Kansioihin. Muistelin että kappaletta olisi käytetty jaksossa, mikä nyt oli täysin mahdotonta koska kyseessä oli kantaesitys ja ylelle tehty tilaus :jaaha: :läps: Mutta! Muutamassa kohtaa tuntui että se olisi sopinut siihen jaksoon ja salaisiin kansioihin. Sitten kotimatkalla kyllä mietin että miksi se salaiset kansiot pyöri mun päässä, että eihän se pelkkä nimike voinut olla ja kävikin ilmi että jakson musiikkileikkaus tms. oli saanut Emmyn -97! Sehän se siellä kummitteli, muttei noussut kokonaisuutena mieleen asti, koska kun luin siitä olin ihan :lanppu:na. :keijo:
Tempus fugit oli kuitenkin tosi hyvä, tosi vahva. Rakastin sitä miten kontrabassot loi tietynlaista "pahuutta" ympärilleen ja patarummut siinä vieressä säesti sitä tunnelmaa, nostaen esiin itsestäänkin ihan uusia asioita. Esityksen jälkeen oli aika hauskaa miten fiiliksissä säveltäjä itse oli. Olin itse yhtä fiiliksissä. Soiton aikana yritin vain olla nauramatta, kun siinä oli kaikkia hauskoja yksityiskohtia.

Sitten äkkiä tauko, Marski vessaan ja mä juotavaa hakemaan. Päätin itsenäisesti että nyt juuaan skumppaa! Niin tehtiin. Se oli toki vähän vauhdikasta, koska lyhyt aika, mutta semmosta se on tollasissa konserteissa. Toinen puoliaika alkoi Kullervolla.
Eesti Rahvusmeeskoor ja Polyteknikot samaan aikaan lavalla. Arvioitiin että siellä oli noin 160 tyyppiä + soittajat, eli heevetisti väkeä lavalla.
Kullervo ei herättänyt mussa mitään tunteita. Havaitsin kyllä että mua ärsytti se miten nais- ja miessolistit pönöttivät. Naissolisti vielä jotenkin niin että mua sattui se miten jäykkä hän oli.
Suosikkikohtia oli kuitenkin ne missä kuoro lauloi. Menohan Kullervossa on aikamoinen. Muusikot saavat veivata ihan kuin viimeistä päivää ja heidän puolestaan tuli välillä hiki. Kullervon aikana katselin tosi paljon muuta yleisöä. Osa oli ihan tosi hartaana, osa liikuttunena ja osa omissa maailmoissaan. Kullervo sai raikuvat aplodit, jengi oli ihan pähkinöinä, ehkä vähän itsekin.

Sitten pärähti Finlandian alkusoinnut. Kylmät väreet, pieni liikutus ja silmäkulmasta havaitsin miten joku yleisössä pyyhkii kyyneliä. Itsellä meni siihen asti ihan hyvin, kunnes huomasin että meitä vastapäätä pyörätuolissa istunut vanhempi mieshenkilö seisoi tuolinsa edessä. Hän seisoi koko Finlandian loppuun asti. Liikutuin itkuun asti. Se oli aika vahva kokemus, mikä säväytti. Ehkä sillä satapäisellä kuorolla ja orkesterillakin oli osuutta asiaan.

Että onnea vaan Suomi ja RSO.
Kolme tuntia meni heittämällä ja hupsisheijaa vaan.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6014
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 18 Helmi 2018 19:54

Kylddyyrisunnuntai.

Sain kutsun mennä kuuntelemaan RSO:n kamariorkesteri Accordin konserttia. Ohjelmassa oli kaksi Beethovenin jousikvartettoa.

Alkuun meinasi olla vaikea keskittyä, mutta sitten tapahtui jotain ja kappale vyöryi yli. Parissa kohtaa pidätin henkeä, kun soittajat veivasivat kuin viimeistä päivää. Tiukan tikkaamisen jälkeen tulleet pitkät ja soljuvat äänet kutkutteli ja nosti liikutusta rintalastan alle. Puoliaika saapui melkein varkain hengähdystauko oli tarpeen. Ilma konserttisalissa oli todella paksua ja huomasin että mua huimaa aika tavalla. Seuraavan kappaleen aikana ajatukset lensi aika isollakin kädellä ja pyyhiskelin silmäkulmia siinä missä yritin myös olla nauramatta. Välillä oli niin vauhdikasta menoa, että näki kun soittajien yritys pysyä kyydissä nostaa savua korvista. Ei käynyt kateeksi. Jännitin myös tippuuko kukaan tuolilta eläytyessään. Ei tippunut! :keijo:

Kuitenkin konsertti vei voimat. Se oli samalla ihanaa ja voimallista, mutta vei energiat. Kävin konsertin jälkeen haahuilemassa kaupassa ja tyyliin tuijottamassa valikoimahyllyjä. Olipahan konsiääri!
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6014
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 24 Helmi 2018 20:22

[urlhttps://www.musiikkitalo.fi/fi/tapahtuma/grand-fantasies]Grand Fantasies[/url]-konsertti @Musiikkitalo

Pelimusiikin pianokonsertti.
Sain eräältä *köhköh* ystävältä liput tähän konserttiin puolivahingossa. Pianisti oli huikea Ramon van Engelenhoven, 23-vuotias pianisti, mikä on päässyt jos klassisella puolella soittamaan isojen nimien kanssa ja on ehdottomasti tulevaisuudessa isoja nimiä. Ihan mieletön kaveri kuitenkin! Se soitti välillä jopa silmät kiinni! :tipahdus:

Kyseessä oli siis pelimusiikkikonsertti. Kahden muun pelin nimi ei sanonut mitään, mutta Final Fantasy X sanoikin sitten jo paljon.
Paikalla oli aika paljon nörttien oloisia ihmisiä, mikä ilahdutti. Jengi puhui pelimusiikista, peleistä ja siitä miten monta versiota mm. Marion tunnarista on tehty. Ihanaa salakuunneltavaa!

Rupesin ensimmäisen biisin aikana näkemään "huonosti". Kaikki oli vähän sumeaa ja sitten se alkoi. Uskomaton väritykitys! Oli kaikkia värejä vuorollaan. Osa sinkoili sinne tänne, osa soljuili taustalla ja osa leijui pianistin ympärillä. Kun pianisti säkenöi, piano säkenöi, taustalla oli tavallaan kuin jotkut revontulet ja ihan mieletön fiilis! Sitten rupesi näkymään muotoja, hahmoja ja mietin että en kyllä voisi olla muusikko jos näin käy useinkin :keijo: On sitä muutamissa konsertissa käynyt, mutta sitä ei näe niin hyvin jos soittajien tausta ei ole täysin musta. Parasta oli kyllä se miten ympäröivät värit muuttui sen mukaan mitä pianisti soitti. Kappaleet myös tuntui iholla ihan uudella tavalla. Lähdin taas voimattomana kotiin, mutta nyt kun rupeaa palautumaan niin virtaa on kuin pienessä kylässä!

En todella olisi tullut menneeksi itsekseni tuohon konserttiin, mutta tottahan menen mihin vaan jos liput kerta saan.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6014
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Edellinen

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa