Paikallislehdet ja niiden tila

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Paikallislehdet ja niiden tila

ViestiKirjoittaja pampula » La 13 Syys 2008 13:46

En ole nyt ihan vakuuttunut, että osasin käyttää tuota hakua oikein, mutta eiköhän täällä joku perinteiseen tapaan oikaise, jos on aihetta :)

Paikallislehdet. Mitä mieltä olette? Luetteko oman seutunne paikallislehtiä? Minkälaista sisältöä toivoisitte niihin?

Minusta on aina olltu hauska lukea paikallislehtiä, missä sitten olen kulloinkin asunutkin. Synnyinkuntani lehdet luen aina ensimmäisenä, kun menen kotikotona käymään. Salaa jaksan elätellä toiveita, että saisin vielä joskus joululahjaksi lehden vuosikerran, kuten isosiskoni sai. Paikallislehti (ja etenkin niiden tekstiviestipalastat!) on yksi tapa perehtyä kunnan/peräkylän/pikkukaupungin ilmapiiriin ja juttuihin.

Mutta kuitenkin jotenkin surettaa. Tuntuu, että paikallislehdet eivät ole kehittyneet ainakaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana mihinkään. Miksi paikallislehdissä ei voi kirjoittaa hankalista asioista? Tavallaan ymmärrän sen, että niiden on miellytettävä kuntalaisia poliittiseen ja muuhun katsantokantaan katsomatta, mutta silti. On harmi, että monista paikallislehdistä näyttää kokonaan puuttuvan syvällinen ulottuvuus. On tietysti hauska tietää, että Niko voitii 13-vuotiaiden poikien kuulantyöntömestaruuden ja että Ailin kasvimaalla kasvoi kesän suurin kurpitsa. On mukavaa, että kunnan lehti tarjoaa näitä mukavia ja iloisia uutisia sotauutisten sijaan. Mutta...

Miksei niissä juuri koskaan ole juttuja, joissa haastateltava kertoisi vaikka, miten hankala oli muuttaa kylään tai kuinka kauan kesti, että pääsi mukaan piireihin? Tai muista hankalammista asioista. Ovatko paikallislehtien resurssit niin pienet, ettei esimerkiksi kunnollisia haastatteluja vain voi tehdä? En tiedä. Muutenkin surettaa monen lehden journalistinen taso. Moni paikallislehti on täynnä huonoa kieltä, yhdys sana virheitä ja muita kirjoitus virhitä.

Mutta niin. Mitä mieltä ootte? Tyydyttääkö oman seutunne paikallislehti tarpeenne ja tiedonjanonne? Mitä kaipaisitte?
Muuten hyvä, mutta fasaanit eivät lennä pakoon kylmää.
Avatar
pampula
 
Viestit: 278
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 22:23

Re: Paikallislehdet ja niiden tila

ViestiKirjoittaja Fantsu » La 13 Syys 2008 16:23

Meillä paikallislehden tila on paperinkeräyspussissa. Aniharvoin lehtiä tulee selailtua, joten yhtä hyvin vois laittaa lapun luukulle. En ole löytänyt lehdistä mitään erityisen kiinnostavaa.
Avatar
Fantsu
 
Viestit: 1052
Liittynyt: Ma 12 Touko 2008 10:37
Paikkakunta: Churchmoor

Re: Paikallislehdet ja niiden tila

ViestiKirjoittaja L-S » La 13 Syys 2008 17:59

Mikä nyt sitten lasketaan varsinaiseksi paikallislehdeksi? Ehkä täälläpäin nuo tietyt ilmaisjakelut, mutta niitäkään mulle ei enää tule, koska olen pistänyt sen lapun luukulle. Vaikka kielto onkin mainoksia varten, en lehtiäkään kaipaa, koska en ehtinyt ikinä muutenkaan lukea niitä. Kesällä töissä tuli sentään luetuksi niiden seutujen paikallislehtiä.

Veikkaan joka tapauksessa, että paikallislehtien taso on kirjava.

Muistan ikuisesti erään kiintoisan jutun entisten kotiseutujen paikallislehdestä muutama vuosi sitten. Muistaakseni raportoin siitä myös vanhalla foorumilla. Haastateltavaksi oli päässyt mies, joka oli ostanut lähikaupasta rasian salmiakkia ja havainnut sen vajaaksi. Tästä hän oli kovin närkästynyt ja aikoi tehdä valituksen. Muutaman lauseen mittaisessa jutussa oli ainakin kolme kirjoitusvirhettä ja vieressä vielä monen sentin korkuinen kuva pahennusta herättäneestä karkkirasiasta. :virne:

Mutta on siinäkin lehdessä onneksi tasokkaampiakin juttuja ollut välillä. Ja toivoisin kyllä kovin, että tuon jutun toimittajalla olisi ollut pilke silmäkulmassa.

Tavallaan mun mielestä paikallislehdet ovat sikäli hauskoja, että niissä jutut ovat tosiaan usein myönteisiä ja pienimuotoisia, juuri tyyliin Allin kurpitsa ja paikallisten lasten urheilukisa, jossa oli kaikille mehua. Toisaalta tietysti vaikeistakin asioista pitäisi puhua. Siitä tuntuvat kyllä pitävän huolen paikallislehtien mielipide- ja tekstiviestipalstakirjoittelijat. Pysyyhän se lehti tasapainossa jo näinkin, saadaan moniäänisyyttä ja kylän arki esille hyvine ja huonoine puolineen. :keijo:

Ja toisaalta: millaisen kalabaliikin kylillä mahtaisikaan aiheuttaa juttu siitä miten hankalaa kylään oli muuttaa, ja kuka sellaiseen suostuisi haastateltavaksi, ellei nyt nimettömänä, ja tarpeeksi pienissä piireissä spekulaatiota haastateltavan henkilöllisyydestä varmaan riittäisi silti tuskastuttavan paljon... Kylän ikävistä asioista puhumisessa lienee omat hankaluutensa.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Paikallislehdet ja niiden tila

ViestiKirjoittaja Shay » La 13 Syys 2008 20:06

Mää luen (lue: selailen) ilmaisia ja maksullisia (töissä tai kotikotona) paikallislehtiä. :tilt: Kyllä muakin
monesti on mietityttänyt, että ois ihan kiva, jos aiheet olisivat jotain muuta kuin noita ihan kivoja,
mutta toisaalta on mukava selata seutukunnan kuulumiset ilman, että tarvitsee aivojaan hirveästi
siihen käyttää ja (voi kiherrellä tekstaripalstan anteja lukiessaan.) :virne:

Paikallislehet ovat kuitenkin siitä mukavia, että niistä voi bongata tuttuja kasvoja ja tuntea tutuista
paikoista ja asioista kertovia tarinoita (uutisia) lukiessaan olonsa jotenkin maailmaan kuuluvaksi. :raps: Tai jotain...
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Paikallislehdet ja niiden tila

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Su 14 Syys 2008 00:14

Siinä olisi jollekin hyvä gradunaihe (ehkä jo käytettykin) tutkia yleisönosastojen ja tekstaripalstojen viestien äänensävyä. Mistä tulee se useimmissa vallitseva närkästys, näsäviisaus ja "hähhäh, sainpas sanottua" -henki?
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Paikallislehdet ja niiden tila

ViestiKirjoittaja Dnd » Su 14 Syys 2008 18:29

Meillä on ihan hyvä paikallislehti. (Käsittääkseni joskus jossain kisassakin sijoittunut aika hyvin.)
Kyseinen lehti ei ole ilmaisjakelussa, vaan tilattava.

Melkeinpä ensimmäisenä paikallislehti tulee lueskeltua reissusta palatessaan, jotta tietää jotain oman seudun tapahtumista.
Suurimmat tapahtumat kuulee kyllä puskaradiostakin suhteellisen nopeasti.

MUOKS MUOKS:

Eihän ne uutiset, joista mainitsin, vielä olleet paikallislehteen kerenneetkään vaan oli Keskisuomalaisesssa.

Toiseksi uusimmassa lehdesä oli pitkä juttu 1918 tapahtumien tiimoilta. Mm asevelvollisuuskutsunnoista kieltäytymisestä ja joidenkin osallisten vankileireille lähettämisestä (Tammisaari). Kovaa touhua. Sille matkalleen jäivät myös työväenliikkeeseen kuuluneet, jotka olivat asiaan muuten täysin ulkopuolisia.

Mitä h*mm*ttiä. Meillä tehdään paikkakunnalla kuuluisaa liuskekiveä ja uuteen seurakuntataloon otetaan kyseinen materiaalin sijaan jotain aivan muuta kiveä. Jo on aikoihin eletty. Tästä tulee muuten lehdissä olemaan täällä vielä paljon keskustelua, kun valintakin on tehty nähtävästi ilman kunnollista tarjouspyyntöä paikalliselta.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Paikallislehdet ja niiden tila

ViestiKirjoittaja Lumikki75 » Su 14 Syys 2008 22:05

Mä lasken Etelä-Suomen Sanomat meidän paikallislehdeksi, vaikka se ilmestyykin laajemmallakin alueella kuin vain Lahdessa ja on ehkä varsinaiseksi paikallislehdeksi vähän liian laadukas (tai ainakin liian laaja-alainen). Siihen talouteen, jossa kulloinkin asun, on ihan muutaman vuoden poikkeusta lukuunottamatta tullut aina Etlari, enkä osaisi kuvitellakaan aloittavani aamua ilman sitä. Vaikka journalismin taso on pienemmässä lehdessä varmaankin ("varmaankin", koska en varsinaisesti tiedä: luen tosi harvoin esim. Hesaria) huonompi kuin isommissa, ei mulla ole valittamista. Saan tiedon paikallisista tapahtumista ja jutuista kätevästi, ja lehdessä käsitellään myös muun maan ja ulkomaiden tapahtumia ihan mua tyydyttävällä tavalla. Jos en katsoisi uutisia telkkarista ja lukisi niitä netistä, saattaisin tosin kaivata vähän laajempaa ja perusteellisempaa tiettyjen asioiden käsittelyä.

Ihan oikeastioikeasti paikallislehtiä (meilläpäin Uusi Lahti ja pari muuta pienempää) luen harvemmin. Lähinnä selailen ne läpi sillä silmällä, sattuisiko näkymään tuttuja tai kiinnostavia mainoksia. Luultavasti olisin huomattavasti tyytymättömämpi paikallislehtiin, jos nämä olisivat ainoat tarjolla olevat vaihtoehdot. :virne:
The ships hung in the sky in much the same way that bricks don't.
- Douglas Adams -
Avatar
Lumikki75
 
Viestit: 1022
Liittynyt: Ma 05 Touko 2008 11:49
Paikkakunta: Lahti

Re: Paikallislehdet ja niiden tila

ViestiKirjoittaja pampula » Su 14 Syys 2008 22:42

Joo, siis olen pääosin ihan samaa mieltä siitä, että on kiva lukea niitä pääosin positiivisia juttuja paikallisten elämästä. Mutta kyllä sinne sekaan mahtuisi mun mielestä joskus jotain muutakin. Olisi joskus varmaan ihan kivaa, jos paikallislehdenkin juttu voisi haastaa pohtimaan omia katsantokantoja ja käsityksiä. Tietysti pienillä paikkakunnilla voi tosiaan ongelmana olla se, ettei monikaan halua itseään yhdistettävän joihinkin kovin syvällisiin tai sitten hankaliin asioihin. Ei kaikkea voi laskea journalistien syyksi.

Oman kylän lehdessä oli joskus sellainen Kahvilla-palsta, jossa oli aina vähän sellanen pidempi haastis jostain henkilöstä. Niissä oli joskus ihan suht kiinnostaviakin juttuja. Ei silleen, että juttu olisi keskittynyt tyyliin johonkin valtavaan ongelmaan ihmisen elämässä, vaan niin, että sitä sivuttiin siinä haastattelussa. Haastateltavana oli muistaakseni ainakin joku jolla oli ollut syöpä ja joku jolta oli joku läheinen kuollut. semmoset jäi mieleen. Juuri muuta ei sitten olekaan jäänyt.
Muuten hyvä, mutta fasaanit eivät lennä pakoon kylmää.
Avatar
pampula
 
Viestit: 278
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 22:23

Re: Paikallislehdet ja niiden tila

ViestiKirjoittaja LazyBastard » Ma 15 Syys 2008 08:30

Oman kotikunnan paikallislehteä en ole enää poismuutettuani jaksanut tilata. Parasta antia siinä olivat aikaisemmin yhden urheilutoimittajan kirjoitukset, koska ko. henkilö kannatti henkeen ja vereen yhtä joukkuelajia ja keskittyi sitten haukkumaan muita joukkuelajeja. Lisäksi jutuista saattoi löytää mielenkiintoisia virheitä (kuten sen, että eräs vanhempi herrasmies kuulemma omasi kausipillut naisten jääkiekkopeleihin). Nykyinen paikallislehti on sitten Kaleva, jossa on oikeasti jo luettavaakin.
Et in Arcadia ego.
Avatar
LazyBastard
 
Viestit: 737
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 12:49

Re: Paikallislehdet ja niiden tila

ViestiKirjoittaja Nugat » Ma 15 Syys 2008 12:24

Paikallislehtiä tulee selailtua muun postin yhteydessä. Ja varsinkin jos kylällä on ollut jokin tapahtuma tulee aiheeseen liittyvät kuvat tutkittua tarkasti "Onks tuttui?"-tapaan. :virne: Täällä kun kaikki tuntee kaikki ainakin jonkun kautta, niin usein tällaista tiirailua tulee harrastettua.

Itsekkin kaipaan enemmän vakavaa asiaa kun näitä "Jannen (7v) onkeen tarttui ahven"-juttuja, vaikka pienet positiiviset jutut ovat joskus mieltä piristäviä. Tekstiviestipalstat ovatkin sitten samanlaisia kuin muuallakin, kärjistyen joka keväiseen koirankakka keskusteluun. Kuitenkaan en paikallislehdessä välittäisi mahdottoman laajoista uutisista, joihin törmään kuitenkin telkkarissa ja netissä, mutta enemmän sisältöä voisi tietenkin olla. Paikallislehti on niin täynnä mainoksia, että asiatekstiä saa joskus etsiä suurennuslasin kanssa.
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32


Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron