forde.munfoorumi.com

Ilmat ovat kylmenneet, lehdet alkaneet kellastua ja illat ovat pimeitä. Tänä vuodenaikana moni tuntee olonsa ahdistuneeksi ja voimattomaksi. Mites on, iskeekö teihin syysmasennus?

Muhun ei iske, päinvastoin. Syksyllä olen aina paljon energisempi kuin kesällä. Saan kauheasti lisävoimaa siitä, että ilma ei enää ole painostavan kuuma ja ahdistava (vaikka tänä kesänä se ei onneksi monena päivänä sitä ollutkaan). Masentamisen sijaan pimeät illat ovat mulle voimavara. Ja sitä paitsi syksyllä voi taas polttaa kynttilöitä ilman, että siippa ihmettelee mitä niillä valoisassa oikein tekee.

Syysmasennus iskee ja tuntuukin iskevän joka vuosi entistä voimakkaampana. Vielä se aika ei ole alkanut ja tätä aikaa vielä rakastankin! Ruskaa, värejä, omenoita, tuoksu, raikkaus! Vielä voi viettää viikonloput mökillä, kulkea koirien kanssa pitkin metsiä ja syöksyä saunasta pulahtamaan veteen. Mutta sitten kun lehdet tippuvat puista ja neljältä on jo hämärää masennus rupeaa nostamaan päätään. Kun kevät rupeaa pikkuhiljaa voittamaan ja päivät taas pitenemään kohentuu olokin. Myös lumi tuntuu helpottavan oloa, sillä ei ole yhtään niin pimeää ja masentavaa kun on kunnolla lunta.

Pimeänaikaa helpottamaan olen keksinyt elokuvien katselun muutaman kynttilän valossa peiton alla. Ja suklaa. Edellisen kaamosajan pelasti erillaiset jumpat, joissa kävin vähintään pari kertaa viikossa ja tänä vuonna sama tahti jatkuu jos terveys vain kestää.

Kun sanoin että joka vuosi entistä kovempana, luulen kuitenkin, että tähän liittyy opiskelujen kiireisin ajanjakso eikä kunnon lomaa ole tiedossa moneen kuukauteen.

Mä olen tässä vähän jännityksellä odottanut, että iskeeköhän samanlainen fiilis
tänä vuonna mitä oli viime syksynä. En mä sitä silloin (enkä nytkään) syysmasen-
nuksena pitänyt, ehkä ennemmin vaikka syysalakulona. En tahtonut saada itseäni
sängystä aamuisin ylös, töissä ja arjessa ei huvittanut mikään ja itkeä tihrustin
mitättömimmistäkin asioista.

Lopulta kävin juttelemassa työterveyslääkärille asiasta, ja kuultuaan viime vuonna
tapahtuneista asioista (2 kertaa työpaikanvaihdos, ahdistava työpaikka, oman asun-
non osto ja sen remontointi kiivaalla aikataululla) hän oli sitä mieltä, että silloin oli
tapahtunut niin paljon ettei nuppini oikein tahtonut jaksaa ottaa kaikkea vastaan.

Pidin "diagnoosia" ihan järkevänä, en ollut tullut ajatelleeksi aikaisemmin sinä vuon-
na tapahtuneiden asioiden määrää vasta kun kuulin itseni sanovan ne kaikki ääneen.

En muista miten tuo alakulo meni ohi, taisin lääkärin kehoituksesta aukaista suuni ja
puhua pahasta olostani läheisille. Se auttoi, vaikka viime syksyn tunnelmat on vahvana
mielessä nyt kun vuosi alkaa taas kallistua loppupuolelle. Kovasti vaan toivon, ettei vii-
me vuoden kaltaista siipi maassa -fiilistä tule tänä vuonna.

En edes osaa kuvitella miten pahalta oikeasti masentuneista tuntuu, oli se masennus sit-
ten syys- tai kevätluonteista

En uskaltaisi puhua syysmasennuksesta, vaan ehkä ennemminkin talveen laskeutumisesta. Jonkinlaisesta pesän rakentelusta ja itsensä suojaamisesta.
Tänä syksynä varauduin ennelta pimeyteen ja lähden kuulauden päästä vielä jatkamaan kesää viikoksi Espanjaan tanssikurssille. Lennot on jo varattu, kurssille ilmoittaudutu, majotus vielä vain puuttuu, mutta eiköhän hippimeiningissä jotain kaverin kaverin kotia löydy... (jos joku tietää Barcelonasta tyyppejä niin saa vinkata)

En kärsi syysmasennuksesta. Toki alakuloisuusjaksoja voi tulla, mutta niin muinakin vuodenaikoina. Sinäänsä en pidä syksystä. Varsinkin sateisuus ärsyttää.

Pimeydestä kuitenkin pidän. Kesän loppupuolella kaverit valittivat siitä, kuinka on iltaisin jo pimeää. Minä taas nautin siitä täysin siemauksin. Ihanaa kun saa nukuttua kunnolla. Jostain syystä se lähes läpi yön paistava aurinko tuntuu luonnottomalta. Pidän siitä, että illat ovat pimeät. Toki pimeydelläkin on rajansa. Neljän aikaan tuleva pimeä aika on liian varhain.

Alkutalviväsymys varmasti iskee, niin kuin aina. Kun on pimeätä ja synkkää, eikä aurinkoa näy kuukauteen, niin vetää kyllä mehut aika tehokkaasti. Taisi olla Pleikka, kun valitteli sää(kö?)-ketjussa, kun viime talvet ovat olleet juurikin näitä pimeitä ja synkkiä, niin ottaa voimille. Mulla on ainakin just näin. Lyhyet synkät jaksot eivät haittaa, mutta kun koko talvi on sateisen harmaata, niin plääh. Unentarve kasvaa potenssiin, vähäinenkin unenpuute aiheuttaa kiukkuilua, mikään ei kiinnosta, eikä mitään jaksa tehdä. Ärsyttävää.

Masennuksesta en kuitenkaan puhuisi, koska olon saa liki normaaliksi pienillä jutuilla. Kynttilän valo, sohvan nurkassa hyvän kirjan kanssa möhmöttely, pienet kävelylenkit, kun aurinko kerrankin paistaa, sarastevalolampuun herääminen etc. Yritän vältellä itseni palkitsemista herkuilla, koska se lähtee tällaistelta herkkusuulta aina lapasesta, ja sitten menee taas kauan itsensä vieroittamiseen Joskus tottakai sortuu, mutta silloin ei saa potea huonoa omaatuntoa siitä.


Syksy on kuitenkin aivan ihanaa aikaa, aamut on kirpakoita, maa tuoksuu mullalta, lehdet puhkeavat viimeiseen väriloistoon ennen tippumista, pimenevät illat helpottavat tähtien tuijottelua ja nukkumista

Kunpa tänä talvena vain tulisi oikein paljon lunta.

Aurora B. kirjoitti:sarastevalolampuun herääminen etc.

Tuo sarastevalolamppu pitäsikin hankkia ennen niiden kaikkein pahimpien
ja synkimpien räntäkelien alkamista. Kännykän ääneen herääminen (vaikka
kuinka olisi joku rauhallinen biisi herätysäänenä) on kaikkein pahinta myrkkyä
kun pitää nousta säkkipimeään aamuun

Nyt mä muuten tajusinkin, mistä voi johtua se, että pimeä aika ei mua rasita: mä en joudu heräämään aikaisin sen paremmin syksyllä kuin kesälläkään (on tässä yrittäjyydessä jotain hyvääkin ). Niistä ajoista kun jouduin on jo aika kauan aikaa, mutta silloin muistelisin joskus jonkunlaisen alakuloisuuden vallinneen välillä syksyisin.

Syksy on vuodenaikojen parhautta! Alkusyksy etenkin.

Vaikka päivänvalo on mielelleni tärkeä juttu, sen väheneminen ei tässä vaiheessa syksyä tunnelmaa haittaa. Hämärässäkin on puolensa. Työelämässä ja opiskellessa olen haaveillut tuosta sarastevalolampusta, mutta nykyisellään se ei oikein hyödytä. Kirkasvalolamppu voisi olla alkutalvesta jo paikallaan, vaikkei sellaisesta aiempaa kokemusta juuri olekaan.

Koulu on tuonut moneen syksyyn stressiä. Sitä taakkaa ei nyt olekaan ja siitä voisi muistaa riemuita tänäkin syksynä. Yksi juttu, mikä kesän loputtua aina harmittaa, on vaatekerrosten lisääntyminen. Kesällä ulos lähteminen, ulkoilu ja kaupoissa kulkeminen on niin vaivatonta, etenkin jos puettavia on itsensä lisäksi muitakin.

Toivottavasti tulisi lämmin, pitkä syksy. Nyt on ollut aika kolea syyskuu.

Ennemminkin sanoisin omaa mielentilaani syysv*tutukseksi kuin -masennukseksi. Vihaan syksyä just niin paljon kuin vuodenaikaa nyt kannattaa vihata tuhlaamatta ajatukseen ihan liikaa energiaa. Kylmä, märkä ja pimeä eivät vaan ole mun juttuja. En saa syksystä edes ruska-aikaan mitään kiksejä. Ärsyttää vaan, kun tietää, että seuraavat seittemän kuukautta (ellei enemmän) saa taapertaa tuulessa ja tuiskussa ja vähäiset auringonpilkahdukset tapahtuvat silloin, kun itse istuu toimistossa.

Kun asenne syksyä kohtaan on jo valmiiksi tuommonen kuin mulla, niin tottakai pienetkin vastoinkäymiset aiheuttaa suunnattoman ahdistuksen ja ketutuksen. Syksyllä myös tunnen itseni usein vähän yksinäiseksi, kun kaikki ihmiset ovat niin keskittyneitä kouluun, töihin tai molempiin. Nyt justiin kun tarttis vakikainalon, sitä ei varmasti löydä mistään, koska kukaan ei järjestä tapahtumia tai bileitä.

Voispa tehdä kuin muumit ja syödä kuvun täyteen havunneulasia ja herätä sitten huhtikuussa..

Vaikka mä pidänkin todella paljon syksystä: ruskasta, sienistä, marjoista, viileydestä, niin kyllä muhun jonkinlainen syysalakulo iskee. Kaikki tuntuu välillä todella hankalalta ja vaikealta. Myös yksinäisyys vaivaa syksyllä enemmän kuin muulloin. Jotenkin mulla on viime vuosina liittynyt syksyihin todella paljon ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta, toki siihen on varmasti muitakin syitä kuin vuodenaika. Syksy vetää mut myös todella passiiviseksi. Oikein mitään ei jaksaisi tehdä, mikään ei oikein huvita. Ihan toisella tavalla kuin keväällä, jolloin on koko ajan kamala hepakka päällä ja pitäisi päästä tekemään kaikenlaista. Nyt vaan tekisi mieli koko ajan nukkua, aamulla herääminen on jotenkin supervaikeaa vaikkei tarvitsisi mennä kouluun kuin vasta kymmeneen. Ei vaan jaksa.

Ilmojen viileneminen ei haittaa mua yhtään. Pidän paksuista vaatteista, villapaidoista ja kerrospukeutumisesta. Talvi onkin mun suurempi suosikki. Kaunis ja lyhyt syksy olisi aika ideaali, sitten saisi mun puolesta tulla lunta ja pakkasta, ja paljon!

Syksyn alkupuoli on oikeastaan yhtä mukavaa aikaa kuin kesäkin.Muistan koulun käyntiin liittyneen startti vaikkeuksia elokuussa.Toisaalta keväisinkin oli opiskelu motivaatio usein hukassa,ainakin kevät auringon paisteaessa ulkosalla kokeisiin luku tökki.Jatko-opinnoissa oli onneksi vapautta, ahkeroin syyskuun puoleen väliin saakka mieluusti paperitehtaassa. Itseopiskeluna pystyi hoitamaan syyskuun opintoja ja amk:ssa labratkin sai vaihtelevalla menestyksellä järkkäiltyä syyskuun lopussa alkaviksi. Taloudellisestikin tuo oli kätevä ratkaisu opiskelujen motivaatio ongelmiin, kaippa siinä vähän tenteissä menestys kärsi. Luokan bileissä ja saunailoissa tosin kävin syksyisin, niistä on mukavat muistot. Opiskelu kamut kun tulivat kuuliaisesti opintojen alkaessa opiskelu paikkakunnalle,opiskelija elämä paheineen alkoi.Asuin vakituisesti opiskelupaikkaunnalla, paperitehdas ja opinnot oli samalla paikkakunnalla. Syysharrastuksiin kuuluu melominen. Se on mielestäni parasta juuri syksyisin. Oikealla varustuksella tarkenee hyvin. Mieluisin on tyyni syksyinen sää,lämpötila saa olla yli 5 C. Neopreeni "hansikkaat" (kämmenestä avoimet) oli mainio varusteparannus. Syksyisin koluan jokia, puiden lehdet putoilee, tumma vesi virtaa kajakin alla ja on hiljaista,maisemat joella on useasti upeat. Kalamiehiin joella syksyisin usein törmäilee, varsinkin jos on tammukkaa tarjoava joki kyseessä.Lainaan usein jonkun mökkiläisen laituria ja hörpin termarista kaffeet. Huippu hommaa. Monesti käyn syksyisin melontaseuran aktiivien kanssa retkillä, mutta on se mukavaa yksinkin meloa. Töissä olen ehkä syksyisin ahkerampi, osin johtuu myös siitä että työssäni vuoden viimeinen tuloskvartaali on aina ollut kaikista kiivain. Ei mulla mitään alakuloa syksyisin ole,taidan olla syksyisin joskus paremminkin syntymä kännissä Pubi iltojakin tulee harrastettua syysiltoina ja viskiä kuluu normaalia enempi takkatulen ääressä,paheeni lisääntyvät syksyllä.Monesti pidän urheiluharrastuksista (pois lukien melonta) taukoa. Syksy tarjoaa perinteisesti myös pihan haravointia ja takkapuu savottaa.
- - -
Se vuodenaika kun lehdet on pudonneet puista ja alkaa loska lentää,sitä ei saa kutsua syksyksi. Alkutalvi? Ei tuo suoranaisesti masenna, mutta tuona kautena ulkoilma harrastuksien vähäisyys ajaa vittuuntuneeseen olotilaan.En ole punttisalilla kävijä tyyppiä, tai käyn, mutta kolme kerttaa viikossa tulee treeni ohjelmasta joka tukee juoksu harrastusta.Naama norsun*piipillä*nostan rautaa. Nykyisin kaiketi koko talvi saattaa olla yhtä loskaa.Tämä ei varsinaisesti ahdista mutta tuntuu siltä että ko. aikakausi rajoittaa vapaa-ajan elämää. Silloin tekee mieli etelään, taikka sitten seudulle jossa on pysyvä lumipeite. Kaippa tämä loskaa pakoon lähdön ikuinen haave toteutetaan vasta eläkeiässä.

Mie en oikein tiedä. Ehkä ekaa kertaa elämässä tuntuu syysmasentuneelta. Tai en tiedä - tämä on sillä rajalla onko tämä vain väsymystä, vaiko lievää syysmasennusta. Ehkä kuitenkin vain syysväsymystä. Voisin nukkua 15 tuntia vuorokaudessa ja kokoajan tekisi mieli napostella jotain. Eikä oikein jaksaisi lähteä mihinkään.

Perusmasennus ( ) on kyllä hiipppailut mun elämässä vaihtelevassa määrin viitisen vuotta, mutta en ole koskaan kokenut olevani jotenkin syysmasentuja. (Onkohan syysmasennus muuten luokiteltu ylipäätään erikseen tavanomaisesta masennuksesta vai liittyvätkö ne toisiinsa?) Omat oireeni ovat perinteisesti olleet pahimmillaan keväällä - kun valo iskee vähän turhan kovaa. Olen talvi-ihminen, tykkään lumesta. Viime talvi oli ihan kamala, olin oikeasti melkeinpä masentunut siitä säästä. Sille on jo termikin - ilmastomasennus.

En tiedä, ehkä ajattelen jo nyt, että tätä tämä talvi sitten taas on. Yhtä vedenlotinaa ja pimeyttä. Hyi hitto, ajatus tuntuu oikeesti ihan lamauttavalta. Tällanenko on Suomen ilmasto tästä lähtien? Ja jotenkin tuolla maalla, keskellä sitä pimeyttä, tuollaset luonnonilmiöt jotenkin tulevat mielestäni vielä enemmän iholle.

Kai tälle tilalle pitäisi jotain tehdä. Oonkin yrittänyt ulkoilla vaika puoliväkisin, ja koitan raahautua kattoon kavereita, vaikkei yhtään huvittaisi. Ehkä se siitä. Jotenkin helpottaisi tieto siitä, että kohta tulee lunta ja valoisampaa, mutta niinhän ei voi luonnolisestikaan enää ajatella. Mutta kaitpa tää, tästä.

Joopa joo. Tiesin kyllä että siirsin ongelmia lähtiessäin reissuun ja täällähän ne odottelivat verenhimoisina. Nyt alan olla semmosessa tilanteessa, että ajan taas kaikki ympäriltäni ja märehdin yksin kaikkea pimeässä - siis aivan kaikkea. Voi mennä ohi ylihuomenna tai kuukausien päästä.

En koe kärsiväni syysmasennuksesta, mulla vaan on joskus tämmösiä epämääräisiä kausia, vuodenajasta riippumatta saattaa romahtaa kaikki määrittelemättömäksi ajaksi - ei tapahdu usein, mutta muutaman kerran on käynyt. Parisen vuotta sitten se kävi talvella, vaikka talvi on mulle mahdollisesti kesääkin rakkaampi vuodenaika, eikä syksykään siis ole mulle synkkä vaan raikas ja odottava. Ei tuohon apeutumiseen tarvita kun kunnolla skeidaa töissä, vähän unta, vähänkin liikaa yksinoloa ja muutama muunlaatuinen huoli päälle. Marttyyri, sitä mä osaan valitettavan hyvin esittää. Yritän potkia itseäni päivittäin ulos, siellä voin hengittää. Seurassa en halua olla ja samalla tiedän että pitäisi olla. Enkä mä tiennyt mihin ketjuun tää olis pitänyt suoltaa, ei varmaan yhtään mihinkään.