Sukututkimus

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Dnd » Ti 14 Loka 2008 02:18

Tarvitseehan tämäkin aihe oman ketjun. Asia erikseen kirjoittaako siihen kukaan. :p

Tekemistä, jollei keksi mitään järkevää tekemistä.
Jospa joku innostuisi aiheesta.

Tässä ketjussa saa kysellä, antaa vinkkejä tai muuten vaan keskustella asioista, jotka liittyvät sukututkimukseen tai johonkin sinnepäin liittyvään. (Talohistoriat, paikallishistoria, kirjallisuus aiheesta...)
Miten pääsee alkuun, mistä kannattaa minkäkin aikakauden tietoja kysellä.

Toiset voi sitten vastailla kysymyksiin, jos vain osaavat.


Vinkkejä aloittelijalle:

Laita aina ylös lähde, josta olet tiedon saanut. (Esim toinen sukututkija, jokin julkaisu, rippikirja tai jokin muu kirkonkirja.)
Tämä on tärkeää tietojen tarkistamisen kannalta myöhemmässä vaiheessa, koska lähdettä ei tule kuitenkaan muistamaan.

Nettiin ei saa laittaa 1900-luvun ja 2000-luvun henkilöiden tietoja tai kyselyitä. Tämä alkupätkä kannattaa ottaa selville sukulaisilta ja jos ei muualta löydy, niin sitten kyseessä olevan (esim. isovanhemman) syntymäpaikkakunnan kirkkoherranvirastosta. Ilmaiseksi voi tutkia itse mikrokorteilta. Työntekijän aika tutkimiseen käytettäessä on maksullista ja voi viedä joskus hyvin kauan aikaa. Kannattaa varata aika, varsinkin jos on menossa kauemmaksi mikrokortteja lukemaan. Pääset liikkeelle tietämällä isovanhemman tarkan syntymä- tai kuolinajan.

Älä yritä yhdistää jotakuta toisen lapseksi tai vanhemmaksi vain sillä periaatteella, että se nyt sopisi siihen, koska isännimi (patronyymi) ja sukunimi sattuisivat olemaan sopivat. Tarkista tieto "rippikirjoista", eli "pääkirjasta", josta näkyy koko talon väki kerralla. Kasteluettelosta, haudattujen luettelosta ja vihkimerkinnöistä saat tarkennuksia ja vihjettä mistä kannattaa etsiä tietoa.

Pahin näkemäni esimerkki. Pelkän Hiskin perusteella ja periaatteella "tuo on varmaan tuon lapsi kun sillä on sama isännimi ja sukunimi". Sitten kyseinen sankari oli vielä "tutkimuksensa" lähettänyt sukuseuralle. Ei siinä ollut oikeastaan paljon mikään oikein. Pari iltaa SSHY:n sivuja selailin ja erään talon oikeat asukkaat seuralle merkitsin yläs ja heille lähetin. (Yllättävän moni teki vääriä kytkentöjä menneinä vuosina Hiskin perusteella. Nyt SSHY:n tultua menevät varmasti monien tutkimukset uusiksi, jos viitsivät tarkistaa.)

Kun pääset tuonne jonnekkin 1800-luvun alkupuolelle, niin useat suvut siitä taaksepäin on jo tutkittu. (Vaihtelevalla laadulla). Eli, tässä vaiheessa kannattaa olla yhteyksissä muihin tutkijoihin.
Joidenkin paikkakuntien kirkonkirjoja on tuhoutunut ajan saatossa tulipaloissa, jolloin lähteiden löytäminen on haastavampaa.


Muutama käytännöllinen sivusto, joilla pääsee alkuun:

http://83.150.87.40/sshy/index.htm

http://www.genealogia.fi/

http://www.sukujutut.fi/sukuhaku/sukuhak1_1.asp
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Aurora B. » Ti 14 Loka 2008 13:51

Mun paappa (äidin isä) oli innokas sukututkija, ja keräsikin melkoisen sukupuun. Tosin melko vaivatonta oli yksi haara saada kuosiin, kun suvussa on 1500-luvun "merkkihenkilö". Sai paljon apua sukuseuralta. Muut haarat sitten onkin ollut haastavampia, ja paappa kertoikin kaikista jännistä sattumista, kuinka oli löytänyt jonkun puuttuvan lenkin jotenkin :tilt:

Kun paappa pari vuotta sitten kuoli, niin mä pyysin noita sukututkimuspapereita itselleni. En ole saanut :( Nyt ei kukaan enää edes tiedä, missä ne on. Harmittaa ihan vietävästi, siinä oli kuitenkin monen vuoden sukututkimustyö... Pitää äidiltä tivata, että selvitää, missä ne paperit menee. En mä niistä kyllä mitään selkoa saanut, kun olen niitä päässyt joskus plaraamaan :tilt: Jos ne vielä jostain löytyy, niin luultavasti ilmaannun tähän ketjuun kyselemään :keijo:


Jostain syystä mua on aina kiinnostanut oma suku ja esi-isät. Erityisesti oikeastaan sellaiset pikkujutut ja tarinat, jos vain jotain löytyy. Tekee henkilöistä paljon elävämpiä ja mielenkiintoisempia. Ja historiasta yleensäkin.

Myös isän puolen sukua on jonkun verran tutkittu, jonnekin 1700-luvun puolenvälin tienoille asti. Siellä on paljon enemmän kysymysmerkkejä ja ihmetyksen aiheita, jotka kiehtoo mua :tilt: Esim. isoisän isä vaihtoi jostain syystä sukunimensä joskus 1870-luvun tienoilla. Ei ollut näitä ruotsinkielisestä suomenkieliseksi -veivauksia, vaan molemmat suomenkielisiä sukunimiä. Sen tiedän, että nykyinen sukunimeni on tullut sen maatilan mukaan, jossa isoisän isä asui. Ehkä se on sen tilan mukana tullut, mutta kun hällä kuitenkin oli sukunimi jo ennestään, niin miksi vaihtaa? Olisi kiva tietää :D Kirkonkirjojen mukaan hän kuitenkin meni naimisiin vanhalla sukunimellä. Mahdollista toki on, että mennessään naimisiin piian kanssa (oli itse renkinä), sai tuvan ja maapläntin vuokrattavakseen ja ryhtyi torppariksi, ja ottivat sitten tilan nimen itselleen. En tosin tiedä, oliko sellainen tapana, ottaa vuokratilan nimen itselleen... Tietääkö joku muu?
Kolo-golo-nay
Avatar
Aurora B.
 
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:16

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja elegia » Ti 14 Loka 2008 17:49

Muakin luonnollisesti kiinnostaisi sukututkimus. Ja miksei kiinnostaisi, onhan se mielenkiintoista tietää ketä kaikkia ja millaisia henkilöitä omaan sukuun on kuulunut. Eihän tuo sukututkimus välttämättä tuo kuin pintapuolisen raapaisun niistä ihmisistä, mutta olisi se silti kiinnostavaa. Kuten Aurorakin sanoi, tekee menneisyyden henkilöt elävämmiksi ja tuo heidät siten tavallaan lähemmäksi itseä. Ja kyllähän se nyt tietysti myös vahvistaa sitä johonkin kuulumisen tunnetta.

Meidän suvussa on sukututkimusta tehnyt isän äidin sisko. Se tutkimus tosin rajautuu aika tarkkaan jostain 1800-luvun vaiheista eteenpäin. Entiedä sitten eikö ole ollut tarpeeksi resursseja lähteä etsimään kauempaa, vai mikä on. Tuosta on tosiaan jo pyöräytetty tiiliskivimäinen teoskin. Itse en kokenut sitä kovin kiinnostavaksi, kun pääasiassa se sisälsi sukujen levittäytymistä nykyaikana, kuinka minäkin olen meidän kotikotipitäjässä sille ja sille jotain kaukaista sukua. :D Ja muutenkin se teos on lähinnä sellainen luettelomainen faktataulukko ihmisistä. Ei sellaista jaksa, kun tahtoo vähän lihaakin niiden luiden ympärille.

Mua erityisesti kiinnostaisi kaikki pienet ja suuret kohtalot omassa suvussa. Ihan kamalasti meidän perheessä ei ole keskusteltu siitä, millaisissa asemissa esimerkiksi isovanhemmat olivat sotien aikana tai vuoden 1918 sodan aikana. Tai millaisissa rooleissa esi-isät ovat olleet yhteisöissään. Luonnollisesti kiinnostavaa on, millaisia mustia lampaita tai hienoja ihmisiä suvussa mahtaa olla ollut. Niin, siellähän ne ovat minunkin juureni. Jotenkin mua on viime aikoina kiinnostanut erityisesti äidin puolen suku, koska siellä on tiettävästi ihmisiä jotka ovat asuneet Karjalassa. Kiinnostaa millaisia ihmisiä he ovat olleet ja millaisia kohtaloita heillä on ollut.

Mutta tosiaan. Aika pitkälle tämä mun sukututkimuskiinnostus on vielä ollut tässä haaveilun ja kehittelyn tasolla. Historiahan mua kiinnostaa ihan opintojenikin puolesta ja siksi olisi mielenkiintoista linkittää siihen myös "tuntemiaan" ihmisiä. Saa nyt sitten nähdä koska tuollaisen penkomisprojektin saisi päräytettyä käyntiin. Ehkä sitten, kun olen ensin tarpeeksi kaivellut muiden ihmisten kohtaloita ja historiaa ja ei tarvitse sitä enää niin paljoa opintojen puolesta tehdä. :)
Avatar
elegia
 
Viestit: 491
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 22:12

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Nugat » Ti 14 Loka 2008 22:26

Ihanaa että on sukutukimuksesta kiinnostuneita! :D
Itse innostuin tutkimaan isän puoleista sukua, jos vaikka sieltä löytyisi se mahtikartanon rikas kohta-jo-mielellään-vainaa-omistaja jonka ainoa perillinen tietenkin olisin. :tilt: Toistaiseksi etsinnät eivät anna minkäänlaisia toiveita siitä, että suvussani olisi ollut edes jonkinlainen ylhäinen henkilö. Ei edes pappeja. Suutareita ja seppiä on suvussa paljon ja on vielä nykypäivänäkin. Tämä oli siinä mielessä mukava huomio, että alkaessani tutkimaan sukua oli jonkinlainen hinku tietää, että kuka minä olen, mistä lähtöisin ja varsinkin olenko perinnyt jotain ja mitä tähänpäivään on heistä jäänyt. Tämä suutari/seppä asia toi jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. :)
Ai kun pystyisi porautumaan syvemmälle esi-isien elämään, mitä he kokivat ja tunsivat, mutta valitettavaa on että tutustuminen jää loppujenlopuksi hyvin pinnalliseksi. Ellei hyvä tuuri käy ja löydä jotain päiväkirjantapaista. Mikä olisi jotain hysteerisen kivaa. :tilt: Tosin sitä huomaa liikuttuvansa jo lukiessa haudattujen kuolinsyitä. Pienten lasten hinkuyskät ja keuhkokuumeet ja huomatessani erään sukulaisen kuolinsyynä murhan sain valtavan herranjumalareaktion. Kuka nyt Mun sukulaisen olisi halunnut tappaa! :kauhistunut:

:tilt:

Mutta loppujenlopuksi en ole kovin pitkälle päässyt. Jumituin vuonna 1781 syntyneeseen esi-isään enkä tiedä yhtään miten tästä etenisi. Mistään en löydä kyseisen henkilön varhaisista ajoista mitään tietoa ja syntymäaikakin on päätelty Hiskin haudatut-haun perusteella. Sukunimeni on sen verran erikoinen, ettei niitä paljoa löydy joten samannimiset ovat aika varmasti sukua. Samansukuisia henkilöitä löytyy vielä 1700-luvun alustakin, mutta en millään saa yhdistettyä heitä toisiinsa. Sen tiedän että sukujuuret ovat peräisin ruotsista tai norjasta, mutta milloin sieltä ollaan sitten suomen puolellle loikattu. Jotain vinkkiä antaa se, että muutama 1700-luvun sukulainen on kirkonkirjojen mukaan sotilaita. Mutta tuota asiaa en vielä haluaisi pohtia, ennenkuin pystyn varmistamaan sukulaissuheet.

Olen siis pelkästään netin avulla tehnyt tätä tutkimusta ja selväähän on, että Hiski ja muut kuvatietokannat ovat vielä vajavaisia. Pitäisi itse mennä tonkimaan mikrofilmejä ja sensellaisia, mutta ei tätä persettä saa penkistä nostettua. :hullu:

Itse olen kallisarvoisia tietoja löytänyt mm.Kansallisarkiston digitaaliarkistostaja SSHY:N kuvatietokannasta. Apuna on ollut sanakirja lyhenteineen.
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Dnd » Ti 14 Loka 2008 22:53

Aurora B. kirjoitti:Erityisesti oikeastaan sellaiset pikkujutut ja tarinat, jos vain jotain löytyy. Tekee henkilöistä paljon elävämpiä ja mielenkiintoisempia. Ja historiasta yleensäkin.


Minulla oli niin hyvä mäihä, että mummo eli 90-vuotiaaksi ja kerkesin häneltä kysellä paljon menneistä jutuista. Kirjoittelinpa niitä jopa ylös, sillä ei niitä muuten muista. Pitäisi vaan joskus tehdä niistä jotenkin järkevä kokooma, kun nyt ne on miljoonalla erillisellä pienellä lappusella.
Kaikki joilla on vanhoja sukulaisia elossa ja tietävät vanhoista ajoista. Jos meinaatte kysellä heiltä, niin viikon päästä voi olla jo liian myöhäistä. Kyselkää heti kun mahdollista. Kun ne vanhat ihmiset nukkuvat pois, niin niitä juttuja ei ole kertomassa enää kukaan.

Aurora B. kirjoitti:isoisän isä vaihtoi jostain syystä sukunimensä joskus 1870-luvun tienoilla. Ei ollut näitä ruotsinkielisestä suomenkieliseksi -veivauksia, vaan molemmat suomenkielisiä sukunimiä. Sen tiedän, että nykyinen sukunimeni on tullut sen maatilan mukaan, jossa isoisän isä asui. Ehkä se on sen tilan mukana tullut, mutta kun hällä kuitenkin oli sukunimi jo ennestään, niin miksi vaihtaa? Olisi kiva tietää :D Kirkonkirjojen mukaan hän kuitenkin meni naimisiin vanhalla sukunimellä. Mahdollista toki on, että mennessään naimisiin piian kanssa (oli itse renkinä), sai tuvan ja maapläntin vuokrattavakseen ja ryhtyi torppariksi, ja ottivat sitten tilan nimen itselleen. En tosin tiedä, oliko sellainen tapana, ottaa vuokratilan nimen itselleen... Tietääkö joku muu?


Minun i-i-i-i oli kirkonkirjoissa varmaan viidellä eri "sukunimellä" lasten syntymämerkinnöissä ja rippikirjassa. Tämä johtui siitä, ettei kyseisellä alueella ollut pysyvää sukunimikäytäntöä ja kirjoihin laitettiin talon nimi jossa asui. Juuri tämä tekee pelkän Hiskin perusteella tehdyn sukututkimuksen alueella mahdottomaksi. Pysyvät sukunimet kyseisellä alueella otettiin käyttöön vasta joskus 1800-luvun puolivälin tietämissä. Tällöin minunkin nykyinen sukunimeni on talon nimen mukaan tullut.

Toisella paikkakunnalla äidin-äidin-isän-isä tuli kotivävyksi ja otti puolisokseen äidin-äidin-isän-äidin. Tällöin tilan nimi tuli hänen sukunimekseen.

Täältä löytyy jotain tietoa sukunimien vaihtamisesta tiettynä aikana:
http://www.genealogia.fi/linktoold/nimet/nimi36js.htm

Eräillä alueilla on pappi vaihdattanut joidenkin perheiden sukunimiä, jos kylä on ollut täynnä samansukunimisiä ihmisiä.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Dnd » Ti 14 Loka 2008 23:39

Nugat kirjoitti:Suutareita ja seppiä on suvussa paljon ja on vielä nykypäivänäkin.


Minäkin löysin erään esi-isän olleen seudulla seppänä/aseseppänä 1800-luvun alkupuolella. Eräs hänen pojistaan jatkoi kyseistä tointa.

Nugat kirjoitti:Ellei hyvä tuuri käy ja löydä jotain päiväkirjantapaista.


Valitettavasti sellaista on pitänyt menneinä aikoina hyvin harva. Onhan se tietenkin aina mahdollista, varsinkin jos suvussa on ollut esimerkiksi oppineita, papistoa tai kauppiaita. Asia erikseen monetko muistiinpanot perikunnat ovat tuhonneet ajattelemattomuuttaan.


Nugat kirjoitti:Tosin sitä huomaa liikuttuvansa jo lukiessa haudattujen kuolinsyitä. Pienten lasten hinkuyskät ja keuhkokuumeet ja huomatessani erään sukulaisen kuolinsyynä murhan sain valtavan herranjumalareaktion. Kuka nyt Mun sukulaisen olisi halunnut tappaa! :kauhistunut:



Eräiden isovanhempien poika oli hukkunut, kun poikaset olivat menneet luistelemaan. Toisen veljeksen vanhemmat lapset olivat saaneet pelastettua avannosta. Tästä henkiinjääneestä tuli juuri se edellä mainitsemani sepän toimen jatkaja.

Erään kuolinmerkinnän mukaan myös toinenkin esivanhempien lapsi, eri sukuhaarasta, on kuollut hukkumalla. Näistä saattaa joskus löytyä pientä tietoa aikakauden sanomalehdistä. Kun jaksaisi digitoituja sanomalehtiä ruveta käymään läpi. Hakutoiminto nettiin skannatusta materiaalista ei ole aina paras mahdollinen. Riippuu vähän haettavasta sanasta/sanoista.

Nugat kirjoitti:Jotain vinkkiä antaa se, että muutama 1700-luvun sukulainen on kirkonkirjojen mukaan sotilaita. Mutta tuota asiaa en vielä haluaisi pohtia, ennenkuin pystyn varmistamaan sukulaissuheet.


Mullakin on näköjään sotilas esi-isissä (vai olikohan niitä kaksi peräkkäistä). Sotkamossa. Aikakausi taisi olla 1600-luvun lopussa - 1700-luvun alussa. Muuta tietoa hänestä en sitten ole löytänytkään. Tietääkä joku mistä löytyisi Sotkamon sotilaiden luettelot? Netissä en ainakaan ole niihin törmännyt.
Muoks: Sotkamo näyttäisi kuuluvan nähtävästi Kajaanin pataljoonaan.

Tässä vielä linkki oikeaan aarteeseen kyseisen alueen tutkijoille (kruununtilat, perukirjat, ruotusotilaat).
http://kotinetti.suomi.net/kojola/
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Nugat » To 16 Loka 2008 19:38

*hivenen ot*

:ahihi:

Mun mielestä on hauska huomata, kuinka samanlaisia lapset ovat ajasta riippumatta. Törmäsin seuraavaan tutkieassani Liljendalin rippikirjaa vuodelta 1748-1762. Tämä saa uskomaan, että ennenkin lapset ovat töhertäneet isin ja äidin tärkeiden papereiden taakse, onhan usein paperin toisella puolella reilusti tyhjää tilaa!
Tuossa on vain pieni osa kirkonkirjan aukeamasta, mutta esitänkin vain ainoan talon, mihin taiteilija on ollut ilmeisesti tyytyväinen. Muut talot olivat sotkettu päältä. :virne:

Huomatkaa örrinkäinen joka sijaitsee keskellä oikealla reunalla. Jokin esihistoriallinen sukupuuttoon kuollut eläin? :raps:
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Dnd » To 22 Tammi 2009 04:46

Kala- ja Pyhäjokilaaksojen tutkimuksesta kiinnostuneet.
Ilpo Kojola on päivittänyt sivunsa.

http://kotinetti.suomi.net/kojola/index.html
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Kaarina » Pe 23 Tammi 2009 12:11

Dnd, kiitos vinkistä! Innostuin tutkimaan enemmän ja taisin omaakin sukua sieltä löytää, pitää isältä vielä varmistaa. Mielenkiintoista!
Kaikki on hetken tässä.
Avatar
Kaarina
 
Viestit: 205
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 17:19

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Nugat » Su 25 Tammi 2009 21:55

http://www.genline.se/ , tältä sivulta löydät ruotsin kirkonkirjoja. Sieltä voi ladata ohjelman nimeltä Genline FamilyFinder, jossa voi etsiä eri kaupunkien ja kuntien kirkonkirjoja.

Ohjelma suorastaan houkuttaa heti pläräämään kaikki kirjat, mutta niitä on niin paljon ettei ikinä ehdi hakuammunnalla löytämään mitään. Tiedän, että sukuni on tullut suomeen ruotsista tai norjasta vuosisatoja sitten, mutta mistä ja milloin? Eli vaikea tuolta on etsiä, kun ei ole johtolankoja. :hullu: Mutta jos punaisia lankoja löytyy, on tuo ohjelma varmasti iloksi.

Ruotsin kirkonkirjat ovat maksullisia, mutta minä ainakin tuolla ohjelmalla pääsin ilmaiseksi tonkimaan, kunhan ensin rekisteröidyin. En sitten tiedä, että toimiiko se vain tietyn aikaa, kun en tuota ruotsia niin hyvin ymmärrä, että pienet präntit menevät varmasti ohi. :sori:
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Dnd » Ma 26 Tammi 2009 00:34

Nugat kirjoitti:Mutta loppujenlopuksi en ole kovin pitkälle päässyt. Jumituin vuonna 1781 syntyneeseen esi-isään enkä tiedä yhtään miten tästä etenisi. Mistään en löydä kyseisen henkilön varhaisista ajoista mitään tietoa ja syntymäaikakin on päätelty Hiskin haudatut-haun perusteella. Sukunimeni on sen verran erikoinen, ettei niitä paljoa löydy joten samannimiset ovat aika varmasti sukua.


Älä hyvä ihminen yritä arvaamalla. Hiskistä saa hyvää vinkkiä, jos tarvitsee etsiä henkilöä, mutta henkilön yhteyshän on aina kuitenkin varmistettava rippikirjasta. Varsinkaan alueella jolla "sukunimi" vaihtuu talon mukaan Hiskin pohjalta tehdyt sukujuonteet menevät millloin minnekin, eivätkä aina sinne minne pitäisi. Ainoa oikea keino on rippikirja/pääkirja. Jos pääset siihen käsiksi, niin sittenhän homma olisikin helppo. Mikä paikkakunta on kyseessä? Eikö SSHYssä vielä ole kyseistä aluetta? Sinne tuli vasta iso lisäys. Jollei kirjat ole palaneet, niin kyllä tuosta vuodesta pitäisi taaksepäin päästä, ainakin kaksi sukupolvea.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Nugat » Ma 26 Tammi 2009 22:06

Dnd kirjoitti:
Nugat kirjoitti:Mutta loppujenlopuksi en ole kovin pitkälle päässyt. Jumituin vuonna 1781 syntyneeseen esi-isään enkä tiedä yhtään miten tästä etenisi. Mistään en löydä kyseisen henkilön varhaisista ajoista mitään tietoa ja syntymäaikakin on päätelty Hiskin haudatut-haun perusteella. Sukunimeni on sen verran erikoinen, ettei niitä paljoa löydy joten samannimiset ovat aika varmasti sukua.


Älä hyvä ihminen yritä arvaamalla. Hiskistä saa hyvää vinkkiä, jos tarvitsee etsiä henkilöä, mutta henkilön yhteyshän on aina kuitenkin varmistettava rippikirjasta. Varsinkaan alueella jolla "sukunimi" vaihtuu talon mukaan Hiskin pohjalta tehdyt sukujuonteet menevät millloin minnekin, eivätkä aina sinne minne pitäisi. Ainoa oikea keino on rippikirja/pääkirja. Jos pääset siihen käsiksi, niin sittenhän homma olisikin helppo. Mikä paikkakunta on kyseessä? Eikö SSHYssä vielä ole kyseistä aluetta? Sinne tuli vasta iso lisäys. Jollei kirjat ole palaneet, niin kyllä tuosta vuodesta pitäisi taaksepäin päästä, ainakin kaksi sukupolvea.


No, en yritä arvata, mutta yritän päätellä löydetyistä vuosista vinkkejä henkilöistä, ja vierelle merkkaan suuren kysymysmerkin. :virne: Sitten kun olen löytänyt vaikka juuri tuosta rippikirjasta selvästi kirjoitettua faktaa hyväksyn asian ja voin jatkaa. Joskus siitä on ollut valtavasti apua, sillä tuolla Hiskissä kun välillä on nimet kirjoitettu miten sattuu, niin vuosiluvuista on usein apua hahmottamaan tilannetta.

Sukunimi ei ole siirtynyt talon mukana. Sukunimi on ruotsinkielinen suomenkielisellä alueella (ei mikään-son tai -dotter siis) , ja tästä henkilöstä tiedän vaimon nimen ja syntymäajan ja paikan. Vaimon suvusta löytyykin pitkälle tietoa, mutta sitä haaraa en ole tutkimassa. Vaimon suku on pysynnyt samalla alueella ja talossa vuosia. Tämä mies jota etsin on kuollut 10.10.1824 Hämeenkoskella Hyväneulassa. Hänellä on todistettavasti 4 lasta, joista yksi on syntynyt avioliiton ulkopuolella. Kaikki lapset ovat syntyneet Hyväneulassa. Mutta mistä kyseinen mies on saapunut?

Hiskistä löydän vain hänet mainittuna kastettujen lasten isänä ja kuolleena mainittuna vuonna. Sshyn rippikirjassa minulla on lukihäiriö. :hullu: On pappi kirjoittanut sellaisella käsiallalla mistä en saa selvää, enkä hahmota kyseisen henkilön nimeä. Kirjat ovat vuosilta 1749-1782. Ehkä hän ei ole vielä vaikuttanut alueella?

En osaa vielä lukea noita kaikkia pappien raaputuksia, ja se harmittaakin. Joskus löytää tosin oikein selvää tekstiä ja se helpottaakin työtä kovasti.

Muoks.
Iski hirveä ajatus. Jos tämä henkilä onkin merkitty Nimi Jonkunpoika? :O: Siinä kylässä on niin paljon saman nimisiä ihmisiä, että miten sitä ikinä voi hoksata sen oikean.
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Dnd » Ti 27 Tammi 2009 01:27

Olipas näköjään tosiaan aika vaikealukuista.
(On niin pienellä yritetty kirjoittaa, ettei saa selvää, jollei ole noita todella paljon lukenut.)
Mielestäni siinä voisi olla kaksikin eri vaihtoehtoa. Jos patronyymin (isännimen) tietäisi, niin auttaisi. Mutta eihän sitä tuolla hiskissä ollut.

Laitappa kokeeksi pieni kysymys sukuhakuriin.
http://www.sukujutut.fi/sukuhaku/sukuhak1_1.asp

Eräällä nettisivulla kerrotaan vuonna 1800 olleen kylässä seuraavat talot. (Suora lainaus.)
Hyväneula, jossa oli Jackola n:o 1 ja n:o 2, Knehtilä, Maijala, Nisula, n:o 1 ja n:o 2, Matero, Pappila ja Penttilä n:o 1 ja n:o 2 ja n:o 3.


Muoks:

Vihitty 18.10.1817, Skom. ges. Adam (sukunimi) ja Qv. Maria Adamsdr. Molemmat Hyväneulan kylästä.
Auttaako mitään tieto, että tarkoittanee suutarin kisälliä tuo skom. ges.

Tuo suutarihan on ammattina mainittuna myöhemmin lasten syntyessä.
Vanhin hiskistä löytynyt on syntynyt 30.5.1818, kastettu 1.6.1818, kylä Hyväneula, Isä: Skom: Adam (sukunimi), Äiti: Maria Adamsdr 27, lapsi: Adam
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Nugat » Ti 27 Tammi 2009 11:42

Kyllä, suutari ilmeisesti Adam on.

Sanoin aikaisemmassa väärin, Adamilla onkin 5 lasta, ja kaksi niistä ilmeisesti haureudesta syytetyn Evan kanssa. :tilt: Tuossakin mainitaan, että suutari hän on.

Ilmeisesti tuo nimi Adam on kulkenut vanhemmalle pojalle. Nimi esiintyy niin usein. Jos tämä etsitty Adam on vanhin poika, niin voisiko nimi olla kirjoitettu Adam Adamson? Tai sitten nimen periminen alkaa vasta tästä Adamista.

Mutta pistän tuonne sukuhakuriin tässä jossain vaiheessa kyselyn. Varsinkin, kun tosiaan yritän selvittää, mistä kaukaa sukuni on tullut ja asia on nyt tämän kortin varassa. :virne:
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Nugat » Ti 27 Tammi 2009 22:36

Maailmani murenee. :friikki: Asiat, joita aina olen luullut selviöiksti romuttautuvat, eikä mikään pidä enää paikkaansa.

Tämä Adam on aikaisemmin merkitty kirkon kirjoihin nimellä Adam Simonsson ja hänet on merkattu suutari kisälliksi. Hänen isänsä on taas merkitty nimellä Simon Simonsson. Eli tämä Adam on ilmeisesti Hämeenkoskelle muuttaessan alkanut kunnon käsityöläiseksi ja hommannut itselleen käsityöläisen nimen, joka usein on vieraskielinen. Tässä hyvä artikkeli aiheesta ja muista sukunimiin liittyvistä asioista..
Eli jos olen oikein ymmärtänyt: :friikki:

Mutku isi puhu että pappa oli puhunut, että hän tietää suvun tulleen ruotsista tai pikemminkin norjasta ja pappaahan täytyy uskoa. Kysyäkkään ei enää voi, että oliko pappa nyt aivan varma. Tässä nyt romuttuu jälkeläisen mielikuva hienosta suvusta. Käsityöläinen olen tosin itsekkin, mutta se kartano olis kiva. :tilt:

No tutkimukset jatkuvat. :D Ehkä tässä on kuitenkin päästy taas eteenpäin.
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Dnd » Ke 28 Tammi 2009 00:08

Näissä suullisissa perimätiedoissa on aina tällainenkin mahdollista. Mutta kunhan kaikki esiäidit ja isät saat tutkittua lävitse, niin onhan se aina mahdollista että jokin sukuhaara ruotsinpuolellekkin voi heittää, jollei juuri tämä.
Itsellä on tutkimatta eräs äidinpuoleinen sukuhaara, jossa on nimi vaihdettu/otettu 1900-luvun vaihteessa. Kyseisenä aikana sukunimiä suomennettiin runsaasti. Taitaa mennä hakurissa kyselyksi minultakin, kun ei kyseisiä tietoja ole netissä nähtävillä.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Nugat » Ke 28 Tammi 2009 11:52

Hakurissa tuli tosiaan vastaus hyvin nopeasti. :D Ja hyvin selkeästi. Ilmeisesti vastaajat ovat jo niin konkareita, että tuollaisten tietojen kaivaminen on hupsistaheijaa-homma vain. Jos siis tietoja on löydettävissä. Tuoltahan onkin hyvä kysellä epävarmoissa tilanteissa. :D
Pappien harakanvarpaatkin oppii näköjään lukemaan, kun silmä harjaantuu. Hahmottivat esi-isäni nimen, vaikka mun mielestä se oli vain kärpäsenlika. No ehkä minäkin osaan joskus. :tilt:
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Dnd » La 14 Helmi 2009 22:24

SSHY:ssä iso päivitys 14.2.2009.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Dnd » La 21 Helmi 2009 22:35

Seuraavat otteet kirjoittelin aikoinaan ylös Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia 3:sta. Aikakausi on 1600-luku. Laitan nämä tänne muidenkin lueskeltaviksi, vaikka olenkin otteet valinnut niiden paikkakuntien mukaan joihin itsellä on eniten mielenkiintoa. Menköön nyt kokonaisuudessaan. Mielenkiintoisia ovat ainakin omasta mielestäni.
---------------------------------------------------------------

Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia III -1600-luvulla
Pentti Virrankoski
1973

---------------------------------------------------------------

(sivulta 55)

Toisinaan uudistilan varsinaista perustamista edelsi vaihe,
jonka aikana joku asui jo paikalla itsellisenä, maaveroa
maksamatta, eläen ties millä mutta ei ainakaan mainittavalla
maataloudella. Tällainen asuja saattoi ajatella uudistilan
perustamista mutta ei kyennyt siihen tai sitten hän eli
mieluummin ikänsä itsellisenä. Joskus tämä vaihe kesti kauan.
Pyhäjoen Haapajärvellä sanottiin v. 1683 uudistilan asutus-
lupaa haettaessa, että itsellisperhe oli viljellyt paikkaa
jo kahdessa polvessa, yhteensä 40-vuotta, veroa maksamatta.
Tässäkin tapauksessa viljely oli varmaan ollut sangen vähäistä.
(Pyh Tk 83: 192, Kk 86: 654-655)

Saman pitäjän Pyhäjärven kylässä Heikki Lukkarinen sai v. 1684
luvan perustaa uudistilan Suonenlahteen, missä hänen esi-isillään
oli ollut "torppa" - näin 1600-luvulla yleensä nimitettiin veroa
maksamatonta tilaa. Esivanhempien työ ei ollut kumminkaan jättänyt
sanottavia jälkiä, koskapa Heikki oli joutunut aloittamaan
raivauksen raa'asta metsästä.
(Pyh Tk 84: 81)


(sivulta 56)

Juuso Kossi oli kuokkinut Pyhäjoen Mäkiöiskylän Tikanmäelle
viidessä vuodessa 2 tynnyrinalaa peltoa, mutta Pyhäjoen Mielus-
kosken Rytkynjärvellä kymmenen vuotta asustanut Antti Rytky ei
ollut ehtinyt saada sulille kuin yhden tynnyrinalan.
(Pyh Kk 85: 198-199)

---------------------------------------------------------

(sivulta 70)

Kahdella taholla Pohjois-Pohjanmaata voi kumminkin todeta 1600-
luvulla poikkeavaa kehitystä: taloja alettiin sijoittaa enemmän
korkeille paikoille: mäille eli vaaroille. Toinen mäkiasutuksen
alue, suppea mutta selväpiirteinen, syntyi Pyhäjoen pitäjän
ylimmälle perukalle Mäkiöiskylään, joka on Savon rajalla ison
Pyhäjärven itäpuolella. Siellä on joukko kukkuloita, osaksi yli
200 metriä meren ja 60 m Pyhäjärvenkin pinnasta. Näille kukku-
loille lienee perustettu jokunen talo jo varhain - savolaiset
asuttivat seudun 1500-luvun jälkipuolella - mutta kun kyläkuntaan
perustettiin sitten 1680-luvulla monta uudistilaa, nämä sijoit-
tuivat järkiään korkeille mäille. Siten Kumpumäellä mainitaan
uudistila v. 1681. Kaksi muuta 1687 ja neljäs 1688, Vuohtomäellä
yksi 1684 ja toinen 1687, Tikanmäellä yksi 1685 ja toinen 1687.
Lisäksi mainitaan 1687 uudistilat Karsikkomäellä ja Niinimäellä,
1689 Lehtomäellä, 1692 Ruotasenmäellä ja 1695 Teusmäellä.
(Tiedot tuomiokirjoista)

Muissa osissa Pyhäjärven nykyistä pitäjää perustettiin 1600-luvun
lopulla muutamia uudistiloja järvenrannoillekin, mutta Mäkiöis-
kylän miehillä oli selvästi yksimielinen käsitys, että kannatti
hakeutua korkeille mäkimaille.

Toinen mäkimaa-asutuksen eli paikallista termiä käyttääksemme
vaara-asutukseen siirtyvä alue oli laaja: se käsitti pääosan
Kajaanin lääniä.

-------------------------------------------------------------

(sivulta 113)

Tuomiokirjoissa on joitakin tietoja tapauksista, joissa poismuutto
johti talon autioitumiseen tai siirtymiseen vieraille. Muuttohalu
valtasi joskus koko sisarusparven kuten monesti myöhempinäkin
aikoina. Reisjärveltä muutti 1650-luvulla kerrassaan neljä saman
perheen tytärtä Tukholmaan: Kyösti Karjusen äidin sisaret Barbara,
Kaija, Vappu ja Anna, eikä yksikään palannut kotiseudulleen.
(Virrankoski 1956 s 213)

-------------------------------------------------------------

(sivulta 155)

Kalajoelta vei sisämaahan talvitie, joka meni Reisjärven Kantin
talon kautta ja haaraantui vähän idempänä: toinen haara vei
Hämeeseen, aluksi tietysti Pihtiputaalle, toinen Savoon.
Jälkimmäisen tien kulkua ei lähemmin tunneta, mutta Pyhäjärven
kautta sen täytyi mennä.
(Virrankoski 1956 s 227)

-------------------------------------------------------------

(sivulta 188)

Pyhäjärvellä kaskenpoltto oli selvästi tärkeä elinkeino.
Vuosina 1669-70 esitettyjen valitusten mukaan pyhäjärveläiset
olivat tunkeutuneet Kalajoen pitäjän puolellekin kaskenkaatoon,
(Pyh Tk 69: 222v-223v, Kk 70: 457v-458)
ja iisalmelaisten kanssa he kävivät kovia riitoja kaskimaista.
Kun nämä riidat koskivat läänin ja maakunnan rajaa, niitä
käsitellään lähemmin lääninrajoista puhuttaessa, mutta tässä
on syytä todeta, että Pyhäjoen Niinisalmen (Mäkiöiskylän)
asukkaat valittivat v. 1658 iisalmelaisten, nykyisen Kiuruveden
miesten, tunkeutuvan nimenomaan heidän kaskimailleen. Kun
niinisalmelaiset olivat yrittäneet korjata sadon halmeistaan,
Iisalmen miehet olivat - niin kerrottiin - vuosina 1654, 1656
ja 1657 "erään karanneen sotamiehen ja murhaajan" johtamina
sekä pyssyin ja keihäin aseistautuneina karkottaneet heidät
ja riistäneen viljan.
(Pyh Tk 58: 372v-373

----------------------------------------------------------

(sivuilta 275-276)

Turkisten saannin huonontuessa kruunu yritti 1600-luvulla
hankkia niitä Pohjanmaalta perustamalla aivan uuden instituution:
kruunun-metsästäjät. He saivat valtakirjan toimeensa ja huomat-
tavia verovapauksia; kaikki pyytämänsä turkikset heidän oli
kuolemanrangaistuksen uhalla luovutettava kruunulle. Merkillistä
kyllä lähes kaikki näitä kuninkaan metsästäjiä koskevat tiedot
ovat peräisin Pohjanmaan eteläosasta.
(Luukko 1946 s 199-200)

Kalajoen pitäjässä sentään nimitettiin kaksi Reisjärven miestä,
Markku Haikonen ja Antti Leppänen, kuninkaan metsästäjiksi,
jollaisina heidät mainitaan ainakin v. 1633.
(Virrankoski 1956 s 176-177)

Pohjoisempana saatiin ehkä vielä niin paljon turkiksia, ettei
erityistä metsästäjäkuntaa niiden hankkimiseksi katsottu tarvit-
tavan.

Metsästyksen merkitystä 1600-luvun Pohjois-Pohjanmaalla on mahdotonta
tarkoin arvioida, koska lähteet ovat hyvin heikot. Raahen ja
Kajaanin pikkutullitileistä voi todeta, että näihin kaupunkeihin
tuotiin Pohjanmaan puolelta vain niukasti metsästyksen tuotteita,
lähinnä pieniä määriä oravan, jäniksen ja ketun nahkoja. Oravia
tuotiin Kajaanin talvimarkkinoille v. 1655 Pohjanmaan puolelta
enintään 1970 kappaletta. Metsälintuja, joiden ansapyynti oli
tuomiokirjatiedoista päätellen yleistä, ei tuotu Raaheen eikä
Kajaaniin juuri ollenkaan, sen sijaan jonkin verran niiden höyheniä.
(Huurre s 62-66; Vartiainen s 309-313, 459-467)

Kaikki tämä ei kumminkaan riitä todistamaan metsästyksen tuottoa
mitättömäksi. Turkikset, jopa linnutkin on voitu myydä Raahen ja
Kajaanin kauppapiireistä muualle kuin näihin kaupunkeihin.
Ainakin turkiksia tiedetään karjalaisten kauppiaiden ostaneen
Pohjanmaalta runsaasti - tästä lähemmin kauppaa käsiteltäessä -
ja toisaalta pohjalaiset ovat kuljettaneet tätä painoonsa nähden
arvokasta tavaraa kaukaisillekin seuduille. Kemiläinen Lauri Tossava
vei v. 1686 Tallinnaan 5 ahman, 6 ketun ja 360 oravan nahkaa, ja
v. 1696 mainitaan Pyhäjärven miesten Olli Niirasen ja Pekka Leskelän
myyneen Nevanlinnan kaupungissa 11 ilveksen nahkaa.
(Virrankoski 1967a s 52; Pyh Kk 96: 594)

Vuonna 1684 Pohjanmaalta yritettiin salakuljettaa Liivinmaalle noin
30 000 oravan ja 620 ketun nahkaa, arvoltaan yhteensä lähes 19 000
kuparitalaria. Näistä turkiksista saattoi tosin suurikin osa olla
Savosta ja Lapista ostettuja.
(Luukko 1958b s 141-142; Huurre s 62-63)

Vuoden 1624 maantarkastuskirjassa mainitaan linnun- ja oravanpyynti
monien kaukaisen sisämaan, jopa tasankomaankin kylien tärkeänä
elinkeinona: Pyhäjoen, Haapajärven, Kärsämäen ja Pyhäjärven, Salon
Ilveskorven, Piippolan, Lamun ja Tavastkengän, Oulun pitäjän Ahmas-
järven ja Sänkijärven, Iin Kiimingin ja Kemin Ylipaakkolan.
(VA 495 2a)

Paltamon kirkkoherra Johannes Cajanus väitti v. 1663, että kalastus
ja metsästys olivat hänen pitäjässään suorastaan tärkeimmät
elinkeinot, mutta tämä arvio teki varmaan pahaa vääryyttä kasken-
poltolle.
(Cajanus s 34)

Joka tapauksessa lähteistä saa sen vaikutelman että metsästys oli
vielä 1600-luvun lopullakin merkittävä elinkeino laajoissa osissa
Pohjois-Pohjanmaata.

----------------------------------------------------------------

(sivulta 355)

Salon Ulpualla asuva talollinen Jaako Maaranen toi v. 1672
Raaheen 4 1/2 leiviskää rautaa, ja Pyhäjärveltä toivat Tuomas
Olkkonen ja Tapani Junttila samana vuonna yhteensä 16 leiviskää
ja Olli Niiranen v. 1673 kaksi leiviskää rautaa. Jokseenkin
varmasti rauta oli kaikissa näissä tapauksissa talonpoikaisten
rautioiden, ehkä tuojien itsensä valmistamaa.
(Huurre s 76)

---------------------------------------------------------------

(sivulta 359)

Toisenlainen urakka oli esillä Oulun pitäjän käräjillä v. 1699.
Oulun raatimies Juho Bonelius oli sopinut Oulunsalon talollisten
Heikki Siekkisen, Juho Kaverin, Pentti Maksan ja Antti Karvolan
kanssa, että he rakentaisivat hänelle talon teettäjän hirsistä.
Sopimus oli suullinen. Talo oli valmistunut, mutta se oli
teettäjän ilmoituksen mukaan syltä lyhyempi ja kahta hirsikertaa
matalampi kuin oli sovittu, ja lisäksi rakentajat eivät olleet
veistäneet seiniä tasaisiksi. Bonelius piti näistä syistä taloa
kelvottomana. Oikeus määräsi asetettavaksi arviomiehet, ja jos
tämä ei johtaisi sovintoon, juttu olisi tuotava uudelleen
kihlakunnanoikeuteen.
(Oul Kk 99: 775-776)

Kun näitä juttuja käsiteltiin oikeudessa hyvin asiantuntevaan
sävyyn, saa sen käsityksen, että talonpojat urakoivat yleisesti
kaupunkien rakennuksia. Tähän viittaa myös aikaisemmin mainittu
Raahen käsityöläisten valitus maaseudun kirvesmiesten suosi-
misesta (vrt. s. 353)

---------------------------------------------------------------

(sivulta 416)

Pohjois-Pohjanmaallakin sen käyttö oli 1600-luvun viimeisillä
vuosikymmenillä jo hyvin yleistä. Ilmeisesti tupakka havaittiin
hyväksi rohdoksi nälkää, vilua ja pitkästymistä vastaan, jotka
olivat sen ajan pohjalaisille tuttuja vaivoja.
Ainakin kolme tupakan muotoa tunnettiin maakunnassa hyvin.
Piipunpoltosta ja köydeksi kierretystä purutupakasta on lähteissä
lukuisia mainintoja, ja pari tietoa on nuuskastakin.
Sotkamossa sitä ilmoitetaan käytetyn v. 1689, ja seuraavana
vuonna kerrottiin Pyhäjärven talonpoikien nuuskanneen jopa
kirkossa jumalanpalveluksen aikana - kun tietysti nukutti eikä
piipunpoltto tullut kysymykseen.
(Sot Kk 90: 366, Pyh Vk 90: 228-239)

---------------------------------------------------------------

(sivulta 417)

Nevanlinnassa oli Pyhäjärveläinen itsellismies Antti Heiskanen,
kuten v. 1686 todettiin, kuljettanut tupakkaa - ehkä vain kontissa
- ja myyskennellyt sitä Pyhäjoen pitäjässä.
(Virkkunen 1919 s 235-238; Rahvaanvalitukset, RA)

---------------------------------------------------------------

(sivulta 504)

Pohjois-Pohjanmaan eteläisimmän pitäjän Kalajoen ja vielä Pyhäjoenkin
kohdalla oli rajanaapurina kaistale historiallista Hämeen maakuntaa
eli Hämeen ja Uudenmaan lääniä. Täällä ei suuria rajariitoja
tiettävästi ollut, mutta jotain epäselvyyttä kuitenkin oli, koskapa
Pohjois-Pohjanmaan ja Sääksmäen kihlakuntien tuomarit asettivat
alkuvuodesta 1689 tarkastusmiehiä käymään lääninrajan Pyhäjoen
Mäkiöiskylän ja Rautalammin pitäjän Koivujärven kylän kohdalla.
(Pyh Tk 89: 54-55)

Tästä pohjoiseen ja itään mentäessä oli Pohjanmaan rajanaapurina
pitkän matkaa Savo eli Savonlinnan lääni. Maakuntien raja oli
tältä kohden käyty v. 1583 Pohjois-Suomen laamannin Henrik
Klaunpoika Hornin nimissä, ja rajapaikat, joista muutamia mainitaan
1600-luvun tuomiokirjoissa, oli ilmoitettu laamannin antamassa
selityksessä. Tämä ei kumminkaan ollut riittävän selkeä, varsinkaan
kun luettelon tukena ei ollut kunnon karttaa, ja niin rajasta syntyi
1600-luvulla pitkällinen riita Pyhäjärven Mäkiöiskylän ja Iisalmen
pitäjän läntisten rajakylien kesken. Kiistan varsinaisena aiheena
oli kaskenpoltto, jota molemmin puolin harjoitettiin maakuntarajan
tienoilla. Kaskiriidoista mainitaan Pohjanmaan tuomiokirjoissa
ensi kerran v. 1648, ja kiivaimmillaan ne näyttivät olleen 1650-
luvulla, jolloin pyhäjokelaiset kovasti valittivat iisalmelaisten
tunkeutumista heidän kaskimailleen (vrt. s 188). Lääninraja
käytiin uudelleen v. 1654, mutta tämä ei tyynnyttänyt riitaa,
joka koski Vaaksapuron ja Lahnastenkankaan välistä rajan osaa.
Kihlakunnanoikeus alisti jutun lopulta Turun hovioikeudelle,
jonka määräämässä tutkimuksessa todettiin v. 1661 pyhäjokelaisten
käsitys rajan kulusta oikeaksi.

(Pyh Tk 48: 306v-307, Tk 58: 372v-373; Tutkimuskäräjät Pohjois-
Pohjanmaan tuomiok. KO a 11: 102v-103v, VA)


Myöhemmin 1660-luvulla lääninrajaa koskeva kiista jatkui, mutta
nyt oli kysymys hieman pohjoisemmasta, Lahnastenkankaan ja Pilpa-
nimisen rajapaikan välisestä osuudesta. Mäkiöiskylän miehet olivat
täälläkin iisalmelaisia vastassa. Riita näkyy johtuneen siitä,
että savolaiset pitivät lääninrajaa liian suoraviivaisena: heillä
oli mielestään vanhoja veromarkkaseteleihin perustuvia omistuksia
sen takana, joten raja piti käydä entistä yksityiskohtaisemmin.
Tälläkään kertaa kiistaa ei saatu selvitetyksi, ennen kuin hovi-
oikeus määräsi v. 1674 toimitettavaksi tarkastuksen, joka
suoritettiin nähtävästi seuraavana vuonna.
(Pyh Tk 69: 222v-223v, Tk 75: 88-v)

Vuosisadan lopulla ei pyhäjokelaisten ja iisalmelaisten välisiä
rajakiistoja tuotu ainakaan oikeuteen.

--------------------------------------------------------------

(sivulta 542)

Lautamiehen erottaminen vaatioikeuden päätöksen, ja sellainen
jouduttiin silloin tällöin tekemään, sillä lautamiehillekin
kertyi joskus rötöksiä laiskasta käräjilläkäymisestä jopa
miesmurhiin asti. Pääosa Pohjoi-Pohjanmaan lautamiehistä oli
kyllä ilmeisen kunniallista väkeä, sillä muuten erottamisia
olisi tapahtunut useamminkin: siihen ei ihmeitä tarvittu.

Pyhäjärveläinen Olli Väisänen erotettiin v. 1686, kun hän
oli valheellisesti puolustanut erinäisistä rötöksistä syytettyä
miestä.

--------------------------------------------------------------

(sivuilta 552-553)

Paloapua myönnettiin kyseisinä vuosina kolmesti hengellisen
säädyn jäsenille, ja tällöin korvaus oli aina erittäin suuri
vahinkoon verrattuna. Kun Pyhäjoen kirkkoherran leski Margareeta
Mathesius oli kärsinyt 100 kuparitalarin palovahingon, hänelle
myönnettiin v. 1684 Pyhäjoen ja Kalajoen pitäjistä paloapua 6
äyriä savulta, mikä olisi tuottanut asianmukaisesti maksettuna
noin 120 kuparitalarin korvauksen. Salon kappalaisen Josephus
Josanderin 60 talarin vahinko luvattiin samana vuonna korvata 6
äyrillä savulta omassa pitäjässä, mikä olisi tuottanut kaikkien
maksamana ainakin 65 talarin paloavun. Pyhäjärven kappalaiselle
Gabriel Ahlholmille edellisenä vuonna 300 talarin vahingon
korvaukseksi myönnetty paloapu: 6 äyriä savulta kaikista Pyhäjoen
ja Kruunupyyn välisistä pitäjistä, olisi myös tuottanut ainakin
lähimain vahingon suuruisen summan. Myös aikaisemmin mainitulla
Iin nimismiehen paloavulla tavoiteltiin ilmeisesti täyttä kor-
vausta.
(Pyh Kk 83: 425-426, Tk 84: 66; Sal Tk 84: 100)

Talonpojan vahinkoa ei korvattu milloinkaan näin runsaasti, joten
palovahingon kärsineen sääty ja virka otettiin selvästi huomioon.

--------------------------------------------------------------

(sivulta 586)

Rikos ja riitajutuissa 1600-luvulla käytetty tutkimustapa riippui
tietysti asian laadusta, mutta todistajien kuulusteleminen oli
keskeinen menetelmä. Tosistajien merkitys oli suurempikin kuin
myöhempinä aikoina, koska heitä jouduttiin käyttämään kovin paljon
myös riitajutuissa. Asiakirjoja oli harvoin käytettävissä, ja
sen vuoksi riitoja, joissa nykyaikana tutkittaisiin tiluskarttoja
tai velkakirjoja, täytyi ratkaista yksinomaan todistajien lausun-
tojen nojalla. Rikosasiat olivat enimmäkseen selviä ja ilmeisiä,
mutta joskus niissä tarvittiin hyvinkin sitkeää kuulustelua.
Kun esimerkiksi kärsämäkeläinen Olli Mäki oliv. 1678 surmannut
omassa talossaan Pyhäjärven Mäkiöiskylän miehen Heikki Lohvan,
lainlukija Jöran Zadler joutui suorittamaan edeltä päin ja vielä
käräjillä hyvin systemaattista kuulustelutyötä, käräjillä
suoranaista ristikuulusteluakin, ennen kuin jotkut talonväestä
puhuivat niin paljon, että asia tuli suurin piirtein selväksi.
(Pyh Tk 78: 117-129; Virrankoski 1972)

--------------------------------------------------------------

(sivulta 589)

Pyhäjoella v. 1686 käräjiä istuessaan Tavaststjerna joutui
vastakkain lautakunnan kanssa Pyhäjärven Antti Heiskasta
koskevassa jutussa. Lautakunta tuomitsi yksimielisesti hänet
kuolemaan, koska hän oli
1) syyllistynyt kahdesti yksipuoliseen aviorikokseen "lukuun
ottamatta hänen kaikkia muita sopimattomia tekojaan, jotka
eivät ole tulleet päivänvaloon",
2) Jumalan pyhään nimeen vedoten valehdellut olevansa kaatuva-
tautinen,
3) väärinkäyttänyt Pyhää ehtoollista nauttiessaan sitä tunnusta-
matta syntejään
4) harjoittanut tupakan salakauppaa ja
5) vapautunut julkisista velvollisuuksistaan olemattoman
sairautensa varjolla.
Tavaststjerna puolestaan tuomitsi Heiskasen sakkoihin avio-
rikoksesta ja salakaupasta, mutta Jumalan nimeen valehtelemisen
hän halusi siirtää tuomiokapitulin tutkittavaksi. Tällaisena
kaksoistuomiona juttu lähti hovioikeuteen, joka asettui
epäilemättä lähinnä tuomarin kannalle. Jo tuomiokirjan jokseenkin
ironinen sanamuoto osoittaa, että Tavaststjerna halusi antaa
opetuksen itsepäisille lautamiehille, jotka olivat valmiit
tuomitsemaan miehen päivänvaloon tulemattomista rötöksistä,
mutta ei pitänyt sopivana ojentaa heitä mieskohtaisesti.
(Pyh Tk 86: 295-305)

-------------------------------------------------------------

(sivulta 593)

Haapajärveläistä Lauri Herrasta, joka oli rosvonnut v. 1696
muutaman kuparitalarin kotikappelinsa kirkosta, ajettiin takaa
Kuopion pitäjään asti ja siellä kiinni saatuna hänet tuotiin
kotipuoleen tuomittavaksi ja hirtettäväksi. Jos miesraukka ehti
ostaa saaliillaan jyviä, se ei liene riittänyt edes yhden ruis-
nelikon nälkävuoden aikaiseksi hinnaksi.
(Virrankoski 1956 s 265)

-------------------------------------------------------------
(sivulta 594)
Aseettoman ihmisen surmaaja joutui yleensä mestauspölkylle.
Varsinaisia harkittuja murhia tapahtui 1600-luvun Pohjois-
Pohjanmaalla hyvin harvoin, useimmiten ryöstömurhan luontoisina,
ja syylisiä ei pelastanut mikään. Kun aikaisemmin mainittu
kärsämäkeläinen Olli Mäki tuomittiin v. 1678 kuolemaan mies-
taposta, jota hän ei ollut varmaankaan harkinnut ennakolta
(vrt s. 586), hovioikeus vahvisti mestaustuomion monien erittäin
raskauttavien asianhaarojen takia. Mäki oli omaisineen paloitellut
Heikki Lohvan ruumiin kätkien sen metsään, josta ketut sen
paljastivat. Hän oli myös kuolemalla uhaten vannottanut
talonväen sielunsa autuuden kautta vaikenemaan asiasta, mikä
vaikeutti pahoin jutun selvittämistä. Vasta kun Mäen kahdeksan-
vuotias kasvattitytär oli tullut puhuneeksi taposta kirkkoherran
omaisille, lainlukija sai suurella vaivalla osan muuta talonväkeä
kertomaan tietonsa, ja niin totuus tuli ilmi. Käräjillä asiasta
puhuessaan vanhempi kasvattitytär huusi suuressa tuskassa:
"Tunnustaman tuo pitä, mutta sielu mene, sielu mene!" Kaiken
lisäksi Mäen isä kertoi käräjillä, että Olli oli joitain vuosia
aikaisemmin lyönyt heinäniityllä omaa veljeään viikatteella
selän läpi niin, että veli oli seuraavan joulun aikaan kuollut
vammaansa, mistä ei ollut kumminkaan puhuttu vieraille. Tätä
juttua oikeus ei ruvennut tutkimaan tarkemmin, vaan tuomitsi
Ollin jo selvitetystä taposta mestattavaksi. Samoin kävi Mäen
vaimon sekä tämän veljen emäntineen; he olivat syyllistyneet
tapon salaamiseen. Kolme viimeksi mainittua hovioikeus kuitenkin
armahti.
(Virrankoski 1972)

-------------------------------------------------------------

(sivuilta 595-597)

Kuolemalla rangaistiin myös huomattavan laajasti käsitetty suku-
rutsaus. Valaiseva esimerkki on Pyhäjärvellä v. 1679 sattunut
tapaus, jossa leskeksi jäänyt talollinen oli ollut yhteydessä
poikapuolensa leskeen, ja molemmat tuomittiin kuolemaan siitä
huolimatta, että he eivät olleet lainkaan veriheimolaisia.
(Pyh Tk 79: 70-73v)

Harvoin ilmi tullut eläimeen sekaantuminen rangaistiin mestaa-
misella, ja tuomitun ruumis poltettiin yhdessä kyseisen eläimen
kanssa. Tämäkin tuomio oli saatu Vanhasta Testamentista.
Poikkeuksellisesti jotkut muutkin sukupuolisiveyttä loukkaavat
teot aiheuttivat kuolemantuomion: kaksi kertaa se langetettiin
alaikäisen tytön raiskaamisesta, ja v. 1690 mestaustuomio
luettiin neljästi aviorikokseen syyllistyneelle naimattomalle
naiselle, kuten laki määräsi tämän rikoksen näin monta kertaa
tapahtuneesta uusimisesta.
(Pyh Kk 90: 428-430; Schmedeman s 294)


Pohjois-Pohjanmaalla julistetuista kuolemantuomioista kannattanee
esittää tilasto, koska ankarimman rangaistuksen käyttö valaisee
yleisemminkin 1600-luvun oikeuslaitoksen suhtautumista erilaisiin
rikoksiin. Tilastoa varten (taulukko 22) on merkitty kaikki
kihlakunnanoikeuden julistamat kuolemantuomiot Pyhäjoen ja Kemin
väliseltä alueelta, myös Kajaanin läänistä. Jos kadonneissa
tuomiokirjoissa on ollut suhteellisesti yhtä paljon kuoleman-
tuomioita kuin säilyneissä (vrt. taulukon 22 huomautuksiin),
näiden kokonaismäärä on ollut v. 1626-53 kyseisellä alueella
60 ja v. 1654-99 vastaavasti 82. Vuoteen 1653 mennessä juliste-
tuista kuolemantuomioista kuitenkin 36 johtui yksipuolisesta
aviorikoksesta, joten niitä ei täysin nimellisinä voi ottaa
lainkaan lukuun. Täten ajanjakson 1626-53 kuolemantuomioiden
korjatuksi luvuksi jää vain 23. Näiden lukujen mukaan kuoleman-
tuomioita julistettiin v. 1626-53 keskimäärin 0,8 vuodessa,
v. 1654-99 taas 1,8 vuodessa, siis yli kaksinkertainen määrä.
Alueen väkiluku oli kuitenkin kasvanut tuntuvasti, ja kaksi
yksityistä rikosjuttua lisäsi v. 1654-99 merkittävästi kuole-
mantuomioiden lukua (Pyhäjärvellä v. 1678 Olli Mäen tappojutussa
4 ja v. 1690 papin loukkaamisesta 5 tuomiota). Sattuman osuus
on yleensäkin muistettava, ja tuomiokirjojen aukollisuus lisää
virheiden mahdollisuutta. Edelleen on huomattava oikeuden entistä
ankarammaksi käynyt suhtautuminen yhteen suhteellisen yleiseen
rikokseen, nimittäin lapsenmurhaan. Näiden seikkojen vuoksi
tilaston ei voi sanoa todistavan, että raskaat rikokset olisivat
yleistyneet tai että oikeuden suhtautuminen niihin olisi tullut
kauttaaltaan entistä ankarammaksi. On mahdollista, että lapsen-
murhat olivat käyneet entistä yleisimmiksi, mutta sitä ei voida
todistaa.

Taulukon 22 lähempi tarkastelu osoittaa Vanhan Testamentin suuren
osuuden 1600-luvun kuolemantuomioihin. Suoranaisesti kirkkoa tai
uskontoa koskevia loukkauksia oli ankarimmantuomion aiheuttaneista
vain 14 eli 11% kaikista. Niiden ohella tuomittiin kuitenkin
Mooseksen kirjojen hengessä ja suureksi osaksi niiden nimenomaisten
määräysten mukaan myös sukupuolisiveydestä tai vanhempien arvoa
loukanneet. Vanhan Testamentin käyttäminen oikeusohjeena oli
koventanut myös henkirikoksista annettuja tuomioita. Keskiaikainen
maanlaki suositteli tappojutuissakin sovintoa ja korvausta, mutta
Mooseksen laki oli kovempi (esimerkiksi 2. Moos. 21: 12, 14),
ja henkirikoksista annetut tuomiot tulivatkin entistä ankarammiksi
1500-luvulta seuraavalle vuosisadalle siirryttäessä.
(Luukko 1954 s 599-603; Blomstedt 1960 s 208-209, 211-212)

Lapsenmurhasta ja osaksi muistakin henkirikoksista julistetut
kuolemantuomiot voidaan siis nekin lukea Mooseksen lain tilille.


Taulukko 22. Pyhäjoen ja Kemin välisissä pitäjissä v. 1626-99
julistetut kuolemantuomiot:

Rikkomuksen laatu: Kihlakunnan oikeuden julistamia kuolemantuomioita:
------------------ --------------------------------------------------

v. 1626-53 v. 1654-99 v. 1626-99

Murha tai tappo 8 9 17

Tapon salaaminen - 3 3

Lapsenmurha 1 12 13

Vanhempien louk- 2 6 8
kaaminen

Varkaus 4 6 10

Papin tai jumalan- - 6 6
palveluksen louk-
kaaminen

Jumalanpilkka tai - 3 3
epäjumalanpalvelus

Kirkon ryöstäminen - 4 4
tai polttaminen

Sukupuolisiveyttä 42 12 54
koskevat teot

Järjestysrikokset 1 2 3

Yhteensä 58 63 121



Huomautuksia. Koko alueelta puuttuvat v:lta 1626-53 kahden ja
v:lta 1654-99 kymmenen käräjäkierroksen kaikki tuomiokirjat sekä
Salon ja Kajaanin lisäksi 44 käräjäkierroksen päytäkirjat jälkim-
mäiseltä ajanjaksolta. Kadonneiden tuomiokirjojen osuus on 3,6 %
varhaisemman ja 23,5 % myöhäisemmän ajanjakson kaikista lakimää-
räisten käräjien pöytäkirjoista.



Kaiken kaikkiaan osapuilleen sata tilastomme kuolemantuomioista eli
noin 85% kaikista johtui luterilaisen kirkon omaksumasta etiikasta
tai oikeammin eettisten normien tukemisesta ylen ankarin rangais-
tuksin. Osa henkirikoksista oli niin raskaita, että jo vanha maanlaki
sääti niistä ehdottoman kuolemantuomion, ja vanhaa pohjoismaista
perua oli myös varkauksien ankara rankaiseminen; tässä kohden
Mooseksen laki on lempeämpi suosien korvauksia (esimerkiksi 2.
Moos 22). Entä valtiollisen järjestyksen ja yhteiskunnan ylimpien
arvovallan suojeleminen? Siihen riitti yksi kuolemantuomio vankilassa
tehdystä kapinasta ja toinen, joka luettiin Salossa v. 1633
kiinniottajaansa pahoin puukottaneelle sotilaskarkurille.
Kolmaskin tapaus on mainittava, vaikka se on luonteeltaan toisen-
lainen kuin nämä. Kruununvouti Petter Bergenhemb meni v. 1685
Kempeleen Perttu Hahtosen taloom, missä hän muun ohella kovisteli
isäntää verorästeistä ja aikoi ulosotolla uhkailtuaan mennä navet-
taankin vilkaisemaan vastaisen varalle talon karjaa; siitä näet
ulosmittaaminen usein aloitettiin. Navetassa olikin vastassa
Hahtosen emäntä Dordi Martintytär, joka voudin kumartuessa mata-
lasta ovesta päästäkseen iski lapiollisen sontaa Bergenhembin
rintaa vasten, niin että voudin vaatteet ryvettyivät. Emännän
ottaessa toisen lapiollisen vouti perääntyi nopeasti. Käräjillä
Dordi tuomittiin Kuninkaankaaren 31. luvun nojalla menettämään
henkensä ja irtaimen omaisuutensa, koska oli tehnyt väkivaltaa
kuninkaan turvissa olevalle henkilölle. Kun väkivalta oli
sentään kovin lievää, kihlakunnanoikeuden tuomio oli kohtuuton,
eikä ole pienintäkään epäilystä siitä, että se aleni hovioikeudessa
sakkorangaistukseksi.
(Sal Kk 33: 105-106; Lim Kk 85: 161-162)

Olisi kiintoisaa tietää sekin, kuinka suuri osa kuolemantuomioista
pantiin todella täytäntöön, mutta tästä ei saa tilastoa lähteiden
puutteen takia. Läänintileissä säilyneistä pyövelin kuiteista ja
tuomiokirjojen satunnaisista maininnoista selviää muutamien
tuomioiden täytäntöönpano.

-------------------------------------------------------------

(sivuilta 599-600)

Kun ennen mainittu Kärsämäkeläinen miehentappaja Olli Mäki ja hänen
vaimonsa oli tuomittu vuoden 1678 talvikäräjillä mestattaviksi,
heitä koetettiin Oulun linnassa kahteen kertaan, toukokuun 29
päivänä ja kesäkuun 10-12 päivinä 1678, taivuttaa tunnustamaan
rikoksensa, mitä he eivät olleet käräjillä tehneet, ja katumaan
sitä. Kihlakunnan lainlukija Jöran Zadler oli itse paikalla ja
laaditutti selonteon, joka liitettiin tuomiokirjaan sen todista-
miseksi, että hän oli tehnyt velvollisuutensa. Mäen vaimo puhui
lopulta aika paljon miehensä rikoksesta - ehkä kaiken, minkä tiesi
- mutta Olli itse ei tunnustanut mitään. Hän olikin sanonut jo
käräjillä: "En minä tunnusta, ehkä jäsen päiväsä otetaisin" ja
"En me tunnusta kuolemahan asti". Koska hovioikeus oli jo vahvis-
tanut Olli Mäen tuomion, hänet vietiin kesäkuun 12 päivänä synnin-
päästöä saamatta mestauspaikalle. Vaimon hovioikeus oli armahtanut,
kaiketi sen jälkeen kun hän oli kertonut tietonsa.
(Pohjois-Pohjanmaan tuomiokirja KO a 19: 131v-134v, VA)

Olli Mäen osoittama jäinen tunteettomuus oli kuitenkin poikkeuk-
sellista, mitä erityisen pöytäkirjan tekeminen osoittaa. Useimmat
teloitettavat polvistuivat mestauspölkyn ääreen varmoina iankaikki-
sesta elämästä saatuaan papilta synninpäästön ja Herran ehtoollisen.

---------------------------------------------------------------

(sivulta 636)

Vielä v. 1671 osa Pohjanmaan rykmenttiä oli siis kotona, mutta
seuraavana vuonna miehiä vietiin Riikaan. Suurin osa rykmenttiä
oli maakunnassaan myös v. 1674, jolloin alkoi vuoteen 1679 kestänyt
raskas sota Brandenburgia ja Tanskaa vastaan. Rykmentin kantaosa
oli varuskuntapalveluksessa Liivinmaalla kunnes osallistui v. 1678-
79 Henrik Henrikinpoika Hornin onnettomaan Itä-Preussin sotaretkeen,
jolla pääosa armeijasta kuoli tauteihin ja pakkaseen.
Sodan syttyessä kotona olleet miehet ja uudet rekryytit taas vietiin
v. 1675 Etelä-Ruotsiin tanskalaisia vastaan, ja siellä he joutuivat
seuraavana vuonna koviin taisteluihin. Täälläkin oli mukana pohjois-
pohjalaisia. Nimeltä mainitsemattoman kemiläisen sijaissotamiehen
ilmoitetaan kaatuneen ratkaisevassa Lundin taistelussa, eikä hän
ollut varmaankaan ainoa siellä kylmennyt kotiseutunsa mies, sillä
taistelu oli hyvin verinen. Reisjärveläinen talollinen Markku
Haikonen taas kuoli Malmåssä jossain kahakassa saamiinsa vammoihin.
Etelä-Ruotsissa oli palvellut myös oman talonsa puolesta nihdiksi
mennyt Matti Laiti Kemin Koroisista, koskapa hän oli neljässä
taistelussa oltuaan joutunut tanskalaisten vangiksi, mistä pääsi
rauhan tultua taas kotiinsa.
(Luukko 1945 s 504-505; Virrankoski 1956 s 290; Kem Tk 81: 129,
Kk 82: 549-550)

Ainakin Etelä-Ruotsiin vietyjä pohjalaisia joutui jäämään sinne
rauhanteon jälkeenkin. Maakunnan pohjoisosan miehiä tiedetään
olleen siellä v. 1677-79 vartiopalveluksessa Bohusin linnoituksessa
Göteborgin lähellä.
(Luukko 1945 s 505-506; Kem Tk 79: 103v-105; Hai Tk 80: 19-20)

Sodan jatkuessa toimitettiin Pohjanmaalla yhä kovempia väenottoja.
Vuosina 1676 ja 1678 otettiin joka kymmenes mies mutta 1677
kerrassaan joka kuudes ja lisäksi vielä mies joka kahtakymmentä
taloa kohti. Uusia rekryyttejä saatiin v. 1676 jo 574, mutta
seuraavan vuoden saalis oli varmasti vielä paljon suurempi.
Ainakin osa vuoden 1676 alokkaista sekä seuraavan vuoden
"kuusikkaista" vietiin Ruotsin Jämtlantiin, josta käsin yritettiin
turhaan valloittaa Trondheimia. Näissä sotatimissa oli mukana myös
Tornion pitäjän miehiä, joiden oman Länsipohjan rykmentin vaiheita
ei voida tässä lähemmin käsitellä. Todettakoon sentään, että
Tornion pitäjien miehiä kaatui Erik Wahlbergin mukaan yksin
vuosina 1676-77 ainakin 87, näistä 26 miestä heinäkuun 14 päivänä
1677 Landskronan lähellä Skoonessa käydyssä taistelussa, jossa
Kaarle XI voitti tanskalaiset.
(Luukko 1945 s 419, 505; LH Wrangel KM:lle 11.7.1678; Pyh Kk 79:
174; Hai Tk 80: 19-20; Ylit Sk 78: 905-907; Wahlberg s 39)

-----------------------------------------------------------

(sivulta 640-641)

Pyhäjärvellä joutui Antti Tikkanen valittamaan v. 1679, että
hänen maillaan piili peräti kaksi sotilaskarkuria: hänen
veljensä Olli ja tämän poik Antti, jotka olivat ryhtyneet
viljelemään maatakin - varmaan kaskeamalla - ja tekivät hänelle
paljon haittaa. Oikeus käski kyllä nimismiehen ottaa karkulaiset
kiinni ja toimittaa heidät Oulun linnaan, mutta eivätköhän miehet
liene säilyneet Pyhäjärven salolla niin kuin ennenkin.
(Pyh Tk 79: 62v-63)

-----------------------------------------------------------

(sivulta 663)

Kalajoen pitäjän vanhin kappelikirkko sanottiin v. 1684 pidetyssä
tarkastuksessa rakennetun Reisjärvelle 1620-luvulla, mutta tämä
muistitieto voi olla hieman epätarkka. Vuosisadan keskivaiheilla
pitäjä sai neljä uutta kappelikirkkoa: Haapajärven kirkko raken-
nettiin luultavasti v. 1649, Alavieskan 1651, Ylivieskan 1653
(lupa annettu jo 1643) ja Sievin 1654 (lupa jo 1650). Pidisjär-
vellekin (Nivalaan) rakennettiin v. 1682 pieni saarnahuone, ja
1680 oli sellainen rakennettu myös Kallan tärkeälle silakanpyynti-
paikalle Kalajoen edustalle.

Pyhäjoen pitäjän vanhin kappelikirkko oli Pyhäjärven kylässä;
se oli olemassa jo v. 1647 mutta lienee ollut tällöin melko uusi.
Oman papinkin Pyhäjärvi sai jo v. 1650. Haapajärvelle (Haapa-
vedelle) rakennettiin vaatimaton kirkko tiettävästi 1640-luvulla,
mutta kappalaisen saamista haapajärveläiset joutuivat odottamaan
vuoteen 1691.
(Matinolli 1969 s 395-405; KPA)

-------------------------------------------------------------

(sivuilta 695-696)

Pahin seurakunnan ja papin välinen selkkaus tapahtui Pyhäjärven
kappelissa 1600-luvun lopulla. Tämä syrjäinen ja vanhoillinen
kulmakunta oli tuomiokirjojen tiedoista päätellen levoton paikka,
jossa tapahtui aika paljon väkivaltaisuuksia. Vuonna 1690
muistiinpannun tiedon mukaan siellä oli puukotettu ensimmäistä
kappalaista Johannes Sigfridi Jeroniusta (1650-64) ja uhkailtu
hänen seuraajaansa Gabriel Henrici Ahlholmia. Seuraava kappalainen
Jacobus Lybeck (1685-93) valitti jo v. 1686, että häneltä oli
kahdesti riistetty kirkonavaimet. Pääsyyllinen oli Pyhäjärven
kirkkoisäntänä ollut mutta tuomiokirjan mukaan väärinkäytösten
takia erotettu talollinen Matti Matinpoika Niemi.
Kun hän oli takavarikoinut kirkonavaimen kappalainen joutui
pitämään eräänä rukouspäivänä jumalanpalveluksen pappilassa.
Seuravina vuosina Niemen ja eräiden muiden Pyhäsalmen tienoilla
asuvien seurakuntalaisten vastenmielisyys pappia kohtaan yhä
lisääntyi. Sen perimmäiset syyt eivät selviä lähteistä.
Tuomiokirjan mukaan Lybeckin vastustajilla ei ollut muistuttamista
hänen opissaan tai elämässään, mutta yhtä ja toista riitaa näkyy
syntyneen. Papin rouvaakin joku oli kutsunut kunnialle käyvällä
nimellä "perkelen nara". Alkuvuodesta 1690 mieliala kiristyi,
ja Matti Niemi sekä talolliset Matti Antinpoika Toivonen ja Pekka
Heikinpoika Leskelä alkoivat ehdotella naapureilleen, että pappi
erotettaisiin heittämällä hänet ikivanhan seremonian mukaisesti
kirkkomaan aidan yli. Heidän sanotaan levittäneen kappalaisesta
todistamattomia juttuja ja väittäneen niiden nojalla, että
papinheitto olisi "oikeus ja kohtuus".

Hanke toteutettiin helmikuun 16 päivänä 1690. Jumalanpalveluksen
jälkeen pappia odottivat kirkon ovella Matti Niemi ja Matti
Toivonen liittolaisineen. Näiden kahden päämiehen huudettua:
"Pojat, ryhtykää nyt häneen!" (Påikar taar nu ti honom) Pekka
Leskelä, Lauri Martinpoika Junttila ja Heikki Juhonpoika Toivonen
tarttuivat kappalaiseen ja kantoivat hänet kirkkomaan aidan luo
Niemen ja Matti Toivosen komentaessa seipäät kädessä. Aidan luona
tarttui pappiin vielä Niku Tapaninpoika Niemi isäpuolensa Matti
Niemen käskystä ja ehkä myös Matti Antinpoika Mustaparta.
Yhteisvoimin Lybeck heitettiin aidan yli. Sen jälkeen papin
päältä revittiin kaapu ja liperit; ja nämä kapineet sekä ehtool-
liskalkki lukittiin kirkkoon, jonka avaimen Matti Niemi otti
taas haltuunsa.

Vaikka teko tehtiin kiihtyneessä mielentilassa, papinheittäjät
ovat hyvinkin voineet luulla menettelevänsä oikein ja asian-
mukaisesti. Lybeck, joka oli talonpoikaisen nimismiehen poika
Kruunupyyn ruotsinkielisestä pitäjästä ja vanha sotilaspappi,
ei varmaan ollut itsekään hienotunteisuuden perikuva ja saattoi
ymmärtää huonosti pyhäjärveläisten mielenlaatua. Sananlasku
"Ei yksi hevonen tallissa potki" sopinee Pyhäjärven selkkaukseen.
Joka tapauksessa peräkorven kovat ja suoraviivaiset miehet
johtuivat pitämään pappiaan täysin mahdottomana ja luulivat
voivansa käyttää perinteellistä erottamistapaa. "Papinheittoon"
ryhdyttiin Suomessa muutamiakin kertoja 1500- ja 1600-luvuilla
ja sillä uhkailtiin vielä useammin. Ilmeisesti se liittyi
seurakunnan ikivanhaan vaalioikeuteen ja konkreettisiin menoihin,
joilla pappi oli otettu virkaansa esimerkiksi kantamalla hänet
kirkon papinpenkkiin; vastaavasti pappi oli erotettava heittämällä
hänet kirkkomaan aidan yli. Kaavun ja liperien riisuminen taas
teki, kuten näitä asioita tutkinut Asko Vilkuna huomauttaa,
papista tavallisen ihmisen: pyhän viran ulkonaiset tunnusmerkit
veivät pyhyyden mukanaan. Ilmeisesti Pyhäjärvenkin papinheittäjät
miettivät kotiin mennessään melko luottavaisina: "Kun kerran
riisuttiin liperit, niin..." Käräjillä he sittemmin väittivät
toimineensa koko "Salmelan kylän" päätöksestä ja esittivät sen
tueksi puumerkkikapuloita, mutta toiset eivät tunnustaneet
merkkejään oikeiksi.

Pyhäjärven papinheittäjät erehtyivät pahoin luullessaan
ryhtyneensä edes puolittain luvalliseen toimitukseen. Asia
selvitettiin v. 1690 kaksilla välikäräjillä ja Matti Niemi,
Pekka Leskelä, Lauri Junttila ja molemmat Toivoset tuomittiin
kuolemaan maanlain Kuninkaankaaren 31.luvun nojalla. Heidän
tekonsa tulkittiin siis kuninkaan suojeleman henkilön vahin-
goittamiseksi eli kapinaksi. Matti Mustaparta ja Niku Niemi
tuomittiin suureen sakkoon. Hovioikeuden tarkistettua tuomiot
ne julistettiin lopullisina vuoden 1692 talvikäräjillä; mutta
niitä ei selosteta kunnolla. Joka tapauksessa Matti Niemi
lähetettiin suoraan käräjiltä kaularaudoissa sotilasvartion
viemänä Pähkinälinnaan kaukaiselle Inkerinmaalle, jonka hovi-
oikeus oli määrännyt hänen karkotuspaikakseen. Kun pääsyyllisen
henki säästyi, hovioikeus oli tietysti alentanut muidenkin
tuomiota. Koska tuomiokirjassa sanotaan mm. että Matti Toivosen
tuomio pantiin heti täytäntöön, hänen ja muiden mestauksesta
armahdettujen rangaistukseen kuului ilmeisesti raippojen saaminen,
luultavasti kujanjuoksun muodossa. Lievennettyinäkin tuomiot
osoittavat maakunnalle, ettei papinheitto tullut kysymykseen
suurvaltakauden järjestyneessä yhteiskunnassa. Koko Pyhäjärven
väestö sai sitten kärsiä miespolvien ajan "ryhtymäjärveläisten"
nimestä, jolla naapurit pilkkasivat heitä muistellen papinheiton
päämiesten komennusta.
(Pyh Kk 86: 660-661, Vk 90: 237-251, Tk 92: 69; Suolahti 1919
s 55-58; Vilkuna A 1953. Vilkunan selostuksessa on jokunen
detaljivirhe)
----------------------------------------------------------
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Dnd » Su 22 Helmi 2009 01:42

Ja seuraavaksi muutamia aikakirjoja, jotka kirjoittelin ylös Perinne albumi - Keskipohjanmaa 2:sta.
----------------------------------------------------------------------

Perinne albumi - Keskipohjanmaa 2.
Päätoimittaja Olavi A. Antila. Fil.Maist.

-----------------------------------------------------------------------

PYHÄJÄRVEN aikakirjat:

1546-1746:

Sakkoluettelot kertovat korutonta kieltään ensimmäisten pyhäjärveläisten
elämästä. Syysuhteen taju ja rikostutkimustekniikka oli vielä 1500-luvulla
sangen kehittymätöntä. Asioita ei edes pyritty selvittämään todistajamenet-
telyn avulla, vaan ratkaisevan aseman saivat syytetyn vannoma vala ja
valanvahvistajat, joissa kummassakin syytetyn maine näytteli tärkeätä osaa.
Maineeltaan moitteeton syytetty saattoi puhdistautua syytöksestä valan
avulla ja kutsua avukseen valanvahvistajia, joita käytettiin kahdesta
kahteentoista asti. Valanvahvistajista luovuttiin 1600-luvun lopulla ja
siirryttiin todistajien käyttämiseen.

Tavallisin rangaistus 1500-luvulla oli rahasakko, josta asianomistaja,
kihlakunta ja kruunu saivat kukin kolmanneksen. "Verillelyömiset" ja
erihintaiset mustelmat olivat 1500-luvulla sakkoluetteloiden keskeistä
aineistoa. Suurin sakkomäärä oli 40 markkaa, joka vastasi pienen talon
hintaa. Ensimmäinen tällaisen sakon saanut "pyhäkäs" oli Pekka Tikka,
joka tuomittiin talvikäräjillä 1546 Olli Tikan lehmälle varkaudesta
aiheutuneesta väkivallasta. Olli Tikka oli itse saanut 3 markan sakon
Salon talvikäräjillä 1544 niskoittelusta kirkkoherraa vastaan. Hannu
Korhoista sakotettiin talvikäräjillä 1573 Matti Kotilaiseen pistämistään
neljästä lihashaavasta 24 markkaa. Pekka Parviaisen aiheuttama mustelma
Jöns Parviaiselle ja Olli Tiikkaisen korvapuusti Jöns Hannunpojalle
arvioitiin kolmen markan arvoisiksi talvikäräjillä 1576. Heikki Kosman
kaksi tangoniskua Olli Levoiseen maksoi kesäkäräjillä 1572 kuusi markkaa.
Myös moraaliset hairahdukset tulivat kalliiksi. Pekka Karhuinen joutui
maksamaan 32 markkaa kaksinkertaisesta aviorikoksesta Pekka Pennasen
vaimon kanssa kesäkäräjillä 1594, ja salavuoteus Elina Pekantyttären kanssa
maksoi Niilo Sepälle kesäkäräjillä 1571 kuusi markkaa ja viisi äyriä.
Ahkerin "käräjäpukari" oli Olli Tikka eli Tikkainen, jota sakotettiin
peräti 12 kertaa. Tikka näyttää olleen mahtimies niin hyvässä kuin pahassa.

Mooseksen lain vaikutus Ruotsi-Suomen rikosoikeuteen oli alkanut 1530-luvulla.
Pelotusperiaatteen vaikutuksesta rangaistukset saivat aikaa myöten ankaramman
leiman. Suur-Pyhäjoella kuolemantuomioita langetettiin pääasiassa henki-
rikoksista, mutta hovioikeudessa tuomio usein muutettiin tuntuvaksi raha-
sakoksi. Kuolemantuomiot pantiin toimeen mestaamalla, jonka jälkeen
mestatun ruumis pujotettiin yhteen tai useampaan pyörään varoittavaksi
esimerkiksi paikalliselle väestölle. Siveellisyysrikoksista langetettiin
myös herkästi kuolemantuomioita, jotka hovioikeus kuitenkin muutti sakko-
rangaistuksiksi. Sakko oli kaksinkertainen, jos kysymyksessä oli naimisissa
oleva henkilö tai uusintarikollinen. Jollei sakkoja pystytty maksamaan, ne
muutettiin ruumiinrangaistuksiksi, jotka miehet kärsivät kujanjuoksuna ja
naiset raiparangaistuksena. Lisäksi naiset ainakin Pyhäjoella joutuivat
1600-luvun lopulla istumaan jalkapuussa ja pyytämään seurakunnalta anteeksi.

Vankeusrangaistus yleistyi vasta 1700-luvulla, mutta tutkintovankien
säilyttämiseksi pitäjässä oli vankikoppi eli "kistu", jolainen mainitaan
Pyhäjoella v. 1664. Raskaisiin rikkomuksiin syyllistyneet tuomittiin
linnavankiloihin ja työlaitoksiin. Pyhäjärven kappalaisen pahoinpitelyyn
v. 1690 syyllistyneet Matti Niemi ja Heikki Toivonen lähetettiin Pähkinä-
linnan pakkotyölaitokseen. Talonpojat olivat näet heittäneet kappalaisen
kirkonaidan yli. Pakkotyöhön tuomittiin myös v. 1746 hiidenniemeläinen
Olli Vääntönen, joka oli syyllistynyt "kauhistuttavana" pidettyyn eläimeen-
sekaantumisrikokseen.


1548-1860:

Haapavedellä asui vuoden 1548 veroluettelon mukaan 14 talonpoikaa, jotka
olivat melkein kaikki savolaista alkuperää. Savolaiset olivat näet 1540-
luvulta alkaen tunkeutuneet Maanselän yli ja aloittaneet jokien yläjuoksujen
järjestelmällisen asuttamisen. Neljä taloista sijaitsi Pyhäjärvellä.
Jämsäläiset, joilla oli Lestijärven ja Pyhäjärven erämaissa vanhoja erä-
omistuksia, eivät luopuneet kuitenkaan alueistaan sovinnolla. Kun jämsäläisten
valitusmatka kuningas Kustaa Vaasan luo epäonnistui, nämä turvautuivat
omankädenoikeuteen. Keväällä tai kesällä 1551 jämsäläiset hyökkäsivät
uudisasutusalueelle polttaen ja ryöstäen. Pekka Rautia Kalajoen Haapajärveltä
ja Olli Tikka(inen) Pyhäjärveltä lähtivät vuorostaan valittamaan. Kustaa
Vaasa kirjoitti Arbogasta 5.5.1552 Suomen käskynhaltijoille kirjeen, joka
päättyi näin: "Sen vuoksi on meidän käskymme, että te pidätte huolta siitä,
että Jämsän talonpojat antavat näille ja useille muille joille he samalla
tavoin ovat vääryyttä tehneet, takaisin mitä ovat ryöstäneet ja korvauksen
siitä vahingosta, minkä he joko polttamalla tahi muuten ovat aiheuttaneet."

Jämsäläisten oli siis väistyminen yli 300 kilometrin päässä sijaitsevilta
eräalueiltaan, koska Kustaa Vaasa halusi asutustoiminnalla lisätä kruunun
verotuloja ja turvata Suomen "epävirallisen" itärajan. Hämäläisten
vuosisataisesta eränkäynnistä kertoo enää paikannimistö Hämeensaarineen
ja Hämeenniemineen. Sammallahti ja Niinimäki löytyvät sekä Pyhäjärveltä
että Jämsästä, Jämsän Tuorila on muuttunut Pyhäjärvellä Tuoriniemeksi,
Olkkola Olkkosenahoksi, Hassila Hassisenkankaaksi ja Moiskala Moisalan-
kankaaksi.

Olli Tikan tarmokkuuden ansiosta Pyhäjärven asutus laajeni ja taajeni.
Maakirjassa mainitaan v. 1553 pyhäjärvisinä pidettäviä Per Karwoinen,
Oluff Tickainen, Poffwel Wäisäin, Poffwel Karwoin, Oluf Karffwo, Jöns
Tickainen ja Hendrich Jönsson. Nimien oikeinkirjoitus vaikuttaa oudolta
ja on ruotsinkielisten kirjurien ansiota. Pyhäjärven kylässä oli 1550-
luvulla kuusi taloa: Olli Tikan Pyhäjärven rannalla sijaitseva Niemi,
Pekka Tapaninpojan Sammallahti, joka oli Pyhäjärven suurin talo, Juho
Tikkaisen Olkkonen sekä Olli Malisen Malinen, Paavo Väisäsen Väisälä
ja Olavi Heikinpojan Leskelä. Uuutteran työn tuloksena nousivat seudulle
vielä 1500-luvun lopulla Emoniemi eli Röytiö, Lukkarinen, Mustaparta ja
Kyllönen. Hiidenniemen kylässä olivat 1550-luvulla savolaisten kaskeajien
Pekka Pennasen ja Lauri Paajasen perustamat Paajanen ja Pennanen; ennen
1600-lukua perustettiin vielä Kähkönen, Orava, Hyvönen, Liimatainen,
Kutramoinen ja Manninen. Mäkiöiskylän ensimmäisen talon Parvian rakensi
vuonna 1562 Juho Hannunpoika Parviainen. Saman vuosisadan puolella kohosivat
vielä Tikan, Väyrysen, Pesosen, Rönkön, Kokkolan, Sirviön, Liuskalan, Rätyn
ja Pyöröhatun talot.

Pyhäjärven asutus käsitti 1570 jo 45 savua, joista vauraimmilla oli
kymmenisen lypsävää käsittävä karjakin. Raskaista sodista ja kadoista
johtuen melkein puolet taloista oli autioina, ts. jollei asumattomina
niin ainakin veronmaksukyvyttöminä. Taloluku oli vuonna 1580 vain 20 ja
kohosi entiseen lukuun 45 vasta v. 1635. Kolmikymmenvuotisen sodan (1618-
48) päätytyä Pyhäjärven kylässä oli v. 1650 19 taloa, Hiidenniemen kylässä
13 ja Mäkiöiskylässä 20 eli yhteensä 52 taloa. Seuraavan vuosisadan kuluessa
taloluku kasvoi vain 87:ään. Kehitystä jarruttivat mm. suuret kuolonvuodet
1696-97, suuri Pohjan sota ja eritoten isonvihan (1714-21) aika.
Pyhäjärveläisten lukumäärä oli sodan päätyttyä 339 henkeä.

Vuosina 1750-1860 asutus laajeni voimakkaasti valtiovallan tukiessa
uudisasutustoimintaa. Myös perintö- ja kruununtilojen halkominen
mahdollistettiin.Vuonna 1809 alkanut Venäjän vallan aika lopetti Suomea
rasitaneet sodat, ja Suomen taloudellinen tila koheni nopeasti. Pyhäjärven
taloluku olikin vuonna 1860 peräti 300. Väkiluvun kasvu oli vielä rajumpaa:
743 henkeä v. 1749, 2 222 henkeä v. 1805 ja 3 671 henkeä v. 1850.


1567-1793:

Vuoden 1567 maakirjasta selviää, että Suur-Pyhäjoen lehmäluku oli v. 1567
peräti 9,1 taloa kohti eli korkeampi kuin missään muussa maakunnan suur-
pitäjistä. Pahojen katovuosien takia karjamäärät laskivat vuoteen 1635
mennessä lähes puoleen entisestään. Isonvihan aikana v. 1719 koko suurpitä-
jässä oli vain 76 täysikasvuista nautaeläintä eli 1,2 eläintä "asuttua"
taloa kohti. Sodan päätyttyä karjavarallisuus vähitellen nousi ollen v. 1793
pitäjän alaosassa 13,6 nautayksikköä taloa kohti ja pitäjän yläosassa 12,7
nautayksikköä. Nautayksikössä hevosen arvo on 2, lehmän 1, nuoren nauta-
eläimen 1/2, sian 1/3 ja lampaan 1/8 yksikköä.
Karjatalouden vankka asema Suur-Pyhäjoella on laajojen luonnonniittyjen
ansiota. Karjan laiduntaminen tapahtui alkukesästä kesantopelloilla ja
kylän lähimetsissä. Pyhäjärvellä pääosa karjasta vietiin aikaisin keväällä
karjamajoille, jotka sijaitsivat 10-20 kilometrin päässä omistajatalosta
ja olivat majaemännän hoidossa myöhäissyksyyn asti. Paimenet olivat
perinteisesti täysikasvuisia miehiä voidakseen suojella karjaansa petojen
uhatessa. Petoeläinten vähentyessä paimennus siirtyi vähitellen poikien
tehtäväksi, vaikka tämä kehitys toi mukanaan moraalisia ongelmia.
Erään v. 1686 annetun asetuksen mukaan "inhottava eläimeensekaantumissynti"
oli yleinen eräissä osissa valtakuntaa nimenomaan paimenpoikien keskuudessa,
jotka eivät juuri käyneet juuri koskaan kirkossa. Viranomaiset ehdottivat
paimennuksen uskomista naisväelle, mutta kehityksen suuntaa ei ollut enää
muutettavissa.

Vaikka karjamäärät olivat ennenvanhaan suuria, jäivät tuotosmäärät
vaatimattomiksi karjan heikon laadun ja hoitotapojen alkeellisuuden ansiosta.
Lehmät painoivat Korsholman kuninkaankartanossa 1500-luvulla 130-180 kg,
lampaat 16-20 ja siat keskimäärin 48 kg. Vuodelta 1623 peräisin olevien
tietojen mukaan pelättyjen länsisuomalaisten hakkapeliittojen ratsuhevosen
korkeus oli satulan takapuolen kohdalta mitattuna 13 kämmenenleveyttä eli
noin 120 cm.

Navettaolot paranivat 1700-luvulle jälkipuoliskolla, kun Suur-Pyhäjoelle
alkoi nousta kivinavetoita. Vielä 1790-luvulla pitäjän yläosan ainoan
kivinavatan omisti talolinen Matti Leskelä Pyhäjärveltä. Kivinavetat
puunavettoja tilavampia ja valoisampia, minkä lisäksi niihin Suomen
Talousseuran valistustyön ansiosta rakennettiin ikkunoita ja ilmanvaihto-
torvia. Suur-Pyhäjoen karjatalous oli kärsinyt tuntuvasti 1740- ja 1750-
lukujen karjarutosta, eivätkä petoeläintenkään aiheuttamat menetykset
olleet vähäisiä. Kehnojen heinävuosien seurauksena karjakuolemia sattui
talvella tuhkatiheään. Lehmien maitomäärät olivat pieniä ja voita saatiin
vain 2-3 leiviskää lehmää kohti vuodessa.


1573-1897:

Pyhäjärvi kuului Saloisen seurakuntaan vuoteen 1573 saakka. Kirkkomatkaa
kertyi ensimmäisille pyhäjärvisille yli 200 kilometriä. Mainittuna vuonna
Pyhäjoki erotettiin omaksi seurakunnaksi, jonka kappelina Pyhäjärvi oli
1800-luvun puoliväliin. Kirkkomatka oli pitkä vieläkin: lapset kastettiin
usein vasta silloin, kun he kykenivät hiihtämään vanhempiensa kanssa
Pyhäjoelle. Jotkut eivät kastattaneet itseään milloinkaan, sillä taikausko
noitineen viihtyi mainiosti Pyhäjärven erämaissa.

Pyhäjärven kappeliseurakunta oli olemassa ainakin jo v. 1647, sillä
Muhoksen kappalainen Abraham Bång selittää eräässä kirjelmässään, että
Pyhäjärvellä on kirkko ja iso kylä. Pappeja ei kuuleman mukaan ollut
näynyt muulloin kuin palkkasaataviaan perimässä. Tilanne lienee muuttunut,
kun Pyhäjärvi sai ensimmäiseksi kappalaisekseen Johannes Sigfrid Jeroniuksen,
joka palveli seurakuntaa v. 1650-64.

Suorakaiteen muotoinen torniton ja vaatinmaton kirkko sijaitsi nykyisen
Rauhanlahden talon läheisyydessä olevalla pienellä mäellä. Kirkonkello oli
ripustettu kirkon läheisyyteen kahden pylvään väliin, pienen katoksen alle.
Ensimmäisen kirkon todettiin rovastintarkastuksessa talvella 1726 olevan
niin huonossa kunnossa, ettei jumalanpalvelusten pitäminen ollut enää
turvallista. Uusi kirkko nousi ns. Väisälänmäelle v. 1739, mutta se
osoittautui voimakkaan väestönkasvun johdosta pian liian pieneksi.
Kalajoen Mtsäkylästä kotoisin olevan rakennusmestari Sipi Pekanpoika
Silvastin puinen ristikirkko valmistui v. 1790; kellotapuli rakennettiin
v. 1804. Kirkko ja kellotapuli tuhoutuivat salaman sytyttämässä tulipalossa
kesällä 1895. Tulipalossa sai surmansa myös kanttori Enqvist.
Pyhäjärveläisillä oli huonoa onnea, sillä melkein valmis uusi kirkko
paloi maaliaineiden sytyttämänä v. 1896. Nykyinen, järjestyksessä viides
kirkko valmistui arkitehti Seb. Gripenbergin piirtämänä ja Juho Karjalahden
rakentamana v. 1897.


1799-1861:

Pyhäjärven kirkkoherra Johan Westzynthiuksen taloudellisesti raskas
suunnitelma uuden emäkirkon rakentamiseksi sai Pyhäjärven, Haapaveden ja
Kärsämäen miehet anomaan omaa kirkkoherrakuntaa. Anomus evättiin, koska
se oli esitetty kesken kirkkoherran toimikautta. Westzynthiuksen kuoltua
v. 1805 esitetty anomus koki saman kohtalon, sillä Pyhäjoen emäkirkko oli
ehditty jo rakentaa. Haapajärven kirkkoherrakunnan erottua v. 1838 Kalajoen
suurpitäjästä suunniteltiin mm. Pyhäjärven kappeliseurakunnan liittämistä
Haapajärveen. Liitoshanke oli epämieluisa pyhäjärveläisille ja siitä
luovuttiin.

Pyhäjoen suurpitäjän jakaminen oli kuitenkin väistämätöntä. Kun Kärsämäki,
keisari ja suurruhtinas Aleksanteri II:n määräyksestä, kesäkuussa 1856
erotettiin omaksi kirkkoherrakunnakseen, seurasi Pyhäjärven kappeli mukana.
Viisi vuotta myöhemmin 1861 Pyhäjärvestä tuli itsenäinen kirkkoherrakunta,
jonka ensimmäiseksi kirkkoherraksi valittiin Pyhäjärven kappalainen Zachris
Castrn.


1825-1867:

Rajut kulkutautiepidemiat surmasivat ajoittain pyhäjärveläisiä kuin
kärpäsiä. Kansan vanhoillisuus häiritsi järkiperäisten parannusmenetelmien
käyttöönottoa pitkään. Imeväiskuolleisuus oli huolestuttavan korkea, noin
viidenneksen luokkaa. Suurimpina syinä ilmiöön olivat väestön alkeelliset
asunto-olot ja epäpätevä synnytysavustus. Lapsia ei myöskään aina ruokittu
äidinmaidolla, vaan niille lehmänmaitoa. Maito saattoi olla pilaantunutta
ja sarvenkin puhtauden laita niin ja näin. Savossa, missä lasten rintaruokinta
oli vallitsevana tapana, lapsikuolleisuus oli tuntuvasti vähäisempää.
Vaikka Pyhäjoen suurpitäjän alaosa oli vaurainta seutua, oli imeväis-
kuolleisuus pitäjän yläosan kappeleissa, esim. Pyhäjärvellä alhaisempi
juuri savolaisvaikutuksen ansiosta.

Nykyään vaaraton tuhkarokko vei v. 1825 hautaan lukemattomia lapsia.
Muutamaa vuotta myöhemmin idästä levisi Pyhäjärvellekin "hermokuumeeksi"
ja "punataudiksi" nimetty epidemia, joka surmasi joka kymmenennen
pyhäjärveläisen v. 1833. Kun kuolleisuus koko suomessa oli 4,6 %, oli
prosentti Pyhäjärvellä 13,2. Tämän koettelemuksen jälkeen väkiluku nousi
jatkuvasti, kunnes vuosien 1866-67 nälänhätä kaatoi hautaan jälleen lähes
joka kymmenennen pyhäjärveläisen.


1840-1873:

Kansanomaisen raudanvalmistuksen järvimalmista oli tunnettu Pyhäjärvellä
jo 1700-luvulla. Pyhäjärven Vesikoskelle perustettiin rautaruukki syksyllä
1843 raahelaisten laivanvarustaja Zachris Durchmanin, kauppaneuvos Zachris
Franznin ja merikapteeni Isak Gellmanin toimesta. Ruukin tarkoituksena
oli sulattaa Komu-, Parkkima- ja Pyhäjärvestä saatavaa malmia. Ruukissa
oli kaksi ahjoa ja 20 leiviskää painava väkivasara. Tulokset eivät olleet
kuitenkaan lupaavia, sillä rauta oli kylmänhaurasta ja huonosti taottua.
Ruukki vaihtoi omistajia, kunnes ruukki, Koskelan tila ja kotitarvemylly
myytiin talvella 1856 merikapteeni Henrik Sjöbergille 8 900 hopearuplalla.
Sjöberg sijoitti ruukkiin 10 000 hopearuplaa, joilla rakennettiin komea
päärakennus ja malmivarasto, uusittiin patolaitteet ja laajennettiin
työväestön asuntola. Harkkohytti muutettiin kaksipiippuiseksi ja varustettiin
neljällä paljelaitteella. Työntekijöiden lisäyksen ansiosta kankiraudan
tuotanto kolminkertaistui; v. 1860 ruukilla oli 9 työntekijää ja rautaa
tuotettiin 351 kippuntaa.

Ajan mittaan ilmaantui vaikeuksia. Pyhäjoen Lapinkosken jäätyessä useina
talvina pohjiaan myöten raudanvalmistus oli rajoitettava kesäaikaan.
Tervanpolton vähentyessä hiilen saanti vaikeutui. Kankirauta oli jatkuvasti
kylmänhaurasta, mikä aiheutui järvimalmitakkiraudan suuresta fosfori-
pitoisuudesta, jota voitiin alentaa vain käyttämällä runsaasti hiiliä.
Tämä kaikki kohotti ajoittain tuotantokustannukset korkeammiksi kuin
markkinahinnat.

Ruukin kehittämiseksi Sjöberg kutsui Pyhäjärvelle työntekijöitä kotipuolestaan,
ruotsinkieliseltä Etelä-Pohjanmaalta. Tämän seurauksena seudulle muutti
v. 1857-62 Oravaisista, Vöyriltä, Munsalasta, Jepualta, Purmosta ja
Uudestakaarlepyystä 137 henkilöä. Sjöberg monipuolisti tuotantoaan v. 1863
ryhtymällä valmistamaan nauloja, rekilautoja ym. Ruukin toiminta loppui
kuitenkin v. 1873 konkurssiin, johon vaikuttivat mm. nälkävuosina 1867-
68 annetut ja perimättä jääneet lainat. Paikkakunnalle muuttanut ruotsalais-
väestö on suomalaistunut, mutta etelä-pohjalaisesta kulttuuriperinteestä
kertovat esim. riihen yhteyteen rakennetut luuvat, vinoselkäiset niittyladot
ja venyvä pitkäpiimä.


1857:

Pyhäjärven kuuluisa kappalainen Jonas Lagus kuoli 24.6.1857. Lagus oli
syntynyt Kurikassa 21.1.1798 Laihian kappalaisen Nils Lagiksen ja Sara
Formanin avioliitosta. Vöyrin kirkkoherran apulaisena Lagus koki hengellisen
herätyksen 1821 ja liittyi herännäisiin. Siirryttyään Ylivieskaan v. 1828
hän tukeutui Niilo Kustaa Malmbergiin, joka oli Laguksen turvana ja tukena
herätyksen alkuaikoina. Tavattuaan Pyhäjärvellä v. 1836 Paavo Ruotsalaisen
Laguksesta tuli Savon herännäisyyden edistäjiä Pohjanmaalla. Kalajoen
kuuluilla käräjillä 1839 hänet tuomittiin luvattomien hartauskokousten
pitämisestä sakkoihin ja puoleksi vuodeksi erotettavaksi virantoimituksesta.
Pyhäjärven kappalaiseksi Jonas Lagus nimitettiinv. 1845. Uuden kappalaisen
toimintaa Pyhäjärvellä vaikeutti hänen sairaalloisuutensa. Lagus oli
kolmasti naimisissa, sillä hänen kaksi ensimmäistä vaimoaan kuolivat.
Saamistaan viidestätoista lapsesta kuoli nuorina peräti yhdeksän.
Vastoinkäymisistään huolimatta Lagus hoiti tehtävänsä tunnollisesti ja
paimensi laumaansa huolekkaasti. Usko Jumalaan säilyi viimeiseen asti, kuten
lainaus eräästä viimeisestä jäähyväiskirjeistä osoittaa. "Kun täällä
puuttuvaisuuden maalla suuressa hädässä katselen häntä ja hänessä näen
autuuteni kallion ja että tie hänen tykönsä on auki köyhälle halajamiselleni
yöt päivät, niin tunnustan, etten voi käsittää sitä kirkkautta, joka
odottaa niitä, jotka kestävät loppuun asti. Katso tässä kädessä on kaikki,
mitä minulla on, parannukseni, uskoni, - kaikki, mutta Lunastajani on
isän oikealla puolella.


1880-1884:

Komujärven laskua puuhaamaan ilmoittautui 19.6.1880 kauppias Lyytikäisen
talossa 54 "lapio-osaa". Johtokunnan esimieheksi valittiin Samuli Kaurala
nuorempi. Komujärven pintaa oli laskettu aiemmin noin metrillä Komujokea
syventämällä. Vahvan ja ravintorikkaan järviheinän toivossa pyhäjärveläiset
olivat ehtineet jo kuivattaa useampia pieniä järviä.

Komujärven uusin laskuyritys kaatui kuitenkin huimiin kustannuksiin, jotka
jo kuivauspadon eli "tammen" osalta olisivat olleet 500 000 markkaa. Kun
markkakin oli iso raha, tuntui summa tyrmistyttävältä. Osakkaat alkoivat
muistella, miten moni Lohvanjärven pienasukas oli menettänyt talonsa
samoissa puuhissa. Osakkaat pitivät kokouksen 3.9.1883 ja anoivat valtiolta
lupaa töiden peruuttamiseen. Yksi ainoa soraääni vastusti päätöstä: Oulun
läänin suurimman talon, Heittolan isäntä Hiskias Komu. Läänin kuvernööri
vapauttikin järviosakkaat yhteissitoumuksestaan, ja kirjuri kirjoitti
kaikkien helpotukseksi pöytäkirjaan, että "yhtiö päätti tällä kertaa olla
ryhtymättä mihinkään perkkaus eli kuivaus työhön". Varmemmaksi vakuudeksi
oli "jäseniä ensikevänä varoitettava itsekutakin ryhtymästä patojen ja
kivisulkujen tekemiseen Saapaskoskelta alkain joen suuhun asti kaikki
laillisen edesvastuun uhalla."


1958-1962:

Erkki Ruotanen törmäsi kaivoa kaivaessaan kotitalonsa pihamaalla elokuussa
1958 malmiesiintymään. Erikoislaatuisen kiven tarkempi tutkimus osoitti,
että esiintymä oli rikkikiisumalmia, joka sisälsi myös jonkin verran
kuparikiisua ja sinkkivälkettä.
Pääkuilu avattiin heinäkuun lopulla 1959, ja varsinainen kaivostuotanto
alkoi 1.3.1962 avolouhintana. Sittemmin on alkanut myös maanalainen louhinta.

-----------------------------------------------------------------------
-----------------------------------------------------------------------

REISJÄRVEN aikakirjat:


5000-1800 e. Kr.:

Reisjärvellä oli asukkaita jo kivikaudella, Suomusjärven kulttuurin aikana.
Pääelinkeinoina olivat metsästys ja kalastus, minkä vuoksi asuinpaikat
valittiin vesistöjen ääreltä, hyvien kalapaikkojen läheltä. Rakennukset
olivat yksinkertaisia kotia. Kalajan Niinikoskelta on järveä kuivattaessa
löytynyt kolmisenkymmentä esinettä jotka edustavat sekä esikeraamista että
myöhäisempiä tyyppejä. Myös Vedenpäästä ja Reisjärven Käännän maalta on
löydetty kivikautisia asuinpaikkoja. Valtaosa esineistä on kivikirveitä,
talttoja ja nuolenkärkiä.

Kampakeraamisena aikana (3000-1800 e. Kr.) astuivat kuvaan saviastiat, jotka
koristeltiin kampamaisella tai hammastetulla leimasimella. Kampakeramiikkaa
on löydetty Reisjärven Hietalan tilan maalta sekä Hylkirannan Luotolasta.


1100-1500 j. kr.:

Jo ennen suomalaisten erämiesten saapumista Reisjärven seuduille siellä
asusteli lappalaisia, kuten Lapinharju Reisjärven Kalajassa ja Lapinsaari
Vuohtojärven rannalla kertovat. Suomalaisten saapuessa lappalaisten erämaille
nämä väistyivät pois alta tai sulautuivat tulokkaisiin. Kainulaisiksi ja
myöhemmin Pirkkalaisiksi nimitetyt pohjankävijät olivat kotoisin Satakunnasta
Suur-Sastamalan ja Suur-Pirkkalan pitäjistä. Osa satakuntalaisista erämiehistä
asettui 1200-luvulla Keski-Pohjanmaan jokien suihin. Kainunsaari Reisjärven
Kalajansaaressa lienee muistona näiltä ajoilta. Myös Hauhon, Pälkäneen ja
Sääksmäen hämäläiset ulottivat eräretkensä Pohjanmaalle. Hämäläisten
kalapirttien kiukaita väitetään olleen mm. Kalajan Pirttiniemessä, Pitkän-
järven Hämeenlahden Pirttiniemessä ja Halmeniemessä eli Eteläniemessä.
Reisjärven Kökönsaaren oletetaan viittaavan Tyrvään Kökköön. Jämsäläisillä
oli vielä 1500-luvulla eräomistuksia Reisjärvellä.

Suomen keskiaikainen eränkäynti perustui erämaiden yhteisomistukseen.
Kullakin talolla tai miehellä oli omat erämaansa, joita perittiin,
ostettiin ja myytiin. Kalajokilaakson erämaiden omistajat vaihtuivat
aikojen kuluessa. Satakuntalaisten ja hämäläisten erämaat siirtyivät
vähitellen Pohjanmaan rannikon asukkaiden omistukaseen.


1540-1693:

Kalajoki merkittiin vuonna 1540 Korsholman läänin tileissä ensi kertaa
itsenäiseksi veropitäjäksi. Samana vuonna se esiintyy kirkkopitäjänäkin.
Kalajokeen kuuluva Reisjärvi sai ensimmäiset asukkaansa 1550-luvun alku-
puolella Savosta. Hallinnollisesti Reisjärven asutus jaettiin Kalajoen ja
Lohtajan kesken siten, että Kalajanjärven ympäristö kuului Kalajokeen,
mutta varsinainen Reisjärven kylä ylempien järvien rannoilla Lohtajaan.
Kirkollisesti Reisjärven asutus liittyi Kalajokeen, mitä puolsivat uusien
kylien kulkuyhteydetkin. Lohtajan kirkkoherra yritti kuitenkin haalia
Reisjärven itselleen, kunnes lääninrovasti, Kyrön kirkkoherra Jaakko Geet
kielsi v. 1580 Lohtajan kappalaista Jaakko Eerikinpoikaa enää riitelemästä
Reisjärvestä Kalajoen kirkkoherran Dionysiuksen kanssa.

Reisjärven kuuluminen osittain Lohtajan hallintopitäjään synnytti jatkuvia
hankauksia koko 1600-luvun ajan. Verohallinnollisesti Reisjärven Lohtajaan
kuuluneet osat liitettiin vuoden 1610 tienoilla Kalajokeen, mutta käräjäasiat
oli hoidettava Lohtajalla huolimatta lukuisista valituksista. Tosin
käytännössä reisjärveläisten oikeusasioita hoidettiin usein Kalajoen
käräjillä. Maaherra Gustaf Grass kielsi mm. v. 1687 Kalajoen nimismiestä
sekaantumasta Reisjärven asioihin. Siitä huolimatta reisjärveläinen Olli
Leppänen istui v. 1681-1682 Kalajoen käräjälautakunnassa. Itsevaltias
kuningas Kaarle XI lopetti kiistan toistaiseksi nuhtelemalla kalajokelaisia
ankarasti.


1556-1607:

Ensimmäiset reisjärveläiset mainitaan nimeltä vuoden 1556 sakkoluetteloissa:
Pekka Heikinpoika Räisänen, Antti Pesoinen ja Heikki Parkkinen.
Räisänen perusti talonsa Kalajanjärven yläpuolelle, Pesoinen Pesolan Kankaan
Kiljanjärven alapäähän ja Parkkinen Parkkisen Kiljanjärven eli Parkkisenkiljan
rannalle. Seuraavan vuoden maakirjassa mainitaan Paavo Pesoinen, jonka
talo muuttui 1600-luvulla Puurulaksi, Heikki ja Lauri Leppäinen, Antti
Mikkoinen, Olli Tenhoinen ja Olli Pennainen. Reisjärven ensimmäinen asutus
syntyi pääasiassa Vuohtojärven ja Kiljanjärven reitin rannoille.
Kalajajärven Kalajoen vesialueen suurimman järven rannalle ei noussut 1550-
luvulla tiettävästi ainoatakaan taloa. Seuraavalla vuosikymmenellä
Reisjärvelle virtasi uusia savolaisia kaskenpolttajia, joista kolmetoista
jäi Kalajanjärven rannalle ja kuusi asettui taloksi Reisjärven kylään.
Useimmat kaskenpolttajista lähtivät pois kaskimaiden ehtyessä. Parhaat
viljelysmaat vallanneet jäivät toki viljelemään peltojaan. Kalajanjärven
rannalla oli loppujen lopuksi vain kaksi taloa: Olli näkäisen perustama
Änäkkälä ja Paavo Partaisen alias Rautaparran talo, joka 1600-luvulla sai
nimekseen Suihkonen isäntänsä mukaan. Vuohtojärvelle syntyi Pieti Hynyisen
Pietilä ja Kankaan Kiljanjärvelle Heikki Partaisen talo, josta tuli v. 1637
Karjula.

Levottoman 1500-luvun lopulla Reisjärven asutus ei kehittynyt juuri lainkaan.
Mikkoisen raivaajasuku perusti kuitenkin 1600-luvun alussa kaksi uudistilaa
Reisjärven etelärannalle. Kaikkiaan Reisjärven nykyisen pitäjän alueella
oli vuoden 1607 maakirjan mukaan 26 taloa ja kolmisensataa asukasta.


1607-1713:

Ruotsin noustessa Itämeren suurvallaksi talonpoikien rasitukset kasvoivat
verojen ja ja sotaväenottojen muodossa. Myös tiheään toistuvat katovuodet
koituivat joskus ylivoimaisiksi koettelemuksiksi. Niinpä Reisjärven
taloluku nousi v. 1607-1713 vain kuudella ja oli isonvihan alkaessa 32
taloa. Suuret kuolonvuodet 1696-97 koettelivat poikkeuksellisen kaltoin
Reisjärveä, missä vuonna 1698 peräti 19 taloa oli autioina, joko asumattomina
tai veronmaksukyvyttöminä. Joissakin taloissa koko väki kuoli nälkään,
kuten Reisjärven Maliniemessä. Reisjärven väestöstä lienee kuollut runsas
kolmasosa. Valtiovalta yritti verohuojennusten avulla edistää autiotilojen
viljelyynottoa.


1624-1647:

Reisjärviset saivat oman karun, vaatimattoman kirkon vuonna 1624.
Kalajoen kirkkopitäjään kuuluvaksi rukoushuonekunnaksi Reisjärvi tuli
v. 1647. Kansaa ohjattiin jumalisuuteen jyrisevillä saarnoilla ja kovalla
kirkkokurilla, jota ylläpidettiin sakoilla, jalkapuulla ja jumalanpilkka-
tapauksissa kuolemantuomioilla.


1626:

Suur-Kalajoen karjavarallisuudesta kertovat luvut osoittavat Reisjärven
kuuluneen köyhimpiin kyliin. Talokohtaisesti hevosten ja lehmien luku
kaikkein pienin. Sen sijaan lampaita oli taloa kohti 10, mikä oli
neljänneksi suurin luku Suur-Kalajoella. Hevosten ja lehmien määrät olivat
0,8 ja 5,8 keskivertolukujen ollessa 1,3 ja 9,1. Reisjärven varakkain
karjanomistaja oli Heikki Pesonen.


1656-1681:

Venäläisten tunkeuduttua kesällä 1656 Kuopion pitäjään saakka lisättiin
Pohjanmaan puolustusvalmiutta rakentamalla varustus Reisjärvelle samana
vuonna. Reisjärven kautta kulki talvitie Pohjanmaan rannikolta kajaaniin.
Varustus rakennettiin talvitien varteen pystyttämällä Kreus Laurinpoika
Leppäsen talon rakennusten ympärille hirsivarustus ja suojavalli. Rauhan
koitettua v. 1661 Reisjärven varustus jäi virattomaksi ja hajotettiin
sittemmin.

Sotaväenotot suurvaltakauden sotiin laskivat 1600-luvulla talojen viljely-
tehoa. Sotaan lähetettiin useimmiten talojen poikia, vävyjä ja renkejä.
Sotaväkeen lähdöstä saattoi selviytyä pestaamalla sotaväkeen sijaisen,
joskin pestimaksu oli melkoinen. Sotamiehen keski-ikä oli alhainen ja
suurin osa kuoli tauteihin. Monet reisjärveläisetkin ehtivät taistella
ja kaatua Venäjällä, Puolassa, Saksassa ja Tanskassa. Reisjärveläinen
Markus Heikinpoika Haikonen kuoli haavoituttuaan sodassa Tanskaa vastaan
v. 1676 ja haudattiin Malmöhin. Sitä vastoin v. 1657 sotamieheksi otettu
Tuomas Tuomaanpoika Räisänen palasi hengissä kotiin, koskapa hän raivasi
itselleen v. 1681 Ahoräisäsen uudistilan Reisjärven kylään.


1699-1700:

Talonpoikaistilalla saattoi olla melkoinen joukko rakennuksia. Reisjärven
Paavolassa oli v. 1699 uunitupa, toinen tupa ja kamari, rehulato, kota,
2 tallia, 4 jalka-aittaa, sauna, riihi ja navetta eli yhteensä 12 rakennusta.
Saman kylän Leppälässä oli v. 1700 rakennuksia 16, joista 2 tupaa, 2 navettaa,
rehulato, kota, 2 tallia, pieni aitta, 3 jalka-aittaa, luhti, 3 saunaa
(ainakin kylpy- ja mallassaunat) ja riihi. Talonpoikien irtaimen omaisuuden
arvokkain osa oli karja, minkä lisäksi omistettiin yksinkertaisia huonekaluja,
talousastioita, ruokatavaraa, vaatteita, työkaluja ja pyyntivälineitä.
Jalometalleja oli sangen niukasti, sillä kupari, tina ja rautakin olivat
jo suuressa arvossa.


1705:

Tuomas Klementinpoika Viitasaaren pitäjästä vaati vuoden 1705 talvikäräjillä
korvausta kotipitäjässään ajamastaan karhusta, jonka reisjärveläinen Juho
Leppänen oli kuusi viikkoa myöhemmin kaatanut. Oikeus hylkäsi vaatimuksen,
koska ei oltu edes varmoja, oliko kyseessä enää sama karhu.

Karhuista oli talonpojille melkoisesti vahinkoa. Reisjärven Kalajan Pekka
Suihkoselta karhu tappoi v. 1609 koko karjan ja ilmeisesti myös tyttären.
Kruunu maksoikin karhusta 1600-luvulla 3 hopeataalaria tapporahaa.
Kruunun haluamien turkisten saannin vaikeuduttua kuningas palkkasi itselleen
verovapautta vastaan metsästäjiä; reisjärveläiset Markus Haikonen ja Antti
Leppänen mainitaan vuoden 1633 maakirjassa vapaiksi muista veroista paitsi
karjaverosta ja kymmenyksistä.


1721-1860:

Isoviha oli koetellut ankarasti Reisjärven köyhiä seutuja. Uudessakaupungissa
v. 1721 solmittu rauha aloitti nopean elpymisen. Koska Ruotsi-Suomi oli
menettänyt Venäjälle Baltian maiden viljan ylituotantoalueet, alettiin
maatalouden kehittämiseen 1740-luvulla kiinnittää erityistä huomiota
vanhoja tiloja halkomalla ja uudisasutusta edistämällä. Vanhojen talojen
halkomisen seurauksena syntyneitä tiloja oli reisjärvellä v. 1680 jo 68.
Kruunun uudistiloja oli samana vuonna 80.


1733:

Pohjanmaan pohjoisen osan edustajat allekirjoittivat ruotukontrahdin
Raahessa 27.8.1733. Ruotusotilaan vuosipalkaksi määrättiin 30 kuparitaalaria,
minkä lisäksi hän sai vaatteita, viljaa, lehmän sekä torpan peltoineen ja
niittyineen. Upseeristo sijoitettiin miehistön keskuuteen erityisiin
virkataloihin eli puustelleihin. Lohtajan komppanian varusmestarin puustelli
sijaitsi Reisjärven Pietilässä. Varusmestari Granbergin virkatalo oli
kivijalaton asuinrakennus, jossa oli tupa (3 1/2 x 9 1/4 kyynärää),
kamari (6 3/4 x 5 1/4 k.) ja eteinen (6 3/4 x 4 k.).
Tupa katettiin ensin turpeilla, ja sittemmin koko rakennus sai pärekaton.
Miespihan muut rakennukset olivat uunitupa, aitta, työkaluvaja ja käymälä.
Karjapihassa oli talli (9 x 9 k.), navetta (9 x 8 1/4 k.), lammasläävä
ja sikala.

Ruotusotamiehen torppa käsitti tuvan (9 x 9 k.), aitan (6 x 6 k.), navetan
ja riihen rehulatoineen. Peltoalaa oli puoli tynnyrinalaa ja lisänä vielä
kaalimaa. Reisjärvellä oli kuusi torppaa: Hoikanperä, Varisniemi,
Salmenkorva, Paihianniemi, Kantti ja Ristonniemi.


1782-1838:

Alavieskassa tehtiin v. 1782 kappeliseurakunta, jonka ensimmäiseksi
kappalaiseksi tuli pitäjänapulainen. Uuden pitäjänapulaisen asuinpaikaksi
määrättiin Reisjärven rukoushuonekunta, jossa oli 38 talonsavua ja 17
verollepanematonta uudistilaa. Pitäjänapulaisen oli palveltava myös Sievin,
Alavieskan ja emäkirkon eli Kalajoen seurakuntia. Venäjän valloitettua
Suomen Ruotsilta v. 1808-09 Reisjärvestä tuli vuonna 1826 kappeli, jossa
kappalaisen palkkaukseen osallistui 64 taloa. Kappeli liitettiin vuonna
1838 perustettuun Haapajärven kirkkoherrakuntaan.

Reisjärven vanha kirkko todettiin 6.8.1816 pidetyssä kokouksessa niin
ränsistyneeksi, että päätettiin rakentaa uusi. Kalajoen emäkirkon rakentanut
kuulun kirkonrakentajasuvun edustaja Heikki Kuorikoski laati luonnoksen,
jonka pohjalta Suomen intendenttikonttorin konduktööri Anton Arppe laati
lopulliset piirustukset. Kirkon rakennusmestariksi valittiin Kuorikosken
asemasta pitäjän oma mies Niilo Koskela eli Pyörre. Kalajoen rovasti Juhana
Frosterus ja pitäjänapulainen Johannes Simelius pahoittivat valinnasta
mielensä vedoten kuvernööriin, koska heidän mielestään Koskela oli juoppo.
Reisjärveläisten yksimielinen päätös ei ollut kuitenkaan kumottavissa, ja
Koskelakin osoittautui luottamuksen arvoiseksi. Uusi kirkko valmistui
v. 1820 puusta makasiiniristiöksi rakennettuna. Kellotapuli valmistui
samoihin aikoihin. Kummatkin rakennukset vuorattiin laudoilla ja siveltiin
tervalla.


1861:

Reisjärven lainakirjaston perustava kokous pidettiin seurakunnan kappalaisen
Johan Warnin johdolla. Pöytäkirjan allekirjoittivat kappalaisen lisäksi
Johan Achrenius, Juho Niska, Abram Haikonen, Heikki Suontaka ja Antti
Autio. Rahaa kirjojen hankkimiseksi kerättiin kolehtien sekä muutto- ja
kuulutuskirjojen lunastusmaksujen avulla. Päätettiin myös, " Että Matti
Räsäs-vainajan köyhien hyväksi testamenttaamista varoista käytetään 30
hopearuplaa kirjojen hankkimiseen, koska toimenpide ei ole ristiriidassa
antajan tarkoituksia vastaan, vaan 'tulee kohdastaan edesauttamaan
köyhemmän väen hengellistä hyvää' ". Lainaamisesta kannettiin maksu, joka
määräytyi kirjan kalleuden mukaan. Laina-aika oli 1-3 kuukautta kirjan
"suuruuden" mukaan. Jos lainaaja tahri tai repi alkuaan virheettömän kirjan,
oli hänen lunastettava se itselleen kirjan täydestä arvosta. Kirjaston-
hoitajana tuli olla seurakunnan lukkarin tai jonkun muun kirjoitustaitoisen
henkilön.


1861-1911:

Kalajanjärven yhdeksän kilometriä pitkän ja viitisen kilometriä leveän
järven kuivattaminen alkoi tie- ja vesikulkulaitoskunnan ensimmäisen
insinöörin Fredrik Hällströmin v. 1845 laatiman mietinnön mukaisesti.
Työ edistyi rivakasti valtion rahoituksen turvin. Laskukanava avattiin
12.10.1865. Mahtavat vesimassat vyöryivät kanavaan, ja järvestä nousi noin
2 500 hehtaaria niittymaata, joka ympäröitiin yli viisi peninkulmaa pitkällä
aidalla. Kuivatustyöt jatkuivat vuoden 1867 kevääseen asti, jolloin järven
poikki kulkeva kanava saatiin lopulliseen kuntoon. Järviniityltä kerättiin
sittemmin noin 12 000 häkkiä heinää vuodessa.

Kalajan kuivattamisen jälkeen jokaiselle kuivaukseen osallistuneelle
talolle annettiin yksi miehenosa, joita kertyi 123 3/4. Miehenosat
jaettiin vielä 16 yhtä suureen osaan eli arpaan. Jaon suoritti suurta
luottamusta nauttiva Otto Korkeakoski paperilappujen avulla, joihin oli
kirjoitettu miesosien nimet. Laput sekoitettiin lakissa, josta jokainen
nosti niitä itselleen kuuluvan määrän. Järveä nautittiin näin vuoteen
1911 asti, jolloin heinämaat jaettiin jakokuntien omistajille manttaalin
mukaan.


1868-1900:

Reisjärven kappeli erotettiin omaksi kirkkoherrakunnakseen v. 1868. Ero
toteutui vasta v. 1876, jolloin Reisjärven seurakunnan ensimmäinen
kirkkoherra, Karl Adam Ottelin astui virkaansa. Reisjärven kirkko korjattiin
perusteellisesti v. 1900 arkkitehti W. Tötterströmin suunnitelman mukaan;
ristisakaroita jatkettiin ja kaari-ikkunat muutettiin ylä-osastaan
kolmikulmaisiksi. Kirkon katolla ollut vaatimaton kattoratsastaja korvattiin
nikkarityylisellä keskustornilla. Kellotapuli oli korjattu jo v. 1888 Matti
Karjalahden johdolla.

Reisjärveläisten määrä ylitti 1800-luvun lopulla 3 000 henkeä, vaikka
kuolleisuus suurina nälkävuosina on ollut pitäjässä maan korkeimpia.
Siirtolaisuus verotti myös asujaimistoa; piispa Johanssonin mukaan
Reisjärvellä oli v. 1885-1895 lähtenyt siirtolaisiksi, pääasiassa Amerikkaan,
noin 500 henkeä.


1878:

Suur-Kalajoen nautayksikkömäärä oli v. 1878 kaksi ja puoli kertaa niin
suuri kuin 1700-luvun lopulla, joskin karjamäärät olivat pienentyneet
taloa kohti kahden nautayksikön verran. Poikkeuksena oli Reisjärvi, jonka
rehutilanne kohentui huomattavasti Kalajanjärven kuivatuksen ansiosta.
Reisjärvellä oli nautayksiköitä taloa kohti Nivalan jälkeen eniten koko
Suur-Kalajoen pitäjässä.



(kuvateksti)
Keskiajalla kalastus oli paljon tärkeämpi elinkeino kuin nykyisin. Kalastuksen
suuresta kansantaloudellisesta merkityksestä kertoo se, että vielä 1500-
luvulla useat verot maksettiin suolattuina tai kuivattuina kaloina.
Kalalajit ja pyyntineuvot olivat tuolloin kuta kuinkin samat kuin tänä
päivänä. Saartokalastuksessa käytettiin nuottaa ja sulkakalastuksessa
mm. mertaa. Kalaonnea tavoiteltiin lukuisin taioin ja loitsuin. Kalastajat
olivat valmiita vannomaan jopa kalavalan, jossa lupauduttiin pirulle,
mikäli tämä varmistaisi kalaonnen. (Einar Juveliuksen teoksesta Suomen
kansan aikakirja I).

(kuvateksti)
Hopeinen kahden talarin plooturaha vuodelta 1649 oli läpimitaltaan noin
30 senttiä, joten suurempien summien kuljettamiseen tarvittiin hevonen ja
kärryt. Pienempi raha on äyrin plooturaha vuodelta 1625. Peruluettelot
paljastavat, että luontaistalouteen perustuvasta omavaraisuudesta huolimatta
talonpojilla saattoi olla huomattavia rahasäästöjä. (K. O. Lindeqvistin
teoksesta Suomen historia.)

(kuvateksti)
Ruotujärjestelmä astui voimaan Pohjanmaalla v. 1733. Reisjärvelläkin
asusti kuusi sotamiestä, joiden varustukseen kuului mm. yllä kuvatun
kaltainen sotisopa. Harjoituksia oli sangen harvoin, mutta sodan sytyttyä
puuttuvan sotataidon korvasi palava into taistella kotikonnun ja kuninkaan
puolesta, kuten Suomen sota 1808-1809 osoitti. (K. O. Lindeqvistin teoksesta
Suomen historia).


-----------------------------------------------------------------------
-----------------------------------------------------------------------


ULLAVAn aikakirjat:


1600-1750:

Ullavanjoen ja Ullavanjärven rannat saivat harvan asutuksensa 1500-luvun
jälkipuoliskolla. Ensimmäiset kaskea polttavat, kalastavat ja metsästävät
asukkaat kuuluivat Kokkolan emäseurakunnan alaisuuteen. Vuonna 1600 taloja
oli kaikkiaan kuusi. Tilanne oli ennallaan vielä v.1640, jolloin Kälviän
kirkkopitäjän perustaminen vahvistettiin Tukholmassa päivätyllä asiakirjalla
kuningatar Kristiinan (1632-54) hallituskaudella. Kälviään kuului viisi
kylää: Kelw 21 savua, Rossal 17, Peltokorpi 7, Välikylä 3 ja Ullava 6
savua eli veronmaksukykyistä tilaa.
Suurvaltakauden aikana Ullavan asutus kehittyi hitaasti, sillä v. 1690
kylässä oli 10 vanhaa taloa ja neljä uudistilaa.
Vuosien 1696-97 suuret kuolonvuodet, suuri Pohjan sota (1700-21) ja eritoten
isoviha (1714-21) jarruttivat kehitystä niin, että Ullavan taloluku kohosi
vuoden 1690 lukemaan vasta v1750.

Ullavan hallaisia maita viljelevän talonpojan osa oli 1600-luvulla varsin
ankea, vaikka Ruotsi-Suomi ulkonaisesti oli kohonnut erääksi Euroopan
johtavista suurvalloista. Kasvava verorasitus, alituiset sotaväenotot ja
toistuvat kadot veivät monta tilaa perikadon partaalle. Jolei talo jäänyt
peräti asumattomaksi, oli isäntä ainakin usein kykenemätön maksamaan
kruunun-verojaan. Voutien tilikirjoista tavattavat öde-merkinnät (öde=autio)
saattavat merkitä kumpaakin olotilaa. Aikaa myöten veronmaksukyvyttömyys
johti kruununtiloilla omistajan vaihtumiseen ja talonpoikien omistamien
perintötilojen siirtymiseen valtion eli kruunun omistukseen.

Vuosien 1696-97 hirvittävä nälänhätä vei Kälviällä hautaan jälkimmäisenä
vuonna 356 henkeä, mikä lienee merkinnyt joka kolmannen tai neljännen
asukkaan menehtymistä. Ullavan runsaat sata henkeä käsittänyt väestö pääsi
tuskin vähemmällä. Tuskin tästä koettelemuksesta oli toivuttu, kun isoviha
toi seudulle venäläiset miehittäjät, kalmukit ja kasakat. Kirkkoherra
Essevius pakeni Ruotsiin ja jäi sinne. Vuonna 1723 laadittu luettelo kertoo
vihollisen vieneen Venäjälle orjuuteen noin 80 kälviäläistä, joiden joukossa
oli useimpien kantasukujen edustajia.

Sodan päätyttyä alkoi jälleenrakennuskausi, joka vähitellen korjasi sodan
tuhot. Ensimmäinen v. 1749 valtakunnassa suoritetun väestölaskennan mukaan
Kälviällä oli 1225 henkeä, joista ullavalaisia lienee olut noin 150-200
henkeä.


1783-1800:

Ullavasta tuli v. 1783 rukoushuonekunta ja pitäjäläiset saivat oman kirkon,
jossa emäseurakunnan papit kävivät saarnaamassa. Kirkko on kuuluisan
kirkonrakentaja Matti Matinpoika Kuorikosken käsialaa, kansanomainen karu
pitkäkirkko. Kaunistyylinen tapuli rakennettiin neljä vuotta pyhätön
valmistumisen jälkeen, mutta asiakirjoista ei selviä kuka Kuorikosken
kirkonrakentajasuvusta on sen "isä". Ullavasta tuli kapelikunta v. 1798.
Kehitystä tapahtui muutenkin, sillä Ullavalle johtava ratsutie rakennettiin
1700-luvun lopulla maantieksi. Vuosisadan vaihtuessa pitäjän taloluku oli 22.


1850-1912:

Venäjän valloitettua Suomen Ruotsilta v. 1809 maame sai nauttia kokonaisen
vuosisadan kestäneestä rauhan ajasta. Taloudellinen hyvinvointi lisääntyi
nopeasti mm. Kokkolan porvareille rahdittavan tervan ansiosta, ja niinpä
Ullavallakin oli keisari ja suurruhtinas Nikolai I:n aikana v. 1850 jo
lähes 50 taloa ja 10 torppaa. Vuosien 1866-68 nälkävuodet ja taudit veivät
hautaan runsaasti ullavalaisiakin, mutta raju kasvu korvasi menetykset.
Pitäjän asukasluku oli vuosisataa myöhemmin v. 1900 jo 1357 henkeä.
Ullavalaiset korjauttivat tuolloin perusteellisesti kirkkonsa Lauri Heiki
Kuorikosken johdolla. Kirko säilyi tyylillisesti edelleen pitkänä-kirkkona,
jonka molemmissa päissä olivat jatkeina lisärakennukset, eteinen ja saka-
risto.

Ullava itsenäistyi Kälviästä lopullisesti v. 1904 sekä seurakunnallisesti
että hallinnollisesti. Käytännössä seurakunnan itsenäistyminen tapahtui
vasta v. 1912.

Ullavan väkiluvun kehitystä jarrutti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun
alussa voimakas siirtolaisuus. Suurena siirtolaiskautena valtameren taakse
muutti kaikkiaan 550 ullavalaista. Kuluvan vuosisadan alussa maataloudesta
sai elantonsa 80 % ja teollisuudesta vain 4 % ullavalaisista.


1950-1977:

Ullava oli v. 1950 Suomen toiseksi teollistumattomin kunta. Pääpaino oli
edelleen maataloudessa; varsinkin karjatalouden tuotto oli pitkällisen
jalostuksen ansiosta maakunnallisestikin aivan huippuluokkaa.

Väkiluku laski 1970-luvun lopulle tultaessa alle tuhannen nuorten muutettua
Ruotsiin ja Kokkolaan työnhakuun.

------------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------------

YLIVIESKAn aikakirjat:

1547-1607:

Ensimmäiset varmat tiedot Kalajoen asutuksesta saadaan vuoden 1547
kymmenysluetteloista. Ylivieska esiintyy tuolloin yhtenä Kalajoen
kahdeksasta kylästä. Tosin Ylivieskassa ja Alavieskassa käytetään 1500-
luvulla joskus yhtenäistä nimeä Vieska. Ylivieskan ja Alavieskan välillä
esiintyi vuodesta 1563 lähtien kaksi yhden talon muodostamaa pikkukylää:
Kortekoski ja Joutsikoski. Vuosisadan lopulla ne muodostivat yhdessä
Joutsikosken eli Joutsankosken kylän, joka lopulta yhdistettiin Ylivieskaan.
Ylivieskaa sanottiin usein vielä 1600-luvullakin Ylikyläksi.

Ylivieskassa oli vanhimpien kymenysluetteloiden mukaan 13 taloa, kaikki
Kalajoen varrella. Alajuoksulta olivat ensimmäisinä vastassa Paavo
Heikinpojan v. 1547 isännöimä Niemelä ja v. 1548 mainittu Juho Sipinpojan
Häivälä. Kippolan isäntä oli v. 1547 Olli Nikunpoika ja Nuoralan Juho
Heikinpoika. Hintsalan ja Sipilän isännät Hintsa ja Erkki Sipinpojat
olivat luultavast veljeksiä, joiden isästä kantatalo Sipilä sai nimensä.
Kontion isäntä Paavo Pekanpoika ja Olmalan eli Oldmalan isäntä Olli
Tuomaanpoika asuivat Ojakylänojan suun kahden puolen. Jurikosken rannoille
nousi kokonainen ryhmä taloja, joiden isäntinä oli v. 1574 peräti viisi
Knuutti-nimisen miehen poikaa. Kantataloa, Juurikoskea hallitsi luultavasti
veljesarjan vanhin Pekka Knuutinpoika. Kantatalon alapuolella asusti
Heikki-veli Heikilässään, ja joen pohjoispuolella sijaitsivat Simo Knuutin-
pojan Rahkola ja Knuutti Knuutinpojan Knuutila. Viidennen veljen, Juho
Knutinpojan talon paikkaa ei voi määrittää, koska se hävisi pian asia-
kirjoista sulauduttuaan todennäköisesti jonkun veljeksen taloon.

Ylivieskan talomäärä kasvoi 1500-luvulla pääasiassa uudistilojen eikä
vanhojen talojen jakamisen ansiosta.
Pekka Juurikosken talon jakautuessa v. 1565 Juho jäi kantataloon, mutta
Pekka Pekanpoika muutti vähän ylemmäksi ja perusti talon, joka sai hänen
seuraajastaan Olli Heikinpojasta Ollilan nimen. Knuutilan talon jaosta
v. 1587 syntyi Kolehmainen. Nimi ei ole savolainen, vaikka niinkin voisi
luulla, silla se kirjoitettiin ennen isoavihaa aina Kolemainen.
Kippola jakautui kahtia v. 1602.
Uudistiloja syntyi 1560-luvulla viisi. Pekka Juurikosken kolmas poika Olli
perusti ensi kertaa v. 1562 mainitun Koskelan. Kortekoskelle nousi v.1560
ensikerran mainittu, Pekka Juhonpojan isännöimä Kortet ja vähän ylemmäksi
Heikki Juhonpojan Joutsikoski, joka mainitaan v. 1562. Niemenkylään kohosi
v. 1564 mainittu Lauri Heikinpojan Hakala ja Ojakyläntien varrelle v. 1567
mainittu Pekka Ollinpoika Olman Ojala. Esko Ollinpoika perusti Ojalan
lähelle v. 1581 mainitun Kippoisen, jonka nimi muuttui myöhemmin Autioksi.
Kopakkalan perustaja Erkki Kopakka mainitaan ensi kertaa v. 1605 ja Musta-
pirtin haltija Pekka Antinpoika Loukeinen v. 1607.
Matti Kontion Odinoja eli Ollinoja ilmestyy luetteloihin v.1605, mutta
nimi muuttuu myöhemmin Nisulaksi Nisu eli Nisius (Dionysius) Ollinpojan
mukaan.
Ylemmäksi Kalajokivarteen perustettiin v. 1607 asiakirjoissa tavattava
Matti Erkinpojan Männistö ja v. 1590 mainittu Hannu Matinpojan Hannula.
Paavo Koistisen talo Koistila oli olemassa ainakin jo v. 1607; nimi muuttui
1600-luvun lopulla Koistilasta Kankaaksi. Samana vuonna mainitaan Raudas-
kylän todennäköisesti ensimäiset talot, joita isännöivät Pentti Juhonpoika
ja Simo Söyringinpoika. Kaikkiaan Ylivieskassa oli vuoden 1607 maakirjan
mukaan 30 savua, joten taloluku oli 60 vuoden aikana runsaasti kaksin-
kertaistunut.


1607-1713:

Rotsi-Suomi kohosi Kustaa II Aadolfin (1611-32) menestyksekkäiden sotien
ansiosta eurooppalaiseksi suurvallaksi. Suomalainen talonpoika maksoi
hinnan raskaina veroina ja alituisina sotaväenottoina. Miehiä kaatui
tasaisena virtana sekä taistelukentille että tautivuoteisiin. Pahoja
katojakin esiintyi tavan takaa, joten ei ole ihme, että moni tila tuli
veronmaksukyvyttömäksi tai autioitui kokonaan. Näin kävi mm. Ylivieskan
Autiolle ja Mustapirtille, joita toistuvasti, mutta huonolla menestyksellä
yritettiin saada uudelleen viljelykseen. Mustapirtti autioitui nimenomaan
siksi, että sen isäntä Pekka Loukeinen joutui v. 1611 sotaväkeen. Vuoden
1627 henkikirjassa mainitaan autioituneiden tilojen joukossa Ylivieskan
Mikko Ojalan talo, jonka pellot saivat nurmettua vuosikymmenien ajan.
Silti uudisasutus jatkui voimakkaana Suur-Kalajoenkin pitäjässä 1620-
luvulla, varsinkin Ylivieskassa. Kolmekymmenvuotisen sodan (1618-1648)
alettua Ruotsi-Suomen osalta v. 1631 talonpoikien taakka yhä lisääntyi.
Tilannetta pahensivat useat peräkkäiset kadot; Ylivieskan Joutsikoski
katosi autioiduttuaan maakirjastakin. Seuraavasta vuosikymmenestä tuli
vielä pahempi, ja v. 1642 oli Suur-Kalajoen 276 talosta autioina runsaat
30% ; Ylivieskassa tällaisia taloja oli kuusi. Uudistilojen perustaminen
hidastui tuntuvasti, sillä suurin osa elävästä voimasta kului autiotilojen
asuttamiseen.

Pitkällinen sotien kausi päättyi v. 1660-61 solmittuihin rauhoihin, ja
uudisraivauskin pääsi vähitellen vauhtiin. Vanhimpiakin autioita, kuten
Ylivieskan Autio, onnistuttiin saamaan viljelykseen. Rauha ja hyvät sadot
tekivät 1680-luvusta voimakkaan asutuskauden, jolloin myös Ylivieskan
taloluku nousi tuntuvasti. Nousukausi päättyi 1690-luvun katoihin,
erityisesti vuosien 1696-97 "suuriin kuolonvuosiin", jolloin Ylivieskassakin
oli autiona 13 taloa. Suurin osa autioista saatiin asuttua, mutta v. 1700
alkanut suuri Pohjan sota pysäytti jälleen kehityksen. Isonvihan aattovuonna
1713 Ylivieskassa oli kaikiaan 60 taloa. Talonpoikien sitkeyden ansiosta
taloluku oli sodista ja kadoista huolimatta lähes kaksinkertaistunut.
Uudistiloja syntyi v. 1608-1713 kaikkiaan 14; Ojanperä (mainittu v. 1627),
Kaski (perustettu v. 1633), Nevanperä 1680-luvun alussa, Perkkiö (Main. 1688),
ngeslevä (per. 1623), Raudaskoski (per. 1633), Kantola (per. 1675),
Pylväs (Per. 1686). Nykyiseen Nivalan Välikylään perustetut Ypyä ja Padinki,
jotka mainitaan ensi kerran v. 1675, luettiin 1800-luvulle saakka Ylivieskaan.
Muita Ylivieskan uudistiloja olivat Soukka (per. 1678), Katajala (per. 1680-
luvun alussa), Someroja (per. 1687) ja Korkiakangas (per. 1710).
Vanhoista taloista jaettiin Kortet, Sipilä, Kopakkala, Ojala, Männistö,
Kolehmainen, Knuutila, Rahkola, Heikkilä, Juurikoski, Ollila ja Koskela
kahtia, Kippola kolmeksi ja Niemelä neljäksi osaksi. Ojalan toista osaa
ruvettiin 1600-luvun lopulla sanomaan näkkäläksi ja Sipilän toista osaa
Kallioksi. Juurikosken jaossa syntyi Helaala; alkuperäisen Juurikosken
läheisyyteen syntyneitä tytärtaloja oli v. 1713 peräti kuusitoista.
Ylivieskan asukasluku oli v. 1690 ollut 622 henkeä, joista suurena kuolon-
vuotena 1697 menehtyi peräti neljäsosa eli 158 henkeä. Antti ja Kyösti
Sipilän taloissa kuoli koko väki nälkään.


---------------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------------

LESTIJÄRVEN aikakirjat: (Osittain)


1552-1592:

Lestijärvi mainitaan ensimmäisen kerran Jämsän erämaaluetteloissa.
Pääsyynä asutuksen myöhäissyntyvyyteen oli jämsäläisten sinnikäs yritys
pitää kiinni vanhoista oikeuksistaan erämaa-alueisiinsa. Vielä v. 1564
jämsäläisten tiedetään iskeneen rajusti yhteen Kalajoen latvoille
asettuneiden savolaisten kanssa. Ainoastaan yksi savolainen, Antti Tikkanen
oli vuoteen 1565 mennessä uskaltanut rakentaa pirttinsä Lestijärven rannalle,
vaikka savolaisten asutusliikkeen ylimpänä suojelijana oli itse kuningas
Kustaa Vaasa (1521-1560), joka oli julistanut asumattomat erämaat "Jumalan,
kuninkaan ja Ruotsin kruunun omiksi".

Antti Tikkasen ohella Lestijärvellä asui kaksi lappalaisperhettä päämiehinään
Lauri Lappalainen ja Heikki Laurinpoika Lappalainen. Vuoteen 1558 mennessä
Lestijärvelle muuttivat Tuomas Kasainen, Juho Pakari, Pietari Tikkanen ja
Lauri Parantainen. Savolaiset kaskiviljelijät olivat kuitenkin hyvin liikkuvaa
väkeä, joista ei juuri pysyviä veronmaksajia tullut. Lestijärvelle muutti
vielä v. 1576 Olli Haapalainen ja v. 1582 Paavo Änäkäinen. Tarkastus-
maakirjasta vuodelta 1592 löytyvät vain Lauri Laurinpoika, Pietari Laurinpoika
Lappalainen, Lauri Parantainen ja Tuomas Kasainen. Näistäkin kahden viimeksi
mainitun talot oli merkitty autioiksi eli veronmaksukyvyttömiksi. Parhaiten
Lestijärvellä näyttävät viihtyneen saudun alkuperäisimmät asukkaat eli
lappalaiset.

Lestijärven nimestä on annettu useampikin selitys. Kustaa Vilkuna selittää
sanan lesti vanhassa suomenkielessä tarkoittaneen valan sanoja tai valaa.
Kristoffer-kuninkaan maanlain (1442) suomennoksessa sanotaan mm.:
"ia Wannokan itzecukin sijtte lestinsä pällä, ninquin heidhen walansa
sanotan". Vilkunan mukaan eräässä vanhassa asiakirjassa puhutaan myös
"Jumalan lestistä". Myöhemmin lesti oli saattanut tarkoittaa tervamittaa,
kahtatoista tervatynnyriä.


1578:

Lestijärvi kuului kirkollisesti ja hallinnollisesti Lohtajaan, josta tuli
Kokkolan kappeli v. 1517 ja itsenäinen seurakunta v. 1578. Samoihin aikoihin
rakennettiin Lestijärven lounaisrannalle, näkkälän talon viereen pieni
kappeli, jonka pituus oli n. 8,8, leveys 6,8 ja korkeus 3,6 metriä.
Penkkisijoja 1700-luvulla löytyi vain 80 hengelle. Sakariston mitat olivat
1,7 m x 1,7 m. Vaatimaton kappeli palveli lestijärveläisiä vuoteen 1827
saakka. Paikalle pystytettiin muistokivi v. 1956.

Kappelin rakentamiselle ei ollut väestöllisiä edellytyksiä. Sen pystyttäminen
saattoi liittyä yleiseen pakanuuden vastaiseen taisteluun, jonka käynnisti
Pohjanmaan mahtava rovasti Jaakko Geet.


1585:

Luterilaisen kirkon ja rovasti Jaakko Geetin pakanuuden vastaiseen taisteluun
liittyi myös noitien eli paholaisten palvojien saattaminen edesvastuuseen.
Johtivathan noidat tempuillaan ihmisiä iankaikkiseen kadotukseen. Pätevimmät
noidat olivat lappalaisia, joista kuuluisin oli lestijärveläinen Heikki
Lappalainen. Häntä oli syytetty käräjillä noituudesta useampaan otteeseen.
Vuoden 1585 käräjillä Lohtajan kirkonkyläläinen Juho Niilonpoika Junttila
ja Kannuskyläläinen Juho Holsti kertoivat Junttilan vaimon Elsan palkanneen
Heikki Lappalaisen surmaamaan taikakeinoillaan oman tyttärensä Pirjetta
Pietarintyttären, jonka isäpuoli Juho Niilonpoika oli. Lappalainen
tunnusti tehneensä joitakin paholaisen konsteja ja koska hänen todistettiin
ennenkin käyttäneen noitarumpuaan, oikeus langetti kuolemantuomion mestaamalla.
Noidan kymmenen markan arvoinen irtaimisto meni kruunulle.


1608-1710:

Karun ja hallaisen Lestijärven mailla oli v. 1608 yhdeksän taloa.
Suurimmillaan taloluku oli neljätoista, mutta isonvihan alkaessa v. 1710
oli taloluku jälleen yhdeksän. Asukasluku oli sangen vaatimaton, noin
70-80 henkeä, mikä saadaan kertomalla taloluku kahdeksalla. Savolaisia
kaskenpolttajia tuli ja meni, mutta harva jäi pysyvästi paikoilleen.
Tilat autioituivat ja vaihtoivat omistajaa. Esim: v. 1652 Lestijärvellä
maksoivat viljakymmenyksiä vain Kiiskilä, Leppänen, Tuikka, Asikainen,
Änäkäinen ja Lappi. Elämän ankeudesta seudulla kertovat tiedot vuodelta
1676: Lappi oli edelleen autiotilana, jolla asusteli veroa maksamatta
sotamieheksi otettu "maankiertäjä" Heikki Paavonpoika, Remeksen ja
Leppäsen pellot olivat "karjan jaloissa", ja Tuikkaa sanottiin "vanhaksi
autioksi". Uusia taloja syntyi 1680-luvulla, mutta vuosien 1696-97 suuret
kuolonvuodet tekivät Lestijärvellä entistä pahampaa jälkeä. Olli Kiiskinen
ja Erkki Kangasvieri kuolivat perheineen nälkään. Erkki Asikainen, Pekka
Leppänen ja Erkki Lappi säästyivät hengissä, mutta kun perheenjäsenet
kuolivat, muuttivat hekin pois paikkakunnalta. Leppänen, Lappi ja Tuikka
olivat autioina vielä 1700-luvun alussa. Kiiskisessä, Kangasvieressä ja
Asialassa asuttiin, mutta v. 1710 Kiiskisen talonväki kuoli toistamiseen
nälkään.

Suurvaltakauden rasitusten, nälkävuosien ja isonvihan ansiosta Suur-Lohtajan
taloluku ei kasvanut v. 1608-1710 kuin 186:sta 205:een. Lestijärven osuus
emäpitäjän taloluvusta oli siis varsin vähäinen. Kylä oli eittämättä koko
1600-luvun ajan Suur-Lohtajan köyhin.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Dnd » Pe 06 Maalis 2009 03:01

Hiskiä on päivitetty.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Dnd » Ti 01 Joulu 2009 22:14

Talvisodan sotapäiväkirjoja skannattuna nettiin:
http://digi.narc.fi/digi/search.ka

Hakusanaksi "sotapäiväkirjat" ja vaikkapa joukko-osasto, jollei halua selata kaikkea lävitse.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Ti 08 Joulu 2009 01:58

Sukututkimus on hyvinkin sydäntä lähellä ja sitä on tullut jo muutaman vuoden ajan tehtyä pieniä taukoja pitäen, mutta niiden jälkeen sitäkin innokkaammin asiaan tarttuen. Dnd kirjoitti hyvin siitä, että ei kannata lähteä arvailemaan. Samoin olen samaa mieltä siitä, että hyvä olisi tutkia alkuperäisaineistoa itse, eikä kopioida toisen tutkijan valmiita tuloksia. Olen minäkin kantapään kautta oppinut, että aina ei voi yksityisten henkilöiden julkaisemiin nettisukupuihin (eikä aina edes sukukirjoihin, vaikka ne suurimmaksi osaksi ammattitaitoisesti tehtyjä ovatkin) luottaa - ainakin kannattaa katsoa, että lähteet ovat näkyvillä ja tarkistaa asia alkuperäislähteistä.

Niin, ja ne venäläiset tosiaan polttivat isonvihan aikana monen seurakunnan kirkonarkistot, mikä tekee joidenkin paikkakuntien tutkimisesta haastavampaa. :(

Kiitos Dnd:lle myös noista lainauksista, joissa seikkaili muutama omakin esivanhempani, vaikka esipolvieni painopiste onkin hiukkasen etelämpänä. Tällä hetkellä minulla on aika hyvin runko esivanhemmistostani selvillä, mutta on kyllä vielä mukavasti tutkittavaakin jäljellä. Saa kysyäkin tarkempia tietoja privalla, jos kiinnostaa.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Su 07 Helmi 2010 01:07

Kansallisarkiston sivuille on ilmestynyt vuoden 1899 Suuri adressi. Eli siis se, jonka suuri osa suomalaisista allekirjoitti ja joka vietiin tsaarille. Sieltä vain sukulaisten aitoja omakätisiä allekirjoituksia bongailemaan!
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Sukututkimus

ViestiKirjoittaja Dnd » Su 07 Helmi 2010 03:53

Kiitti tiedosta. Pitää tutustua, kunhan pääsee oikealta koneelta sivuja katselemaan. (Kännykällä ei voinut zoomata.)
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Seuraava

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron