Meillä oli isän puolen sukukokous tuossa joku aika sitten, sain siellä mun sedän tekemän yksinkertaisen sukupuun. Mun veljen vaimon äiti on jostain syystä innostunut tutkimaan meidän sukua, liekö oma jo sen verran hyvin kaluttu, että pitää löytää uutta verta
Häneltä taasen on tullut kunnon sukututkimuspaperit. Niitä olen pari iltaa vanhempieni luona plarannut ja lueskellut. Jänskää
Mun veri on niin pohjalaista kuin olla ja voi, satoja vuosia pohjalaista verenperintöä. Tunnen kohtuutonta ylpeyttä sukujuuristani, en tiedä, mistä tämä tunne oikein kumpuaa.
Paapan, äidin isän, paperit ovat löytyneet!
Pääsen kohtapuoliin niidenkin kimppuun. Sitten tietää, kuinka sisäsiittoinen meidänkin perhe soffiksen kanssa on
Mun mielestä meillä on joku yhteinen isoisoisoäiti, mutta asia pitää tarkistaa. Tai ei pidä, mutta tulee olemaan hauskaa
Soffiksen, siis armaan aviomieheni suku on myös hyvin tutkittu, ja kumpuaa myös syvältä pohjalaisesta mullasta. Siksipä ei olisi mikään ihmekään, että olisi yhteinen esiäiti.
Koska kaikki "omat" suvut on pitkälti tutkittu, ja kokeneemmatkin sukututkijat jo sormi suussa uusien asioiden selvittelyssä, tunnen ylitsepääsemättömän vaikeaksi aloittaa sukututkimusta. Jo tiedossa olevia on turha kaivella, ja uuden tiedon hankinta olisi aloittelijalle liian hankalaa. No, tyydyn ainakin tällä hetkellä vain ihailemaan muiden töiden tuloksia.