Nimiketju. Justiinsa sopivasti kun armas (
) kälyseni avautui minulle perjantaina miten vaikeaa on keksiä poikavauvalle nimi. Että kun heillä on jo neljä tyttöä ja viidennellekin olisi ollut nimi valmiina, mutta sitten se ryökäle olikin poika.
Lopulta sai vielä nimen päätettyä sen illan aikana (koska nimiservietit ristiäisiin pitää saada tilattua
) ja pojan nimeksi on tulossa tyyliin Joni Pasi-Matti Onni Meikäläinen.
Oma etunimeni on nykylapselle annettuna harvinainen, ainakin vielä. Ainahan vanhat nimet tulee jossain välissä muotiin ja kun nyt muotiin on tulossa 60-luvun nimet, voin siis odottaa itselleni lisää kaimoja seuraavassa muotivaiheessa kun annetaan 70-luvun nimiä.
Mikään kovin yleinenhän tää nimi ei ole, mutta mua vanhemmilla ihmisillä (40+) sitä tavataan enemmän.
Lapsena en tykännyt etunimestäni ollenkaan koska se oli mielestäni vanha. Utelin teinipuuskissani äidiltä mitä nimivaihtoehtoja oli tarjolla. Se oli joko nykyinen tai Tea. Taisin ilmaista että Tea olisi ollut paljon parempi. Pitääkin pyytää tuota mutsilta anteeksi, en mä haluaisi olla Tea.
Toinen nimeni on sitten paljon yleisempi, kaimoja on paljon. Mutta se siitä.
Lasten nimiä valitessa meillä oli miehen kanssa pari kriteeriä: se pitää olla ns. tavallinen suomalainen nimi (ei siis esim. yhtään c-kirjainta nimessä), ja se nimi ei saa muistuttaa kumpaakaan meistä kenestäkään kaverista, tutusta, sukulaisesta, entisistä kavereista, - tutuista, -sukulaisista, -koulukavereista, eli ei siis etukäteen mitään mielikuvaa nimestä millainen sen kantaja voisi olla. Niin, ja vain kaksi nimeä.
Eikä muuten loppujen lopuksi ollut vaikea tehtävä! Esikoisen toinen nimi oli valmiina jo ennen kuin olin edes raskaana. Oltiin samaa mieltä siitä että jos meille tulee joskus poika, toiseksi nimeksi tulee miehen toinen nimi. Ja ensimmäinen nimi vain tuli jostain. Onneksi lapsi myös näytti nimeltään.
Pikkuveljensä etunimi kuuluu siihen kastiin että molemmat istuttiin miehen kanssa kalenterit kädessä ja heiteltiin ilmaan sopivia nimiä.
Toinen nimi on kaimanimi eräälle suomalaiselle kirjailijalle, joka on lähes kuin yksi Suomen suosituimmistä nimistä mutta yhdellä kirjaimella lisättynä. Arvatkaa kuinka monta kertaa se viimeinen, tärkeä kirjain meinaa jäädä sieltä lopusta pois?
Mä en ole koskaan viehättynyt noista erikoisista nimistä. Tai että annetaan nimi vaikka jonkun julkkiksen mukaan (tähän väliin kommentti: ei, me ei niin välitetä siitä suomalaisesta kirjailijasta jolta otettiin kuopukselle toinen nimi, se vaan on kiva nimi
). Toisaalta, jos joskus saisin vielä kolmannen pojan, mitähän isukki tykkäisi nimestä Jare?