Ei voi olla totta! Olen tässä muutamana päivänä miettinyt, että voisinpas perustaa tänne nimiketjun. Nyt olin juuri tulossa sitä aloittamaan. Great minds think alike?
Omien nimieni historiaa selvittelin tässä pari viikkoa sitten ihan opintojeni puolesta.
Minäkään en pienenä pitänyt etunimestäni, koska se sekoittui aina kaikkiin samankaltaisiin, huomattavasti yleisempiin nimiin. Nykyään kuitenkin pidän nimestäni ihan hurjasti. Aiemmin sitä on käytetty lempinimenä useista pidemmistä naisennimistä. Selvää alkuperää tai merkitystä nimelleni ei voi siksi esittää. Nimipäiväkalenteriin nimeni on päässyt vuonna 1950, mutta nimeä on kyllä annettu jo 1800-luvulla. Ilmeisesti nimeni on jokseenkin muodissa nykyään, sillä 2000-luvulla sitä on annettu tyttölapsille koko ajan enemmän.
Toinen etunimeni on suomennos saksalaisesta naisennimestä, joka puolestaan on väännös vastaavasta miehennimestä.
Kumpikin etunimeni on kuulemma annettu minulle ensisijaisesti siksi, että vanhempani nyt sattuivat pitämään näistä nimistä. Toisaalta mummoni paras ystävä oli minun kaimani ensimmäisen nimeni osalta, ja toinen nimeni keksittiin alun perin isäni tädiltä.
Muita nimiehdotuksia minulle olivat kuulemma Hilla tai Ella Anneli. Pakko myöntää, että oikein valitsivat. Tai toisaalta, Hilla on kyllä ihan mukava nimi.
Sukunimeni on vaikeahko lausua, ja pienenä inhosin sitä sen vuoksi. Nykyään nimeä kantaa muistaakseni noin 200 ihmistä, joten ei se aivan tavallinen ole. Nimi on peräisin erään Lapissa sijaitsevan pienen järven nimestä. Siitä se siirtyi ensin talon nimeksi, ja lopulta asukkaat alkoivat käyttää sitä sukunimenään. Nimi on saamelaisperäinen.
Omille lapsilleni olen tainnut miettiä nimiä niin pitkään kuin muistan.
Nyt tuntuu siltä, että haluan lapsilleni ehdottomasti suomalaista alkuperää olevat nimet. Tämä tietysti hankaloittaa nimien valintaa aika reilusti, kun vielä on otettava huomioon sekin, ettei nimi saisi olla liian yleinen ja sen pitäisi vielä kuulostaakin kauniilta...
Pidän kovasti esimerkiksi nimistä Vilja, Aino tai Onni, mutta ainakin kaksi jälkimmäistä ovat jo sen verran yleisiä, etten ehkä haluakaan niitä käyttää. Hepun kanssa olemme miettineet, että toinen nimi voisi ehkä olla englantilaista alkuperää, mutta kirjoitusasun pitäisi kuitenkin mielellään olla suomalainen. Kumpikin olemme yhtä mieltä siitä, että kristillisperäisiä nimiä ei meidän lapsille tule. Tämä karsii aika monia nimiä pois. Saa nyt nähdä, kuinka paljon kompromisseja näistä kriteereistä joutuu sitten joskus tekemään.