Jouluröpötys

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Suvi » Pe 02 Tammi 2009 21:49

Oli ihana joulu, vaikka se tuntuikin loppuvan liian nopeasti. Tai onhan nyt "virallisesti vielä joulu, mutta oma joulu ja joulufiilis tuntui loppuvan kun saavuin Tapaninpäivän iltana vanhempien luota omaan kotiini.

Aatto alkoi jälleen perinteisesti Joulupukin kuumaalinjaa katsellessa. Sitten oli kaikenlaista yleistä häslinkiä, kunnes lähdettiin sukulaisten tykö. Siellä oli kyllä kivaa, vaikka tuntui, että ympärillä oli koko ajan hirveä kiire. Olimme serkun kanssa koko suvun ainoat naiset, jotka kävivät saunassa. Se rauhoitti hieman kiireistä tunnelmaa. Joulupöydässäkin melkein unohtui jouluevankeliumin luku, ei edes ukki olisi muistanut huomauttaa siitä. Jouduin/sain jo toisena vuonna lukea evankeliumin, ja olin hieman vihainen, sillä kukaan ei tuntunut kuuntelevan minua. En ole uskonnollinen, mutta olen aina pitänyt siitä fiiliksestä, kun rauhoitutaan ennen ruokailua kuuntelemaan lukemista. No joo, mutta muuten meni kaikki tosi hyvin. Pukkikin kävi, ja suvun ainoa lapsi (2 v) oli hieman peloissaan, mutta oli ihan onnessaan saadessan lahjoja varmaan enemmän kuin koko muu suku yhteensä. :virne: Ihanaa muuten, että oli edes hieman lunta maassa. Pihallekin oli tehty lumilyhty. :sydän:

Joulupäivät menivät leffoja ja telkkaria katsellessa ja Guitar Heroa pelatessa. Tosin itse oppinut "soittamaan", vaan rupesin laulajaksi. :p Kissojenkin kanssa tuli paljon leikittyä. Ai niin, ja mumma tuli syömään Tapaninpäivänä.

Alkoholia en juonut kuin yhden saunakaljan ja aterian yhteydessä lasin punaviiniä, josta sain ihan järkyttävän päänsäryn. :friikki: Ja ähky oli kova kaikenlaisesta mässäämisestä.

Mutta hyvä fiilis joka tapauksessa jäi. :)
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Sippura » Ti 06 Tammi 2009 17:57

No niin, nyt on joulu siivottu tältä erää pois. Ja muutamaa tuntia ennen joulu-
kuusen riisumista kissat onnistuivat kaatamaan sen, ensimmäistä ja ainoaa
kertaa koko joulun aikana. Hyvä ajoitus :tilt:

Tuntui jotenkin hirmu hyvältä siivota kaikki punaiset tähdet, tontut ja olkipukit
taas laatikoihinsa, joulu oli kiva mutta toisaalta on tosi kiva siirtyä taas ihan nor-
maaliin arkeen. Ja nyt kun nämä pätkittäiset joulunpyhät ja muut on saatu alta
pois, niin pikkuhiljaa voi ruveta odottamaan sitten pääsiäistä :virne:
And they can't build a satellite to tell you how loved you are
Sippura
Epäkelpo jäsen
 
Viestit: 1415
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 13:08
Paikkakunta: Täsä. Täälä.

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja puolikarkea » Ke 07 Tammi 2009 13:15

Meillä ei valojen lisäksi muita joulukoristeita tänä jouluna ollut, sillä joulu vietettiin muissa maisemissa. Viime vuosina mulla on ollut vähän vaikeuksia laittaa valot pois joulun jälkeen, esim. viime vuonna valot lähti vasta elokuussa. :nolo: Ei ne tosin enää joulun jälkeen olleet päällä.

Tällä kertaa ajattelin olla asian suhteen reippaampi ja valot pistettiin pois jo ennen loppiaista. Hyvä minä. :keijo:
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
Avatar
puolikarkea
 
Viestit: 1216
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 16:56

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Aurora B. » Ke 07 Tammi 2009 13:44

Mä en malttaisi sammuttaa mun hienoa pajukartioon kiedottua jouluvalosarjaani :o: Äh. Ehkä mä voin niitä pitää päällä vielä viikon tai pari. Ei ne ketään meikäläisen etupihalla häiritse, eihän? Naapurillakin on vielä valaistu havupallo etuovellaan, ainakin tänä aamuna vielä oli. Niin kerta.

:tilt:
Kolo-golo-nay
Avatar
Aurora B.
 
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:16

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ke 07 Tammi 2009 15:02

Minustakin on huojentavaa kun joulu korjataan vihdoin pois. Tämä joulu oli erityisen ahdistava, kuten olette varmaan huomanneet viesteistäni :virne:
Lapsenahan joulua ei olisi saanut korjata pois edes loppiaisena vaan kaikki koristeet ja etenkin kuusi olisi pitänyt pitää ikuisesti. Tänä vuonna oli valmis heittämään kuusen kartanolle jo tapanina. Ei kauheasti lämmittänyt mieltä kun isä haukkui itse valitsemani, kaatamani ja koristelemani kuusen rumaksi, ja kaikki muutkin v**tuilivat aiheesta.

Muutenkin normaaliin elämänrytmiin palaaminen tulee mulle enemmän kuin tarpeeseen. Nyt kun vain saisi työpaikan ja pääsisi opiskelut käyntiin.
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja L-S » Ke 07 Tammi 2009 15:14

Taidan olla etuoikeutettu, kun jouluni oli niin rauhallinen ja miellyttävä, etten millään haluaisi luopua siitä. Vaikka teinkin jonkun verran töitä tässä joulun aikaankin, yleinen tunnelma, ihmiset, kynttilät, koristeet, ruoka, musiikki (ei pelkästään joulu-, onneksi, vaan lähinnä yleisempi klassinen) jne. takasivat lomatunnelman. Ja kun töitäkin sai istua tekemässä sohvalla suklaan kanssa. Tuli kyllä enemmän kuin tarpeeseen tällainen aika. Nyt pitäisi vaan osata olla kääntämättä stressivaihdetta heti takaisin päälle.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja elegia » Ke 07 Tammi 2009 21:54

En mäkään malttaisi millään luopua joulusta. No, viime viikolla palasin kaupunkiin ja jo muutaman päivän jälkeen alkoi tuntua siltä, ettei sieltä niin aikaisin olisi tarvinnut tulla. Kaikessa tylsyydessäänkin se maalla olo on niin kamalan virkistävää ja rentouttavaa. Voisin jopa sanoa, että mulla kukkii luovuuskin siellä paremmin kuin täällä betonikopissa. Tällä viikolla alkoi jo hiipiä orasta stressi suunnilleen kaikesta, minkä olin joululomalla ehtinyt unohtaa. Plaah.

Siivosin tänään meiltä joulun pois. Ei täällä ollutkaan kuin muutama hassu nauha ja joulutähti ikkunassa, kun eihän täällä kukaan niitä olisi ollut katselemassa pyhinä. Tähti näemmä jäi kuitenkin vielä ottamatta. :virne:
Jep, mä tietysti tulen eniten kaipaamaan sitä rentoa joulumeininkiä, mikä viimeistään ensi viikolla painuu unholaan. Nyt jo tuottaa heräämisharjoitukset tiukkaa. Vaikka siltikin, nyt on kuitenkin alkamassa mun mielestä paras ajanjakso vuodessa. Tammi-maaliskuu. :hymyhali: Aurinkoiset talvipäivät. :hymyhali:

Meni lievästi OT:n puolelle, mutta haitanneeko tuo.
Avatar
elegia
 
Viestit: 491
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 22:12

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Nugat » Ke 07 Tammi 2009 23:20

Huomenna meillä vietetään siivouspäivä ja heitetään kuusi pihalle. Tuntuu tosi pahalta luopua joulusta. :( Arki kun koittaa, on pakko ruveta stressaamaan kouluhommien kanssa ja joulun ajaksi olinkin päättänyt, että koulutyöt pysyy visusti piilossa kunnes päätän milloin arki koittaa. Ja se koittaa kyllä väkisinkin kuusen kadotessa.
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Vanilla » Su 11 Tammi 2009 19:30

Jenz kirjoitti:Taalla englannissa todella harrastetaan ylenpalttista koristelua.

Tuli huomattua :pepsodent: Sain kunnon tehosiedätyksen kaikenlaisia valokaapeleita ja talon ulkoseinälle ripustettuja joulupukkeja kohtaan. Ja ah, hepun kotonakin ne kaikki katosta riippuvat hirvitykset, joita sai väistellä :tipahdus:

Pakko myöntää, että tänä vuonna mulla ei oikein ollut joulufiilistä. Ei lunta tai mitään, ja jouluaatto ihan tavallinen päivä :hullu: Meillä oli mukana yksi poltettu suomalainen joululevy, jota aattona yritettiin kuunnella. Mikään talon about kymmenestä cd- tai dvd-soittimesta ei suostunut soittamaan poltettuja levyjä, ja tietokone oli rikki. Niinpä itkupotkuraivareiden jälkeen käperryin peiton alle kuuntelemaan mp3-soittimestani ainoita joululauluja, joita multa sieltä löytyi: Juicen Sika ja Leevien Jouluaattona kännissä. Nyt jaksan jo nauraa itselleni, siinä mielentilassa vaan itketti. :virne:

Hepulla on iso perhe, ja jouluaattoiltana lapset olivat tietysti aivan innoissaan joululahjoistaan, vaikka tiesivät ettei niitä saa avata ennen joulupäivää. Hepun äiti vannotti, ettei kukaan saa yhtään joululahjaa jos ovat aamulla ylhäällä ennen puolta kahdeksaa. :p Me hepun kanssa nukuimme onnemme ohi; siinä vaiheessa kun heräsimme joskus puoli yhdentoista aikaan, olivat lapset avanneet jo kaikki lahjansa. Meillekin oli hurjan monta pakettia.

Sain sentään nähdä Lumiukon, jonka anoppi oli ostanut dvd:nä (äh, ei niin saa tehdä)... Tosin kukaan lapsista ei oikein tainnut ymmärtää ohjelman hienoutta. Meillä isommilla olikin silmät kosteina, kuten perinteeseen kuuluu.

Joulupäivän ateria oli oikein hyvä ja täyttävä. Meillä oli tarjolla sekä kalkkunaa että kinkkua.

Oikeastaan joulupäiväkin oli kuitenkin kuten kaikki muutkin lomamme päivät. Ainoa poikkeus siinä oli juuri tuo lahjojen avaaminen. Tuntui kieltämättä vähän siltä, että tässäkö tämä joulu nyt sitten oli. Ei sitä suomalaisen jouluaaton odottavaa ja rauhallista tunnetta. Ei kynttilöitä, ei glögiä :hullu:

Jenz mainitsikin jo noista älyttömistä lahjaröykkiöistä... Juu, tuli huomattua! Meitä oli 15 ihmistä tuossa talossa, ja ennen joulua kaikki lahjat kerättiin olohuoneeseen säkkeihin. Säkit peittivät suunnilleen puoli huonetta. Ja voi sitä roskan määrää lahjojen avaamisen jälkeen :friikki: Kun roskat eivät sopineet pihalla tönöttäviin roskapönttöihin, ne kasattiin ulos talon seinustalle. Tarvittaisiin ehkä kymmenen tavallista suomalaisen omakotitalon roskapönttöä, jos roskat haluttaisiin saada piiloon. Ja mulle vain naurettiin, kun ehdotin, että lahjapaperit voitaisiin säästää ja käyttää uudestaan. Niin kai meillä kotona on aina tehty. :hullu:

Onneksi tänä vuonna saa viettää suomalaista joulua!
"Kyllä se hyvin menee, kun vaan muistaa hengittää oikein."
Avatar
Vanilla
 
Viestit: 343
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 18:39
Paikkakunta: Oulu

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Crux » Ke 18 Marras 2009 17:22

Trallalalaa trallalalaa kattilat täynnä puuroo :kailotus:

Viikonloppuna alotin vähän ikkunoiden pesua jotta voi sitten laittaa jouluvaloja puhtaisiin ikkunoihin. Täällä uudessa kämpässä ongelmana on vain pistorasiat joita ei oikein kovin hyvin ole saatavilla ikkunoiden lähettyvillä. Mies ei anna kylläkään laittaa jouluvaloja ihan vielä vaikka minä jo haluisin.. :hullu:

Rahat on ihan totaalisen finaalissa mutta jostain pitäisi saada sen verran, että saisi olkkariin jouluverhot ostettua. Raha asettaa rajoituksia enkä varmaan ihan sellaisia saa mitkä haluaisin mutta tällä kertaa on tyydyttävä paneeliverhoihin.

Himmelin teon aloitin tuossa joku aika sitten ja se valmistuu hitaasti mutta varmasti. Tänä jouluna se on tottavieköön valmis, pakko olla!
Let me tell you something, pendejo. You pull any of your crazy shit with us, you flash a piece out on the lanes, I'll take it away from you, stick it up your ass and pull the fucking trigger 'til it goes "click."
-Jesus Quintana
Avatar
Crux
 
Viestit: 339
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 14:25

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Nugat » Ke 18 Marras 2009 18:24

Mulla on jo parin viikon ajan välillä iskenyt Se joulufiilis. Sellainen ihana odottava tunnelma. Hyvä rauhaisa olo.

Kauppoihin en tosin pysty menemään. Ne joulukrääsät ovat aivan kammottavia. :friikki: Miksi ihmiset kuvittelee, että joulu oli alunperin kulutusjuhla? :friikki: Ja kuka ostaa niitä äklöpunaisia muovisia joulupukkeja yms. muuta rojua? :friikki: Onneksi katson niin vähän telkkaria, että pahimmat joulumainoshysteriat menevät ohitse.

Lahjoja en niinkään odota, vaan sitä tunnelmaa. Lapsena ne lahjat olivat tärkeimmät, mutta osasin kuitenkin nauttia siitä aaton tunnelmasta. Toivottavasti osaan aina tulevaisuudessakin. :hymyhali:

Lisää iloa tuovat sisarusten lapset. Tuntuukin, että niille sitä tunnelmaa ja juhlaa järjestääkin ja iloitsen kovasti heidän innostaan ja odotuksestaan.

Jos vielä The Joulukalenteri tulis telkkarista niin sitä voisi vaivautua katsomaan. :tilt:
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Shay » Ke 18 Marras 2009 20:18

Ei vielä! :kiroilu:

Ahdistaa katella jouluvaloja jo loka-marraskuun puolella. Kivat tietty niille, jotka jaksaa vuodesta toiseen
innostua joulusta kuten ennen lapsena. Itselle joulu tulee tätä nykyä vasta jouluviikolla ja joulusta koohkaamisen
voisi mielestäni jättää sinne joulukuuhun. Joululahjat on tietty hyvä ostaa ajoissa, mutta kaikki se krääsä ja valot
ja.. :gaah:

Eiku jatkakaa vaan jouluilakointianne. :hullu:
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Suvi » Ke 18 Marras 2009 20:49

Jostain syystä en odota joulua tänä vuonna kovinkaan innokkaasti... Muutenkin tuntuu, että koko syksy on mennyt niin nopeasti, sillä tuntuu siltä kuin olisin vasta päässyt kesälomalta. Jos joulupyhinä pystyn pitämään yhden viikon jäljellä olevasta kesälomastani, siitä saa kyllä ihanan pitkät vapaat.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja damn » Ke 18 Marras 2009 21:36

Ei tänäkään vuonna innosta joulu. Taas pitää matkustaa kotikotiin, enkä oikein viihdy siellä. Se kaupunki on syvältä jostain, talo tuntuu vieraalta, meidän perheellä on varmasti joku perinteinen joulukriisi ja riita ja sitten vaan kuuntelen kun tyypit huutaa toisilleen. Minulla ei ole oikein rahaa ostaa joululahjoja kellekkään, eikä sen puoleen oo ideoitakaan mitä ostas. Ei minullekaan tarvitsisi lahjoja ostaa, ois kiva jos ei vietettäisi joulua ollenkaan. Oisin kaikkein iloisin, jos saisin olla rauhassa kotona yksin tai kavereiden kanssa. Ainoa positiivinen asia on melko pitkä joululoma. Hermoloma tulee tarpeeseen näiden kouluhommien jälkeen.
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » To 19 Marras 2009 00:17

Mun mielestä joulumarkkinointi on oikeastaan vasta tällä viikolla ottanut selvän askeleen eteenpäin ja kun kalenteria katsoo, niin ei se nyt NIIN aikaista ole. Hieman reilu kuukausi jouluun :tipahdus:

En kyllä itse odota mitenkään erityisen paljon ainakaan vielä joulua. Joskus olen odottanut enemmänkin. Leffoja kynttilänvalossa tulee olemaan joulunpyhien hyväksi havaittu linja tänäkin vuonna.

Yksi joulu (2005) oli erityisen hauska, kun löysin PMMP:n tapaninpäivänä lahjalevyn perusteella (Kovemmat kädet). :D
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Aurora B. » To 19 Marras 2009 10:27

Mä olin alkuviikosta isommassa kaupassa, ja oikein pistin merkille ja hämmennyin, kun siellä ei joulu näkynyt vielä kuinkaan (paitsi että suklaakonvehtivuori oli ilmestynyt) :isosilmä: Aikasempina vuosina on aina mennyt hermot siihen, kun ensimmäiset joulurallatukset on kuullut kaupoissa jo lokakuun puolella. Täähän on ihan mahtavaa, kiitos vaan huikeaa pidättyväisyyttä osoittaville kaupoille!

Kyllä tässä vaiheessa voi jo varovasti aloittaa joulun ajattelun. Olen yllättänyt itseni pienellä positiivisella jouluvireellä. Tulisikohan tästä joulusta vähän parempi kuin viime joulu oli? Toivottavasti.

Osa lahjoista on jo mietitty. Harkitsin jo vakavasti iki-ihanan pajukartioni sytyttämistä. Tai siis pajukartiota kiertävien jouluvalojen sytyttämistä :tilt: Ehkä maltan odottaa vielä tuon puolitoista viikkoa. Samoin olen jo pohtinut kodin joulusisustamista :isosilmä: Tämä oli jo hieman häiritsevää omastakin mielestäni, joten jätin aiheen muhimaan myöhempään.

Kaikkein eniten odotan kuitenkin 2 viikon lomaa! Oi autuutta :pilvi:
Kolo-golo-nay
Avatar
Aurora B.
 
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:16

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Lyyra » To 19 Marras 2009 16:52

damn kirjoitti:Ei tänäkään vuonna innosta joulu. Taas pitää matkustaa kotikotiin, enkä oikein viihdy siellä. Se kaupunki on syvältä jostain, talo tuntuu vieraalta, meidän perheellä on varmasti joku perinteinen joulukriisi ja riita ja sitten vaan kuuntelen kun tyypit huutaa toisilleen.

Oi kuinka kuulostaa tutulta ja kotoisalta. Tänä vuonna uskallan vihdoin tehdä oman ratkaisuni ja jään kotiin kissan kanssa, ja katson Pascalin tapaa leffoja kynttilänvalossa tai jotain. Lisäksi ajattelin käydä vapaaehtoistamassa asunnottomien päiväkeskuksen joulukemuissa. :tilt:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja jarkko » To 19 Marras 2009 17:52

Tuolla aika ajattomia avautumisia joulusta ja vähän muustakin:
http://www.radiorock.fi/podcast/alasivu ... newPage=13

On ollut ihmeen hiljaista hössötysrintamalla tänä vuonna, eipä ole varmaan
kuullut kön pari kertaa jonkun puhuvan vasta ohi mennen joulusta vaikka pian
on marraskuu ohi. Kerrankin näin päin ainakin täällä - onneksi.

Jos kummilapsille jotkut hyvät pikkupaketit jostain taikoisi, ja saa jotain syötävää aattoiltana löytyy niin se on siinä.
On raskasta olla mies, kun täytyy osata kaikki mahdollinen ilman minkäänlaista koulutusta tai käyttöohjeita. :keijo:
Avatar
jarkko
 
Viestit: 50
Liittynyt: Su 30 Elo 2009 10:15
Paikkakunta: Pönde

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja annastindeli » To 19 Marras 2009 21:44

Ei miun mielestä ulos laitettavat valot oo välttämättä mitenkään erityisen jouluisia. Ovatpahan vaan
mukavia kun illan pimeydessä loistaa kauniita valoja. (jos siis ovat kauniita)
Vilkkuvista tai värillisistä valoista en tykkää, mutta kirkkaat tai kellertävät ulkovalosarjat on kivoja.

Omaa kotia tuntuu vähän turhalta koristaa erityisemmin jouluksi, kun ei täällä kuitenkaan pyhien
aikaan olla. Kynttelikön jos laittaa ikkunalle niin taitaa olla siinä. Avoppilassa sitten onkin koristeluja
lähes kyllästymiseen asti, avoppi kantaa esille kaikki mahdolliset tontut ja enkelit. Oma äiti on vähän
hillitympi, ainakin se jättää suuren osan lasten askartelemasta krääsästä laittamatta.
Avatar
annastindeli
 
Viestit: 274
Liittynyt: Ti 06 Tammi 2009 21:44

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja skray » To 19 Marras 2009 23:38

Nyt on todellakin oltu pidättyvämpiä joulujuttujen suhteen kaupoissakin, omassakin pistettiin vasta männäviikolla jouluosasto ja vähä somistepaketteja esille. Konvehtivuori on tosin ollut jo kauemmin, mutta se ei niinkään haitanne eikä joulua tee.

Joulutortut on mulle ne, jotka joulun tuo. Mutta niitä tapaan leipoa ensimmäisen kerran vasta pari viikkoa ennen joulua ja sitten katkeamattomana nauhana jouluun asti. Joulutortut. :kuola:

Munkin mielestä valot voi laittaa puskiin, puihin, räystäisiin ja kaiteisiin jo vaikka heti. Ne tuovat kuitenkin valoa pimeyteen ja ovat yleensä nättejä. Valaistua joulupukkia en tosin vielä ulos veisi, jos sellaisen omistaisin. Sen lisäksi, että sellainen on ruma, se myös on aivan liian jouluinen vielä. :virne:
Vilkkuvat valot on kamalia, eikä mitenkään jouluisia. Värilliset valot muuten on ihan jees, jos ne osaa sijoittaa siististi ja maun kanssa. Esim. mielestäni vihreät jouluvalot ovat hienot, jos ne laittaa pihakuuseen. Kuusi on vihreä, valot vihreät, sopii.

Viikonlopuksi olen menossa kirkolle pikkusiskoa moikkaamaan ja sopivasti nyt sunnuntaina on Aleksanterinkadun jouluavajaiset. Ehkä siellä kaupungilla seikkaillessa tulee sitten vähän jouluolo jo muutenkin. :tilt:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 20 Marras 2009 00:00

Tässä näkee sen makueron. En tykkää värillisistä mistään ulkovalosarjoista. En sinisistä, punaisista, vihreistä tai mistään. Y-ä-k. Ainoa, mitkä sulatan vaaleat/kirkkaat valot valaisutarkoituksessa. Mä en jaksa ymmärtää tätä koristeluvimmaa.

Äidin naapurilla on pensaassa tumman siniset silmiin sattuvat valot ja kaiteen ympärillä kiertää vaalea pörrönauha, missä on jotain punaista vähän seassa. Son oksettavan näköinen yhdistelmä. Heidän pihanaapuri oli pelästynyt aamulla, että siellä on poliisi, kun se sininen oikein loisti :virne:.

Ikkunavalot mä vielä jotenkin siedän. Varsinkin ne, joista näkee selkeästi että on lapsia varten ne laitettu. Useimmiten niissä on ikkunassa joku muoto, esim. tähti/sydän. Mutta nämä vilkkuvalo-tilpehööri-hössönmössönpaskat saa mut vaan ärsyyntymään. Joku joulupukki tai valaistu poro? Miksi, oi miksi?!

Ainoa hieno käyttökohde minkä olen nähnyt oli tuolla taajaman ulkopuolella, keskellä syvintä metsää, missä katuvalo on urbaani legenda oli laitettu kellertävän kirkas kaapeli tien myötäisesti puihin kiinni. Ei siis millekään sykerölle vain yhden puun ympärille ( :umpfh: ) vaan pituussuunnassa kiinnitetty useampaan puuhun valaisemaan sitä pimeää mäkeen nousevaa tietä, siellä skutsissa. Sen lisäksi toteutus oli vielä tyylikäs ja onnistui samalla olemaan hieman jouluinenkin. Ei siihen olisi voinut laittaa mitään punaista tai vihreää kaapelia, tai se olisi syönyt pois sen valaisevan efektin ja ollut vain ruma.

Onneksi eivät vielä soita joululauluja, mutta ensi viikon viikonloppu on ensimmäinen adventti ja silloinhan se yleensä alkaa...
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Dnd » Pe 20 Marras 2009 00:51

Minä en tykkää siitä, että kaikki joulukrääsä työnnetään esille pitkästi ennen joulukuuta. Menee maku jo ennen joulua. Jotain siistiä valoa voi laittaa, mutta en myöskään innostu niistä vilkkuvista ja välkkyvistä niin kauheasti. Värilliset valot/köynnökset on mielestäni ihan kivoja (vihreä/sinertävä), kunhan niitäkään ei työnnä koko tontin täydeltä. Noin pari viikkoa ennen joulua on mielestäni aika hyvä aika jouluvaloille.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Crux » Pe 20 Marras 2009 08:37

Kibaya kirjoitti:
Onneksi eivät vielä soita joululauluja, mutta ensi viikon viikonloppu on ensimmäinen adventti ja silloinhan se yleensä alkaa...


Totta! Ekasta adventtisunnuntaistahan se joulunodotus saa virallisesti alkaa joten eiku vaan valoja ikkunaan nyt viikonloppuna! :täpinä:
Let me tell you something, pendejo. You pull any of your crazy shit with us, you flash a piece out on the lanes, I'll take it away from you, stick it up your ass and pull the fucking trigger 'til it goes "click."
-Jesus Quintana
Avatar
Crux
 
Viestit: 339
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 14:25

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja Aurora B. » Pe 20 Marras 2009 14:06

Sit kun iskee paha angsti vilkkuvista värillisistä jouluvalohirviöistä, niin pitäkää mielessä, että asiat voisivat olla pahemminkin. Paljon pahemmin :virne:


Mä näin viime joulun tienoilla yhdessä vanhassa rakennuksessa todella nätin värillisen jouluköynnöksen. Se oli ihan aidon havuköynnöksen näköinen, kiersi ulkoportaiden kaidetta pimeällä palokujalla. "Havujen" sisällä pilkotti valkoisia ja punaisia pienen pieniä himmeitä valoja, jotka vaihteli valkoisesta punaiseksi silleen liukumalla ja rauhallisella tempolla. Yllätin itsekin itseni pitämällä siitä. Muuten en järin värillisyydestä piittaa, välkynnästä vielä vähemmän.
Kolo-golo-nay
Avatar
Aurora B.
 
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:16

Re: Jouluröpötys

ViestiKirjoittaja elegia » Ma 23 Marras 2009 20:34

Joulun odotusta juu, kun kaikki lumetkin suli ja maailma on synkkä kuin mieli. Enpä tänä vuonna jaksa oikein odottaa joulua. Tämän perheen joulut ovat nykyisin vaivaannuttavia ja jotenkin etäisiä. Harmi, etten näe oikein yksin kerrostaloasunnossa vietettyä joulua vaihtoehtona. Ehkä joskus on joku muukin vaihtoehto kuin tämä sama...

Toisaalta pidän kuitenkin joulun tunnelmasta. Tai lähinnä siitä ideasta, millainen ihanteellisen joulun tulisi olla. Pidän myös valoista. Varsinkin tällaisena synkkänä aikana valot piristävät edes vähän. Olen tosin itsekin enemmän yksinkertaisten, tavallisten valojen puolesta. Kaiken maailman värivalokaapelit ovat ällöttäviä. Onneksi käyn todella harvoin missään kaupungilla tai kaupoissa, että säästyn taas melko hyvin jouluhysterialta. Mitä nyt ruokakauppaan on ilmestyneet ne suklaarasiavuoret.

Jännää, että odotan joulussa oikeastaan eniten kaveriperheen luona tapahtuvaa pelailua ja illan istumista joulupäivänä. Siellä on aina levollinen ja hyvä tunnelma.
Avatar
elegia
 
Viestit: 491
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 22:12

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa

cron