forde.munfoorumi.com

Onkos täällä muita ihmisiä, joiden nykyisyyteen tai menneisyyteen kuuluu puuhastelu meetvurstiaihioiden kanssa?

Hevosharrastus on ollut aina mulle se the harrastus, kaikenlaista on kokeiltu, mutta hevosten kanssa puuhastelu on ollut se ykkösjuttu. Ratsastustunneilla kävin suunnilleen kahdeksan vuotta, joskus yläasteen aikaan kävin tallilla viitisen kertaa viikossa hoitoponia hoitamassa ja tai ihan muuten vaan hengailemassa.

Jossain vaiheessa tuli kokeiltua myös ravitallilla käyntiä, mutta en oikein lämmennyt sille touhulle. Mulla ja ravihevosilla ei vaan kemiat kohdanneet, mun silmääni miellyttävä hevonen on pyöreämpi ja muhkeampi. Yläasteen jälkeen hevosharrastus jäi kuitenkin muutamiksi vuosiksi kunnes pari vuotta sitten löysin netistä itselleni mainion vuokrapollen, jolla käyn nykyisin ratsatamassa muutaman kerran kuukaudessa.

Mulle on ihan käsittämättömän terapeuttista päästä hevosen selkään, ei väliä miten pahalla tuulella, stressaantuneena tai väsyneenä menen tallille, sieltä tullessa olen kuitenkin kuin toinen ihminen, hevosen selässä on vaan pakko unohtaa kaikki mieltä painavat asiat ja keskittyä vain siihen hetkeen.

Tänne kaikki heppajutut ja muistelot, tuun kertoilemaan meiningeistä tuon vuokrapollen kanssa kunhan ennätän.

Ratsastus. Tosin harrastuksesta on jo vuosia aikaa, mutta vielä koittaa se aika kun Nugat palaa satulaan... ehkä joskus uskaltaisi omankin kopukan hommata.

Aloitin ratsastuksen ala-asteen lopussa ja jatkoin kahdeksannelle. Siis noin kolme vuotta tuli käytä talleilla. Itse en mikään heppahöperö ollut, eli en himoinnut erityisesti mitään hepoihin liittyvää, esimerkiksi sukutalujen kerääminen oli jotain aivan käsittämätöntä. En ymmärrä sitä vieläkään. Eläimistä olen kuitenkin aina pitänyt ja jotenkin päädyin ratsastuksen alkeiskursseille ja siitä se lähti. Ratsastaminen on kertakaikkisesti kivaa! Ai että lihaksia särki ensimmäisten tuntien jälkeen, yllätyksenä tuli kuinka rankkaa ratsastaminen onkaan. Tunneilla kävin kerran viikossa, enempään ei olisi ollut varaa, kallistahan tuo oli eikä meillä kotona ylimääräistä rahaa silloin juuri ollut.

Talli oli suht iso. Kolmisenkymmentä hepoa ja paljon ratsastajia. Inhoan heppatallien ilmapiiriä. Ne pienet tallitytöt. Ne pienet viistastelevat tallitytöt. Nykyään vääntäisin niiltä niskat nurin ja vaatisin kunnioitusta harvemmin tallilla käyviä kohtaan. Jos ei viettänyt kaikkea vapaa aikaansa (ja koulu aikaansa) talleilla ei kertakaikkiaan kuulunut joukkoon. Ilmapiiri oli aivan kauhistuttava! Olin kuitenkin ujo ja nöyrtyvä ja kestin uljaasti, vaikka oma kosketukseni hevosiin jäikin tällöin valitettavan vähäiseksi. Hevosten "omat tytöt" laittoivat hepot aina tunnille valmiiksi ja tunnin päätyttyä kipinkapin hakivat pollen pois, hyvä kun selästä ehti laskeutua. Joten kiitos tämän, en siis osaisi pistää hevosta kuntoon enkä varmaankaan harjata oikealla harjalla! Kaipasin kovasti kontaktia hevosiin, mutta joka tunti oli eri hevonen enkä ehtinyt tutustua hevosiin yksilöinä. Minusta ratsastus menettää jotain, jos ei tunne allaan olevaa konia. Ja tuskin se hevosellekkaan mikään nautinto on. Ai kun olisi saanut vain olla hevosen kanssa! Rapsutella, hellitellä ja vain touhuta. Tämä onnistuu aina kissojen ja koirien kanssa, mutta jotenkin... hevosta ilmeisesti saa vain "käyttää". Ainakin tällainen kuva itselleni jäi aikoinaan. Ehkä se vaatisi sen talleilla 24h notkumisen.

Kärsin myös kovasti siitä kuinka hevosia kohdeltiin talleilla. Koska hevosilla oli monta eri hoitajaa oli koko touhu yhtä kaaosta. Olen varma että jotkut hevoset jäivät aivan heitteille jos hoitaja ei viitsinyt tullakkaan paikalle. Ja yleistä lienee, että yhtä hevosta pistetään samana päivänä aina vain uudestaan ja peräkkäin tunneille. Hevoset olivat apaattisia ja niitä joutui käsittelmään kovastikkin. Meitä opetettiin käsittelemään kovasti! Näin paljon painajasia ja surin kovasti, ja suren edelleen, kuinka ihmiset kohtelevat eläimiä.

Harrastus jäi lennettyäni maastossa ojaan häntäluuni päälle. Vaikka istuminen oli mahdotonta eikä käveleminenkään oikein sujunut kävin vielä muutamalla tunnilla ennen kuin annoin kivulle periksi. Siinä meni nelisen vuotta ja muutettuani opiskelujen myötä uudelle paikka kunnalle etsin itselleni tekemistä aloittamalla ratsastuksen uudelleen aivan uusissa ympyröissä. Tämä talli tuntui kotoisammalta, opettajat olivat mainioita, hevoset voivat paremmin mutta paremminkin olisivat asiat voineet olla. Nyt esteenäni olivat aika, vaikka varaa olisikin ollut käydä talleilla useamminkin. Myös itseään toistavat tunnit ja ympyrää ratsastaminen puuduttivat. Jotain puuttui. Kuitenkin niitä tunteja tarvitsi ottaa jos halusi taitojen kehittyvän. Lopetin tunnit kun en tuntenut nauttivani koko hommasta täysillä. Ehkä löydän sen puuttuvan asian joskus tulevaisuudessa. Yhteyden?

Välineisiin. Minä ja mun paksut pohkeeni. Mikä homma oli löytää ratsastussaappaat mihin jalkani mahtuisivat! Eivätkä jalkani nyt niiiiin paksut ole! Hyvä tavaton! Saappaani olivat niin kireät että suonenvedot olivat joka tunnin ohjelmanumero, varsinkin jos pohkeita piti käyttää vähänkin voimakkaammin. Myöhemmin vasta hoksasin että on olemassa ratsastuskengät! Hyvä minä.

Heppahenkinen täällä hei.

Mä aloitin ratsastuksen noin 8-vuotiaana kaverin houkuttelemana alkeiskurssilla. Siitä se sitten jatkuikin viikoittaisena ratsastustunteina muutaman vuoden, kesäisin vuokrasin kaverin kanssa tallilta hevosen viikoksi ja erään kesän päätteeksi ratsastuksenopettaja ehdotti meille hoitohevosta tallin tuntihepoista. Lasse oli mun hoitohevosen nimi ja sain hoitaa sitä kaksi kertaa viikossa, loppuajasta kolme kertaa viikossa yhteensä noin 3 vuotta. Hoitamiseen kuuluin karsinan siivoaminen ja hevosesta huolehtiminen niin, että se on valmiina ratsastustunnille kun aika koittaa. Lisäksi sai rapsuttaa, pestä ja kiillottaa heppaa, hepan varusteita ja muutenkin olla avuksi kaikenlaisissa jutuissa tallilla. Kyllä mekin laitettiin monesti valmiiksi hevonen tunnille ja vielä käytiin auttamassa ratsastajaa, jos tämä apua tarvitsi esim. jalustinten säätämisessä yms.

Lasse myytiin pois ratsastuskoululta rauhallisempaan ympäristöön, kun se ei enää ollut kunnossa juostakseen ratsastustunneilla pari tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Siinä kohtaa innostukseni tallilla käymiseen vähän lopahtikin, kun ei ollut enää hoitohevosta vaan olisi pitänyt vaan käydä kerran viikossa ratsastustunnilla. Pysyinkin poissa tallilta vuoden-kahden verran, kunnes eräs kaveri houkutteli mut lintsaamaan koulusta ja lähtemään hänen kanssaan katsomaan hänen omaa hevostaan, jota en ollut vielä kerennyt nähdä. Kaveri pistikin mut sitten heti hevosen selkään kokeilemaan heppaansa ja siitä sain taas tallikärpäsen pureman ja aloin hengaamaan tallilla. Sain ratsastuskoululta uuden hoitohevosen, jonka nimi oli Vilma. Vilmaa hoidinkin sitten pari päivää viikossa koko lukioikäni kunnes muutin pois kotoa tänne Vaasaan.

Lisäksi sain hoitaa erästä yksityishevosta samalla tallilla. Omistaja oli kiireinen töissään ja useimmiten ainakin kolme päivää viikossa työmatkoilla. Niinä päivinä minä huolehdin hevosesta ja sain ratsastaa, rapsuttaa, pestä ja kiillottaa niin paljon kuin vaan halusin ja jaksoin. Välillä omistaja oli poissa jopa kaksikin viikkoa putkeen ja minä olin vastuussa hevosen hyvin voinnista sillä aikaa. Oli ihanaa kun oli melkein kuin oma hevonen muutamana päivänä viikossa ja kuitenkaan ei tarvinnut maksaa vuokraa tallipaikasta tai eläinlääkäristä ja ei ollut sellaista vastuuta hevosesta kuin omistajalla on. Tottakai hoitaminen ja huolehtiminenkin on kovaa hommaa ja vastuullista enemmän kuin muuta, mutta silti vastuu on kevyempi kuin itse omistajalla. Tän hoitohepan nimi on Netti, sama vanha omistaja sillä on vieläkin ja juuri tässä vuosi sitten suurin piirtein kävin tervehtimässä heppaa ja omistajaa ja sain taas rapsuttaa niin paljon kuin jaksoin.

Nyt kun asun täällä, en vaan ole saanut aikaiseksi lähteä tallille (osasyy oli tuntien kallis hinta verrattuna vanhan ratsastuspaikkani hintoihin, nykytilanteesta en tiedä enää). Olisihan täälläkin kivoja vaihtoehtoja, mutta enpä vaan ole innostunut. Pitäisi heti päästä enemmänkin kuin vaan ratsastamaan. Hoitamaan ja rapsuttamaan on tarve päästä enemmän kuin ratsastamaan melkein. On tässä nyt ollut noin 4 vuoden tauko kaikesta hevoshommasta ja ikävä on kova. Aina kun näen hevosen jossakin, telkkarissa tai livenä, tulee ikävä tallille. Voi niitä kaikkia tuoksuja ja ihania hetkiä hevosta harjatessa, ratsastaessa, rapsuttaessa ja jopa paskaa kärrätessä.

Pakko sitä on jossakin vaiheessa taaa ratsastus alotettava, ei tästä tule muuten mitään.
Ennen sitä on vaan päästävä edes vähän parempaan kuntoon, sillä en varmaan saisi edes ratsastushousuja jalkaani, koska kokoja ei ole tarpeeksi isoja mulle. Ratsastussaappaiden kanssa en viitsi edes taistella, shapsienkin kanssa tekee tiukkaa, kun nekin on aina niin kaposille pohkeille. Lisäksi tällä hetkellä vielä vaivaa polvikin, sen takia oikeastaan pitäisi päästä parempaan kuntoon, kun pitäisi treenata jalan lihaksia, jotta ne sitten pitäisivät polven koossa. Tällä hetkellä polvi hajoilee harva se päivä toimintakunnottomaksi ja hevosen selkään ei tarvitse edes kuvitella pääsevänsä tällä jalla.

Noh, tässä nyt oli mun vuodatukseni, toivottavasti edes joku jaksaa lukea tän.

Ratsastus syyspäivänä. Olin taas viikonloppuna ratsastamassa ja oli kyllä ihanaa. Köpöteltiin hissuksiin ympäriinsä, en viitsinyt kovin rankkaa lenkkiä tehdä kun poni oli hiljattain rokotettu eikä saanut hikoilla.

Mietin, että pitäisköhän jostain hommata joku tyyppi pitämään meille välillä tunteja. En yhtään osaa sanoa omasta istunnasta tai mitään miten poni oikeasti menee. Oma perstuntuma sanoo et ihan kohtuullisesti, mutta kun en oo varma, voi olla että oikeasti se näyttää ihan kamalalta. Kuitenkin tykkäisin kentälläkin mennä aina välillä, ettei menis pelkäksi maastoiluksi..

Onks kellään muuten mitään vinkkejä laukannostoon kentällä? Poni ei oikein osaa nostaa laukkaa rauhassa, enkä haluaisi ajaa sitä kiitoravin kautta laukkaan kuten ponin omistaja mulle neuvoi..

Voi, mäkin haluan syysmaastoon.

Pakkohan sitä on tallille mennä seuraavan kerran kun menen kotiin, että saa edes jotaki tuntumaa heppoihin taas.

Ootko heartless juoksuttanu pollea? Siinä sitä vois ensi harjotella ääniavuilla ja sitten vähitellen siirtyä siihen, että olisi joku selässä antamassa apuja samalla juoksuttaessa.. Ei kyllä muita vinkkejä tule mieleen, kuin opettaa laukannosto pollelle ihan alusta asti.