Elämää Maan ulkopuolella?

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Pe 30 Heinä 2010 16:26

Vuoden tärkein uutinen-ketjussa keskustelimme jo Yabban kanssa elämän mahdollisuudesta avaruudessa ja sen tutkimisesta. Asia on muuttumassa koko ajan ajankohtaisemmaksi uuden aurinkokuntamme ulkopuolisia planeettoja eli eksoplaneettoja etsivän teleskoopin myötä, joka on löytämässä galaksimme tähtien ympäriltä satoja planeettoja. Johdatukseksi asiaan käy Stephen Hawkingin dokumentti elämästä Maan ulkopuolella. Hawking uskoo, että maailmankaikkeus kuhisee elämää ja että osa elämästä on älyllistä. Itse olen muuttunut viime aikoina optimistisemmaksi asian suhteen ja uskon Hawkingin tavoin maailmankaikkeudessa olevan elämää vaikka millä mitalla.

Uskotko, että Maan ulkopuolella on elämää? Voisiko mielestäsi jossain tämä elämä olla älyllistä? Millaista elämä muissa tähtijärjestelmissä voisi ylipäätään olla? Luuletko elämää löytyvän avaruudesta vielä meidän elinaikanamme? Voisivatko mahdolliset avaruusolennot olla uhka ihmiskunnalle? Saa kirjoittaa epätieteellisesti tai tieteellisesti kaikkia ajatuksia aiheesta ja ehkä avaruudesta ja sen tutkimisesta yleensäkin.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Yabba » Pe 30 Heinä 2010 20:04

päivänpolttaja kirjoitti:Johdatukseksi asiaan käy Stephen Hawkingin dokumentti elämästä Maan ulkopuolella. Hawking uskoo, että maailmankaikkeus kuhisee elämää ja että osa elämästä on älyllistä. Itse olen muuttunut viime aikoina optimistisemmaksi asian suhteen ja uskon Hawkingin tavoin maailmankaikkeudessa olevan elämää vaikka millä mitalla.

Jep, mie olen kanssa Hawkingin kanssa samoilla linjoilla, myös tuon loppuvaiheilla olevan "varoituksen" suhteen. Eli yksinkertaisesti, maailmankaikkeus on vain niin suuri paikka, että on täysin typerää ettei sielä olisi elämää muualla kuin täällä ja sitä ennemminkin on luultavasti joka kolossa. Toivottavasti joku kanava ottaisi tuon sarjan muutenkin ohjelmistoonsa.

Uskotko, että Maan ulkopuolella on elämää? Voisiko mielestäsi jossain tämä elämä olla älyllistä? Millaista elämä muissa tähtijärjestelmissä voisi ylipäätään olla? Luuletko elämää löytyvän avaruudesta vielä meidän elinaikanamme? Voisivatko mahdolliset avaruusolennot olla uhka ihmiskunnalle?
Eka on varmaan jo selkeä kyllä :p Toiseen kohalla on sama asia. Voiko ihmiset olla koko maailmankaikkeuden (ääretön tai ainakin tarpeeksi lähellä) älykkäin elämänmuoto? No, miksei, mutta on se aika epätodennäköistä. Mitä sen löytymiseen tulee, eiköhän me meidän aikana jo ehitä jotain viitteitä saada, Mars lento kuitenkin toteutuneen seuraavien 30 vuoden sisällä ja jos sieltä bakteereja löytyy...

Uhkaavuudesta, jos ne olisivat meitä jumalattomasti älykkäämpiä (käytännössä siis kykenevät avaruusmatkailuun tähtienvälisillä etäisyyksillä, joka ei meiltä varmastikkaan suju vielä sataan-pariinsataan vuoteen, jos koskaan), ollaan me natiivit niille suurinpiirtein sama asia kuin mitä eläimet ovat meille. Joten toivokaamme että ovat eläinrakkaita ja empaattisia... Tuskin.
Minä lähden Pohjois-Karjalaan / vaihdan farkut verkkarihousuun
kotiseudulle Pohjois-Karjalaan / juon kaljaa auringon nousuun"
Avatar
Yabba
 
Viestit: 2090
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 21:31
Paikkakunta: Karhunpäässä

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Pvi » Ti 03 Elo 2010 15:42

Semmoista asiaa olen pohtinut, että saakohan tähtitieteilijät osakseen samanmoisen höykytyksen ja aikavarkauden tietyn uskontokunnan edustajilta kuin biologit saavat julkisissa seminaareissa. Vai onko fysiikka ja tähtitiede niin paljon hankalampia yrittää järkeistää ja esitää siihen vastakommentteja?

Naturessa oli muutens juttua, että alkuräjähdysteoriaa pitää vähän viilailla uusimman tutkimustiedon valossa... sen enempää en rupea referoimaan, sillä en ole ihan tukevalla maaperällä kyseisen tieteenalan kanssa.
Sama pätee maan ulkopuoliseen elämään. Turha on tältä pohjalta lähteä komppaamaan kenenkään ajatuksia. Hawkinsin tai jonkun muun. Sen verran osaan arvuutella, että melko kaukana kuitenkin ovat, jos ovat.
Rohkeus kuulua tähän.
Pvi
 
Viestit: 1267
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 13:55

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » To 05 Elo 2010 19:49

Pvi kirjoitti:Semmoista asiaa olen pohtinut, että saakohan tähtitieteilijät osakseen samanmoisen höykytyksen ja aikavarkauden tietyn uskontokunnan edustajilta kuin biologit saavat julkisissa seminaareissa.


Tähtitieteilijäthän ovat ainakin UFO-tutkijoiden mukaan osa salaliittoa. :salaliitto: Tähtitietelijät tekevät kaikkensa nähdäkseen ja löytääkseen asioita taivaalla ja sitten nämä Grannin valitut näkevät kaikki kaappaukset... :tp: Joku tässä yhtälössä ei ihan toimi.

Hirveästi en jaksa uskoa, että itse olisin todistamassa sitä hetkeä, kun toinen sivilisaatio jostain löytyy/ilmoittautuu. Kosmisessa mittakaavassa kun joku menee "vähän" ohi, niin se on äkkiä 300 miljoonaa vuotta. Että olisi juuri siinä kohtaamisessa sitten vielä itse mukana, niin no joo.

Avaruuden koko on niin käsittämätön, että sitä ei tajuakaan ilman, että aivo nyrjähtää. :friikki: Vaikka Galaxy Song tietysti auttaa. :tilt:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Pvi » Pe 06 Elo 2010 23:58

Pascal Lemoix kirjoitti:
Pvi kirjoitti:Semmoista asiaa olen pohtinut, että saakohan tähtitieteilijät osakseen samanmoisen höykytyksen ja aikavarkauden tietyn uskontokunnan edustajilta kuin biologit saavat julkisissa seminaareissa.


Tähtitieteilijäthän ovat ainakin UFO-tutkijoiden mukaan osa salaliittoa. :salaliitto: Tähtitietelijät tekevät kaikkensa nähdäkseen ja löytääkseen asioita taivaalla ja sitten nämä Grannin valitut näkevät kaikki kaappaukset... :tp: Joku tässä yhtälössä ei ihan toimi.

Totta!
Tähtitieteilijöillä on ihan oma päänvaiva foliohattuväessä.
Sabotoivatkohan he yleistä keskustelua inttämällä vastauksia pitkään listaan kysymyksiä
ja lukemalla hartaasti "omia" mielipiteitään suoraan paperista...
Rohkeus kuulua tähän.
Pvi
 
Viestit: 1267
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 13:55

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » La 07 Elo 2010 00:55

Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja LazyBastard » Ma 30 Elo 2010 13:25

Vaikka elämän todennäköisyys olisi äärimmäisen pieni, maailmankaikkeus on niin valtavan suuri, ettei sitä voi olla olematta. Eri asia sitten missä ja minkälaista ja onko sivilisaatiolla mahdollisuutta elää niin pitkään, että ehtivät kehittää valtavien etäisyyksien yli kulkevia laitteita. Mikäli madonreikiä tai muita pikamatkustustapoja ei voida käyttää hyväksi, niin avaruusmatkailu pitkien etäisyyksien päähän on käytännössä merkityksetöntä.

Alle valonnopeuden vauhdeillakin kyllä päästään varsin pitkälle varsin lyhyessä ajassa, mikäli voitaisiin rakentaa alus, jolla olisi tasainen 1G:n kiihtyvyys ja joka pääsisi lähelle valonnopeutta, niin sillä voitaisiin saavuttaa kaukaiset galaksitkin vuosikymmenissä. Tällaisella aluksella voitaisiin kulkea aluksen sisäisen ajan mukaan 15 miljardin valovuoden matka noin 50 vuodessa. Ongelmana on se, että aluksen ulkopuolella olisi samaan aikaan kulunut miljoonia vuosia, joten paluuta ei olisi. Lisäksi tähteinvälinen avaruus on näennäisestä tyhjyydestään huolimatta täynnä ainetta, joka käytännössä estäisi kulkemisen noilla nopeuksilla.

Mutta eiväthän elämän mahdollisuudet rajoitu vain meidän maailmankaikkeuteemme, on hyvinkin mahdollista, että on olemassa rinnakkaisia maailmankaikkeuksia!

Scientific American: Parallel Universes
Et in Arcadia ego.
Avatar
LazyBastard
 
Viestit: 737
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 12:49

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Triple H » Ti 31 Elo 2010 17:03

Mahdollisuudet elämän täälläkin säilymiseen ovat pienet, jos tilannetta nollataan 26miljoonan vuoden välein.
Nemesis star
Nemesis tähti

Mitä enemmän maailmankaikkeudesta lukee ja katsoo dokkareita, vahvistuu koko ajan kaksi asiaa.
a) Todennäköisesti muualtakin löytyy elämää.
b) pää leviää.
Vastuu painaa.

Käpykangas do you miss me?

Jumalan edessä olemme kaikki savolaisia -Piispa Wille Riekkinen
Avatar
Triple H
 
Viestit: 1345
Liittynyt: La 25 Loka 2008 04:05
Paikkakunta: Unknown

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Triple H » To 30 Syys 2010 01:36

Maan läheltä löytyi mahdollisesti asuttava planeetta

Kuva

Yhdysvaltalaiset tähtitieteilijät ovat löytäneet mahdollisesti elinkelpoisen planeetan verrattain läheltä Maata. Planeetta on suurin piirtein maapallon kokoinen ja se kiertää läheistä Gliese 581 -tähteä. Gliese 581g:ksi nimetty planeetta sijaitsee 20 valovuoden päässä Maasta.

Löydön tehneiden Kalifornian yliopiston ja Washingtonin Carnegie-instituutin tutkijoiden laskelmien mukaan planeetan massa on noin kolmin- tai nelinkertainen Maan massaan verrattuna.

Tämä tarkoittaa, että kivisellä planeetalla on todennäköisesti riittävä painovoima kaasukehän ylläpitämiseen. On myös mahdollista, että planeetan pinnalla on vettä, eli teoreettiset elämän ehdot ovat olemassa.

Gliese 581g löydettiin 11 vuotta kestäneessä tutkimuksessa, jossa havainnoitiin Vaa'an tähdistössä sijaitsevaa punaista kääpiötähteä Gliese 581:tä. Tiedemiehet uskovat myös, että avaruudessa saattaa olla lukuisia vastaavia planeettoja.

581g kiertää emotähtensä ympäri 37 päivässä niin sanotulla elämänvyöhykkeellä, missä pintalämpötila ei koskaan ole liian kuuma tai liian kylmä nestemäisen veden säilymisen kannalta. Planeetan toinen puoli osoittaa aina tähteen päin ja toinen on pimennossa. Keskilämpötila asettuu -12 ja -31 Celsius-asteen välille.

Gliese 581 -tähdeltä tunnetaan uusimman löydön jälkeen jo kuusi planeettaa. Aiemmin löydetyt planeetat eivät luultavasti ole elinkelpoisia.

(MTV3 - AFP)


Sinne siis. Montakohan vuotta kestää luotaimen matkustus tuonne? Nelinkertainen painovoima voisi vähän selkää vääntää, mutta eiköhän siihen seuraava sukupolvi sitten jo tottuisi.
Vastuu painaa.

Käpykangas do you miss me?

Jumalan edessä olemme kaikki savolaisia -Piispa Wille Riekkinen
Avatar
Triple H
 
Viestit: 1345
Liittynyt: La 25 Loka 2008 04:05
Paikkakunta: Unknown

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » To 30 Syys 2010 16:56

Triple H kirjoitti:Sinne siis. Montakohan vuotta kestää luotaimen matkustus tuonne? Nelinkertainen painovoima voisi vähän selkää vääntää, mutta eiköhän siihen seuraava sukupolvi sitten jo tottuisi.


Yritin laskea, mutta en ole kovinkaan varma laskelmani oikeellisuudesta, joten en laita sitä tänne. Pahuksen kauan kuitenkin. Mielestäni järkevämpää kuin satelliitin lähettäminen olisi todella suuren ja tehokkaan avaruudessa sijaitsevan teleskoopin rakentaminen. Tekniikka tuon planeetan näkemiseen pystyvään teleskooppijärjestelmään olisi luultavasti jo melko lailla kehitettävissä, mutta rahaa tarvittaisiin kamalasti. Tekniikan kehittyessä materiaalien ja työn hinta luultavasti kuitenkin halpenee, joten ehkä muutaman kymmenen vuoden sisällä päästään jo näkemään, miltä lähimmät eksoplaneetat näyttävät.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja @gen.fi » To 30 Syys 2010 19:58

Plääh... No painovoiman ei pitäisi olla nelinkertainen.
Koska se voidaan laskea planeetan säteen kautta.
Eli maan säde on 1 ja tuon planeetan säde on noin 1,58 kertainen.
Joten 100kg olisi 158kg.

Meniköhän tuo nyt oikein :keijo:
Elämä on tie jonka määränpäätä en voi valita, vain suunnan sille.
Avatar
@gen.fi
 
Viestit: 1049
Liittynyt: Su 04 Touko 2008 23:27

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Lyyra » To 30 Syys 2010 20:18

Mutku eikö siihen vaikuta myös keskustähden ja planeetan koot ja niiden suhde toisiinsa? :riips:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Jorssi » Pe 01 Loka 2010 01:31

@gen.fi kirjoitti:Plääh... No painovoiman ei pitäisi olla nelinkertainen.
Koska se voidaan laskea planeetan säteen kautta.
Eli maan säde on 1 ja tuon planeetan säde on noin 1,58 kertainen.
Joten 100kg olisi 158kg.

Meniköhän tuo nyt oikein :keijo:
No eihän se nyt ihan tainnut mennä, mutta aika lähelle.

Eri lähteissä kerrotaan Gliese 581g:n olevan 3,1-4,3 kertaa painavampi kuin Maa ja säteeltään 1,3-2 kertainen Maahan nähden. Jos putoamiskiihtyvyyttä laskiessa käytetään noiden arvojen keskiarvoja niin ne ovat sitten 3,7x ja 1,65x.

Maan keskimääräinen säde on 6371 km ja massa 5,9736x10^24 kg. Näistä saadaan Gliese 581g:n säteeksi 10512,15 km ja massaksi 2,210232x10^25 kg.

Nämä sitten laitetaan yhtälöön g=GM/R^2. Tulokseksi tulee 13,346 m/s^2. Maan aiheuttama putoamiskiihtyvyys näillä arvoilla on 9,82 m/s^2. Näin ollen painovoima olisi vain 1,36 kertainen Maahan nähden, joten siellä kyllä sen puolesta pystyisi hyvinkin elämään.

Muoks. Jos noista arvoista otettaisiin nuo ääripäät, eli tuo planeetta olisi 4,3 kertaa painavampi ja säteeltään 1,3 kertainen Maahan nähden, niin putoamiskiihtyvyydeksi tulisi 24,99 m/s^2, joka sitten vastaakin jo yli 2,5 geetä ja olisi aikasta epämukavan oloinen jo. Arvioiden toisen ääripään toteutuessa putoamiskiihtyvyys olisi vain 7,61 m/s^2. Ei nyt lähellekään kuukävelyä menisi, mutta kyllä pituushyppytuloksiin tulisi parannuksia.
"Hope is a good thing, maybe the best of things, and no good thing ever dies." - Red (The Shawshank Redemption)
Avatar
Jorssi
 
Viestit: 3287
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 11:29

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Aurora B. » Su 10 Loka 2010 12:57

:keijo:
Kolo-golo-nay
Avatar
Aurora B.
 
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:16

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Walker » Su 10 Loka 2010 14:06

Calvin & Hobbes: Sometimes I think the surest sign that intelligent life exists elsewhere in the universe is that none of it has tried to contact us
:keijo:
"Without music, life would be a mistake" - Nietzsche
Walker
 
Viestit: 2259
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 10:42

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Emeritus » Su 10 Loka 2010 17:56

"...And pray that there's intelligent life somewhere up in space,
'Cause there's bugger all down here on Earth. "
:kailotus:
:keijo:
"Kun on kerran nuoruudenlähteestä maistanut, ei enää tyydy vesijohtoveteen, johon on sekoitettu juustonjuoksutinta ja laksatiivia."
-Markus Kajo
Avatar
Emeritus
 
Viestit: 1164
Liittynyt: To 08 Touko 2008 15:08

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Triple H » Ke 17 Marras 2010 04:50

Vastuu painaa.

Käpykangas do you miss me?

Jumalan edessä olemme kaikki savolaisia -Piispa Wille Riekkinen
Avatar
Triple H
 
Viestit: 1345
Liittynyt: La 25 Loka 2008 04:05
Paikkakunta: Unknown

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Ti 30 Marras 2010 19:26

Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Triple H » Ke 01 Joulu 2010 17:18

Valtaoja ei usko Nasan yllättävän
En kyllä usko itsekään, että tuo tiedotustilaisuus mitään mullistavaa paljastaa. Olisihan se tietysti hienoa, kun lehdistötilaisuuteen saapastelisi sininen hahmo joka laulaa da ba dee i'm blue da ba dee.
Vastuu painaa.

Käpykangas do you miss me?

Jumalan edessä olemme kaikki savolaisia -Piispa Wille Riekkinen
Avatar
Triple H
 
Viestit: 1345
Liittynyt: La 25 Loka 2008 04:05
Paikkakunta: Unknown

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Ke 01 Joulu 2010 18:26

Niin, luultavasti kyse on on ihan täältä Maa-planeelta löytyneestä ei-hiilipohjaisesta bakteeritason elämästä tai sellaisen jäänteistä, joka on kovin kiinnostavaa sekin.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Pvi » Pe 03 Joulu 2010 01:08

Hurjaa olisi ollut, jos olisi löytynyt hiileen perustumatonta elämää. Nyt biologian oppikirjoihin tulee uusi kappale, mutta jos hiilen sijaan joku eliö rakentuisi vaikka boorista (onkohan se edes lähellä hiiltä jaksollisessa järjestelmässä...) olisi jouduttu kysymään kutsutaanko orgaanista kemiaa edelleen nimellään, vai mitä me sillä orgaanisella siinä oikein tarkoitamme.
Rohkeus kuulua tähän.
Pvi
 
Viestit: 1267
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 13:55

Re: Elämää Maan ulkopuolella?

ViestiKirjoittaja Yabba » Pe 03 Joulu 2010 08:30

Itse en ole boorista kuullut tuossa tarkoituksessa, mutta piitä pidetään vahvana suosikkina aineista, mihin ei hiilipohjainen elämä perustuisi :virne:
Minä lähden Pohjois-Karjalaan / vaihdan farkut verkkarihousuun
kotiseudulle Pohjois-Karjalaan / juon kaljaa auringon nousuun"
Avatar
Yabba
 
Viestit: 2090
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 21:31
Paikkakunta: Karhunpäässä


Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa