Sivu 13/47

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Ke 21 Joulu 2011 12:27
Kirjoittaja Mr. Smith
Itsekin alalla olleena kunnioita suuresti posteljooneja jotka tekevät kovaa ja raskasta työtä (linkittämässänikin jutussa mainittiin miten porukka mm. on omalla ajallaan ja vaivalla toimittanut paketteja).

Mutta useana vuotena olen saanut kirjeitä, kortteja ja pakettikirjeitä (!?) joita ei ollut tarkoitettu minulle, mutta niiden oikealla vastaanottajalla oli suunnilleen sama etunimi/sukunimi/osoite/asuttiin samassa kaupunginosassa (viimeksi mainittua tapahtui parikin kertaa).
Aina kun olen käynyt mainitsemassa asiasta (ja palauttanut postin, siis jos en vienyt itse sitä perille) vastauksena on ollut jotain liittyen jouluruuhka-apulaisiin jotka eivät osaa :keijo:

Pelkään siis että lahjapakettini on menossa jossain jernassa, koska joku sössi osoitteen lajittelussa. Siksi kokemukseni Itellasta joulun alla eivät ole kovin auvoiset.
Mutta tässä on kaksi päivää aikaa (perjantaina olen muualla), joten en vielä heitä lahjakirvestä lahjakaivoon :)

Ps. Tai vaihtoehtoisesti lajiittelu toimii, postinjakelu pelittää mutta paketti vain lähti myöhään liikenteeseen. Hieno tajuta näitä asioita sitten kun on heittänyt polttopullon :nolo:

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Ke 21 Joulu 2011 12:47
Kirjoittaja Annis
Meille tuli tuossa syksyllä kaksi kertaa sama noutolappu kirjattuun kirjeeseen, joka ei tosiaan olla edes tähän samaan taloon vaan johonkin tähän lähelle,
kerran mä olisin ymmärtänyt ihan hyvin, mutta kun olin palauttanut sen ja se tuli seuraavana päivänä uusiks, pääs pari kirosanaa kyllä. Ja tosi usein kaikki paketit jätetään vaan lojuu rappukäytävään, mistä kuka vaan vois ne poimia.
Kaikkein hämärin postiin liittyvä juttu oli kyllä se, kun asuin viel toisessa kämpässä, kävin nopeasti kotona, huomasin että oli tullut väärää postia, laitoin ne tuolille odottaa, et vien ne vähän ajan päästä, lähdin heittää kaveria asemalle ja sillä aikaa ne väärät postit oli hävinneet mystisesti mun asunnosta :friikki:

Niin ja sain mä tänään lapun, et pitäis noutaa postista isokokoinen kirje, jokohan se olisi paketti :D

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Ke 21 Joulu 2011 19:04
Kirjoittaja Annis
Ja olihan se paketti mikä siellä postissa odotti :D

- Lyrts [x]
- Kibs [x]
- Annis [x]
- theia []
- Kumkvatti [x]
- Mr. Smith []
- Nugat [x]
- L-S []
- Sheikka []
- Pascal Lemoix []
- annastindeli []
- skray [x]
- Suvi [x]
- Aukku []
- Pvi [x]
- Dnd [x]
- Wildis []
- heartless [x]
- Yabba [X]
- shanananaaaaana []
- marenki [x]
- tsirp [x]
- Emeritus []

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Ke 21 Joulu 2011 21:25
Kirjoittaja Lyyra
23 osallistujasta siis 13 on saanut paketin. 10 on siis vielä saamatta, ja ainakin kahden paketin (näillä näkymin Wildis ja L-S) kuittauksia odotellaan vasta joulun jälkeen.

:popkorni:

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: To 22 Joulu 2011 00:06
Kirjoittaja Maija
Lyyra kirjoitti:Tuskin Smit sitä silleesti pahalla tarkoitti. Varmaan Smit tarjoaisi kuskeille mieluusti myös ns. "Smithin lunta", että jaksaisivat paremmin. Mutta joskus on vähän kettua, kun posti tulee ja menee milloin sattuu. Mutta ei se tosiaankaan yksittäisten postinkantajien vika ole missään tapauksessa. Eiköhän se ole vähän kaikilla palvelualoilla, että väkeä tarvittaisiin lisää. Ja ne asiakaskontaktissa olevat saavat sen suurimman osan paskasta niskaansa.

Edit. Tästähän tulikin mieleeni, että VR:lle pitäisi laittaa palautetta. :friikkipeukku:


En minä ajatellutkaan, että Smitti pahalla. :D Koitin vain sanoa, että kärsivällisyyttä. Sitten eksyinkin asiasta tapojeni mukaisesti, joten teksti tuli ihan väärään kontekstiin. :virne:

:hymyhali:

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: To 22 Joulu 2011 08:50
Kirjoittaja Mr. Smith
Ja kärsivällisyys palkittiin, paketti saapui eilen :täpinä:

- Lyrts [x]
- Kibs [x]
- Annis [x]
- theia []
- Kumkvatti [x]
- Mr. Smith [x]
- Nugat [x]
- L-S []
- Sheikka []
- Pascal Lemoix []
- annastindeli []
- skray [x]
- Suvi [x]
- Aukku []
- Pvi [x]
- Dnd [x]
- Wildis []
- heartless [x]
- Yabba [X]
- shanananaaaaana []
- marenki [x]
- tsirp [x]
- Emeritus []

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: To 22 Joulu 2011 10:34
Kirjoittaja Aurora B.
Mullekin saapui lappu, joka kertoi, että paketti olisi noudettavissa postista :superhymy: Vaikken sitä ole vielä nähnytkään, niin olen varma, että se on keijopaketti ja uskoisin tietäväni lähettäjänkin :juoni:

Olis jo aatto :ahihi: :täpinä:

- Lyrts [x]
- Kibs [x]
- Annis [x]
- theia []
- Kumkvatti [x]
- Mr. Smith [x]
- Nugat [x]
- L-S []
- Sheikka []
- Pascal Lemoix []
- annastindeli []
- skray [x]
- Suvi [x]
- Aukku [x]
- Pvi [x]
- Dnd [x]
- Wildis []
- heartless [x]
- Yabba [X]
- shanananaaaaana []
- marenki [x]
- tsirp [x]
- Emeritus []

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: To 22 Joulu 2011 18:17
Kirjoittaja annastindeli
Minunkin on ilmoitettava että joulunpyhät vietän omien ja appivanhempien luona, joten paketin saan vasta joulun jälkeen, mutta ennen uutta vuotta :tilt:

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: To 22 Joulu 2011 18:56
Kirjoittaja Emeritus
Kusti polki tänään paketin! :superhymy:
:joulukeijo: :täpinä:

- Lyrts [x]
- Kibs [x]
- Annis [x]
- theia []
- Kumkvatti [x]
- Mr. Smith [x]
- Nugat [x]
- L-S []
- Sheikka []
- Pascal Lemoix []
- annastindeli []
- skray [x]
- Suvi [x]
- Aukku [x]
- Pvi [x]
- Dnd [x]
- Wildis []
- heartless [x]
- Yabba [X]
- shanananaaaaana []
- marenki [x]
- tsirp [x]
- Emeritus [x]

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: To 22 Joulu 2011 20:31
Kirjoittaja Shay
Määkin hain postista tänään... öh... mielenkiintoisen näköisen lootan. :virne:

- Lyrts [x]
- Kibs [x]
- Annis [x]
- theia []
- Kumkvatti [x]
- Mr. Smith [x]
- Nugat [x]
- L-S []
- Sheikka [x]
- Pascal Lemoix []
- annastindeli []
- skray [x]
- Suvi [x]
- Aukku [x]
- Pvi [x]
- Dnd [x]
- Wildis []
- heartless [x]
- Yabba [X]
- shanananaaaaana []
- marenki [x]
- tsirp [x]
- Emeritus [x]

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Pe 23 Joulu 2011 03:57
Kirjoittaja L-S
Mulle pitäisi periaatteessa tulla sähköpostia, jos on tullut paketti, mutta ei ole vielä näkynyt. Voinen syyttää paikallista postia...

Mulla ei ole kovasti huonoja kokemuksia Itellasta. Täältä Suomeen lähettämäni joulupaketitkin menivät perille jopa alle tai vähän yli viikossa tapauksesta riippuen. Sen sijaan äitinkään lähettämä paketti ei ole vielä tullut, vaikka lähetysseurannan mukaan se on "saapunut kohdemaahan" jo 10.12. Mihin lie nurkkaan ovat sen unohtaneet. :salaliitto: Näillä on tapana myös makuuttaa niitä paketteja tullissa, tietenkin koska kaikki voi olla hirveän vaarallista.

Toisaalta en myöskään luota postinjakeluun asuntolassamme, meidänkin lokerosta löytyy harva se päivä asuntolan muille asukkaille tarkoitettuja kirjeitä, ja sitten ne pitäisi viitsiä palauttaa toimistoon, jotta joku ehkä jakaa ne oikein. Ja sit kun muut asukkaat ovat huolimattomia teinejä, niin tiedä mitä kaikkea postia on mennyt hukkaankin... :epäilevä:

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Pe 23 Joulu 2011 13:25
Kirjoittaja Pascal Lemoix
Ei sitten kerinnyt ainakaan täksi jouluksi meikäläiselle. :(

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Pe 23 Joulu 2011 17:27
Kirjoittaja marenkienkeli
:paijaus: Teille, jotka ette lahjaanne vielä saaneet.

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Pe 23 Joulu 2011 18:26
Kirjoittaja Pascal Lemoix
Itse asiassa täytyykin korjata :D

Normaalin postin jälkeen kolahti vielä kerran luukku, että teille on isokokoinen kirje jne. 40 minuuttia sai seistä postissa, mutta paketti on :pilvi:

Paketissa on mielenkiintoisia paikkakuntia ja postimerkkejä.

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Pe 23 Joulu 2011 18:42
Kirjoittaja Pvi
Toivottavasti postit löytävät perille, vaikka eivät kaikille ehtineet pukin pussiin.
Muinoin silloisen kotikaupungin postissa hukattiin laatikollinen jouluposteja. En muista miten tarina päättyi, jäikö kirjeet hukkaan, vai löytyivätkö lopulta.

Hyvää joulua Salapukkilaisille!
...

Ja mahtavaa, että Pascalin paketti pääsi sittenkin ajoissa perille

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Pe 23 Joulu 2011 19:00
Kirjoittaja Nugat
Kiva, että Pascalkin sai paketin viime tingassa. :hymyhali:

Ja odotusjaksamisia niille, joille paketti saapuu vasta joulun jälkeen.

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Pe 23 Joulu 2011 19:41
Kirjoittaja shaana
Miekin hain omani tänään! :superhymy:
Noin entisenä Itellan jehuna en juuri jaksa ihmetellä tai kommentoida nykyisin entisen työnantajan asioita.. :p
Sähköpostin saaminen paketin saapuessa kuulostaa hienolta, mutta toisaalta onhan meilläkin tekstiviesti-ilmoitukset :)


En osaa vielä oikein käyttää tätä tablettia niin elkää suivaantuko etten päivitä listaa :hullu:

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Pe 23 Joulu 2011 19:42
Kirjoittaja Lyyra
Minä päätin hypätä sympaattiin niiden kanssa,jotka joutuvat jännittämään joulun jälkeiseen aikaan asti, ja avaan pakettini vasta, kun palaan joulureisulta kotiin. Hyvä, että paketit ovat löytäneet perille. :)

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Pe 23 Joulu 2011 22:43
Kirjoittaja theia
Tännekin paketti löysi perille :) fordaan puhelimella niin en jaksa listaa päivittää
...

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Pe 23 Joulu 2011 23:06
Kirjoittaja Pascal Lemoix

- Lyrts [x]
- Kibs [x]
- Annis [x]
- theia [x]
- Kumkvatti [x]
- Mr. Smith [x]
- Nugat [x]
- L-S []
- Sheikka [x]
- Pascal Lemoix [x]
- annastindeli []
- skray [x]
- Suvi [x]
- Aukku [x]
- Pvi [x]
- Dnd [x]
- Wildis []
- heartless [x]
- Yabba [X]
- shanananaaaaana [x]
- marenki [x]
- tsirp [x]
- Emeritus [x]


Eli ilmeisesti kaikki saivat, paitsi kolme erikoistapausta, jotka eivät ole normihuudeilla.

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: Pe 23 Joulu 2011 23:59
Kirjoittaja Lyyra
Hyvin siis meni. :ryhmähali:

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: La 24 Joulu 2011 00:54
Kirjoittaja Shay
Joko saa avata. :täpinä:

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: La 24 Joulu 2011 00:58
Kirjoittaja Wildchild
Shay kirjoitti:Joko saa avata. :täpinä:


Mun puolesta saa. :virne: Mä haluan tietää mitä te muut saitte, kotiin pääsyä odotellessa. :keijo:

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: La 24 Joulu 2011 12:13
Kirjoittaja Pascal Lemoix
No nyt on paketti saatu auki.

Sisältönä guatemalalaisia huolinukkeja ohjeineen Reilun kaupan hengessä :D (tehty käsityönä ja ylpeydellä Bangladeshissa). Huolinuken voi laittaa tyynyn alle ja sille voi kertoa huolensa. Vaikka nukke on pieni, se imee murheet kuin sieni. :peukku: Lisäksi muistikirja esim. runoille. Toivoin mielenrauhaa ja aikaa edistäviä asioita, joten hyvin on luettu.

Tämä on sen verran monikulttuurinen ja maailmaasyleilevä lahja, että asialla on mitä luultavimmin Lyyra. (Varsinkin kun postipaketissa lukee tietty J:n kaupunki.) :D

Re: Forden Joulupukkirinki

ViestiLähetetty: La 24 Joulu 2011 14:09
Kirjoittaja Pvi
Ihana lahja Pascalille!

Toivon että omassa paketissani ei ole dildoa, sillä laitoin keijopukkilahjan juuri kuusen alle perheen pakettien joukkoon.