Ikäkriisi

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja Suvi » Pe 22 Huhti 2011 00:03

:friikki:

Avautumisia, vertaistukea yms. kaivataan.

Itselläni on ollut joku kumma kolmenkympin kriisi siitä asti kun oli jokunen kuukausi siihen kun täytin 27. Ehkä se johtuu siitä, että kaikki tutut ja kaverit ympärillä alkavat "aikuistua" eli vakiintuvat/menevät naimisiin, hankkivat omistusasuntoja, lapsia, koiria ja autoja. En tiedä edes, haluaisinko mitään noista, mutta jotenkin nuorempana kuvitteli, että viimeistään kolmikymppisenä täytyy olla edes jotakin noista.

Ahdistaa myös, että ihmiset, joita pidin ihan pikkulapsina (lähinnä pikkuveljeni ja sitä nuoremmat) alkavat lähestyä jo 25 ikävuotta, ja huomaa itse olevansa niin pirun "vanha" ja vuodet vaan tuntuvat kuluvan yhä nopeammin...

Iänhän pitäisi olla vain numero, mutta miksi se kuitenkin ahdistaa niin pirusti. Jotenkin viimeiset kymmenen vuotta ovat menneet niin nopeasti, niin että pelkään kohta olevani nelikymppinen ja samassa tilanteessa kuin nytkin.

Tämä oli vasta alkua, en jaksa enempää tänään. Jatkakaa. :friikki:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja damn » Pe 22 Huhti 2011 11:43

Minä ikäkriiseilen sekä siitä, että olen niin nuori ja siitä, että vanhenen. Tuo nuoruus juttu liittyy siihen, että suurinosa nykyisistä kavereistani on lähemmäs tai ylikin kolmekymppisiä. Ei se niiden seurassa ollessa haittaa ja ikäeroa ei huomaa, mutta aina jos seuraan liittyy uusia tuttavuuksia ja ikä tulee puheeksi, niin ne on aina järkyttyneitä kun oon "niin nuori"(joo apua, ihan vauva, 23v.). Tapailin just yhtä kolmekymppistä miestä, niin sen joku kaveri tokas sille, että sen pitäs etsiä ikäistään seuraa. Kyllä vähän loukkasi. Sitä paitsi minä varmaan näytän ikäistäni nuoremmalta, niin se tyyppi varmaan luuli että oon hädin tuskin 18v. Ikä on mulle aika arka asia, koitan olla osallistumatta keskusteluun tai vastaamatta, jos joku kysyy ikää. Tämä homma minulla on ollut jo 16-vuotiaasta asti, jolloin aloin liikkua näitten itseäni 5-10 vuotta vanhempien kanssa. Tunnen itseni aina ihan tyhmäksi pennuksi, kun joku alkaa hämmästellä kuinka lapsi oon tai "sinä oot niin nuori, niin ethän sinä vielä tiedä mitään siitä ja siitä asiasta". Raivostuttavaa!!!

Ja kyllä. Ikäkriiseilen myös siitä, että vanhenen. Tuttavat saa lapsia ja menee naimisiin. Minä puolestani en edes kykene ilmeisesti seurustelemaan, miehet tulee ja menee ja seurustelusuhteet kestää about puolvuotta ja sitten tulee ongelmia tai totaalinen kyllästyminen. Kyllä minä haluaisin sitoutua, mutta alkaa loppua usko(ja nyt jos joku sanoo, että kyllä minulla on vielä aikaa kun oon niin nuori, niin.... saatan vähän suuttua). Lisäksi ahdistaa koulutusasiat, minä valmistun työttömäksi ja pitää vielä keksiä mitä tämän koulun jälkeen haluaisin opiskella. Tuntuu, että kaikki mikä minua kiinnostaa, on sellaista, etten tule saamaan töitä. Ennenkuin huomaankaan niin on mennyt kymmenen vuotta ja olen edelleen tässä samassa säälittävässä tilanteessa. Tuntuu etten ole saavuttanut mitään ja nuorempana ajattelin että tämän ikäsenä vähintäänkin mulla ois mies, kiva asunto, töitä ja muuta. Osa tutuista sai kaiken tuon jo ollessaan 18-vuotiaita. Niillä on perhe ja kaikkea mitä vaan voi olla. Ne ihmiset arvostelee minua ja pitää ihan luuserina. Masentaa. :(
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 22 Huhti 2011 12:15

Tunnistan damnin ikäkriisin :paijaus: Olen ollut itse siinä samassa. Vain sillä tilanteella, että ihmiset olettavat mun olevan nuorempi.
Nykyisin se on jo eri tasolla, mutta ennen. Saattoi olla tilanne, jossa samanikäiset keskustelivat jostain baarikokemuksista ja ne olivat keskusteluja joihin en osallistunut (koska en baareillut, enkä halunnut sanoa mitä siitä silloin saatoin ajatella) ja kun tuli esille, että en pyöri baareissa he olettivat ettei ikä riitä :keijo: Olen herättänyt enemmän hämmästystä sillä että olenkin näin vanha, enkä suinkaan vaikka 5 vuotta nuorempi. Siitä kriiseilin yhteen aikaan paljonkin, koska tunsin painetta että olisi pitänyt olla sitä ja tätä ja tuota - mitä siis en ole.

Nuoruuden vaikutelma on myös oikeasti saanut ihmiset kohtelemaan minua kuin vähätietoisempaa. En ymmärrä miten ikä korreloi tietoa tai taitoa. Tietyissä asioissa kokemus varmasti vaikuttaa ymmärrykseen ja tietoon asioista, mutta kokemus ei taas ole sama kuin ikä ja numerot. Ja sama toisinpäin. 20-vuotias ei varmasti osaa myötäelää ja ymmärtää 35-vuotiaan ja eronneen tuskaa oman kokemuksen kautta, mutta se ei tarkoita etteikö nuoremmalla olisi mahdollisuutta siihen.

Mun ikäkriisi tällä hetkellä on malttamattomuutta vanhenemiseen. Jotenkin mulla on itseni suhteen kuvitelma, että ikä tuo uskottavuutta. Ei niinkään muiden suhteen, vaan itse itseni suhteen.
Eipä tässä itselläkään mitään perheitä, autoja, taloja, maita tai mantuja ole - eikä varmasti ole siellä 30 kohdallakaan - mutta hyvä niin! Mua ahdistaa enemmänkin se, että selkeästi muutamia entisen kaveripiirin ihmisiä menee naimisiin koska se on jotain mitä pitää olla, kun on sen ikäinenkin. Tekevät lapsia syystä "kun ei tässä muutakaan ole". Ehkä he ovat valmiita ja oikeasti haluavat sitä, mutta en osaa yhtään löytää itseäni siitä maailmasta.

Enkä kyllä tiedä onko sillä tekoa iän kanssa, vai onko "ikäkriisi" vain ilmaisu sille ahdistukselle, joka meihin luodaan sosiaalisten olettamusten myötä.
Tietyn ikähaarukan sisään pitäisi olla milloin mitäkin. Alkaen opiskeluista, työstä, taloudellisesta riippumattomuudesta, itsenäisyydestä, siirtyen sitten parisuhteeseen, perheeseen, omaisuuteen ja vaikka mihin. Ja jos ei pääse näihin ns. sosiaalisiin statusta merkitseviin asioihin ei täytä vaatimuksia ja sitten tulee se "mitähän ihmiset ajattelevat"-rumba. Ja mitä itse ajattelee, kun jokainen omalla tavallaan luo itselleen status-olettamuksia. Niiden saavuttamattomuus lisää pettymystä itseään kohtaan ja sitten on "kriisi".

Ehkä tässä on myös se pointti miksi mua ei ahdista perheettömyys tai parisuhteettomuuskaan enää. Paskaako sillä on väliä. En mä ole valmis mihinkään sellaiseen, joten on ihan tosi hyvä ettei mitään semmoista pakkoa ole. Itsehän mä tätä elämääni elän. Itseäni varten myös, enkä muiden olettamuksiin. Enkä mä tunne siitäkään syyllisyyttä.

Tämä pohdinta on siltä pohjalta, kun seuraan miten eräs lähipiirini taho, jolla on minun ikäiseni tytär, lataa tyttärensä niskaan suuria odotuksia. Äiti on yli 60-vuotias ja haluaisi lastenlapsia. Hän ei voi mitenkään ymmärtää miksei tyttärensä halua mennä poikaystävänsä kihloihin, ostaa asuntoa, mennä naimisiin ja perustaa perhettä. "Sehän on normaalia" on aika usein hänen pohdintansa epätoivoinen päätös. "Epänormaalia" taas on tyttären elämäntyyli baareineen, vapauksineen ja kaikenlaisine muine tekemisineen. Asuu vielä kaikenlisäksi vuokralla ja pitää opiskeluista välivuotta! Äidin suurin kauhistus, koska hänen silmissään tytär ei mene eteenpäin. Pitäisi mennä ulkoisesti eteenpäin ja näyttää yhteiskunnalle. Mutta se on mun mielestä aivan vaan puppua :sori: Jos pääsisimme eroon tästä paineistamisesta ja status-ajattelusta voisimme varmasti paljon paremmin.

That's what I think about it.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja Shay » Pe 22 Huhti 2011 16:43

Kibaya kirjoitti: Nuoruuden vaikutelma on myös oikeasti saanut ihmiset kohtelemaan minua kuin vähätietoisempaa. En ymmärrä miten ikä korreloi tietoa tai taitoa. Tietyissä asioissa kokemus varmasti vaikuttaa ymmärrykseen ja tietoon asioista, mutta kokemus ei taas ole sama kuin ikä ja numerot. Ja sama toisinpäin. 20-vuotias ei varmasti osaa myötäelää ja ymmärtää 35-vuotiaan ja eronneen tuskaa oman kokemuksen kautta, mutta se ei tarkoita etteikö nuoremmalla olisi mahdollisuutta siihen.

:femmat:
Mää oon taas tällä viikolla saanu kokea niin paljon holhoamista sen takia, että näytän ja vaikutan nuoremmalta
kuin olen ja varmaan hiljaisen luonteeni takia luulevat minua jotenkin tyhmäksi ja avuttomaksi... :epäilevä: Näyttää
siltä, etten koskaan tule saamaan minkäänlaista kunnioitusta tietynlaisilta ihmisiltä pelkästään ulkonäköni
takia. Tosi kiva. :friikki:

Mulla ei ole kovin suurta ikäkriisiä vielä, sillä olen omalta osaltani omaksunut ajatuksen, että vuosimäärä, jonka olen
viettänyt elossa ei ole sama asia kuin fyysinen tai henkinen ikäni. Ehkä siinä vaiheessa, kun alan rupsahtamaan ikäkriisi
iskee pahemmin... En halua olla normien mukainen perhettä perustava kolmea kymmentä lähestyvä uraa uurtava ihminen.
Haluan olla onnellinen ja terve.

Poikaystäväni on nuorempi ja tunnen oloni normaaliksi hänen ja hänen kavereidensa kanssa. Työssä kohtaamani ihmiset,
joille pitäisi esittää olevansa vain vastuuntuntoinen aikuinen ihminen (työminä) saavat minut ahdistumaan. Miksei työminäni
voi olla samanlainen kuin siviiliminäni? Sellainen, joka tekee vastuullisesti hommansa, mutta on kuitenkin inhimillinen...
Ärsyttää, kun joutuu esittämään aikuisen ihmisen roolia...
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » La 23 Huhti 2011 01:06

20-vuotta täyttäessäni mulla oli pieni ikäkriisi. Sen jälkeen ei ikäkriisejä ole ollut. Eihän omaa ikää ole meinannut edes muistaa sen jälkeen kun täytti 22. Kysyttäessä pitää aina oikein miettiä, että minkäs ikäinen mä olenkaan. :p Kun ei sillä ihan hirveästi ole merkitystä. Tosin epäilen, että pienimuotoisen kriisin saatan kehittää sitten parin vuoden päästä, kun täytän 25.

Ystävälläni oli taas kunnon ikäkriiseilyt päällä. Hänen pikkusiskollaan oli ollut synttärit ja isosisko alkoi tuntea itsensä ihan liian vanhaksi. Haikaili kovasti aikaan, jolloin olin vielä 18-vuotias (ja hän 17-vuotias). Voi niitä ikimuistoisia kotibileitä yhteisen kaverimme luona. :D Minä taas en niihin aikoihin kaipaa. Olihan silloin hauskaa, mutta jotenkin tuntuu, että silloin oli vielä niin nuori ja kaikki edessä. Nyt on edelleen nuori, mutta jonkin verran elämääkin on tullut koettua. En kaipaa sitä epävarmuuden aikaa takaisin. Nyt mulla on hyvä olla itseni ja muiden kanssa.
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja skray » Su 24 Huhti 2011 13:50

marenkienkeli kirjoitti:20-vuotta täyttäessäni mulla oli pieni ikäkriisi. Sen jälkeen ei ikäkriisejä ole ollut. Eihän omaa ikää ole meinannut edes muistaa sen jälkeen kun täytti 22. Kysyttäessä pitää aina oikein miettiä, että minkäs ikäinen mä olenkaan. :p Kun ei sillä ihan hirveästi ole merkitystä. Tosin epäilen, että pienimuotoisen kriisin saatan kehittää sitten parin vuoden päästä, kun täytän 25.

Mä täytin just 25 tässä kuukausi sitten, eikä tuntunut niin kamalalta. :virne:
Vähän kyllä järkytyin, kun tajusin, että enää 5 vuotta siihen, että täytän 30 ja mitä vanhemmaksi on tullut, sitä nopeammin aika menee. Äskenhän vasta oli joulu ja kohta on jo toukokuu ja se tarkoittaa sitä, että juhannukseen on puoltoista kuukautta ja sitten on jo puolet vuodesta mennyt. :kauhistus:

Tosin iskä joskus sanoi, että todellinen ikäkriisi tulee sitten, kun oma pikkusisko täyttää 50. :virne:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Ma 25 Huhti 2011 09:56

Minuun ei mielestäni ikäkriisi ole iskenyt niin voimakkaana kuin moniin muihin kolmeakymmentä lähestyviin. Onhan itsellä tuohon maagiseen rajapyykkiin vielä yli neljä vuotta, joten siinä mielessä se pahin ikäkriisi on ehkä vielä tulossa. Joka tapauksessa omiin tavoitteisiin eivät ole koskaan kuuluneet nuo mainitut keskiluokkaisen aikuisuuden tunnusmerkit, vaan aina olen ajatellut pyrkiväni elämään ennen kaikkea itseäni varten. Vielä tuntuu myös siltä, että minulla on selvitettävää sen suhteen, kuka oikein olen ja mitä haluan. Omien rajojen etsiminen ja maailman tutkiminen on siis vielä kesken, ja ne asiat pitää mielestäni tehdä ennen kuin alkaa liikaa vakiintumaan, koska todennäköisesti vanhana katuisi enemmän liian aikaista kuin liian myöhäistä vakiintumista. Sikäli kun kenenkään elämä nyt koskaan voi lopullisesti vakiintua.

Sen on kyllä huomannut, että yliopisto-opiskelijat ovat alkaneet tuntua keskimäärin kamalan nuorilta. Jos ihminen on syntynyt 1990-luvulla, niin hänen pitäisi olla vielä aivan lapsi.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja elegia » Ma 25 Huhti 2011 21:01

Mua on kanssa ikäkriisi vaivannut jo aika pitkäänkin. Tänä vuonna täytin 27 ja kolmekymppiä lähenee. Yritän aktiivisesti unohtaa asian. Mulla useimmat kaverit ja muut samanikäiset tyypit, jotka ovat olleet samaan aikaan peruskoulussa, alkavat tosiaan olla jo hyvinkin vakiintuneessa tilassa. On omat talot ja naimisiin mennään, lapsia tulee ja työpaikka on vakinainen. Osa kriisistäni varmasti tulee juuri siitä, että tulee väistämättäkin vertailtua itseä ja omaa tilannetta muihin. Kuinka muut ovat "saavuttaneet" kaikenlaista ja tavallaan edellä elämässä.

Minusta tuntuu usein, että olen muutenkin aivan lapsi vielä. En tunne itseäni aikuiseksi niinkuin ehkä pitäisi tuntea. Miltä sekin tuntuu? Vai tuleeko se noiden aikuismaisten asioiden mukana, mitä minulla ei vielä ole? Tunnen itseni usein vastuuttomaksi nuoreksi, joka vaan päästelee läpi elämäänsä. Enkä ole vielä saavuttanut oikein mitään. En ole vielä valmistunut, eikä mulla ole työpaikkaa. Toisaalta sitten taas jotkut asiat on vähän sellaisia, että eipä niille välttämättä vain itse yksin mahda mitään, vaikka haluaisikin. Olen tunnistanut itsestäni jo pitkään sen, että haluaisin lapsia ja perheen, mutta parisuhteeni eivät ole sellaisia, että se niissä olisi mahdollista. Joko toinen ei halua, tai sitten suhteessa on muita ongelmia. Välillä tuntuu vähän siltä, että mahdanko koskaan mitään perhettä saadakaan.

Ikäkriiseily on kyllä tosi kurjaa. Ja tuntuu, että suurin osa siitä on vain jotain vertailusta ja yhteiskunnan/median paineista johtuvaa ahdistusta. Ja sekin tietysti, että sen peruskouluajan ja nuoruuden ihmiset meni aika samaan tahtiin, tekivät samoja asioita samassa iässä. Mutta sitten yhtäkkiä saavutaan tähän vaiheeseen, missä ikä on tosiaankin vain numero. Toiset elää vakiintuneessa tilanteessa, toiset vielä eksyilee ja haahuilee. Ja sitten sekin vielä, että ne nuoremmat tulee ja porskuttaa ohi. Yhtäkkiä pomo saattaakin jossain työpaikassa olla nuorempi kuin minä ja perheellinen ihminen. :D Kyllähän siinä vähän tietysti tulee olo, että mitä minä nämä kaikki vuodet olen tehnyt ja miksei mun elämä ole mennyt ihan niinkuin kuvittelin...
Mut sitten taas toisaalta. Ne, joilla on nyt ne kaikki aikuismaiset asiat, saattavat yhtäkkiä huomatakin, että tässäkö tää kaikki nyt oli ja heittää kaiken menemään. Palata siihen haahuiluun ikäkriiseilynsä myötä. :sori:
Avatar
elegia
 
Viestit: 491
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 22:12

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 25 Huhti 2011 21:20

Mä tykkään siitä, että voin nyt rauhassa hoidella törppöilyt, tötöilyt ja haahuilun. Ei ole lapsia ja tietää ettei siitä omasta haahuilusta häiriinny kukaan muu kuin minä. Se on oikeasti todella helpottavaa. Kun taas katsoo niitä ikätovereita, joilla on ne lapset ja perheet ja kaikki.

En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä "tässäkö nyt kaikki onkin"-juttua, kun kyllähän sen tietää mitä täällä on saavutettavissa. Että kun on se työ, talo ja perhe mikä tyydyttää, niin sitten havahdutaan ja hämmästellään että eikö ole mitään "muuta". Mitä ihmeen muuta? Avaruusaluksia vai? Emmä vaan tajua. Kai se on sitten juuri sen tulos, kun on pakko saavuttaa elämässään jotain.
Olen hiljalleen oppinut, että ei tässä tarvitse saavuttaa. Riittää että on onnellinen. Saavutukset tulee sitten ehkä myöhemmin. Ja mitä niilläkään tekee, kun eivät ne määrittele hyvää elämää.

Enkä mä tiedä.. jotenkin outoa puhua perheestä, siis lapsista, saavutuksena :sori:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja elegia » Ma 25 Huhti 2011 21:45

Kibaya kirjoitti:En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä "tässäkö nyt kaikki onkin"-juttua, kun kyllähän sen tietää mitä täällä on saavutettavissa. Että kun on se työ, talo ja perhe mikä tyydyttää, niin sitten havahdutaan ja hämmästellään että eikö ole mitään "muuta". Mitä ihmeen muuta? Avaruusaluksia vai? Emmä vaan tajua. Kai se on sitten juuri sen tulos, kun on pakko saavuttaa elämässään jotain.


Mä oon käsittänyt sen vähän niin, että tulee jonkinlainen pettymys siitä elämästä. Kaipuuta siihen vapaaseen haahuilun ja itsensä etsimiseen. Varmaan jotain ajatuksia siihen suuntaan, että olisi voinut tehdä jotain muutakin tai jotain asioita toisin. Tai että tulee joku "tää on nyt tätä hautaan asti"-ahdistus. Vaikea sanoa, kun en itse ole kokenut. Muuta kuin ehkä eräänlaisen "onks mun elämä aina tämmöstä"-tyyppisen ahdistuksen, mikä liittyy taas sitten siihen, että ettei ole asiat ehkä mene ihan niinkuin olisi kuvitellut/toivonut. Sehän on tietysti tosi hyvä, jos pystyy ajattelemaan asian vaan niin, että on tärkeintä on olla onnellinen. Että mulla on tässä nyt kaikki ainekset siihen ja jos jotain muuta tulee, niin on tullakseen sitten. Helposti tosin itse ainakin ajaudun siihen ajatteluun, että haaveilen jostain muista asioista, jotka tuntuvat sitten saavuttamattomilta ja kaukaisilta ja ovat tavallaan onnen tiellä. Tai se onni saavutetaan täydellisesti sitten vasta, kun ne asiat on. No, eihän se todellakaan niin mene. Mutta onneksi se on lopulta kuitenkin aika hetkittäistä. Välillä pystyy aivan rennosti ajattelemaan, että mä selviän ja olen onnellinen, vaikka mun elämä ei tästä kummasti muutuisikaan.

Kibaya kirjoitti:Enkä mä tiedä.. jotenkin outoa puhua perheestä, siis lapsista, saavutuksena :sori:


Totta. Väärä sanavalinta minulta. Ehkä se on mulle enemmänkin sellainen tila, jonka koen itselleni merkittäväksi. Läheinen sosiaalinen yhteisö, jossa voi jakaa elämänsä muiden kanssa. Mikseipä se sitten voisi olla joku muukin kuin perhe.
Avatar
elegia
 
Viestit: 491
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 22:12

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 25 Huhti 2011 21:48

elegia kirjoitti:Mut sitten taas toisaalta. Ne, joilla on nyt ne kaikki aikuismaiset asiat, saattavat yhtäkkiä huomatakin, että tässäkö tää kaikki nyt oli ja heittää kaiken menemään. Palata siihen haahuiluun ikäkriiseilynsä myötä. :sori:


Mä en nyt tiedä, onko tämä sama asia tai liittyykö tämä tähän ketjuun mitenkään, mutta tuosta tuli mieleen. Yllätyin tässä jokunen kuukausi sitten, siitä että tunnen tosi monia suunnilleen minun ikäistäni ihmisiä, jotka ovat kokeneet avioeron: menneet parikymppisenä naimisiin ja ovat jo alle kolmekymppisenä eronneet puolisostaan. Vieläkin kai joka toinen avioliitto päätyy eroon, mutta silti yllätyin.

Ehkä pointtini oli se, että jotkut saattavat kiirehtiä silloin parikymppisenä (liian aikaisin mahdollisesti) naimisiin, ja jossain vaiheessa tulee tuo "tässäkö tää kaikki nyt olikin" -vaihe.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 25 Huhti 2011 22:02

elegia kirjoitti:
Kibaya kirjoitti:
Kibaya kirjoitti:Enkä mä tiedä.. jotenkin outoa puhua perheestä, siis lapsista, saavutuksena :sori:


Totta. Väärä sanavalinta minulta.


:o: En tarkoittanut mitenkään henkilökohtaisesti, sillä laajensin ajattelua pidemmälle ja olen kuullut puhuttavan perheestä saavutuksena. Aiheena jolla ylpeillään ja katsotaan nenän vartta pitkin niitä, joilla tätä saavutusta ei ole.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja elegia » Ma 25 Huhti 2011 22:22

Kibaya kirjoitti:
elegia kirjoitti:
Kibaya kirjoitti:
Kibaya kirjoitti:Enkä mä tiedä.. jotenkin outoa puhua perheestä, siis lapsista, saavutuksena :sori:


Totta. Väärä sanavalinta minulta.


:o: En tarkoittanut mitenkään henkilökohtaisesti, sillä laajensin ajattelua pidemmälle ja olen kuullut puhuttavan perheestä saavutuksena. Aiheena jolla ylpeillään ja katsotaan nenän vartta pitkin niitä, joilla tätä saavutusta ei ole.


En mie ottanut henkilökohtaisesti. Lähinnä mietin asioista ihan samoin ja ymmärsin tuon "yleistyksen". :)
Avatar
elegia
 
Viestit: 491
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 22:12

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja LazyBastard » Ti 26 Huhti 2011 15:21

Mää olen jo siinä iässä, että jos lääkärille valittaa vaikkapa polven kipeytymisestä, niin sitä ei enää tutkita, vaan laitetaan iän piikkiin. :virne: Eli ihan kohta 40 on lähempänä kuin 30.

Joskus alle kolmekymppisenä sitä varmaan itsekin otti paineita siitä, mitä pitäisi olla silloin kun on kolmekymppinen. Iän mukana oppii (näköjään) ainakin osittain antamaan itselleen anteeksi omat puutteellisuudet, eikä jaksa enää pingottaa monista sellaisista asioista, jotka aikaisemmin häiritsivät. Toki sitä on huomannut, että aika keskiluokkaista elämäähän tässä vietellään ja kaikkia nuoruuden mahdollisuuksia ei enää ole. Ei sitä oikein siltikään haluaisi olla yhtään nuorempi.
Et in Arcadia ego.
Avatar
LazyBastard
 
Viestit: 737
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 12:49

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ti 26 Huhti 2011 17:59

Tähän viisaaseen keskusteluun voisin sanoa sen ainakin, että tilanteet tosiaan vaihtelee. Minä olen ollut elämässä ajoittain hidas valtamerilaiva ja ystäväni, joka on kolme vuotta nuorempi, on tullut takaa ja ohi. Valmistuikin joitakin vuosia ennen minua. Nyt hänellä on työ juuri siinä paikassa, missä hän haluaa ja aika lailla niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa hän haluaa päiviään vietellä. Ja hän kärsii nyt sitten "Tätäkö tää on hautaan asti"(ttoha) -jutusta. :sori:

Luulisin, että monet varhaiset avioerot johtuvat juuri ttoha-ahdistuksesta. Jos ihminen saavuttaa kaiken, hän ei voi tavoitella mitään. Sitten pitää laittaa koko asetelma paskaks ja aloittaa rakentaminen alusta.

Ihminen haluaa aina olla nousukiidossa, nousuhumalassa tai nousukas. :p Kiihtyvässä liikkeessä. Ttoha-vaihe on seisova vesi. Seisovan veden jälkeen tulee lasku. Jos osake ei ole pörssissä nousussa, se on laskussa.

Ja ehkä nopeasti edenneen elämässä on tuntunut hyvältä ohitella muita. On ollut kiva koetella voimiaan ja ylittää uusia tasoja. Haasteet ja unelmat ovat erittäin terveellisiä ihmismielelle. Mutta kun on kaikki, niin sitten se oma etumatka vain kurotaan kiinni ja maaliin tullaan letkassa.

--

Itselläni itse ikäkriisi on tällä hetkellä voitettu kanta. Ennen kolmeakymmentä oli paljon enemmän paineentunnetta saada tiettyjä asioita tehtyä siihen mennessä. Nyt vastaava raja on enää kuolema. :p Saavutuksissa olen joissakin asioissa edellä ja joissakin jäljessä. Ehkä on hyvä olla puolivälissä.

Ja toki hyväksyminen on tärkeää. Tietyt faktat, kuten että tykkään katsoa televisiosta jääkiekkoa, säilyvät eikä minun kannata elämääni kuluttaa sen miettimiseen, onko se oikein vai väärin.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 26 Huhti 2011 20:37

Pascal Lemoix kirjoitti:
Itselläni itse ikäkriisi on tällä hetkellä voitettu kanta. Ennen kolmeakymmentä oli paljon enemmän paineentunnetta saada tiettyjä asioita tehtyä siihen mennessä. Nyt vastaava raja on enää kuolema. :p Saavutuksissa olen joissakin asioissa edellä ja joissakin jäljessä. Ehkä on hyvä olla puolivälissä.

Ja toki hyväksyminen on tärkeää. Tietyt faktat, kuten että tykkään katsoa televisiosta jääkiekkoa, säilyvät eikä minun kannata elämääni kuluttaa sen miettimiseen, onko se oikein vai väärin.


:femmat:
Juuri näin. Jossain kohtaa oli painetta saada itselleen samankaltaisia asioita, jotta olisi voinut kuulua samaan ryhmään kavereiden kanssa. Mutta ei se vaan käy niin. Ja nyt huomaankin miten sitä tuntuu että itse on mennyt eri asioissa kohinalla eteenpäin, kun kaverit ovat vasta niiden asioiden äärellä tai eivät ole koskaan semmoisia ajatelleetkaan. Kuten minä en ole ajatellutkaan eläkesäästämistä tai lapsivakuutuksia.

Hyväksyminen on iso avain.
Minä riitän juuri tämmöisenä. Vikoineni ja lahjoineni. Siitä tulee myös itselle rauhaa ja vapautta seistä omassa tilanteessaan, eikä tartte haikailla sellaisten asioiden perään, joihin ei faktisesti ole edes resursseja tai tarvetta.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja Shay » Ke 27 Huhti 2011 17:19

Pascal Lemoix kirjoitti:Ihminen haluaa aina olla nousukiidossa, nousuhumalassa tai nousukas. :p Kiihtyvässä liikkeessä. Ttoha-vaihe on seisova vesi. Seisovan veden jälkeen tulee lasku. Jos osake ei ole pörssissä nousussa, se on laskussa.

Tuo on niin totta. Mää haluaisin oman kodin ja talon, mutta ahdistaa ajatus, että sitten pitää olla siinä koko loppuelämä
ja pitää olla vakituinen työpaikka seuraavat 30 vuotta, kun maksaa asuntolainaa, eikä voi lähteä ulkomaille tai opiskelemaan
tai vain jonnekkin juttuun mukaan, jos tekee mieli. Myöskään en hirveästi halua muuttaa heti poikaystävän kanssa yhteen
ja mennä kihloihin niinkuin niin moni pari, joka on ollut yhdessä yhtä kauan kuin me. En halua, että kehitys pysähtyy. Nytkin
on kauhea hinku saada uusi työpaikka tai uusi JOTAIN, ettei elämän tylsyys ja rutiini ota valtaa ja tee minusta samanlaista
hautaantallaajaa kuin monesta työkaveristani. Elämässä pitää olla elämää!!!
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja Emilia » Ke 27 Huhti 2011 22:16

Täytin viime viikolla 28 eikä tunnu missään. Johtuu pitkälti siitä, että ikäkriiseilin vuosi ja pari sitten niin paljon, ettei paukut riittäneet enää tälle vuodelle. :virne: Mut ymmärrän kyllä niin hyvin tuon Suvin fiiliksen. Jotenkin siitä pääsi yli, ei enää jaksa välittää. Jos mulla on jatkossakin näin kivaa kuin nyt, en aio kriiseillä.

Pari kaveria mullakin on jo avioeronneita. Heitä ei käy kateeksi. Useimmilla ystävillä ei ole vielä lapsiakaan niin ei mullakaan ole mikään kiire sellaiseen elämään. On mulla yksi kaveripariskunta, jotka ovat naimisissa ja onnellisia ja asuvat eri kaupungeissa. Tuohon kun itse pystyisi hajoamatta, voisi sanoa jo saavuttaneensa jotain parisuhteiden saralla. Arvostan. En oikeastaan pidä sellaista talo, lapsi, Volvo -tyyppistä elämää edes tavoittelemisen arvoisena. :nolo: Mamma välillä koittaa vihjailla pikkutöppösistä, mut sen kerran kun sain sen itkemään kommentillani aiheesta, ei ole tarvinnut kuunnella mitään uteluja. Sitä paitsi sisko on se, jolla on mies. Piinaisi sitä. :nirppa: (Joo, en todellakaan ole ylpeä että sain oman äitini itkemään. :nolo: Kertonee jotain mun henkisestä iästä..)

Ainut mikä mua vähän oikeasti ahdistaa on se, etten ole saanut aikaiseksi ostaa omaa asuntoa vaan asun edelleen vuokralla. Mun kavereista vain yksi pariskunta asuu vuokralla ja nekin etsii omaa taloa kovaa vauhtia. Tuntuu että kaikilla muilla on varallisuutta ja ihan kuin ite olisi vain joku saamaton luuseri, vaikka oikeasti en ole ennen juurikaan pitänyt esimerkiksi omistusasumista mitenkään tärkeänä tai statusasiana. Tykkään nykyisestä asunnostani niin paljon, etten ymmärrä miksi siitä lähtisin. Toki jos vuokra nousee, sitten täytyy miettiä uusia vaihtoehtoja.

Työpaikkaa voisin kyllä vaihtaa. Eikä poikaystävä olisi yhtään pahitteeksi sunnuntaisin tai tylsinä torstai-iltoina, mutta mikäs tässä on ollessa. Parikymppisyyttä vielä kaksi vuotta jäljellä, aion ottaa kaiken ilon irti niistä. :virne:

Tää taisi olla maailman huonointa vertaistukea. :hullu:
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja skray » Ke 27 Huhti 2011 22:22

MInäkään en ole vielä valmis ihan lopullisesti päättämään, mihin haluan elämäni johdattavan, mutta on siinä vakiintumisessakin omat puolensa.

Oma koti, työ, perhe jne. mitä nyt kukakin haluaa, tuo kai sellaisen turvallisuuden tunteen, että nyt voi rauhassa elää elämäänsä ja toteuttaa itseään niiltä osin kuin voi ja haluaa. Voihan sitä silti esim. matkustella, opiskella, harrastaa ja elää täysillä, vaikka talon omistaakin. Joutuu ehkä vain vähän karsimaan sitten muita menoja tai säästämään matkoihinsa kauemmin kuin nyt. Mutta onhan sitä loppuelämä aikaa. Ja jos on lapsia, niin niitä kasvattaessahan se aika menee myös. Opettaa lapsi olemaan syömättä hiekkaa, ajamaan pyörällä, potkimaan palloa, haravoimaan tai mitä tahansa.. Onhan sekin elämää ja voi olla jännittävääkin seurata, miten oma jälkikasvu elämään sopeutuu. Hyvä sanoa, kun ei vielä omaa lasta ole, mutta noin mä sen kuvittelisin menevän. :virne:

Mä uskon ja toivon, että elämä ei lopu siihen että vakiintuu, vaan tahti ainoastaan hidastuu. Asioita joutuu ehkä karsimaan ja joidenkin asioiden tekemiseen menee ehkä kauemmin juurikin rahallisen säästämisen takia, mutta muuten uskon ja toivon, että voin tehdä haluamiani asioita vielä senkin jälkeen kun "kaikki loppuu ja elämä on tätä samaa tästä ikuisuuteen". Ja aina voi muuttaa kaupungista toiseen. Talo menee kaupaksi ja toisen voi ostaa tilalle onneksi. :virne:

Mä haluaisin ehkä jo ihan oman kämpän tän vuokrahomman tilalle. Valmistmisen jälkeen haluan ostaa kämpän, ehkä jonkun rivitalonpätkän vähän kaupungin ulkopuolelta. Sitten viimeistään, kun löytyy oman alan töitä tai edes jotain. Onhan mulla aina kauppa, mutta en halua jämähtää sinne, niinku monelle muulle on käyny. Haluan oman pihan ja terassin. Haluan grillin ja puutarhakalusteet ja haluan laittaa seinälle juuri sitä väriä tai tapettia kuin itseä huvittaa. Haluan myös tilaa tehdä niitä asioita, mihin ei nyt oikein ole mahdollisuutta. Ehkä musta on tulossa vanha. :p
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja heartless » To 28 Huhti 2011 11:33

Mullakin meinaa hetkittäin puskea pintaan ikäkriisi, mutta enimmäkseen tykkään olla tämän ikäinen kuin nyt olen, 27 on hyvä ikä ja vanheneminen ei pelota. Tuttavapiiriini kuuluu niin erilaisia ja eri ikäisiä ihmisiä, että ei tule mitään paineita "kuulua joukkoon" ja voin olla rauhassa sellainen kuin olen.

Mulla on onneksi ympärilläni ihania ihmisiä, jotka kannustavat tekemään asioita, jotka tuntuvat itsestä hyvältä. :sydän: Jos esimerkiksi työpaikka ei miellytä, sitä voi aina vaihtaa, ei sen työpaikan kanssa olla kuitenkaan naimisissa. Viime kesänä musta tuntui vahvasti siltä, että mun elämä polki paikallaan ja en tee muuta kuin tyhmenen töissä, mutta tajusin että se on ihan musta itsestä kiinni mitä teen elämälläni ja aloitin opiskelut avoimessa.
Doors are for people with no imagination.
(Skulduggery Pleasant)
heartless
 
Viestit: 490
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 15:59

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja Janet » La 30 Huhti 2011 09:28

Mulla on pienen pieni ikäkriisi. Se pompsahti pintaan tuossa viime synttäreillä, kun täytin 26. Yhtäkkiä mä olinkin lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä. Että sitä pitäis olla niinku fiksu ja filmaattinen ja aikuinen ja vaikka mitä.

Onhan meillä rakennuslaina, tontti ostettuna ja talo tekeillä, mutta kun ei olla naimisissa. Eikä kihloissa. Kohta kolme vuotta ollaan oltu yhdessä eikä meidän suhde ole ns. edennyt. Mies kyllä joskus totesi, että eiköhän tässä rakennuslainan ottamisessa ole ihan tarpeeksi sitoutumista... muttakun. Ja nyt kun 27 häämöttää edessäpäin, niin mä haluaisin naimisiin. Alle kolmikymppisenä, kiitos vain. Koska mua kauhistuttaa ajatus, että mä menisin yli kolmekymppisenä naimisiin, koska mä haluan olla nuori vielä silloin. Ja mieskin on seitsemän vuotta vanhempi, eli sittenhän se on lähes nelikymppinen hääpäivänä. Nyt se on vasta 33, eli ihan hyvä ikä. Ja lapsiakin pitäisi kohta tehdä, koska mä haluan olla nuorehko kun on lapsia. Ja ettei mies nyt olis nelikymppinen esikoisen synnyttyä. Mutta milloin niitä lapsia kerkee tehdä, kun talo on kesken, kihloissa ei olla eikä hääpäivää olla vielä määrätty?? En halua olla raskaana häissä! Apuva, ahistaa!

Ja joojoo, ikä on vain numero jne. Mutta kun kriisiä pukkaa silti!
Avatar
Janet
 
Viestit: 111
Liittynyt: Ke 07 Touko 2008 13:47

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja Annis » La 30 Huhti 2011 12:48

Meikän ikäkriisi loppui viime syksynä, kun tajusin, etten olekaan vielä 23, kuten olin luullut monta kuukautta :friikki:
Tiistaina tulee sitten tuo luku täyteen, eikä ahdista yhtään,
en mä enää jaksa tressata siitä mitä pitäis olla tai mitä ei ole, kai sitä on aikoja sitten tajunnut,
ettei aikuisenakaan tarvii tietää ja osata kaikkea.
Annis
 
Viestit: 436
Liittynyt: Ke 14 Touko 2008 12:29

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja Wildchild » La 30 Huhti 2011 13:17

elegia kirjoitti:Mä oon käsittänyt sen vähän niin, että tulee jonkinlainen pettymys siitä elämästä. Kaipuuta
siihen vapaaseen haahuilun ja itsensä etsimiseen. Varmaan jotain ajatuksia siihen suuntaan,
että olisi voinut tehdä jotain muutakin tai jotain asioita toisin. Tai että tulee joku "tää on nyt
tätä hautaan asti"-ahdistus. Vaikea sanoa, kun en itse ole kokenut.


Voin kertoa kokemuksella, että se on juurikin sitä.
Jos kerron jollekin tuntemattomalle, että olen naimisissa ja minulla on kaksi lasta, kuulostan...
vanhalta. Yli kolmekymppisellä (anteeksi yli kolmekymppiset :virne:). Olen kuitenkin "vasta" 26,
ja periaatteessa elämä edessä. Sain esikoiseni kun olin täyttämässä 22. Silloin 20-21-vuotiaana
kun mietimme poikaystäväni, nykyisen aviomieheni, kanssa lapsen tekoa, tuntui että aika on
oikea ja elämä on eletty. Nyt voisin kysyä itseltäni "mitä helvettiä oikein ajattelit?". Miten kaksikymppisen
elämä voi olla jo eletty? Toki joku näsäviisas sanoisi että kun lapsesi on täysi-ikäinen, olet vasta
täyttämässä 40 ja silloinkin on elämää vielä elettävänä. Tottahan toki, mutta eihän se ole sama.
Ei ole sitä samaa vapauden tunnetta, mikä olisi nuorena ja lapsettomana. Jos esim. lähtisin silloin
nelikymppisenä kiertämään maailmaa (koska en sitä ennen lapsia tehnyt), olisi koko ajan takaraivossa
huoli miten lapset pärjää kotona vaikka ovatkin aikuisia. Kuulostan ehkä hieman jopa itsekkäältä
ajatellessani noin, koska kyllähän aikuinen osaa pitää itsestään huolen. Ja toisekseen, ei ole
sama "olla ja rellestää" parikymppisenä kuin nelikymppisenä. :munmo:

Näin facebook-aikakaudella myönnän, että luen kateudella ikäisteni status-päivityksiä ulkomaan
matkoista, illanvietoista tai ihan vaikka vain siitä, että saavat maata koko päivän sängyn pohjalla
tekemättä mitään. Puhumattakaan kaikista "ihanista" opiskelijariennoista. Minulta nuo on lähes
kaikki kokematta, ja herranjumala, mä olen 26! Lähes kolmekymmentä. Toinen jalka haudassa.
En koe, että aviomies ja kaksi lasta olisi minkäänlainen saavutus vaikka heitä hyvin paljon rakastankin.

Rupesipa taas ahdistamaan tämä ikä ja elämä. :friikki:
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja Aranwe » La 30 Huhti 2011 22:53

Mulla tulee 34 mittariin tänä vuonna ja kolmenkympin kriisi on periaatteessa jo takana päin, mutta 40 lähestyy uhkaavasti. Toki ei sekään ole kuin numero taulussa ja ikinä ei pitäisi tuijottaa pelkkää ikää tai menneisyyteensä ja katua kaikkia niitä asioita, joita ei ole saavuttanut tai tehnyt. Sen sijaan pitäisi osata nauttia siitä hetkestä, missä kunakin hetkenä elää ja olla stressaamatta vanhemisesta. Tai mistään muustakaan.

Omaa asuntoa mulla ei ole, enkä sellaista nyt oikeastaan haluakaan, koska se sitoo liikaa. Elin melkein 10 vuotta parisuhteessa, kunnes avioeron jälkeen meni sitten koko elämä uusiksi ja nyt vuosi eron jälkeen nautin siitä, että olen vapaa tulemaan ja menemään miten itse haluan, kuluttamaan rahani mihin itse haluan ja matkustamaan mihin itse haluan. Olen taas alkanut haaveilemaan töihin lähdöstä ulkomaille ja kaikenlaisesta elämänkokemuksen keräämisestä. Tekemään kaikkea mahdollista, että ei tarvitse sitten vanhempana katkerana valittaa, "että kun ei tullut koettua sitä eikä tätä ja nyt olen jo näin vanha eikä enää ehdi". Tässä iässä useimmat kaverit ja ikätoverit ovat tiiviisti kiinni lapsiperheen arjessa tai uraputkessa.

Minä en halua enää jämähtää paikoilleni ja jumittaa vuosikausia lapsia kasvattaen ja asuntovelkaa maksaen. Haluan olla vapaa. En tarkoita vapaalla sitä, ettenkö voisi parisuhdetta harkita (jos sellainen tielle osuu), mutta ei pidä lopettaa elämistä, vaan pysyä aktiivisena. Teen täyttä työviikkoa, opiskelen vapaa-ajalla toista korkeakoulututkintoa, soitan kahdessa eri bändissä ja yritän vielä liikuntaharrastuksistakin pitää kiinni, niin eihän tässä ehdi mitään kriisejä oikein kehittämäänkään, kun on jatkuvasti kalenteri täynnä.
Avatar
Aranwe
 
Viestit: 1257
Liittynyt: Ti 28 Joulu 2010 00:37
Paikkakunta: Brexit Wasteland

Re: Ikäkriisi

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 02 Touko 2011 21:00

Hieno ketju tämä kyllä, viisaita ajatuksia erilaisista tilanteista. Kai sitä ihmisillä on monenlaisia kuvitelmia siitä millaisen elämän haluaisi tai millainen elämä voisi olla. Olennaista olisi löytää se mikä itselle sopii, eikä ainakaan mennä joidenkin ulkoa asetettujen normien mukaan.

En tiedä onko mulla oikeastaan tällä hetkellä ikäkriisiä. Mullakin se oli ehkä pahempi siinä jossain 26-27 kohdalla, mutta nyt kun 30 tulee jo ensi vuonna, niin ei tunnu ainakaan vielä missään. Saa nähdä sitten. Aiempi ikäkriisi liittyi lähinnä epävarmuuteen siitä lähteekö ura ym. käyntiin vai jämähdänkö johonkin työttömyysputkeen ja hautaudun yksinäisenä kotiin. :p

Tällä hetkellä on sitten monenlaista mahdollisuutta edessä, joten tuntuu kivalta, vaikka ei mulla olekaan parisuhdetta, taloa, autoa, vakityötä saati lapsia. Joskus nuorempana sitä kuvitteli, että tähän ikään mennessä sellaiset olisivat jo olemassa tai vahvasti harkinnassa, mutta nyt ei kyllä ole kiire (varsinkaan lapsilla). Kiban ajatukset tässä ketjussa kuulostivat tutuimmilta itselleni. :femmat:

Mä kerkesin vasta nuoruuden hillittömästä epävarmuudesta eroon, joten nyt ajattelin ennemminkin katsella mitä tulee. Varsinkin kun jotenkin tuntuu, että edessä on sellaista, mistä ei yhtään tiedä. Että miten käy ja mihin sitä päätyy.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Seuraava

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa

cron