Lomalla - saatko oltua?

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Re: Lomalla - saatko oltua?

ViestiKirjoittaja skray » To 26 Kesä 2014 19:03

Mulla oli jo viikko lomaa tuossa kesäkuun alussa ja olisin voinut jäädä lomalle vaikka koko kesäksi saman tien. Mä tykkään olla lomalla.
Kun saa vaan OLLA. Ei tarvi tehdä mitään, koska on lomalla. Ihanaa.
Loput lomasta on vasta elokuun puolesta välistä, että sitä ootellessa.
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Lomalla - saatko oltua?

ViestiKirjoittaja Wildchild » Ma 07 Heinä 2014 21:57

Mä olen ny "lomaillu" siitä asti kun lasten kerhot ja eskarit loppui. Eli kesäkuun alusta asti. Silti tuntuu että loma alkoi vasta nyt kun ilmatkin paranivat. Tähän asti ollaan vaan möllötetty himassa kun ulkona on kylmää ja sateista, eikä mitään tee mieli tehdä. Nyt ollaankin sitten muutamassa päivässä tehty paljon enemmän kuin koko kesäkuussa yhteensä. :keijo:

Vielä olisi lomaa jäljellä tasan viisi viikkoa. Ja nyt jo on sellanen olo miksi vain viisi?, miksi tämä kesä ei voi vain jatkua ja jatkua. Koska tunnen oikeasti eläväni kesäisin. Kaikki tämä valo ja vapaa-aika. Ihanaa. :sydän:

Kesä ja loma. :sydän: Kesäloma. :pilvi:

Paha talvi, pysy pois. :kieli:
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Lomalla - saatko oltua?

ViestiKirjoittaja damn » Ke 09 Heinä 2014 11:44

Jee, neljä viikkoa lomaa. Tuli tämä loma kyllä niin tarpeeseen. Alkoi hermot olla todella kireällä, olen kiukutellut viikkokausia ja vapaa-ajan kotona nukuin koko ajan, ei oikein mikään kiinnostanut. Aloitin loman käymällä siskon luona Tampereella. Mukava reissu, mutta olisi pitänyt käydä siellä myöhemmin loman aikana, olin nimittäin niin väsynyt kun työviikon jälkeen piti lähteä reissuun, että olin huonoa seuraa osan ajasta.

Tämän viikonloppuna pitäsi lähteä kaverin kolmekymppisille viereiselle paikkakunnalle, seuraavana viikonloppuna on isän 60-vuotisjuhlat Savonlinnassa(ajattelin samalla jäädä mökkeilemään muutamaksi päiväksi, kun siellä kerran olen). Pitää katsoa jaksaako viimeisellä lomaviikolla elokuun alussa käydä vielä uudestaan mökillä. Muuten varmaan jaksaisikin, mutta kun noi matkat maksaa niin hemmetisti. Olen yrittänyt houkutella poikaystävää mukaan, jos saataisiin auto lainaan niin matkat ei maksaisi kovin paljoa. Viikot koitan rentotua parhaani mukaan kotona. Kävin lainaamassa ison kasan kirjoja, niin tarkoitus olisi viettää aikaa ulkona auringossa lukien, kavereitten kanssa piknikeillä ja urheillen.
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Lomalla - saatko oltua?

ViestiKirjoittaja L-S » Ke 16 Heinä 2014 09:59

Olen aina ajatellut tämän ketjun ideasta, että ei mulla ole vaikeuksia olla lomalla, kunhan vaan joskus sitä olisi. Nyt on kuitenkin vähän käänteinen ongelma, eli se, että en osaa jäädä lomalle. :keijo:

Ajattelin kyllä tämän päivän jälkeen olla tulematta töihin, mutta silti mietin, pitäisikö ensi viikolla kuitenkin tehdä jotain. :friikki: Mulle ei ole määritelty selkeitä lomapäiviä, jotka täytyisi pitää, vaan täytyy tehdä tietty määrä tunteja, jonka jälkeen saa pitää haluamallaan aikataululla lomaa. Tunnit on täynnä, mutta nyt ei tunnu siltä, että olisin ansainnut lomaa, koska hommia olisi paljon ja tietyt jutut ovat vaiheessa. Sitä paitsi elokuussa mulle ei makseta palkkaa, mutta tässä vaiheessa vuotta yleisemmät hommat on hoidettu ja teen vaan omaa hommaani, jota joudun jatkamaan vielä työttömänäkin, jos haluan tällä uralla jatkaa... joten siksikään töistä irti päästäminen ei jotenkin istu ajatuksiin. Kuulostaa varmaan oudolta, ja niin se onkin, mutta ajatukset ovat tässä ristiriitaisessa tilanteessa vähän solmussa. Päälle vielä se, että jo pitkään on tuntunut siltä, että olen pahasti loman tarpeessa.

Onneksi on vähän lomaohjelmaa kuitenkin ainakin viikonlopuksi suunnitteilla, ei mulla ole vaikeuksia olla tekemättä töitä, jos pääsen kotiympyröistä pois. Eikä välttämättä muutenkaan, mutta se ajatuksen tasolla irti päästäminen onkin vaikein kohta. :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Lomalla - saatko oltua?

ViestiKirjoittaja kmaria » Ke 16 Heinä 2014 11:13

Ihan varmasti olet L-S ansainnut lomaa, vaikka niitä töitä riittäisi edelleen. Jos olen ymmärtänyt sun alan oikein, jotain tekemistä olisi varmasti aina, joten pakko vaan joskus ottaa sitä lomaa. Väsyneenä menee helposti ajatukset solmuun. :tilt:

Mulla on tänä kesänä vain viikko lomaa, koska vaihdoin keväällä työpaikkaa. Onneksi se on jo ensi viikko, sillä alkaa työnteko olla vähän nihkeää.
kmaria
 
Viestit: 430
Liittynyt: Su 04 Touko 2008 23:44

Re: Lomalla - saatko oltua?

ViestiKirjoittaja L-S » Ke 16 Heinä 2014 12:51

Joo, tottahan se on, että väsyneenä ei mistään tulekaan mitään ja homma on nihkeää. Täytyy vaan yrittää päästää ajatuksetkin lomalle, vaikka tekemistä aina riittäisikin...
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Lomalla - saatko oltua?

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » La 19 Heinä 2014 17:28

Olen saanut tehtyä tällä lomalla jo kaiken, mitä ajattelin tekeväni. Lomaa on kuitenkin vielä 3 viikkoa. Haluaisin jo töihin! Jotenkin vapaa-aikakin menee paremmin silloin, kun sitä on vähemmän eli vain illat ja viikonloput. Ehkä pitää nyt loppuloma täyttää kaikella tekemisellä, niin sujuu nopeammin.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Edellinen

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron