Sukulaisjutut: Kivaa vai kiusallista?
Lähetetty: La 10 Joulu 2011 22:23
Vanha klisee kuuluu: sukulaisiaan ei voi valita, mutta ystävät voi.
Jutellaanpas niistä ensin mainituista.
Mulla on 13 (-1 kuollut) tätiä, setää ja enoa, ja n. 28 serkkua (en jaksa tehdä tarkistuslaskentaa, joten veikkaan tuollaista lukua), jotka jakautuvat hyvin selkeästi isän ja äidin puoliin. Isän puolella tulen suht helposti toimeen kaikkien kanssa, äidin puolella on huomattavasti vaivaantuneempi olo, ja itse koen olevani huomattavasti enemmän isän sukua kuin äidin.
Tämän ketjun innoitti äskeinen puheluni äidille. Soitin äidille kyselläkseni kuulumisia, ja hän oli taloyhtiön pikkujouluissa. Samassa taloyhtiössä asuu äitini sisko, minun kummitätini, joka halusi yhtäkkiä jostain syystä puhua kanssani. Ajattelin: "samapa tuo, humalassa se on kuitenkin, joten horiskoon horinansa."
Ei hitto mikä virhe.
Se ehdotti, että mun pitäis mennä käymään sen luona, siten että me oltais ihan kaksistaan. Ja syynä oli se, ettei me tunneta toisiamme.
Odotukseni on osastoa 3. asteen kuulustelu aiheesta "mitä opiskelet, mitä teet työksesi, mikä susta tulee isona, onko sulla miestä, onko sun elämässä mitään järkeä tai sisältöä?" Ja luultavasti prosessi jatkuu siten, että se kertoo tyttärelleen ja kaikille mahdollisille tutuilleen ja sukulaistensa kaimoille ne mun kuulumiset, koska äiti ja mun kummitäti eivät varsinaisesti mun kokemuksissa pysty kerskailemaan sillä, että osaavat pitää toisten ihmisten luottamuksella kertomat asiat omana tietonaan.
Isän puolen tätien kanssa kahdenkeskinen ajanvietto ei olisi minkäänlainen ongelma. Juteltavaa löytyisi ihan satavarmasti, kukaan ei kuulustelisi mitään ja hyvät ruuat saataisiin päälle. Äidin puolella... öh.. no ehkä tuo kertoo jotain, että en mä oikeestaan tunne niitä äidin puolen sukulaisiani lainkaan. Miks musta tuntuu, että mä varmaan taannun siinä keskustelussa 10-15 vuotta?
Se sanoi miettineensä tätä jo kauan. Miksei se ole voinut sitten vaikka soittaa? Tai urkkisi vaikka äidiltä niitä mun asioita, siinähän se naapurissa asuu. Pakkoko minut on tähän sotkea?
(Voi että mä tuun katumaan tämän viestin sävyä myöhemmin... )
No jaa, tuo puhelu nyt ehkä sohaisi johonkin ahdistuskohtaan, mutta yleisesti ottaen äidin puolen sukulaiset ovat minulle suurimmaksi osaksi aika yhdentekevää sakkia - ei suurempia ahdistuksia eikä suurempia riemuja, eikä oikeastaan paljonkaan yhteistä kenenkään kanssa. Isän puolen sukulaisista pidän lähestulkoon poikkeuksetta. Yhden serkun vaimo on -osastoa, mutta sitäkin näkee korkeintaan muutaman vuoden välein. Isän puolen sukulaisten luona on aina tervetullut olo, ja yleensä siellä saa olla kuin kotonaan. Aikuisia kohdellaan aikuisina ja lapsille annetaan tilaa olla lapsia. Äidin puolen sukulaisiin ei ole ikinä pidetty samalla tavalla yhteyttä, vaikka ovat aina asuneet lähempänä, joten siten heidän luonaan on aina olo kuin olisi vieraissa. Vaikka mummulassa käytiin vähintään kerran kuukaudessa, niin samalla paikkakunnalla asuvia tätejä perheineen ei käyty tapaamassa käytännössä koskaan. En tiedä miksi vanhempani eivät ole pitäneet yhteyttä äidin sukulaisiin, mutta on se ainakin yksi syy, miksi koen olevani tosi ulkopuolinen missään sen puolen sukutapaamisissa.
Minkäslaisia sukulaisia muilla keijoilla on?
Jutellaanpas niistä ensin mainituista.
Mulla on 13 (-1 kuollut) tätiä, setää ja enoa, ja n. 28 serkkua (en jaksa tehdä tarkistuslaskentaa, joten veikkaan tuollaista lukua), jotka jakautuvat hyvin selkeästi isän ja äidin puoliin. Isän puolella tulen suht helposti toimeen kaikkien kanssa, äidin puolella on huomattavasti vaivaantuneempi olo, ja itse koen olevani huomattavasti enemmän isän sukua kuin äidin.
Tämän ketjun innoitti äskeinen puheluni äidille. Soitin äidille kyselläkseni kuulumisia, ja hän oli taloyhtiön pikkujouluissa. Samassa taloyhtiössä asuu äitini sisko, minun kummitätini, joka halusi yhtäkkiä jostain syystä puhua kanssani. Ajattelin: "samapa tuo, humalassa se on kuitenkin, joten horiskoon horinansa."
Ei hitto mikä virhe.
Se ehdotti, että mun pitäis mennä käymään sen luona, siten että me oltais ihan kaksistaan. Ja syynä oli se, ettei me tunneta toisiamme.
Odotukseni on osastoa 3. asteen kuulustelu aiheesta "mitä opiskelet, mitä teet työksesi, mikä susta tulee isona, onko sulla miestä, onko sun elämässä mitään järkeä tai sisältöä?" Ja luultavasti prosessi jatkuu siten, että se kertoo tyttärelleen ja kaikille mahdollisille tutuilleen ja sukulaistensa kaimoille ne mun kuulumiset, koska äiti ja mun kummitäti eivät varsinaisesti mun kokemuksissa pysty kerskailemaan sillä, että osaavat pitää toisten ihmisten luottamuksella kertomat asiat omana tietonaan.
Isän puolen tätien kanssa kahdenkeskinen ajanvietto ei olisi minkäänlainen ongelma. Juteltavaa löytyisi ihan satavarmasti, kukaan ei kuulustelisi mitään ja hyvät ruuat saataisiin päälle. Äidin puolella... öh.. no ehkä tuo kertoo jotain, että en mä oikeestaan tunne niitä äidin puolen sukulaisiani lainkaan. Miks musta tuntuu, että mä varmaan taannun siinä keskustelussa 10-15 vuotta?
Se sanoi miettineensä tätä jo kauan. Miksei se ole voinut sitten vaikka soittaa? Tai urkkisi vaikka äidiltä niitä mun asioita, siinähän se naapurissa asuu. Pakkoko minut on tähän sotkea?
(Voi että mä tuun katumaan tämän viestin sävyä myöhemmin... )
No jaa, tuo puhelu nyt ehkä sohaisi johonkin ahdistuskohtaan, mutta yleisesti ottaen äidin puolen sukulaiset ovat minulle suurimmaksi osaksi aika yhdentekevää sakkia - ei suurempia ahdistuksia eikä suurempia riemuja, eikä oikeastaan paljonkaan yhteistä kenenkään kanssa. Isän puolen sukulaisista pidän lähestulkoon poikkeuksetta. Yhden serkun vaimo on -osastoa, mutta sitäkin näkee korkeintaan muutaman vuoden välein. Isän puolen sukulaisten luona on aina tervetullut olo, ja yleensä siellä saa olla kuin kotonaan. Aikuisia kohdellaan aikuisina ja lapsille annetaan tilaa olla lapsia. Äidin puolen sukulaisiin ei ole ikinä pidetty samalla tavalla yhteyttä, vaikka ovat aina asuneet lähempänä, joten siten heidän luonaan on aina olo kuin olisi vieraissa. Vaikka mummulassa käytiin vähintään kerran kuukaudessa, niin samalla paikkakunnalla asuvia tätejä perheineen ei käyty tapaamassa käytännössä koskaan. En tiedä miksi vanhempani eivät ole pitäneet yhteyttä äidin sukulaisiin, mutta on se ainakin yksi syy, miksi koen olevani tosi ulkopuolinen missään sen puolen sukutapaamisissa.
Minkäslaisia sukulaisia muilla keijoilla on?