Modernisti syrjäytyneet
Lähetetty: Su 01 Huhti 2012 13:28
Pää pyörittelee sisällään monenlaisia ajatuksia, mutta näin netin syövereissä klikkaillessani esille on noussut yhä ajatus tietoyhteiskunnan ulkopuolisista ja syrjäytyneistä.
Itseäni on tämän kaiken modernin tietotulvan keskellä alkanut pohdituttaa kelkasta tipahtaminen ja missä vaiheessa voi laskea itsensä täysin muinaismuistoksi. Onko henkilö jota ei löydy facebookista tai ei ole lukenut/nähnyt ainuttakaan Harry Potteria nyky-yhteiskunnan hylkiö? Onko mahdotonta elää jos ei toiminnallaan tunnusta tämän hetkistä käyttäytymisnormia? Missä vaiheessa ihmettely muuttuu humoristisesta syrjinnäksi?
Vaikka pidänkin itseäni kohtalaisena (populaari)kulttuurin tuntijana, on viime aikoina yhä etenevissä määrin päälle tunkenut tunne ulkopuolisuudesta ja poikkeavuudesta. Hunger Games, Twilight,Tumblr, Twitter ja etc. eivät ole millään tavalla osa elämääni, mutta tiedän kyllä mistä on ko. asioissa kyse. Koska en ole näihin tai vastaaviin ilmiöihin lähtenyt millään tasolla mukaan, on minulle ennemminkin muodostunut vastareaktio, joka estää ehkä jatkossakin valtavirrassa mukana olemisen.
Missä siis menee "normaalin" tuntemuksen raja? Onko normeista poikkeavan uhkana syrjäytyminen sekä nykyelämisestä että keskusteluista?
Itseäni on tämän kaiken modernin tietotulvan keskellä alkanut pohdituttaa kelkasta tipahtaminen ja missä vaiheessa voi laskea itsensä täysin muinaismuistoksi. Onko henkilö jota ei löydy facebookista tai ei ole lukenut/nähnyt ainuttakaan Harry Potteria nyky-yhteiskunnan hylkiö? Onko mahdotonta elää jos ei toiminnallaan tunnusta tämän hetkistä käyttäytymisnormia? Missä vaiheessa ihmettely muuttuu humoristisesta syrjinnäksi?
Vaikka pidänkin itseäni kohtalaisena (populaari)kulttuurin tuntijana, on viime aikoina yhä etenevissä määrin päälle tunkenut tunne ulkopuolisuudesta ja poikkeavuudesta. Hunger Games, Twilight,Tumblr, Twitter ja etc. eivät ole millään tavalla osa elämääni, mutta tiedän kyllä mistä on ko. asioissa kyse. Koska en ole näihin tai vastaaviin ilmiöihin lähtenyt millään tasolla mukaan, on minulle ennemminkin muodostunut vastareaktio, joka estää ehkä jatkossakin valtavirrassa mukana olemisen.
Missä siis menee "normaalin" tuntemuksen raja? Onko normeista poikkeavan uhkana syrjäytyminen sekä nykyelämisestä että keskusteluista?