forde.munfoorumi.com

Pää pyörittelee sisällään monenlaisia ajatuksia, mutta näin netin syövereissä klikkaillessani esille on noussut yhä ajatus tietoyhteiskunnan ulkopuolisista ja syrjäytyneistä.

Itseäni on tämän kaiken modernin tietotulvan keskellä alkanut pohdituttaa kelkasta tipahtaminen ja missä vaiheessa voi laskea itsensä täysin muinaismuistoksi. Onko henkilö jota ei löydy facebookista tai ei ole lukenut/nähnyt ainuttakaan Harry Potteria nyky-yhteiskunnan hylkiö? Onko mahdotonta elää jos ei toiminnallaan tunnusta tämän hetkistä käyttäytymisnormia? Missä vaiheessa ihmettely muuttuu humoristisesta syrjinnäksi?

Vaikka pidänkin itseäni kohtalaisena (populaari)kulttuurin tuntijana, on viime aikoina yhä etenevissä määrin päälle tunkenut tunne ulkopuolisuudesta ja poikkeavuudesta. Hunger Games, Twilight,Tumblr, Twitter ja etc. eivät ole millään tavalla osa elämääni, mutta tiedän kyllä mistä on ko. asioissa kyse. Koska en ole näihin tai vastaaviin ilmiöihin lähtenyt millään tasolla mukaan, on minulle ennemminkin muodostunut vastareaktio, joka estää ehkä jatkossakin valtavirrassa mukana olemisen.

Missä siis menee "normaalin" tuntemuksen raja? Onko normeista poikkeavan uhkana syrjäytyminen sekä nykyelämisestä että keskusteluista?

Ehkä tässä iässä vain voi havaita, kuinka seuraavalla sukupolvella on ihan eri jutut. Kymmenen vuoden päästä ne kirjoittaa noiden tunnareiden linkkejä Faseen, tai mikä onkaan silloin.

Paljonko heille taas sanoo Paavo Väyrynen, Dostojevski, näiden yhteys, kynän ja c-kasetin yhteys jne.

Vaikea kysymys. Nykymaailmassa tietyt jutut ovat kovin laajalle levinneitä.

Itsekään en ole koskaan erityisemmin innostunut Pottereista, Twilightista tai nälkäpeleistä. Koen muutenkin, että näistä innostuneiden pääjoukko on ehkä itseäni hitusen nuorempia, vaikka toisaalta kai niistä moni noin kolmekymppinenkin intoilee. En silti koe itseäni ulkopuoliseksi. Nykymaailmassa löytyy helposti verkostoja, joista löytää samanhenkisiä ihmisiä. Tätä toki helpottaa se, että käytän kyllä aktiivisesti sosiaalista mediaa. Voi olla, että jos en käyttäisi, tuntisin itseni ulkopuoliseksi. Vaikea sanoa. (Tietyssä mielessä Harry Potter ja Twitter ovat toki aivan eri asioita: vaikka molemmat ovat valtakulttuuria, toinen on sisältöä ja toinen muotoa, väline, joka toki osaltaan määrittää sisältöjä.)

Toisaalta olen taas viime päivinä hämmästellyt sitä miten ihmisten väliset yhteydet löytyvät: yllättävästi. Jos vaikka on yksi isosta joukosta, nuoria ihmisiä eri puolilta maailmaa, aina löytyy yllättäviä yhteyksiä, vaikka jokaisella on omat hyvin erilaiset lähtökohtansa.

Vaikka en ole koskaan kokenut Spice Girlsiä itselleni erityisen läheiseksi enkä fanittanut sitä teininä, tunnistan kuitenkin kappaleen, ja riittävän hajanaisessa porukassa baarissa soiva Spice Girls -kappalekin näyttää riittävän yhdistäväksi tekijäksi, josta moni innostuu. Ehkä siksi, että se on riittävän yleistä, riittävän tavanomaista, hajutonta, sellaista joka kuitenkin määrittää aikaa, jota nämä kaikki siitä nyt innostuvat ovat eläneet.

Mun mielestä esim. Facessa ei ole pakko olla. Saahan sitä ihmisiin muutenkin
yhteyttä, jos oikeasti haluaa. Mun mies ei ole facessa eikä kyllä tule olemaankaan.

Pottereita olen lukenut, Twilightit lähinnä naurattaa.. Netin ilmiöt kuitenkin on
suurimmaksi osaksi tuttuja, vaikka niihin en osallistuisikaan.

Minulla tulee mietittyä monesti sitä, minkälainen maailma on silloin, kun oma lapsi
on täysi-ikäinen. Millaisilla autoilla ajetaan, onko kaupassa käynti erilaista, onko
jotain sotia menossa lähiseuduilla, kuka määrää mitä Suomessa saa tehdä? Huolestuttaa
välillä paljonkin.

Mutta toisaalta, kuinka paljon syrjäytymistä netti aiheuttaa? Monilla nuorilla se ainut
elämä on netissä. Onhan se hyvä että edes siellä on jotain, mutta monet se tuntuu
imaisevan kokonaan mukanaan, ettei jouda edes kouluun, saatikka töihin lähtemään.

En ole edelleenkään facebookissa, hunger gamesin katson alelaarista joskus, harri pottereita ja twilightejä en oo lukenut. Kuulemma facebookin käyttäjät lukee vähemmän kirjoja, kun ennen facebookkiin liittymistä. En mä oo vielä yhtään hyvää syytä keksinyt, miksi liittyisin facebookkiin. Jos mä jään jostain väkinäisistä hassunhauskoista statuspäivityksistä paitsi, niin olkoot niin. Mieluummin kusisin seisaaltaan itseni yli, kuin liittyisin facebookkiin.

Musta tuntuu, että mä oon tipahtanu osittain jo kehityksen jälkijunaan, ainakin tekniikan saralla. Osittain omasta halustani ja osittain siitä syystä, etten jaksa/viitsi tutustua uusimpaan tekniikkaan. "Kaikilla" on nykyään kosketusnäyttöpuhelimet, iPadit, netti kännykässä ja muuta sellaista teknistä vempainta. Mulla ei ole, enkä tunne tarvetta sellaisiin. Mutta koska mulla ei ole niitä, enkä jaksa niihin tutustua vaan tyydyn vähemmän loistokkaisiin vaihtoehtoihin, en enää tiedä mihin sitten käännyn, kun ne perusvempaimetkin on jo niin edistyneitä kuin kosketusnäytöllisiä kaikki. Suurimmaksi osaksihan tää kaikki johtuu siitä, että en viitsi alkaa tutustua erilaisiin ominaisuuksiin mitä uusimmista vempaimista löytyy. Ei mua kiinnosta tarpeeksi. Esim. munkin kännykässä, vaikka aika perusmalli onkin, vois varmasti tehdä paljon enemmän kuin soittaa, lähettää viestejä ja ottaa satunnaisia kuvia, mutta en vaan tunne tarvitsevani muuta, joten kaikki "hienoudet" jää sitten käyttämättä.
Se, ettei mua kiinnosta nää jutut, edistää selkeesti sitä, että tipahdan junasta. En tarkota sitä, että aina pitäis olla uusimmat laitteet itellä käytössä, mutta että seurais edes vähän mitä siellä kehityksessä tapahtuu. Välillä musta tuntuu, että mun iskäkin on paremmin perillä erilaisista moderneista jutuista kuin minä ja omistaa/käyttää niitä enemmän.

Tietokonetta toki osaan käyttää, olen sitä sukupolvea, jolle kaikki tietokonejutut on itsestään selviä noin niinku niiden olemassaolon kannalta, mutta varmasti tässäkin tietokoneessa olis paljon sellasia juttuja, joita voisin hyödyntää enemmän.

Kuulun Facebookiin (en toisaalta enää tiedä miksi), käyn fordella ja maksan laskuni netissä. En siis ole aivan syrjäytynyt. Virallisissa asioissa mieluummin soitan tai käyn itse paikan päällä kuin hoitaisin asiat netissä. Tällasia asioita vois olla esim. verojutut ja kelaan liittyvä asiointi. Jotenkin se tuntuu luontevammalta.

Mä en näe ollenkaan, että olis jotenki syrjäytyny siksi, ettei oo lukenu jotain kirjaa tai katsonut elokuvaa. Ne on sellasia asioita, jotka riippuu ihan siitä mistä kukin tykkää. Ei kaikki ne, jotka on lukenu Potterit, oo lukenu kirallisuuden klassikoita kuten esim. Charles Dickensin Suuria odotuksia tai Victor Hugon Kurjia. Ei jonkun kirjan lukeminen tee kenestäkään sen modernimpaa tai syrjäytyneempää kuin toisestakaan. Enemmän mun mielestä on painoa sillä, miten selviää arkipäiväsistä askareista, esim. laskujen maksamisesta tai kirjaston kirjojen laina-ajan pidentämisestä. Pitääkö/haluatko/tarviiko lähteä pankkiin/kirjastoon asioita hoitamaan vai käytkö kotoa käsin netissä tekemässä ne. Aika paljon asioita kehotetaan nykyään hoitamaan teknisten vempaimien avulla, joten niillä on enemmän merkitystä modernin syrjäytymisen kannalta.

Toki tekniikalla tehdään viihdettäkin ihmisille, millä ei ole merkitystä arkipäivistä selviytymiseen, mutta kaippa tulevaisuudessa on vielä tulossa päivä, kun viihdettäkään ei enää ole ilman 3D-laseja, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Mulla on ollut vähän hankaluuksia tämän aiheen kanssa. En oikein ymmärtänyt, mitä ToyWiz otsikollaan ja avauksellaan haki. Mää näen "modernin syrjäytymisen" näissä nuorissa, jotka tipahtaa esim. World of Warcraftin (tai jonkun muun nettiin sitoutuneen ilmiön) syövereihin niin, etteivät enää suurin piirtein käy edes kaupassa, töissä käymisestä tai kouluttautumisesta puhumattakaan. Luen itseni hitusen verran tähän kategoriaan, koska ei se ole ollut omalla kohdallanikaan kaukana. Onneksi kuitenkin olen löytänyt ainakin jonkun verran parempaakin tekemistä.

Mutta jos tässä puhutaan näistä populaarikulttuurin ilmiöistä, niin minä ainakin valitsen syrjäytymiseni ihan itse. Mun hypevillitysvälttelyni alkoi muistaakseni Titanicista aikoinaan, ja sen jälkeen en ole tutustunut oikeastaan mihinkään kunkin ajan teini-ilmiöön. Mun ikäluokalla se ilmiö oli Titanic ja Leonardo, seuraavilla taisi tulla LotR ja Elijah Wood. Sittemmin on ollut Potterit ja Twilightit ja nyt ilmeisesti sitten Nälkäpeli (aka Battle Royale with Cheese). Mitään näistä en ole katsonut tai lukenut sen enempää kuin mitä viittauksista (ks. intertekstuaalisuus) ja muilta ihmisiltä olen kuullut. Ja siten kuvittelen olevani jotenkin erityisen cool ja hip.

Skrayn mainitsemista teknisistä vimpaimista mulla on "älypuhelin", jonka hankin lähinnä Evernoten takia. Etsin vimmaisesti keinoja, joilla saisin elämäni ja aikatauluni ja asiani järjestykseen (etten valuisi takaisin tuonne, mihin viittasin ekassa kappaleessa), ja Evernote tarjoaa ainakin yhden mahdollisuuden pitää kirjaa asioista siten, että ne muistiinpanot ovat aina myös mukana. En minäkään käytä sitä läheskään kaikkeen, mihin pystyisin. Esimerkiksi mp3-soittimena käytän edelleen ikivanhaa iPodiani, vaikka puhelimeeni mahtuisi tuplasti enemmän musiikkia, ja siihen saisi jopa Spotifyn mukaan. Siirryn Spotify-aikaan ehkä sitten kun taloudellinen tilanteeni kohenee hieman. Lähinnä käytän puhelintani (uskokaa tai älkää) puhelimena! Lisäksi käytän sen internet-ominaisuuksia, herätyskelloa sekä tosiaan sitä Evernotea. Eilen löysin sieltä Office-paketin, jolla pystyisin periaatteessa kai tekemään jopa kouluhommia, mutta en oikein tajua, miksi tekisin niitä puhelimella, kun on tietokonekin käytössä. Sormitietokonetta (kuten Hesari sellaisia kutsuu) en koe tarvitsevani. En oikein tiedä mitä sillä sitten pitäisi tehdä, kun sellaisen hankkii. Kirjoittamisessa tykkään enemmän konkreettisista nappuloista, ja kymmensormijärjestelmäni on nopeampi kuin mihin kosketusnäytöillä ikinä pääsisin. Lisäksi läppärin saa taivuteltua sopivaan asentoon.

Sosiaalisesta mediasta olen mukana Facebookissa. Twitter- ja google+-tilini olen lopettanut. Twitteriä tosin on välillä vähän ikävä, koska olin juuri oppinut käyttämään sitä, kun hetken vimmassa poistin tietoni sieltä. Sen kautta oli hauskaa esimerkiksi seurata Euroviisuja ja Linnan juhlia, ja YLEn Twitter-Teksti-tv on/oli mun mielestäni upein mediamashup ikinä!
Välillä Facebook ärsyttää (ja yksityisyysjutut ahdistaa), ja uhkaan lähteä sieltä pois, mutta sitten taas en oikein keksi, että mitä sillä saavuttaisin. Menettäisin vain kätevän yhteydenpitokanavan esimerkiksi ulkomaalaisiin kavereihini. Eniten mua ärsyttää Facebookissa se, että roikun siellä ihan liikaa. Ja se taas ei ole Facebookin vika, vaan ihan omani.

Hesarissa oli juuri joku ärsyttävä kolumni siitä, kuinka kaikkien pitäisi oppia koodaamaan.

No joo. Asiasta tai asian vierestä, tällasta mulla oli tänään.

Mä näkisin kyllä, että jos ei käy kaupassa, töissä tai koulussa vaan pelaa vaan tietokonepelejä, niin on sekin kuitenkin melko perinteistä syrjäytymistä, vaikka siihen sisältyykin modernin maailman komponentti. Kuitenkin toimii samoin kuin syrjäytyminen yleensä. Tässä ketjussa taas haetaan toisenlaista merkitystä "syrjäytymiselle", ulkopuolisuutta, kelkasta tai valtavirrasta putoamista.

Mutta esim. älypuhelimien käyttötapoja on monia, eikä varmasti läheskään kaikki käytä niitä kaikkia ominaisuuksia. Eikä läheskään kaikilla ole tablettikonetta, vaikka siltä joskus tuntuukin. Uskoisin, että modernista maailmasta syrjäytynyt on vasta, jos ei yhtään tiedä mitä nämä asiat ja ilmiöt ovat. Mutta jos niitä jonkun verran on kokeillut, niin eiköhän se riitä.

Mulla on älypuhelin, muttei tablettia. Hienosti olen kyllä onnistunut sisäistämään älypuhelimen käyttötavat: se kaivetaan esille aina, kun tuntuisi olevan pari minuuttia joutoaikaa vaikka bussia odottaessa tai bussissa istuessa. Siinä ajassa ehtii kätevästi lukemaan vaikka uutisia. Oman puhelimeni Facebook-sovellus toimii huonosti ja hitaasti, joten sitä ei ehdi parissa minuutissa, pitää olla vähintään 10. Tänä aamuna totesin, että puhelimesta on akku vähissä, joten jouduin bussimatkan ajan katselemaan ikkunasta ulos, jotta akkua riittäisi iltaan saakka. Outoa.

L-S kirjoitti: Tänä aamuna totesin, että puhelimesta on akku vähissä, joten jouduin bussimatkan ajan katselemaan ikkunasta ulos, jotta akkua riittäisi iltaan saakka. Outoa.

Modernin syrjäytymisen määritelmä löytyi.

Mä olen oppilailta huomannut tuon, että arvokkaaksi on määrittynyt akun tilavuus. Jos on vaikka "enää 30 prosenttia akkua", niin puhelinta ei enää lainata kaverille sitä perhanan piirtopeliä varten (piirretään sormella näyttöön ja kaveri yrittää arvata, mikä se on).

Mä olen omaksunut laitteita muutenkin jälkijunassa. Kuten tallentavan digiboksin ja DVD-soittimen. Vasta siinä vaiheessa, kun ne ovat "kaikilla". Kyllä ne sitten ihan näppäriksi huomaa, mutta jotenkin hauskaa on mennä antiikkisellakin kalustolla. Joutuu vähän keksimään, mitä touhuaa.

Mutta kyllähän joku Reittiopas olisi kännykässä varmaan pirun hyvä olla. Varsinkin jos sen saisi helppokäyttöiseksi ja nopeaksi.

Lyyra kirjoitti:Mulla on ollut vähän hankaluuksia tämän aiheen kanssa. En oikein ymmärtänyt, mitä ToyWiz otsikollaan ja avauksellaan haki.

Ei haittaa, en nyt tarkemmin ajateltuna tiedä oikein itsekään.

Lähinnä ajattelin peilata omaa tilannettani vallitseviin trendeihin ja nykyajan ilmiöihin, jotka ovat nopeasti pinnalla, kaikkialla, ja joista "pitäisi" myös olla modernin tietoyhteiskunnan jäsenen edes hieman perillä. Vain internetkaistan rajoittamalla vauhdilla etenevät virtaukset muuntuvat sekunnin kymmenyksissä yhteiseksi tietoisuudeksi ja muokkaavat osaltaan kuvaamme nykymaailmasta.

Sosiaalisen median vallatessa viimeisetkin myyränkolot on ulkopuolisen yhä vaikeampaa pysyä vauhdissa mukana. Ja vaikka suurin osa informaatiotulvasta turhaa onkin, on silti vaarana putoaminen ulkopuolelle ja kuilun syntyminen käyttäjäryhmien välille. Jonkinlaisena esimerkkinä voidaan käyttää tänä päivänä osaksi ihmisen minuutta noussutta Facebookia ja sen käyttöä/käyttämättömyyttä. Nopean googletuksen perusteella rajalinjat ovat syvät ja joustoa tai ymmärrystä ei toisenlaisen tien valinneille hirveästi löydy.

Oman ryhmänsä individualisteille on vielä toki tilaa, mutta kuinka kauan. Pakottaako nykyinen suuntaus tiedonjanoiset mukautumaan valtavirtaan, vain onko mahdollista elää hieman syrjässä, mutta samalla myös aallonharjalla?

Lähiaikaisen omakohtaisen kokemuksen mukaan syrjäytyminen voi käydä ihan huomaamattaankin.
Jos ei ole mahdollista käyttää tietokonetta, lukea lehtiä tai käydä päivittäin vaikka kirjastossa, on aika äkkiä pudonnut kelkasta.
Telkkarissa puhutaan kokoajan, että lisää näkee netistä. Radiossa mainostetaan netissä tai facebookissa tapahtuvista asioista ja jos haluat osallistua - ohjeet löytyy netistä. Netti, netti, netti. Ilman sitä on todella tyhjän päällä. Tokihan verkkopalveluiden kehittäminen on hyvästä, mutta ne eivät saisi työntää tieltään verkotonta palvelua. Nythän joku virasto (markkinointi- vai kuluttajavirasto tms. ) oli sitä mieltä ettei paperisesta laskusta saa periä erillistä hintaa. Mikä on ihan oikein.
Edelleen on osa väestöä, jolle paperinen asiointi on arkipäivää. Verkkoasiointi ei ole itsestäänselvyys kaikille, vaikka jotenkin se on mun mielestä ajautumassa siihen.
Mietin vain miten lapsena riitti syrjintään väärät vaatteet. Nyt niiden rinnalle on tullut teknologiset välineet.

Ehkä on mahdollista elää syrjässä ja aallonharjalla, jos on siihen tarvittavat välineet ja halu. Mahdollisuus valita se vaihtoehto, eikä joutua siihen pakosta. Kumpaankaan - aaltoihin tai syrjään.

Toiset taas ovat päättäneet tehdä tietoisen irtioton kaikesta mediahyminästä. Itseänikin kiehtoo ajatus kuukausittain toistuvasta mediavapaasta viikosta. Toistaiseksi en vain ole siinä onnistunut. Ei sillä, että olisin varsinaisesti yrittänytkään.

Itse en oikein ole jaksanut noista kaiken maailman memeistä välittää, Harry Pottereihin ja Twillaitteihin en ole sen kummemmin tutustunut (paitsi todennut että saakutinmoista kuraa, sekä proosana että filmillä). Nälkäpeli on siinä ja siinä että se voisi ideana kiinnostaakin, mutta taitaa tarttua mukaan vasta alelaarista ja on luultavimmin pettymys (Battle Royale on tietysti esikuva, mutta toisaaltaan, ei sekään ole muuta kuin Survival-kauhua, jota on tehty ties kuinka kauan). Kaiken kaikkeaan pidän kuitenkin tätä nykyistä hypetystä lähinnä markkinointina (ja sitähän se on), enkä siis koe niitä tärkeinä. Tosin itsekkin kyllä aikoinaan olin aika hypehypessä Sormusten herrojen kohdalla, ja samoin myös aikoinaan kun orginaalit Star Warsit tulivat teattereihin 90-luvun lopulla, tosin silloin netti ei ollut vielä kanava number uno. Nyt ehkä itse kuitenkin odotan eniten Prometheusta ja Hobittia (sekä paria tv-sarjaa joita ei varmaan koskaan suomessa nähä ).

Omalla kohdalla olen myös huomannut, että Ampparit on loistava keino pitää itsensä ajantasalla (varsinkin pienellä kustomoinnilla) uutisvirrassa, tosin Twitteri voisi ajaa saman asian, mutta sitä en ole koskaan oikeastaan käyttänyt. Amppareiden, sähköpostin, tiedonhaun ja verkkokaupan lisäksi nettiä käytänkin lähinnä fordeen, naamakirjaan sekä vakiintuneiden blogien ja sarjakuvien seuraamiseen, itse asiassa taidan olla Googlen orja, mutta plussa ei oikein ole sytyttänyt (se oli oikeastaan pettymys kaiken sen "hanki kutsu" hypen jälkeen). Tekniikan ja erinäisten ohjelmien suhteenhan minä tietysti sitten olenkin intohimoinen harrastaja, mutta en toisaaltaan näe itseäni aallon harjalle, lähinnä minä niitä leluja tahdon niiden käytännöllisyyden (ja ominaisuuksien) vuoksi, en sen vuoksi kun ne on "hip".

Tänään muuten suoritin naamakirjalle kevätsiivouksen tykkäämisten ja sivujen osalta, mutta pitkästä aikaa myös kavereiden osalta. Yllätyin kun kaverilistalla oli niinkin monta aavetta (eli lopetettuja tilejä) ja myös aika moni oli deaktivoitunut viimeisen vuoden aikana, eli päivitystieheys vähentynyt kun ei vain enää kiinnosta. Noiden lisäksi poiston alle joutui muutama tyyppi joista en enää muistanut keitä ovat (tutoroituja varmaan) sekä pari piilotettua seinää, sillä henk.kohtaisesti en ole piilottanut seinääni keltään (kavereilta, profiilini ei ole julkinen) enkä myöskään vastaavaa käytöstä toisilta suvaitse; minulla on aivan yhtä suuri oikeus stalkata heitä kuin heillä minua (tosin onneksi on kaveripiiriä joka voi stalkata minun puolesta, jos iskee ihan hirveät himot kuulla juorut )

Ite en kuitenkaan kykenisi pitämään täysin mediatonta viikkoa, se olisi sula mahdottomuus, jos ei muuta niin ainakin uutiset pitäisi saada radiosta/tvstä/amppareista

Lyyra kirjoitti:Toiset taas ovat päättäneet tehdä tietoisen irtioton kaikesta mediahyminästä. Itseänikin kiehtoo ajatus kuukausittain toistuvasta mediavapaasta viikosta. Toistaiseksi en vain ole siinä onnistunut. Ei sillä, että olisin varsinaisesti yrittänytkään.

Yritin vapaata viikonloppua. Hermo petti noin 20 minuuttia sitten. Tai lähinnä iski mökkihöperöys ja koulutyöahdistus. Jos oisin päässyt kavereitten luo hetkeksi tuulettamaan, niin olisi onnistunut ihan hyvinkin, mutta ovat vatsataudissa. En halua tartuntaa, niin en sitten mene kylään.

ToyWiz kirjoitti:Onko henkilö jota ei löydy facebookista tai ei ole lukenut/nähnyt ainuttakaan Harry Potteria nyky-yhteiskunnan hylkiö?

Minä täällä!

Minua ei kiinnosta tietoyhteiskunnan viimeiset villitykset.

Kun ostin uuden puhelimen, sanoin että ei mitään päivitettävää ja sormella tökittävää. Ostin Huawein puhelimen, jossa oli vanhanaikaisesti taskulamppu - sitä olen kaivannut.

Toisessa puhelimessani on kamera, en ole käyttänyt, edes kokeillut. Tietokoneessani, halvimmassa mallissa, on nettikamera. Yksi päivä otin sillä kuvan itsestäni erääseen nettipalveluun (tämäkin vain siksi, että nettipalvelu pakotti minut tekemään tämän ja teki sen oikeastaan puolestani). Tämä kuvanotto oli minusta todella jännittävä tapaus.

En ole muutenkaan enää kärryillä mistään. En tiedä, mitä elokuvia on julkaistu tai mitä levyjä. En ole oikeastaan tiennyt enää muutamaan vuoteen.

Mitäköhän mulle on tapahtunut?

Mutta toisaalta, kuinka paljon syrjäytymistä netti aiheuttaa? Monilla nuorilla se ainut
elämä on netissä. Onhan se hyvä että edes siellä on jotain, mutta monet se tuntuu
imaisevan kokonaan mukanaan, ettei jouda edes kouluun, saatikka töihin lähtemään.

'

Yksi mikä on varmaa on se, että netti on muuttanut ihmisten ajankäsityksen. Ennen mentiin nukkumaan, kun televisiosta oli viimeinen ohjelma loppunut. Viimeistään. Nykyään ei kerta kaikkiaan pääse nukkumaan, on niin paljon tekemistä netissä.

Tr*ina kirjoitti:Yksi mikä on varmaa on se, että netti on muuttanut ihmisten ajankäsityksen. Ennen mentiin nukkumaan, kun televisiosta oli viimeinen ohjelma loppunut. Viimeistään. Nykyään ei kerta kaikkiaan pääse nukkumaan, on niin paljon tekemistä netissä.

Hyvä pointti.

Ja nykyäänhän tuntuu ohjelmaa tulevan 24/7 ihan tv:n ilmaiskanavillakin. Ja sitten on dvd:t ja blu-rayt...itse muistan sen ajan kun tv-tarjonta loppui suunnilleen 23.30 kaikilla kanavilla ja jopa videonauhuri oli vielä sci-fiä

Minulla on kavereita jotka nukkuvan melkein puolille päiville mutta katsovat televisiota ja leffoja aamuneljään; helppoa kun on liukuvat työajat. Siihenkö tämä maailma lopulta menee?

Mr. Smith kirjoitti:

Tr*ina kirjoitti:Yksi mikä on varmaa on se, että netti on muuttanut ihmisten ajankäsityksen. Ennen mentiin nukkumaan, kun televisiosta oli viimeinen ohjelma loppunut. Viimeistään. Nykyään ei kerta kaikkiaan pääse nukkumaan, on niin paljon tekemistä netissä.

Hyvä pointti.

Ja nykyäänhän tuntuu ohjelmaa tulevan 24/7 ihan tv:n ilmaiskanavillakin. Ja sitten on dvd:t ja blu-rayt...itse muistan sen ajan kun tv-tarjonta loppui suunnilleen 23.30 kaikilla kanavilla ja jopa videonauhuri oli vielä sci-fiä

Minun intterwebissäni on varmasti joku vika, koska se on ihan valtavan tylsä. Ainoa, mihin netissä saisin kulumaan enemmän aikaa on työpaikkojen etsiminen, koska kaikkia avoimia paikkoja ei ilmoiteta työpaikkailmoitteluun keskittyneillä sivustoilla vaan niitä joutuu kaivelemaan firmojen omilta sivuilta. Kaverin lähettämä youtubelinkki on parissa minuutissa katsottu, ei siinä koko yötä tarvita. Uutiset päivittyy lopulta suhteellisen harvakseltaan, aamulla ehtii hyvin lukea edellisen illan ja yön aikana kertyneet. Facebookissa tilanteen tasalla pysytteleminen vie korkeintaan viisi minuuttia päivässä ja senkin pois jättäminen ei varsinaisesti vaikuta negatiivisesti elämänlaatuun.

Myös minun televisiossani on joku vika, koska minä en saa millään kokonaista iltaa kulumaan sen parissa, saati että nukkumaanmeno viivästyisi telkkarin vuoksi. Avara luonto tulee nukkumisen kannalta suotuisiin aikoihin ja riittävän harvoin... Kotonani näkyy jopa joku maksukanavapaketti, mutta kertaakaan en ole törmännyt tilanteeseen, jossa telkkarista olisi tullut jotain, mikä olisi ehdottomasti katsottava. Nauhoitusmahdollisuus oli kotonani ensimmäisen kerran VHS-aikana. Alkuun nauhoitettiin äidin kanssa kaikenlaista, mitä ei sitten koskaan katsottu. Teknologian kehittyessä en ole tähän historiaan perustuen tuntenut mitään tarvetta hankkia uudempaa tallennuskapasiteettia.

Tai ehkä vika on sittenkin minussa itsessäni. Ehkä kerran vuodessa törmään leffaan, joka kiinnostaa edes auttavasti. Vielä harvemmassa on kerrat, jolloin leffa oikeasti on niin hyvä, että jaksan katsoa sen loppuun asti. Miten ihmeessä ihmiset löytävät leffoja katsottavaksi niin, että niiden vuoksi on tingittävä yöunista? Minä en löydä leffoista ajanvietettä edes yhdeksi illaksi.

Jos en ole sitä bittimaailmaan hukkunutta porukkaa, en silti koe olevani syrjäytynyt myöskään kalkkeutumismielessä. Onhan se vähän niin, että asioiden hoitaminen netissä on nykyään helpompaa ja etenkin halvempaa, mutta en silti näkisi, että isoisäni olisi yhteiskunnasta jotenkin syrjäytynyt. Hän kun tuskin edes tietää mikä internet on. Toisaalta en pidä myöskään enimmäkseen virtuaalimaailmassa elävää syrjäytyneenä, jos elämänsä kuitenkin muuten sujuu. Niin kauan kun saa hoidettua itsensä ja elämänsä niin, että pysyy toimeentulossa sekä terveydessä siinä määrin, mitä itse voi asiaan vaikuttaa, minun on vaikea nähdä ihmistä syrjäytyneenä. Sitten kun elämä alkaa mennä isolla kädellä persuksilleen, sitten aletaan mielestäni puhua syrjäytymisestä.

Töllötin hajosi torstai-iltana, on aika orpo olo. Tosin viikonloppuna tuli kerrankin käytettyä aikaa lukemiseen ja lauantaina oli vaimon kanssa pitkästä aikaa lautapeli-ilta ja myös univelat näyttäisi olevan vähenemään päin

Mihin muuten on kadonnut pitkään vallalla ollut käytäntö että kaupat hoitavat takuut laitevaihtona? Nyt pitää ootella että huoltomiehet hakevat töllöttimen huomenna Joensuuhun, tilaavat ja vaihtavat emolevyn sekä lopuksi toimittavat takaisin, eli tuskin tällä viikolla saa tuota... Ei muuten mutta lauantaina on Euroviisut, mutta ehkä sitä keksii jotain

Yabba kirjoitti:Mihin muuten on kadonnut pitkään vallalla ollut käytäntö että kaupat hoitavat takuut laitevaihtona? Nyt pitää ootella että huoltomiehet hakevat töllöttimen huomenna Joensuuhun, tilaavat ja vaihtavat emolevyn sekä lopuksi toimittavat takaisin, eli tuskin tällä viikolla saa tuota... Ei muuten mutta lauantaina on Euroviisut, mutta ehkä sitä keksii jotain

Tuohan riippuu varmastikin laitteen hintaluokasta, että miten takuuasioita hoidetaan. Kaikkein halvimmat laitteet kun on ihan oikeasti kulutuselektroniikkaa, ne on suunnittelupöydältä alkaen tehty "käytä ja heitä pois" -ajatuksella, näiden takuut hoidetaan käytännössä sitten laitevaihtoina. Kalliimmat kamppeet sitten ihan oikeasti korjataan, toisin sanoen vaihdetaan vikaantuneita komponentteja.

No kyseessä on viime syksyn mammuuttimarkkinoilta ostetusta Samsungin 40-tuumasesta LCD-töllöstä (maksoi reilun 400) eli tuon perusteella aattelin että ois ollut tuota ns. kulutusluokkaa, mutta ei vissiin, tai sitten Samsung pyrkii ympäristöystävällisyyteen. Ois vain ollut omasta näkökulmasta mukavampi tuollainen laitevaihto, mutta toisaaltaan, onhan tuo sitten kestävän kehityksen näkökulmasta parempi vaihtoehto kuin tosiaan heivata mäkeen.

Aika pitkälti meillä ainakin alle satasen tuotteet vaihdetaan uuteen, mutta kalliimmat huolletaan. On toki poikkeuksia, jossa halvemmatkin huolletaan, mutta noin niinku pääperiaatteena.

Moderniin syrjäytymiseen mulla ei ole mitään sanottavaa nyt.

Mulla olis sanottavaa Jotain sekavaa ainakin. Oli jotenkin hankala jäsentää näitä ajatuksia.


Mulle suurin ongelma tietoyhteiskunnassa ei niinkään ole valtavirran vouhotuksista paitsi jääminen. Henkilökohtaisesti ainakin koen suurimmaksi haasteeksi oleellisen/kiinnostavan tiedon poimimisen järkyttävän suuresta informaatiotulvasta niin, etten huku siihen ylimääräiseen tauhkaan. Joskus myös lisätiedon saaminen nykyajan pinnallisesta pikainformaatiosta on vaikeaa.

Tämä peevelin tulva aiheuttaa ihmisissä sen tunteen, että jos et tiedä kaikkea, mistä puhutaan, olet auttamattomasti ulkona. Tokko meidänkään vanhemmat nuoruudessaan surffasivat jatkuvasti populaarikulttuurin tai informaation aallonharjalla. Hyvin vaikuttavat selvinneen siitä huolimatta. Tuskin kokevat syrjäytyneensä, vaikka Beatles-huuma jäikin kokematta. En ymmärrä, miksi meidän pitäisi kokea syrjäytymistä, vaikka jokin nykyajan villitys jäisikin välistä. Erityisesti, koska villityksiä putkahtaa esiin kuin sieniä sateella, ja kaikkeen osallistuminen on käytännössä täysin mahdotonta.


Mä olen mun kaveripiiristä se outo tyyppi, joka voi notkua netissä tuntikausia. Muut ei ymmärrä tätä ollenkaan Silti multa on mennyt ohi, toki tarkoituksella, Twitterit ja Potterit ja sen sellaiset. No nälkäpelistä en ole koskaan edes kuullut, mutta ei kiinnosta sen vertaa, että jaksaisin selvittää, mikä se on Facebookissa olen, mutta mulla on myös ystäviä, jotka eivät ole mitenkään päin kiinnostuneet sinne rekisteröitymiseen. Yksi kaveri ei vapaaehtoisesti edes avaa tietokonetta. Niihin pidetään yhteyttä pääosin puhelimella. Se, että jonkun teinin mielestä on hankalaa, kun yksi ystävä ei fb:iin kuulu, ja että moinen uhkaa jopa ystävyyssuhdetta, on lähinnä ko. teinin oma häpeä. Ehkä se kertoo jotain nykyajan sukupolvien välisestä kuilusta, jollainen erottaa jokaisen sukupolven toisistaan jotenkin. Kiinnostavaksi tämänhetkisen tilanteen toki tekee se, että muutos on tapahtunut niin nopeassa tahdissa, että myös samaan ikäryhmään kuuluvissa on paljon toisistaan poikkeavia tapoja toimia nykyisessä tietoyhteiskunnassa. Elämme yhteiskunnallisessa murroksessa, ja oikeastaan vain aika kertoo, kuinka siitä selvittiin.


Mietin myös jonkun verran tuota Kibsun esiin tuomaa todellista syrjäytymistä. Mahdollisuuden/kykyjen puutetta toimia nykyajan vaatimalla tavalla. Jos/kun ollaan menossa siihen suuntaan, että perusarkea ei voi elää ilman nettiä (esim. vain sähköinen laskujen maksu), niin yhteiskunnanhan olisi varmistettava, että kaikilla on siihen realistinen mahdollisuus. Turhan optimistista, tiedän, valitettavasti joku jää aina syrjään.

Tietoyhteiskunnan mukana syrjäytymisen muoto muuttuu, samoin kuin syrjäytyneiden ryhmät. Entisajan syrjäytyneet voivat löytää omanlaisiaan ryhmiä netistä, joihin kuulua, kun taas aiemmin fyysisen sosiaalisuuden kanssa toimineet jäävät helpommin syrjään. Itsekin kaipailen pienellä nostalgian kaiholla aikoja, kun kaverin luo vaan mennä tupsahdettiin ja sitten oltiin kasvokkain sosiaalisia. Jos oma viiteryhmä ottaa käyttöön uusia tapoja toimia, mutta itse ei niitä pysty omaksumaan, syrjäytyy. Hitaille omaksujille muutos on aina tuskallisinta.

Aurora B. kirjoitti:Mulle suurin ongelma tietoyhteiskunnassa ei niinkään ole valtavirran vouhotuksista paitsi jääminen. Henkilökohtaisesti ainakin koen suurimmaksi haasteeksi oleellisen/kiinnostavan tiedon poimimisen järkyttävän suuresta informaatiotulvasta niin, etten huku siihen ylimääräiseen tauhkaan. Joskus myös lisätiedon saaminen nykyajan pinnallisesta pikainformaatiosta on vaikeaa.

Aukullapa oli monta hyvää pointtia. Ylläoleva varsinkin pitää paikkansa, informaatiota on niin paljon, että helposti sitä myös harhautuu kaikenlaisille turhanpäiväisille sivureiteille sen sijaan, että ottaisi tarkemmin selvää vaikka jonkin uutisen taustoista. Kuten vaikka seuraamaan hassunkurisia Facebookista bongattuja linkkejä sen sijaan, että lueskelisi tarkemmin Kreikan tilanteesta.

Mulle käy monesti niin, että joku aamu menen Facebookiin tai johonkin ja tyypit ovat laittaneet näkyviin runsaasti linkkejä johonkin kiinnostaviin oman alan juttuihin tai sitten johonkin yleisemmin kiinnostaviin tai vähemmänkin kiinnostaviin artikkeleihin, ja minä sitten hajamielisesti avaan ne uusin välilehtiin tarkoituksena lukea ne myöhemmin, mutta jossain vaiheessa huomaan, että ne välilehdet ovat kolmatta päivää auki eikä mulla ole aikomustakaan lukea niitä... koska vastaan on tullut kaikkea muuta mihin pitää perehtyä ja keskittyä, jne. Jotenkin tehokkaamminkin informaation voisi varmaan suodattaa.

(Muutoin todettakoon, että en itse allekirjoita sitä mitä moni Facebookin vastustaja paheksuu suureen ääneen, että siellä on vain turhanpäiväistä "join tänä aamuna kahvia" -juttua. Ensinnäkään Facebook ei ole pelkästään sitä (ainakaan mun Facebook) ja ennen kaikkea: miksi arki ei olisi tärkeää ja miksi se ei voisi olla mielenkiintoista? Arkihan on kaikki. Tää menee kyllä nyt ohi aiheen, mutta koen tarvetta todeta tämän jossain.)

Mutta kyllä se niinkin tosiaan on, että nykymaailmassa on sen verran paljon valittavaa ja erilaisten viestintäkanavien sun muiden ansiosta mahdollisuuksia ottaa niistä jutuista helposti selvää, että välttämättä kenenkään ei kannattaisi tuntea itseään syrjäytyneeksi, jos ei tiedä jostain valtavirran ilmiöstä. Parempi että valitsee sen mikä itselle parhaiten sopii. (En tiedä sanoinko tämän jo, vai sanoiko joku muu, mutta menköön nyt...)

Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe. Nykynuorethan ovat jo sitä sukupolvea, joka on koko elämänsä ajan elänyt netin ja kännyköiden aikakaudella. Olen huomaavinani, että tämä vaikuttaa nykynuorten tapaan kokea maailma, ja ehkä jollain tavalla lisää lyhytjännitteisyyttä ja elämän vauhtia, kun melkein kaikki on hiiren klikkauksen päässä.

Minusta tuntuu, että oma maailmankuvani on juuttunut jonnekin 2000-luvun alkuun, ja kaikki noin vuoden 2005 jälkeen tullut tuntuu "turhalta." Esimerkiksi kamerakännykän hankin vasta muutama kuukausi sitten, sitä ennen käytin vuonna 2003 (luitte aivan oikein) hankittua puhelinta. Populaarikulttuurin osalta raja menee myös samoilla kohdin: esimerkiksi Matrix on mielestäni vielä aivan tuore ja uusi elokuvasarja. Sitten taas joku Twilight on itselle aivan tuntematon, jostain olen saanut käsityksen, että siinä on jotain vampyyreja? Mitä tulee sitten esimerkiksi kaunokirjallisuuden klassikoihin, niin kyllä yhä on myös sellaisia nuoria, jotka kiinnostuvat kirjallisuudesta, vaikka varmaankin lukemisen edellyttämää pitkäjänteisyyttä ei ole enää niin monilla kuin ennen. Oikeastaan korkeakulttuurin klassikot ovat sellaista kamaa, joka voi yhdistää eri sukupolvia siinä, missä 80-, 90- ja 2000-luvun jutut erottavat.

Facebookissa en ole ikinä ollut. Olen sinällään yllättynyt, että Facebookin suosio ei tunnu laantuvan. Luulen kuitenkin, että jossain vaiheessa joku toinen palvelu tulee syrjäyttämään sen. Huojentavaa on kuulla, että monet muutkaan eivät FB:ssä ole. Olen tuntenut toisinaan paineita asian suhteen, mutta luultavasti olen tehnyt viisaan ratkaisun pysyessäni sieltä pois alusta asti.

Harry Potter on muuten mennyt itse asiassa pois muodista, tämän hetken teini-ikäisille se on jopa melko tuntematon. Harry Potter onkin enemmän 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen juttu. En minäkään yhtään Potteria ole lukenut, mutta se siis osuu oman sukupolveni ja nykynuorison väliin. Olen miettinyt sellaistakin, että aivan kuin uusia klassikoita ei enää syntyisi sen takia, että kaikista teoksista otetaan välittömästi kaikki taloudellinen hyöty irti, ja sen jälkeen ne unohdetaan. Näin on ilmeisesti käynyt Harry Pottereille.

Tulen antamaan vastaväitteen harry pottereista. Ja lukemisesta.
Viikon leiri oli hämmentävää siinä, että nykynuoriso ei olekaan niin vieraantunut siitä, mistä luulisi. Toki 20 nuorta on vielä kovin vähän, mutta se porukka oli ainakin tosi lukevaista ja aikansa tasalla. Tytöt olivat kaikki lukeneet twilightit ja potterit. Yhdellä nuorella oli menossa kolmas kerta. Ja muutenkin lukumateriaali oli todella mielenkiintoista. Vanhemmat teinit olivat lukeneet klassikoitakin ja nuorempi väki taas enemmän juuri tätä mikä on pinnalla. Teemaan liittyen oli kiva kuulla heidän lukeneen myös näytelmia

Ehkä tässä nuorisoryhmässä ei ollut näitä modernisti syrjäytyneitä...