Esittäytymisketju

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Mank » Pe 02 Touko 2008 18:28

Aloha ihmiset!
Mank tässä terppa.
Mie olen Itä-Suomen kasvatti ja muutaman vuoden Savon matkailun jälkeen tulin tänne takasin ja täällä on suhteellisin hyvä olla.
Töitä teen ja se on useimmin mukavaa, mutta välillä aivan hanurista.

Harrastuksista rakkaimpia on salilointi ja yleensä kaikkinainen liikkuminen. Myös laulaminen on joskus kuulunut harrastuksiin, mutta nyt työt (työajat) vähän estää. Miulla on kuitenkin tarkotus joskus vielä löytää hyvä kuoroyhteisö, jossa olisi mukava laulaa.

Miusta nyt mukavia juttui on tuleva kesä ja kesäiset ihmiset. Ihmiset muuttuu avoimemminkisi näin kesän korvalla, joten kesää tässä oottelen innolla.

Mutta eipä tässä muuta. Toivottavasti täällä jatkuisi samankaltainen Forde mitä oli ennen. :!:
Mank
 
Viestit: 7
Liittynyt: To 01 Touko 2008 23:51

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Kumkvatti » Pe 02 Touko 2008 19:15

Päivää, olen Kumkvatti, 24-vuotias naisihminen Helsingistä. Fordella tuli pyörittyä jokunen vuosi, vaikkakaan en ollut ihan äänekkäimmästä päästä, etenkään pariin viime vuoteen. Enemmän tuli huudeltua ilmariin. Valmistun kohta humanistikandiksi ja jätän yliopiston, sen jälkeinen elämä on vielä hämärän peitossa.

Tykkään syömisestä, musiikin kuuntelemisesta levyltä ja livenä, kielistä, teestä ja myöhään valvomisesta/nukkumisesta. Neulon ja virkkaan inspiraation iskiessä pakkomielteisesti niin, että ranteisiin tulee rasitusvammoja.

Kärsin puhelinkammosta.
kissa onkin turkisterrieri Kuva
Avatar
Kumkvatti
yybersalama
 
Viestit: 365
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 14:29

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja lumikukka » Pe 02 Touko 2008 20:11

Heipä hei! :hei: Olen lumikukka, 24-vuotias naisenalku Porvoosta. Valmistun piakkoin tradenomiksi ja yritän kovasti löytää kesäksi duunia. Kotoa löytyy avokki ja saksanpaimenkoiratyttö.

Kirjoittelin forde-vainaalle toisella nimimerkillä, mutta pari viime vuotta olin lähinnä sivustaseuraajana. Melkein päivittäin tuli kuitenkin siellä luettua muiden kirjoituksia. Jospa tällä uudella fordella tulisi kirjoiteltua itsekin aktiivisemmin.

Tykkään kesästä, koirista, siideristä ja rennonletkeästä tsillailusta kavereiden kanssa. Niin ja tietysti The Arkista, kuten kuvasta voi päätellä. :kyl:
Avatar
lumikukka
 
Viestit: 433
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 19:57

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Emilia » Pe 02 Touko 2008 21:16

Emilia kirjoitti:
Ikisinkku (since 2005 :D )


Pakko lainata itteäni, mut voi vehnä. Nyt hävettää jo oikeasti! :oops:
Seurustelinhan mä vuoden verran 06-07.....

Nään jo tyypin ilmeen, kun se lukee ton. Et kiitti vaan letuista.
Sori. :mrgreen: Mutta loppuihan sekin sitten, et kai tässä voi
ittensä ikisinkuksi ristiäkin...=P
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2930
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Bunni » Pe 02 Touko 2008 21:51

Moro, moon Bunni!
Ikää on kertynyt 28,5 vuotta, oon melkeininsinööri painopinnanvalmistajaesimies.
Tällä hetkellä asun keski-pohjanmaalla, mutta lähitulevaisuudessa muutan siipan perässä Helsinkiin.
Tykkään lehdistä, musiikista, punkusta, auringosta, ruuasta, kengistä ja hyvistä brittisarjoista.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua.
Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat.
Avatar
Bunni
Hupakko
 
Viestit: 65
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 08:30

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja skattis » Pe 02 Touko 2008 22:31

Moi, olen skat aka scatterheart sieltä entisiltä ajoilta. Scatterheart-nimi oli aina liian pitkä ja hankala, kaduin että sen nimimerkikseni valitsin. Joten lyhensin noin, jotta olisi helpompi yhdistää henkilö ja nimi. En siis liikaa lähtenyt muuttelemaan tuota entisestä ja siten päädyin skattikseen.

Olen Itä-Suomen tyttölö, kotoisin Eteläisestä Karjalasta ja sittemmin siirtynyt koulun perässä Pohjois-Karjalaan. Asun yksin, joskus kaksinkin, esimerkiksi kesällä. Opiskelen yhteiskuntatieteitä, ei saa kysyä mikä minusta tulee isona. Jotain tosi hienoo. Pidän kovin asioista, joita nyt opiskelen, se riittää nyt enkä enempää halua ajatella. Ikää taitaa olla 22. Oikeasti unohdan välillä ikäni, mutta 22 se on.

Tykkään uuden oppimisesta, auringosta, ihmisistä, musiikista ja kaikesta kivasta.
Viime aikoina olen opetellut esimerkiksi neulomaan ja uusin projektini on hölkkäämisen opettelu. Sekin on taito joka pitää opetella, vaikka siltä ei kuulosta. Olen myös lähiaikoina opetellut käymään kuntosalilla ja seuraavaksi tahtoisin opetella venäjän kieltä ja soittamaan kitaraa. Kaiken kaikkiaan sellainen itse tekeminen kiinnostaa, vaikka olenkin aina ollut tosi tumpelo ja kömpelö. On ollut hauska huomata, että siitä huolimatta voi oppia tekemään itse kaikkea.

Tykkään tutustua ihmisiin ja olla mukava. Pidän Itä-Suomesta, ei ole kiire pois. Välillä on kyllä kiva käydä muualla, matkustelu on mukavaa.

Haluaisin lukea enemmän kuin mitä nyt luen. Ja kaikista eniten tällä hetkellä tahtoisin kodin, missä on oma piha. Siellä voisin sitten kasvatella omat yrtit ja rehut sekä istua aurinkoisina päivinä ulkona tuntikaupalla.

Niin ja mukava nähdä teitä kaikkia täällä. Vaikka itsellänikin joskus kirjoitusinto saattaa olla välillä pienempi ja välillä suurempi, on mukava käydä lueskelemassa teidän kirjoitteluja. Joten hienoa että tällainen on saatu pystyyn.
Avatar
skattis
 
Viestit: 4
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 22:05

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Viisauden Lähde » Pe 02 Touko 2008 22:57

Terve! Minä kirjoittelen tänne nimimerkillä Viisauden Lähde. Koitan oppia olemaan vähemmän pätijä, siitä tuo varsin mahtipontinen nimimerkki. Että siis tiedostan olevani toisinaan ärsyttävä kaikentietäjä ja koitan kasvaa ihmisenä :tsau:

Minä oon Savosta päin, opiskelen tradenomiksi ja stressaan aina kaikesta ja oon aina ihan liian itsekriittinen. Minulla on heppoja ja kissoja, jotka tosin ei asu tällä hetkellä samassa osoitteessa kuin minä. Olen ujo, mutta toisaalta jostain käsittämättömästä syystä ängen aina esille joka paikassa. Mietin vastauksia keskusteluihin aina järjettömän kauan, että tulisin varmasti ymmärretyksi, mutta loppujen lopuksi kirjoitan pilkulla jaksotettuja jättilauseita enkä sano yhtään mitään ainutlaatuista. Toisaalta osan vatuloinnista voipi laittaa savolaisen diplomatian piikkiin :D Pelkään joskus omien mielipiteideni julkituomista, mutta on vähän turhaa foorumilla kirjoitella jos ei ikinä mistään ole mitään mieltä, eli tässäkin koitan kasvaa ihmisenä :pönde: Nii joo ja oon 24-vuotias ja mummomainen tyttö tai tyttömäinen mummo.
Avatar
Viisauden Lähde
 
Viestit: 69
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 18:41

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Pe 02 Touko 2008 23:32

marenkienkeli täällä hei! :hei:

Olen 1988 syntynyt tyttö ja ikää on siis 20 vuotta. Opiskelen ensimmäistä vuotta Helsingin yliopistossa.

Pidän kanaruuista ja ostan todella harvoin valmisruokia. Lempivärini on sininen ja lempimusiikki lähinnä rokkia :rok: (melko raskasta , mutta ei mitään örinäosastoa). Pidän juhlimisesta kavereitten kanssa bileissä. Baareihin eksyn aika harvoin.

Täällä tulen puhumaan todennäköisesti enimmäkseen huuhaata, mutta jos (toivottavasti ei) kevät jatkuu samaan malliin ihmissuhdeilmoituksia taitaa sadella. Sitä se teettää, kun maalaistyttö muuttaa Helsinkiin ja alkaa bilettää :oops:

Olen melko ujo, mutta viimeaikoina olen myös löytänyt itsestäni puheliaamman puolen.

Televisiota en omista, joten vapaa-aika kuluu opiskelujen ja juhlimisen lisäksi lähinnä tietokoneella. Viimeaikoina olen addiktoitunut muutamaan sarjisblogiin, joita käyn lukemassa päivittäin.

Melko suppea kuvaus, mutta jotain kuitenkin...

Muoks. Unohdin kertoa, että alumperin olen kotoosin Etelä-Pohojammaalta.
Ja kenelläpä, kellä
on vastaansanomista?
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 4997
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja shaana » La 03 Touko 2008 11:40

ihana ketju! :halitus: Tiedän niiden pienien kivien rahistelevan innoissaan :juoni:

Moe, min oon shaana. Länsimaisen ajanlaskun mukaan ikää minulla on 22 ja rapiat -vuotta. Henkisestä iästä en tiedä, heittelee wanhuksen ja kapaloidun välillä. Hallinnallinen tukikohtani on sijoitettu etelään, Vantaalle tarkemmin. Muutto isompaan vuokraluukkuun on edessä, onhan meitä kolme jakamassa elintilaa - minä ja kissani. Perheeni on harventunut ja siihen kuuluu enää roolimalliksi joillakin elämänalueilla kelpaamaton äiskäni ja pikkuinen siskoni, jonka törmäilyä julmaan maailmaan yritän parhaani mukaan pehmentää.

Herkästi avaudun asioistani kaikille ja kaikkialle, joten yritän nyt sitten tässä vähän referoida. Synnyin Espoossa, asuin Tursussa ja muuallakin siellä suunnalla maitotölkin kokoisena, muutettiin Helsinkiin ja sen sisällä useasti, kävin ottamassa Korson haltuun ja sitten muutinkin omilleni. Koska on pakko kertoa, kannatukseni Sm-liigajoukkueista ansaitsee TPS.

Kun tulen paikalle, olen kuullut ottavani tilan haltuun. Jotenkin siis onnistun vaikuttamaan jollain tapaa itsevarmalta, vaikka sisälläni pieni eläin kirkuu kauhusta uusissa tilanteissa, ja tämä on tullut esiin vasta viimeisten elinvuosieni aikana. Koulussa minulla oli paljon kavereita ja sain lukiossa hyvä jätkä - stipendin. Tykkään kivoista ihmisistä ja kaikista eläimistä. Sanoisin olevani hyvä molempien kanssa, toiveammatti kuitenkin liittyy eläimiin, eli tämänhetkinen puljaaminen logistiikan alalla ei oikein ruoki sieluani.

Musiikki kaikkine alahaaroinen ja kategorioineen on kivaa. Mieluiten käyn katselemassa raskaampaa musisointia elävänä, mutta kuuntelen monipuolisesti kaikenlaista. Suomalaisista musiikintekijöistä minuun lienee eniten vaikuttaneet Hector, J.Vainio ja Leevit. Musiikkia en kuitenkaan lue harrastavani, mutta lumilautailun voisi lukea harrasteeksi. Huijaan itseäni myös väittämällä että silloin tällöin sauvakävelemässä käyminen on säännöllinen liikuntaharrastus :D
Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Avatar
shaana
Kuivaliha
 
Viestit: 1539
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 23:19
Paikkakunta: Hangessa.

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Tomte » La 03 Touko 2008 16:08

Hei kaikki kanssafoorumoijat! :tsau:

Minä olen Tomte, ikä on lähempänä kahtaviittä kuin kahtakymmentä. Olen kotoisin Lapista, poden kroonista koirakuumetta ja tykkään hienoista postikorteista. Olen opiskelija, joskin tällä hetkellä olen jäädyttänyt opintoni joksikin aikaa, että voin tehdä muita juttuja ja miettiä mitä oikeasti haluaisin tehdä. Minulla on ihqu poikaystävä, jonka kanssa olemme eläneet opiskelu- ja työpoliittisista syistä melko paljon eri paikkakunnilla ja maissa. Ehkä lähitulevaisuudessa asutamme taas yhteistä kotia, mikä on kanssa tosi ihqua!

Olen melko tarkka siitä mitä kirjoitan itsestäni Interneettiin, koska pelkään että joku pikkukivi voi innostua stalkkeroimaan minua! En ole kuitenkaan mitenkään supertiukkis näissä asioissa, fordailu-uran alkuaikoina eksyin yhteen miittiinkin, joka oli kyllä mukava tapahtuma. Tykkään leipomisesta ja ruoanlaitosta kausiluontoisesti. Pelkään hammaslääkäriä ja voin helposti pahoin bussissa ja autossa.

Innostun helposti uusista - ja vanhoistakin - kirjoista ja varailen niitä sitten kirjastosta, vaikka samaan aikaan yöpöydälläni on jo muutama keskissä oleva teos. Sitten postiluukusta kolahtelee sakkoterveisiä kirjastosta ja joudun pakostakin palauttamaan kirjoja, jotka ovat vielä kesken. Sitten saatan lainata niitä uudestaan puolen vuoden päästä kun muistan ohimennen, että tuokin kirja on vielä kesken. Tämä pohjustuksena sille, että haluaisin kovasti osallistua Ex libriksen keskusteluihin, mutta ehkä minun pitäisi ensin opetella lukemaan. :töktök:
Avatar
Tomte
 
Viestit: 28
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 20:06

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja pampula » La 03 Touko 2008 20:23

skattis kirjoitti: Oikeasti unohdan välillä ikäni

Samaa vikaa täällä, mutta 27 taisin tuossa tammikuussa täyttää. Joo. Kyllä se oli niin.

Elikkä olen Pampula, ja vihaan sitä kun sana maksaa korvataan sanalla kustantaa ja sitten sitä, kun lause aloitetaan sanalla elikkä.

Jeps, what else. Olen Etelä-Karjalan tyttölöi, ihan siit rajan pinnast, pienelt paikkakunnalt. Jotenkin oudosti olen ajautunut kuitenkin Etelä-Pohjanmaalle. Siellä asun ihanassa vanhassa talossa armakseni ja kahden kääpiökanin kanssa.

Vapaa-ajalla hoidan ränsistynyttä puutarhaani :P

Yritän tässä opiskella muotoilijaksi, tarkemmin sanottuna sisustustekstiilisuunnittelijaksi. Omaa alaani ovat kaikki visuaaliset tsydeemit - kuvataide, tuunailu, sisustus, kankaat. Saapa nähdä mitä niistä kehkeytyy. Kirjoittamisesta diggaan myös, ja sainkin juuri kuulla, että pääsen sisustusalan lehteen työharjoitteluun. Sitä odotan innolla.

Ja sitten, että miusta on erityisen ehanaa, että tämä Forde on jatkanut elämäänsä täällä. Toivottavasti tästä tulee yhtä ihana paikka kuin edellisestäkin.

:halitus:
Muuten hyvä, mutta fasaanit eivät lennä pakoon kylmää.
Avatar
pampula
 
Viestit: 278
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 22:23

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Tierra » Su 04 Touko 2008 12:10

Hei kaikki immeiset ja otukset!

Olen 23-vuotias luonnontieteitä ihmisläheisesti opiskeleva tyttö Turun kyliltä. Olen jo tovin stalkkaillut Ylex:n foorumin taustoilla, joskus aktiivisemmin ja joskus vähän passiivisemmin. Kun kuulin uudistuksesta aattelin, että tässähän ois loistava tilaisuus pujahtaa meininkiin mukaan. No eihän sinne mitään foorumia ilmestynyt, prkl! No mutta sitten seurasin valoa ja päädyin tänne! Loistavaa! Ja vähän jänskääkin kyllä.

Mitäs vielä.. No en oikein vielä tiiä mitä/mikä tarkalleen olen ja mitä minusta pitäis tulla mutta lähellä sydäntä on kaikelainen hippilässytys vaikken mikään hippi tunnusta olevanikaan. Varsinkin maailman epäoikeudenmukaisuus vihastuttaa ja ahdistuttaa aika ajoin. Lisäksi hiljaa itsekseni vastustan nykyaikaista suoritus-raha-kaikkea mulle -yhteiskuntaa, jonka syövereihin syvälle olen kuitenkin itsekin surukseni ajautunut.

Kaiken tämän jälkeen kuitenkin väittäisin olevani melkolailla positiivinen ja nauravainen ihminen, joka ammentaa voimavaroja huumorista. Lisäksi olen hivenen saamaton haaveilija, minkä vuoksi aikani tuhlaantuu maailman pelastamisen sijaan moniin muihin asioihin kuten musiikkiin, elokuviin, lehtiin, ulkona pyörimiseen ja fiilistelyyn. Rakastan matkailua, josta puhun ja luen mielelläni. Ja silloin tällöin (liian harvoin tosin) lähden ihan reissunkin päälle. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin melko tavallinen vaikka tahtoisinkin olla kovin boheemi ja rock.

Muok. Kaikki hymiöt unohtu! :kyl: :keijo: :rok: :sekopää:

Aha, keijo ei toimi. No ei se mitään.
Avatar
Tierra
 
Viestit: 16
Liittynyt: Su 04 Touko 2008 11:29
Paikkakunta: Åbo

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 04 Touko 2008 12:19

Tervetuloa kaikille uusille naamoille! :P

Oikeasti hienoa, että uskaltaudutte tänne. Kuva
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6398
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Su 04 Touko 2008 12:21

Tervetuloa kaikille uusille munkin puolesta! :kättely: Mukavaa nähdä uusia tyyppejä täällä :kyl:
Ja kenelläpä, kellä
on vastaansanomista?
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 4997
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Piglette » Su 04 Touko 2008 15:49

Heij!

Olen Piglette, eli kolmenkympin korvilla oleva naisihminen Tampesterista. Siviilisäädyltäni olen itsenäinen ja lemmikkejäkään ei nurkissa pyöri.

Teen ihmisläheistä työtä vuoroissa, joten vakiolauseeni on: "Mulla on unirytmi taas ihan sekasin". Ja tästä syystä tulen kirjoittelemaan vaihteleviin vuorokaudenaikoihin.

Aikaani kulutan mm. lukemalla, ulkoilemalla ja musiikkia kuuntelemalla (mieluiten rock- henkistä).

Nyt pitää kiiruhtaa parvekkeelle nauttimaan auringosta, kun yövuorojen takia olen kaiket päivät vain uinaullut ja unirytmikin on mennyt taas ihan sekaisin... Erittäin hauska tutustua :kättely:

ps. Ex-fordella tililläni oli n.13 viestiä ja tarkoitus on päästä täällä hiukan sen yli, siis kirjoittelemisiin :tsau:
Avatar
Piglette
 
Viestit: 3
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 15:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja emppa » Su 04 Touko 2008 18:57

Emppa täs moi. Ajattelin aloittaa "uudenforden" urani ihan tällä esittäytymisviestillä, itse foorumille kun en ole viimeaikoina eksynyt kun lueskelemaan, mutta sitten saapuikin itselleni sairasloma ja oisin kaivannut itse pääseväni keskusteluihin mutta sitten huomasin että se oliki kadonnut mutta onneksi löytyi tämmöinen :) Ja kyllä kirpaisi kun huomas ettei sitä vanhaa enää ole.

Joo, asiaan. Mie oon siis Emppa, joku ehkä saattaa muistaa; oon siis 19 vuotias savonlinnasta parivuotta sitten pääkaupunkiin muuttanut tyttö. Mie opiskelen turvallisuusalaa ja oon töissä videovuokraamossa(oli pakko mainita sen ylpön biisin takia ja vihaan sitä ku se tulee töissä). Tällä hetkellä tosin olen n. 4vkon sairaslomalla, syystä jos toisesta. Vaikka opiskelen turvallisuusalaa, mie en enää ikinä aio turvallisuusalalle töihin, ja tällä hetkellä olenkin hieman hukassa mitä haluaisin tehdä. Mutta tiedän että löydän vielä sen oman juttuni :) Olin meinaan 4kk vartijana töissä ja se riitti. :ninja:

Joskus muinoin vietin foorumilla hirveästi aikaa ja vuodatin sinne kaikki pahimman teini-iän alkoholin liikakäytöt ja muut kakkahommat! Mutta ei sillä ettei sinne jotain hyvääkin olisi tullut kirjoitettua :) Mut sieltä löytyi mun tuskaisimman teini-iän ikäänkuin päiväkirjat, mitä mie oon sillon ajatellut ja kun ei osannut perustella asioita ja olin vähän ujo kuitenkin.
Elämäni parhaat hetket koostuu musiikin kuuntelusta, pianon soiton kuulemisesta(itse en soita), punaviinistä, röökin poltosta ja ihanien ihmisten seurasta. Ainiin ja syöminen ja nukkuminen on myös niitä asioita joista en koskaan voisi luopua, ne on niin ihania asioita molemmat :seko:

Toivon, että rupean käymään täällä kirjoittelemassa, sillä pidän kirjoittamisesta ja keskusteluista ja minulta löytyy kyllä sanottavaa, kunhan vaan saisin sen ulos :)
emppa
 
Viestit: 3
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 11:52
Paikkakunta: koivujen keskellä

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja kmaria » Ma 05 Touko 2008 01:01

Hei vaan! Olen kmaria ja ikää on pari vuotta alle kolmekymmentä. Olen kotoisin Hämeestä, mutta takana on melkein yhdeksän vuotta Turussa.
Olen vielä tällä hetkellä työssäkäyvä opiskelija, mutta aion valmistua kesällä maisteriksi (vihdoinkin). Opiskelulta vapautuvan
ajan ajattelin käyttää lukemiseen, liikuntaharrastuksen uudelleenherättämiseen ja muuhun mukavaan.

Myös minä seurasin vanhaa foorumia aktiivisesti, mutta kirjoitin vain muutaman viestin. Nyt koitan parantaa tapani, vaikka
vähän jännittääkin. :)
kmaria
 
Viestit: 363
Liittynyt: Su 04 Touko 2008 23:44

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja ahkera » Ma 05 Touko 2008 09:32

Hei. Olen ahkera ja nimimerkin taakse kätkeytyy ajatus peruslaiskasta olemuksestani.
Synnyin pohjosessa 26 ja puoli vuotta sitten ja olen ajautunut Hämeen kautta Vantaalaiseksi. HPK on joukkueeni, kun niitä nyt on muutkin maininneet. Työkseni yritän ymmärtää ja palvella ihmisiä rakennusalalla ja valmistunutkin olen jonkin sortin inssiks. Tykkään työstäni, mutta olis kyllä ihan kiva tehä jotain muutakin.

Olen erittäin huono sanomaan EI, jos minulta pyydetään jotain, joten toimin orjana harrastusyhteisössä. Tykkään puuhailla varsinkin, jos kukaan ei pakota ja en saa vastuuta. Ja kun itsellä se harrastamispuoli on vähän jäissä, niin on kiva omata jotain tekemistä, kun miehekäs kuitenkin on aktiivi. Vietän kaiken vapaa-aikani lentokentällä ja minua on erehdytty luulemaan jopa putkikanaksi. Harrastuksiin muuten kuuluu potkulaudalla terassille suihkiminen ja uutena koukutuksena kitarasankarin rämpytys.

Musiikkia kuuntelen, telkkaria katson ja elokuviakin välillä. Perus periaatteena kuitenkin on yksinkertaisuus. Musiikissa kolme sointua riittää eikä leffojenkaan tarvitse pelastaa maailmaa. Punkku ja kuiva omena uppoaa helposti ja piknikkisettinä valkkari sritellä.

Pelkään lähes kaikkea, mutta tulen toimeen pelkojeni kanssa. Varsinkin isot eläimet ovat hurjia. Samoin kova vauhti huimaa. Pelkään kovaa kontaktia maan kanssa ja tulehduksia. Pelkään yksin jäämistä ja lapsettomuutta. Pelkään suljettuja ja ahtaita ja korkeita paikkoja. Pelkään putoamista.

Muuten mä oon kai ihan normityyppi.
ahkera
 
Viestit: 105
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 19:57

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja DarkSide » Ma 05 Touko 2008 10:19

Darkkis tässä vanhusosastolta, päivää. Kuva

Vanhalla foorumilla olin lähes sen avaamisesta alkaen ja siellä sain kasaan säälittävät kymmenen kiloa viestejä lähinnä tilastoja väsäilemällä ja omaa häntääni nostelemalla.

Olen vanha ja väsynyt, pääkaupunkiseutulainen ingenjööri, tietokoneenkuljettaja, kotitöiden välttelijä, pullea sohvaperuna.

Läppärini lisäksi rakkaimpiin kotieläimiini kuuluvat telkkari ja tallentava digiboksi. Näiden lisäksi meillä asuu myös vaimo, johon tutustuminen on vielä alkutekijöissään - vajaat kaksi vuosikymmentä vasta yhdessä oltu.

Foorumille kirjoittelen tasaiseen tahtiin. Taukoa aiheuttavat vain mahdollinen hengenlähtö ja mökkeily.
"Asiat eivät ole vielä niin pielessä, etteivätkö ne menisi vielä huonommiksi keskustelemalla."
- Papparaisen piinapenkki 16.10.2003 -
Avatar
DarkSide
Tilastopappa
 
Viestit: 724
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:22

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Kuolo » Ma 05 Touko 2008 10:49

Mie oon Kuolo :hei:

26-vuotias tyyppi Lappeenrannasta. Koulutus on amispohjainen ja työkseni oon koneasentaja. En käy töissä joka päivä, mutta teen joka päivä töitä [keijo][/keijo] Harrastukset pyörii siis autojen ja muiden vastaavien ropaamisen ympärillä ja koska en osaa myöskään sanoa ei, olen viimeajat paistunu auringossa pomon raksalla. Suhde työnantajaan sekä työasioihin on siis vähemmin väkinäinen ja työajatkin on usein vähän häilyviä. Mie kuitenkin viihdyn.

Vanhalla foorumille rekisteröidyin joskus ihan sen alkuaikoina ja viestejäkin tuli paukutettua jonkin verran päälle 13 tuhannen. Foorumi oli siis iso osa miun elämää. Siksi rupeskin ahdistamaan ylen nettiporukan viimeaikaiset sätöstelyt ja päätin, että joku selkeä paikka täytyy saada keskustelulle. Kännin piikkiin tätä foorumia ei voi laittaa millään, mut väsymyttä voi syyttää kyllä [keijo][/keijo]
Viiden vuoden aikana ylex-foorumille ehti vuodattaa vaikka mitä ja vaikeat ajatkin on siltä nähtävissä. Työttömyyden tuskat, vuosien masennus ja toivottavasti myös siitä toipuminen näkyy niistä viesteistä (jahka joskus saadaan ne näkyviin).
Tarkotus ois täälläkin saada tuota viestimäärää kasvatettua nykysestä jonkin verran. Kunhan ensin saan säädettyä foorumin tyydyttävään kuntoon.

Sit pitäs varmaan kirjottaa tämmönen moderaattorin kappale kans. Muitten kaitsemisessa on tarkotus jaksaa Tapsan viitoittamaa hyvää tietä. Eli siis niille, jotka ei oo hengaillu vanhalla foorumilla, niin tarkotus ei oo puuttua juuri mihinkään. Kuitenkin häiriköt, spämmääjät ja vastaavat saa bannia eli banaania samantien. Kyllä yhteisö osaa ittensä pitää kuosissa ilman puuttumisiakin.
Avatar
Kuolo
Site Admin
 
Viestit: 1321
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 22:53

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja tiipetti » Ma 05 Touko 2008 11:48

Oho, mä en meinannutkaan huomata teitä muksutjuksut, kun mä olin tekemässä
tääl näitä itämaisia harjoitteita.
:ninja:

Eli joo, 30-vuotias vakava journalisti olen, vaikka kärsinkin pahasta uskottavuuden puutteesta.
Mikä minusta isona tulee, ei haisua.

Väitän viihtyväni hyvin ihmisten seurassa, mutta yksinäisen omatoimiset harrasteeni (musiikin
kuuntelu kuulokkeilla, lukeminen, kirjoittaminen, piirtäminen, pitkien matkojen juokseminen,
neulominen, polkupyörällä pilistely, hömppäleffat) puhuvat omaa kieltään.

Tykkään iloisesta elämästä, vaikka tasapainoilun takia välillä täytyy myös möksöttää. Ärsyynnyn
ja kyllästyn omiin länkytyksiini usein. Yhtä usein mietin, onko missään ihmistä, joka jaksaa sietää
minua ja pähkäilyjäni, kun itsekin tunnen näin.

En ymmärrä huumoria, joka perustuu toisten nolaamiselle tai muulle ilkeydelle. Ahdasmielisyyttä,
turhantärkeyttä ja roskaamistakin ihmettelen. Enkä oikeasti käsitä sitäkään, miten jotkut ihmiset
voivat syödä lihaa, mutta tämän suhteen olen oppinut pitämään suuni supussa.

Eläinten oikeuksista olen valmis paasaamaan milloin vaan. Tosin viime aikoina olen vaahdonnut lähinnä
kissalapsistani, sidistä ja nänsistä. Kaksi maailman ihaninta punkkaria.

En ota musiikkia vakavasti, mutta kolmen tähden levyarviot saavat kiukkunappini punaiseksi. Etenkin, jos
niillä tähdillä arvostellaan lempibändejäni, kuten Kentiä, REMiä tai Springsteeniä. Maailman kaunein musiikki
ei koskaan voi olla ihan kivaa.

Tykkään Lauri Tähkä ja Elonkerjuusta yhtyeen asenteen takia.

Juon tavallisesti ykkösolutta, sillä kännissä olen idiootti. Inhoan myös krapulaa.

Viisautta elämääni hankin katsomalla Dr. Philiä. Mitä teen, kun ohjelma on kesätauolla?

Aikuisena on kivaa; saa paistaa lettuja aina silloin kuin huvittaa. Eli aika harvoin, mutta ajatushan se on tärkein.

Minulla on myös vaikeuksia lyhyesti kirjoittamisen suhteen. Siitä minut tunnistaa naisihmiseksi.

tiipettinä hengailen täällä ja mummolassa, ja niin tein myös vanhalla foorumilla.

Terkkuja kaikille tutuille! :hei:
"Kuuntele Kentiä, niin, anna Jocke Bergin vikinän johdattaa sinut sopusointuun ja harmoniaan."
John Ajvide Lindqvist - Kuinka kuolleita käsitellään
Avatar
tiipetti
 
Viestit: 270
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 18:54

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Lumikki75 » Ma 05 Touko 2008 12:17

Hei vaan kaikki!

Mä olen Lumikki, ikää parin viikon kuluttua 33 v, naimisissa, ammatiltani kääntäjä.
Harrastuksiin kuuluvat konsolipelit, biljardi, lukeminen (varsinkin Stephen King), kävelylenkit, sulkapallo (säännöllisen epäsäännöllisesti) ja yleinen haahuilu.
Omistan yhden mustan kissan. Tykkään myös koirista ja oikeastaan kaikista eläimistä, joilla on neljä jalkaa tai vähemmän. Hämähäkit ja muut öttiäiset jätän mielelläni muille.
Olen vapaaehtoisesti lapseton, juon järjettömiä määriä kahvia (laihaa, maidolla, ilman sokeria) ja pidän vähän turhankin paljon kaikesta makeasta. Tykkään kävellä paljon, varsinkin kesäöisin.

Siinäpä ne tärkeimmät. Lyhyeen sitä voi itsensä tiivistää, kun oikein yrittää. :P
The ships hung in the sky in much the same way that bricks don't.
- Douglas Adams -
Avatar
Lumikki75
 
Viestit: 1022
Liittynyt: Ma 05 Touko 2008 11:49
Paikkakunta: Lahti

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja theia » Ma 05 Touko 2008 12:41

Hei :)

Olen theia, vuonna -85 syntynyt tyttönen joka pohjois-Helsingissä asustaa siskonsa kanssa. Oon töissä hotelli- & ravintola-alalla, nyt jo kolmatta vuotta. Yritin opiskellakin ammattikorkeassa, mutta ala ei ihan napostellut, joten jätin opiskelut siihen. Nyt yritän keksiä, mitä haluan tehdä elämälläni.

Tykkään kovasti musiikista (A Perfect Circle lienee se ykkönen, ainakin lähellä sitä, vaikka mooooonia muitakin on), kirjoista (monista erilaisista - fantasiasta, John Irvingistä, Jack Kerouacista...), elokuvista (Pan's Labyrinth, Lord of the Ringd, Clueless, Kill Bill, Sin City...), foorumista ja facebookista. Olen kohtuullisen viinaanmenevä, ja tupakointikin on erittäin kivaa :nolo:

Foorumilla olen suhdesäätänyt astetta enemmän, vaikka seurustelua ei kovasti olekaan ollut :nolo: musiikkiluontoiseen ja huuhaaseen otan myös osaa. Asiapainotteista juttua ei kovin usein tule.

En nyt keksi mitään muutakaan oleellista, joten jätettäköön tämä tähän.

Muks. Tärkein unohtui! Tykkään älyttömästi Buffy the Vampire Slayeristä, joskin heikkoina hetkinä katselen myös Gilmoren tyttöjä, X-filesiä, Battlestar Galacticaa..
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3335
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 05 Touko 2008 15:12

Ajattelin etten esittäydy, mutta kun muutkin niin kai määkin sitten. Olen yleensäkin huono esittäytymään, mikä kertookin jo koko lailla paljon.

Kerrottakoon kuitenkin, että sijaitsen Tursussa ja musta tulee isona akateeminen pätkätyöläinen. Pätkä olenkin jo, enää pitäisi tietää mistä isous alkaa vai joko se alkoi. Pidän alastani, koska se mahdollistaa laajoja näkökulmia yllättävän moneen asiaan. Siksipä en enää tiedäkään mikä on työtä/opiskelua ja mistä alkaa vapaa-aika. Paitsi jumpassa käyn kun ehdin.

Yritin listata tähän pieniä asioita mistä tykkään, mutta juutuin miettimään miten niitä asioita parhaiten ilmaisisi ja mitä yleensä olisi tarkoituksenmukaista mainita. Edelleen tyypillistä.

Edesmenneen foorumin viimeisinä aikoina läsnäoloni koostui lähinnä ilmoituksista että olen hukkua töihin ja joskus jonkin konsensushakuisen huomion kirjaamisesta johonkin keskusteluun. Sama linja jatkunee...
Namaste, allez!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3346
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Gluu » Ma 05 Touko 2008 15:39

Hei ja moi.

Olen jo 30 vuotias poikapuoleinen mieshenkilö ja sijaitsen fyysisesti Tampereella.
Henkinen kotini on p-pohjanmaalla. Pidän monipuolisesti ja rajoja rikkovalla tavalla
monenlaisista asioista, mm puhtaista lakanoista ja otsatukista. Inhokkilistan kärjessä
jatkaa jo tuhannettakolmannettasataa viikkoa kaaliruuat.

Tänään alkaa hkökohtainen pesiskausi. Kun olin 6 vuotta, kaveri houkutteli mukaan
pelaamaan pesistä. Menin mukaan, koska kaverin mukaan "pesiksen pellaajat saa naisia".
Oon päässyt niin ykkös-, kakkos- ja kolmospesälle, välillä jopa kotipesään. Siis pesiskentällä.
Naisia ei tosin niiltä kentiltä ole mukaan lähtenyt. Että kiitti vaan Pasi. Mutta nykyään menee
pesiksen suhteenkin aika hyvin: pääsen lyömään jopa ajolähtöön.

Lisäksi harrastan pienimuotoisia kodin kunnostustöitä ja remonttikaljaa. Ja maksan tv-lupamaksun.
Kahvissani on maitoa, olen koivuallerginen, en pelkää juurikaan korkeita paikkoja tai pimeää ja
omaan maailman makeimmat, ûbersiistit, aurinkolasit.
Viimeksi muokannut Gluu päivämäärä Ma 05 Touko 2008 17:42, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Gluu
 
Viestit: 105
Liittynyt: Ma 05 Touko 2008 13:20
Paikkakunta: 33500

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron