Sivu 1/1

Stressi

ViestiLähetetty: Ti 14 Tammi 2014 08:12
Kirjoittaja Emilia
Miten te hoidatte tai välttelette stressiä? Kärsittekö edes koko ongelmasta?


Huomaan taas heräileväni noin pari tuntia ennen kellonsoittoa, maksimissaan viiden tunnin yöunien jälkeen. :( Viime talvena sama vaiva vei mut työterveyslääkäriin, joka antoi melatoniinia. Ei se enää keväällä sitten juurikaan tuntunut auttavan vaan vasta kesäloma (4 viikkoa) sai aivot ja kropan takaisin normaalitilaan.

Tällä hetkellä tuollaiseen aivojen nollauslomaan ei ole mahdollisuutta, joten kaipaisin vinkkejä mielen tyhjentämiseksi ja ahdistuksen loitontamiseksi. Kuppi vihreää teetä ja hyvä kirja -tyyppinen hitailu/kotoilu kuulostaa tavoiteltavalta tilalta mutta tällä hetkellä keskittymiskykyni ei anna myöten tuollaiselle. :hullu:

Liikuntaa olen lisännyt ja täytyy kyllä sanoa, että melkoisesta mindfulness-hetkestä käy hikijumppakin oikein hyvin! Ajatukset on pakko pitää siinä hetkessä ja tekemisessä tai muuten ei tule muuta kuin vammoja. :D Seuraavaksi varmaan aika keskustella pomon kanssa tulevasta ja pikkuhiljaa voisi alkaa katsella myös uusia työpaikkoja tai muita haasteita elämään. Sitä ennen olisi kuitenkin kiva saada nukuttua! :P

Re: Stressi

ViestiLähetetty: Ti 14 Tammi 2014 21:12
Kirjoittaja L-S
Stressi on tuttu aihe kyllä. Sen hallinta on sitten toinen juttu. :keijo:

Mulla on ilmennyt joulun jälkeen tuota samaa, että heräilen pari tuntia liian aikaisin. Tosin välillä sitten niin päin, ettei saa illalla unta.

Joskus unenlaadun parantamiseksi tuntuu toimivan yksinkertainen konsti: muutama kerta syvään hengittelyä ennen nukahtamista, siten että vetää henkeä, pidättää muutaman sekunnin ja päästää ulos. En tiedä onko se ihan joku lumevaikutus, eikä toimi aina, mutta joskus. :keijo:

Myös aivojen tyhjentäminen katsomalla aivottomia tv-ohjelmia / pelaamalla jotain yksinkertaisehkoa tietokonepeliä on kokeiltu keino, joskaan en tiedä onko se kovin viisasta tai hyödyllistä. :pepsodent:

Re: Stressi

ViestiLähetetty: Ti 14 Tammi 2014 22:42
Kirjoittaja Pascal Lemoix
Omassa työssä stressi on välillä isossa roolissa. Siihen voisi vastata suoraan, että c. Olen opettaja. ;)

Uneen laskeutuminenhan pitäisi olla rutiineiltaan mahdollisimman samankaltainen. Itse yritän ainakin sitä, että tylsistytän itseäni katsomalla digiboksilta turhia tallenteita: esim. maraton, purjehdus, Ryhmä Pullman :virne: Joskus näistäkin löytää yllättävää mielenkiintoa. :raps:

En kyllä aina kauhean hyvin onnistu, mutta ihan loppusaatto on tarkoitus tehdä lukemalla. Mieluusti sarjakuvilla ja jos sattuu olemaan vieraskielinen, niin aina parempi. Aivot ponnistelevat itsensä väsyksiin.

Re: Stressi

ViestiLähetetty: Ti 14 Tammi 2014 23:47
Kirjoittaja Emilia
L-S kirjoitti:Joskus unenlaadun parantamiseksi tuntuu toimivan yksinkertainen konsti: muutama kerta syvään hengittelyä ennen nukahtamista, siten että vetää henkeä, pidättää muutaman sekunnin ja päästää ulos. En tiedä onko se ihan joku lumevaikutus, eikä toimi aina, mutta joskus. :keijo:

Kyllä hengittämisellä voi olla ihan oikeastikin rentouttava vaikutus. :)
Koitan muistaa tän vinkin, koska se on hyvä! Välillä nämä helpot ja "itsestäänselvät" keinot selvitä päivän hankaluuksista on hankala muistaa. :hullu: Varsinkin silloin, kun kesken tekemisen (yl. töissä) tulee hetki, ettei kestä mitään enää...

Re: Stressi

ViestiLähetetty: Ke 15 Tammi 2014 19:25
Kirjoittaja Wildchild
Stressaamisen kuningatar tässä hei. :hei:

Mä kehittelen stressiä joka helkkarin asiasta. Siis ihan oikeasti, saatan stressata jo pelkästään siitä osaako lapsi laittaa eskarissa ulkoilemaan lähtiessä tarpeeksi vaatetta päälle ettei palele. Tai osaako se pyytää sadekelillä sadevaatteet päälleen. :pahis: :ei: (Joku ehkä kutsuisi kanaemoksi. :virnei: )

Kyllä, nukun huonosti. Siihen on muitakin syitä kuin stressi, mutta ei se stressi ainakaan helpota asiaa. Pahimpina kausina huomaan että jos olen yöllä herännyt käymään vessassa, en saakaan heti unta vaan saatan valvoa helposti parikin tuntia ennenkuin uni voittaa jälleen. Ja sitten aamulla on :bubbles: .

Kyllä, kärsin sen vuoksi vatsakivuista. Kaikki jännitys ja stressi ovat aina näkyneet ja tuntuneet ensin vatsassa. Aina.

Kyllä, stressi vaikuttaa myös asioiden muistamiseen. Stressaan että unohdan tärkeitä asioita ja tarkistan kaikki asiat miljoona kertaa kalenterista etten vain ole unohtanu jotain ja siltikin stressaan että unohdan ja.... Noidankehä on valmis.

En ole vielä keksinyt mitään sellaista stressin lieventämiskeinoa että se auttaisi pidemmällä ajalla. Ehkä se ei lopu koskaan ja tän kanssa vain pitää elää. :(

Re: Stressi

ViestiLähetetty: Ke 15 Tammi 2014 20:55
Kirjoittaja Kibaya
Kyllä se loppuisi, jos vaan ottaisit vähän iisimmin ja luottaisit siihen että asiat järjestyvät ja se unohtaminen ei ole niin paha asia :paijaus:
Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty, mutta pidemmän päälle se on ainoita ratkaisuja.

Mun stressi sitoutuu aika hyvin ahdistukseen. Kun stressaa -> alkaa ahdistamaan -> ahdistus lisää stressiä -> ahdistaa lisää ja niin edelleen, niin edelleen. Mun stressinhallintakeinona on toiminut parhaiten se, että yritän päästää niistä ensin irti ja rauhoittua ja katsoa sitten toiselta kantilta. Ettei jumitu siihen yhteen ajatusmalliin joka alkaa sanoilla "mitä jos...". Sen lisäksi erilaiset hengitysharjoitukset ja meditointi. Ne toimii aika usein vain silloin kun tiedän että ahdistuksen takana on stressi. Ahdistus itsessään onkin sitten jo toinen juttu :aukku:

Aika hyvin mä olen oppinut kuitenkin sen, etten enää ajattele asioita kauheasti etukäteen. Ne menee siten miten ne menee, eikä niitä kannata murehtia etukäteen. Ehkä se oli se oivallus, että mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa, joka vapautti mut siitä turhasta stressaamisesta. Parhaiten stressiä voi vähentää olemalla mukana tässä hetkessä, jalat maassa. Ei jossitella, mutkutella tai sitkutella. Ei miettiä mitä muut ajattelee tai tekee, vaan keskittyä vaan siihen hetkeen. Jos lapsi kastuu sateessa, se kastuu, ei maailma romahda siihen! Kun vaan itse yrittää parhaansa, se riittää.

Asioita ei myöskään kannata vältellä, se lisää stressiä. Ne pitää vaan katsoa silmästä silmään ja katsoa mitä käy.
Ite pahimpina näinä hetkinä lähden usein kävelemään. Ei mitään lenkkeilyä hiki päässä, vaan ulos ja hengittämään ja laittamaan tossua toisen eteen.
Uiminen olisi toinen mistä saisin samaa riemua. Katsoa kun vesi liikkuu ja itse mennä sen mukana. Tällä hetkellä siihen ei ole mahdollisuutta.

Stressissä pitää mun mielestä ehkä löytää itelleen sopivin ratkaisu siihen, että on siinä hetkessä johonkin tyytyväinen. Pyrkiä unohtamaan ne asiat mitkä stressaa ja keskittyä johonkin muuhun. Jos ei teenjuonti ja lukeminen onnistu, niin miten lähteminen leffaan? Tai joku mikä innostaa sua? Tietysti joku missä ei ole mitään samoja elementtejä kuin työssä on suositeltavaa. Kulttuuria ja taidetta suosittelen aina :virne:
Entä jonkun kaverin kanssa kahville?

Mä olen kyllä niin pässi tällä kaalimaalla, kun pahimpina hetkinä on vaikea keskittyä edes hengittämiseen. Mutta nyt, kun on vähän seesteisempää, tuntuu kaikki kovin järkeenkäypältä.

Re: Stressi

ViestiLähetetty: Ke 15 Tammi 2014 21:37
Kirjoittaja Pascal Lemoix
"Asioita ei myöskään kannata vältellä, se lisää stressiä. Ne pitää vaan katsoa silmästä silmään ja katsoa mitä käy."

Tämä oli itselle iso askel tuossa 6-7 vuotta sitten, kun gradu oli ihan jumissa ja sitten alkoi olla niska-hartia jumissa ja sitten vähän kaikki oli jumissa. Keuhkoputkentulehdusta podin lääkärissä ja onneksi lääkäri kyseli vähän muustakin. Sitten kun aloin kohtaamaan asioita, jumitkin alkoivat purkaantua.

Re: Stressi

ViestiLähetetty: Ke 15 Tammi 2014 23:40
Kirjoittaja Emilia
Wildis & Kibaya. :hymyhali:
Tunnistan itseni niin monesta noista teidän kertomista jutuista.

Itekin stressailen asioista, joista ei tarvitsisi. Muiden asioista. Muun muassa tarkistelen jatkuvasti, että Pomppiksella on asiat hyvin ja tarvittavat tavarat mukana ja tarpeeks vaatetta. Ei mitään järkeä. :friikki:

Joo ja ei todellakaan saisi jättää mitään asioita roikkumaan tai vältellä niitä! Ennen olin sellainen. Jos jokin alkoi aiheuttaa stressiä, työnsin asian semiväkisin mielestäni. Siinähän sitten ihmettelin, miksi edelleen on paha olla. :P

Leffat & kahvittelut toimii kyllä melko hyvin tollasina arkisina keinoina. Ja yleensäkin sosiaaliset meiningit. :) Muutenkin se, että poistuu kotoa on monesti auttanut. Vaikkei varsinaisesti menisi mihinkään mutta ainakaan ei jää odottamaan seinien kaatumista päälle.

Re: Stressi

ViestiLähetetty: Ke 15 Tammi 2014 23:58
Kirjoittaja L-S
Wildchild kirjoitti:Kyllä, kärsin sen vuoksi vatsakivuista. Kaikki jännitys ja stressi ovat aina näkyneet ja tuntuneet ensin vatsassa. Aina.


Joo, sama. :epäilevä: :femmat: Raskasta hommaa. Toisaalta onneksi se jo helpottaa vähän, kun oppii ymmärtämään niitä kipujaan, mistä ne tulevat ja miten ne toimivat.

Mäkin stressaan pikkuasioista, lähinnä omista asioistani, asioiden hoitamisesta ja sen sellaisesta. Juutun liiaksi yksityiskohtiin ja pelkään, että jokin menee pieleen.
Ja sitten on tietysti myös helppo vältellä asioiden hoitamista, niitä jotka eivät ole ihan pakollisia hoitaa siinä hetkessä. Muutama roikkumaan jätetty asia tulee nytkin mieleen... :epäilevä: (Älkääkä neuvoko, että tee ne nyt, en tee :pepsodent: Siihen ne ovat aivan liian mutkikkaita).

Mutta toisaalta olen kyllä viime aikoina tehnyt sen verran paljon erilaisia stressiä aiheuttavia juttuja, että on niitä siinäkin, ja homma tuntuu jo vähän rutinisoituneen tietyiltä osin, kaikki jutut eivät stressaa niin pahasti kuin voisi luulla.

Kyllä mä uskon, että stressistä voi opetella hitaasti poiskinpäin, eikä siitä tarvitse kärsiä lopun ikää. :hymyhali: kaikille yllä kirjoittaneille.
Varmaan se lähtee asioiden kyseenalaistamisesta, "mitä siitä jos meneekin pieleen" tai "onko tää ennen mennyt pieleen".
En ole kuitenkaan paras antamaan neuvoja. :keijo: Kiballa oli joitain ihan hyviä juttuja.

Re: Stressi

ViestiLähetetty: To 16 Tammi 2014 00:14
Kirjoittaja Kibaya
Ei kai näissä kukaan ole paras neuvomaan ketään :keijo:

Ja joskus voi olla ihan hyvä vaan siirtää asiat suosiolla seuraavaan päivään. Silloin voi ajatella että ne onnistuu pirteämmillä silmillä paremmin. Silloin siitä ei tartte ottaa stressiä, eikä paineita. Kai tämä on sitä että antaa itselleen luvan siirtää asioita seuraavaan hetkeen. Ei kaikkea tartte tehdä heti ja pingottamalla.
Itse ajattelen että se on sitä armollisuutta itseään kohtaan. Sen opettelu on ihan pirun vaikeaa, mutta sitten kun siihen pääsee jyvälle - edes vähän - on se aika rentouttavaakin.

:hymyhali:

Mulla on myös se, että joskus on myös ihan vaan kiva soittaa kaverille ja jutella.
Siksipä sanon, että mulle saa aina soittaa/tekstata. Varsinkin :keijoi: saa aina ottaa kontaktia.

Stressin lievitykseen suosittelen myös Nugatin torppaa :pepsodent:
Sinne vaan kaikki päiväretkelle! Tai iltaretkelle, yöretkelle... :pepsodent:

Re: Stressi

ViestiLähetetty: To 16 Tammi 2014 00:34
Kirjoittaja L-S
Kibaya kirjoitti:Mulla on myös se, että joskus on myös ihan vaan kiva soittaa kaverille ja jutella.
Siksipä sanon, että mulle saa aina soittaa/tekstata. Varsinkin :keijoi: saa aina ottaa kontaktia.

Stressin lievitykseen suosittelen myös Nugatin torppaa :pepsodent:
Sinne vaan kaikki päiväretkelle! Tai iltaretkelle, yöretkelle... :pepsodent:


:virne: Joo, Nugaan torppa oli kyllä ihanan rauhallinen, ei ollut stressiä siellä. :hullu:

Kiba :hymyhali: Mä olen kyllä huono soittamaan ihmisille, mutta saa mullekin soitella. :keijo:

Re: Stressi

ViestiLähetetty: To 16 Tammi 2014 00:34
Kirjoittaja Lumikki75
Mullakin on henkilökohtaista kokemusta stressistä vähän liikaakin. Olin itse asiassa tuossa muutama vuosi sitten hyvin lähellä burnoutia, mutta onneksi tunnistin oireet (ensin yleinen hankala olo, jota seurasivat mahakivut, päänsärky ja lopulta rytmihäiriöt) ja tajusin hidastaa työtahtia. Kaikki oireet katosivat stressin myötä sen sileän tien, ja siitä lähtien olen vaan pakottanut itseni ottamaan rauhallisemmin.

Wildchild kirjoitti:En ole vielä keksinyt mitään sellaista stressin lieventämiskeinoa että se auttaisi pidemmällä ajalla. Ehkä se ei lopu koskaan ja tän kanssa vain pitää elää. :(

Kiban neuvo olla ajattelematta asioita etukäteen on musta tosi hyvä alku tähän. Turha stressata sellaista, mikä ei ole vielä tapahtunut eikä ehkä koskaan tapahdukaan. Mä yritän aina sanoa itselleni, että ylitetään se aita sitten, kun sen aika on.

Olen myös huomannut, että jos joku asia pelottaa/stressaa, mua auttaa kun mietin, että "Okei. Tämä on nyt ikävä juttu, mutta onneksi mä en sentään joudu *lisää tähän joku sellainen juttu, mikä susta olisi tosi ikävää, vaikka juurihoitoon meneminen*". Jotenkin se helpottaa mun stressiä, kun voin ajatella, että asiat voisivat olla huonomminkin. Tämä keino tosin tepsii vain niihin "turhiin" stressinaiheisiin, koska jos tapahtuu jotain oikeasti kamalaa, sitten on vähän vaikea yrittää lohduttaa itseään sillä, että sentään se hirveän kamala asia ei tapahtunut. :keijo:

Re: Stressi

ViestiLähetetty: To 16 Tammi 2014 19:37
Kirjoittaja Emilia
Itse myös ajattelen monesti, että niin kauan kun kukaan ei kuole tai muuta peruuttamatonta tapahdu, ei maailmassa ole asiaa, jonka vuoksi kannattaisi yöunensa menettää. Toimii sellaisissa hieman rasittavissa tilanteissa, joille tekee mieli viitata kintaalla mutta on pakko kuitenkin hoitaa, kuten "tylsät" työt tms.

Ylipäätään se, että antaa itselleen luvan tehdä virheitä, on helpottanut oloa monesti. Ainakaan niitä virheitä ei enää pelkää vaan voi keskittyä tekemään eikä vatvomaan.

Re: Stressi

ViestiLähetetty: Pe 17 Tammi 2014 18:11
Kirjoittaja Nugat
L-S kirjoitti:
Kibaya kirjoitti:Stressin lievitykseen suosittelen myös Nugatin torppaa :pepsodent:
Sinne vaan kaikki päiväretkelle! Tai iltaretkelle, yöretkelle... :pepsodent:


:virne: Joo, Nugaan torppa oli kyllä ihanan rauhallinen, ei ollut stressiä siellä. :hullu:


Kiitos. :sydän: Saa käydä vaikka mua ei fordella nyt hirveesti näykkään niin oon olemassa ja valmis tarjoamaan teetä. :keijo:
Mutta vaikka mä sentään asun täällä niin oon äärimmäisen stressaantuva ihminen. :keijo: Liikunta auttaa tosiaan kun samalla saa raivota ärtymyksetkin hien mukana pois. Vihreä tee, kynttilät, hieronta, kutominen!! Olen nyt tehnyt hirveästi käsitöitä. :tilt: Jouduin kuitenkin oikein järjestämään itselleni aikaa ja päättämään, että Tänään en tee Yhtään Mitään, en edes tiskaa, koska käyn niin ylikierroksilla. Sitten valot pois, kynttilät päälle ja netistä jokin leffa tai sarja pyörimään. Ja suklaata. :keijo: Pyrin toisinaan siivoamaan torpan kunnolla ettei sitten tartte sitäkin stressata, vaan voi vaan olla valmiissa kodissa ja siellä ainakana ei tarvitse tehdä tai huolehtia missään.

Stressaan hirveästi omia tekemisiäni ja muiden ajatuksia. Töissä on ollut nyt siinä mielessä rankkaa kun on pieni firma kyseessä niin aivan kaikkea tekemistä tarkastellaa ja omasta suorituksesta on kiinni onko pulju pystyssä vai ei. Tosi rauhoittavaa. :keijo: Mietin siellä myös tosi turhiakin juttuja mitä mielestäni muka teen vähän väärin tai laiskuuttani en huomioi ja toimi heti oikein.. Myös uusia asioita on tullut hirveästi ja asiakkaiden kohtaamisia edustusmielessä niin nekin stressaavat. Pidän kuitenkin työstäni ja yritän saada stressiä tasaantumaan ja rauhoitettua itseni. Joskus riittää kun kysyy itseltään, että onko tämä stressin aihe nyt oikeasti vakava? Kuolenko tähän nyt oikeasti? Siksi on myös helpompi päästä stressistä irti kun hoitaa sen stressaavankin asian heti alta pois jos mahdollista.

Osaan myös stressata tulevaa ja pohtia kaikenlaista, esimerkiksi tässähän on nyt kolmasosa elämästä eletty kuinka surkeaa mitä jos porukoille käy jotain ja ne kuolee herranjestas nehän kuolee joka tapauksessa ja kamalaa jos sisarusten lapsille käy jotain kamalaa jos myöhästyn jostain entäs jos multa loppuu rahat entäs jos sairastun siihen ja siihen tautiin entäs jos torppa palaa ku oon ollu huolimaton!! Ja siinä on sitten yöunet menetetty. :virne:

Se on kyllä hieno fiilis kun joskus on oikeasti rento ja stressitön olo. Sitä vaan on. :tilt:

Re: Stressi

ViestiLähetetty: Pe 21 Helmi 2014 10:03
Kirjoittaja päivänpolttaja
Olen ollut viime viikot aika stressaantunut: sattuu monta keskittymistä vaativaa ja aikaa vievää asiaa päällekkäin. Tosin olen huomannut, että kun on oikein kiire, ei edes ehdi tai jaksa stressata. Joutuu myös ymmärtämään sen, että toisinaan pitää vain hyväksyä oman suorituksen epätäydellisyys, vaikka aina kyllä toki haluaisi kaiken menevän täysin virheettömästi. Suunnittelu auttaa paljon, vaikka toki sellaisesta aikatauluttamisestakin voi saada oman lisästressinsä. Fokus pitäisi olla ehkä siinä, mitä käsillä olevassa hetkessä tekee ja sitten vaan siirtyy asiasta seuraavan.

Re: Stressi

ViestiLähetetty: Pe 21 Helmi 2014 13:32
Kirjoittaja Kibaya
Stressi, tuo salakavala piru.

Nukuin yön jotenkin ja heräsin aamulla kipuun, joka on aina stressiöiden jälkeen. Olen jännittänyt selkää ja sen tuntee :epäilevä:
Josko se helpottaisi viikonlopun jälkeen - edes vähän!

Re: Stressi

ViestiLähetetty: To 13 Marras 2014 12:00
Kirjoittaja Smitty

Re: Stressi

ViestiLähetetty: To 13 Marras 2014 13:59
Kirjoittaja Emilia
Smitty kirjoitti:#ahistaa

Niin tiedän ton.

:sekopää:

Re: Stressi

ViestiLähetetty: To 13 Marras 2014 15:55
Kirjoittaja marenkienkeli
Smitty kirjoitti:#ahistaa

:virne: Mulla on ollut just tuollaista viime aikoina sekä töissä että kotona. (Työt etenevät liian hitaasti, tenttiin en saa luettua ja makuuhuoneessa on aivan järkyttävä kaaos sen jäljiltä, kun nuo toiset makkarit piti tyhjentää kämppiksiä varten...kröhöm...reilu 2 kuukautta sitten. :vihellys: Josko sen saisi jouluksi järjestettyä? :epäilevä: )

Muoks. Ja tämä kaikki ahdistaa!

Re: Stressi

ViestiLähetetty: Ma 24 Marras 2014 07:52
Kirjoittaja Shay
Smitty kirjoitti:#ahistaa

Jep! :femmat:

Nukuin viime yönä vain pari tuntia. En tiedä, miksi olin taas uneton, sillä uskon sen johtuvan jostain ressistä. Kirjoitin sitten neljän aikaan kaksi sivua päiväkirjaan siitä, mikä minua stressaa. Eikä siinä edes vielä kaikki... Ei ihme, ettei saa nukutuksi. :epäilevä: