Hyväntekeväisyys

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Hyväntekeväisyys

ViestiKirjoittaja puolikarkea » La 13 Joulu 2014 16:57

Mikäs on fordelaisten näkemys hyväntekeväisyydestä?
Kilahtaako teiltä keräyslippaaseen kohdalle osuessa kolikko, lahjoitatteko kuukausittain vai toteatteko, että huijausta koko roska?

Tässä joulun alla on taas tullut mietiskeltyä, että voisi joitain ropoja pistää menemään niitä enemmän kaipaaville. Joskus on tullut lahjoitettua rahaa mm. WWF:lle ja SPR:lle, nyt on mielessä paikallisemmat kohteet. Paikallisen löytöeläinsuojan toimintaan voisin upottaa muutaman euron ja läheisessä lelukaupassa on joulukuusi, jossa roikkuu vähävaraisten lasten tietoja (sukupuoli, ikä), joille voi ostaa joululahjan. Joulu on niin vahvasti lasten juhla ja omia lapsuusjouluja muistellessa tällainen ei niin lapsista kiinnostunut yksilökin heltyy ja harkitsee vakavissaan auttavansa joulutunnelman luomisessa.

Isommat tunnetut järjestöt tuntuvat minusta ihan luotettavilta kohteilta laittaa rahaa, vaikka osa rahoista meneekin järjestön rattaiden pyörittämiseen. Ihan mihin tahansa en rahaa kuitenkaan lykkää ja feissarit kierrän kaukaa. En ole mikään aktiivinen lahjoittaja, kerran pari vuodessa saatan heltyä.
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
Avatar
puolikarkea
 
Viestit: 1216
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 16:56

Re: Hyväntekeväisyys

ViestiKirjoittaja L-S » La 13 Joulu 2014 19:45

Mä olen feissarin uhriksi jäänyt muutaman kerran, takavuosina lahjoitin muistaakseni parillekin järjestölle, jotka lopetin sittemmin, nykyisellään rahaa menee Unicefille, ja Punaisen Ristin listoille taisin äskettäin liittyä. Mutta eihän niitä nyt hirveän montaa voi haalia, tai pitää sitten vastaavasti lopettaa joku. Mutta kyllä mä siihen luotan, että isojen järjestöjen kautta rahat menevät järkeviin kohteisiin.

Tavallaan toivoisin, että osaisi ja jaksaisi ja olisi mahdollista tehdä enemmän konkreettisia juttuja paikallistasolla. Pelkkä rahan antaminen tuntuu vähän laimealta. Mutta en oikein tiedä vaihtoehdoista, lähinnä olemassa on Punaisen Ristin toiminta, mutta se ei oikein tuntunut (edit: siis tunnu, en ole kokeillut) omalta, ei musta mihinkään ensiaputoimintaan tai sen sellaiseenkaan taida olla.

Täälläkin taisi torilla olla kuusi, josta sai valita lapsen iän ja sukupuolen ja ostaa lahjan. Sellainen voisi olla aika hauska toteuttaa, pitäisi käydä perehtymässä paremmin. Sekin olisi vähän jotain muuta kuin pelkästään antaa rahaa. Vaikka en epäilekään, etteikö rahallakin hyvää tehtäisi. Tietysti toiveessa tehdä jotain konkreettista voi nähdä taas ajatuksen siitä, että hyväntekeväisyyden pitäisi hyödyttää hyväntekijää itseäänkin jotenkin, tuottaa hyvää mieltä sitä kautta. Mutta en sitten tiedä onko sekään paha asia, vaikka kyyniset varmasti paheksuvatkin.
Viimeksi muokannut L-S päivämäärä La 13 Joulu 2014 22:28, muokattu yhteensä 1 kerran
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Hyväntekeväisyys

ViestiKirjoittaja Jorssi » La 13 Joulu 2014 21:54

Jouluna oon aina vetäny pataan...5-50 euroo, riippuen omasta rahallisesta tilanteesta. Muuten ei tuu hyväntekeväisyyttä harrastettua, mitä nyt oon Huutopaneelin kautta muutamia kymppejä laittanu WWF:lle.

EDIT: Unohin, että aina kun käyn äänestämässä, niin laitan keräyslippaaseen, riippumatta keräyksestä, kaikki alle viiden euron rahat, jotka sillä hetkellä lompakosta löytyy.
"Hope is a good thing, maybe the best of things, and no good thing ever dies." - Red (The Shawshank Redemption)
Avatar
Jorssi
 
Viestit: 3287
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 11:29

Re: Hyväntekeväisyys

ViestiKirjoittaja Emilia » Su 14 Joulu 2014 00:32

Multa on mennyt jo vuosia vitonen kuussa Unicefille. Amnestyn jäsenyyttä tai kk-lahjoitusta olen miettinyt jo hetken mutten ole saanut aikaiseksi.. :nolo: Roosa nauha-juttuja olen joskus tukenut ja kerran lahjoitin muutaman euron kaverin Movember-profiilille. Lisäksi jotain satunnaisia spr:lle tehtyjä lipaslahjoituksia. Noi lipaskeräykset on siitä huonoja, ettei mulla ole käytännössä koskaan käteistä mukana. Noille isoimmille kuitenkin yleensä rahani annan.

En ole mielestäni kovin ahkera hyväntekijä ja lähinnä rahan antamista se omalla kohdallani onkin. Joskus pohdin, että voisi alkaa jollekin vanhukselle seuralaiseksi, kävisi kaupassa ja kahvittelemassa jne. Yksi nainen meidän töistä harrastaa tällaista ja musta se on todella hienoa. :) Meillä oli myös työpaikan kautta yhtenä vuonna toi joulukuusikampanja, jossa sai lapselle ostaa lahjan iän ja sukupuolen perusteella. Harmi, että se jäi vain tuohon yhteen kertaan.

Nythän on ollut pinnalla myös kaikenlaiset Facebookin kautta masinoidut auttamiskampanjat. Ne on mun mielestä vähän epäilyttäviä, vaikka ajatus on toki kaunis. Vesittyy vain niin helposti se idea, jos 50000 tykkää mutta vain viisi oikeasti tekee jotain auttaakseen. Vaikka toki se viisikin on parempi kuin nolla auttajaa.
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hyväntekeväisyys

ViestiKirjoittaja damn » Su 14 Joulu 2014 12:12

Aika harvoin tulee lahjoitettua hyväntekeväisyyteen. Ei niinkään siksi, että se olisi mielestäni huijausta tai etten raaski. Muutaman euron heittäminen keräyslippaaseen ei talouttani todellakaan kaataisi, en vain ikinä muista antaa mihinkään rahaa tai automaattisesti väistelen kaupungilla kaikkia mainostajia, feissareita ja rahankerääjiä. Muutama päivä sitten pitkästä aikaa laitoin rahaa johonkin lippaseen, kun se oli kaupassa kassan luona ja sattui olemaan paljon hiluja lompakossa, niin kippasin ne sinne.

Rahan antaminen tuntuu minustakin vähän laimealta. Enemmän kannatan konkreettisempaa toimintaa, vaikka juurikin noin, että ostaa vähävaraiselle lapselle lahjan tai auttaa vaikka yksinäisiä vanhuksia ja olisi seurana. Tykkään kyllä ilahduttaa ja auttaa ihmisiä, en minä itsekäs ole, minulle vain harvemmin tulee mieleen, että voisi osallistua johonkin tuollaiseen. Pitääkin jatkossa koittaa enemmän osallistua ja auttaa.
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Hyväntekeväisyys

ViestiKirjoittaja skray » Su 14 Joulu 2014 20:26

Mä lahjoitan lipaskeräyksissä rahaa, en ole kuukausilahjoittajana. Yleensä annan rahaa SPR:n keräyksiin ja veteraaneille. Summat eivät ole huimia, kun kaivan kolikot lompakosta. Yleensä siis n. 20snt-3€, mitä nyt sattuu olemaan. Ainut kerta, kun olen antanut enemmän rahaa, kympin muistaakseni, oli Tsunamin jälkeen.

Lisäksi olen ostanut netistä hyväntekeväisyysjoululahjoja. Mummuni oli uskonnollinen ja kävi kirkossa, joten päädyin kirkon ulkomaanavun nettisivuille ostamaan toisenlaisen lahjan hänelle. Ostin muistaakseni hyötykasvimaan tai -puutarhan, sillä mummu oli kova kuokkija puutarhassaan. Olen sittemmin ostanut muillekin lahjoja sieltä ja valinnut lahjat sen perusteella, mikä lahjan saajan harrastus tai innostuksen kohde on. Nämä ovat mielestäni hyviä lahjoja sellaisille, joilla on jo kaikkea tai jotka eivät halua mitään. Mummu ainakin oli mielissään, kun olin lahoittanut rahani tällaiseen tarkoitukseen.

Kuten joku tuossa jo mainitsikin ja mitä nyt on kuullut/lukenut, niin isompien organisaatioiden rahankeräystulot harvemmin menevät kokonaisuudessaan keräyksen kohteeseen. En tiedä meneekö kirkon ulkomaanavunkaan rahat kokonaan siihen, mitä olen ostanut, mutta jotenkin tuo kirkko tuntuu olevan sellainen luotettava kohde mielestäni, että varmasti joku sen lahjoittamani asian saa oikeasti.
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Hyväntekeväisyys

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 14 Joulu 2014 23:59

Mulle hyväntekeväisyys on iso asia. Haluaisin voida enemmän, sillä kuulun siihen osaan maapallonväestä, jolla prosentuaalisesti on asiat todella hyvin. Mulla on koti, jotain vaatteiden kaltaisia ja todennäköisempi mahdollisuus ostaa ruokaa kuin suurimmalla osalla maapallon väestä. Sen lisäksi mulla on tavaroita ja turhakkeita ja ja ja.
Silti mun resurssit on rajalliset, koska rahaa ei ole ja silloin kun on, haluan että se todellakin menee perille, eikä suinkaan minkään koneiston pyörittämiseen.
Myös mun välillä liian vahva teologis-eettinen ajattelija on se mikä rajoittaa mua rahoittamasta esim. pelastusarmeijan toimintaa tai uskonnollisesti sitoutuneita tahoja. Koska sekin on koneisto ja blaablaa.

Joulun alla mä lahjoitan tavaraa/rahaa (jos on) Hesylle. Yks vuosi sanoin suoraan etten ostanut lahjoja tai herkkuja kenellekään aikuiselle, vaan pistin lahjarahat kissanruokaan hesyn keräykseen. Tekisi mieli tehdä sama tänä vuonna. Eläintalot, koiratarhat ja muut tarvitsevat ympäri vuoden kuitenkin tarvikkeita ja muuta ja sinne olen vienyt mm. vanhoja lakanoita yms.
Samoin kodittomille, turvakodeille ja suojakoteihin on tullut vietyä vanhoja vaatteita ja vaatepuolta. On viety astioitakin, kun oli tilaisuus. Jotenkin koen sen konkreettisen avun kuitenkin olevan parempi kuin raha oikein kellekään.
Itse olen nuorempana ollut viemässä vaatelähetystä seurakunnan nimissä Viroon ja silloin skeptismini vaatelahjoituksia kohtaan nosti päätään. Tästä tosin on aikaa.
Tuolloin vietiin myös ihan ruokapaketteja vähävaraisimmille lapsiperheille, joilla ei ollut mitään.

Mulle kuitenkin se konkreettinen hyväntekeväisyys on se mitä haluan tehdä, sillä tasolla millä voin. En ehkä ekana ole mahdollinen ehdokas lähtemään afrikkaan auttamaan nälänhädässä kärsiviä, mutta sen sijaan voin täällä auttaa jotain, edes pientä osaa avuntarvitsijoista.

Se, minkä koen hyväntekeväisyydessä ongelmalliseksi on sen väärinkäyttö. Ei pelkästään että koneistojen pyörittämiseen menee osa lahjoitusvaroista, vaan että hyväntekeväisyyden varjolla pidetään keräyksiä tai myydään jotain, kun sitten kohdemaassa/maissa ne lahjoitusvarat eivät koskaan pääsekään perille. Näitäkin on. Toki nykyisellään ehkä vähenemässä määrin ja varmasti kulttuurierot vaikuttavat rahankäytön kohdentamiseen, mutta parin vuoden takainen MOT tai 45min tms. ohjelman jälkeen on ollut vaikea uskoa että korruptoituneissa maissa tehtävä hyväntekeväisyys olisi tarkastelun kestävää.
Siihen rinnalle ikivanha UFF:n kohudokumentointi missä kävi ilmi rahojen menevän suoraan UFF:n johtajien taskuun hyväntekeväisyyden sijaan ovat jättäneet jälkensä. Siksi se konkreettinen apu ennemmin kuin pelkkä rahallinen apu.

Moniko teistä seuraa Ylen Lupa Välittää-kampanjaa? Siinä on oivallinen malli siitä, ettei hyväntekeväisyyden aina tarvitse olla rahaa. Se voi olla myös aikaa.
Itse haluaisin tehdä jotain tämän tiimoilta. Vaikka sitten mennä munmojen kanssa juomaan teetä ja tekemään palapelejä tai lukemaan sokeille tai mitä vain. Pitäsi vain hakea se oma keino täältä nurkiltansa.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Hyväntekeväisyys

ViestiKirjoittaja puolikarkea » Su 21 Joulu 2014 15:40

Monesti olen miettinyt tuota, että voisi lahjoittaa aikaansa ja käydä esim. ulkoiluttamassa vanhuksia tai osallistua SPR:n ystävätoimintaan. On vaan jäänyt ajatuksen asteelle vielä.

Jaa tuollaista shaibaa löytyy UFF:n historiasta. Oon kuullut, että sitä dissataan, mutta kun se ei näillä nurkilla toimi, niin en oo tarkemmin aiheeseen tutustunut.
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
Avatar
puolikarkea
 
Viestit: 1216
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 16:56

Re: Hyväntekeväisyys

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Ke 24 Joulu 2014 16:20

Minulla hyväntekeväisyys rajoittuu SPR:ään, jonka ainaisjäsen olen ja jonka kursseja olen käynyt. SPR (tai sen kansainvälinen kattojärjestö) on mielestäni paras hyväntekeväisyysjärjestö siksi, että sen toiminta on hyvin laajaa, se auttaa yhtä lailla kotimaassa kuin ulkomailla sekä on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Haitin maanjäristyksen uhreille lahjoitin aikanaan suhteellisen ison summan nimenomaan SPR:n kautta, se onkin ainoa yksittäiseen tiettyyn kohteeseen suorittamani avustus.

Feissarit tosiaan kierretään kaukaa, mutta nehän eivät sitten taas itse kierrä ketään kaukaa. Ohi on koitettava painaa kiireisen näköisenä, mutta silti feissarit ovat aika taitavia nappaamaan kiinni ja pääsemään kertomaan asiansa. Kertaakaan en ole kuitenkaan ruvennut feissauksen perusteella mitään minnekään lahjoittamaan. Ihan hyvä idea varmaan tuo feissaus, mutta kyllä se vaan monia ärsyttää.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Hyväntekeväisyys

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 24 Joulu 2014 20:36

Mun vakiovastaus feissareille on "oon jo kuukausilahjoittaja!". Aika usein se toimiikin. En kyllä oo, mutten lähde feissauksen uhriksikaan. Tokihan he tekevät vain työtään, mutta ei se vähennä ärsytyksen määrää.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Hyväntekeväisyys

ViestiKirjoittaja Emeritus » To 25 Joulu 2014 01:41

kerran menin sen virheen tekemään että jäin kuuntelemaan yhden feissarin ennalta harjoiteltua litaniaa. Nykyään sanon vain suoraan kohteliaasti "ei kiitos".
"Kun on kerran nuoruudenlähteestä maistanut, ei enää tyydy vesijohtoveteen, johon on sekoitettu juustonjuoksutinta ja laksatiivia."
-Markus Kajo
Avatar
Emeritus
 
Viestit: 1164
Liittynyt: To 08 Touko 2008 15:08

Re: Hyväntekeväisyys

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ma 12 Tammi 2015 23:21

Osallistun todella harvoin nykyään. Itse asiassa tulin lukemaan tätä ketjuakin ihan vaan antaakseni kyynisen esimerkin hyväntekeväisyyden hyväksikäytöstä oman maineen kiillottamisessa, mutta jääköön se nyt.

Jos se lasketaan hyväntekeväisyydeksi, että ostin SPR:n kaupasta pari joululahjaa tänä vuonna, niin se on edellinen kerta. Eurovaalien aikaan taisin antaa pari lanttia vammaistyöhön, ja keväällä laitoin yhden lähiseudulla tulipalossa äitinsä, veljensä ja omaisuutensa menettäneen perheen tukikeräykseen euron per perheenjäsen. Näistä edellisiä kertoja en muista. Ja joskus ostan Fida-kirppikseltä jotain, mutta se taitaa olla enemmänkin pahantekeväisyyttä sanomineen..

Teininä olin Amnestyn jäsen (en siis kk-lahjoittaja, mutta kuitenkin tuin toimintaa), mutta sekin tuntuu jotenkin ankealta puljulta nykyään. Voisin kuvitella auttavani just jotain löytöeläinkotia tai ensi- ja turvakotia tai vaikka Suomen Luonnonsuojeluliittoa. Enemmänkin tulee mietittyä näitä asioita sen kautta, että mitkä tahot kierrän niin kaukaa kuin katu antaa periksi. Niitä ovat mm. Animalia ja Greenpeace.
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56


Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron