forde.munfoorumi.com

Mä oon nyt pientä ihmislasta kasvattaessani herännyt tuskastuttavasti siihen, miten paljon me käytetään sukupuolitettuja sanoja, ja määritetään sitä toisen sukupuolta kysymättä, ajattelematta. Ja mä mietin myös että MIKSI, MIIIIKSIIII se on niin kovin oleellista?

Vallalla on kaikkien "tädittely" ja "sedittely", pienten ihmisten tytöttely ja pojittelu. Mutta mitä väliä sillä on?

Itse huomaan, että sitä on kaikkialla - muskarissa lauletaan "Pötkylä-tyttö, kiiiva kaveriii, päiväkodissa huudellaan "isot tytöt tulkaa auttamaan", ja äsken sain lapsen isovanhemmalta kuvan tekstillä "tyttöserkukset" ja siinä oli miehen veljen nuorimmainen + Pötkylä. Miksi siihen kuvaan ei voinut vaan todeta että serkukset? Siksi että yksi serkuista oli koulussa (ja toinen mahassa)?

En vaan ymmärrä. Ymmärrättekö te muut?

Ihmisaivoille on evolutiivisesti ajatellen järkevää osata jaotella ja kategorisoida. Syötävää - ei syötävää. Vaarallista - ei vaarallista. Lisääntymismahdollisuus - ei lisääntymismahdollisuutta. Mutta nykyään ollaan hyvin kaukana luolamiesajoista, joten yhteiskuntana voisimme kyllä tehdä parhaamme, että sukupuolta ei vedettäisi joka hiton asiaan tarpeettomasti. Varsinkin, kun kyse ei aina ole vanhasta tutusta. Ei ennen välttämättä ollut varaa ostaa tytöille ja pojille omia leluja tai vaatteita. Kierrätys oli iso juttu jo ihan rahan riittävyydenkin kannalta. 90-luvun laman jälkeen sukupuolittuminen alkoi pikku hiljaa mennä entistä pahemmaksi.

Isäni kyseli n. vuosi sitten, saiko kaverini pojan vai tytön. En osannut vastata kysymykseen. Olinhan minä olettaman sukupuolesta kuullut, mutta en pitänyt tietoa merkityksellisenä. Ja sanoin sen ääneen: "mitä merkitystä sillä on?" "No, onhan sillä!" "Mun mielestä on paljon tärkeämpää, että äiti ja lapsi voivat hyvin kuin se, mikä lapsen sukupuoli on. Mitä mä muka oikeasti teen sillä tiedolla." Yllättäen isä ei osannut vastata.

Ei, en ymmärrä, miksi sukupuolittaminen on olevinaan niin tärkeää. Olen erittäin onnellinen siitä, että suomessa ei ole sukupuolittunutta hän-sanaa. Englantia puhuessa päädyn nykyään suht usein käyttämään they/them-pronomineja she/her ja he/his sijaan. Ja hämmentävästi koen nykyään myös iloa, jos en pysty olettamaan henkilön sukupuolta. Koska en osaa olla olettamatta. Mutta sentään yritän olla välittämättä aivojeni automaatiokategorioista.

Niinpä, miksi sukupuolella on missään mitään väliä?
Oikeastihan me opetetaan niille nappuloille, että tytöt tekee näin ja pojat tekee noin. Osittain siksi, että meillekin on opetettu ja siitä opitusta mallista on vaikea poisoppia. Vanhoillisessa ajattelussa, mitä meille on kirkon oppien mukaan myös tuputettu ja sitä kautta iskostettu sen olevan osa meidän kulttuuri, on eroteltu mikä on miehen ja naisen ero ja tehtävä. Ei sitä sinänsä siis tarvitse kovin pitkälle historiaan viedä, että mistä se lähtee.
Osittain varmasti myös marskin sanomasta lokeroinnin pakosta johtuen sitä ylläpidetään.
Kaikki sukupuolitetaan. Vaatteet, ammatit, roolit, käyttäytyminen, ulkonäkö ( ), tunteet... sisustuskin on sukupuolitettua, sisustus! Aaargh.

Kysehän ei ole siitä, että poistettaisiin sukupuolet ihmisiltä tai tarve olla jotain sukupuolta. Pojat, jotka tuntevat itsensä pojiksi, ovat poikia ja tytöt samoin tyttöjä, mutta kukaan muu kuin henkilö itse ei voi määrittää sukupuolta jonkin ulkoisen seikan perusteella. Väitän että tämä pelottaa tiettyä väestöä paljonkin, koska se tunkeutuu heteronormatiivisuuden alueelle ja hämärtää sen rajaa.
Kun oikeasti sukupuolella ei ole mitään merkitystä suuremmassa mittakaavassa, joissain terveydellisissä jutuissa kyllä, mutta niitäkin on tosi pieni prosentti.

Eniten mua tyttö-poika-keskustelussa sapettaa se, että niiden vanhojen roolien mukaan oletetaan tyttöjen olevan kiinnostuneita hoivaamisesta ja nukeista ja poikien autoista. Sitten kun poika haluaa hoivata, siihen kiinnitetään korostuneesti huomiota ja annetaan näin arvoa ja huomiota tarpeettoman suuresti. Tosin, samaa me tehdään edelleen kotiäiti vs. koti-isä -keskusteluissa.

Theia, teet mun mielestä tärkeää työtä siinä, kun annat lapsellesi esimerkin puhua muun kuin sukupuolen kautta.

Uusimmassa Efter Nio -ohjelmassa lastenkirurgi (en muista nimeä, miesoletettu) pohti mielestäni aika hyvin tätä asiaa. Keskustelussa muun muassa mainittiin, että kukin ihminen asettuu ikään kuin janalle, jossa toinen ääripää on 100 % nainen ja toinen 100 % mies. Ja sille välille sitä kukin perimänsä ja kohdussa saamansa testosteronin ynnä muun avulla sijoittuu.

Eli sukupuoli on jotakin perittyä, jotakin kasvatettua ja jotakin oletettua. Suurimmat vaikeudet tulevat varmaankin silloin, jos nämä jyrkkäkulmaisesti törmäävät.

Seksuaalisuuden kohdalla sukupuolella taatusti on väliä, mutta mistä ihmisen seksuaalisuus sitten alkaa? Osa kokemuksista voi olla jo paljon ennen puberteettia. Koulun liikuntatunti viimeistään jakaa ihmiset tyttöihin ja poikiin, jos ei paikallinen uimahalli ehdi ensin.

Eli olen taipuvainen uskomaan, että jos ihmisillä ei olisi seksuaalisuutta, niin sukupuolilla ei olisi väliä.

Mutta meillä on myös aseksuaalit, joille seksuaalisuus on määrittelemätöntä ja/tai olematonta. Aromanttinen aseksuaali varsinkin on henkilö, jolla ei ole mitään hinkuja petipuuhiin, jolloin sukupuolen merkitys viimeistään on 0%.

Mun mielestä kukaan ei ole 100% mitään sukupuolta, vaan jokaisessa on feminiiniä ja maskuliiniä ja piirteitä ja olemuksia näistä kahdesta sukupuolesta ja sitten on vielä ne, joiden kokemus sukupuolesta on "ei", eli sukupuoleton ja muunsukupuolinen. Binäärinen käsitys ei näitä tunnista, mikä on loukkaavaa ja väheksyvää.
Sukupuolenkin kokemus voi vaihdella ja kehittyä, jolloin ihminen voi samaistua genderfluid-termiin.
Sukupuolen termejä ei-binäärisellä puolella on vielä vaikka miten paljon, joten vain tyttö-poika/mies-nainen -akselilla ajattelu on juuri sitä mikä sulkee muunsukupuoliset nurkkaan ja ahdistaa niitä, jotka eivät näihin kahteen binääriseen muottiin koe mahtuvansa.

Mää oon edelleen aika pihalla näistä sukupuolisuuden tai sukupuolettomuuden eri asteista. Jokainen saa puolestani olla, mitä haluaa, mutta aina on määrittelemätön tarve kategorisoida ihmiset jollain lailla. Sukupuolien eri nyanssit ovat varmaan tyttäreni sukupolvelle selvempää kauraa siinä missä vaikka seksuaalisuuden eri suunnat ovat olleet omalle sukupolvelleni, kun vanhempieni sukupolvi on vasta tottunut pikkuhiljaa sukupuolten tasa-arvoistumiseen.

Omalla kohdallani (autoista tykkäävän) tytön (tyttöoletetun ) äitinä on ärsyttänyt lelujen ja vaatteiden jako sukupuolen mukaan. Pinkki ja punainen ovat tyttöjen värejä ja sininen, harmaa, musta ja vihreä ovat poikien värejä. Maailma on onneksi menossa siihen suuntaan, että sukupuolta ei enää korosteta, mutta prosessi on hidas.

Tiedättekö, mikä on suurin karaokehaaveeni? Se, että Karaokessa saisi esitettyä peräkkäin Mulan-leffan "I'll make man out of you" ja Antti Tuiskun "Mies" peräkkäin. Toksista maskuliinisuutta tirskuva laulu ja toksisen maskuliinisuuden kyseenalaistava laulu peräkkäin. Se, jos mikä olisi mahtavaa.

Kibaya kirjoitti:Mutta meillä on myös aseksuaalit, joille seksuaalisuus on määrittelemätöntä ja/tai olematonta. Aromanttinen aseksuaali varsinkin on henkilö, jolla ei ole mitään hinkuja petipuuhiin, jolloin sukupuolen merkitys viimeistään on 0%.

Tätä keskustelua käydään nykyään monessa paikassa, joten en tiedä, miksi käyn sitä täällä, mutta... aseksuaalisuus tai aromanttisuus ei tarkoita sitä, että sukupuolella ei ole väliä. Aseksuaalisuuden kirjo kuuluu seksuaalisiin suuntautumisiin. Aseksuaali voi olla mies, nainen tai muu, jos halutaan näitä käsitteitä käyttää. En tiedä ymmärsinkö jo vanhan Pascalin viestin ja Kiban kommentin (joka ilmeisesti tarkoitti samaa kuin tässä sanon) oikein, mutta sukupuoli ja "petipuuhat" eivät sinällään liity toisiinsa.