Tasa-arvo

[theia]

Miten voi ajatella, että tasa-arvo olisi nyt 2020-luvulla jotenkin valmis?

(Sukupuolten tasa-arvosta, anteeksi binäärisyys pohdinnassa nyt)
Jos naiset on saaneet osallistua yhteiskunnallisiin asioihin (ja siis työt, opiskelut ym) vasta 1800-1900 -luvulla, miten meillä voisi millään olla tässä kohtaa vielä tasa-arvo jotenkin kunnossa? Yhteiskunnan rakenteet on kuitenkin rakennettu miesten toimesta, miehiä varten. Vaikka toki parannuksia on tapahtunut paljon, mutta ei se äänioikeus vielä oikein takaa paljoakaan. Edelleen esimerkiksi miehet äänestää todennäköisimmin miestä, kun naiset voivat äänestää miestä tai naista. Kielen muutoksesta inklusiivisempaan suuntaan (palomiehet = pelastaja ym) ollaan hirveän paljon vastaan, koska vakiintunut nimitys ja blah-vitun-blah. Kieli luo maailmaa, ja edelleen meidän kieli on tosi tosi paljon kallellaan.

Ärsyttää. Ärsyttää ihan hirveästi.

Muoks. sori, lähtee aika keskeneräisenä, koska on aivot liian täynnä eikä aikaa jäsennellä, muuten jää postaamatta joten lähtee keskeneräisenä, sori

[Kibaya]

Pohdinnat mun mielestä saa olla keskeneräisiä.

Mietin mun yhtä (entistä)työkaveria, joka on aina puhunut olevansa feministi ja ajavansa naisten asiaa. Samalla kuitenkin just se sellainen, jonka mielestä vaikka naiset pystyy kaikkeen samaan kuin miehet, niin tietyissä asioissa miehet on parempia. Kuten kirurgeina naiset tarvitsevat sen mieskirurgian työparikseen, jotta se mies voi "tarkistaa" tämän naisen tekemiset. Myös ailahteleva mieskirurgi on ookoo, mutta ailahteleva naiskirurgi menkkapäinen hirviö. Varsinkin tilanteissa, missä ne ailahtelevuudet oli selkeästi (näin jälkeenpäin) seurausta siitä miten ne miehet kohteli ryhmän ainoaa naista. NO AIJJAA ET MENEE HERMO?!

Mitä se tasa-arvo sitten on?
MItä se sukupuolten välinen tasa-arvo on?
Jos ja kun tätä on vähän pakko käydä binäärin kautta, koska yhteiskunnassa ollaan vielä niin vahvasti kiinni binääreissä, kuten noi nimikkeetkin osoittaa. Jengi naureskelee joillekin "esihenkilö"-termeille että onpa hyvä läppä. Joo, ei vaan oo läppä.

Mun mielestä tasa-arvo kytkeytyy eniten yhdenvertaisuuteen. Kaikkien tulisi olla yhdenvertaisessa asemassa toisiin nähden. Mitä se sitten tarkoittaa? Esimerkiksi sitä palveluiden kohdalla jokaisella on mahdollisuus saada oman todellisen tarpeen mukaan. Ei niin, että jos minä tartten X, naapuri tarttee Y, niin molemmille tarjotaan X ja Y. Olen myös sitä mieltä, että meidän yhteiskunta on just niin hyvinvoiva, kuin miten se hoitaa heikoimmassa asemassa olevat ihmiset. Ei se tarkoita, ettei hoideta ketään muuta, eikä muiden tarpeita kohdata, mutta jos se saa eniten, jolla on voimaa huutaa eniten, niin ei sekään oikein ole.

Sukupuolten välinen tasa-arvo on hankala, koska naiset ovat historian valossakin olleet se "heikompi astia". Niin monessa tasossa on se epätasa-arvo. Meille syötetään sitä pienin vihjein koko ajan, joten miten meidän tulisi itse olla sitä alitajuista syöttöä vastaan?
Miehet ovat aina yhden tai kaksi enemmän. Se alkaa jo lastenohjelmissa. Tyttöjen ohjelmat on keskittyneet perinteisesti enemmän esimerkiksi ulkonäköön. Tytöt ja tyttöhahmot ei tee samoja asioita. Vähintään joku isähahmo sitten tulee ja hoitaa homman kotiin. Toki, nykyisin on tapahtunut muutosta, mutta hitaasti sekin käy. Mitä sille voi tehdä?
Ei yksin oikein mitään. Tuoda esiin, tuoda esiin ja tuoda esiin. Lähettää palautetta ja puhista muiden ihmisten kanssa. Toki, jos haluaa puhista niin ettei verenpaineet nouse, niin ehkä sellaisten ihmisten kanssa joiden mielestä se ei ole turhaa.

Tasa-arvo ei myöskään koskaan voi olla valmista. Aina löytyy niitä epäkohtia. Se ei myöskään voi mennä yli.
Siksi se ärsyttää vielä enemmän.

Mitä se mun työkaveri nyt? On sitä mieltä että intersektionaalisuus on turhaa.
Eikä tajua että feminismi on kehittynyt niistä sufrageteistä ja äänestyksen mahdollistajista toisen aallon feminismiin ja siitä kohti intersektionaalisuutta. Ja intersektionaalisuuden jälkeen tulee seuraava ja taas seuraava ja ihmisten myötä tapahtuu asioita. Kyllähän metoo-liike ja kehorauhan ajaminen on yksi isoimpia tämän hetken feminismin muotoja, ainakin itsestä tuntuu siltä. Somessa pullan syöminen saa jengit raivon partaalle, samoin kuin se äänioikeuden haluaminen sai jengin raivon partaalle.

Muutos on vaikea asia. Erityisesti niistä omista etuoikeuksista luopuminen.

Ehkä pohdintani tällä hetkellä on tässä.
PItäisi tehdä jotain töitä....

[L-S]

Miten voi ajatella, että tasa-arvo olisi nyt 2020-luvulla jotenkin valmis?

No, ilmeisesti helpostikin, vaikka ei olekaan. Olen törmännyt muun muassa sellaiseen ajatukseen, että naistenpäivä on Suomessa vähän turha, kun ei Suomessa naisilla ole kovin paljoa tasa-arvo-ongelmia enää, ja kun miehilläkin on kaikenlaisia ongelmia. Tuo on ehkä aika yleinen ajatus, silloin kun olen tästä keskustellut jonkun kanssa siihen liittyi muutakin mitä en viitsi avata tässä. Turhauttavaa keskustelua joka tapauksessa. Mutta pointtina tässä ehkä on se, että tietyssä mielessä ymmärrän miksi jotkut (miehet) saattavat ajatella tasa-arvon olevan valmis naisten osalta, jos tuntuu että itsellä menee huonommin. Mutta ei tää maailma niin toimi eikä ole näin yksinkertaista. Kysehän on rakenteista eikä yksittäisistä ihmisistä.

Mitä tulee feminismiin ja intersektionaalisuuteen, nähdäkseni ne ajatukset parhaimmillaan parantavat sekä naisten että miesten olemista (jos nyt pysytään näissä binääreissä edelleen, toki muutakin). On kuitenkin valitettavasti myös ihmisiä (lähinnä miehiä) jotka eivät yhtään näe sitä, että feminismi voisi helpottaa heidänkin oloaan, kun ei tarvitsisi esim. olla kiinni niin tiukoissa sukupuolirooleissa. Tai että intersektionaalisuuden kautta ehkä just voitaisiin ymmärtää miksi ihmisellä voi olla ongelmia, vaikka onkin joiltain osin etuoikeutetussa asemassa.

Keskeneräisiä ajatuksia varmasti nämäkin, mutta halusin kirjoittaa jotain ihan jo siitäkin ilosta, että fordella oli uusi ketju!

[Kibaya]

Miten voi ajatella, että tasa-arvo olisi nyt 2020-luvulla jotenkin valmis?

No, ilmeisesti helpostikin, vaikka ei olekaan. Olen törmännyt muun muassa sellaiseen ajatukseen, että naistenpäivä on Suomessa vähän turha, kun ei Suomessa naisilla ole kovin paljoa tasa-arvo-ongelmia enää, ja kun miehilläkin on kaikenlaisia ongelmia. Tuo on ehkä aika yleinen ajatus, silloin kun olen tästä keskustellut jonkun kanssa siihen liittyi muutakin mitä en viitsi avata tässä. Turhauttavaa keskustelua joka tapauksessa. Mutta pointtina tässä ehkä on se, että tietyssä mielessä ymmärrän miksi jotkut (miehet) saattavat ajatella tasa-arvon olevan valmis naisten osalta, jos tuntuu että itsellä menee huonommin. Mutta ei tää maailma niin toimi eikä ole näin yksinkertaista. Kysehän on rakenteista eikä yksittäisistä ihmisistä.

Mitä tulee feminismiin ja intersektionaalisuuteen, nähdäkseni ne ajatukset parhaimmillaan parantavat sekä naisten että miesten olemista (jos nyt pysytään näissä binääreissä edelleen, toki muutakin). On kuitenkin valitettavasti myös ihmisiä (lähinnä miehiä) jotka eivät yhtään näe sitä, että feminismi voisi helpottaa heidänkin oloaan, kun ei tarvitsisi esim. olla kiinni niin tiukoissa sukupuolirooleissa. Tai että intersektionaalisuuden kautta ehkä just voitaisiin ymmärtää miksi ihmisellä voi olla ongelmia, vaikka onkin joiltain osin etuoikeutetussa asemassa.

Keskeneräisiä ajatuksia varmasti nämäkin, mutta halusin kirjoittaa jotain ihan jo siitäkin ilosta, että fordella oli uusi ketju!

Itse törmään eniten siihen, että on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Nähdään, että se "kaikkI" (mitä se ikinä tarkoittaakin) on pois itseltä. Juuri tänään erään sometyypin storeissa oli kysymyksenä miten monta pistettä saa etuoikeuskehästä, jos rinkulan lähin kehä antaa 3p, keskikehä 2p ja uloin kehä 0p. Mitä enemmän pisteitä, sitä enemmän etuoikeuksien tuomaa valtaa.
Se, kun joku huomauttaa näistä etuoikeuksista, se nähdään syrjintänä tai asiana että niitä etuoikeuksia ollaan nyt viemässä pois. Eikä kyse ole siitä. Kyse on siitä, että niin kauan kuin ne etuoikeudet muodostuvat syrjivistä rakenteista, on tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyölle tarvetta.
Kyllä, etuoikeutetutkin voivat kokea häirintää ja syrjintää, koska se on siellä rakenteissa ja asenteissa. Se on niissä keskusteluissa, missä nähdään että naisten tasa-arvo on jo toteutunutta ja kaikki muu on "woke" tai "liian pitkälle" mennyttä. Koska sen tajuaminen, että ei se niiden asioiden nostaminen esiin ole pois toisilta.

Setämies-meininki on se, mikä turhauttaa. Setämies-meininkiähän on kaikki esim. sannaukkolamaiset kommentit ja artikkelit. Ne on hienoja esimerkkejä miten on ensin ymmäretty väärin, sitten joku on korjannut ettei se nyt ihan noin mennyt ja sitten vedetty joku palkokasvi tai muu vastaava hengityselimiin ja ruvetaan mesoamaan että kyllä se nyt näin menee ja kyllä minun pitää saada oma mielipiteeni sanoa. Se tyrehdyttää keskustelun ja aivan varmasti etäännyttää ihmiset toisistaan. Tai se, kun Esko Valtaoja pyydettiin kommentoimaan rasismia Renaz Ebrahimin kanssa ja keskustelun jälkeen kukaan ei enää muistanut mistä puhuttiin, vaan pelkästään sen että jotkut somessa sanoi ettei Eskoa olisi saanut ottaa mukaan ja kyllä nyt taas (valkoisia) miehiä sorrettiin, eikö mitään saa sanoa?! (Valtaoja siis käytti toistuvasti rasistisia slurreja, oikeutti sen vetoamalla "näin on aina tehty"-korttiin, eikä nyt todellakaan ole rasismin kohdalla minkäänlainen asiantuntija ja sitä kritisoitiin! Eli toiminnasta annettiin palautetta ja aivan varmasti myös loukkaannuttiin aiheesta, ei niinkään että just Esko olisi ollut se ongelma itse.) Sen jälkeen aina kun siitä sanoi yhtään mitään tai luki oikein missään, oli heti joku jo ilmaisemassa että on tämä kumma kun vain puolestaloukkaannutaan tai mitään ei saa sanoa. Tämmöisessä ilmapiirissä keskustelu ja joku tasa-arvotyö on turhauttavaa ja uuvuttavaa. Kun ei kyse ole siitä, etteikö saa sanoa tai että nyt pitäisi häivyttää esim. sukupuolia maailmasta.

Siksi kai nämä on myös yksilötasolla niin valtavia asioita. Koska itsellä ainakin on turvaton olo sukupuolitettaessa. Otetaan esimerkkinä tytöttely. Mä en pidä tytöttelystä ollenkaan. En varsinkaan, jos se koskee aikuisia ihmisiä. Se on vaan niin monella automaatio. Kun siitä huomauttaa, että hei oispa kiva jos ei sanottais noin, niin aivan joka kerta siihen saa jonkinlaisen selityksen miksi juuri tämä ihminen haluaa tehdä niin. Ainakin nyt itseään pitää saada tytötellä, jos ei muita saa. Se on aina se viimeinen argumentti. Mikä tavallaan pitää paikkaansa, mutta samalla jätetään kuulematta se, mikä siinä tytöttelyssä tuntuu pahalta. Koska pitää saada sanoa, kaikki muu on aivan sama. Usein sama vielä toistuu kerta toisensa jälkeen.
Usein on vielä niin, että jos ei asiasta ole heti sanomassa jotain, niin siitä puhuminen on jälkikäteen vielä vaikeampaa.

Itse olen ainakin ihan hiton väsynyt setämies-meininkiin. Se vain on koko ajan ja joka puolella.
Tietenkin myös, että kun on tullut siitä tietoiseksi, niin sitä on helpompi havaita useammissa paikoissa. Mutta se on toisaalta taas jo hyvinkin tuttua esimerkiksi esteettömyyshommissa.

[L-S]

Otetaan esimerkkinä tytöttely. Mä en pidä tytöttelystä ollenkaan. En varsinkaan, jos se koskee aikuisia ihmisiä. Se on vaan niin monella automaatio. Kun siitä huomauttaa, että hei oispa kiva jos ei sanottais noin, niin aivan joka kerta siihen saa jonkinlaisen selityksen miksi juuri tämä ihminen haluaa tehdä niin. Ainakin nyt itseään pitää saada tytötellä, jos ei muita saa. Se on aina se viimeinen argumentti. Mikä tavallaan pitää paikkaansa, mutta samalla jätetään kuulematta se, mikä siinä tytöttelyssä tuntuu pahalta. Koska pitää saada sanoa, kaikki muu on aivan sama. Usein sama vielä toistuu kerta toisensa jälkeen.
Usein on vielä niin, että jos ei asiasta ole heti sanomassa jotain, niin siitä puhuminen on jälkikäteen vielä vaikeampaa.

Olen kyllä itsekin tytötellyt itseäni, ainakin ennen, viime aikoina en juurikaan. Ehkä näin melko lailla keski-ikäisenä en koe sen enää sopivan itselleni, ja onhan siinä ongelmallisiakin puolia. Ainakin jos tytöttelyä käytetään vähättelyyn. (Tosin vielä sitäkin enemmän mua ärsyttää jos joudun jossain valitsemaan, että olen "neiti", kun vaihtoehdot on herra, rouva ja neiti, ikään kuin sillä nyt olisi käsillä olevan asian kanssa jotain merkitystä olenko naimisissa vai en, ja tietenkään tällaisissa asioissa ei sitten useinkaan ole vaihtoehtoa niille jotka eivät koe olevansa mitään näistä, mikä ärsyttää myös vaikka ei koskekaan itseäni). Sinänsä kuitenkin ymmärrän sen, että jos jostain huomautetaan, niin ihmiset puolustautuvat, mitä selittelykin kuitenkin usein on. Jostain huomauttaminen on kuitenkin aina sosiaalisessa tilanteessa "uhkaava" tilanne, josta ihminen pyrkii pääsemään jotenkin kunnialla pois, menettämättä kasvojaan. Tytöttely ei kuitenkaan mielestäni ole mitenkään niin selvä asia toisin kuin esimerkiksi joku n-sanan käyttö - siitä nyt pitäisi jo kaikkien tietää, että sitä ei saa käyttää ja siinä ei selittelylle ole sijaa (vaikka joku Valtaoja nyt olisikin eri mieltä). Mutta sen ja joidenkin muiden selvästi loukkaavien ilmausten lisäksi on asioita, joista ei välttämättä voi tietää mitä mieltä joku muu on. Selittely on mun mielestä sikäli ymmärrettävää, että varmastihan se kestää hetken ennen kuin sisäistää miksi joku mitä itse on pitänyt ihan yleisenä tai sopivana toimintatapana ei olisikaan jonkun mielestä ok. Se että siinä hetkessä selittää, ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö se ihminen voisi jälkikäteen jäädä miettimään asiaa ja ehkä jopa muuttaa toimintaansa. Toki osa selittelystä on sitä, että "pitää saada sanoa kaikkea", mutta kaikki selittely ei välttämättä ole sitä. Tokihan se olisi kiva, että lähtökohtaisesti kuunneltaisiin toisia, varsinkin jos toinen on sitä mieltä, että jokin oli loukkaavaa. Mutta eipä se tunnu useimmille ihmisille olevan helppoa, eivätkä tällaiset keskustelut ole helppoja.

P.S. Setämiehet ja sannaukkolat turhauttaa myös.

[theia]

Jotenkin nyt muutenkin on tullut selväksi, että keskustelukulttuuri on muutenkin tosi vaikeaa. Ja toisaalta kyllä ymmärrän, koska siihen ei varsinaisesti valmenneta, eikä sitä opeteta. Että vaikka asia x tuntuu syyllistävältä, sen sanoja ei välttämättä syyllistä just sua, ja syyllistäminen ja syyllistyminen on kuitenkin kaksi eri asiaa.

Koska konflikteja vältellään jatkuvasti, ei tavallaan ole sitä turvallista tilaa jossa kertoa/pohtia omia asioita, vaan toinen just ottaa ne hyökkäyksenä itseään vastaan.

Huomaan itselläni jatkuvasti tarpeen selitellä omaa käytöstäni, mutta on iso työ opetella olemaan hiljaa kun esim. joku vähemmistöstä puhuu. Kuunnella, kääntää katse sisään, että MIKSI mulla on tarve puolustaa cis-ihmisiä/valkoisia/vammattomia/whatever. Ja sitten purkaa ne ajatukset jossain toisessa ympäristössä. Tai kysyä, että hei, onko sulla energiaa jos kysyn asiasta x.

Mietin tässä just ihan vaan niitä nännejä - ne on tosi yksittäinen asia, mutta silti ne edustaa paljon suurempaa asiaa. Miestyypillisten kehojen nännit on ok, mutta jos se nänni on naiseksi tulkittu, niin ei saa näkyä, banniin ja/tai nam ihanaa kyllä musta ainakin saa kaikki naiset kulkea tissit paljaana.

Mua kuvottaa se ajatus, että joku seksualisoisi mua kun oon vaan olemassa (huolimatta siitä onko se ajatus kovin todellinen ja seksualisoiko joku mua oikeasti), enkä esim. välttämättä uskalla pukeutua niin kuin haluaisin, koska se pukeutuminen voitaisiin nähdä että haen tai haluan huomiota.

(taas en pysy ihan asiassa ja näemmä kirjoitin jostain muusta kuin piti mutta oh well )

[Kibaya]

Huomaan myös miten vanhanaikaisten ja konservatiivisten ajatusten ja elämäntapojen vuoksi keskusteluita on vaikea käydä. Se puolustusreaktio kun voi aiheuttaa että omaan itseen kohdistuu turvattomuutta ja vähättelyä. Sen jaksaminen on uuvuttavaa.
Usein juuri ne pahimmat tilanteet tulee niin, että on olemassa aivan normaali keskustelu ja hyvä fiilis, kunnes sinne eksyy aivan viattoman oloisesti heitetty ongelmallinen termi tai asia ja sitten ollaan joko kaltevalla pinnalla, suorassa luisussa alaspäin tai tulee se vaivaantunut tunnelma ja kaikki pilalla. Varsinkin, jos ollaan tilassa tai tilanteessa missä on tuntemattomia tai harvoin tapaamiaan ihmisiä.

Ja sitten vaikkei oltaiskaan. Mä osaan aika hyvin mun rasistisen perheen paskakommentit suodattaa ja antaa olla, koska mä en yksin jaksa sitä. Olen niissä hetkissä myös yksin ja jos en ole, niin olen ainoa joka siihen on valmis puuttumaan, muut liukenee paikalta vaikka ajattelisivatkin mun kanssa samoin. Silloin on vaikea edes sanoa että hei, ei se nyt ihan noin mennyt tai että huhhei. Koska siellä takana on se, että pitää saada olla eri mieltä. Mutta kun se mielipide näissäkin tarkoittaa toisten ihmisoikeuksien eväämistä tai loukkaamista, niin ole siinä sitten. Eihän se ole vain mielipide, jos uhataan väkivallalla tai päästellään suusta miten joku pitäisi piestä.

Nännit on kyllä paha. Tämähän korostuu sosiaalisessa mediassa tietyillä alustoilla, missä oikeasti tili voidaan poistaa liiallisesta "sääntöjen rikkomisesta" ja yksi sääntö on naisnännit. Tai siis nännit, mutta eipä niitä miesten paidattomia kuvia kukaan ilmianna nännien vuoksi. Tiedän yhden (homo)miehen, jonka tili on suurimmaksi osaksi erilaisia alastomuusinstallaatioita erilaisissa lokaatioissa. Se saa olla siellä, eikä mitään shadowbanneja ole näkynyt, kun samaan aikaan läskiaktivistin yksi bikinikuva käydään ilmiantamassa toistuvasti.
EIkä se sitten rajoitu aina siihen someen. Uima-asut on yksi hyvä esimerkki. Miksi tissillisten pitäisi peittää rinnukset, jos heidät sukupuolitetaan naisiksi. Miestissit saa olla esillä. Jos vaikutat siltä että pöksyissä on uloke, niin pidä tissis vaan esillä. Transpiireissä tästä on välillä haluttu kokeilla, että koska tulee kehotus peittää rintakehä, jos saa ulokkeen aseteltua housuihin niin että se ei vaikuta lisäosalta, vaan omalta.

[päivänpolttaja]

Intersektionalismi, binäärisyys, valkoisuus, cis-ihmiset. Siinä sanoja, joita ei ollut kymmenen vuotta sitten. Oliko silloin kaikilla vaikeampaa vai helpompaa, oliko silloin kaikki jotenkin ongelmallisempaa? Miten intersektionalistisessa viitekehyksessä voidaan tietää, kuka on milloinkin etuoikeutettu ja kuka "sorrettu"? Miksi ei voi antaa ihmisten olla ihmisiä ja yksilöitä ja miksi ulkoista todellisuutta ei tehdä paremmaksi ulkoisena todellisuutena, vaan sitä halutaan muokata tällä uuskielellä? Kuka täällä olettaa yhtään mitään vai olettavatko kaikki koko ajan?

Minä olen koko elämäni ollut aika epämaskuliininen mies, mutta ei se minulle mikään ongelma ole. Olen myös tajunnut olevani demiseksuaali tai grey, ellen lähes täysi ace, mutta ei minulla ole ollut mitään tarvetta määritellä itseäni. Olen tippunut kärryiltä tämän käsiteviidakon kanssa.

[Kibaya]

Ei ehkä ollut sanoja, mutta niiden sisältämät asiat oli. Oli vaikeampaa kuvailla itseään tai olemistaan, kun ei ollut sanoja.
Oli ongelmallisempaa tulla kuulluksi edes oman vähemmistön sisällä, kun ei ollut sanoja.
Ei intersektionaalisessa viitekehyksessä ole tarvetta asettaa kurjuuskilpailuun etuoikeutta vs. sortoa, vaan tiedostaa ne omat etuoikeudet ja miten niistä hyötyy vs. ihmiset joilla niitä ei ole. Esimerkiksi minä, joka en ole vallan suhteen lähelläkään sitä, olen kuitenkin aina etuoikeutetummassa asemassa kuin ruskeat ja mustat ihmiset. Se hesarissakin ollut kaavio, missä valtamääreiden kautta voidaan tarkastella omia etuoikeuksia on siihen oikein hyvä. Mitä enemmän pisteitä, sitä enemmän etuouikeuksia ja siten suhteessa valtaa. Kun jokaisella on ne omat intersektionsa (koulutus, asuminen, kieli suhteessa muihin). Minullakin on siis mahdollisuus pitää niiden puolta, joilla ei ole valkoisuuden tuomaa etuoikeutta. Kun taas kyvykkäät ja kykenevät ihmiset voivat olla minun puolella kun kyse on vaikkapa esteettömästä pääsystä johonkin.

Kyllä, kaikki olettavat koko ajan ja oletukset ovat automaatioita. Mutta toimiiko niiden perusteella, vai pystyykö pysähtymään niiden äärelle ja huomioimaan oman toiminnan ja siten muuttamaan sitä?

Kyse on kuitenkin asioista, mitä on aina ollut olemassa.
Käsiteviidakkoon ei tarvitse eksyä, eikä sitä tarvitse olla omaksumassa yhdellä kertaa. Kukaan ei osaa kaikkea heti ja sen omaksuminen vaatii aktiivista työskentelyä.
Eikä kaikkien tarvitsekaan sitä osata ja on ihan ookoo kysyä mitä mikäkin tarkoittaa.