Vaivaisten valitukset

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja L-S » Ke 21 Helmi 2018 11:53

Mullakin on flunssa. :epäilevä: Jo toista kertaa tämän vuoden puolella. Jouduin jäämään eilen kotiin sairastamaan myös, kun oli kuumettakin ja pää ihan tukossa.

Mietin juuri, että onneksi ei ole mitään lapsia, niin että tarvitsisi jaksaa yhtään mitään flunssaisena. :keijo: Joten tsemppiä theialle, ei varmasti ole helppoa. :paijaus:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja damn » To 01 Maalis 2018 12:00

Pää hajoaa saikulla oloon jo tälleen kahden viikon aikana. Ei pitäisi vielä hajota, koska tämä lysti tulee jatkumaan niin kauan että ihan pelottaa.

Mulla leikattiin tämä ranne tosiaan, mutta minun tuurilla sekin meni vituiks. Ranteen sisälle laitettiin metallilevy, jonka yleensä voi jättää loppuelämäksi paikoilleen. No koska minun tuurini on mitä on, niin levyssä olevat ruuvit törröttää liian pitkinä ja alkaisivat hangata niveliin jossain vaiheessa, joten se pitää poistaa kunhan tämä alkaa olla luutunut. Eli ehkä kuukauden päästä ranne revitään uudelleen auki ja poistetaan se levy. Saikku, jonka piti kestää 8.4 asti tulee siis jatkumaan ties kuinka kauan.

En pääse tällä hetkellä kotoa pois kunnolla, koska mulla on tasan yks takki, joka menee päälle tän vammapaketin kanssa eikä se ole kovin lämmin ja lapasta tai muuta hanskaa ei saa käteen. Ulkona - 20 astetta, niin ei oikein ilman lämmintä takkia tai käsineitä pärjää. Oon tottunut ulkoilemaan ja urheilemaan, joten tämä on helvettiä. Useimpina päivinä vain nukun, tuijotan kattoon ja itken turhautumista.
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja Wildchild » To 01 Maalis 2018 20:49

Mikä ero on flunssalla ja influenssalla?

Lapsi on sairastanu flunssaa ny muutaman päivän ja minusta tämä on aivan tavallinen flunssa. Nenä tukossa, räkä valuu, yskittää ja kuumetta on 38-39,2. Joka kerta samat oireet ja kuumettakin aina ton verran.

Tänään sitten väittelin aiheesta koululääkärin kanssa ( :töktök: ) joka kivenkovaa väitti ettei perusflunssassa voi olla 39 asteen kuumetta vaan se on jo influenssaa. Sanoin että jos näin on, meillä sairastetaan influenssaa sitten n. viisi kertaa talvessa. Koska meidän perheen flunssat on aina tälläisiä, joka ikinen kerta. Ja silloin kun meillä on todettu influenssa, se on sit sellanen että sängyn pohjalta ei nousta muuta kuin vessaan koska joka puolelle kroppaa sattuu niin saatanasti (tälleen kevyesti sanottuna) ja kuume huitelee 40:ssa.
Mutta ei, tämänkin on pakko olla influenssaa. :keijoei:

Että miten on? Mistä sitä tietää ilman labratestejä mitä se lenssu oikein onkaan?
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 01 Maalis 2018 20:54

:paijaus:
Lapsilta poistetaan levyjä ja piikkejä ihan säännöllisesti, joten ehkä sun luut ei oo standardimittaiset :keijo:
Joo, ei oo vitsin paikka.

Pystytkö suhtautumaan asiaan vaiheena, hetkellisyytenä? Levyn poiston jälkeenhän luun pitäisi olla luutunut ja parantumiseen vaaditaan enää siitä toimenpiteistä tulleiden asioiden parantumisen, eikö? Löydätko sellaista tekemistä mistä nauttisit sisällä? Voitko tehdä jumppaa tai jotain joogaa mistä saisit liikettä kehoon ilman lenkkiä tai muuta sellaista mikä vaatii poistumista kotoa?
Suosittelen myös eläinvideoita. Ne auttaa aina.

Tai jos pystyt, tuu meidän kanssa irssiin hengailemaan. Sielläkin voi itkeä ja tuijottaa kattoa, mutta myös päivän testit ja muuta vertaishengailua tapahtuu. :halitus:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja damn » Pe 02 Maalis 2018 11:47

Kibaya kirjoitti::paijaus:
Lapsilta poistetaan levyjä ja piikkejä ihan säännöllisesti, joten ehkä sun luut ei oo standardimittaiset :keijo:
Joo, ei oo vitsin paikka.


Mä oon niin lyhyt, että ehkä siksi se levy ei sovi mun pieneen käteen, jos ne onkin tehty normaalimittaisille ihmisille. Leikkauksen ja levyn hyvä puoli toki on, että levy auttaa luutumaan keraalla oikeeseen asentoon ja lastan saan ottaa kädestä jo neljän viikon jälkeen ja opetella käyttämään taas kättä. Kipsin kanssa toipuminen olisi hitaampaa.

Yritän toki ajatella tätä hetkellisenä tilanteena, ei tämä loputtomiin kestä. Huomenna olen sinnitellyt jo kaksi viikkoa. Tämä tuntuu vaan kauheelta takaiskulta, sillä olin välillä aika masentunut ja viimeisen parin kuukauden aikana löysin taas itsestäni iloa ja nautin pitkästä aikaa urheilusta ja mulla oli älyttömän hyvä fiilis usean viikon, kun kävin 2-3 kertaa viikossa luistelemassa tai hiihtämässä, tein lihaskuntotreeniä ja söin tosi terveellisesti. Pelottaa, että taas lössähdän, masennun ja lihon ja vihaan taas itteeni.

En jaksa katsoa esim Netflixiä kauheesti, tuntuu etten löydä sopivia sarjoja. En jaksa just nyt mitään kauhean ahdistavaa ja vakavaa, mutten voi sietää huonoa komediaa, jossa on surkeita vitsejä. Kirjoja pitää alkaa lukea nyt kun taas pystyy. Viime viikko meni niin väsyneenä ja tokkurassa kovasta kipulääkityksestä, etten jaksanut lukea. Jotain kevyttä lihaskuntotreeniä, jooga- ja pilatesjuttuja oon nyt jonkun kerran tehnyt. Se ei vaan nyt tunnu hyvälle. Mulle mielekkäitä juttuja on sellaiset joita en voi nyt tehdä, esimerkiksi piirtäminen, askartelu, käsityöt ja kaikki näpertely. Täytyy keksiä ihan uusiksi kaikki mieluiset tekemiset :(.

Eilen kävin leffassa ja kävelin keskustaan ja takas. Ei ois kannattanut, sillä nyt on niin kipee käsi, että en kestä. Pitäisi lähteä viikonlopuksi siskoja moikkaa toiselle paikkakunnalle, pelottaa jo etukäteen miten siellä menee.
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja Wildchild » Pe 09 Maalis 2018 14:33

Meneekö kellään muulla makuaisti flunssan aikana?

Ku itellä menee joka helvatun kerta ja se on pois päivästä jopa viikkoon. Enkä siis maista mitään. En suolaista, en makeaa, tulisuutta tai väkevyyttä. Että sitähän vois syödä vaikka sitä itteään eikä tuntuis missään. :keijoei:

Mutta onhan tää häiritsevää. Mielelläni söisin jäätelöä ja muita herkkuja samalla ku tuijotan netflinksiä, mutta se olis vaan hukkaan heitettyä ruokaa. :sori:
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja Aranwe » La 10 Maalis 2018 12:21

Heikkenee juu, johtuen luultavasti tukkeutuneesta nenästä. Suuri osa makuaistista kun on kytköksissä hajuaistiin.
Avatar
Aranwe
 
Viestit: 1257
Liittynyt: Ti 28 Joulu 2010 00:37
Paikkakunta: Brexit Wasteland

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 11 Maalis 2018 21:16

Mulla ei oo hajuaisti palautunut kunnolla marraskuisen flunssan jäljiltä. Makuaistiin olen huomannut sen vaikuttavan myös ajoittain. En haista tietyn hajumaailman tuoksuja kunnolla, mutta tunnen ne kitalaen takaosassa, nenänielun paikkeilla. Usein vielä kirvelynä, mikä on vähän häiritsevää :ei:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja Aranwe » Ke 14 Maalis 2018 23:06

Mulla on joku nielutulehdus, kun on hieman kuumetta ja nielurisat on valkoisen möhnän peitossa. Olo on hieman vetämätön, muttei kuitenkaan kunnolla kipeä. Ärsyttää kun oon ollu vasta 2 viikkoa uudessa duunissa, enkä haluaisi heti ottaa saikkua.

Avatar-kuva mätsää hyvin tähän statukseen :keijo: ==>
Avatar
Aranwe
 
Viestit: 1257
Liittynyt: Ti 28 Joulu 2010 00:37
Paikkakunta: Brexit Wasteland

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja damn » Ke 11 Huhti 2018 21:05

Iskee välillä vieläkin epätoivo, ettei tästä murtuneesta ranteesta ehjää tule. Saikkua jatkettiin alustavasti 8.5 asti, mutta lääkärin mukaan voipi olla etten vielä kesäkuussakaan pääse töihin. Ensi viikolla on toivottavasti seuraava leikkaus, jossa poistetaan se ranteen sisälle asennettu metallilevy. Käden toimintakyky/liikkuvuus on huono, vaikka teen fysioterapeutin määräämät liikkeet monta kertaa päivässä ja käytän kättä parhaani mukaan päivän aikana. Toivottavasti tämä paranee leikkauksen jälkeen, sillä huono liikkuvuus voi johtua metallilevystäkin osittain. Lääkäri käski tekemään potilasasiamiehelle ilmoituksen tästä operaatiosta, siltä varalta että en toivu. Jippii.
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja damn » Pe 13 Huhti 2018 20:27

damn kirjoitti:Iskee välillä vieläkin epätoivo, ettei tästä murtuneesta ranteesta ehjää tule. Saikkua jatkettiin alustavasti 8.5 asti, mutta lääkärin mukaan voipi olla etten vielä kesäkuussakaan pääse töihin. Ensi viikolla on toivottavasti seuraava leikkaus, jossa poistetaan se ranteen sisälle asennettu metallilevy.


Siirtyi sitten tämäkin leikkaus jonnekkin kahden viikon-kuukauden päähän. Joten saikkukin venyy pakosti. Miten tämä voi olla näin vaikeeta??
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 02 Touko 2018 21:25

Luin tänään röntgenlausuntoa tosta mun kädestä.
Siellä on ollut olkavarressa repeämä, missä lihas on revennyt irti luukalvosta ja ilmeisesti nivel on ottanut osumaa lihaskalvon repeämän vuoksi. Viimeinen oli fysiatrin arvio, mutta ilmeisesi vamma vaatii vielä vähän lisätutkimuksia ja kuntoutusta.

Miten heevetissä voi REVETÄ lihas irti luukalvosta. Se ilmenee röntgenkuvassa tiheämpänä massana luun vieressä, koska sinne myös kertyy nestettä. On myös epävarmaa olisko siellä sittenkin joku hermo myös puristuksissa. Faak! Että kiitos vaan kyynärsauva. Mutta josko tällä sais sen uuden ja paremman sauvan itelleen.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 09 Touko 2018 17:45

Käsiasiaa.
Kävin toimintaterapeutin luona saamassa erilaisia tukilastajuttuja. Nythän toi jännetupen alue on jopa särkenyt tässä parina päivänä.
Sain ranteen paikalleen tukevan tuen, sekä pehmeämmän, yölastaksi sopivan tuen. Pehmeää tukea voin käyttää myös töissä.
Lisäksi sain yliliikkuville nivelille erityissuunnitellut käsituet. Ne on taivaalliset! :pilvi: Vähän kuin tukisukat, mutta sormille ja ranteelle.

Miksei näistä apuväline- ja tukijutuista puhuta missään enemmän? Nytkin tuo toimintaterapeutti kysyi jännästi että jomottaako mun kädet aamuisin tai iltaisin. Ainahan ne on vähän just jomottaneet, mutta mistäpä sitä tietää ettei se ole normaalia, jos on koko ikänsä tuntunut siltä?
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja theia » Ti 22 Touko 2018 10:00

Kurkunpääntulehdus peekele. Yritäpä elää 2v:n kanssa ja puhua mahdollisimman vähän. Noup. Ei. Eieieiei. Toi muksuhan höpöttää aivan koko ajan!!
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja L-S » To 28 Kesä 2018 11:16

Tänä aamuna herätessä mietin, että ollapa vielä nuori, jolloin herätessä aamulla ei sattunut mihinkään. :keijo: :munmo:

Varsinkin viime aikoina on ollut taas kaikenlaista kremppaa lähinnä tuolla yläselässä. Olen yrittänyt harrastaa liikunta-asioita kuntoutusmielessä, tehdä yläselän vahvistusliikkeitä ja muuta, koska tiedän että ongelma on siinä, että lihakset ovat heikentyneet huonossa asennossa istuessa, mutta ainakin tilapäisesti liikkeet vain pahentavat asiaa, kun tulee rasituskipuja. Rintalihakset ovat kipeät ja lapaluiden takaa myös, tänä aamuna oli noiden lisäksi vielä jumipäänsärky, jonka saattoi ihan tuntea säteilevän sieltä selästä. :epäilevä:

No, jospa kesäloma auttaisi asiaa, kun nyt sinne asti pääsisi.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 16 Elo 2018 10:20

Polvi niksahti toissapäivänä töissä.
Siitä venähti nivelsiteet.
:keijoei:
Parit kirosanat tähän.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 28 Elo 2018 22:19

Olin tässä välissä töissä ja niin edelleen ja nyt kävelin eilen aika paljon ja kävin fysioterapiassa :epäilevä:
Vittemitepasketta. Jalka särkee ja sen ojentelu ja koukistelu on jäykkää ja kipeetä.
Lääkäri oli ihan asiallinen kertoessaan että miksi näin on ja ohjeisti että lisää kylmää ja vähän lepoa nyt.
Sitten että jumppaa ja laihduttamista :töktök:
Niijoo, kivakiitti. :epäilevä:

Sillähän ei ole väliä, että toi on mun pääasiallisin raaja ja kävelykoipi ja sen rasitus on aika korkea.
Ei, se ei vaikuta, vaan että laihdutusta ja jumppaa. Ihan uus neuvo tää, miksei sitä ohjeisteta useammin?

:ei: :epäilevä:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 03 Syys 2018 14:21

Sain elokuun ekalla viikolla lievän flunssan, johon ei liittynyt edes kuumetta, mutta kurkkukipua ja nuhaa lähinnä.

Kuten tavallista, nuha kehittyy mulla yskäksi ja se yskä täyttää tällä viikolla sitten viisi viikkoa. :keijoei: Onhan se toki jo lieventynyt melko lailla, mutta aika ärsyttävää. Tämä on mulle melko tavallista, melkein aina jos saan flunssan, niin yskä jää sitten päälle. Tekisi mieli mennä lääkäriin kyselemään, että miksi ihmeessä tää aina kestää näin kauan, mutta toisaalta olen melko varma, että ei siihen jaksettaisi paneutua, niin enpä viitsi. Kai se tästä kohta loppuu.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja damn » Ma 17 Syys 2018 23:08

Valittamisesta on näköjään joskus hyötyä. Valitin potilasvakuutuskeskukselle pilalle menneestä hoitotoimenpiteestä, kun minun murtuneen käden leikkaus meni pieleen helmikuussa. Vihdoin tuli vastaus ja saan korvauksia ansionmenetetyksestä, sekä kivusta ja särystä. Vuoden päästä leikkauksesta voi hakea korvausta myös kosmeettisesta haitasta ja haen sitäkin, koska arpi on todella ruma ja näkyvällä paikalla. Näytän siltä kuin olisin yrittänyt tappaa itseni viiltämällä kahdesti ranteen auki. Hiphei. Tuskin tässä rahallisesti kovin monesta tonnista puhutaan, mutta kaikki on kyllä kotiin päin. Ei tämä käsi ihan vieläkään ole entisen veroinen ja tuota arpea kiristää ja pakottaa, mutta sentään pystyn käymään töissä ja elämään suht normaalisti.
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » La 13 Loka 2018 18:16

Kärsin parodontiitista eli ientaskuihin liittyvästä sairaudesta. Ientaskuja on rassattu kesästä lähtien ehkä 4-5 kertaa, samaan aikaan toisaalla on paikattu kolme reikää ja nyt huipentumaa lähestyttäessä poistettiin tällä viikolla oikean puolen viisaudenhampaat. Kuukauden päästä lähtee vasemmalta.

Tämä poisto on kaiketi mennyt hyvin, mutta aina välillä tulee sellaisia paniikkeja, että onko nyt kyseessä mainittu "Jos hammas kipeytyy" -tilanne. Olisi tavallaan kiva päästä välillä näyttämään, mutta kai tässä täytyy luottaa sitten omaan tuntemukseen.

Itse toimitus meni paremmin kuin osasin toivoa (onneksi on hyvät puudutusaineet), mutta jälkihoito on työläähkö. Varsinkin kun ei oikein normaalisti pysty pesemään hampaita, ettei repisi ompeleita auki. Lisäksi ystävämme verihyytymän pitää pysyä paikoillaan.

Mutta kai tämä tästä.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » To 13 Joulu 2018 20:45

On ollut mahtava tuote kyllä tämmöinen suusuihke kuin "FluAcute Zinc+". Eilen vielä olin töiden jälkeen ihan tukossa ja töttöröö, nyt noin vuorokauden käytön jälkeen huomattavasti parempi.

Kun käyttö aloitetaan, otetaan aika reilusti ja sittemmin suihkautellaan joka toinen tunti. Hyvin on toiminut :peukku:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja L-S » Pe 14 Joulu 2018 18:38

Mä olen käyttänyt Fluzinc-tabletteja, taitaa olla saman firman tuote kuin tuo suihke. Tabletteja imeskellään joka toinen tunti heti flunssan ensioireiden ilmettyä. Viimeksi kun oli flunssa, oireet kestivät vaan päivän kun söin noita. Sen sijaan sitä edellisellä flunssakerralla en syönyt ja lievä (muttei kuitenkaan kuumeessa sänkyyn asti kaatava) flunssa kesti monta päivää ja sen jälkeen tuli moneksi viikoksi yskä (siitä olenkin näköjään valittanut yllä). :P Myös jollain aikaisemmalla kerralla sinkkitabletit poistivat flunssan melko nopeasti. Voi toki olla sattumaakin, mutta aion kyllä käyttää noita jatkossakin.

Mulla on taas vaihteeksi selkäjumi/-kipu. Nämä tuntuvat aina pahenevan ennen lomia, siitä tietää että on loman tarpeessa. :keijo: Vielä tosin pitäisi ensi viikolla joitakin päiviä jaksaa.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja Suvi » To 17 Tammi 2019 14:06

Mä oon ollut pitkästä aikaa kipeä. Sunnuntain ja maanantain välisen yön vaan yskin ja nukuin ehkä tunnin(?). Maanantaiaamuna mittasin kuumeen ja oli vähän lämpöä (mulle ei varmaan ikinä nouse kuume). Totesin, etten kyllä kykene töihin. Kävin jossain välissä antamassa kissoille ruokaa, mutta muuten nukuin johonkin kahteen-kolmeen asti iltapäivällä kunnes pakotin itseni syömään vähän puuroa, vaikkei oikeastaan ollut edes nälkä. Tiistaina kun mulla oli vielä lämpöä, kävin työterveyslääkärillä ja lääkäri määräsi mulle ainoastaan Buranaa, mutta sain sairaslomaa nyt tähän torstaihin asti. Ei mulla nyt enää oikeastaan ole kuin yskää ja vähän nuhaa. Kuumekin oli laskenut tiistai-iltaan mennessä. Kävin ostamassa apteekista noita edellä mainittuja Fluzinc-tabletteja. Voi olla, jos en olisi käyttänyt niitä, oireet olisivat kestäneet kauemmin.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » To 17 Tammi 2019 14:47

Mullakin auttoi sinkkisuihke hyvin flunssaan. Aloitin suihkuttelun 30 min ensioireiden (kurkkukipu) alettua. Kurkkukipu eteni nenänvuotoon asti 1,5 vuorokaudessa, kun yleensä se etenee ehkä 0,5 vuorokaudessa. Pahaksi se flunssa kyllä yltyi ja olo oli välillä aivan hirveä. Olin jo varma, että mulla on poskiontelon tulehdus. Mutta niin vain se hirveä olo kesti vain päivän! :o: Kokonaiskesto flunssalla oli vajaan viikon.
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Vaivaisten valitukset

ViestiKirjoittaja L-S » To 14 Maalis 2019 23:19

Tilasin taas jonkun kehonhuoltokurssin, kun kroppa on niin jumissa. Tästä hienosta videokurssista luvattiin, että kohta ei enää sattuisi ja jaksaisikin paremmin. Nyt elän toivossa, että joku edes auttaisi, kun taas on viime aikoina ollut vähintään useampana päivänä viikossa selkä kipeä jostain kohdin ja jumin tunnetta milloin missäkin kohdassa. Samoin on tylsän vetämätön olo, minkä yhdistän myös siihen, että on niin paljon jumeja. Viime viikolla, kun olin tehnyt niitä treenejä ja ties mitä muuta, niin ainakin yhtenä päivänä oli yhtäkkiä jaksavampi olo. :o: Sen jälkeen ei ole ollut, vaikka olen tehnyt taas niitä treenejä ja joogaa, mutta elän toivossa ja sormet ristissä. :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron